Ylösnoussut Jeesus antoi opetuslapsilleen ja samalla koko kristilliselle kirkolle yhden tehtävän. Tehtävänanto oli yksinkertainen mutta sen käytännön toteutus haastava. Opetuslapset ymmärsivät tehtävän tärkeyden ja olivat valmiit toteuttamaan sitä henkensä uhalla. Eivät auktoriteettien ankarat kiellot, vallanpitäjien ruoskat ja kahleet eivätkä edes teloituspuut ja –roviot lannistaneet heitä. Evankeliumi Jeesuksesta koko maailman Vapahtajana piti julistaa kaikille luoduille. Kaikki kansat oli tehtävä Jeesuksen opetuslapsiksi. Evankeliumi tavoitti kansoja ja yksittäisiä ihmisiä. Pakanuudesta käännyttiin elävän Jumalan puoleen ja kulttuuritkin muuttuivat.
Tehtävänanto on edelleen muuttumattomana voimassa, ja sen käytännön toteuttaminen on edelleen haastavaa. Nyt tilanne on kuitenkin eräässä suhteessa toisenlainen kuin kirkon alkuaikoina. Silloin työtä vastustavat voimat olivat kirkon ulkopuolella, nyt niitä on myös kirkon sisällä. Äänekkäät kirkolliset tahot nimittävät Jeesuksen tehtävänannon mukaista toimintaa kulttuuri-imperialismiksi ja rasistiseksi valta-ajatteluksi, jonka rahoitus pitäisi kokonaan lopettaa. Evankeliumin sijasta naapuriin muuttavalle islaminuskoiselle pitäisi tarjota vain pullaa. Kun kirkkohallitus rohkaisee seurakuntia tukemaan kaikkia kirkon lähetysjärjestöjä – niitäkin, joiden toiminnassa perinteinen tapa tehdä lähetystyötä on keskeisimmällä sijalla – syytetään kirkkohallitusta riidansiemenien kylvämisestä. Tulee mieleen Jeesuksen vertaus siitä, miten jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu. Voi meidän kirkollista valtakuntaamme!
Lähetystyö kuitenkin jatkuu Jeesuksen käskyn mukaisena hänen tulemiseensa asti. Sitä eivät kiukkuiset työn kritisoijat voi tukahduttaa. Työn kanavat voivat muuttua, mutta työ jatkuu. Siihen työhön meidät kaikki haastetaan mukaan.
Näinhän se menee.
Onkohan tämä meneillään oleva rahojen kanssa kikkailu ”sitä lajia, joka ei lähde muuten kuin rukouksella ja paastolla”?
Uskon, että Suomen ev-lut.kirkossakin ona ruohonjuuritasolla paljon uskovia, jotka rukoilevat raamatullisen lähetystyön puolesta. ”Vanhurskaan rukous voi paljon kun se on harras” lupaa sana.
Raamatun mukaan Jeesuksen toinen tulemus on mahdollinen sitten kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille. Kapuloiden laitto lähetystyön rattaisiin (vaikkapa rahan kautta) hidastaa evenkeliumin levittämistä, mutta ei voi sitä pysäyttää. Kun ihminen sulkee yhden oven, niin Jumala avaa monta uutta lisää.
Näin se varmastikin on!
VILLE tervehdys! Samassa kaupungissa ollaan, vaan eipä olla kasvotusten taidettu kohdata.
Ymmärrän, että yhdellä tehtävällä tarkoitat lähetyskäskyä Matteuksen evankeliumin lopussa. Mitä se tarkoittaa, mitä se pitää sisällään, ei minusta ole ihan niin yksinkertainen asia, kuin kirjoituksestasi voisi päätellä. Olisiko kirkolla vain tehtävä saarnata, kastaa, tehdä lähetystyötä?
Osmo Tiililä sanoi aikanaan, että kirkko on täällä sitä varten, että täällä kuollaan. Minun mielestäni taas siksi, että täällä eletään.Jeesus opetti rukoilemaan:Jumala, tapahtukoon sinun tahtosi MYÖS MAAN PÄÄLLÄ niinkuin taivaassa. Et kai ole ajatusta vastaan?
Näin ajatellen kirkon yhsi tehtävä on tuoda Jumalanm valtakunta lähelle meitä. Ei vain lähetystyön kautta, vaan ”opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Ja Jeesus lupaa olla läsnä.
Näin ymmärrettynä kirkon yksi tehtävä ei ole Matteus 28:16-20, vaan kaikki se, mitä Jeesuksen elämän ja opetuksen kautta tiedämme. Meistä ei koskaan tule Jeesuksia, mutta imitatio Christi, Jeesuksen seuraaminen omassa elämässä on se haaste, jonka UT meille asettaa. Vai mitä ajattelet?
