Valomerkki.fi ja Kirkko ja kaupunki julkaisivat Ville Rannan piirtämän kuvan maahanmuuttokriitikosta juomassa (ensimmäisten joukossa) terrorismin uhrista valuvaa verta. Kuva on aiheuttanut kärjistynyttä keskustelua somessa ja uhkauksia toimittajille. Kirkostakin on erottu ja siihen on liitytty tapahtuman takia. Jäätiinkö plussan vai miinuksen puolelle?
Piirrosten on epäilemättä tarkoitus herättää keskustelua, ja sitä saatiin. Mutta oliko se hyödyksi tai rakennukseksi tähän tilanteeseen? Mitään uutta näkökulmaa kuva ei tuonut ilmi, mutta suututti sitäkin useamman. Herää kysymys, oliko sen arvo pelkkää huomioarvoa. Negatiivisen energian virtaa se taisi joka tapauksessa kiihdyttää.
Pariisin tapahtumat ja muut vastaavat tragediat ovat itse asiassa verenjuonnin juhlaa. Eikä siihen syyllisty mikään yksittäinen ryhmä vaan kaikilla on oma kaukalonsa: Toimittajat, poliitikot, uskonnolliset, uskonnottomat, liberaalit, konservatiivit, kaikki ovat mukana. Somemaailmassa pikajuoksu alkaa samalla sekunnilla, kuin tragedia tapahtuu. Kuka julkaisee ensimmäisen taltioinnin, kuka raapustaa ensimmäisen viiltävän analyysin, kuka suree ensimmäisenä, kuka suree syvällisemmin, kuka sanoo viimeisen sanan? Siis ennen seuraavaa tragediaa. Olipa kyse rakkaudellisuuteen tai vihaan kietoutuneista ulostuloista, kyseessä on kuitenkin usein pyrkimys tragedian hyödyntämiseen jollain tavalla.
Voiko verenjuontia edes välttää? Ehkä olisin voinut hengittää syvään ja miettiä onko juuri minun kiirehdittävä osoittamaan jotain kulloisenkin tragedian tapahduttua.
” kyseessä on kuitenkin usein pyrkimys tragedian hyödyntämiseen jollain tavalla.” blogisti
Tarkasti oivallettu.