Ensin tunnustuksia: Elän kuplassa.
Työpäivään mahtuu lähes kahdeksan tuntia, jotka kuljen kokouksesta toiseen läppäriä läpytellen ja työtoverieni kanssa kovasti varainhankinnan ja mission puolesta ponnistellen.
Miksi?
Jotta saisimme Suomi-kuplassamme näkyviin kehitysmaissa elävän ihmisen, jotta hän voi muuttaa itseään, yhteisöään ja maailmaa omassa kirkossaan ja yhteiskunnassaan. Tähän hän tarvitsee varoja sekä yhteistyötämme – hän ei ole yksin emmekä mekään tällä telluksella. Isona missiona tavoittelemme sitä, että Lähetysseuran strategian mukaisesti sanoma Jumalan rakkaudesta tuo iloa, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta elämäämme ja maailmaan.
Siis arkista työtä, iloa onnistumisista ja harmituksiakin välillä. Missio Deitä? Kokonaisvaltaista lähetystyötä.
Luin kiinnostuneena Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä –raportin. Siinä oli poikkeuksellisen käytännönläheinen ote ainakin raportin lopussa. Se ei jäänyt makaamaan tuleen vähenevien jäsenmäärien ja huolipuheen kanssa vaan näki, että jos me muutamme vähän asennettamme ja toimintaamme, muuttuu maailmakin.
Kampanjoiden kanssa päivittäin työtä tekevänä minua miellytti ajatus markkinoinnista –että käytetään ammattitaitoista osaamista hyväksi (tosin mietin yhden sun toisen markkinointimiehen ja -naisen kanssa työtä tehneenä, mitenkähän markkinointi käytännössä onnistuu, jos mukaan saadaankin jarrumieheksi tavallinen teologi eikä tuota toivottua kontekstuaalista teologia). Huomataanko edes sellaista kampanjaa?
Raportin alussa esitellään Kirkkojen maailmanneuvoston teologiaa: missio määritellään kokonaisvaltaiseksi Jumalan työksi. Raportin lopussa taas pohditaan paikallisseurakunnan haasteita käytännössä – vähän eriparisia osia, jotka pitäisi vielä kutoa paremmin yhteen. Syntyykö kehotusten Matt. 28:18-20 ”Menkää siis …” ja Luuk. 4:16-22: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, julistamaan Herran riemuvuotta” välille jotain jännitettä?
Toinen asia, jota jäin miettimään oli raportin näkemys kirkosta sen seurakuntien, hiippakuntien ja keskushallinnon työntekijöiden näkökulmasta. Vapaaehtoinen vilahti tekstissä ehkä kerran. Samoin järjestöjen toivottiin tarttuvan raporttiin, mutta tekijät olivat ehkä vaan unohtaneet kutsua meidät saman pöydän ääreen. Vai onko meitä järjestöjä liian monta?
Toivon totisesti, että yhteistyö kukoistaa jatkossa esimerkiksi seurakuntien ja kehitysmaiden tai kehittyvien maiden seurakuntien ja hiippakuntien välillä. Hyvä muistaa, että kirkon järjestöjen kautta työstä saadaan suunnittelun, seurannan ja arvioinnin avulla tietoa tuloksista. Samoin varojen käyttöä seurataan hyvän hallinnon periaattein. Suora rahoitus synnyttää riskejä.
Hyvä raportti, koska se herätti ajatuksia ja tunteita – sai minut irti sohvasta kirjoittamaan tämän. Silti mietin, syntyikö riittävä yhteys alun teologisen pohdinnan ja lopun käytännön toimenpide-ehdotusten välille.
Lopussa todetaan tavoitteena, että kirkon työntekijöiden keskuudessa vallitsee myönteinen asenne ja innostus kirkon mission toteuttamiseksi.
Silti yhtä sanaa kaipasin ja sitä kaipaan kirkon työssä kovasti. Se sana ei ole missio, usko, toivo tai rakkaus. Se puuttuva sana on rohkeus. Heittäytyminen. Jopa intohimo.
Rohjetkaa kutsua seuraavan kerran työryhmään joku mukaan täältä järjestökuplasta. Missio on tuttua meille – ja innostuminen.
Meillä on yhä paljon pelkoa ja arkuutta kirkossa, joka kutistaa rohkeutemme, ilomme ja itseluottamuksemme olla sellainen Kristuksen todistus, jonka ei tarvitse Jeesusta vain sanana hokea tai vaatia toista ajattelemaan niin kuin kuplassani ajattelen. Rohkeutta astua ulos turvallisesta kuplasta kohtaamaan toinen ihminen – vain se synnyttää luottamusta pitkänsitkeällä läsnäolollaan ja välittämisellään.
Ihmiset elävät yhä tiiviimmin omissa kuplissaan ja esimerkiksi suljetuissa facebook-ryhmissään. Markkinointi on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana enemmän kuin edellisen 50 vuoden aikana. On entistä vaikeampi saavuttaa muita kuin kirkkoon jo sisään kasvaneita.
Mutta rohkeus, rakkaus ja luottamus syntyvät verkostoissa – ei kuplissa.
Intohimoa missioon – kiitos raportin tekijöille hyvästä avauksesta!
Iiris Kivimäki
viestintäjohtaja
Suomen Lähetysseura
Olisiko jo aika korjata Lähetysseuran merkin vaihdossa tapahtunut kardinaalivirhe? Missio Dein tunnukseksi ainutlaatuisen hyvin sopiva lähetysristi tulisi palauttaa nykyisen suljettua kuplaa kuvaavan mökin tilalle.
Minusta lähetystyössä on tärkeintä Jumalan johdatus, se, että mennään sinne, minne Jumala avaa ovet, ja tehdään sitä,mitä Hän sanoo. Yhtä tärkeää on pysyä poissa sieltä minne Hän ei lähetä, ja olla tekemättä sitä, mitä Hän ei anna tehtäväksi. Mitä isommat järjestöt, sen vaikeampaa tämä Jumalan johdatuksen etsiminen on? Tällä konseptilla saadaan myös hedelmää työstä (ei vain jotain tuloksia vaivannäöstä). Hengellisestä työstä saadaan hedelmää, lihallisesta raatamisesta saadaan tuloksia. Ero on oleellinen.