Kun katselin kuvia Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksesta, niin kuin ilmestyksenä näitä valtion ylimpiä hallintoihmisiä tarkkaillessani , tuli mieleeni uusi oivallus itsenäisyyden julistamisesta 1917.
Ajatelkaamme ,että joulukuussa 1917 Suomen suurruhtinaskunta oli laillisesti vielä osa Venäjän keisarikuntaa ,tosin omin valtiopäivin. Maassa oli n 250 000 venäläistä sotilasta ,eikä Suomen hallinnolla tässä vaiheessa ollut omaa armeijaa. Venäjän vallankumous oli vain kuukauden ikäinen ja vallassa oli radikaalinen kommunistinen hallitus. Maassa oli suuri sosiaalinen levottomuus ja selvä jakautuminen valkoisiin ja punaisiin oli jo näkyvissä.
Kun Eduskunta 4.12 äänesti Suomen itsenäisyyden puolesta ja senaatti antoi sen perusteella 6.12 Itsenäisyysjulistuksen , niin tilanne oli laillisesti hyvin epäselvä. Kansainvälisesti tällaista ei kovin montaa kertaa ollut tapahtunut . Lähinnä tulee mieleen Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus vuodelta 1776. Tämä ei ollut rohkaiseva esimerkki ,ajatellen sitä seurannutta sotaa Ison Britannian kanssa. Jollei Venäjä tunnustaisi Suomen itsenäisyyttä, niin vaara oli suuri ,että maassa olevaa sotaväkeä käytettäisiin pakkokeinoihin maan alistamiseksi.
Oivallukseni oli siis se, että ottipa sekä eduskunta että maan hallitus ,valtavan riskin itsenäisyysjulistuksella. Tämä on täytynyt olla todellinen hermoja kuluttava jännitysnäytelmä ja valtava epävarmuuden aika kunnes Venäjä, Leninin johdolla, tunnusti Suomelle itsenäisyyden. Vasta Venäjän tunnustamisen jälkeen kaikki muut tärkeät maat seurasivat perässä. Eli meillä ei ollut ketään muita joihin olisimme voineet realistisesti nojautua ja toivoa apua. Tässä vaiheessa Saksakin oli käytännössä kaukana poissa.
Voi leikitellen sanoa että Suomen eduskunta ja senaatti, silloinen hallitus, tekivät itseasiassa onnistuneen vallankaappauksen ja sellaista ei ole tällä lailla historiallisesti useinkaan tapahtunut.
J.V. Snellman: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”
Muuten hyvä ,mutta se ei ollut Snellman vaan Adolf Ivar Arvidson joka sanoi tuon ja Snellman siteerasi. Ensimmäinen lause on ilman ”enää”- sanaa , vaikka historiallisesti on totta, että joskus olimme olleet ruotsalaisia.
Historia on mielenkiintoista. Aika paljon tapahtumia liittyi itsenäisen Suomen alkutaipaleelle. Suomessa oli paljon venäläisiä sotilaita, jotka piti pikaisesti riisua aseista. Suomi itsenäistyi ilman veli venäläisen apua. Onneksi Suomella on ollut viisaat johtajat.
Eduskunta hyväksyi heinäkuussa 1917 valtalain, jolla se siirsi itselleen Suomea koskevat valtaoikeudet ja näin julisti maan itsenäiseksi. Valtalain takana olivat sosialiemokraatit, joilla oli 103 paikallaan enemmistö eduskunnassa, sekä maalaisliitto ja itsenäisyysmieliset muista porvaripuolueista.
Mutta miten kävikään? Kerenskin johtama Venäjän väliaikainen hallitus hajotti vuoden 1916 vaaleissa valitun eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Apurina Kerenskin hallituksella oli näkyviä suomalaisia valtalain vastustajia. Miksi?
Valtalaki ei ollut täydellinen suvereniteetin julistus, sillä se jätti ulkoasiat ja sotalaitoksen vielä Venäjän hallituksen toimivallan alaisiksi, se oli siis vain yritys huomattavasti laajentaa Suomen autonomiaa. Lopullinen irtautuminen tapahtui 15.11, kun eduskunta julistautui toistaiseksi korkeimman vallan, so. vanhan perustulain mukaisten hallitsijan valtaoikeuksien, käyttäjäksi. Tämä tapahtui, jotta vältyttäisiin joutuminen edes tilapäisestikään bolsevikkien vallankäytön kohteeksi. Lenin hallituksen pysyvyys ei tuolloin näyttänyt lainkaan varmalta, mutta Suomelle taisi olla onneksi, että se säilyi. Venäjän sisällissodan valkoisen osapuolen johtajat eivät nimittäin olleet halukkaat tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä edes maksuna tuesta taisteluun bolsevikkeja vastaan.