Ylösnoussut Jeesus antoi opetuslapsilleen ja samalla koko kristilliselle kirkolle yhden tehtävän. Tehtävänanto oli yksinkertainen mutta sen käytännön toteutus haastava. Opetuslapset ymmärsivät tehtävän tärkeyden ja olivat valmiit toteuttamaan sitä henkensä uhalla. Eivät auktoriteettien ankarat kiellot, vallanpitäjien ruoskat ja kahleet eivätkä edes teloituspuut ja –roviot lannistaneet heitä. Evankeliumi Jeesuksesta koko maailman Vapahtajana piti julistaa kaikille luoduille. Kaikki kansat oli tehtävä Jeesuksen opetuslapsiksi. Evankeliumi tavoitti kansoja ja yksittäisiä ihmisiä. Pakanuudesta käännyttiin elävän Jumalan puoleen ja kulttuuritkin muuttuivat.
Tehtävänanto on edelleen muuttumattomana voimassa, ja sen käytännön toteuttaminen on edelleen haastavaa. Nyt tilanne on kuitenkin eräässä suhteessa toisenlainen kuin kirkon alkuaikoina. Silloin työtä vastustavat voimat olivat kirkon ulkopuolella, nyt niitä on myös kirkon sisällä. Äänekkäät kirkolliset tahot nimittävät Jeesuksen tehtävänannon mukaista toimintaa kulttuuri-imperialismiksi ja rasistiseksi valta-ajatteluksi, jonka rahoitus pitäisi kokonaan lopettaa. Evankeliumin sijasta naapuriin muuttavalle islaminuskoiselle pitäisi tarjota vain pullaa. Kun kirkkohallitus rohkaisee seurakuntia tukemaan kaikkia kirkon lähetysjärjestöjä – niitäkin, joiden toiminnassa perinteinen tapa tehdä lähetystyötä on keskeisimmällä sijalla – syytetään kirkkohallitusta riidansiemenien kylvämisestä. Tulee mieleen Jeesuksen vertaus siitä, miten jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu. Voi meidän kirkollista valtakuntaamme!
Lähetystyö kuitenkin jatkuu Jeesuksen käskyn mukaisena hänen tulemiseensa asti. Sitä eivät kiukkuiset työn kritisoijat voi tukahduttaa. Työn kanavat voivat muuttua, mutta työ jatkuu. Siihen työhön meidät kaikki haastetaan mukaan.
VILLE,
kiitos vastauksestasi nyt, itsenäisyyspäivänä. Omasta mielestäni en aseta lähetystyötä ja kristillistä opetusta ja elämää vastakkain enkä edes vaihtoehdoiksi. ”Kannatan” molempia, Olen käynyt rippikouluni Päiväkummussa ja ollut pienen ikäni SLS:n työn kannattaja ja tukija. (Onpa lisäksi kaksi veljeäni ollut lähetystyössä, toinen Aasiassa ja toinen Afrikassa.)
Se mitä blogitekstissäsi kritisoin, oli, että sen voisi tulkita hyvin kapeaksi, ikäänkuin lähetystyö olisi kristityn ainoa tehtävä. Pidän luonnollisena, että kristitty vie uskoa eteenpäin, mutta uskon haaste käsittää koko elämän, mukaanlukien rakkauden ja oikeuden toteutuminen, omassa elämässä, meillä ja maailmalla. En voi kehua oman elämäni kristillisyyttä tai hyvyyttä, mutta silti minua erityisesti ärsyttää kotimaa24:n palstoilla ahkeroiva pieni porukka, joka kehuu omaa raamatullisuuttaan ja heittää epäilyksen varjoa toisten päälle. Jeesushan puhui useinkin tällaisista ihmisistä.
”minua erityisesti ärsyttää kotimaa24:n palstoilla ahkeroiva pieni porukka, joka kehuu omaa raamatullisuuttaan ja heittää epäilyksen varjoa toisten päälle. Jeesushan puhui useinkin tällaisista ihmisistä.”
Heikki hyvä, eikös tuo ole vielä asteen verran pahempaa – tuomita toiset vetoamalla Jeesukseen…
Onko tuo vielä mitään tuomitsemista, jos sanoo ärsyyntyvänsä? Ärsyttäminen ja ärsyyntyminen eivät ole väärin tai syntiä. Ei ihmisten välistä yhteyttä ole tarkoitettu miksikään lämpimäksi vaniljakiisseliksi.
