Israel on maa, joka jakaa mielipiteitä. On jakanut aina!
Mitä sinä ajattelet Israelista? Mihin näkökulmasi perustuu?
Näkökulmamme riippuvat hyvin paljon siitä, kenen tarinoita kuuntelemme. Vaihtoehtoja on lukuisia.
Voit valita palestiinalaisten tarinan, joissa kerrotaan pakolaisuudesta. Palestiinan pakolaisuus eli al-Hijra al-Filasteeniya alkoi vuoden 1947 tapahtumista, jolloin YK:n teki ehdotuksen Palestiinan alueen jakamisesta. Alueen väestön väliin syntyi jännitteitä ja väkivaltaa esiintyi niin juutalaisten kuin arabienkin taholta toinen toisia kohtaan. Pian YK:n ehdotuksen jälkeen Israeliin syntyi itsenäinen juutalaisvaltio. Samassa jatkumossa alkoi myös vuoden 1948 sota. Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin. Juutalaisvaltion ja arabimaiden välinen sota päättyi keväällä 1949. Israel voitti tämän sodan, mutta sodan tuloksena 700 000–750 000 alueen arabia pakeni tai karkotettiin nykyisen Israelin alueelta. Nämä ihmiset eivät saaneet palata koteihinsa, ja heistä tuli Palestiinan pakolaisia. Vain noin 10 % palestiinalaisista sai jäädä asuinsijoilleen. Palestiinalaiset kutsuvat Israelin valtion syntymää nimellä al Nakba, joka tarkoittaa katastrofia tai tuhoa.
Israelin juutalaisten kertomuksessa tämän Välimeren pohjukkaa asuttavan maan ja kansan modernin vaiheen tarina nimetään jo lähtökohtaisesti toisin. Vuoden 1948-1949 tapahtumia kutsutaan Itsenäistymissodaksi. Näiden tapahtumien lopputuloksessa huipentuu lähes kahden tuhannen vuoden ajan lausuttu toivonrukous omasta maasta ja kodista. Holokaustin trauma on yhä tuoreessa muistissa. Juutalaisen kansan koko tietoisuutta läpäisee perusteltu syy nähdä asemansa aitona eloonjäämistaisteluna. On mahdotonta unohtaa, että Puolan juutalaisia kuoli n. 3 miljoonaa, Neuvostoliiton alueelta uhreiksi joutui n. 1,1 miljoonaa ja Unkarista yli puoli miljoonaa juutalaista. Listaa voisi täydentää vielä Romanialla, Liettualla, Saksan alueen uhreilla, Hollannin juutalaisilla jne. – Juutalaisessa näkökulmassa Israelin maan kertomus on aina myös kuvausta eloonjäämistaistelusta ja oikeudesta kotiin; kotiin, jossa meitä ei saa enää polkea hengiltä!
Palestiinalaisessa tarinassa Israelin valtio on jo lähtökohdissaan suuri onnettomuus. – Israelilainen tarina ei ole aivan yhtä jyrkkä. Kyseisen alueen arabeilla on toki paikkansa samassa kodissa, mutta ei koskaan ilman ehtoja. Esimerkiksi itsenäistymistaistelussa hyökkääjän puolelle siirtyneillä ei ole enää paluuoikeutta. Juutalaisesta näkökulmasta katsoen myös pakolaisuus näyttäytyy toisin. Kaikkia alueelta siirtyneitä arabeja ei automaattisesti tunnusteta pakolaisiksi. Voidaan puhua vastustajan puolelle siirtyneistä, tai siirtolaisista. Tarina voidaan nähdä myös eräänlaisena vastavuoroisena kansainvaelluksena, jossa kahden suuren uskonnon pakolaiset vaihtavat paikkaa. – On nimittäin totta, että juutalaisvaltio on mitä suurimmassa määrin juutalaispakolaisten turvapaikka. Tämä pätee myös Israelin valtion suhteessa arabimaailmaan. Vuoden 1947 jälkeen Israelin alueen noin 630 000 henkilön juutalaisväestö kaksinkertaistui, eikä kysymys ollut vain Holokaustin uhreista! Juutalaisten väestönkasvu johtui nyt suurimalta osin arabimaista (Jemen, Irak, Libya, Marokko, Tunisia ja Egypti) tulevista maahanmuuttajista, jotka olivat usein myös pakolaisia. Usein muuton syynä olivat juutalaisvastaiset mellakat. Tavallisesti pakenevat juutalaiset joutuivat jättämään myös omaisuutensa. Juutalaisten näkökulmasta katsoen pakolaisstatusta ei voi siten monopolisoida ainoastaan palestiinalaisten yksinoikeudeksi. Myös juutalaisvaltion tarinassa täyttyvät pakolaisuuden tunnusmerkit.
Juutalaisten ja alueen arabien tarinat ovat molemmat kuulemisen arvoisia. Jotta näkemyksen muodostaminen ei kävisi liian helpoksi, molempiin tarinoihin liittyy myös uskonnollinen ulottuvuutensa. Tästä ulottuvuudesta en ole vielä kirjoittanut mitään.
Juutalaisen näkökulman mukaan Jerusalem on juutalaisuuden pyhä kaupunki. Jerusalemiin ”nouseminen” on ollut juutalaisten rukousten aihe jo ennen kuin mistään siionismin käsitteestä on edes puhuttu mitään. Uskonnollinen juutalainen perinne ammentaa Vanhan testamentin maailmasta, jossa Valittu kansa lyö vihollisensa Herran voimassa.
Islaminuskoisen arabiväestön näkökulmasta Jerusalem on Mohammedin pyhä kaupunki, jonne enkeli Gabriel lennätti Muhammedin kolmella loikalla. Eräs Hadith kertoo, että profeetta kävi tuolloin Al-Aqsan moskeijassa Jerusalemissa. Siellä hän nousee tikapuita pitkin seitsemänteen taivaaseen, jossa hän tapaa profeettoja ja Jumalan. Islamin mukaan Jerusalem kuuluu pyhässä sodassa valloitettuihin alueisiin. Islamin pyhässä sodassa vallattujen alueiden suhteen on uskonnollisesti mahdoton ajatus, että niitä hallinnoisivat nyt muiden uskontokuntien edustajat.
Uskonnollisista traditioista käsin katsellen juutalaisuuden ja islamin tarinat ovat sovittamattomalla törmäyskurssilla.
Voisin kirjoittaa Israelin valtion suhteen vielä siirtomaapolitiikan tarinoista, kylmän sodan aikana kerrotuista tarinoista, Holokaustin kieltäjien tarinoista, Euroopan äärioikeiston tarinoista, puna-vihreän politiikan tarinoista, tai Amerikan kristillisen oikeiston tarinoista. Kaikki tämä vaatii huomionsa, jos pyrkii kartoittamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan ajatteluumme vaikuttavista Israel-tarinoista. – Jätän kuitenkin jotakin myös lukijan työstettäväksi. Vastaa blogini kommenteissa omalta osaltasi siihen, mikä tarina vaikuttaa sinuun voimakkaimmin…
Itse tartun vielä kahden suuren uskonnon väliseen asetelmaan, jota kuvasin sovittamattomaksi ristiriidaksi. – Tämä kuvaukseni on tavallaan totta, mutta tavallaan täysin väärä. Kristinuskon suuren kertomuksen ja oman uskonymmärrykseni mukaan tämä sovittamaton ristiriita ratkaistiin juuri sillä paikalla, josta kaikista eniten kiistellään…
Kristinuskon suuren kertomuksen mukaan Jeesus Kristus kärsi ja kuoli juuri Jerusalemissa. Hänen ristillään sovitettiin kaikki syntimme ja syyllisyytemme. Pyhän sodan ratkaisutaistelu käytiin Golgatan kummulla, jolla Jumalan Poika uhrasi itsensä meidän tähtemme. Hän ei vaatinut itselleen maallista valtakuntaa, vaan luopui kuninkaallisesta oikeudestaan hallita Herrana yli Pyhän Maan. – Minulle tämä tarina on kaikista rakkain. Rakastan Jerusalemia, kaikkien kristittyjen pyhää kaupunkia, mutta Mestarimme esimerkkiä seuraten suon sen maallisen omistajuuden alueella asuville juutalaisille ja arabeille. Pyhän maan jakaminen serkkujen kesken on toki kipeä ja vaikea työ. Pidän tärkeänä, että olemme tietoisia tämän työskentelyn kipeydestä ja vaativuudesta. Pidän tärkeänä, että yritämme rakentaa rauhaa. En yritä helppoa ratkaisua. Liian yksipuolisten näkökulmien ihmiset näyttäytyvät usein pikemminkin osalta ongelmaa kuin sen ratkaisua.
