{"video":"http://www.youtube.com/watch?v=7Eto-eaPbao","width":"560","height":"315"}
Majed on palestiinalainen nuori mies. Hän on kotoisin Länsirannalta Nabluksesta. Kaupunki on nykyään tunnettu yhtenä niistä alueista, joissa israelilaisten rakennuttamat siirtokunnat ovat herättäneet levottomuuksia.
Majedin elämä Nabluksessa muodostui sietämättömäksi. Häntä piestiin ja uhkailtiin, ja lopulta hän tunsi olevansa niin alituisessa hengenvaarassa, että hänen oli paettava kotoaan. Majed oli tuolloin vain 14-vuotias.
Majedia vainottiin, koska hän on homoseksuaali. Nyt Majed Koka, 29, on asunut toistakymmentä vuotta israelilaisen puolisonsa kanssa Tel Avivissa. Syyskuussa 2010 Koka antoi israelilaiselle Haaretz-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoi tilanteestaan. Homostigman vuoksin hänen siteensä perheeseensä ovat rikki: edes hänen Israelissa asuva arabiäitinsä ei halua häntä luokseen.
Satojen arabihomojen kerrotaan henkensä kaupalla paenneen Israeliin. Homoja vainotaan, kidutetaan ja tapetaan Länsirannalla ja Gazassa, sillä islamilaisessa sharia-vetoisessa yhteiskunnassa homoseksuaalisuus mielletään luonnottomaksi perversioksi.
Rajan toisella puolella tilanne on toinen. Jokavuotinen Tel Aviv Pride on koonnut jopa satatuhatta osallistujaa, heistä muutama tuhat on turisteja. Määrä on Lähi-idän oloissa ja juutalaisvaltion seitsenmiljoonaiseen väkilukuun nähden huomattava. Suomen 5,5-miljoonaisesta väestöstä Helsinki Prideen osallistuu vain alle 10 prosenttia siitä, mitä Israelissa – jossa pride-kulkueita on muissakin kaupungeissa Jerusalem mukaan lukien. Mutta Tel Aviv on maailmankartalla erityisen gay-uimarantansa vuoksi. Tänä vuonna Tel Avivin Pride-viikko alkaa 2.6.
Äskettäin Atlanta Jewish Film Festivalissa Yhdysvalloissa ensi-iltansa saaneen dokumenttielokuvan ”Undressing Israel: Gay Men in the Promised Land” (Israelia riisumassa: Homomiehet luvatussa maassa) ohjaaja, juutalainen Michael Lucas sanoi Haaretzin haastattelussa helmikuussa:
”Israelilainen kulttuuri on itse asiassa hyvin progressiivinen ja suvaitseva. Tämä on tosi erityisesti, mitä tulee homojen oikeuksiin, jotka ovat huomattavasti edistyneempiä kuin Yhdysvalloissa.”
Dokumenttielokuvassa on mukana juutalaisia julkkishomoja, kuten Israelin parlamentin Knessetin ensimmäinen julkihomo edustaja, vasemmistolaisen Meretz-puolueen Nitzan Horowitz.
Niin sanotun sateenkaariväestön oikeudet on Israelissa turvattu lailla. Vuonna 2011 juutalaisen homoseksuaalin katolilainen aviopuoliso sai Israelin valtion paluumuuttolain nojalla ja miehensä aliya- eli juutalaisen paluumuuttajan statuksen myötä Israelin kansalaisuuden. Toisin sanoen, vaikka Israelissa ei toistaiseksi ole samaa sukupuolta olevien avioliittoa, valtio kohtelee muualla avioliittoon vihittyjä homoseksuaalisia pareja aviopuolisoina.
Monen arabihomon haave olisi päästä Israeliin. Israel–Palestiina-konfliktin jäädyttyä arabihomojen oikeuksista onkin viime vuosina tullut uusi julkinen puheenaihe israelilaisessa sanomalehdistössä. Israelilaiset asiantuntijat tuntevat suurta myötätuntoa arabihomoja kohtaan, ja monet kritisoivat ankarasti valtion kyvyttömyyttä auttaa palestiinalaisalueilla vainottuja homoseksuaaleja. Puran tätä ongelmaa hieman.
YK:n pakolaissopimuksen kannalta palestiinalaishomojen kuuluisi saada pakolaisstatus. Perusasetelma Israel-Palestiina-konfliktissa on kuitenkin niin mahdoton, että Israel on tähän asti myöntänyt ainoastaan yksittäistapauksissa pysyvän oleskeluvapauden arabihomoseksuaaleille.
