Läntiselle kristikunnalle on ollut hämmentävää nähdä, kuinka Venäjän ortodoksinen kirkko on aktiivisesti ollut siunaamassa sotaa Ukrainaa vastaan. Ja siksi myös Suomen luterilainen kirkko on tuonut vahvasti esiin sen, kuinka Venäjän ortodoksisen kirkon rooli sodan siunaajana on vastoin Raamatussa ilmaistua Jumalan tahtoa.
Samaan aikaan Venäjällä on vain vahvistunut mielipide siitä, että läntinen maailma puhuessaan vapaudesta on samalla hylännyt kristinuskon ydinarvot, perheen, ja ymmärryksen siitä, että miehen ja naisen välinen seksuaalisuus kuuluu avioliittoon. Käydessään sotaa Ukrainaa vastaan, Venäjä samalla pyrkii ylläpitämään itsestään kuvaa oikeiden arvojen puolustajana.
Olemme tilanteessa, jossa sokea haluaa opastaa toista sokeaa. Me Suomessa näemme, kuinka Venäjän kirkon johto toimii valtiovallan käskyläisenä, mutta samalla olemme itse sokeita sille, että omat luterilaisen kirkon johtajamme ovat ajautuneet yhä syvemmälle yleisen mielipiteen vangeiksi. Sitä mukaa, kun Suomen lainsäädännössä todetaan jotkut asiat laillisiksi, niin kirkossakin yhä useampi ajattelee, että kristillisen moraalin tulee olla alisteinen maalliselle laille.
Kansankirkon polkua on kuljettu niin pitkälle, että kirkko kyllä jakaa sakramentteja ja kertoo Jumalan rakkaudesta, mutta ihmisten menettämisen pelosta vaikenee yhä enemmän kutsusta parannukseen. Kirkon on helpompi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuin opettaa Jumalan tahdon mukaista elämää. Nyt lähinnä herätysliikeet rohkenevat puhua, että pelastus ja parannus kuuluvat yhteen.
Meitä ympäröivän valikoidun henkisen sokeuden keskellä Inkerin kirkko on pärjännyt mielestäni poikkeuksellisen hyvin. He eivät ole sortuneet politiikan siunaamiseen kirkossaan, mutta he eivät myöskään ole hylänneet evankeliumia kipuillessaan erilaisten haasteiden keskellä. Samalla suuri osa suomalaisista kunnioittaa Inkerin kirkkoa, koska tietää sen vaikean polun vainotusta kirkosta kirkoksi, joka näkee tehtäväkseen evankeliumin levittämisen Venäjällä.
Erityisesti nyt Venäjän hyökkäyksen aikana Inkerin kirkolla on paljon sekä taloudellisia että työntekijöihin liittyviä tarpeita. Siksi oli mielestäni normaalia, että se pari viikkoa sitten vihki papeiksi “omaan käyttöönsä” suomalaisia teologeja. Sille riittää, että nämä ovat valmiita palvelemaan Inkerin kirkkoa, se ei ole päävastuussa heidän Suomea koskevista unelmistaan.
Kun luin arkkipiispa Luoman kommentteja tästä pappisvihkimyksestä, ymmärsin hänen loukkaantumisensa nousevan piispa Kuukaupin puheen tietyistä painotuksista sekä siitä, että tiedottaminen vihkimyksestä oli epäonnistunut. Sain vaikutelman, että pyrkimyksessä ymmärtää Inkerin kirkkoa, on arvaamisesta tullut keskustelun sijasta valittu toimintatapa, jota mm. arkkipiispa Luoma sekä dosentti Huttunen ovat harjoittaneet. Siispa jatkan minäkin arvailemalla.
Inkerin kirkon ykkösjännite suhteessa Suomeen ei mielestäni ole enää virkakysymys. Sen sijaan Inkerin kirkolle suurin huoli Suomea katsoessaan on todennäköisesti se, että yhteiskunta ja luterilainen kirkko ovat entistä avoimempia samaa sukupuolta olevien parien siunaamiselle, joka on heille vahva merkki Suomen hengellisestä rappiosta. Myös moni Suomen kirkon johdossakin on huolestuneempi vähemmistöjen oikeuksista, kuin ylläpitämään perinteistä kristillistä elämää. Siksi piispa Kuukauppi näkee herätysliikeiden edustajat toivon pilkkuina tässä tilanteessa, oikeina palvelijoina, kuten hän sanoi.
Kun piispa Kuukauppi ilmaisi toiveensa, ettei tilanne menisi aivan surkeaksi Suomessa, se oli mielestäni kannanotto maamme hengelliseen tilanteeseen. Tilanteessa, jossa arkkipiispa Luoma on itse alkanut edistää kannanotoillaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, Kuukaupin ilmaisu perinteisen raamattunäkemyksen edustajana on ymmärrettävä.
