YLEn heinäkuun alussa kahdesti näyttämä dokumenttiprojekti ”Ja kirkko vaikeni” on järkyttävää katsottavaa. Sain ymmärrettävästi muutamia yhteydenottoja, joiden ydin voitaisiin tiivistää sanoihin: ”Mitäs tähän sanot?” Katsottuani dokumentin vilkaisin myös keskustelupalstoja ja blogeja, ja vastaava haaste toistuu vahvemmassa ja joskus tragikoomisessakin muodossa. Seuraavassa sitaatteja:
”Hämmentävää, miten suosittua on katoliseen kirkkoon kuuluminen edelleen kaikkien näiden juttujen jälkeen.” ”Se laitos om umpipervertti ja pysyy sellaisena. Mielenkiintoista on että vieläkin niin moni ihminen hyväksyy perversiot ja pysyy jäsenenä maksaen jopa selvää rahaa sinne.” ”Hämmästyttää yhä uudestaan, miten ihmeessä vielä vuonna 2013 kirkko vaan porskuttaa ja niin monelta puuttuu kyky ajatella omilla aivoillaan” ”Mikä mahtaa olla se taivaallishelvetillinen voima, joka saa ihmiset tällaisen toiminnan jälkeenkin vielä kuulumaan katoliseen kirkkoon?”
Tämä viimeinen “hymyilevän eläkeläisen” kysymys vihjaa oikeaan suuntaan. Sen voiman nimi on Kristus. On mielenkiintoista, että “omilla aivoillaan” ajattelevat eivät ymmärrä, miksi todellisuus on sellainen kuin se on (miksi kirkko on niin suosittu ja vahva). Niin kauan kuin kirkkoa luullaan puhtaasti inhimilliseksi organisaatioksi, todellisuus ei käy järkeen. Paradoksaalisesti pääsemme skandaalin kautta ydinsanoman äärelle: kirkko on Kristuksen ruumis maailmassa, mystinen ja voittamaton Kristus, syntiä ja kuolemaa vahvempi. Kaiken pahennuksen keskellä kirkon pelkkä olemassaolo julistaa Kristusta.
Tämä “miten voit vielä olla katolilainen” -haaste on outo. Käännetäänpä asia toisinpäin. Miten sinä voit vielä kuulua ihmiskuntaan, kun kerran ihmiskunta on järjestelmällisesti tehnyt niin kauheita asioita pitkin historiaa? Vastaus on yksinkertainen: minne minun pitäisi mennä, haluan elää! Samasta syystä olen katolilainen: haluan elää! Katolisessa kirkossa on Elämä, ikuinen ja yltäkylläinen elämä Kristuksessa, hänen ruumiissaan, eikä maailma voi tarjota mitään sen kaltaista. Kirkossa on ylösnousemus, kirkon ulkopuolella kuolema. Niin kauan kuin ulkopuoliset katsovat vain ulkokuorta, he eivät näe.
Miten voit vielä olla suomalainen, kun kerran Suomessa on ollut sisällissota ja niin monet suomalaiset ovat totaalisia juntteja, pissiksiä, alkoholisteja ja itsemurhaajia? Mitä sitten, mitä tekemistä minulla on heidän kanssaan? Eivät he ole suomalaisuuden määritelmä eivätkä elinehto. Olen ylpeä suomalainen, koska rakastan Suomea, Sibeliusta, saunaa, sisua, salmiakkia, suksia ja suvea! Samalla lailla: mitä tekemistä minulla on pedofiilipappien kanssa, eivät he määritä kirkkoa eivätkä paljasta sen todellisia kasvoja. Olen katolilainen, koska rakastan Kristusta, Pietaria, Paavalia, kirkkoisiä, pyhimyksiä, paavia, kirkkoa ja eukaristiaa!
Näin olen toivottavasti päästänyt myös Timo Soinin pälkähästä. Keskustelupalstat ja blogit ovat nimittäin täynnä surkuhupaisia kommentteja kuten seuraavat:
“Suomessa tätä perverssiä katolilaista järjestelmää tukee esim. Timo Soini, joka on naiivi ja vallanhimoinen poliitikko.” “Tällaista pedofiiliuskontoa ne persefinnit yrittävät ujuttaa Suomeen Soinin ohella.” “Pitäisikö katoliseen kirkkoon kuuluvia syyttä rikollisjärjestöön kuulumisesta? Soini eroa rikollisesta pedofiilikirkosta, niin kannatuksesi nousee.” “Hämmästelen kuinka käsittämättömän hiljaa Soini on ollut kirkkonsa skandaaleista… Timo Soinille toistaiseksi valtaisat pedofiliatapaukset kirkossa ei näytä olevan mikään ongelma.”