Kun puhutaan ristiriidoista ja riitelystä, yleensä tarkoitetaan, että toiset riitelevät. Erimielisyyttä on kirkossa kuitenkin ollut alusta asti, jo ennen Paavalia. Kun pyritään totuuteen, on harmoninen yksimielisyys käytännössä mahdotonta. Henkien koetteleminen on sisäänkirjoitettuna jo UT:ssa. Matteus todistaa: ”Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät.”
Ensimmäisellä ehtoollisella oli Juudaksen lisäksi paikalla epäilevä Tuomas ja kieltäjä.Pietari. Mutta joku tämän päivän kristitty ei halua käydä Herran pöytään ”vääräuskoisten kanssa”.
Heikki, teikäläisiä ei paljoa kirkossa ja ehtoollisella näe.
Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat. (Hoos. 14:10)
Mielestäni se, että kirkossa on riidelty kautta aikojen ei saa olla puolustus sille, että edelleen halutaan riidellä. Jeesus ei opettanut riitelemään eikä käskenyt riidellä.
Eikö päinvastoin ”Mikäli teistä riippuu, niin eläkää rauhassa kaikkien kanssa”?
Heikki. Totta kai olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Jumalan tahdon tulisi tapahtua myös maan päällä, siis tässä elämässä. Tässä elämässähän Jeesuksen opetuslapsena oleminen toteutuu. Sitä en ymmärrä, miten asetat lähetystyön tekemisen ja sen opettamisen mitä Jeesus on käskenyt noudattaa ikään kuin vaihtoehdoiksi. Opetushan on nimenomaan osa lähetystyötä. Esim. Afrikassa, missä minä olin lähetystyössä, ei lähettien tehtävä edes ole pääasiassa kastamista vaan juuri kastettujen opettamista. Mutta lähetystyön kokonaistavoitteen tulee olla ihmisten tuleminen kristityiksi ja kasvaminen kristittyinä, mitä kaikkea se sitten elämän eri alueilla tarkoittaakin. Ne, joita blogissani kritisoin, taas ajattelevat, ettei kenenkään kääntyminen kristityksi ole eikä edes saa olla lähetystyön keskeisin tavoite.
”rahojen kanssa kikkailu”
Onko minun erottava kirkosta siksi, etten kirkon demokraattisen järjestelmän kautta saisi vaikuttaa verorahojeni lahjoittamiseen liikkeille, joiden asenteiden mukaista lähetystyötä en voi kannattaa?
Mm. Villen edustama liike tarjoaa nykyään näkökulmastani katsoen ylhäältä määriteltyä lakipainotteista ”evankeliumia”, jossa henkilökohtaiselle kasvulle ei jää tilaa. Toimintaa ei kokemukseni mukaan leimaa evankelinen ilo vaan virheiden pelko ja ulkopuolisten uhkien tuijottelu.
Liian kauan ovat itsenäiset ajattelijat joutuneet jättämään liikkeen sen kaavoihinkangistuneisuuden vuoksi. Jäljelle jäänyt hyvävelikerho näkee vikoja kai vain ympärillään, jolloin kasvu on pysähtynyt ja uskosta tulee maailman voittamisen sijaan ”vanhan hyvän uskon” konservointitoimintaa.
En toki ole luopunut lähetyskäskystä. Näen vain asian niin, että mm. veli Villen edustama tapa on kaikea muuta kuin tehokas sen toteuttamiseksi. Uskoon tulleista toki monet kokoontuvat tutun turvallisiin yhteisöihin, mutta tämä toisten rysien tyhjentäminen ei lisää kokonaiskalansaalista. Ihmisiä pelastuu, jos heille annetaan synnit Jeesuksen nimessä anteeksi, ei sälyttämällä lain käskyjä pappeudesta tai elämänmuodoista, jotka eivät tutkimusten mukaan lisää kärsimystä, päin vastoin.
Se, mikä on Jumalan Sanaa ja missä mielessä, on ymmärretty monin tavoin väärin, mutta asiasta ei haluta keskustella! Jumala ei haluta oppia tuntemaan, sanojen/ Sanan vääntelyt riittää monelle!
JUHA HEINILÄ, kirjoitat minulle:
”Heikki, teikäläisiä ei paljoa kirkossa ja ehtoollisella näe.”
Viestisi näyttää olevan sinulle lähes tyypillinen: tosi epämääräisen epäilysi / syytöksesi koristeeksi laitat mielivaltaisesti valitun irtolauseen Raamatusta, tällä kertaa Hoosealta:
”Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka on taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat.”