Kun kristillisestä näkökulmasta Suomessa on normaalia olla huolestunut Venäjän yleisestä sotamyönteisyydestä, niin yhtä hyvin voimme antaa Inkerin kirkolle oikeuden olla huolissaan radikaalista maallistumisesta Suomessa, ja siitä, kuinka se on heijastunut kristillisen moraalin muutoksena.
Ymmärrän, että piispa Luoma on turhautunut. Ottaessaan itse etäisyyttä klassiseen kristinuskoon, hän silti toivoisi arvostusta ja hienovaraista vaikenemista muilta. Mutta se lienee mahdottomuus. Luulen, että Suomessa moni herätysliikkeiden edustaja ajattelee, että teologi W.Pannenbergin näkemys on totta siitä, että kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko silloin, kun se hylkää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona. Oletan, että tuo on se vaihe jolloin osa herätysliikkeistä joutuu ottamaan etäisyyttä luterilaiseen kirkkoon. Samalla nyt ilmassa ollut poikkeuksellisen rohkea arkkipiispan haastaminen johtunee siitä, että hän on paljolti omien toimiensa seurauksena menettänyt raamatullisiksi itseään pitävien kristittyjen parissa hengellisen arvovaltansa.
Olemme tilanteessa, jossa mm. dosentti Huttunen suoraan sanoo, että Inkerin kirkossa vihkimyksen ottaneet vehkeilevät kirkkoaan ja isänmaataan vastaan.. Ilmaisu on lähellä Putinin hallinnon ilmaisua, jossa sodan vastustajat leimataan maanpettureiksi. Kummassakin oletetaan, että kristittyjen pitää sokkona alistua valtion sääntöihin.
Miksi me Suomessa odottaisimme venäläisten pystyvän seuraamaan omaatuntoaan ja nousevan vastustamaan sotaa, protestoimaan kirkkonsa ja valtionsa vääriä linjauksia vastaan, jos oma kirkkomme ei itsekään halua kunnioittaa niiden jäsentensä omaatuntoa, jotka ajattelevat lillukanvarsista toisin kuin sen johto?
Tämä myös avaa sitä, miksi jotkut herätysliikkeiden edustajat olivat piispa Kuukaupin mukaan kyselleet Inkerin kirkon toiminnan aloittamisesta Suomessa. He luultavasti kaipaavat piispaa, joka rohkaisisi ihmisiä elämään uskonkuuliaisuudessa. Seurakuntaa, joka keskittyy Jumalan tahdossa elämiseen, enemmän kuin ihmisten tarpeisiin. Piispaa, jonka auktoriteetti perustuu Jumalan sanaan, ei vain asemaan ja ihmisviisauteen.
Piispa Kuukauppi ei kertonut saarnassaan, mitä oli vastannut. Tästä asiasta minullakaan ei ole arvausta. Mitä sinä oletat?
Inkerin kirkkoon ja sen historiaan on sisältynyt jatkuva taistelu arvojensa puolesta. Pyhä on kuitenkin pysynyt, kun kirkon rakenteita on tuhottu. Pitäisikö meidän todella ajatella, että Inkerin kirkko luopuu niistä arvoista, jotka ovat sille luovuttamattomia ja joita on kuoleman uhassa ja kuolemassa testattu ja sopeuttaa arvonsa vastaamaan niitä arvoja, jotka ovat Suomen evlut-kirkossa jatkuvassa muutoksessa?
Kosti, mielestäni heidän ei tarvitse luopua mustään muusta kuin anarkian luomisesta Suomen kirkon sisälle. Se riittää.
Sami. Ethän sinä pidä evlut-kirkkoa edes kirkkona, niin vähän ihmettelen kommentointiasi.
Kosti, puhumme nyt eri asioista.😇
”Sami. Ethän sinä pidä evlut-kirkkoa edes kirkkona.” Pidätkö sinä, Kosti Vasumäki?
Nimenomaan pidän. Martti Pentti.
Sami , meidän oma hämmennyksemme luo anarkian. Inkerin kirkko on vastuussa huonosta ja tyhmästä kommunikoinnista mm.piispan virkaanasettamisessa. Ns. hämmennys Suomen sisällä, jos sitä on, johtuu ehkä siitä, että jotkut Inkerin kkon virkaan vihityt suomalaiset alkavat toimia pastorina täällä. Jos se tapahtuu, jos se luo ongelmia, se on suomalaisten luoma ongelma. Inkerin kkolla on oikeus vihkiä suomalaisia työhönsä.
Hannu, ei ole pelkästään Suomalaisten ongelma. Ja vihityt toimivat jo nyt säännöllisesti yhdistysten messuyhteisöjen pappeina, joka on Suomessa kiellettyä.
Näetkö, että näin nuo messuyhteisöt ” tulevat henkisesti ” Inkerin kirkon alaisuuteen!
