Ilo Herrassa kiitoksen tuo

Matkasauva kädessäni

Herran sana mielessäni

Iloisena saan mä käydä

Herran kiitos voimaa antaa

Mielen rauhan ilon antaa

Uusi aamu uusi armo

Jeesus auttaa joka päivä

Eipä paina huolen häivä

Kiitos kaikuu riemuisasti

Herran eteen taivoon asti.

Kiitos nyt Herran! Hän korkein on kuninkahamme.

Pyhänä soikohon nimensä veisatessamme.

Oi kristityt, hartaalla mielellä nyt soikohon hallelujamme!

Virsi 329:1

Kuva kotoa pihanurmikoltamme päivänä muutama elokuussa 2024

Sunnuntai 1.9.2024

15. sunnuntai helluntaista

Kiitollisuus

Sain sisäisen lähetyskäskyn helmikuussa 1963. Se kypsyi vähitellen, mutta huipentui Jokioisten kirkossa kuulemaani saarnaan, missä kuulin saarnaajan puhuvan suoraan minulle ja toteavan, että minut on kutsuttu lähetystyöhön. Käytännössä ulkomaille lähtö tuli mahdolliseksi paljon myöhemmin elämässäni. Menin Kameruniin vuonna 2001.

Pitkän odotuksen täyttymys koitti lopultakin. Sain todeta, että Jumala on uskollinen ja pitää huolen lapsestaan.

Hän, joka teitä kutsuu,

on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Olen kiitollinen että nuorena saamani kutsu toteutui. On ilo että olen saanut palvella Kamerunin kirkkoa.

Aikoinaan 1964 menin erään perheen vieraaksi. Rukoilimme yhdessä. Sen aikana perheen isä lausui muutaman sanan kielellä puhuen. Hän sanoi skandinaavisella kielellä, että minun tehtäväni on julistaa syntien anteeksiantoa Jeesuksen Kristuksen veressä.

Vasta eläkeläisenä huomasin, että tuo lause muodostui profeetalliseksi. Suurimman osan työikääni olen tehnyt papin hommia ruotsin kielellä. Armon sanaa Jeesuksen sovintotyöstä olen saarnannut. Myös Kamerunin kauden olin Porvoon hiippakunnan kirjoilla täällä armaassa kotomaassamme.

Älkää sammuttako Henkeä,

älkää väheksykö profetoimisen lahjaa.

Nyt eläkeläisenä hiljakseen hipsuttelen kotonurkissa aikaani käytän. Syvä kiitollisuus täyttää mieleni. On hyvä elää Jumalan lapsena. Myös kolhujen kohdatessa Vapahtajamme on voimaa antanut ja eteenpäin kantanut.

Kaikesta saan kiittää Herraa, joka aivan pienestä asti on minua hoitanut. Hän on pitänyt hyvää huolta ja alati tukenut koko elämäni ajan. Nyt vielä vanhuudessakin saan häntä kiittää.

Iloitkaa aina.

Rukoilkaa lakkaamatta.

Kiittäkää kaikesta.

Toinen lukukappale eli epistola: 1. Tess. 5:16–24

Ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille, luvusta 5

Iloitkaa aina.

Rukoilkaa lakkaamatta.

Kiittäkää kaikesta.

Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.

Älkää sammuttako Henkeä,

älkää väheksykö profetoimisen lahjaa.

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.

Pysykää erossa kaikesta pahasta.

    Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan

ja varjelkoon koko olemuksenne,

teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne,

niin että olette nuhteettomat

Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Hän, joka teitä kutsuu,

on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

215 KOMMENTIT

  1. Omien sanojensa mukaan Jeesus toi synnin maailmaan, aikaisemmin sitä ei ollut.

    Jos itse tuo synnin ja sitten kärsii tuomansa synnin seurauksista, eli saa rangaistuksen, niin antaako se teille luvan jatkaa samaa synnintekoa, koska yksi on jo suorittanut siitä rangaistuksen, muka kaikkien puolesta. Oikeushan ei tunne kollektiivisesta rikoksesta yhden suorittamaa rangaistusta. Se ei siis ole oikeuskäsityksien mukaista toimintaa. Ei kai jumalan oikeuskäsitys on tyhmenpi kuin ihmisen laatima.