Uskon silti yksinkertaisella uskolla, että Jeesuksen Kristuksen uhri ristillä näyttää suuntaa ja antaa lohdutusta. Syvimmiltään risti ei ole koskaan helppo ratkaisu. Sovittamattomista (inhimillisistä) ristiriidoista huolimatta uskon Jumalan mahdollisuuteen, sovituksen sanomaan. En usko omaan viisauteeni, mutta uskon kertomukseen Jeesuksen rististä ja ylösnousemuksesta, sovituksesta.
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.” (Jes.40.1-2)
Teologian professori A.F. Puukon opetusten mukaan Israel ei tulisi koskaan olemaan maallinen valtio.
Israelin itsenäistyttyä hän oli sanonut: ”Raamattu näyttää toteutuvan piinallisen tarkasti”.
Minusta on ollut vaikuttavaa seurata miten tarkasti senkin jälkeen on Raamattu toteutunut Israelin kohdalla. 70-luvulla ei ollut vielä näkyvissä sitä, että kaikki maat tulevat kääntymään Israelia vastaan. Muistan pohtineeni sitä silloin Jerusalemiin johtavan tien varrella ollessani. Miten se voisi tapahtua. Samoin kuin sitä miten Jerusalemista voisi tulla kansoille kompastuskivi. Sitäkin jo silloin mietin, miten vihan viinillä kansojen päät sekoitetaan. No nythän tuo kaikki on selvää. Nuo muutamat viikot, jotka silloin siellä olin, ovat varmasti muovannet suhdettani Israeliin.
Samalla näen ja käsitän Palestiinalaisten tilanteen ja olen havainnut sen miten heitä kohdellaan. Viha siellä pursuaa yli molemmilla puolilla. Viha synnyttää vihaa. Mahdotonta meidän on mennä sanomaan miten asioiden tulisi olla. Todellinen rauha voi perustua vain keskinäiseen luottamukseen. sellaista ei ole näköpiirissä. Jerusalemilaisen taksin takapenkilläkin voi olla kolme eri mielipidettä, siitä miten asiat tulisi rauhanomaisesti järjestää.
Olisikohan se tässä, tuo minun mielipiteeni? En tiedä.
Jerusalem, on Israelin pääkaupunki. Olisi hyvä, jos EU hyväksyisi ja tunnustaisi tämän. EU voisi lopettaa terroristien tukemisen Lähi-idässä, joka auttaisi rauhan saamiseen sille alueelle.
”Viha siellä pursuaa yli molemmilla puolilla.” Molemmilla puolilla on myös rauhanrakentajia. Pidän heitä todellisina ’Istaelin ystävinä’.
”EU voisi lopettaa terroristien tukemisen Lähi-idässä.” Pidän erittäin epäkristillisenä vetää yhtäläisyysmerkkiä Palestiinan ja terroristien välille. Se on juri sitä ristiriidan kärjistämistä, josta Manu Ryösökin kirjoittaa. Kristittyinä meidän tulisi olla sovintoa ajamassa, vaikka se tuntuiskin inhimillisesti ajatellen mahdottomalta.
Kiitos Pekalle omasta tarinasta. Näitä toivoisin lisää.
Manu Ryösö.”Rakastan Jerusalemia, kaikkien kristittyjen pyhää kaupunkia, mutta Mestarimme esimerkkiä seuraten suon sen maallisen omistajuuden alueella asuville juutalaisille ja arabeille. Pyhän maan jakaminen serkkujen kesken on toki kipeä ja vaikea työ. Pidän tärkeänä, että olemme tietoisia tämän työskentelyn kipeydestä ja vaativuudesta. Pidän tärkeänä, että yritämme rakentaa rauhaa”.
Kävin ensimmäisen kerran Israelissa maaliskuussa 1986 jolloin osallistuin pieneen viikon mittaiseen konferenssiin Karmel-vuorella. Tähän liittyen minulle on jänyt loppuiäkseni mieleen kun juutalainen uskova ystäväni rukoili yhdessä arabiveljen kanssa. Olen aina ymmärtänyt, että Jeesuksen sovitustyö poistaa kaikki meitä erottavat muurit ja väliseinät kuten Ef 2:14-16 opettaa. Juutalainen ja arabi voivat Kristuksessa olla ”yksi uusi ihminen”. Tässä voimme kristittynä olla ”sovituksen virassa” monin tavoin. Tässä on myös avain ei vain tämän vaan kaikiien muidenkin etnisten ym. jännitteiden purkamiseen maailmassa.
Olen tästä alkaen käynyt Israelissa nelisenkymmentä kertaa. Parin viikon päästä menen taas sinne Herraa etsimään yhdesä ystävieni kanssa. Kun tapaamisemme on ohi vietän yleenä päivän tai pari vain Ben Yehudalla istuskellen ja ihmisä katsellen sekä kaupungilla kävellen. Jerusalem on arkisuudessaankin ihmeellinen. Olen Manun kanssa samaa mieltä siitä että Jerusalemin kaikkia asukkaita on viisasta kunnioittaa. Jeesuksen sovitustyö on ratkaisu jokaisen jumalasuhteen korjaamiseen ja kaikkien ihmissuhteidenkin paranemiseen. Turha luulla että lopullinen rauha tulisi muuten kuin ristin voimasta.
Ristin voima on kuitenkin meidän kristittyjen käytettävissä. On meidän vastuullamme, toimimmeko riidan lietsojina vai sovinnon rakentajina. Israel on koetinkivenämme.
Kiitos Antille mielenkiintoisesta ja omakohtaisesta tarinasta. Martti Penttiä pyydän pidättäytymään toisten opponoinnista, olenhan maininnut tästä jo lukuisasti aiemmin blogini suhteen.
Pentti.”Ristin voima on kuitenkin meidän kristittyjen käytettävissä”.
Mekin voimme omissaa puitteissamme toimia sovituksen virassa ja valita olla rakentavia. Mutta ennenkaikkea Jumala itse perustaa kaikki pelastustoimensa Jeesuksen ristin työhön. Lopulta vain tässä on Lähi-idän ja koko maailmamme toivo. Kun politiikka epäonnistuu, risti ei koskaan petä. Jeesuksen risti on perusta, joka tulee kestämään kun lopulta kaikki muu maailmassa järkkyy.
Kiitos Manu Ryösölle mielenkiintoisen ja ajankohtaisen aiheen esille ottamisesta. Ja samalla keskustellaan aivan Raamatun ydinasioista.
Virittelin Raamatusta lähtevän keskustelun Israel-aiheesta pari vuotta sitten tällä palstalla. Se löytyy osoitteesta https://www.kotimaa.fi/blogit/raamattu-ja-israelin-erityisasema-kaikkivaltiaan-silmissa/
Oma näkemykseni on tiivistettynä se, että Israelin kansa on nykyään kansa muiden kansojen joukossa ilman mitään erityisasemaa Jumalan silmissä. Eli etnisesti puolueellisuuteen taipuvaisen mutta Kaikkivaltiaan läksytyksen saaneen Pietarin sanoin: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.”(Apt10:34,35)
Sain mukaan ilahduttavasti kirkollistakin raamatunselitysoppia. Ilmeisesti keskustelunaihe on jossakin määrin jopa arkaluontoinen? Eräs keskustelija kun totesi: ”En tiedä, uskallanko sanoa tästä enempää. Tämä menee monilla niin syvälle sielun sisimpään, että tiedän jo tästäkin saavani niskaani sitä, mille hepreassa on sana ‘khara’… ”
Seuraan mielenkiinnolla myös tämän keskustelun kommentteja, joita toivon tulevan enemmän kuin nuo 24 silloin omassa yrityksessäni.
Kiitos Manu tekstistäsi !
Kiitos!
Kiitos Rauli Toivoselle omasta näköulmasta. Sanoitat oman Israel-tarinasi juonta mm. näin: ”Oma näkemykseni on tiivistettynä se, että Israelin kansa on nykyään kansa muiden kansojen joukossa ilman mitään erityisasemaa Jumalan silmissä.”
