Israel ei halua määritellä, mitä on olla demokraattinen ihanteidensa mukaan elävä juutalaisvaltio

kuva: Juha Hyrsky, Hebron

Oli suuri ilo kuunnella tohtori Jouko Jääskeläisen esitystä Israelin itsenäisyysjulistuksen taustoista ja Israelin perustuslain syntymättömyyden taustoista 17.2. täällä Turussa. Jääskeläinen on tehnyt väitöskirjansa kyseisen julistuksen yhteisöllisyydestä, joten kyseessä oli sangen mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen tapaus ainakin minun kohdallani niin kutsuttujen ”Israelin ystävien” suhteen : henkilö, joka tiesi, mistä puhui eikä vain toistellut nykyhallituksen vyöryttämää propagandaa. Vanha sanonta kuuluu, että rahalla ei saa ystäviä mutta sillä saa laadukkaita vihollisia. Tiedon suhteen on vähän samoin: tiedolla saa laadukkaita vastustajia. Jouko Jääskeläistä ja minua yhdistää rakkaus Israelia kohtaan, joten en pidä suinkaan häntä vihollisena. Meitä toivottavasti yhdistää myös huoli siitä, mikä on Israelin tulevaisuus. Minä näen suurimmat tulevaisuuden uhat olevan Israelin sisällä, jossa militarismi, rasismi, pelko, eristyneisyys  ja suvaitsemattomuus yhdistettynä palestiinalaisalueiden väkivaltaiseen miehitykseen eivät  anna rauhalle mahdollisuutta ja uhkaavat  suistaa Israelin demokratian sen ihanteille vieraaseen syöksykierteeseen.

Israelin ihanteet, nuo sivuun nykyään entistä enemmän sysättävät, ovat suoraan sen itsenäisyysjulistuksesta, joka hyvin pitkälle on saanut Israelissa perustuslain aseman tai ainakin arvon. Israelillahan ei ole perustuslakia. Jääskeläinen esitteli syyt tähän hyvin ja perustellusti:   Israel on aina ollut niin hajaantunut mielipiteiltään, että lakia ei ole haluttu laatia, koska yhteisymmärrystä sovittavista asioista ei ole.  Kukaan ei koskaan ole lain tasolla täsmällisesti määritellyt, mitä tarkoittaa olla ”juutalaisvaltio”. Israel ei demokratiana ole pystynyt sitä tekemään olemassaolonsa liki  70 vuotena.

Israelin valtion ihanteet ovat suoraan itsenäisyysjulistuksesta pääasiallisesti David Ben Gurionin laatiman tekstin mukaan: ”Israelin valtion perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet. Siellä vallitsee TÄYDELLINEN sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvo kaikkien kansalaisten kesken uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Se takaa uskon, omantunnon, kielen, kasvatuksen ja kulttuurin vapauden. Se noudattaa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteita”

Jääskeläisen esityksessä tuli hyvin esiin kolme Israelin ja juutalaisuuden välisen suhteen aspektia, joihin seuraavassa olen lisännyt omia kommenttejani.