    Se ei edes muuta ilannetta miksikään.

    • Tarja

      Raamatun ilmoituksessa synti tuli maailmaan jo syntiinlankeemuksessa. 1. Moos. 3. luku.

      Jeesuksen sana puhuu oman syntisyytensä tuntemisesta. Siis sen erottamisesta, onko ymmärtänyt oman syntisyytensä vai tekeekö väärin tietämättömyyttään.

      Maallisessakin oikeudessa on selkeä ero tahallisen ja tahattoman rikkomuksen välillä.

      Mutta kun ajatellaan Jumalan, äärettömän viisaan ja oikeudenmukaisen, tuomioita verrattuna vajavaisten ja puutteellisten ihmisten oikeuslaitoksiin, niin ero on äärettömän suuri. Jeesus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, on kaikkivaltiaana Jumalana täydellinen, puutteita vailla. Näin ollen kun kerran käymme hänen eteensä koko maailman kaikkien ihmisten kanssa, niin silloin HÄNEN rajaton valtansa ja viisautensa tulee näkyviin ja jokaisen ihmisen maailmankaikkeudessa pitää hänen edessään kumartuman ja myöntämään että hän on koko maailmankaikkeuden valtias.

      ” — ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

      https://katekismus.fi/uskontunnustus/18.html

  2. Jeesuksen takaisin tulon ajatus on kirkon historiassa saanut aikaan moniakin uskoa rohkaisevia toimia liikkeelle. Lähetystyö on saanut voimaa siitä, että Jeesuksen tuloa odotellessa voidaan evankeliumi julistaa kaikille kansoille.

    Vaikeuksien aikoina on saatu lohtua siitä, että ajallinen elämä ei ole ainoa elämämme vaihe, vaan Jeesuksen takaisin tullessa Jumala vie meidät tulevaan onneen.

    Blogini pohjana olevassa tekstissä toivotetaan Jumalan siunausta ja varjelusta, jonka voimasta saamme tulevaisuuden ja toivon rohkeuden aina täyttymykseensä asti: Jeesuksen riemulliseen paluuseen täydessä kirkkaudessaan ja kunniassaan.

    Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan

    ja varjelkoon koko olemuksenne,

    teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne,

    niin että olette nuhteettomat

    Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

    • Ari

      Toki ymmärrän.

      Samaa lauselmaa olen jo pienestä pitäen saanut kuulla lukemattomien saarnojen lopputoivotuksena ennen saarnatuolista poistumistaan. Näin olen voinut seurata tuon lauseen ymmärtämisen kasvua pikkupojan ajatuksista nuoren miehen perusteellisiin mietteisiin ja aina aikuisuuteen asti olen voinut tuota ajatusta mielessäni yhä syvällisemmin ymmärtäen miettiä.

      Toki nykyisin ei sitä enää toisteta yhtä paljon kuin aikoinaan oli tapana. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä ettenkö olisi Raamatun sanaa tutkinut syvällisestikin.

    • Ari

      Tokihan Jumala on ollut uskollinen eikä hänen hyvä huolenpitonsa ole milloinkaan lakannut.

      Koko lauseen ideahan on siinä, että JUMALA ITSE PITÄÄ HUOLTA LAPSESTAAN. Lauseen subjekti on JUMALA. Hän on KAIKKIVALTIAS. Hänen käsivartensa on riittävän vahva ja voimallinen kantamaan jokaista lastaan, minuakin.

      Itse RAUHAN JUMALA pyhittäköön teidät kokonaan

      ja varjelkoon koko olemuksenne,

    • Ari

      Mitä tulee vikoilun kyselyysi: ”Entäpä missä vika jos noin ei tapahdu?”

      Vastauksena saanen kertoa, ettei Jumalassa ole mitään vikaa. Mitä hän sanoo, se tapahtuu. Mitä hän tekee, se onnistuu.

      Esimerkkinä Raamatun alusta:

      1.Mooseksen kirja:

      1:7 Ja Jumala teki — ; ja tapahtui niin.

      1:9 Ja Jumala sanoi: — . Ja tapahtui niin.

      1:11 Ja Jumala sanoi: — . Ja tapahtui niin:

      1:24 Ja Jumala sanoi: — . Ja tapahtui niin:

      Joten Ari! Pane toivosi Jumalaan!

