{"video":"http://www.youtube.com/watch?v=7Eto-eaPbao","width":"560","height":"315"}
Majed on palestiinalainen nuori mies. Hän on kotoisin Länsirannalta Nabluksesta. Kaupunki on nykyään tunnettu yhtenä niistä alueista, joissa israelilaisten rakennuttamat siirtokunnat ovat herättäneet levottomuuksia.
Majedin elämä Nabluksessa muodostui sietämättömäksi. Häntä piestiin ja uhkailtiin, ja lopulta hän tunsi olevansa niin alituisessa hengenvaarassa, että hänen oli paettava kotoaan. Majed oli tuolloin vain 14-vuotias.
Majedia vainottiin, koska hän on homoseksuaali. Nyt Majed Koka, 29, on asunut toistakymmentä vuotta israelilaisen puolisonsa kanssa Tel Avivissa. Syyskuussa 2010 Koka antoi israelilaiselle Haaretz-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoi tilanteestaan. Homostigman vuoksin hänen siteensä perheeseensä ovat rikki: edes hänen Israelissa asuva arabiäitinsä ei halua häntä luokseen.
Satojen arabihomojen kerrotaan henkensä kaupalla paenneen Israeliin. Homoja vainotaan, kidutetaan ja tapetaan Länsirannalla ja Gazassa, sillä islamilaisessa sharia-vetoisessa yhteiskunnassa homoseksuaalisuus mielletään luonnottomaksi perversioksi.
Rajan toisella puolella tilanne on toinen. Jokavuotinen Tel Aviv Pride on koonnut jopa satatuhatta osallistujaa, heistä muutama tuhat on turisteja. Määrä on Lähi-idän oloissa ja juutalaisvaltion seitsenmiljoonaiseen väkilukuun nähden huomattava. Suomen 5,5-miljoonaisesta väestöstä Helsinki Prideen osallistuu vain alle 10 prosenttia siitä, mitä Israelissa – jossa pride-kulkueita on muissakin kaupungeissa Jerusalem mukaan lukien. Mutta Tel Aviv on maailmankartalla erityisen gay-uimarantansa vuoksi. Tänä vuonna Tel Avivin Pride-viikko alkaa 2.6.
Äskettäin Atlanta Jewish Film Festivalissa Yhdysvalloissa ensi-iltansa saaneen dokumenttielokuvan ”Undressing Israel: Gay Men in the Promised Land” (Israelia riisumassa: Homomiehet luvatussa maassa) ohjaaja, juutalainen Michael Lucas sanoi Haaretzin haastattelussa helmikuussa:
”Israelilainen kulttuuri on itse asiassa hyvin progressiivinen ja suvaitseva. Tämä on tosi erityisesti, mitä tulee homojen oikeuksiin, jotka ovat huomattavasti edistyneempiä kuin Yhdysvalloissa.”
Dokumenttielokuvassa on mukana juutalaisia julkkishomoja, kuten Israelin parlamentin Knessetin ensimmäinen julkihomo edustaja, vasemmistolaisen Meretz-puolueen Nitzan Horowitz.
Niin sanotun sateenkaariväestön oikeudet on Israelissa turvattu lailla. Vuonna 2011 juutalaisen homoseksuaalin katolilainen aviopuoliso sai Israelin valtion paluumuuttolain nojalla ja miehensä aliya- eli juutalaisen paluumuuttajan statuksen myötä Israelin kansalaisuuden. Toisin sanoen, vaikka Israelissa ei toistaiseksi ole samaa sukupuolta olevien avioliittoa, valtio kohtelee muualla avioliittoon vihittyjä homoseksuaalisia pareja aviopuolisoina.
Monen arabihomon haave olisi päästä Israeliin. Israel–Palestiina-konfliktin jäädyttyä arabihomojen oikeuksista onkin viime vuosina tullut uusi julkinen puheenaihe israelilaisessa sanomalehdistössä. Israelilaiset asiantuntijat tuntevat suurta myötätuntoa arabihomoja kohtaan, ja monet kritisoivat ankarasti valtion kyvyttömyyttä auttaa palestiinalaisalueilla vainottuja homoseksuaaleja. Puran tätä ongelmaa hieman.
YK:n pakolaissopimuksen kannalta palestiinalaishomojen kuuluisi saada pakolaisstatus. Perusasetelma Israel-Palestiina-konfliktissa on kuitenkin niin mahdoton, että Israel on tähän asti myöntänyt ainoastaan yksittäistapauksissa pysyvän oleskeluvapauden arabihomoseksuaaleille.