Vihjailuja, syytöksiä. itsensä korottamista ja tietenkin, aina: Raamatun irrallisia sanoja epäjohdonmukaisesti ja sattumanvaraisesti valittuina. Ymmärrän, että puhut itsestäsi ja minusta. Kumpi on viisas ja vanhurskas ja kumpi luopio? Jos haluat korottaa itsesi vanhurskaaksi, muistutat kovasti toista kahdesta rukoilijasta Jeesuksen vertauksessa. Jos taas viittaat siihen, että minä olisin luopio, niin millä perusteella ja millä oikeudella lausut kovan tuomiosi?
Puhut ”teikäläisistä”. Keitä he ovat? Mistä on tietosi, ettei meikäläisiä kirkossa ja ehtoollisella näe? Kohta neljäkymmentä vuotta olen jakanut Herran pyhää ehtoollista pastorina, seurakunnan palvelijana. Kirkossa ja ehtoollisella käyn melko säännöllisesti, pyrin käymään joka pyhä nyt kun olen seurakuntalainen, enkä enää virassa. Keitä meikäläisiä Juha Heinilä tunnet? Ja mistä tunnet ehtoolliskäyntimme?
Häpeä, iso mies. Sana ei ole tarkoitettu lyömäaseeksi. Tarkoitus on, että me joka ikinen suostumme itse Sanan alle. Ylemmyydentuntoinen besserwisser Raamatun käyttösi ei näytä ilosanoman tai siunauksen eteenpäin kuljettamiselta.
Eikö tuo Besserwisser ole lyömäase ja nimittelyä?
Ja keneltä puuttuu suhteellisuudentaju kokonaan?
”Äänekkäät kirkolliset tahot nimittävät Jeesuksen tehtävänannon mukaista toimintaa kulttuuri-imperialismiksi ja rasistiseksi valta-ajatteluksi.” Tällainen moite ei kohdistu niinkään Jeesuksen antamaan tehtävään ja sen suorittamiseen sinänsä. Sen sijaan tarkoitetaan sitä, että ’opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa’ ilmaisun alle lisätään paljon sinne kuulumatonta. Lähetystyö on usein ollut myös länsimaisen kulttuurin ja sen ihmiskuvan levittämistä. Kärjistäen voisi sanoa, että on arveltu Jeesuksen käskeneen miehen pukeutua antiloopin nahkojen sijasta tummaan pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon. Myös etiikan ja moraalin alueella on Jeesuksen opetuksiin liitetty ylimääräisiä sääntöjä ja kielletty sellaista, mikä ei ole niihin nähden ristiriidassa. Tätä on kulttuuri-imperialismi ja rasistinen valta-ajattelu.
Kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen kirjoittaa Vantaan Laurin kolumnisaan: ”Edelleenkö länsimaiset kirkot käyvät omaa erinomaisuuttaan puhkuen käännyttämässä pakanoita? Sellaiseen kulttuuri-imperialismiinko pitäisi vielä antaa rahaa?” ja vielä: ”Pakanoiden käännytys ja siihen liittyvä rasistinen valta-ajattelu ovat onneksi historiaa.” En usko, että hän tässä kritisoi vain länsimaisen kulttuurin levittämistä – sitähän nykyaikainen lähetystyö ei edes halua tehdä – vaan hänen mielestään kristinuskon vieminen toisuskoisille on kulttuuri-imperialismia.
Eipä kirkollamme ole mielipidettä Jouluun valmistautumisestakaan. Missä on epäjumalanpalvelusta vastustavat kirkon sisäiset äänet. Lähetys on tärkeä asia, mutta suhteessa käsilläoleviin ei tärkein. Missä Suomen Siionissa on kirkko, jonka saarnatuolista sanotaan paaston olevan askeesin muoto, jolloin tarkoituksena on pidättäytyä ja pidättäytyä kerta kaikkiaan. Kaupallisuus ja kirkko ovat kertakaikkisessa ristiriidassa. Missä on kirkon mielipide. Oulussa ei voinut välttyä mielleyhtymältä adventin avauksessa, joka sopii ajan henkeen hyvin. Tuomiorovastimme on Arinan hallintoneuvoston puheenjohtaja. Näin perinteinen joululaulu kääntyy uuden tulevan kauppakeskuksen mukaan Tulkoon Valkee.
Jos kristitty voi tehdä valmisteluja oman tai rakkaansa syntymäpäivän viettoon, miksi hän ei voisi tehdä sitä Vapahtajansa syntymäpäivää varten?