    • Matias >Roto kirjoitit:””Koko lauseen ideahan on siinä, että JUMALA ITSE PITÄÄ HUOLTA LAPSESTAAN. Lauseen subjekti on JUMALA. Hän on KAIKKIVALTIAS. Hänen käsivartensa on riittävän vahva ja voimallinen kantamaan jokaista lastaan, minuakin.””

      Siis miksi sitten itseään kristittyinä pitävät tekevät syntiä, eikö Jumala voisi estää tätä?

    • Ari

      Kiitos kysymästä

      Vastaus on siinä, että Jumalan tahto on, että mahdollisimman moni pelastuu. Jos hän välittömästi lopettaisi kaiken pahan maailmasta, niin silloin syntiinlankeemuksen maailma tuhoutuisi ennen kuin mahdollisimman moni pääsisi pelastuksen pariin eli pyhän kristikunnan yhteyteen eli siis liittyisi Jumalan kirkkautta odottavan kirkon yhteyteen.

      2.Pietarin kirje:

      3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

    • Ari

      Toki ymmärrän

      Ja jotta voisit ottaa Pietarin sanan todesta, niin huomaapa miten Pietari ilmaisee pelastuksen tarjouksen laajuuden:

      K A I K K I .

      ” — hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että KAIKKI tulevat parannukseen.”

      Emme siis millään muotoa emmekä millään verukkeella saa PIENENTÄÄ hänen rakkautensa kohdetta. Tämän kanssa on sopusoinnussa Matteuksen kertoma muoto ” — opetuslapseuttaa KAIKKI KANSAT KASTAMALLA —” niin kuin myös Markuksen evankeliumin ilmaus, että evankeliumi saarnataan KAIKILLE LUODUILLE:

      Markuksen evankeliumi:

      16:15 Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

    • ”Miksi sitten itseään kristittyinä pitävät tekevät syntiä? Eikö Jumala voisi estää tätä?” Miten vastaat tähän kysymykseen omalta kohdaltasi, Ari Pasanen? Pidät itseäsi kristittynä ja kuitenkin teet syntiä. Miksi? Jos väität olevasi synnitön, petät itseäsi (1. Joh. 1:8). Kun kysymme: ’eikö Jumala voisi?’, olisi parempi kysyä: ’miksi Jumala ei halua?’

    • ”Hän on pitkämielinen teitä kohtaan.” Tässä on nähdäkseni vastaus Ari Pasasen kysymykseen: ’eikö Jumala voisi estää kristittyä tekemästä syntiä?’

    • Ari

      Olen jo nelisenkymmentä vuotta sitten tehnyt tutkimuksen parannuksen ja kasteen välisestä suhteesta Uuden testamentin sanomassa.

      Tulos oli selkeä PARANNUS OJENNETAAN KASTEEN VÄLITYKSELLÄ.

      Vertaapa lähetyskäskyä Luukkaan ja Matteuksen evankeliumin välillä.

      Molemmat puhuvat SAMASTA ASIASTA.

      Luukkaan evankeliumi:

      24:47 ja että PARANNUSTA syntien anteeksisaamiSEKSI on saarnattava hänen nimessänsä KAIKILLE KANSOILLE, alkaen Jerusalemista.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Huomaapa, että Luukkaan evankeliumissa kerrotaan sama asia keskittyen siihen, ETTÄ evankeliumi menee eteenpäin kaikille kansoille, mutta Matteuksen evankeliumissa kerrotaan KUINKA tämä parannus ojennetaan ihmisille: Se annetaan KASTEEN VÄLITYKSELLÄ.

      Ja koska kasteen oleellisin tapahtuma on siinä, että meidät otetaan Jumalan nimessä HÄNEN yhteyteensä, niin me todellakin olemme siirtyneet Perkeleen vallasta Jumalan valtaan, Saanan valtakunnasta siirtyneet Jumalan valtakuntaan.