Kysyn mielenkiinnosta. Kun arvioit, ettei Israelin kansalla ole nykyään Jumalan silmissä sen erityisempää Valitun kansan asemaa, onko kyseessä myös jehovantodistajien yleinen ajatustapa?
Kyllä on. Ja kokemukseni mukaan osalla luterilaisistakin on se näkemys, että ”Israelin kansalla ei ole nykyään Jumalan silmissä erityisempää Valitun kansan asemaa”.
Minulla on syntynyt se kuva, että kun Raamatun heprealaiella puolella ennustetaan Israelista asioita, ne toteutuvatkin suuressa mittakaavassa ”Jumalan Israelissa”(Gal6:16) Eli jälleen Pietarin lausumana kanssakristityilleen: ”nyt te olette Jumalan kansa”.(1.Piet2:9,10)
Opin tuossa taannoisessa keskustelussa, että teologian ammattilaiset kutsuvat näkemystäni ”korvausteologiaksi”. Ihan täysin en kuitenkaan tainnut tuohon kategoriaan mahtua.
Rauli Toivonen, kiitos vastauksesta! Ja olet oikeassa, että osalla kristityistä (ei vain luterilaisista) on sellainen ajatus, että kirkko on korvannut Israelin kansan valittuna kansana. – Tämäkin on yksi monista Israel-tarinoista, mutta sen äärellä on hyvä tehdä em. tarinankertojalle vielä muutama lisäkysymys:
1.) Tarkoitetaanko Israelin kansan korvautumisella (kirkolla tai jehovantodistajien srk:lla yms.) samalla myös juutalaisen kansan syrjäytymista historiallisesta asemastaan Jumalan uskollisuuden lupausten kohteena…
2.) … vai tarkoittaako puhe juutalaisen kansan korvautumisesta jollakin Uuden liiton srk:lla pikemmin samantapaista korvautumista, jolla vakituinen työntekijä korvataan tilapäisesti vaikkapa sairaus- tai äitiyslomatuuraajalla?
3.)… vai olisiko teologiassa kenties mahdollista, tai täsmällisempää puhua korvautumisen sijasta Valitun kansan käsitteen laajentumisesta myös kristittyjä (tai sinun kohdallasi jehovantodistajia) koskettavaksi?
Näistä kysymyksistä olen kiinnostunut puhuessani ns. korvausteologista Israel-tarinaa kertovien kanssa. – Tämä siksi, että apostoli Paavali sanoo juutalaisista (lihan mukaan): ”Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.”
Jumala ei kadu armovalintaansa! Jumalan armolupaukset juutalaista kansaa kohtaa näyttävät siis olevan Raamatun tarinan mukaan yhä relevantteja. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Raamatun mukaan ojentautuvan ihmisen täytyy jollakin tavalla sijoittaa tietty valinnan ajatus yhä juutalaisiin, vaikka kuinka tekisi mieli korvata/syrjäyttää heidät omalla uskonnollisella viiteryhmällä…
Mitä siis tähän sanoisit?
Raamatun Vanhan Testamentin lupaukset kohdistettiin selkeästi tuolloiseen Jumalan omaisuuskansaan. Ja kansaa myös valmennettiin: ”Näin laki oli meidän valvojamme(”kasvattajamme”KR38) Kristuksen tuloon asti.”(Kol3:24) Sitten tuli vielä Johannes Kastajakin valmistamaan kansaa ottamaan vastaan Kristuksen.
Vielä ensimmäiset Jeesuksen seuraajatkin olivat taipuvaisia ajattelemaan, että Messiaan toiminnan kohteena on maan päällä oleva Israel. Jeesukselle ennen taivaaseen paluuta esitettiin kysymys: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?”(Apt1:6)
Ja sitten noihin kyssäreihisi.
1) ”Tarkoitetaanko Israelin kansan korvautumisella samalla myös juutalaisen kansan syrjäytymista historiallisesta asemastaan Jumalan uskollisuuden lupausten kohteena?”
Jeremian kirjassa ennustettiin, että lakiliitto tullaan korvaamaan paremmalla liitolla: ”Minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.(Jer 31:31-33) Ja tähän liittoon kutsuttiin aluksi vain ja ainoastaan ympärileikattuja juutalaisia.
Mutta miten omaisuuskansa reagoi avoinna olleeseen mahdollisuuteen olla myös uuden liiton Israel? Varsin kehnosti. Jeesus Kristus huokaili uppiniskaisuutta: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.”(Mat23:37) Niinpä Jeesus kertoi seurauksena olevan, että ”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä”.(Mat21:43)
Kaikkivaltias ei siis rikkonut lupauksiaan. Kansa irtisanoi ne omalta puoleltaan.
Paavali toteaa lihallisen juutalaisuuden eduista 1. vuosisadalla: ”Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa.” Ja tähän täydentäen: ”Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut.” Mutta kansan valtaenemmistöstä todetaan: ”Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet.” (Ro11:2,5,7)
Roomalaiskirjeen 11. luvun oliivipuukuvaus kuvaa tilannetta hyvin. Villejä oksia liitettiin luonnonvastaisesti jalojen oksien tilalle. Tämä toteutui, kun ensin samarialaisian ja sitten Korneliuksesta eteenpäin ympärileikkaamattomia ”pakanoita” liitettiin kristilliseen seurakuntaan.
Toteutui se, mistä Raamattu myöhemmin kertoo: ”Jumala ensi kerran lähestyi pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan.”(Apt15:14)
Sanalle Israel tulee Uudessa Testamentissa siis aivan uudenlainen merkitys: ”Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia.”(Ro9:6,7)
Ilmaus juutalainen saa uudet kasvot jo Roomalaiskirjeen alussa: ”Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.”(Ro2:28,29)
2) Kyse ei ole tilapäisestä lihallisen Israelin korvaamisesta vaan järjestely on pysyvä. Galatalaiskirje ilmaisee asian seuraavasti: ”Nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa.” ja toisaalta ”Taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme”.(Gal 4:25,26)
3) ”Olisiko teologiassa kenties mahdollista, tai täsmällisempää puhua korvautumisen sijasta Valitun kansan käsitteen laajentumisesta myös kristittyjä koskettavaksi?”
Oliivipuukuvaus on kyllä hyvin lähellä tuota ajattelua. Lopputuloksenahan on Jumalan lupauksen toteutuminen: ”Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva.” Lihallisen Israelin joukkokääntymykseenkö tässä viitataan? Ei vaan ”koko Israel” pelastuu sen jälkeen, kun oksien ”muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen”. Korvautuminen sisältää myös ajatuksen riittävästä täydennyksestä.
Kun kysyn otsikossa ja kirjoitan leipätekstissäni erilaisista tarinoista, lähes kaikki konkreettiset esimerkkini ovat ihmisten Israel-tarinoita ihmisille.
Miten kuva muuttuu, jos ajattelemme Israelin maata ja kansaa Jumalan tarinana meille kaikille?
Mitä siis näemme ja kuulemme, jos Israelin maa ja kansa nähdään Jumalan ilmoituksen instrumenttina tässä maailmassa?
Israelin, Palestiinan ja Jerusalemin suhteen esitetään yleensä vain jommankumman osapuolen tarinaa ja sitäkin erityisen ahnaasti. Mitä kauempana ollaan ja mitä vähemmän aihe koskettaa itseä, sitä varmempia ovat yleensä äänenpainot. Siksi osoitan Manu Ryösölle kiitokset tästä kiihkottomasta kirjoituksesta.
Kakkurin tavoin minäkin tahdon tästä lähestymistavasta kiittää. Ajattelen, että koska Jumalan ratkaisut ihmiskunnan ongelmiin on tarjottu ristillä, ja ne liittyvät sovitukseen, on kyllä meidänkin viisasta pysyä sovituksen hengessä myös Lähi-Idästä keskustellessamme.