Askeesi on ihan hyvä periaate, jos tuntee siihen kuuliaisuutta.
Minun askeesini ei kuitenkaan saa tulla vaatimukseksi toisten askeesiin.
Kirkon historia osoittaa, että askeesin varjolla on ottanut valtaa omavanhurskaus jolloin Kristuksen sovintoarmo on jäänyt vähemmälle merkitykselle.
SALME KAIKUSALO,
kirjoitat:
Mielestäni se, että kirkossa on riidelty kautta aikojen ei saa olla puolustus sille, että edelleen halutaan riidellä. Jeesus ei opettanut riitelemään eikä käskenyt riidellä. Eikö päinvastoin: ”Mikäli teistä riippuu, niin eläkää rauhassa kaikkien kanssa”.
Ajatukseesi tarvitaan joku reunahuomautus. Ensinnäkään Jeesus ei sanonut niin, vaan Paavali kirjoitti Rooman seurakunnalle. Lainaan k.o. kohtaa, Roomalaiskirje 12 hiukan pidempään. Paavali kirjoittaa:
”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”
Näin Paavali neuvoi seurakuntalaisia, mutta ei hän itse elänyt niin. Hänen omat kirjeensä osoittavat, että Paavalilla oli suuria riitaisuuksia monien ihmisten kanssa. Oman todistuksensa mukaan hän oli itse ristiriitainen mies eli hän riiteli sekä eri mieltä olevien, että myös itsensä kanssa.
Salme, en ”puolusta” riitelyä vaan totean, että se kuuluu ihmisluontoon. Samainen Paavali neuvoo näinkin: Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Ja syntisiä me kuitenkin olemme kaikki.
Jeesus useassa eri yhteydessä kertoo riitojen olevan edessä. Yksimielisyys on Paavalin toivomus, mutta kirkon historia osoittaa, että totuusyhteisössä on vaikeata ja oikeastaan mahdotonta riidoilta välttyä.
Esimerkki: Miten voisin olla yksimielinen Juha Heinilän kanssa, joka minua ollenkaan tuntematta – jostakin minulle tuntemattomasta syystä – mustamaalaa ja antaa totuuden vastaisen todistuksen minusta? Että hän sitten liittää mukaan raamatunlauseen ja viittauksen siihen, että olisin luopio, tämän jälkeenkö minun sitten pitäisi olla hänen kanssaan yksimielinen?
Sitä en osaa lakata ihmettelemästä, että monilla kristillisen kirkon jäsenillä apostol.i Paavalin sanat ylittävät ja jopa kumoavat mestarimme ja vapahtajamme Jeesuksen puheet. Evankelistojen todistuksen mukaan Jeesus ei sanonut mitään pappisvirasta eikä homoudesta. Mutta nämä ovat ne asiat, joista ”raamatulliset” (omasta mielestään viisaat) kiivailevat, kokonaan unohtaen niin Jeesuksen kuin esimerkiksi yllä olevat Paavalin kehoitukset.
Heikki,
Salme otti mielestäni esiin tärkeän asenteellisen erehdyksen, joka tavan takaa tulee esiin täällä blogeissa.
Jeesus rukoili opetuslastensa ykseyden puolesta. Kun hän puhui rakkaudesta, eikö sen hedelmänä ole yksimielisyys ja riidattomuus. Olenko erehtynyt?
Sama tulee esille Paavalin kirjeissä.
Se, että ihminen on taipuvainen tekemään syntiä,, ei se minun ymmärtääkseni anna meille mitään lupaa tehdä syntiä, vaan se kehoitta meitä parannukseen eli hakeutumaan rakkauteen ja riidattomuuteen…
Rakkauden hedelmänä on yksimielisyys ja riidattomuus vain silloin kun avoin keskustelu ja mielipiteen ilmaisu jyrätään. Rakkauden ja vapauden ilmapiirissä elävillä on erilaisia mielipiteitä.
Heikki Palmu. aivan oikein, Paavalihan tuon kehotuksen antoi.
”Evankelistojen todistuksen mukaan Jeesus ei sanonut mitään pappisvirasta eikä homoudesta. Mutta nämä ovat ne asiat, joista “raamatulliset” (omasta mielestään viisaat) kiivailevat,” Jeesus ei todella tainnut sanoa mitään ko. asioista.
Olen haviannut, että noista asioista kiivailevat myös ns. lineraalisiipeen kuuluvat kristityt sekä myös useat ateisteiksi itsensä tunnustavat.
”Länsimaiset kirkot käyvät omaa erinomaisuuttaan puhkuen käännyttämässä pakanoita?” Eihän tämä ole kuvaus kristillisestä lähetystyöstä vaan sen valitettavista lieveilmiöista.