      Ja niin kuin maallisessa kaupankäynnissä ja muissakin oikeustoimissa, tapahtuma on PÄÄMIEHEN tekemä kauppa tai juridinen toiminta, ei asiamiehen vaikka hän ulkonaisesti toimiikin tapahtuman kulussa ja päämiehen valtakirjan näyttäen kirjoittaakin nimensä papereihin, niin kasteessakin tapahtuma on KOKONAAN JUMALAN TEKO, ei siis papin teko vaikka tämä puhuu ja laulaa ja valaa vettä toimituksen aikana toimien JUMALAN VALTUUTTAMANA Jumalan asiamiehenä eli Jumalan virkaan virallisesti vihittynä asiamiehenä. Kirkon virkaan siunaaminen ei siis ole mikä tahansa toimitus, vaan Jumalan itsensä antama valtuutus viran hoidossa hänen asiamiehenään toimimiseen.

    • Ari

      Kysymykseesi ujutat surkean asiavirheen.

      Asetat parannuksen ja kasteen toistensa vastakohdiksi.

      Näin tehden sinä osoitat, ettet ymmärrä Raamatun tekstiä etkä myöskään tiedä mitään kirkon historian kulusta. Pelkkä tiedon puute ei olisi vahinko, kaikkien ihmisten tietohan on jossain kohdin vajavaista. Todella surkeaa on se, että omaa tietämättömyyttäsi alat kiivailemaan harhojesi puolesta. Oikaisujen opikseen ottaminen olisi oikea menettely, mutta kiivas kiukuttelusi Raamatun oikeaa ymmärrystä vastaan on tyhmää.
      Parannus ja kastehan puhuvat samasta asiasta. Huomaapa tämä: ne puhuvat SAMASTA ASIASTA, siis siitä että KASTE ANTAA PARANNUKSEN ihmisen elämään.

      Muista että Raamattu puhuu parannuKSEN KASTEESTA
      eikä suinkaan JO PARANNUKSEN TEHNEEN KASTEESTA.

      Valitettavasti jo 1520 -luvulla KEKSITTY VÄÄRISTELY on jotain kautta vanginnut sinutkin epäraamtulliseen nimityksien tulkintaan. Etkö todellakaan tajua, että tällä menettelyllä omassa mielessäsi pyrit asettamaan Jumalan työn Jumalan omaa työtä vastaan. Tällainen virhe kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

  3. Matias Roto miksi eivät fariseukset ja kirjanoppineet ottaneet vastaan Jeesuksen sanoja, siis kun väität että kaste ja parannus ovat täysin Jumalan tekoja ja kuitenkin on Jumalan tahto ettei yksikään hukkuisi vaan jokainen tulisi parannukseen????

    Et tunnu ymmärtävän että kyllä evankeliumissa on myös ihmisen osa nöyrtyä parannukseen kun Jumala kutsuu, Jumala on ylpeitä vastaan.

    • Ari

      Jälleen kerran on todettava, että sinulta puuttuu aivan perusteissaan ratkaisevassa kohdassa oikea oppi siitä, että PELASTUS ON YKSISTÄÄN JUMALAN TYÖ.

      Aivan aiheesta Luther totesi aikoinaan, että hänen aikansa ”hurmahenget”, kuten hän sinut orjuuttanutta tuolloin syntynyttä harhaa nimitti, olivat tuhansia kertoja pahemmin teko-opin vallassa olevia kuin ikänään kukaan hänen aikansa kirkkoon ujuttautuneen teko-opin kannattaja.

      Nyt menen nukkumaan.

      Hyvää yötä!

      Jeesus myötä!

      Äläkä unohda lähetystyötä!

    • ”Et tunnu ymmärtävän, että evankeliumissa on myös ihmisen osa nöyrtyä parannukseen, kun Jumala kutsuu. Jumala on ylpeitä vastaan.” Ihmisen osa nöyrtyä parannukseen on lakia, ei evankeliumia. Mitä sitten on se ylpeys, jota vastaan Jumala on? Minä pidän ylpeytenä sitä, että ihminen katsoo, että pystyy itse muuttumaan Jumalalle otolliseksi tekemällä jonkin ’oman osansa’.

    • Ari

      Kiinnität huonioon vain vastuksia, mutta et näe, mitä tulosta syntyi

      Silloin kun taistellaan

      Niin mennään eteenpäin.

