Kolmas jääkiekon maailmanmestaruus varmistui viime yönä, kun suomi kukisti viimein suurimman ”finaali-mörkönsä” Kanadan 3-1
Viides kerta sanoi toden, kun 1994,2004(Word Cup), 2007 ja 2016 oltiin hävitti lajin emämaalle finaaleissa. Miracle on Ice part 2 oli tosi asia, kun 18 ensikertalaisen joukkue kukisti ratkaisupeleissä NHL-taitureita sisältäneet Ruotsin, Venäjän ja Kanadan.
Katsoin ensimmäisen erän halikkolaisessa kebab-mestassa ja lopun kuuntelin radiosta kotona. Voin sanoa, että oli erilainen kokemus kuin vuonna 2011 Lempäälässä srk-kavereiden täyttämässä kisakatsomossa. No yhteistä oli se, että ratkaisija löytyi Lempäälästä Marko ”Mörkö” Anttilaksi ristityn miehen toimesta. Toki tämä oli ennen kaikkea joukkueen ja valmenneuksen yhteistyön hedelmä, jossa kukin toimi yhteiseksi parhaaksi.
Mitä kirkko voisi oppia jääkiekon mm-joukkueesta?
Kotimaa24-sivustolle tuliki hiljattain uutinen, joka sisälsi hyviä vinkkeä siihen.
1. Kirkonkellojen soitto
- Kirkonkelloja soitettiin keskellä yötä ja päivällä. Tämä on yksi tapa, joka ei varmaan ensimmäisenä tulisi mieleen. Joka tapauksessa kirkon kellot yhdistyvät luontevalla tavallaan kirkon toimintaan ja ovat tehokas viestintäkeino. Jotakin poikkeuksellista on tekeillä, jos nyt ne soivat eikä ole häät, hautajaiset tai messu tulossa.
2. Yhteinen ilo
- ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki sanoo Helsingin seurakuntien tiedotteessa Roomalaiskirjeen kohtaa siteeraten.)= Yhteiseen iloon osallistuminen kuvastaa sitä, että kirkko on mukana tavallisten ihmisten ilossa sellaisessa asiassa kuin jääkiekon maailmanmestaruus, joka ei ole joka keväistä herkkua(ainakaan aikuisten tasolla). Näin voidaan tulla ihmisten tasolle ja osoittaa, että voitolla on merkitystä ja siitä saa iloita yhdessä.
3. Kansallinen yhdistävä tekijä
- ”Arkkipiispa Tapio Luoma kehuu Leijonia Twitterissä: ”Rakentava kansallinen me-henki kunnioittaa yhteisiä pelisääntöjä ja iloitsee menestyksestä halveksimatta niitä, jotka eivät menestyneet. Tämän opetuksen antoi jääkiekon MM-kisoissa Suomen maajoukkue. Onnittelut joukkueelle ja meille kaikille!”, Luoma kirjoitti.”
Helsingin piispa Teemu Laajasalo kehui Twitter-viestissään Leijonien yhdistäneen Suomen ”yhdeksi joukkueeksi”.
”Erimieliset ja erilaiset olivat yhtäkkiä samalla puolella, vaalipäivänä. Aikamoista”, hän totesi.
= Voisiko tätä samaan me-henkeä olla myös enemmän ev.lut kirkon eri kuppikuntien ja Suomen kristittyjen kesken? Tarvitsemme paljon kunnioitusta toisiamme kohtaan. Kun voi Leijonien lailla nähdä, että tässä pelataan samassa joukkueessa, jonka todellinen johtaja on Jeesus Kristus, niin silloin eri mielipiteet, teologiset erot ja persoonien eroavaisuudet eivät tule niin ratkaisevalla tavalla tielle. Parhaimmillaan tämä voi toki toteutua paikallisseurakuntatasolla ja erilaisissa yhteisöissä. Toki arkielämä on enemmän kuin yksi turnaus, mutta silti voidaan poimia Leijonilta oppia yhteisen edun asettamisesta oman edun edelle. Jospa voimme nähdä toisissamme ne vahvuudet ja rohkaista tuomaan niitä esille. Näin kukin voi osaltaan olla Kristuksen ruumiin tärkeä osanen kätenä tai silmänä.
4. Jääkiekko ja hengellisyys
Jo ennen finaalia Leijonat innoitti Tampereen seurakuntia muokkaamaan Isä meidän -rukouksen jääkiekkoaiheiseksi. Facebook-sivulla julkaistussa päivityksessä kehotetaan pistämään kädet ristiin ja rukoilemaan yhdessä seuraava iltarukous:
– ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös jään päällä niin kuin taivaassa”
- Hmm. Mielenkiintoista ja varmasti hieman kieli poskella tehtykin. Hiljattain Sana-lehdessä kerrottiin, että Teemu Selänne rukoili ennen NHL-pelejä, että ei loukkaantuisi. Voittoja hän ei omien sanojensa mukaan rukoillut.