Tällaisen oleskeluluvan saaneet ovat kuuluneet terveydenhuollon piiriin, ja samalla heillä on ollut oikeus perheenyhdistämiseen. Arabihomojen kohdalla asialla ei ole ollut käytännössä merkitystä, koska palestiinalaishomojen henki on uhattuna myös heidän omassa perheessään.
Perheenyhdistämisestä on seurannut kuitenkin ongelmia Israelille, sillä islamismin nousun myötä järjestelmän kautta yleisesti tarjoutui tilaisuus auttaa myös itsemurhapommittajia iskuissaan. Nykyisin turvamuuri onneksi estää iskut, mutta asian tekee ajankohtaiseksi tuore Jerusalem Postin julkaisema gallup, jonka mukaan peräti 40 prosenttia palestiinalaisista pitää itsemurhaiskuja hyväksyttävänä keinona ”puolustaa islamia”. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa arabihomoseksuaalien mahdollisuuksia saada virallinen tai edes epävirallinen oleskelulupa Israelissa.
Asia on entistäkin monimutkaisempi. Pakolaisten oikeuksiin erikoistuneiden Tel Avivin yliopiston oikeustieteen tutkijoiden Michael Kaganin ja Anat Ben-Dorin vuonna 2008 julkaisemasta tutkimuksesta ”Nowhere to Run – Gay Palestinian Asylum-Seekers in Israel” käy ilmi arabihomojen jo olemassa olevasta pakolaisstatuksesta johtuva ydinongelma.
YK:lla on kaksi pakolaisjärjestöä. Israelin heti ensi kättelyssä allekirjoittaman Geneven pakolaissopimuksen yhteydessä 1951 perustettiin YK:n kansainvälinen pakolaisjärjestö United Nations High Commissioner for Refugees (UNCHR). Tämän lisäksi YK:lla on erityinen United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees (UNRWA).
Se perustettiin yksistään palestiinalaisten omaksi pakolaisjärjestöksi jo 1949, eikä sitä lakkautettu 1951, kun varsinainen YK:n pakolaisjärjestö UNCHR perustettiin. UNRWA pitää yllä kouluja palestiinalaisalueilla. Terroristijärjestö Hamas tekee sen kanssa yhteistyötä, ja Hamas on vaatinut, että esimerkiksi holokaustin historiasta ei UNRWA:n kouluissa saa opettaa mitään.
Äskettäin julkisuuteen tuli dokumenttivideo, jossa paljastuu, millaista yleistä juutalaisvihaa UNRWA:n kouluissa lietsotaan. Kouluissa opettajat tietoisesti kasvattavat alakoululaisia ihannoimaan terrorismia, ja 10-vuotiaat lapset oppivat päämääräkseen ”koko Israelin pyyhkimisen pois” maailmankartalta.
Homojen kannalta ongelmana on se, että UNRWA-pakolaisstatuksella elävä ei voi samaan aikaan saada UNCHR-pakolaisstatusta. Näin ollen palestiinalaisalueiden arabihomot ovat UNRWA:n panttivankeja: UNRWA estää arabihomoja pääsemästä pakolaisiksi. Tällä tavoin etupäässä EU:n ja Yhdysvaltain rahoittaman YK-järjestön epäpyhät pyrkimykset kääntyvät sitä itseään vastaan. YK:n Israelia koskevia päätöslauselmia seuranneita tilanne ei kuitenkaan yllätä. YK:n Ihmisoikeusneuvoston antisemitismi on laajalti tiedossa, eikä ole ihme, ettei Ihmisoikeusneuvosto yhdessäkään päätöslauselmassaan puutu arabimaiden homojen kohtaamiin ihmisoikeusrikoksiin.
Kaganin ja Ben-Dorin tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että kun Israel yksipuolisesti vetäytyi Gazasta 2005, arabihomojen asema alueella huononi merkittävästi. Tutkimuksessa haastateltu gazalainen homoseksuaali A kertoo:
”Suoran Israelin valvonnan alla me Gazassa nautimme edes jonkinlaisesta virallisesta Israelissa vallitsevasta toleranssista homoja kohtaan. Monet olivat luoneet kontakteja, ystävyyksiä ja suhteita Israeliin. Monet myös omaksuivat liberaaleja itsensä hyväksymisen asenteita. Vaikka inhosimme miehitystä, me pelkäsimme Palestiinan itsehallinnon vihamielisyyttä homoja kohtaan. Homojen elämä Gazassa muuttui jyrkästi, kun Palestiinan itsehallinto otti vallan Kaistaleella. Sen lisäksi, että olimme halveksittuja, meidät nähtiin vaarallisena ’viidentenä kolonnana’ palestiinalaisten taistelussa Israelia vastaan. Kaikki tämä tapahtui taustanaan äärimmäinen viha homoseksuaaleja kohtaan palestiinalaisessa yhteiskunnassa, jossa homot ovat halveksittuja iljetyksiä.”
