Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenlaista pahaa. (1. Tess. 5:16-22)
Miksi apostoli Paavalin kirjoittamat Jumalan sanat on helposti jokaisen ymmärrettävissä, mutta moni haluaa niiltä ummistaa silmänsä?
Miksi meidän pitää koetella Jumalan sanalla kaikki opetus jota kuulemme tai luemme?
Miksi on tärkeää koetella myös itseämme (vert. 2. Kor. 13:5,8)?
Miten voidaan tukahduttaa Jumalan työ?
Miten saamme (tai saimme) virvoituksen ajat (vert. Apt. 3:18-20)?
Miten voimme iloita koettelemusten keskellä?
Miten tarkoittaa ”rukoilla lakkaamatta”?
Kaikki julkaistut blogini:
Vanhepani kuolivat 9.12. Tosin välillä oli 40v. Joten tämä joulunaika on mulla aina surutyön aikaa.
Sille pitää nytkin tehdä tilaa. Muuten se ottaa sen epämääräisenä ahdistuksena.
35 v. isäni kuoleman jälkeen sain kehoituksen hoitaa tekemätön surutyö isän kohdalla. Olinhan hänen kuollesaan vain 7. Kukaan ei silloin osannut auttaa sisälle surun ihmeelliseen maailmaan.
En alkuun ollenkaan tiennyt kuinka surutyötä tulee tehdä. Siinä meni sitten pari-kolme vuotta kunnes sisälleni pakkautunut suru pääsi purkautumaan. Sieltä tuli ne 7vuotiaan itkut ulos.
Samalla löysin sen 7v. sisäisen lapsen, jonka tunteet aloin ottaa huomioon. Meillä on ollut välillä tosi hauskaa. Opin siis kuuntelemaan omia tunnnekokemuksia ja kuuntelmaan niiden antamia viisaita neuvoja. Muutos oli senverran suuri, että vaimo sanoi minun muuttuneen toiseksi ihmiseksi.
Niinpä nyt pidän surua yhtenä maailman kauneimpana ja ihmeellisempänä asiana.
Suru nimittäin hoitaa meitä syvällisellä tavalla. enemmän. kuin mikään muu hoitomuoto. Surun pitää siis antaa tulla ja tehdä hoitotyönsä. Sitä ei pidä torjua, eikä tukehduttaa. Sille ei pidä sanoa, että nyt riittää. Suru kyllä aikanaan kertoo sen itse. Silloin vasta surutyö on tehty.