Toimin esirukoilijana ja sielunhoitajana järjestössä jossa lobbaamme EU:ssa ja YK:ssa mm. Israelin oikeutta puolustaa itseään. Tällainen sisältää jatkuvia diplomaattisia neuvotteluja ja konferensseja ym. korkeimmalla tasolla. Alusta asti kun tähän ryhdyimme määrittelimme että vaikka näkökulmamme on Jumalan johdatuksen mukaan selkeästi pro-Israel, on mielenlaatumme oltava Messiaan mielenlaatu, Kristuksen mielenlaatu. Tämä merkitsee sitä, ettei vastustajaa vihata, vaan nähdään heidätkin ristin tähden osana Jumalan suunnitelmaa. Tämän mielenlatu-policyn ansiosta olemme onnistuneet työssämme ja myös pysyneet itse ehjinä ja terveinä. Monihan Lähi-Itään lihallisesti sotkeentuessan joutuu erilaisiin vaikeuksiin ja epätaspainoon .
Kun toimimme sovituksen hengessä ja Kristuksen mielenlaadun kautta meillä säilyy kokonaiskuva asioista. Heti kun päästämme vihan tai agressivisuuden vaikuttamaan meihin näkökulmamme kapenee ja arvostelukykymme heikkenaa. Emme siis voi tehdä Jumalan valtakunnan työtä muuten kuin Jumalan valtakunnan hengessä ja Kristuksen mielenlaadulla. Tässä tarkoitus ei pyhitä keinoja vaan Kristus on myös tie kaikkiin päämääriimme.
Kiitos viisaista sanoista. Minun tulisi käsitellä juuri tätä samaa vihollisen rakastamisen teemaa piakkoin eräässä julistustilanteessa. – Kesäloma loppui eilen ja joudun toistaiseksi jättämään blogini vähemmälle. Palaan myöhemmin tsekkaamaan, miten blogikeskustelu on elänyt sillä aikaa… Jumalan armon haltuun!
Taivaassa ei tule olemaan muita kuin Jeesuksen sovintoverellä pestyt, oli hän ollut juutalainen Vanhan Liiton uskova tai Vartiotornin opetuksiin uskova.
Kumpi on lähempänä pelastusta? Pelastusta josta Jeesus käyttää kuvausta:
Joh. 10:9, ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.”
Tässä yhteydessä 10 luvussa Jeesus eri tavoin, toistaen kertoo, että on niitä, jotka varkaan lailla ovat tulleet ’sisälle’, mutta vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.
Joh. 14:6, ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Raamatun ainoa todellinen viesti, on viesti Jeesuksesta, hänen lunastustyöstään. Ei ole muuta tietä, ei Vanhan Testamentin lain tietä eikä uudempaa Vartiotornin, jehovalaisuuden tietä.
Jälleen kerran muistutus Raulille, että sinä et julista Ainoaa Tietä eikä Raamatun Jeesusta, vaan ”toisenlaista jeesusta”, jolle jehovalaisuus on antanut nimen ’arkkienkeli Mikael’.
Edelleen vielä kerran, Rauli: mielestäni et voi ohittaa tätä ydinkysymystä tai ainoaa kysymystä ikiaikaisesta Jeesuksesta, joka on Jumalan ainosyntyinen Poika ja joka ei ole luotu, niinkuin kaikki muu, enkeleitä myöten. Voi olla, että tulet kohtaamaan tämän kysymyksen toistamiseen, minunkin esittämänä, jos tällä palstalla esiinnyt.
Kiitos Teemulle ja Antille maltillisuuteen liittyvästä rohkaisusta. Kuten varmasti tiedätte taipumukseni kiivauteen ja poleemisuuteen, arvostan tätä palautetta todella.
Arvostan myös Reijon panosta evankelimin asian äärellä… samalla myös kysyn sinun omaa Israel-tarinaasi. – Miten itse sijoitat Israelin aseman suureen kuvaan?
Raulin kommentti on niin laaja, että se vaatii oman kommenttinsa…
“Arvostan myös Reijon panosta evankelimin asian äärellä… samalla myös kysyn sinun omaa Israel-tarinaasi. – Miten itse sijoitat Israelin aseman suureen kuvaan?”
On totta, että toisen pitkän jutun tiivistäminen ja oleellisiin kohdistaminen vie joskus, ei aina, innon osallistua keskusteluun. Toisaalta voi leikata alueen ja keskittyä siihen. Sinulla on isoja asioita ja iso pensseli ja niiden käsittely leveästi maalaten usein jo sisältää vastaukset myönnytyksineen.
Jotta pääsisin kohtuullisin vedoin omaan asiaani, niin tiivistän ilmoittamaasi, joka mielestäni on viestisi ydin. 1)Israel on erityisasemassa Jumalan nimikkokansana. 2) Israel kansana, tulee pelastumaan, kaikki tai osa, kun ajallinen aika on loppumassa.
Näihin kumpaakin päätelmääni sinusta vastaan: Israel on ollut Jumalan nimikkokansa, josta koko sen olemisen ajan on pelastunut jumalattomuuteen langenneet, jotka ovat parannuksen tehneet ja hukkuneet ne, jotka eivät ole parannusta tehneet. Kansaan kuuluminen on johtanut heidät vanhurskautuksen lähteelle, joka ensin oli vain Israelin heimolla ja Jeesuksessa avattiin tuo Lähden kaikille.
Koko Raamatun sanoma on pelastussanoma, armahduksen sanoma katuvalle. Tämä tulee esille mm. Hes, 18 luvussa. Sieltä poimin sen lopun kolme jaetta:
30 “Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.
31 Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?
32 Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää.”
Mainitset, niinkuin luterilainen oppi ja opetus mainitsee, että pelastutaan kansakuntana. Raamattu sanoo kautta koko VT:n, että jokaisesta kansasta pelastuu ne jotka tekevät vanhurskauden, eli etsivät Jumalaa, joka antaa itsensä löytää. Taivaaseen mennään yksi kerrallaan. Helvettiin mennään joukon mukana. Juutalaisilla on ollut Totuus tiedossa, mutta hyljätty näihin päiviin asti. Sen hylkäämisen tuloksena ei Taivasta saavuteta.
Israel kansakuntana on Jumalan kello kuin myös Israelin maalla tapahtuu lopun ajan ennustuksia. Israelista nousee Jeesusta vastaan vain ne, jotka ovat Jeesukseen uskovaisia. Ihminen ei tuhoa eikä pysty suojelemaan tuholta Israelia valtiona. Tahot, jotka ajattelevat voivansa tuhota tai suojella, kohtaavat Israelissa väkikiven, jossa he vain selkänsä rikkovat.
Vielä tiivistys:
Israelissa evankeliointi on yhtä tärkeää kuin muuallakin. Taivaassa ei tule olemaan yhtään uudestisyntymätöntä juutalaista, vt. Joh. 3:3, Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.
Mitä Palestiinaan tulee, niin Israel ymmärtää mielestäni aivan oikein, että heillä on lähes ylimuistoinen asema ”kivenä” Israelin kengässä. Heidät piti karkottaa, kun Egyptistä Jumalan lupaamaan maahan asetuttiin. Koska näin ei tehty, heidän kanssaan pitää nyt elää. Ongelma on aina ollut filistealaisten alistaminen eli antaa heidän olla alemmassa asemassa, eikä heitellä kiviä. Tänään se on vähintään yhtä vaikeaa kuin se on ollut jo tuhansia vuosia. Juutalaisuus ei ole Jeesuksen seuraamista, eikä Hänen opetuksiensa toteuttamista. Toisaalta ilman ”sydämen vaihtoa” se ei ole mahdollistakaan ja vielä toisaalta, niitä joiden sydän on vaihdettu, niitä on yhtä vähän kuin vuoden 33-70 aikana, eli 10-20,000. Hekään eivät saanneet eivätkä saa tänään julkisesti evankelioida, vaan sitä vastaan on silloinen ja nykyinen maallinen laki, muttei Laki ja Profeetat.
Kiitos Reijo,
Minusta vaikuttaa siltä, että ymmärrämme Raamatun kuvaaman Israel-tarinan varsin samalla tavalla.
Kaksi huomiota:
Kirjoitat tekstiini viitaten: ”Mainitset, niinkuin luterilainen oppi ja opetus mainitsee, että pelastutaan kansakuntana.” – En ole varma ymmärsinkö aivan pointtisi. Siksi kysyn tarkennusta.