Mitä tämä tarkoitti käytännössä? Millainen maa ”vapaa Gaza” olisi homoseksuaaleille?
Palestiinalaisviranomaiset pidättivät A:n jo 1998. Häntä syytettiin osallisuudesta pornofilmien tekemiseen. Kun A kiisti syytteen, palestiinalaisviranomaiset muun muassa ripustivat hänet käsistä roikkumaan kattoon niin, että jalat eivät yltäneet maahan, ja pieksivät häntä yli 3 tuntia.
A myös pakotettiin katsomaan sivusta, kun Palestiinan itsehallinnon univormupukuiset poliisiviranomaiset kiduttivat toista homoseksuaalia nuorukaista. Poliisit sanoivat nuorukaiselle: ”Haluamme tsekata, kumpi on mielestäsi miellyttävämpi, miehen sukuelin vai Kokis-pullo.”
Poika pakotettiin väkivalloin istumaan pullon päälle. A kertoo näkemästään: ”Näin, kun veri purskahti hänen peräsuolestaan.”
Tel Avivin Pridessä on kyllä hyvä meininki. Jerusalemin Pride onkin jo vähän pienempi.
Paratiiseista taas en osaa sanoa mitään, en ole käynyt, vaikkakin Turun saaristossa on kauhean kaunista ja usein muutoinkin upeaa.
Mutta asiaan: kun puhut hajottavasi kaikkia monoliitteja, niin et sinä niin tee. Sinä hajotat Israel-monoliittia, ja samalla kuitenkin tulet rakentaneeksi sellaista. Olen niinsanottuja israelin kansan ihailijoita, ja silti jostain syystä tapasi lähestyä tätä asiaa homoseksuaalien näkökulmasta (jota tulin jo aiemmin kommentoineeksi, en tiedä huomasitko), johon kuitenkin ilmeisesti kuuluu mm. itsemurhapommittajien turistiluokan liput paratiisiin ja israelilaisten fundamentalistien erottaminen jostain oikeasta Israelista, saa minut sellaiseen asemaan josta käsin on kiusaus esittää nitä toisiakin näkemyksiä, kuten Israeliin muuttavien sterilisoinnit, rakenteilla oleva pakolaisleiri joka on merkitykseltään keskitysleiri (enkä tarkoita propagandisesti viitata natsisaksaan, jossa keskitysleirit merkitsivät virheellisesti joukkotuhontaa), knessetin arabiedustuksen demokraattisuuden käsitys, koulujärjestelmän epätasa-arvoisuus tai muuta. Ne on kuitenkin esitetty jo kovin monta kertaa kovin omnessa yhteydessä. Kenellekään ei ole epäselvää, että kaikin arviointikriteerein joita niinsanotut länsimaiset demokratiat käyttävät Israel on aivan eri luokan valtio kuin ympäröivät maat. Mutta välillä tulee sellainen käsitys, että Israel on siinä määrin hyvä ja viaton, että jos itsemurhapommittaja räjäyttää itsensä niin hän havahtuu Israelista.
Ja ne muutama tuhat fundamentalistijuutalaista jotka mainitsit (ilmeisesti haredit eivät sitä ole, heidän lukumääränsä on kuitenkin jo käsittääkseni sadoissa tuhansissa) on aivan turha erottaa Israelista. Heillä on siellä poliittisesti enemmän vaikutusvaltaa kuin arabeilla, joita on se vajaat pari miljoonaa. He ovat merkittävä osa siinä, millä tavalla Israelin valtio elää ja menestyy.
Yksi ihminen kirjoittaa yhdessä blogissa tai yhdessä kommentissaan sen, minkä siinä tilassa pystyy. Kun bloggaan homoseksuaalien ihmisoikeuksista Israelissa ja palestiinalaisalueilla, tässä täytyykin näköjään keskustella lisää Israelin valtion oikeamielisyydestä puhumalla mahdollisimman monipolvisesti vain Israelin sisäpolitiikkaa, jota kohtaan näytetään selvästi tuntevan enemmän mielenkiintoa kuin vaikka Ranskan tai Italian sisäpolitiikkaan, puhumattakaan Palestiinan itsehallinnon sisäpolitiikasta, joka tässä aihepiirissä olisi pakollista ruotia. Eikö se ole vähän outo painotus?