- Itse myönnän valmistuneeni peliin siunaamalla jokaisen Suomen MM-joukkueen pelaajan. Oli myös intuitio, että voitto voisi tulla. Itse pelin aikana rukoilin pelaajille hyviä suorituksia. Oliko tällä vaikutusta lopputulokseen? Kenties ei. Jumalalle jääkiekko ei varmaan ole prioriteettilistan kärjessä. Tosin Hän varmasti on iloinen, kun näkee lapsensa löytävän yhteisiä ilon hetkiä täällä maanpäällä ollessaan. Lopulta kuitenkin maallinen ilo on häivähdys taivaallisista juhlista, joissa ei ole surua, ei kuolemaa eikä takuulla tappion karvaiden kokemusten muistelua.
- Niin ja tällä kertaa Leijonat eivät pelänneet epäonnistumisia. Vaan rakkaus lajiin karkoitti pelon ja antoi uskoa siihen,että kaikki on mahdollista.
- Niin voiton jälkeen vedetään siniristilippu areenan huipulle. Suomen lipussa on yhä se tärkein merkki RISTI muistuttamassa meitä jääkiekon ystäviä siitä, että voitti Suomi tai hävisi, niin se tärkein taistelu käytiin Jumalan Pojan toimesta Golgatalla. Siihen iloon saamme tänäänkin yhtyä. Kiitos Jeesus saan kuulua sinun Juudan Leijona- tiimiin tietäen, että olen voittajan puolella.
Hyvä ja asiaa kunnioittava kuten huomaava blogi.
Valmentajan sana on mennyt perille jokaisessa pelipaikassa jokaisen aina kentällä olleen pelaajan omasta huolimisestaan ja katsomisestaan yhteisen asian hyväksi. Varmasti on myös katsottu pitkien jatkumien pelaajavaihdokset lennosta.
Tämmöstä ei taida saada nähdä kuin kerran elämässään.
Sairaalloista tämä vouhotus yhdestä voitosta. Sitten kun hävitään, sitten lyödään yhdessä. Sankarit sortuvat ja ihmiset pilkkaavat. Miten tämä urheilu on niin tärkeää juuri miehille. Ihan kuin jokainen mies olisi voittaja (hetken). Ja penkkiurheiluun kuuluu oleellisena osana juominen. Nuoret oppivat, että kun toiset urheilevat, toiset juovat.
Penkkiurheiluun ei kuulu olennaisena osana juominen. Raittiit seuraavat urheilua raittiisti, eivätkä muutkaan juo sen enempää kuin muuten. Jääkiekko-ottelussa on vähemmän juopuneita kuin teatterissa.
Sitä ei voi kuin miehet ymmärtää, koska olemme siinä suhteessa luodut erilaisiksi.
Meidänkin on joskus vaikea ymmärtää naisia. Silti voimme hyväksyä sen ettemme kaikkea ymmärrä. Ehkäpä se on Jumalan huumorintajua.
Niinhän se on Pekka, jotain ihmeellistä on miesten yhteisöllisyydessä. Naisten on sitä kaiketi vaikea ymmärtää. Miehissä on hirmuinen voima, kun he löytävät yhteisen sävelen. Miesten välinen lapsena syntynyt side kestää helposti läpi elämän, tunnen monia, joiden läheisin mies on lapsuuden ystävä. Ja tässäkin poikkeus vahvistaa säännön.
Muutettavat muutettuna sama pätee naisiin. Ja kuvista päätellen naiset ovat ihan yhtä täpinöissään maailmanmestaruudesta kuin miehetkin. Joten ei nyt tehdä tästä uutta sukupuolta määrittävää seikkaa! Minusta tällainen ilonpito on ihan positiivista, yhdistää ihmisiä eikä suuntaudu ketään vastaan. Hyvä, leijonat!
Mun todelliset ystävät löydän keskiviikkona alkavalta miesten leiriltä Padasjoella. Siellä on todellisia ystäviä. Heidät voi kohdata sydämen tasolla. Siellä ei tarvitse heitellä toisillemme kommentteja naamareiden takaa. Naamarit sen sijaan, olemme heittäneet pois jo vuosia sitten. Miehen naamiosta luopuminen on usein kivun takana. Sitä kipua mies pekää kohdata. Hänen tarvitsee saada jotain parempaa tilalle, jotta uskaltaa luopua rakkaasta naamiostaan. Tarjoamme samaa mahdollisuutta jokaiselle joka sinne tulee.
Helka. Hienoa että tuot esiin naistenkin ilon ja riemun. Ei tietenkään ole kyse vain miesten jutusta. Moni nainen on ihan yhtä innoissaan leijonista. Tuolla paikallisten jääkiekkokaukaloiden reunoilla, naiset on kuitenkin pieni vähemmistö. Yleensä miehet ovat kovin kiinnostuneita tekniikasta ja urheilusta. Meiltä miehiltä odotetaan taitoja molemmissa. Minulta kylläkään ei löydy kumpaakaan. Sen sijaan olen kiinnostunut orgideoiden kasvatuksesta. Tippa tuli linssiin , kun kukkavarsi meni poikki ja suuri työ meni sillä kertaa hukkaan.