Voi siinä olla henkisesti jokin sidos nykytilanteessa, tulevaisuudesta en tiedä. Teologisesti vihittyjen kaitsija on Inkerin piispa. Joten kenen messu se on kun säännöllisesti inkerin pappi sen toimittaa. Onko se Inkerin kirkon, Suomen kirkon, vai yhdistyksen, vai näiden kaikkien. Jos papista haluaa valittaa osoitekuoreen Inkerin kirkko. Paljon kysymyksiä. En tiedä osasinko vastata kysymykseesi, tai ymmärsinkö sen oikein.
Ps. Yhdistykset, järjestöt, säätiöt, opistot tulevat toimeen ihan hyvin ilman pappeja, varsinkin Inkerin pappeja. Näin he ovat tulleet toimeen historiassakin. Joten takana on naispappeus ja yhteysvihkimikset, eräänä osana.
Sami, oletukseni, en tiedä onko oikea tai väärä on se, että messuyhteisöjen messut toteutetaan paikallisseurakuntien luvalla. Joten laadun tarkistus mahdollisuus on paikallisseurakunnalla. Vai toimiiko Kl tai Sley itsenäisesti ilman paikallisseurakunnan lupia?
Piispa yleensä tekee päätöksen. Paikallis-seurakunta on myös prosessissa mukana. Jos toimit ilman lupaa päädyt tuomiokapituliin. Eli lupa tarvitaan, koska piispat kontrolloivat kukin aluettansa.
Sikäli mesduyhteisöjen paimenuus toimii Suomen kirkon kautta , ei ilmeisesti ole villejä istutuksia. Ilmeisesti uudet Inkerin papit jos toimivat, toimivat messuisss paikallisen khran luvalla…
Hannu, toki näin. Inkerin kirkon papit taas harrastavat välistä vetoja, yhdessä järjestöjen kanssa. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Piispojen päätöksellä säännölliset Inkerin kirkkojen pappien messut ovat kielletty. Nyt yhdistykset toimivat päätöstä vastaan ja luovat anarkiaa kirkkomme sisälle.
Eli tarkkaa ongelmaa ei ole kommunikoitu ulokopuolisille…
Piispain kokouksen päätöksistä nämä asiat selviävät. Kirkkoherrat kyllä ovat nämä lukeneet. Piispat oikeasti johtavat hiippakuntiaan.
Se vaino mitä Venäjä on Inkerin kirkolle tarjonnut vuosisatojen aikana on niin paljon merkittävämpää, niin ettei oman kirkkomme vastatoimet siinä puntarissa paljoa paina. Kirkossamme ei taideta ollenkaan oivaltaa sitä, että Inkerin kirkko ei tarvitsi yhtään lisää painostusta. Ainakaan meidän taholtamme.
Sen varsinaisena työalueena on Suomessa asuvat Inkeriläiset. Vaikeuttamalla Inkerin kirkon työtä vaikeutetaan samalla Inkeriläisten osallistumista hengelliseen toimintaan. Jolloin olemme lisäämässä sitä taakkaa, jonka Venäjä toimillaan saa aikaa. Itseasiassa olemme vaikeuttamassa Inkerin kirkon toimintaa ja avustamme siinä Venäjän viranomaisia.
Inkerin kirkon toimintamalli on kirkkojen kansainvälisen kanssakäymisen periaatteiden vastainen ja ruokkivan kirkon sisäistä hajaannusta.
Inkerin kirkko yhdessä yhdistysten ja järjestöjen kanssa painostaa Suomen evankelista kirkkoa ja tulee näin rikkoneeksi Suomen evankelista kirkkoa, sen virkateologisia periaatteita ja itsemääräämisoikeutta.
Eli ongelman varsinaisina aiheuttajina on kirkolliset järjestöt ja niiden johto, yhdessä Inkerin kirkon piispojen kanssa. 🙂
ON kovin niin helppo syyttää pieniä yhteisöjä silloin, kun ne hakeutuvat toisten luterilaisten kirkkojen suojiin, kun oma kirkko kokoaa esteitä toiminnalle. Tämä käy vielä kummallisemmaksi kun samaan aikaan toisaalla kirkon papit rikkovat tahallaan kirkon omia sääntöjä ja siihen ei puututa mitenkään.
En itse syty uhriutumis ajatuksesta. Jos pieni yhdistys, säätiö tekee väärin se tekee väärin ja vastuu on heidän. Heidän tulee yhdistyksenä, säätiönä se se kantaa.
Inkerin kirkko taas tulee saamaan kovan vastauksen, Suomen kirkko ei päivitä yhteistyösopimusta jonka he ovat rikkoneet yhdessä järjestöjen kanssa. Järjestöjen asema virallisena lähetysjärjestöinä otetaan myös tarkasteluun. Näin vakavista asioista on kysymys.