1. Termi ”juutalaisvaltio” on erittäin epäselvä ja vaatisi poliittisia määrittelyjä, joita Israelissa ei haluta tehdä. Jääskeläisen mukaan Israelin päätöksenteossa on merkittävä tekijä niin kutsuttu ”status quo”-ajattelu. Se tarkoittaa sitä, että lopullista päätöstä ei tehdä kiistanalaisissa kysymyksissä. Israel ei varmasti halua näyttää apartheidvaltiolta mutta määritelmä juutalaisuudesta rodullisesti muita ylempänä eli poliittisessa päätöksenteossa muita arvokkaampana  ryhmänä on  itsenäisyysjulistuksen ja demokratian vastainen. Käytännön tasolla, siis juutalaisuutta sen enempää lain tasolla määrittelemättä, valtaa on annettu mitä erilaisimmille ulkoparlamentaarisille toimijoille, joiden toiminta usein perustuu rodulliseen ylemmyyden tunteeseen ja vahvimman kovaan lakiin sekä suureen ja ladattuun aseeseen. ”Status quo”- ajattelu on erittäin tehokas vallankäytön väline erityisesti suhtautumisessa länsirannan eli israelilaisen terminologian Juudean ja Samarian palestiinalaisalueisiin: miehitystä ei silloin ole kansainvälisen lain mukaan, on vain ”kiistanalaisia alueita”, joita voidaan hallita sopivaksi katsotuilla menetelmillä, koska tilanne on jatkuvasti ”kiistanalainen”. Menetelmä on tehokas mutta moraalisesti, eettisesti ja kansainvälisen oikeuden kannalta epärehellinen.
2. Israel ei missään tapauksessa ole uskonnollisesti juutalainen valtio eikä koskaan ole virallisesti väittänyt niin olevansa. Itsenäisyysjulistuksen sanamuotoa pohdittaessa asiasta käytiin tiukkaa linjanvetoa: suuri osa Israelin valtion perustajista oli sosialisteja ja ateisteja, eivätkä he olisi halunneet mainita Jumalaa millään tavoin itsenäistymisjulistuksessa. Suomen kristityille Israelin valtion kritiikittömille rinnallakulkijoille Israelin perustavaa laatua oleva valtiollinen maallistuneisuus saattaa tulla yllätyksenä. Jos uskomme Israelin olevan Jumalan erityissuojeluksessa oleva valtio, tämä suojelu perustuu vain ja ainoastaan Jumalan tahtoon. Israel valtiona on Jumalan hylännyt ja kristityillä on oikeus kiinnittää tähän huomiota. Israelin siunaaminen on jotain  muuta kuin Israelin luopumuksen siunaamista ja siunauksen rukoilemista vain jollekin Israelin kansan osalle.
3. Israel voidaan määritellä ”juutalaisten valtioksi”. Se vastaa todellisuutta, valtion synnyn historiaa ja elämän perusliikkeitä siellä. Se jättää auki sen tosiasian, että juutalaisten ohella maassa asuu muitakin, joiden tasa-arvosta itsenäisyysjulistus, tuo perustuslain korvaava, antaa oman näkökulmansa. Itsenäisyysjulistuksen mukaan heille kuuluu sellaisia oikeuksia, jotka heiltä nyt kielletään, erityisesti siellä, minkä Israel näyttää siirtokuntia kasvattamalla lukevan omaan valtakuntaansa: Palestiinan länsirannalla eli israelilaisessa terminologiassa Samariassa ja Juudeassa.

Status quo-politiikan aiheuttamana kahden valtion unelma on tuhottu. Siirtokuntien tunkeutuminen syvälle palestiinalaisasutuksen keskelle ja miehityksen sotilasvallan ylläpitämä vapaan liikkumisen estäminen estää myös palestiinalaisten itsehallinnon kehittämisen kohti toimivaa valtiorakennetta. Miehityspolitiikka estää myös rauhantahtoisten palestiinalaisten vaikutusvallan kasvun ja näin pönkittää korruptoituneen palestiinalaishallinnon asemaa, koska radikaalimmat ainekset uhkaavat viedä kannatusta Israelin kanssa oikeudenmukaisessa yhteistyössä eläviltä tahoilta. Palestiinalainen lukion opettaja kertoi, että opiskelijoiden ylivoimaisesti halutuin vieras kieli on heprea. Nuoriso katsoo tulevaisuuden olevan yhteistyössä Israelin kanssa, joka palkitsee tällaiset toimet ja haaveet sotilasvallalla ja palestiinalaisten oikeutettujen toiveiden halveksimisella.

Olen useaan otteeseen kuullut väitettävän, että rauhan suurin este on palestiinalaisten haluttomuus tunnustaa ”juutalaisvaltio”. Israelin valtion palestiinalaishallinto on jo tunnustanut de facto, silloin kun se solmi  väliaikaiseksi tarkoitetut Oslon sopimukset. De jure-tunnustaminen luonnollisesti vaatisi sen, että Israel itse osaisi määritellä omien lakiensa mukaan, mitä ”juutalaisvaltiona” oleminen on ja miten se suhtautuu siihen, että Israel haluaisi olla länsimaisen ihanteen mukainen demokratia. Israel ei halua määrittää perustuslailla omaa ”juutalaisuuttaan”.  Se luottaa raudan, veren ja väkivallan voimaan: siihen voimaan, johon kristityn ja rauhantahtoisen muslimin ja rauhantahtoisen juutalaisen tulee ottaa etäisyyttä elimmepä sitten Suomessa tai Pyhällä Maalla. Näitä ihmisiä löytyy miljoonittain Israelista ja Palestiinasta ja he tarvitsevat tukemme.