Toiseksi viittaat filistealaisiin ja Exoduksen jälkeen kohdattuihin Kanaanin maan kansoihin. – Käsittääkseni ns. palestiinalisten etninen alkuperä ei palaudu kumpaankaan em. ryhmään, vaan on lähempänä arabiheimoja ja monet ns. palestiinalaiset ovat mahdollisesti sukujuuriltaan myös islamiin aikoinaan pakkokäännytettyjä juutalaisia. Tämäntyyppistä pohdintaa löytyy aika paljon:
https://blogs.timesofisrael.com/most-palestinians-are-descendants-of-jews/
https://www.haaretz.com/opinion/are-palestinians-lost-jews-too-1.5449034
https://shavei.org/palestinians-jewish-roots/
“sitä ennen nähdään myös jonkinlainen juutalaisten kääntyminen kansana.”
Tämä on mainintasi tässä blogissa. Hieman yllätyn, että tätä luterilais-katolista oppia ihmettelet, vaikka ensin kirkon ohjeitten mukaan niin mainitset. Ilmeisesti tuo ‘jonkinlainen’ johtannee tulkintaan, jonka minäkin saatan sulattaa.
Tällä foorumilla on paljon ollut tämän kansakuntana pelastusopin opetuksen puolustusta, mitä evlut teologiaa julistaviin asiantuntijoihin tulee.
Etnisyys ei ole se juttu, vaan, että pakanakansaa ei mm. Gazan alueelta karkotettu. Se on mm. Gazassa ja käsittääkseni pysyy siellä ‘maailman tappiin’ asti.
Kansat ovat sitten Baabelin tornin sekoittuneet. Mm. juutalaiset kulloisessakin asuinympäristössään ovat piirteiltään vailla alkuperäisiä oman ‘rotunsa’ tunnuksia. Silti he kutsuvat itseään juutalaisiksi ja esim. palestiinalaiset arabilaisiksi, mitä etnisyyteen tulee.
Kiitos Reijo Mänttäri,
Nyt taisin ymmärtää ajatuksesi. Minäkään en löydä Raamatusta perustetta kansakuntien pelastumiselle kansallisuuden perusteella. Itse vain ajattelen, että kaikkitietävä Jumala voi silti ennalta nähdä juutalaisen kansan tulevan kääntymisen, vaikka itse pelastuksen asia onkin mitä henkilökohtaisin uskossa Kristuksen armoon turvautuminen. – Jaan toki kanssasi sen näkemyksen, että tähän pelastuvien ”kollektiiviin” liitytään vain uskon kautta Kristukseen.
Jumalan ilmoituksessa kuvataan joidenkin muidenkin kansojen vaiheita (pelastus) historian ratkaisuvaiheissa. Muistatko esim. sen, mitä Raamattu ennustaa Egyptin ja Assyrian suhteen?
Ps. Mitähän jotkin ”evlasiantuntijat” ovat kansallisesta pelastumisesta väittäneet? Jaksatko vielä referoida? Kuulostaa korvissani uudelta opilta….
Reijo M.
Eräs asia jäi kommenteissasi vielä mietityttämään ja täytynee kysyä siitä, koska asia on varsin suuri.
Kirjoitit jotakin ”pakanapalestiinalaisten” karkottamisesta Israelista. En ymmärtänyt oliko kyseessä oma näkökantasi, vain pyritkö selittämään Vanhan testamentin logiikkaa tms.??
Itse näen Raamatun pohjalta kristittynä, että Uusi liitto (ei siis mikään yksittäinen kirkko) on korvannut Vanhan liiton (ei siis Israelia). Siksi nykyisessä Uuden liiton ajassa ei tulisi olla enää teokraattiseksi julistautuvia valtioita. Näin ollen ymmärrän (kristillisestä näkökulmasta), että sionistinen liike toimi oikein, kun jälleenrakensi Israelin valtion nimenomaan demokratian pelisäännöillä, eikä teokraattiseksi juutalaisvaltioksi.
Muistamme, että sionismi on 1800-luvulla syntynyt juutalaisten kansallinen liike. Sen tärkeimpänä tavoitteena oli luoda juutalaisille oma valtio. Theodor Herzl:ia voidaan pitää nykyaikaisen sionismin luojana. Nykyisistä jännitteistä huolimatta Herzl ei kuitenkaan ollut lähtökohtaisesti Israelin arabeja vastaan. Haaretz -lehti kirjoittaa Herzlin kirjan (”Altneuland” – ”The Old New Land”) pohjalta: “Contrary to what is sometimes said of Zionism – that it ignored the existence of Arabs in the country – the book reveals not only an awareness of the existence of the Arab population; the Jewish state is predicated on the concept that all its inhabitants, regardless of religion, race or gender, enjoy equal rights and the right to vote. These rights are extended not only to Arabs, but to women, though at the time the book was written no Western democracy had given women the vote.” https://www.haaretz.com/1.5072785
Minusta nämä em. ajatukset kuulostavat varsin tervehenkisiltä. En itse näe asioita niin, että modernin Israelin demokraattiseen muotoon muovautunut hallinto olisi Jumalan suunnitelmia vastaan. En siitäkään huolimatta, ettei se edusta loogista jatkumoa Vanhan liiton logiikalle, joka edellyttäisi teokratiaa. – Demokraattinen rakenne jättää nähdäkseni teokratiaa ja harvainvaltaa enemmin tilaa ihmisen korruptoituneisuuden havaitsemiselle. Raamatun suuren kertomuksen mukaan juuri kaikkia VT:n ajan valtatasoja (papit, fariseukset ja kansa) läpäissyt synti/korruptio ajoi tämän teokratiaa kaipaavan kansan surmauttamaan Messiaansa roomalaisten kädellä. Siksi monet kristityt ajattelevat Raamatun pohjalta, ettei juutalainen kansa voi rakentaa enää samalle teokratia-perustalle, vaan joutuu politiikassaan tyytymään samaan kuin muut maailman kansat… –> Omaa kansallista politiikkaa ei sovi jumalallistaa, vaan se täytyy alistaa yhteiselle arvioinnille. – Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sama juutalainen kansa voisi olla edelleen Jumalan suurten tekojen ja Jeesuksen paluun näyttämö. Se on nyt vain teokraattisesta kunniastaan riisuttu Valittu kansa;-) Lisäksi sillä voi olla vielä jonkinlainen kansallinen todistajan/pappiskansa rooli, jos tuhatvuotinen valtakunta on yhä edessäpäin, kuten varhaisessa kirkossa käsittääkseni ymmärrettiin. Näkyvän Jumalan valtakunnan ja tuhatvuotisen valtakunnan aika seuraa aikanaan Kristuksen paluun myötä. Sitä ennen tapahtuu juutalaisten kääntyminen. Vasta Jeesuksen paluun jälkeen voi seurata juutalaisen kansan kokonaisvaltainen uudelleen asettaminen em. pappiskansana, mutta tämän tehtävän se käsittääkseni tulee jakamaan kaikkien Jeesukseen uskovien eli koko kristikunnan kanssa. Käsittääkseni jotakin tämäntapaista odottavaa ajatusmallia edustivat Raamattu-opetuksessaan monet varhaiset kristillisen kirkon opettajat kuten Papias (v.140), Justinus Marttyyri (v. 100-165) ja Irenaeus (v. 130-200). – Teokratiaa ei kuitenkaan ole tämän logiikan mukaan syytä haikailla ennen Kristuksen paluuta. Raamatun Taivas on toki teokratia.
Manu. ”Kuten varmasti tiedätte taipumukseni kiivauteen ja poleemisuuteen, arvostan tätä palautetta todella”.
No minusta olet ihan sopiva mitä kiivailuun tulee. Sanoit että sinulla armolahjakin toimii. Tällainen Pyhän Hengen läsnäolo meissä kyllä pehmentää meitä kaikkia ja se on ihan hyvä. Meillä miehillä pitää olla selkärankaa ja periaatteellisuuttakin
Tästä Kristuksen mielenlatuasiasta sanon vielä, että minun oma kokemus on, että silloin kun olen yrittänyt ratkoa jännitteitäni ja kinojani ”nyrkein” olen aina joutunut tappiolle. Taas kun olen osannut jättää puolustamiseni Puolstajalle olen aina voittanut. Usein voitto ei tule heti, niinkun ehkä ”nyrkein”,
mutta kun olemme heittäneet vastustajamme Herran huomaan, Hän parhalla tavalla ajaa asiaamme. Jumala on oikeudenmukainen ja Hänen tuomionsa ovat aina rakentavia ja opettavaisia.
