Kirkolliskokouksessa käytiin torstaina kiinnostava keskustelu suoran vaalin mahdollisuudesta kirkolliskokouksen maallikkoedustajien valinnassa. Täysistunnossa oli esillä yleisvaliokunnan mietintö, joka yksimielisesti ehdotti asiaa koskevaan aloitteen raukeaan jättämistä.
Kuitenkin asiaa koskevassa keskustelussa käytettiin 25 puheenvuoroa. Yhdessäkään niistä ei esitetty muutosten yleisvaliokunnan kantaan. Jäin miettimään, miksi kirkolliskokousedustaja toisensa jälkeen pyysi puheenvuoroa ja ilmoitti kannattavansa yleisvaliokunnan esitystä.
Puheenvuoroissa viitattiin muun muassa siihen, että suora kansanvaali voisi tuoda kirkolliskokoukseen taitamattomia ja tietämättömiä maallikoita, joiden siteet seurakuntien elämään olisivat ohuita. Esillä oli myös pelko siitä, että vaalilistoille tulisi myös julkkiksia ja poliitikkoja. Kirkon asioista kiinnostuneista voi tulla vaikka teologian opiskelijoita kuten Kari Peitsamo ja Timo Laaninen.
Nuo kaikki perustelut on kuultu moneen kertaan. Miksi ne piti toistaa kuten jossakin rituaalissa, missä ihmiset vakuuttelevat toinen toisiaan epävarmuuden pitämiseksi aisoissa?
Kirkolliskokouksen pappisedustaja Jaana Hallamaa piti arvokkaan puheenvuoron, jossa hän pyysi edustajia pohtimaan sitä, millä perusteilla voisimme kyseenalaistan kirkkomme jäsenten halun kuulua kirkkoon ja vaikuttaa sen asioihin. Juuri noin ajattelen itsekin. Toisen kirkolliskokousedustajakollegan Antero Aakon tavoin uskon, että tähänkin kysymykseen vielä palataan.
Kirkolliskokousviikon päätöspuheessaan arkkipiispa Kari Mäkinen totesi, että kulunut istuntokausi tuskin jää kirkkohistoriaan sellaisena, jonka aikana olisi tehty käänteentekeviä muutoksia. Viikko oli arjen kokoustyötä. Espoon pappisedustaja Kari Latvus sanoitti kotimatkalla kokousviikon – tuon torstainkin keskustelun – aikaansaannoksia osuvasti: jarruviikko.
Harmmilsta oli kuulla myös, että meidän Vuosaaressa tekemä aloite seurakuntavaalien netti/ postiäänestyksestä, jätettiin raukeamaan. Ilmeisesti äänestysaktiivisuuden nostamisesta ei kannettu siellä todellista huolta.
Kirsi Hiilamo,
se mitä kerrot, ei varsinaisesti yllätä. Kirkkoamme ja erityisesti sen hallintoa kun näyttää kuvaavan ennen muuta varovaisuus: ettei vaan tehtäsisi virheitä, ettei vaan loukattaisi ketään, ettei vaan kukaan pahottaisi mieltään. En tiedä, miten kirkkojärjestyksessä nyt määritellään papin ominaisuudet. Vajaat 40 v. sitten, kun minutkin vihittiin papiksi, yksi kirkkolain määritelmä oli, ettei saanut herättää pahennusta.
Onhan se melko absurdia, jos ajattelee UT:n henkilöitä tai kirkon historian vaikuttajien toimintaa. Vähemmän siellä on näitä ympäripyöreitä hallintohenkilöitä, joita kirkossa tänä päivänä aika usein kohtaa.
Eikö tämä istuva kirkolliskokous ole kuitenkin monta askelta eteenpäin siitä, mikä oli edellinen? Vai voiko näin graavisti sanoa, näin herkässä ja diplomaattisessa kysymyksessä? Näin olen luullut ja näin toivoisin olevan.
Itse asiasta: Välittömässä vaalissa on tietysti puolensa. Mikä mahtaisi tämän päivän kirkossa olla liike, joka masinoisi porukat paikalle?
Pelkäävä kirkko on depressiivinen kirkko.
