Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme

Joulua vietetään Jeesuksen syntymän kunniaksi. Neitsyt Maria synnytti maailman Vapahtajan. Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Siksi Maria on Jumalan äiti. Jumalansynnyttäjän kunniaksi kuvan joulukuusi oli esillä marianpäivän messussa.

Neljäntenä adventtisunnuntaina tutkistelemme, mitä Marialle merkitsi lähetyvä synnytys ja Jumalan Pojan kasvattajan kutsumus.

Sunnuntain Vanhan testamentin teksti puhuu siitä ilosta, mikä maailmaan tuli Vapahtajamme syntymän mukana.

Sunnuntai 23.12.2018
4. adventtisunnuntai
Herran syntymä on lähellä
1. lukukappale: Sef. 3:14-17

Pelastuksen aika tuo tullessaan vapautuksen ja siksi myös äärettömän ilon.

Ilo ylimmillään

Jumalan kansaa kehotetaan riemuitsemaan Vapahtajamme syntymästä. Herra on hyvä ja siksi hänen tulemisensa on suloinen ja ilon täyttämää.

Iloitse, tytär Siion,
huuda riemusta, Israel!
Juhli ja laula täysin sydämin,
tytär Jerusalem!

Beetlehemin kedolla enkelit lauloivat Jumalan kunniasta. Sointu oli taivaallisen ihana. Rauhan ja Jumalan suurten tekojen ylistys täytti mielet. Kuulijat saivat osakseen pelastuksen ilon.

Jeesus syntyi Vapahtajaksemme

Jeesus tuli maailmaan pelastaakseen meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Golgata ristillä hän kantoi meidän tuomiomme, meidän syntimme sovitettiin. Vihollisuus poistettiin. Jumalan ja ihmisten välillä tuli sovinto. Jumalan rauha tuli maailmalle.

Herra ottaa pois tuomiosi
ja karkottaa vihollisesi.

Tämän rauhan saamme ottaa vastaan sydämen luottamuksella. Se annetaan lahjaksi, ilman omia ansioitamme. Se on Jumalan teko, meidän autuutemme hyväksi ojennettu.

Älä pelkää

Usko poistaa pelon. Inhimilliset huolet voimme heittää, kun Jeesus on kanssamme. Hän on koko maailmankaikkeuden hallitsija. Hänellä on kaikki valta. Siksi ollessamme hänen seurassaan meillä ei ole pienintäkään pelon aihetta. Olemme turvallisesti Jumalan käsissä.

Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi,
sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.
Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille:
– Älä pelkää, Siion,

Jumala rakastaa meitä

Jumalan läsnäolo on rakkauden läsnäoloa. Jumalan hyvyys tulee esiin hänen lähellään. Suuressa hyvyydessään hän arvostaa meitä. Olemmehan hänen tekoaan, hänen luomistyötään.

Elämän uudistus tulee lahjana Jumalalta. Pyhässä kasteessa hän jo on ottanut meidät Pyhän Hengen uudistavan työn yhteyteen. Jokapäiväisessä seurustelussa Vapahtajamme kanssa saamme joka päivä ojentautua tulevaisuutta kohti, nostaa päämme ja riemuiten käydä täyttymyksen aikaa kohti.

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,
hän on voimallinen, hän auttaa.
Sinä olet hänen ilonsa,
rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi,
hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.

Joulu on lähellä. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25