Uskon siis, että tämä viisaus päee kaikkeen hengelliseen työhön, mutta Lähi-Idässä se on erityisen tärkeää. Muuten tulemme vedetyksi mukaan konfliktiin, ja se ei ole tarkoitus. Kristittynä lähestymme tilannetta Jumalan valtakunnan näkökulmasta. Meillä on ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa” vaikka muille jakaa.
Kommentti Rauli Toivosen viimeisimmän Israel-tarinan jatko-osaan (21.08.2018 22:13)
Kiitos laajasta paneutumisesta. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Israel-tarinoita on monia. Sitoudumme ja omaksumme ne kukin omalla tavallamme. Lopulta kuitenkin keskinäisiä keskustelijoita ovat ihmiset, eivät itse tarinat.
Olen havainnut erään mielenkiintoisen ilmiön. – Usein minusta vaikuttaa siltä, että mitä vahvemmin jokin uskonnollinen taho näkee oman viiteryhmänsä ainoana Jumalan valtakunnan tosi edustajana, sitä torjuvampi suhde sillä on Israelin kansaan mahdollisuuteen olla edelleen Jumalan valittu kansa. Vaikuttaa siltä, että ”Jumalan Israeliksi” valitun kansan paikalle pyritään yhtä lailla Lapista kuin Warwickista, New Yorkista käsin… mitenköhän monta uskonnollista ryhmää maailmasta mahtaa löytyä, joka toimii tällä samalla logiikalla? – Käsittääkseni minun sormeni ja varpaani loppuvat ainakin kesken, kun tätä yrittää laskea!
Mistä tämä johtuu? Pieni historiallinen perspektiivi voisi auttaa näkemään jotakin siitä, miksi Israelin tarinaa halutaan kirjoittaa jatkuvasti tällä tavalla uusiksi.
Eräs Israel-tarinoihin liittyvä avainsana on eskatologia. Se tarkoittaa oppia viimeisistä ajoista.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, Raamattu opettaa juutalaisista (lihan mukaan): “Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (Room.11:28-29). – Tässä viitataan siihen Jumalan lupaukseen, ettei Jumala koskaan lopullisesti hylkää juutalaisten heimoa ja kansaa:
”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.” (Jer.31:35-36)
Israelin heimon kanssa tehty liitto ei siis Raamatun mukaan lopu Vanhan ja Uuden liiton (VT:n ja UT:n taitekohta) taitekohtaan, vaan on yhtä kestävä kuin luonnonlakien pysyvyys!
Kun lukee Edellä kuvatun Raamatun kertomuksen kokonaan, voi havaita näiden lupausten todella liittyvän kyseiseen heimoon ja kansaan (זֶ֨רַע יִשְׂרָאֵ֜ל). Tämä kaikki sopii täydellisesti yhteen myös Jeesuksen omien sanojen kanssa. Jeesus näet olettaa juutalaisen kansan olevan läsnä myös niinä (viimeisinä) päivinä, jolloin Jeesus palaa takaisin. Jeesus sanoo omalle kansaleen:
Katso, ’teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.” (Luuk.13:35). Tästä jokainen voi ymmärtää Raamatun tarinan, johon kuuluu erottamattomasti oletus juutalaisen kansan säilymisestä loppuun asti erityisessä asemassa ja Jumalan suunnitelman näyttämönä.
Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaan tämä Vapahtajansa yhdessä historian jaksossa torjunut kansa kääntää kerran uuden lehden ja rukoilee: ”’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.”
Mistä sitten pulpahtavat pintaan ajatukset juutalaisen kansan, ei vain korvautumisesta, vaan myös syrjäytymisestä (pelastus)historian näyttämöltä? – Tähän voisi varmasti antaa monta vastausyritystä. – Itse tarjoan yhden näkökulman, joka sekin on pitkä kuin nälkävuosi. Se liitttyy oppiin tuhatvuotisesta valtakunnasta.
Tuhatvuotisesta valtakunnasta kerrotaan Raamatussa esimerkiksi Johanneksen Ilmestyksessä (20:1-6). Kyseessä on aikakausi, jolloin Jumalan omat kohoavat alennustilastaan johtavaan asemaan: ”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.” – Kyseessä on siis huikaiseva ja jopa mahtavuudessaan humalluttava skenaario.
Varhaisen kirkon historiassa tämä ennustus ymmärrettiin ilmeisesti niin, että kyseinen (näkyvän Jumalan valtakunnan) aika seuraa sitten aikanaan Kristuksen paluun myötä. Sitä ennen odotettiin myös juutalaisten kääntymistä kansana. Käsittääkseni tämäntapaista odottavaa ajatusmallia edustivat varhaiset kristillisen kirkon opettajat kuten Papias (v.140), Justinus Marttyyri (v. 100-165) ja Irenaeus (v. 130-200).
Tuhatvuotista valtakuntaa selittävän opin tuuli kuitenkin kääntyi ratkaisevasti Origeneen (v. 185-254) ja Augustinuksen (v. 354-430) myötä. Valtiokirkon aikaa edustava Augustinus opetti, että tuhatvuotisen valtakunnan aika alkoi jo Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa ja sitä siis eletään jo nyt (kirkon aikana). Tästä Augustinuksen käsityksestä tuli sittemmin katolisen kirkon virallinen oppi, jonka omaksuivat myöhemmin myös uskonpuhdistajat Luther ja Kalvin.
Entä miten tämä kaikki liittyy Israel-tarinaan ja oppiin juutalaisen kansan korvautumisesta ja syrjäytymisestä kirkolla? – Hyvinkin paljon!
Ajatus juutalaisen kansan korvautumisesta ja syrjäytymisestä kirkolla toimii loogisesti (Raamattu-argumenteilla) ainoastaan silloin, kun tuhatvuotisen valtakunnan ajan ajatellaan jo alkaneen.
[Pahoittelen tässä vaiheessa kommenttini pituutta ja haastavuutta. Lukijan saattaa olla vaikeaa ymmärtää ajatuskulkuani, jos hän ei tunne näihin kysymyksiin liittyviä Raamatun tekstejä melko laajasti ja jopa pikkutarkasti. Jos kuitenkin haluat ymmärtää tätä monikerroksista Raamattu-teologista kysymyksenasettelua, ota siihen riittävästi aikaa.]
Raamatun sanaan sitoutuvan Israel-tarinan juonessa ratkaisevaa on kysymys eletäänkö jo nyt tuhatvuotista valtakuntaa, vai onko se vasta edessäpäin. Tuhatvuotisen valtakunnan alkaminen ratkaisee sen, missä roolissa juutalainen kansa esiintyy vielä näyttämöllä.
a) Jos tuhatvuotinen valtakunta on vielä edessäpäin, silloin juutalaisillakin on yhä ratkaiseva osa näyttämöllä. He tulevat vielä huutamaan Jeesuksen puoleen ja Jeesus palaa tämän konreettisesti olemassaolevan kansansa keskuuteen (Luuk.13:35 & Apt.1:11). – Sivumennen sanoen moni akateemisesti itseään kunnioittava kristitty teologi toki vierasti tätä ajatusta melko pitkään. Siihen liittyy tämän blogin hauska kommentti Pekka Pesoselta, jossa tätä ajatusmallia vierastanut teologian professori A.F. Puukko toteaa Israelin valtion jälleenrakentamisen jälkeen: “Raamattu näyttää toteutuvan piinallisen tarkasti”. – Ajatus kirkon ajasta (symbolisena) tuhatvuotisena valtakuntana oli pitkään uskottavampi, mutta Israelin kansan uudelleen perustaminen pakotti ajattelemaan, että Raamattu saattaa sittenkin tarkoittaa myös konkreettisesti juutalaisten vielä jäljellä olevaa tehtävää…
b) Toinen vaihtoehto on ajatella Augustinuksen tavoin, että tuhatvuotinen valtakunta on jo nyt. Augustinuksen oppi kirkon ajasta tuhatvuotisen valtakunnan( symbolisena) ilmentymänä on nerokas. Se ”ratkaisi” aikanaan monta eskatologista kysymystä. Ensiksikin kirkon voi perustalla korvanneen juutalaisen kansan. Siksi katoliset kristityt olivat nyt valittu ja johtava pappiskansa. Kristuksen hallinnan maan päällä voitiin taas ajatella toteutuvan paaviudessa… hänestähän sanotaan, että tuo mies on Kristuksen sijainen. – Kun sijoitetaan tämäntyyppinen ajattelu vielä historialliseen aikaan, jolloin maailman mahtavin valtio on juuri kääntynyt kollektiivisesti keisarinsa johdolla kristinuskoon, mikä olisi täydellisempi teologinen konsepti!?!