Tällaisen oleskeluluvan saaneet ovat kuuluneet terveydenhuollon piiriin, ja samalla heillä on ollut oikeus perheenyhdistämiseen. Arabihomojen kohdalla asialla ei ole ollut käytännössä merkitystä, koska palestiinalaishomojen henki on uhattuna myös heidän omassa perheessään.
Perheenyhdistämisestä on seurannut kuitenkin ongelmia Israelille, sillä islamismin nousun myötä järjestelmän kautta yleisesti tarjoutui tilaisuus auttaa myös itsemurhapommittajia iskuissaan. Nykyisin turvamuuri onneksi estää iskut, mutta asian tekee ajankohtaiseksi tuore Jerusalem Postin julkaisema gallup, jonka mukaan peräti 40 prosenttia palestiinalaisista pitää itsemurhaiskuja hyväksyttävänä keinona ”puolustaa islamia”. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa arabihomoseksuaalien mahdollisuuksia saada virallinen tai edes epävirallinen oleskelulupa Israelissa.
Asia on entistäkin monimutkaisempi. Pakolaisten oikeuksiin erikoistuneiden Tel Avivin yliopiston oikeustieteen tutkijoiden Michael Kaganin ja Anat Ben-Dorin vuonna 2008 julkaisemasta tutkimuksesta ”Nowhere to Run – Gay Palestinian Asylum-Seekers in Israel” käy ilmi arabihomojen jo olemassa olevasta pakolaisstatuksesta johtuva ydinongelma.
YK:lla on kaksi pakolaisjärjestöä. Israelin heti ensi kättelyssä allekirjoittaman Geneven pakolaissopimuksen yhteydessä 1951 perustettiin YK:n kansainvälinen pakolaisjärjestö United Nations High Commissioner for Refugees (UNCHR). Tämän lisäksi YK:lla on erityinen United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees (UNRWA).
Se perustettiin yksistään palestiinalaisten omaksi pakolaisjärjestöksi jo 1949, eikä sitä lakkautettu 1951, kun varsinainen YK:n pakolaisjärjestö UNCHR perustettiin. UNRWA pitää yllä kouluja palestiinalaisalueilla. Terroristijärjestö Hamas tekee sen kanssa yhteistyötä, ja Hamas on vaatinut, että esimerkiksi holokaustin historiasta ei UNRWA:n kouluissa saa opettaa mitään.
Äskettäin julkisuuteen tuli dokumenttivideo, jossa paljastuu, millaista yleistä juutalaisvihaa UNRWA:n kouluissa lietsotaan. Kouluissa opettajat tietoisesti kasvattavat alakoululaisia ihannoimaan terrorismia, ja 10-vuotiaat lapset oppivat päämääräkseen ”koko Israelin pyyhkimisen pois” maailmankartalta.
Homojen kannalta ongelmana on se, että UNRWA-pakolaisstatuksella elävä ei voi samaan aikaan saada UNCHR-pakolaisstatusta. Näin ollen palestiinalaisalueiden arabihomot ovat UNRWA:n panttivankeja: UNRWA estää arabihomoja pääsemästä pakolaisiksi. Tällä tavoin etupäässä EU:n ja Yhdysvaltain rahoittaman YK-järjestön epäpyhät pyrkimykset kääntyvät sitä itseään vastaan. YK:n Israelia koskevia päätöslauselmia seuranneita tilanne ei kuitenkaan yllätä. YK:n Ihmisoikeusneuvoston antisemitismi on laajalti tiedossa, eikä ole ihme, ettei Ihmisoikeusneuvosto yhdessäkään päätöslauselmassaan puutu arabimaiden homojen kohtaamiin ihmisoikeusrikoksiin.
Kaganin ja Ben-Dorin tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että kun Israel yksipuolisesti vetäytyi Gazasta 2005, arabihomojen asema alueella huononi merkittävästi. Tutkimuksessa haastateltu gazalainen homoseksuaali A kertoo:
”Suoran Israelin valvonnan alla me Gazassa nautimme edes jonkinlaisesta virallisesta Israelissa vallitsevasta toleranssista homoja kohtaan. Monet olivat luoneet kontakteja, ystävyyksiä ja suhteita Israeliin. Monet myös omaksuivat liberaaleja itsensä hyväksymisen asenteita. Vaikka inhosimme miehitystä, me pelkäsimme Palestiinan itsehallinnon vihamielisyyttä homoja kohtaan. Homojen elämä Gazassa muuttui jyrkästi, kun Palestiinan itsehallinto otti vallan Kaistaleella. Sen lisäksi, että olimme halveksittuja, meidät nähtiin vaarallisena ’viidentenä kolonnana’ palestiinalaisten taistelussa Israelia vastaan. Kaikki tämä tapahtui taustanaan äärimmäinen viha homoseksuaaleja kohtaan palestiinalaisessa yhteiskunnassa, jossa homot ovat halveksittuja iljetyksiä.”
