Näinä kilpailua ja valitettavasti jopa itsekkyyttä korostavina aikoina on hyvä nostaa esiin myös ikiaikaisia hyveitä kuten oikeamielisyys, kohtuullisuus ja toisen huomiointi. Vanha viisaus, että antamalla saa, pätee edelleenkin.
Loistava esimerkki toisen huomioinnista ja pyyteettömästä antamisesta on Jari Sarasvuon tyttären toiminta. Eräässä radiohaastattelussaan tämä kiistelty ja kiitetty yritysvalmentaja kertoi tyttärestään Ronjasta, joka alle kouluikäisenä oli säästäväinen ja teki pieniä palveluksia saaden rahaa. Tyttärellä oli tapana vaihtaa pienemmät kokoon saamansa summat isompiin seteleihin – ensin 10 euron, sitten 50 euron – ja lopulta usean vuoden säästämisen päätteeksi 500 euron seteliin.
Perhe lähti kirkkoon, jossa kannettiin kolehti tsunamin uhreille. Ronjaa liikutti tsunamin aiheuttama hätä ja kärsimys ja hän halusi auttaa. Kolehtihaavin kiertäessä penkkirivejä isä huomasi tyttären kaivelevan pikku kukkarostaan jotain. ”Siinä se oli, se vuosia säästetty 500 euron seteli” – isä liikuttuneena totesi radiohaastattelussa. Kyllä itseänikin vahvasti kosketti Ronjan uskomattomalta tuntuva auttamisteko. Hän todella antoi kaiken – siihenastisen elämänsä kaikki säästöt. Helppo oli yhtyä haastateltavan kantaan, kun hän totesi edellisen kerrottuaan: ” kaipa jotain hyvää olen pystynyt tyttäreni kasvatuksessa aikaansaamaan – enkä ainakaan ole tuhonnut empatiakykyä ja lähimmäisenrakkautta”.
TV:ssä käsiteltiin Ajankohtaisessa Kakkosessa pari vuotta sitten vapaaehtoistyötä saattohoidossa. Siinä liki sata vapaaehtoista toimi henkilökunnan apuna eri tehtävissä. He antoivat aikaansa, olivat lähellä, kuuntelivat ja auttoivat arkirutiineissa. Läsnäolon merkityksestä todisti liikuttavasti erään vapaaehtoismiehen toteamus: ” Usein vanha ihminen ei uskalla illalla panna silmiä kiinni peläten niiden jäävän aamulla aukeamatta. Tärkeää on toisen läheisyys ja monesti hän kuulee vuoteessa lepäävän illalla sanovan ” ethän mene pois” – silloin istutaan koko yö vuoteen vierellä”. Tämä jos mikä on pyyteetöntä lähimmäisen palvelua, jollaista soisi enenevässä määrin tapahtuvan.
Kirkolla on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä olla edistämässä auttamiskulttuuria maassamme. Vapaaehtoistyön kautta se myös pystyy antamaan mielekästä tekemistä yhä useammille auttamisen saralla.
Opettaako kirkko nyt niitä 1/4 kansasta, jotka pitävät tärkeänä antaa enemmän kuin valtio verotuksen kautta aiemmin, että he antaisivat tuplasti nyt syntymässä olevan verosäästön verran (osuus 300 miljoonasta) ja ne jotka olisivat halunneet pitää kehitysavun ennallaan antaisivat oman osuuden säästöstä (= nyt syntyneen verosäästön) suoraan itseltään.
Teorian puhuminen ja toisilta vaatiminen on helppoa politiikan tekoa, mutta missä on todelliset ajatukset ja teot. Miten minä voin hoitaa osuuteni käytännössä? Teetkö sen kysymyksen itsellesi?