Voitaisiin yhtä hyvin puhua siitä, kuka valvoo EU:n ja USA:n syytämään rahan käyttöä UNRWA-kouluissa varsinkin blogissa, joka keskittyy nimenomaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksiin tuolla mainitulla alueella.
Siitä ei keskustella läheskään yhtä intensiivisesti kuin mitä luetellaan kaikki mahdolliset puutteet Israelissa, joka on kuitenkin vain ihan tavallinen valtio siinä missä vaikka Islanti. Paljonkohan Färsaarilla on alkoholismia, ja pitäisikö Kirkkopäivillä puhua, että ”anteeksi, kuka omistikaan Grönlannin”, ja millainen miehittäjävalta Espanja on baskien mailla?
Juhani, kirjoita vaan lisää tällaisia tietopohjaisia blogeja eri aiheista ja eri näkökulmista koska sinulla kirjoittamisen taito. Tietoa ei koskaan ole liikaa kenelläkään. Tästä Israel -aiheesta vielä sen verran haluaisin mielipiteenäni sanoa, että Israel-Palestiina -kysymys olisi paljon yksinkertaisempaa ratkaista, ellei siihen liittyisi niin vahva raamatullinen kytkentä. ”Pyhä maa” on mm. kristityille niin tärkeä asia, ellei se kaikkein tärkein, niin että se syrjäyttää ja sulkee ulos kaikki järkipohjaiset ja järjelliset ratkaisuvaihtoehdot, jotka missä tahansa muualla maailmassa voisivat olla pysyvän ratkaisun elementti etnisiissä ja maa-alueiden omistusta ja käyttöä koskevissa kiistoissa. Tämän seikan vuoksi Israel-Palestiina kysymys on ratkaisematta niin kauan, kun uskonnollisuuden merkitys ns. islamistien ja kristittyjen (Israel -uskovaisten?) ihmisten vakaumuksissa, maailmankatsomuksissa, mielissä ja sitäkautta myös maailmanpolitiikassa vähentyy riittävän paljon. Tämän varassa minun toivoni kiistan ratkaisun suhteen lepää.
Vähemmän uskontoa, enemmän politiikkaa. Jos Jussi Tynkkynen ajattelit näin, niin tätä koetan sanoa ja toivoa. Tällöin kirkkopäivilläkään ei tarvitsisi keskustella niin idioottimaisesta asiasta kuin kuka omistaa pyhän maan. Se olisi poliitikkojen kysymys, ja vieläpä aivan olennaisilta osin ihan kuntatasolla. Ei tarvitse sitä pohtia Kuopion torilla. Olisi mukava ajatella, että jossain roomalaisella torilla joku kardinaalivetoinen katolisen kirkon kansankokous pohtisi, kenelle Ahvenanmaa kuuluu.
Jussi Tynkkyselle henkilökohtaisesti sanon, että oma tietomääräni on hyvin rajallinen näissä asioissa, mutta toivon silti, että joka kuukausi edes jokin tiedonmurunen tavoittaisi.
Koska Israel-Palestiina kirvoittaa niin paljon tunteita, ajattelin poikkeuksellisesti, että tällä kertaa on syytä kirjoittaa blogiin faktapohjainen teksti, joka avaa täkäläläiseen keskusteluun nähden kokonaan uuden, toivon mukaan avartavan ja tajuntaa laajentavan näkökulman. Normaalisti lukijat ovat oivaltaneet, että Café Bar Kokhba on pelkkä ilotulitusshow. Blogin on oltava pidäkkeetön päiväkirja.
*
Pauli Lindebergille vielä totean vaikutusvallasta, että esimerkiksi Balad-puoluetta voi kuka tahansa äänioikeutettu kansalainen äänestää. Baladissa on sitä ilmaa, että kun Sari Essayah katsoo, että Iran rahoittaa terrorismia, niin Baladissa asenne on se, että sehän on hyväntekeväisyyttä. Ihan knessetissä edustettu puolue.
Numeroista sitten se, että ”muutama tuhat fundamentalistia” viittasi siihen, mikä porukka siellä tosiasiallisesti aiheuttaa hankaluuksia ihan kaikille. Voin antaa virheellisen numeron tässä, mutta virheellistä on ajatella sekin, että edes ne kaikki 350 000 siirtokunta-asukasta olisivat näitä oliivipuitten raiskaajia ja moskeijan kivittäjiä.
Olet tietenkin oikeassa. Tuolla alkupuolella yritin vielä vähän keskustella tästä homonäkökulmasta, mutta aika hiljaista oli.