Mitä tämä tarkoitti käytännössä? Millainen maa ”vapaa Gaza” olisi homoseksuaaleille?
Palestiinalaisviranomaiset pidättivät A:n jo 1998. Häntä syytettiin osallisuudesta pornofilmien tekemiseen. Kun A kiisti syytteen, palestiinalaisviranomaiset muun muassa ripustivat hänet käsistä roikkumaan kattoon niin, että jalat eivät yltäneet maahan, ja pieksivät häntä yli 3 tuntia.
A myös pakotettiin katsomaan sivusta, kun Palestiinan itsehallinnon univormupukuiset poliisiviranomaiset kiduttivat toista homoseksuaalia nuorukaista. Poliisit sanoivat nuorukaiselle: ”Haluamme tsekata, kumpi on mielestäsi miellyttävämpi, miehen sukuelin vai Kokis-pullo.”
Poika pakotettiin väkivalloin istumaan pullon päälle. A kertoo näkemästään: ”Näin, kun veri purskahti hänen peräsuolestaan.”
Raimo Turunen,
ainakin arabikristittyjen homojen asema näyttäisi olevan todellakin hyvää EAPPI-kamaa, ja muutenkin sanoisin, että dhimmiasemassa elävien kirkkojen todellisuuden näkeminen olisi avartavaa. Kun siihen päälle laskee vielä mahdollisuuden aina iltaisin naukkailla vähän Arakia, niin mikäs siinä, itse asiassa eilen jo totesin puhelimessa, että jos elämäntilanne sallisi, tuossa voisi oikeasti olla jujua.
Jussi Tynkkynen,
taisin jo perustella antisemitismi-näkemykseni koskien YK:n ihmisoikeusneuvostoa, ja ilmeisesti sinulla ei siihen ollut mitään lisättävää. Perinteinen, fundamentalismiin olennaisesti kuulunut kristillisen sionismin edustus ei luullakseni ole mielissään tavasta, jolla käsittelen homoseksuaalisuutta, ja kun vielä argumentoin täysin poliittisesti, en edelleenkään saa kiinni tästä uskontokommentistasi. Voit olla varma, että Hebronin haredit eivät niin sanoaksemme ”suvaitse” Tel Avivin homoja – ja tästä rautalangasta koetan nyt selväsanaisesti osoittaa kaikille kriittisille lukijoille, että Israeli käsittäminen monoliittisena on epärehellistä. Ja objektiivisuus taas:- yritin jo aiemmin tuoda esiin sitä, että tämä on blogi eikä esimerkiksi uutisartikkeli. Tässä on tarkoin rajattu näkökulma, nimittäin homoseksuaalien asema kahdessa hyvin erilaisessa yhteiskunnassa. Jos mielestäsi en puhunut näistä yhteiskunnista tämän homonäkökulman osalta totta, niin oikaise toki!
Minä luin blogissa esille tulleen homojen epäinhimillisen kohtelun pelkästään ihmisoikeusrikkomuksena.
Ko. kaltoin kohtelu on ihmisoikeusrikkomus harjoittipa sitä kuka tahansa ja millä mantereella tahansa.
Juhani Huttunen@
Sinun blogisi oli mielestäni hyvä ja asiallinen. En lainkaan epäile esittämiesi esimerkkikuvausten todenperäisyyttä enkä myöskään sitä, että et olisi pyrkinyt objektiivisuuteen. Blogi on kuten sanoitkin, mielipidekirjoitus, ja aihevalinta ja käsittelytapakin on blogistin vapaasti valittavissa ja on siten osa kirjoittajan mielipidettä. En sano, että homojen olosuhteita Israelissa ja Islamistisissa maissa ei saisi tavallasi käsitellä ja vertailla, mutta blogisi viimeiset neljä kappaletta olisit voinut jättää kirjoittamatta, ilman että blogikirjoituksesi olisi siinä menettänyt siinä mitään sen sisällöllisestä ansiosta. Ne neljä viimeistä kappaletta synnyttivät minussa epäilyksen siitä, että ne olit kirjoittanutkin varmistaaksesi että lukijoille jäisi blogista päällimäisenä Israel -myönteinen ja arabivastainen mielikuva. Näin sen itse koin ja vastuu siitä on tietysti lukijalla. Niinkuin totesimme jo aiemmin, Israel -aihe on ylipäätäänkin herkkä käsitellä joka tapauksessa.