Sami Paajanen on oikeassa. Inkerin kirkon toiminta rikkoo kaikkia kirkkojen välisen yhteistyön periaatteita vastaan, kun kyse ei ole heidän työhönsä tulevien pappien vihkimisestä vaan vehkeilystä Suomen evlut kirkon sisällä ja liepeillä. Ihmettelen tällaisen toiminnan puolustamista. ”Tarkoituksenmukaisuus” ajattellussaan vähemmistöön jääneiden kannalta ei ole mikään perustelu. Kannattaa miettiä nyt ihan omasta ideologiasta irrallaan, miltä tämä näyttää ja pyrkiä olemaan totuudellinen eikä selittää parhain päin tosi outoa toimintaa. Ihmeellistä venkoilua, jos ei voida tunnustaa että kyseessä on Suomen kirkon yhteyttä hajottava toiminta. Näyttää monilla solidaarisuus olevan ihan muulla suunnalla kuin Suomen oman evlut kirkon taholla. Tällainen hajottamistoiminta vastaa niin täsmälleen sitä mitä Venäjä valtiona edistää ympäri maailmaa, että tämän ymmärtäjien on syytä todella miettiä, haluavatko mahdollisesti olla myötävaikuttamassa tällaiseen. Toivon että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johto ryhtyy määrätietoisiin vastatoimiin Inkerin kirkko ja toimintaan osallistuvia järjestöjä kohtaan.
Ei Inkerin kirkko omaa kirkkoamme hajota. Me sen teemme itse. Omilla jyrkillä kannanotoillamme, joilla ajamme toisia Jumalan lapsia pois kirkon yhteydestä. Koemme olevamme oikeutettuja siihen siksi etteivät ne toiset voi hyväksyä meidän jyrkkiä mielipiteitämme. Jos keskusteluja kirkon vastakkaisasetteluista ei olisi, niin mitään vaaraa kirkon hajoamisesta ei olisi. Me riidan kylväjät kirkkomme hajotamme. Ei siihen tarvita mitään muuta.
Keskustelu on ihan hyvää päivää kirvesvartta… kysyisin vain Pekka Pesoselta, jos Inkerin kirkko on se subjekti, joka tässä tekee jotain mikä hajottaa Suomen kirkkoa, niin miten voi kirjoittaa tuollaisen lauseen kuin yllä?
En tiedä mihin ryhmiin Pekka V. Pesonen viittaa sanoessaan että me teemme sen itse. Omalla kohdalla, riittää kun ilmaisee jonkun mielipiteen, niin alkaa tulla niitä oven osoittelijoita, jotka sanovat että jos en ole samaa mieltä kuin he niin en ole oikea uskova ja paikkani ei ole kirkossa ja että olisi parempi lähteä ja perustaa oman mielen mukainen kirkko. Tässä tapauksessa nämä ovat olleet konservatiivisella kannalla olevia henkilöitä. Olen kuullut monta todistusta että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt ovat kokeneet paljon pahempaa. Konsevstiiveilta on hieman erikoista vaatia suvaitsevaisuutta, kun omat joukot toimivat tällä tavalla.
Omia asenteitani tämä on koventunut siten että mielestäni kirkossa pitää olla yksi järjestys jota kaikki noudattavat ja jos eivät niin siitä tulee seurauksia. Ja tahot kuten Inkerin kirkko, jotka haluavat horjuttaa Suomen kirkon järjestystä eivät ansaitse olla yhteistyökumppaneita koska toimivat vihamielisesti Suomen kirkkoa kohtaan.
Minusta nämä periaatteet koskien sekaantumista toisten asioihin ovat niin selviä ja yleispäteviä, että hämmästelen täällä kirjoittavia, jotka pitävät Inkerin kirkon toimia tervetulleena tukea vähemmistölle. Vaikutus voi kyllä olla hyvin negatiivinen. Mutta sitä saa mitä tilaa.
Hyvä Pellervo. Kaikki vastakkainasettelut hajottavat kirkkoa ja kun itse tämmöinen änkyrä, niin olen siinä tahtomattani mukana. 10.52 aamulla, Hannu Vuorinen vastasi mielestäni jo tuhon muuhun.
Jotkut asiat vain ei korjaannut sillä odotuksella, että asioiden pitäisi olla jollakin aivan tietyllä tavalla kirkossa. Ne kun eivät sitä kuitenkaan ole. On vilpittömiä ja aitoja kristittyjä, jotka eivät kykene hyväksymään kirkon radikaaleja muutoksia. Minusta heillä tulisi olla tilaa myös tässä kirkossamme.
Jos he eivät ole saaneet apua omasta kirkosta, niin on luonnollista että hakevat sitä jostain muualta. Tavoite ei heilläkään varmasti ole kirkon hajottaminen vaan toimintansa mahdollistaminen.