Mitä siis ovat nuo valitettavat lieveilmiöt? Jos niillä tarkoitetaan alkuperäiskulttuurien tuhoamista, niin kriitikon ampuvat aika pahasti harhaan, tai kritisoivat jotain sellaista, jota ehkä toteutettiin karkeasti sata vuotta sitten. Itse koin, että minä Sambiassa länsimaisena lähettinä ennemmin yritin suojella afrikkalaisten omaa kuttuuria heiltä itseltään, kun he välttämättä halusivat kirkkoihin länsimaisia soittimia ja musiikkia omine perinteistensä sijaan.
Toki myönnän, että joissain seikoissa pyrimme myös alkuperäiskullttuurin muuttamiseen. Afrikkalainen kulttuuri on nimittäin hyvin patriarkaalinen, ja naisten asemaa pyrimme parantamaan mm koulutuksella.
”Lähettinä ennemmin yritin suojella afrikkalaisten omaa kuttuuria heiltä itseltään. Joissain seikoissa pyrimme myös alkuperäiskullttuurin muuttamiseen.” Näissä ajatuksissa on jo hiukan ’oman erinomaisuuden puhkuntaa’. Toisin sanoen kristillisen lähetystyön liepeeseen on tarttunut vieraan kulttuurin arviointia ja pyrkimyksiä joko sen säilyttämniseen tai muuttamiseen. Tavoitteet voivat olla hyviä, mutta jo sivussa julistuksesta ja palvelusta.
VILLE AUVINEN,
blogisi / alustuksesi jälkeen jotenkin toivoisin, että osallistuisit myös keskusteluun. Vai valitsetko ne, joitten kanssa suostut keskustelemaan? Näin näyttää tekevän ainakin Juha Heinilä. Ainakin minun puheeenvuorooni hän näytti vastaavan samaan tapaan kuin lokit ihmisten jäätelön syöntiin Helsingin kauppatorilla.
Lainaan Jaakko Herrasta: ”Se mikä on Jumalan Sanaa ja missä mielessä, on ymmärretty monin tavoin väärin, mutta asiasta ei haluta keskustella.” Toivoisin Ville, ettet vain puolustaisi jo sanomaasi, vaan reagoisit myös toisten ajatuksiin. Pyytää aina saa.
JORMA OJALA
Yksimielisyys on varmaan tavoittelemisen arvoista, mutta niin Jeesuksen kuin Paavalinkin puheissa minusta korostuu, ei kauniit ja ylevät päämäärät, vaan rehellisyys, todellisuuden kohtaaminen. Se on tässä keskustelussa minun pointtini, ettemme kertoisi toisillemme vain yleviä ihanteita, vaan koettaisimme mekin olla rehellisiä. Sanojen testi on aina itse elämä, ovatko sanamme ja elämämme synkronissa keskenään, vai pudottelemmeko vain ihanteita, joita vaadimme toisilta, vaikka omassa elämässämme niitä ei näy.
Se että olemme kaikki syntisiä ei ole synnin puolustelua vaan yksi reaaliteetti, tosiasia. Jos joku julistautuu hyväksi, vanhurskaaksi, synnittömäksi ja sitten syyttelee muita, hän on falski, epärehellinen ja tekopyhä ihminen,
Heikki, olen pahoillani, että en ole kovin aktiivinen keskustelija. Se johtuu ainakin osin siitä, että en halua kirjoittaa mitään harkitsematonta, ja harkittuun taas ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Mutta käyn nyt vastaamassa myös ensimmäiseen kommenttiisi.
Niin, Heikki Palmu.
Olen ymmärtänyt Jeesuksen sanoman ihan päinvastoin.
Mielestäni kristityllä on ylevä päämäärä, jota kohti hän vaeltaa a) elon tietä b) sydämessään
.
Se perustuu siihen, että hänet on kutsuttu elämään uutta elämää Jumalan yhteydessä.
Vanhan elämän olisi silloin pitänyt jäädä taakse, jos se kerran uutta elämää on.
Meidän rehellisyydestämme ei ole mihinkään, sillä sanan mukaan me olemme valehtelijoita kaikki.
On eri asia olla syntinen kuin vanhurskas ja syntinen..
Paavali näkee aika tavalla vaivaa tämän eron selittämiseksi Roomalaiskirjeessä (Room 8)
Ei sen pitäisi huolettaa, jos Jeesuksen opetukset tai Jumalan sana yleensä meissä jotain riisuu.
On hyvä asettua tosiasioiden eteen ja sanoa Davidin tavoin.
”Tutki minua Jumala…..”