Jussi Tynkkynen, varmaan blogin teksti siis pakottaa ylös poteroistaan perinteiset herätyskristilliset sionistit samoin kuin ne, jotka suorastaan ärtyvät siitä, jos Israel ei joka käänteessä olekaan niin hirveä roistovaltio, jota moraalisessa ylemmyydentunnossa (ja joissain tapauksissa Jeesuksen nimeä toistellen) voidaan inhota. Muuta tavoitetta minulla ei ole kuin osoittaa, että helpot populistiset mantrat koskien Israelia ja palestiinalaisitsehallintoa eivät ole koko totuus. Minua oikeastaan muu tässä ei olekaan kiinnostunut kuin eurooppalaisten puhetavat varsinkin medioissa.
Se, mikä haittaa alueen nykytilanteen ja historian hahmottamista on se, että koko ongelmavyyhti on niin kuin peitto, joka yhdeltä puolelta näyttää täysin tämänpuoleiselta eli rationaalisesti hahmotettavalta sosiologiselta, psykologiselta, historialliselta ja poliittiselta kiistalta, mutta kun peiton kääntää, siinä kuhiseekin kauheasti metafyysisiä pikkuotuksia, milloin Kristusta, milloin Abrahamin lupauksia, milloin Muhammedia. Jos peittoa katsoo ensin tältä puolelta, niin sitten kun sen kääntää, se näyttääkin vain pelkältä politiikalta.
En siis jaa Mikko Louhivuoren K24-uutisessa esittämää näkemystä, että ongelma on ytimeltään uskonnollinen – ainakaan se ei ole uskonnollinen kysymys maallistuneille Israelin kansalaisille, jotka eivät ympärileikkauta lapsiaan eivätkä piittaa sapatista. Sitä voi kyllä kysyä, missä määrin sikäläisessä muslimiyhteiskunnassa, jossa Hamasin kannatus Länsirannalla on 40 % luokkaa, ihminen voi elää ns. kulttuurimuslimina, ”maallistuneena tapamuslimina”. Hamasin kannatustahan on selittänyt, että uskonnollisen hurskauden on ajateltu korjaavan palestiinalaisen itsehallinnon korruptoituneisuuden. Yleisesti ottaen ajattelen, että mitä vähemmän koko hommaan sotketaan uskontoa, sitä turvallisempaa ihmisillä on, ja sitä helpommin jokin sopu voisi syntyä. Konfliktin ”uskonnollinen ydin” vaikuttaa historiaan katsoessa vähän jälkijättöisesti syntyneeltä.
Huttusen ja Juha Tynkkysen kommentit ovat olleet tämän blogin keskustelun parasta antia. Näin sanon, koska olen Tynkkysen kanssa täysin samoilla linjoilla, ihailen Huttusen verbaliikkaa ja olen iloinen, jos hänen älykästä ja moneen suuntaan ajatusta aukaisevaa blogiaan oikeasti haastetaan.
Huttusen kielikuva peitosta, joka käännettäessä ” kuhiseekin kauheasti metafyysisiä pikkuotuksia, milloin Kristusta, milloin Abrahamin lupauksia, milloin Muhammedia” on riemastuttava. Käsitykseni toisaalta on, että kielikuva on osa Huttusen kritisoimaa ”eurooppalaista ylemmyydentuntoista mediapuhetapaa”, tämän ulkopuolelta tilannetta katsovan ja erilaisia arvotuksiaan jakavan ” tämänpuoleiselta eli rationaalisesti hahmotettavalta sosiologiselta, psykologiselta, historialliselta ja poliittiselta ” tuntuvan puhetavan argumentointia.
Kuten sanottua, Huttusen puhetapa on vastaansanomattoman maaliinsa osuvaa. Mikään siinä ei ole valhetta, päinvastoin hänen kielensä kuvat tuovat rikastuttavaa valoa tilanteeseen, missä itsekukin meistä on vaarassa vaipua oman mielensä luomiin pimentoihin niiden tuoman lämpimän turvallisuudentunteen kutsumana. Toivoisin, että en itsekään pesiytyisi tällaiseen turvaluolaan.