Aluksi kaikki näytti siis upealta, mutta sittemin Augustinolainen korvausteologia on kuitenkin kärsinyt monta kovaa iskua. Pahin oli varmaan idän ja lännen kirkkojen jakaantuminen. Enää ei ollutkaan yhtä kirkkoa ja sen jakamatonta Kristuksen sijaista. Toiseksi tuhatvuotista valtakuntaa edustavan kirkkovaltion poliittinen mahti kääntyi monien vaiheiden jälkeen laskuun. Kolmanneksi koitti uskonpuhdistus ja paavikriittisyys kohosi kristikunnan piirissä huippuunsa jne.
Neljäs ja erikoisin asia taitaa olla modernilla ajalla tapahtunut Israelin valtion uudelleen syntyminen, josta jo kirjoitinkin.
Vaikuttaa siltä, ettei omana aikana nerokkuudessaan ylivertainen Augustinus osunutkaan maaliinsa. Kirkon aika näyttää olevan pikemminkin kärsimyksissä, pirstoutumisissa ja alennustilassa taistelevan ja ristiään kantavan seurakunnan aikaa kuin voitokasta tuhatvuotista valtakuntaa, jossa saatana on sidottu ja kristityt hallitsevat.
Mitä me tähän kaikkeen sanomme?
On mahdollista nähdä melko selvästi, että kirkkoisä Augustinuksen teologinen konsepti tuhatvuotisesta valtakunnasta on lopulta Raamatun valossa avautuvien nykyisten realiteettien tähden melko vaikeasti perusteltavissa. Protestanttina minun on myös vaikeaa niellä sen mukana tulevaa ajatusta paavista Kristuksen sijaisena maan päällä. – Israelin kansan erityisen (pelastus)historiallisen aseman korvaaminen ja erityisesti sen kokonaan syrjäyttäminen kristillisellä kirkolla on tunnustettava tämän epäonnistuneen augustinolaisen tarinan hedelmäksi. Siksi myös siihen on suhtauduttava kriittisesti.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että halu päästä Jumalan Israeliksi valitun kansan paikalle humalluttaa yhä loistokkuudellaan. Jopa pienet uskonnolliset lahkot identifioivat itsensä kernaasti Jumalan valtakunnaksi maan päällä. Samat tahot voivat kritisoida paaviutta kipakasti, mutta edustavat silti korvaus/syrjäyttymisteologiassaan samaa valtiokirkollisesta juuresta periytyvää valtaorientoituneisuutta.
Itse pyrin pitämään etäisyyttä em. kaltaisiin valtaorientoituneisiin tahoihin. Ajattelen, että vallasta juopunut uskonnollisuus on syypää pahimpiin kristinuskon ydinsanomaa hämärtäviin harhautumiin. Minusta on turvallisinta liittyä varhaisen kirkon näkemyksiin siitä, että näkyvän Jumalan valtakunnan aika seuraa sitten aikanaan Kristuksen paluun myötä. Jos Raamattu pitää kutinsa (kuten uskon), sitä ennen nähdään myös jonkinlainen juutalaisten kääntyminen kansana.
Erinomaisen perusteellista tekstiä, jossa pistää erityisesti silmään vankka tietämyksesi Augustinuksesta ja muusta kirkkohistoriallisesta. Opin selvityksestäsi taas aimo annoksen faktatietoa. Ihan hyvä huomio oli sinulta myös se, kuinka moni pyrkii asettamaan oman ryhmänsä omaisuuskansan asemaan.
Tuhatvuotinen valtakunta on mielestäni ihan relevantti käsite tähän keskusteluun. Ei ole tainnut vielä alkaa, koska tuntomerkit eivät maapallolla oikein täsmää: esimerkiksi Saatanan pitäisi olla toimettomana vankilassa(Ilm20:1-3). Augustinukselta ja muilta taisi jäädä huomaamatta tämäkin juttu. Joten ainoastaan vaihtoehtosi a) on käypää tavaraa.
Otit esille juutalaisen kansan roolista Jeesuksen lauseita ajalta, jolloin meidän Vapahtajamme ei kelvannut omaisuuskansan enemmistölle Messiaaksi. Ajattelet siis, että Jeesuksen tarjous tulisi joskus toistumaan? Pari huomiota.
a) ”Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: ‘Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.”(Lu13:25;Mat23:39)
Eikös tässä Jeesus vain aseta reunaehdon hyväksynnälleen: ”Te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee”? Toteutuu tai sitten ei. Ja Jeesuksn erinomaisesta opetuksesta ja näytöistä huolimatta vain omaisuuskansan pieni jäännös, esimerkiksi muuan Saulus Tarsolainen pienellä alleviivauksella Damaskoksen tiellä, hyväksyi Jumalan valtakunnan voidellun kuninkaan. Suurin osa pysyi fariseusten tiellä, ja niinpä Jeesus katkerasti totesi, että ”ikävä kun ei teille kelvannut”. Tai kuten Kristus asian muotoili: “Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä”.(Mat21:43)
b) ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”(Apt1:11)
Tämä kohta liittyy selkeästi Jeesuksen paluuseen. Mutta mitä tarkoittaa ”samalla tavoin”. Tulkintoja löytyy useita. Tuskin tällä voidaan perustella Jeesuksen paluuta Israelin maaperälle?
Yksinkertaisin peruste omalle näkemykselleni on tarkastella Raamatussa esitettyjä liittoja. Otan niistä kolme esille.
1) Aikanaan Jehova(toivottavasti erisnimi ei häiritse) teki liiton Abrahamin kanssa. Näinhän se Raamatun mukaan meni: ”Minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän ja ”Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen”(1.Mo17:2;22:18)
Liiton tuloksena Abrahamin jälkeläinen Jeesus oli tuo silemen, mutta siihen kutsuttiin myös muita Jeesuksen seuraajia: ”Jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu”(Gal3:29). Kuten edeltävä jae osoittaa, on ”yhdentekevää” kuuluuko lihallisiin juutalaisiin vaiko ei. ”Jumalan Israeliin” täytyy kuulua.
Tuota Abrahamin kanssa tehtyä liittoa ei koskaan ole kumottu eikä tulla kumoamaan. Lienet samaa mieltä?
2) Lakiliitto tehtiin Abrahamin lihallisten jälkeläisten ja Jehovan välille Mooseksen toimiessa välittäjänä. Ja tuo liitto meni Golgatan keskimmäiselle Kristuksen mukana: ”Kristus on näet lain loppu” ja ”hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin”(Ro10:4; Kol2:14)
3) Uusi liitto tehtiin Lakiliiton tapaan Israelin ja Jehovan välille, ja Jeesus Kristus toimi sen välittäjänä. Nyt vain tuosta Israelista vain osa oli lihan mukaan juutalaisia. Toki kaikki ensimmäiset liittolaiset, paalupaikalla kun olivat tähän liittoon. Sinulle Raamatun osaajana ei tarvitse selostaa sitä symboolien valtavaa rikkautta, jota esimerkiksi Heprealaiskirje ja Ilmestyskirja heijastavat Lakiliiton ja Uuden liiton välillä. Onko se sitä ”korvausteologiaa?”
Yhteenvetona tästä kohtalaisen pitkäksi venähtäneesta kommentistani haluan alleviivata sitä, että omaisuuskansan asema perustui lakiliittoon. Koska se ei ole ollut enää aikoihin voimassa, ei lihallisella juutalasuudella ole enää eturivin paikkaa Kaikkivaltiaan järjestelyissä.
Ja paljon kiitosta sinulle Manu asiallisesta vuoropuhelustasi. Se on minulle tällä palstalla harvinaista herkkua taustaryhmäni takia.
Kiitos Rauli Toivonen näkökulmasi avaamisesta ja myös kunnioittavasta tavastasi kirjoittaa. Arvostan tätä.