      Kerta toisensa jälkeen nalkutat kirjanoppineita ja fariseuksia vastaan.
      Et huomaa, että sinun rinnallasi he olisivat puhtaita pulmusia säännöllisine rukouksinen ja säänöllisine jumalanpalveluksiin menemisineen ja hellittämättömine Raamatun lukemisineen.

      Luepa tämä seuraava ajatuksella, ja lopeta perättömien juorujesi levittäminen Jumalan kansan jäsenistä

      Apostolien teot:

      6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.

      Kertaapa useampaan kertaan sanat

      – menestyi

      – luku lisääntyi suuresti

      – lukuisa joukko

      – tuli uskolle kuuliaisiksi

      Toista nämä niin moneen kertaan että pahansuopa kateutesi opineita kohtaan saa nuijasta päähänsä eikä enää houkuttele sinua antamaan väärää todistusta sinua viisaammasta väestä, olipa kyse sitten nykyimisistä tai Jeesuksen ajan oppineista, joista Jeesus oli suurin oppinut.

    • Arille tiedoksi, ettei väärien tietojen levittämistä pidä nimittää totuudeksi eikä niihin tehtyjä asiallisia korjauksia pidä nimittää valheeksi.

    • Ari

      Parannus syntien anteeksiantamiseksi annetaan kasteen välityksellä.

      Markuksen evankeliumi:

      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuKSEN KASTETTA syntien anteeksisaamiSEKSI.

      HUOMAAPA ettei puhuta parannuksen tehneen kasteesta, vaan kasteesta, joka ANTAA PARANNUKSEN, vertaa pullan leipominen antaa tulokseksi pullan.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuKSEN KASTETTA syntien anteeksisaamiSEKSI,

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiSEKSI, NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      HUOMAA TÄSSÄKIN se, että KASTE annetaan syntien anteeksisaamiseksi ja huomaa myös NIIN -sana, joka osoittaa että Pyhän Hengen lahja ANNETAAN KASTEEN VÄLITYKSELLÄ.

    • Ari

      Tunnustuskirjamme puhuvat Raamatun sanan mukaisesti sen, että parannus on nimenomaan kasteen antamaan lahjaan palaamista. Parannuksen oleellisin sanoma on siinä, että luopumuksen suuri synti JULISTETAAN anteeksi saaduksi, kun luopio palaa kirkon yhteyteen eli panee oman kasteensa välityksellä saaneensa lahjan uudelleen käyttöön. .

      Augsburgin tunnustus:

      XII Parannus

      Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat KASTEEN JÄLKEEN langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että KIRKON tulee ANTAA SYNNINPÄÄSTÖ niille, jotka näin PALAAVAT tehdäkseen parannuksen.

    • Matias Roto miksi et ota Mark.1:5 mukaan todisteluusi eli

      5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

      Mitä tapahtui kun Johannes kastaja julisti parannusta, eikö ihmiset TUNNUSTANEET syntinsä ja sitten heidät kastettiin??????

    • Ari

      Tapahtuma on kokonaisvaltainen. Ihmiset tulivat perheineen Johanneksen luo. He saivat kasteen perheineen.

      Koko tapahtumalla he tunnustivat olevansa syntisiä, jotka tarvitsivat syntien anteeksiantoa eli siis parannusta. Tämän parannuksen he vastaanottivat kasteen välityksellä.

    • Matias Roto et varmaankaan huomaa kuinka keksit selityksiäsi etkä ota sitä mitä Raamattuun on kirjoitettu.

      Et ymmärrä mitä parannus ja Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa ja silti yrität opettaa toisia.

    • Ari

      Ilokseni huomaan että yrität vedota siihen periaatteeseen, mitä olen yrittänyt sinulle aikaisemminkin opettaa, että on otettava todesta KOKO RAAMATTU, niin pannaanpa tähän huomioitavaksesi KAIKKI -sana 1. Korinttolaiskirjeessä, missä todetaan että KOKO KANSA SAI KASTEEN,

      K A I K K I !!!

      Näin siis kasteen saivat myös tähän kansaan kuuluneet äsken syntyneet vauvat.

      1.Korinttolaiskirje:

      10:1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi

      10:2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä

      10:3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa

      10:4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

      Näin siis sakramenttien läsnäolo toteutui jo Punaisen meren ja Siinain autiomaan ihmeiden välityksellä.