Todella toivon, että Huttunenkaan ei välttele puhtaasti tämänpuoleista: jos Israel/Palestiinan tilanteeseen haluaa oikeasti tuoda oikeudenmukaisen ratkaisun tuoksua ja siis kestävää rauhaa, on tunnustettava, että koko tilanteen tulehduttaa ammottava ja hoitamaton haava. Haava on palestiinalaisten/arabien virheellisten tilannearvioiden synnyttämien sotien aiheuttama tunne kotimaan menetyksestä. Se on se sama tunne, joka synnyttää täällä kotimaassakin väkivallan ja päihdeongelman: ihmiseltä riistetään mahdollisuus luoda omaa elämää ja tulevaisuutta. Tämä tunne on tämänpuolisuutta, se on politiikkaa ja se on eksistenssiongelma, jonka selvittämisen osana uskonto on muutakin kuin metafyysisiä pikku-ukkoja kuhisemassa imaamin tai haredin risuparrassa.
Al-Naqba on asia, josta ei selviä vain toteamalla, että kikkeliskokkelis, Israel kato voitti. Huttunen ei mielestäni käy täydellä tarmolla kiinni siihen tämänpuoleiseen tosiasiaan, että Israel on massiivinen, voimakas vaikuttaja, jolla on monen sodan voittajan ja perustellunkin fyysisen voiman kautta mahdollisuus ajaa ytimeenkin suuntautuvaa rauhan asiaa. Tätä se ei tee. Israel antaa Hamasin huseerata ja kasvaa, koska se antaa epäoikeudenmukaisuuden tunteelle kasvualustaa sekä käyttämällä ja näyttämällä sotilaallista ylemmyyttään (mikä tuossa kulttuurissa tietenkin vaaditaankin, jotta olisit uskottava) että käyttämällä demokraattista oikeusjärjestelmäänsä vain soveltuvin osin todellisen oikeuden toteutumiseen. Toivoisin, että Huttunen perehtyy esimerkiksi palestiinalaisen talonraivauksen todellisuuteen. Israelilaisesta näkökulmasta siinä on kyse kuulemma oikeustoimesta.
Tämänpuoleisuus kyllä kiinnostaa minuakin. Melko lailla samalla tavalla kuin seuraavan linkin kirjoittajia. Jerusalem on jotain muuta, kuin Sipoon ja Helsingin rajakiista
http://www.nybooks.com/articles/archives/2010/may/27/open-letter-elie-wiesel/?pagination=false
Odotan ilolla Huttusen blogia palestiinalaishallinnon ihmisoikeusrikkomuksista. Heikko ja korruptoitunut palestiinalaishallinto on todellakin tärkeä osa epäoikeudenmukaisuuden ketjussa.
Juhani, ehkä meidän ei ole tarpeen pureutua enää syvemmin tähän Israel -kysymykseen, jota ainakaan me emme pysty ratkaisemaan. Viimeisenä kommenttina aiheeseen haluan toistaa tämän René Malmströmin kommentin Mikko Louhivuoren keskusteluketjuun, johon viittasitkin.
Lähi-idän tilanteesta minulla on aivan samanlainen käsitys ja tämä on kriisin rakaisun estävä uskonnollinen aspekti. Olemme siis lähtökohtaisesti eri linjoilla.
Oletan kuuluvani joukkoon aktiivinen homoseksuaalisuuden puolustaja ja koen siteeraamani kommentin jossain määrin ilkikurisena heittona, jossa (minua) pyydetään ottamaan julkisesti sellainen kanta, mitä en haluaisi ottaa.
Lähi-idän tilannetta en muista K24:ssa koskaan kommentoineeni. Se johtuu siitä, että en ole perehtynyt aiheeseen ja myönnän suoraan, etten ymmärrä, mistä siellä riidellään. Tiedostan, että siellä on keskenään kilpailevia uskontoja, verinen historia ja rajuja aseellisia yhteydenottoja.
Olen ymmärtänyt, että muu maailma on asettunut Lähi-Idän taistelevien osapuolten kannatusjoukkoihin uskonnollisilla perusteilla. Olen jopa saanut sellaisen käsityksen, että liberaali-konservatiivi asetelma on jonkinlainen vedenjakaja siinä, ketä kenenkin tulisi kannustaa kukistamaan vihollisensa.
Suoraan sanottuna en tiedä, ketä minun tulisi kannattaa. Salmen kommentin perusteella oletan, että ei ainakaan Israelia. Tyydyn tässä kohtaa sanomaan, että minulla ei ole uskonnollisia preferenssejä, kenen tulisi voittaa alueella muhiva konflikti. Järkiperusteita taas en pysty käyttämään, koska en tunne kriisiä, sen syitä tai tapahtumien kulkua.