On tottakai tärkeää muistaa, että tosiasiallisia hankaluuksia aiheuttaa varmaan juuri se muutaman tuhannen porukka. Samalla tottakai mietin, kuinka monta terroristia tosiasiallisesti ampuu raketteja. Mutta sekään ei ollut pointtini, vaan se, että niinkuin palestiina ei ole täysin musta, ei Israel ole täysin valkoinen, ja vaikka se ei ole tämän blogin idea, on sitä valkopesua harjoitettu näilläkin sivuilla niin paljon että väkisinkin tulee vastareaktio, vaikka näkemykseni suhteessa israelin kansaan tiedätkin.
…äh, paskat, mä lähden maalle. Siellä mieli lepää. Juuri tämä em. asia, joka on ensi sijassa oma ongelmani, sai minut olemaan kirjoittamatta teemablogia. Illalla nostan Raakelin lapsille maljan.
”Voin antaa virheellisen numeron tässä, mutta virheellistä on ajatella sekin, että edes ne kaikki 350 000 siirtokunta-asukasta olisivat näitä oliivipuitten raiskaajia ja moskeijan kivittäjiä.”
En malta olla tähän lukuun liittyen sanomatta, että oliivipuiden raiskaajat ja maanviljelijöiden hakkaajat ovat harvoja ja valittuja hotheadeja mutta koko siirtokuntaväestö suojaa ja hiljaisesti hyväksyy poikasten huvittelut, boys will be boys , you know. Kun Huttunen ylistää Israelin epämonoliittisuutta ja aivan oikein kehuu esim. sukupuolivähemmistöjen asemaa tietyissä osissa kulttuurimosaiikkia, hänkin jättää, väittämästään ei-uskonnollisesta ja puhtaasti poliittisesta syystä ehkä, kommentoimasta siirtokunta-ajatuksen vahingollisuutta. Huttusen hengenheimolaisia puhtaasti poliittisella rintamalla löytyy myös esim Patmoksen porukoista. Siirtokuntia kas kun eivät suinkaan suojele herran enkelit, serafiinit ja kerubiinit vaan IDF:n karabiinit, poliittisen tahdon ilmaisijat. Siirtokuntaihmiset ovat pohjimmiltaan suurelta osin pragmaatikkoja, epäuskonnollisia taloudellisen mahdin rakentajia. Siis hyvinkin tästä maailmasta. Mitä nyt ajoittain kannattaa höynäyttää Patmoksen hyvätahtoisia kristittyjä mummoja antamaan killinkejä ja mieluusti vaikka enemmän.
Kyllä katsoin, se oli ihan hellyyttävä.
Sinänsä en ole itse kaikkein suurin pride-marssien fani. Tämä siksi, että sellaiset pussissa eläneet ihmiset, jotka eivät ole koskaan nähneet homoa, saavat pride-marsseista hyvin vääristyneen kuvan homoista. Emme me ihan kaikki biletä speedot jalassa ja enkelinsiivet selässä.
Toisaalta sellainen karnevaalimainen kaupunkijuhla on hauska. Olen joskus ollut Euro-pridessä, jossa on yli satatuhatta ihmistä bailaamassa (tietysti suurin osa heteroita). Siellä on todella iloinen tunnelma.
Ja kumarran syvästi ”alkuperäisten” pridejen osanottajille. Jos yhteiskunnan ilmapiiri on se, että sinua vedetään turpaan (tai kokispullolla ahteriin) sen takia, että olet homo, niin onhan se rohkeata lähteä marssimaan sen puolesta, että saa olla oma itsensä.
Kun joku joskus keksisi sellaisen uskonnon, jonka pyhien kirjoitusten mukaan jokainen saa olla mitä on, sitä kunnioitetaan ja arvostetaan, sekä eletään sovussa muiden kanssa, saattaisin liittyä jäseneksi. Toistaiseksi en ole sellaiseen uskontoon törmännyt.
Juha Hyrsky,
en ole sanaakaan vielä sanonut siirtokuntaideologiasta (ehkä, en muista). Olen ehkä tajunnut jonkin jatkumon, miten se ideologia 1970-luvulla syntyy. Olen sen kanssa vielä varovainen, kun en vain tiedä asiasta tarpeeksi. Sen minäkin olen ymmärtänyt, että siirtokuntaideologia on pitkälti poliittista pragmatismia. Niiden vaikutuksetkin ovat monenlaiset, eikä ole totta, että joka paikassa ne vain hankaloittavat ihmisten elämää. Palestiinalaissijoittajat itsekin investoivat siirtokuntien yrityksiin, vaikka ne maksavat veronsa Israeliin.