Kirjoitin juuri pitkästi Reijo Mänttärille ja kenties tämä yksi näkökulma on sovitettavissa muutettavat muuttaen myös meidän keskusteluumme:
Itse näen Raamatun pohjalta kristittynä, että Uusi liitto (ei siis mikään yksittäinen kirkko) on korvannut Vanhan liiton (ei siis juutalaista kansaa).
Lain ja liiton suhde on nähdäkseni varsin monitasoinen asia. Room. 10:4 voidaan todella kääntää niin, että Kristus on lain loppu. Alkukielen kreikkalainen sana on kuitenkin τελος, joka voidaan ymmärtää myös päämääränä ja täyttymyksenä. Tällöin ajatus muuttuu siten, että Kristuksessa täytetään se, mitä me ihmiset emme voi koskaan täyttää. – Tätä ajatusta tukee Jeesuksen sana: ”Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.” (Luuk.16:17) Jeesus ei siten sano, että lain asema sinänsä päättyisi Johannes Kastajan myötä. Sen sijaan hän sanoo, että julistuksen ytimeen astuu julistus Jumalan valtakunnasta.
Näin ollen ei ole nähdäkseni mahdollista nähdä Vanhan liiton muutosta Uudeksi liitoksi lain ja Jumalan lainalaaisuuksien kumoutumisen hetkenä. Laki on yhä totta, mutta Jeesuksessa toteutuva Jumalan valtakunnan läsnäolo avaa kokonaan uuden ja ihmeellisen tien:
”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,”(Hepr.10:19-20).
Viittaat myös Kol.2:14 sanaan, joka on todellakin käännetty KR92:n mukaan ”velkakirjan kumoamiseksi”. Vuoden 1938 raaamatunkäännös käyttää tässä sanaa ”pyyhkiä pois”. Se vastaa nähdäkseni paremmin alkutekstin ja ko. asiayhteyden ajatusta verbistä εξαλειφω. Velan anteeksi antaminen ja pois pyyhkiminen ei tarkoita sitä, että itse velkakirja tai moraalinen vaatimus olisi kumottu, Jumalallinen osapuoli vain antaa armossaan velan anteeksi, vaikka hänellä olisi yhä oikeus toimeenpanna lakinsa. Tämä käy ilmi Jeesuksen vertauksessa armottomasta palvelijasta (Matt.18:23-35).
Tähän lain edelleen voimassa olemisen ajatukseen perustuu myös se Raamatun sana, että armon aikamme jälkeen kaikki kansat, kansanheimot ym. eli me kaikki ihmiset seisomme Jumalan istuimen edessä ja meidät tuomitaan kukin tekojemme mukaan (Ilm.20:12-13). – Tämä olisi mahdoton ajatus, jos laki olisi mitätöity. Viimeinen tuomio ei toki sulje pois armon mahdollisuutta, mutta armon kautta lain tuomiolta pelastuminen on vain Jeesukseen uskovien asema (Room.8:1).
Nyt kirjoitin jo varsin pitkästi, mutta huomioin vielä yhden asian. Profeetta Jeremian mukaan Jumalan ja Israelin välisen välinen liitto on yhtä luja ja pysyvä kuin Jumalan liitto luonnonlakien kanssa:
“Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.” (Jer.31:35-36)
ja vielä lujempi kuin äidin ja lapsen suhde:
”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.” (Jes.49:15-16).
Kun Raamattu kuvaa liittoaan Israelin kansan kanssa, tämä kuvaus on hyvin kokonaisvaltainen. Siinä ovat läsnä hengellisten elementtien lisäksi konkreettiset elementit kuten yö, päivä, meren aallot, heimo, kansa, maa, muurit, paikannimet, liha, luut jne. Lisäksi aiheeseen liittyy hengellisen symboliikan lisäksi symboliikkaa, joka viittaa nimenomaan fyysiseen sukutaustaan, kuten esim. nimenomaisia lupauksia Jaakobille (muistamme, että Israel olisi Jaakobin hengellinen nimi). – Lupaukset kohdistuvat siten myös Jaakobiin, joka symboloi suvun kautta Valittua kansaa!
Esim. ”Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.” (Ps.14:7). – Tässä viittauksessa on merkille pantavaa vielä se, että lupaus annetaan sen jälkeen kun on ensin kuvattu kaikkien ihmislasten turmeltuneisuutta. Se alleviivaa Jumalan uskollisuuden pysyvyyttä, vaikka me olemme ihmisinä ja kansoina uskottomat…
”Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.”
Israelin kansan säilyminen on minun nähdäkseni Jumalan tarina meille ihmisille. – Jumalan kärsivällisyys/uskollisuus langennutta (maallista) Israelia kohtaan, ja yhä tänään avoin kutsu armon osallisuuteen demonstroi Jumalan ihmeellistä armoa; armoa, joka perustuu yksin Jeesukseen Kristukseen.
Voi olla hyvinkin, että olen kanssasi samaa mieltä seuraavasta: ”Näin ollen ei ole nähdäkseni mahdollista nähdä Vanhan liiton muutosta Uudeksi liitoksi lain ja Jumalan lainalaaisuuksien kumoutumisen hetkenä. Laki on yhä totta, mutta Jeesuksessa toteutuva Jumalan valtakunnan läsnäolo avaa kokonaan uuden ja ihmeellisen tien.”
Perustelit ajatusta Jeesuksen sanoilla Luukkaan mukaan: “Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.”
Mutta kuinka ymmärrät: Mitä ”lakia” Jeesus tarkoitti?
Omaisuuskansaa koskenut (Mooseksen) Laki kaikkine normeineen on Raamatussa se osa Jumalan ohjeita ja määräyksiä, jolla oli oma voimassaoloaikansa. Kristittyinä emme ole enää tuon Lain pykälien alla. Lienet tästä samaa mieltä? Toki Laista löytyy kaikenlaista mielenkiintoista opittavaa Kaikkivaltiaan näkemyksistä ja esimerkkejä omaisuuskansan tottelemattomuuksista sekä sen saamista siunauksista.
Tuo Laki oli kuitenkin vain ”varjoa, siitä, mikä on tulossa”(Kol2:17). Ymmärrän Jeesuksen lausunnon siten, että jopa niinkin jykevät asiat kuin taivas ja maa ovat paperia jumalalliseen lainsäädäntöön verrattuna. Monet englanninkieliset käänökset kääntävätkin jakeen ”But it is easier that the heaven and the earth should pass away than that one tittle of the law should fail.” Tuo sana ”fail” on käännetty verbistä ”piptō”, jonka perusmerkitys on ”fall (down)” sanoo Strongin sanakirja.
Siis ennemmin…kuin Laki epäonnistuu, opetti Jeesus. Tämä on läheistä sukua sille, mitä Kristus vakuutti Lain luonteesta vuorisaarnassa (Matteuksen 5:18) Hän viittasi Lain tulevan maaliinsa, kun sen tarkoitus on täyttynyt: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan”(5:17). Enlanninkieliset käyttävät ”to fulfill them” ohella muotoa ”to accomplish their purpose”(NLT).
Kun Jeesus ”täytti” tai ”toteutti” Lain, nuo vain ja ainoastaan lihallisia juutalaisia koskevat määräykset tulivat tiensä päähän. Uudessa liitossa ei noudateta Lakia, tilalle astui ”Kristuksen laki”(Gal6:2) Tai kuten Roomalaiskirje asian muotoilee: ”Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina”(Ro7:6).
Kuten aikaisemmin esitin, lihallisille juutalaisille tarjottiin Lakiliiton jälkeen heti ensimmäisinä Uuden liiton jäsenyyttä. Ja kaikki tuon liiton ensimmäiset olivatkin ”jäännöstä” muinaisesta omaisuuskansasta. Enemmistö hylkäsi Jeesuksen. Olen sitä mieltä, että pysyvästi. Sinä ja monet muut ilmeisesti ajattelette, että väliaikaisesti. Tässähän se näkemyseromme asustelee ja hyvin näyttää jaksavan:)
Mutta eikös Israelin kansalle asetettu jo Lakiliiton solmimisvaiheessa ehto, jota he eivät sitten täyttäneet? Nimittäin: ”Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.’ Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille.”(2.Mo19:6)
Ja juuri tämä klausuuli antoi Jumalalle täyden oikeuden antaa liittokansalleen kokonaisuutena pakit ja ”lähestyä pakanoita ottaakseen heistä itselleen oman kansan”(Apt15:14).