Mitä sitten tulee homoseksuaaleihin, olen sitä vastaan, että heitä pidettäisiin muita huonompina ihmisinä. Olen tätä mieltä riippumatta siitä, onko kyse kokispullon työntämisestä peräaukkoon vaiko homojen pitämisestä sopimattomina adoptiovanhemmiksi tai avioliittoon. Osa syrjinnästä on julmempaa, mutta vastustan silti kaikkea syrjintää.
Oma näkökulmani on täysin poliittinen, sillä en perustele kenenkään oikeutta Koraanilla tai Vanhalla testamentilla tai Jeesuksella Kristuksella. Eilinen peittovertaukseni juontuu siitä, että poliittista kuvaa ei voi rakentaa ilman tajua, että siellä kummittelee taustalla monenlaista metafyysistä pikku kummitusta.
Yksi kummitus on se, että UNRWA:n kouluissa seinille ripustetaan terroristien kuvia lasikehyksessä, ja nämä terroristit indoktrinoivat viattomia pikkulapsia uskomaan itsemurhaiskun autuaalliset vaikutukset tuonpuoleisessa. Juutalaisella puolella siellä on sitten muutama tuhat fundamentalistia, jotka sitten tekevät älytöntä kiusaa niin kristityille kuin muslimeille. Täkäläisen median yksi probleemi on, että heidät samastetaan ”Israeliin”. Homoblogini idea on kuitenkaan panna vasaralla kappaleiksi kaikki propagandistiset monoliitit.
Yksi monoliittinen propagandamielikuva on se, että tämä kiista olisi juutalaisten ja arabien välinen. Israelin armeijassa kuitenkin palvelee upseeritasolla muslimeja, ja knessetissä on demokraattisilla vaaleilla valittu arabiedustus.
Oman kotimaansa palestiinalaiset menettivät 1950, kun Jordania valloitti itselleen alueen, joka kuuluisi palestiinalaisille. Musta syyskuu on historiaa, jota tässä narraatiossa kuitenkin vältellään, jotta ei tarvitse sanoa, että palestiinalaisille on ollut heidän historiassaan suunnattomasti haittaa juuri Jordaniasta.
Ei myöskään ole Israelin vika, että Libanon, Syyria, Jordania, Egypti ja Irak aloittivat sodan 1948 julistaen juuri sitä evankeliumia, jota UNRWA:n kouluissa opetetaan: päämääränä on tuhota koko Israel. Siinä ei kahden valtion mallista ole puhe. Kiistaa hämmentää se, että jo 1936 arabikapinassa, kun juutalaisten ja arabien yhteisenä vihollisena oli brittimandaatti, arabit lopulta tappoivat toisiaan ihan saman verran kuin brittejä ja juutalaisia yhteensä. Tähän samaan tyrehtyi myös ensimmäinen intifada reippaat 5 vuosikymmentä myöhemmin, se hiipui hiljalleen, kun jätkät huomasivat tappavansa omiaan.
Kun Jordania 1988 luopui vaatimuksistaan suhteessa Länsirantaan, päästiin vähitellen Oslon tielle, jolloin syntyi korruptoitunut, ihmisoikeusrikkomuksiin jatkuvasti syyllistyvä Palestiinan Itsehallinto. Oslon sopimuksessa vastuut jaettiin niin, että PA hoitaa osan yksinään, osassa turvallisuudesta ja siviilihallinnosta rauhanprosessin kuluessa vastaavat Israel ja PA, ja osasta Israelin on otettava vastuu, koska PA ei kykene. Mutta nythän tilanne on se, että Gazassa Hamas lahtasi Fatahin kannattajia ja ajoi lopulta Fatahin pois. He sössivät itse elämänsä.
No et sinä nyt tuossakaan ihan kaikkia monoliitteja tullut rikki vasaroineeksi.
Ai niin. Jusu Vihervaara! Katsoitko blogini yllä olevan videon? Kannattaa katsoa YouTubesta videoita hakusanoilla Tel Aviv Pride.
*
Ja Pauli hyvä, jatka sinä siitä, mihin yksi kommentti loppuu, ja esitä korrehtuureja! Kun keskustelemme palestiinalaisten nykytilanteesta, toivoisin myös kannanottoja paratiisista, johon itsemurhaiskun tehnyt pommittajamarttyyri pääsee.