Erittäin normaalia isoissa kokouksissa, että samasta asiasta pidetään useita lähes samanlaisia puheenvuoroja. En usko, että nuo ihmiset ovat olleet mitenkään säikkyjä tai epävarmoja. Ette te niin isoja ole, että teitä pelättäisiin
Toki tiedetään, että harvat uudistukset toteutuvat kirkolliskokouksessa heti ensimmäisellä kerralla. Muutokset ovat kerrallaan pieniä ja suurempia saadaan odottaa, mutta niitä tulee myös jaksaa viedä eteenpäin.
Hitaus on sikäli harmillista, että yhteiskunta ja ihmisten elämänpiiri muuttuvat yhä nopeammin.
Jäsenet – siis me kaikki – ovat kirkon voimavara, jota tulee kunnioittaa ja johon tulee luottaa.
Toisaalta varovaisuuden ymmärtää, se on inhimillinen ominaisuus. Muutos vaatii aikaa.
Markku Jalava
”Toisaalta varovaisuuden ymmärtää, se on inhimillinen ominaisuus. Muutos vaatii aikaa.”
Juuri näin. Varovaisuutta voi ymmärtää. Se on varmasti inhimillinen ominaisuus. Ja muutos varmasti vaatii aikaa.
Näin voimme olla kaikesta samaa mieltä ja sanoa AAMEN siihen päälle.
Onhan ymmärtäminen korostunut piirre kirkossamme. Emmekö me ymmärrä lähes kaikkea mitä ympärillämme tapahtuu, ehkä joitain seksuaalisia ominaisuuksia lukuunottamatta. Ymmärrämme rikkaita ja köyhiä. Siunaammekin lähes kaikkia, näitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Ymmärrätkö myös niitä, jotka eivät ymmärrä? Jeesus kiivastui ja
ajoi ruoskan kanssa joitakin pois temppelistä. Paavali muutti uskoa radikaalisti, otti suvaitsemattoman kannan vanhauskoisten perinteisiin. Luther otti vaimon, vaikka kirkon pyhä perinne oli selibaatti.
Voitko ymmärtää tällaista käytöstä? Vai onko niin, että se oli silloin, sturm und drang vaiheessa, mutta nyt pitää ymmärtää ja tyytyä hitaanvarovaiseen elämään?
Nyt en ymmärrä, mikä tässä vaikuttamisen tappiossa todellisuudessa blogistia hiersikään. Mikäli pohjalla ärsytti se, että maallikoiden suora vaali ei vieläkään KK:ssa edennyt, ei tilanne ole vielä toivoton. Vaihtokauppana se voitaisiin mielestäni toteuttaa siinä vaiheessa, kun pappisedustajat ollaan valmiit vetämään joukostaan hatusta l. arvalla. Suunnilleen vastaava arvoasettelu – näissä prosenteissa!!
Sitä minäkin ihmettelen tai sitten en.
Ja heitä näyttää riittävän jos jonkinlaiseen virastoon ja komiteaan. Kansa katoaa tasaista vauhtia vaan ei näytä hetkauttavan. Kunnes näitä maksajia on lopulta on niin vähän, että muutos vaan tapahtuu?
Ja mitä hiertämiseen tulee, niin en ole ainoa, jota tämä tönkkö laitos hiertää.
”Kirkolliskokouksen pappisedustaja Jaana Hallamaa piti arvokkaan puheenvuoron, jossa hän pyysi edustajia pohtimaan sitä, millä perusteilla voisimme kyseenalaistan kirkkomme jäsenten halun kuulua kirkkoon ja vaikuttaa sen asioihin.”
”millä perusteilla voisimme kyseenalaistan kirkkomme jäsenten halun kuulua kirkkoon ja vaikuttaa sen asioihin.”
Asian voi kysyä toisinkin ”millä perusteilla jäsenet haluavat kuulua kirkkoon ja vaikuttaa sen toimintaan?”
Onko perusteena usko Kristukseen? Onko perusteena halu vaikuttaa kirkkopolitiikkaan yhteiskunnallisen politiikan perustein?
Onko perusteena halu viedä oman agendan mukaiset arvot läpi nopeasti tai ajan kanssa?
Halu kuulua jäsenenä kirkkoon ja vaikuttaa kirkon oppiin ja arvoihin/toimintaan voi olla hyvin moninainen.
Mikä niistä on raamatullinen?