Soini parka. Mitä ihmettä hänellä on tämän kanssa tekemistä? Joku vastasikin tähän osuvalla ironialla: “Kun Soini sanoo vatikaanissa : so so pojat ei tollai, kaikki tottelee ja kumartaa suurta johtajaa. :-)”
Tässä artikkelissa olen vastannut mielestäni tärkeimpään asiaan, katolilaisuuden oikeutukseen skandaalien keskellä. Olen kääntänyt huomion olennaiseen. Kirkko ei elä pedofiliasta vaan Kristuksen sanasta, ruumiista ja verestä. Mutta ymmärrän kyllä, että kirkko ei ole vain hengellinen yhteisö ja että pelkkä katseen muualle suuntaaminen ei riitä. Vastalause kaikuu jo korvissani: katsotaan vain muualle. Ei. En hyväksy pedofiliasta vaikenemista. Siksi käsittelen seuraavassa postauksessa kirkon vaikenemisen historiaa ja yritän paljastaa senkin todelliset kasvot.
Eikös se mennyt niin, että hedelmistään puu tunnetaan….
Kuulostaapa kuin suoraan vanhoillislestadiolaiselta oppimestarilta. Vain omasta joukosta tulevan synninpäästö vapauttaa kuolemasti.
Mielestäni Emil Anton sanoi tässä oman mielipiteensä siitä miksi hän on katolilainen.
Minä voin ilmaista melko lailla samoin miksi olen luterilainen. Suomen kirkon kaikista puutteista huolimatta siellä vielä löytää Kristuksen. Löytää Hänen sanansa, armonsa, läsnäolonsa ja ehtoollisen sakramentin siunauksen.
Anne, tarkennukseksi, vaikka varmasti sen tiedätkin: katolinen ekklesiologia koostuu eri kehistä, ja kirkkoon voi jäsentyä täydellisemmin tai epätäydellisemmin mutta silti todellisesti (kuten katolisesta näkökulmasta luterilaiset), joten en tässä väitä että luterilaisuudessa on pelkkää kuolemaa, sieltäkin voi löytää Kristuksen:)
Joo. Onko se Kristus, joka löytyy pedofiilin kautta? Oikeastaan pedofiilien suojelijat pitäisi panna vankilaan marttyroitumaan.
Miksi lähteä pois Kristuksen luota, vaikka joukossa on myös Juudas?
Tuomio tulee, mutta vasta kun vilja on kypsää. Siihen asti Herramme antaa valhevehnän kasvaa joukossamme. Siihen asti julistamme rohkeasti apostolien uskoa ja moraalia, jonka olemme säilyttäneet jo 2000 vuotta. Siinä näkyvät katolisen kirkon hedelmät.
Kiitos Emilille ”Ja kirkko vaikeni”-kirjoitussarjasta. Se pani minutkin tarkistamaan ja korjaamaan ”rahvaan reaktiotani”, jonka dokumentti kieltämättä herätti.
Anne Mikkola huomautti: ”Kuulostaapa kuin suoraan vanhoillislestadiolaiselta oppimestarilta. Vain omasta joukosta tulevan synninpäästö vapauttaa kuolemasta.”
Tämä käsitys meillä luterilaisilla taitaa yleisesti olla. Kun joku päivittelee vl-liikkeen eksklusiivisuutta, joku toinen sanoo: Mitä erikoista siinä on, sellainenhan on katolinen kirkkokin (“Extra ecclesiam nulla salus” eli ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”).
Emil vastasi Annelle: Katolinen ekklesiologia koostuu eri kehistä, ja kirkkoon voi jäsentyä täydellisemmin tai epätäydellisemmin mutta silti todellisesti (kuten katolisesta näkökulmasta luterilaiset), joten en tässä väitä että luterilaisuudessa on pelkkää kuolemaa, sieltäkin voi löytää Kristuksen.
SRK-teologian kanta on aivan eri: Vl-liikkeen ulkopuolella ei voi löytää Kristusta, siellä on pelkkää kuolemaa. SRK:n eksklusiivisen seurakuntaopin ja katolisen ekklesiologian pitäminen analogisina on siis ehdottomasti väärin.
Mutta mikä tuo katolinen opetus ”eri kehistä” tarkkaan ottaen on? Miten ”todellinen” mahdollisuus on ”luterilaisen autuus”, jos hän pysyy luterilaisena? Voisiko Emil valottaa näitä kysymyksiä lyhyesti.
Hei Pertti ja kiitos hyvästä kysymyksestä! Kun kerran toistit sen toiseen ketjuun (3. osa artikkelisarjaa), vastaan sinne samalla kun muillekin. T: E
Katolisen kirkon ”hapatus” on pilannut koko kristinuskon. Riittää kun lukee katolisen kirkon omat litaniat Paavin pyhyydestä, krkon erehtymättömyydestä ym. moskasta, Kardinaalit kuuluvat joka iikka johonkin kähmyiseen ”salaiseen sisäpiiriin”, joka on suoraa sukua vapaamuurariudelle. Onneksi tuon ”kirkon” petos paljastuu vääjäämättä, ja jonain päivänä lopullisesti Kristuksen edessä.
En ihmettele, että Luther kirosi Katolisen kirkon paaveineen niin perusteellisesti. Hänhän oli nähnyt sisältäpäin sen mädännäisyyden.
Tällä en halua puolustella esim. tämän päivän luterilaista kirkkoa. Sekin on mätä!
[…] Itse kirjoitin ko. dokumentista ja pappispedofiliasta tuolloin 3-osaisen artikkelisarjan (1, 2, […]