    • Matias Roto et huomaa mitä eroa oli niillä lapsilla ja nuorilla jotka olivat alle 20 vuotiaita, siis kun koko kansa muutamaa lukuunottamatta, joutui epäuskon tähden kuolemaan erämaahan ja nämä lapset pääsivät luvattuun maahan niin eikö silloin tämä tarkoita ettei kaste sitonut näitä lapsia vaan vasta kun on tullut täysikäiseksi eli syyntakeiseksi niin kaste oli sitova.

    • Ari

      Sinulta puuttuu tuon ajan teologisen ajattelun tuntemus. Paavali nimittäin ei kirjoittanut tuota tekstiä omasta päästään sepittäen, vaan hän oli saanut oppinsa Gamalielilta, joka puolestaan oli sen saanut isältään Simeonilta joka puolestaan oli saanut sen Rabbi Hilleliltä, jonka opetuksista jo ennen Johannes Kastajan syntymää löytyy opetus siitä, että KOKO KANSA PITÄÄ KASTAA. Hänen aikanaan kysymys oli nimittäin siitä koskeeko kaste KAIKKIA vai onko se vain joitakin koskeva.

      Joten ilmasta temmatuilla kummallisilla kiemuroinneilla ei ole pienintäkään kosketuskohtaa Raamatun ajan elämän todellisuuteen. Omia eriskummallisia rakennelmiasi vain tuot esille. Johannes Kastajan aikana tuollaisia olisi pidetty saman tasoisina kuin erään pojan hätävalheella, kun äitinsä moitti tätä tupakanpoltosta. Poika sanoi tehneensä bensiiniä naapurin pojan kanssa.

    • ”Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: ’Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!'” Tässä vuoden 1992 käännöksessä parannus on käännetty kääntymiseksi. Se voidaan kääntää myös mielenmuutokseksi. Kääntyminen näyttää olevan yksinkertaisesti sen uskomista, että hyvä sanoma Jumalan valtakunnan tulosta lähelle on totta.

    • Matias Roto mitä tarkoitti kastettu Moosekseen eikö että heidän tuli seurata Moosesta, mutta alle 20 vuotiaat seuraavat vanhempiaan eli lapset ja nuoret ottavat oppinsa tai heidät oikeastaan kasvatetaan vanhempien toimesta,

    • Ari

      Sekotat KASTEEN antamisen ajankohdan ja myöhemmin tapahtuneen LANKEEMUKSEN ajankohdan vakavasti toisiinsa.

      Muista että kaste on Jumalan teko. Se ei raukea. Se pysyy alati voimassa.

      Mutta lankeemus Jumalan yhteydestä luopumisessa on ihmisen oma teko. Sen vuoksi joutuu Jumalasta eroon eli siis myös hänen armoväkneensä ei pääse vaikuttamaan.

      Vain edellä puhumamme kasteen jälkeisen parannuksen teko eli palaaminen KIRKON YHTEYTEEN eli siis palaamalla kasteen armoon eli Jumalan armon varassa elämiseen ihminen voi välttää luopumuksensa tuoman lankeemuksen tuoman tuomion.

    • Ari

      Asetat Mooseksen seuraamisen ja vanhempiensa seuraamisen väärin vastakohdikseen.

      Vanhempiensa seuraaminen ja Mooseksen johtaman kansan opetuksen seuraaminen nimittäin ovat SAMAN OPIN seuraamista.

      5.Mooseksen kirja:

      32:46 sanoi hän heille: ”Painakaa sydämiinne kaikki ne sanat, jotka minä tänä päivänä teen todistajiksi teitä vastaan, niin että käskette lapsianne tarkoin täyttämään kaikki tämän lain sanat.

  4. Mietin edelleen, mistä Ari Pasasen erikoiset ajatukset nousevat. Aavistan yhdeksi syyksi sitä, että hän pitää uudestisyntymistä – joko kasteessa (jonka arvon hän kieltää) tai uskoontulon kokemuksessa – eräänlaisena elämän loppuratkaisuna, kertakaikkisena muutoksena pahasta pyhäksi. Uudestisyntyminen on kuitenkin vasta syntymä, alku elämälle kristittynä. Edessä on kenties pitkä ja hankalakin matka taisteluineen, kompastumisineen ja harhailuineen.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25