TIMO,
tervehdys pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?
”Eikös tuo ole vielä asteen verran pahempaa – tuomita toiset vetoamalla Jeesukseen?”
Olen eri mieltä. Jos ollaan eri mieltä ja kritisoidaan (tuomitaan?) toista, minusta on hyvä käyttää arviointiperusteena mieluummin Jeesuksen kuin epävakaisen Paavalin sanaa. Jos halutaan olla raamatullisia, eikö silloin Jeesuksen opetus ole yksi keskeinen kriteeri? Jeesus kertoi kahdesta rukoilijasta: Toinen oli omahyväinen, toinen ei.
Käytän nyt edelleen esimerkkinä minuun kohdistunutta mukahurskasta loanheittoa. Timo Heinilä kertoi ensin, ettei meikäläisiä kirkossa eikä ehtoollisella näe. Minä en tunne häntä eikä hän minua. Mistä hän sen tietää? Sitten hän on raamatullinen ja ottaa sitaatin Hoosealta: vanhurskaat vaeltavat Herran teillä, mutta luopiot niillä kompastuvat.
Sano nyt Timo, onko tulkintani väärä, kun luulen, että hän vanhurskailla viittaa itseensä ja luopioilla minuun?Tai jos siitä ei ole kysymys, miksi sitten minun ehtoolliskäyntiepäilyni jälkeen tällainen irtositaatti Raamatusta, pyhästä kirjasta?
Moro, kiitos ihan hyvää kuuluu. Tampereella vaikutan nykyisin.
En viitannut omalla kommentillani keskusteluun ylipäätään, vaan ainoastaan tuohon yhteen kommenttiisi. Veikkaan, sikäli kun miestä tunnen, että Jeesus ei toivo, että hänen lausuntojensa avulla tuomitaan toisia millään tavalla. Eli tarkoitin, että minusta näytti, että itse sorruit samaan kuin mistä muita paheksuit.
JORMA,
kiitos vastauksestasi itsenäisyyspäivän iltana 17.22. Sanon jotakin siihen.
Kysymys, jossa nyt olemme, on tosi tärkeä, mutta se ei ole helppo eikä yksinkertainen. Paavali sanoo, että halu hyvään (=ihanne) hänellä kyllä on, mutta ei kykyä sen täyttämiseen. Sitä hyvää, mitä hän haluaa, hän ei tee, vaan sitä pahaa, mitä hän ei halua, hän tekee.
Meillä on tämä sama ristiriita, jos vain olemme rehellisiä. Jeesus kertoo tästä kertomuksessa miehen kahdesta pojasta, joita hän pyytää menemään viinitarhaan. Toinen lupaa mennä, mutta ei mene. Ja toinen on haluton, ei lupaa mennä, mutta menee. Jeesuksen kysymys: Kumpi teki isänsä tahdon?
Mitä tarkoitat sanomalla, että olet ymmärtänyt Jeesuksen sanoman ”ihan päinvastoin”? Kumpi on tärkeätä: Se että lupaamme mennä vai se, että menemme?
Eikö hiukan ristiriitaista ole sekin, kun sanot ensin, että kristityllä on ylevä päämäärä, jota kohti hän kulkee elon tiellä ja sydämessään ja sitten sanot, että olemme kaikki valehtelijoita.
Menen vielä Paavalista Lutheriin. Vähän Katekismuksen Kaste-kohdassa hän ei sano, että kristityllä on ylevä päämäärä, jota kohti hän kulkee, vaan, että meissä oleva vanha ihminen on JOKA PÄIVÄ upotettava synteineen ja himoineen ja ylös noustava uuden ihmisen, Jorma, jos tästä olemme samaa mieltä, jatkuvan uudestisyntymisen tarpeellisuudesta, niin minulle se hyvin riittää, enkä usko, että meillä on ainakaan suurta erimielisyyttä uskosta ja kristityn tiestä.
Kiitos, Heikki Palmu vaivannäöstäsi ja vastauksestasi.
>>Paavali sanoo, että halu hyvään (=ihanne) hänellä kyllä on, mutta ei kykyä sen täyttämiseen. Sitä hyvää, mitä hän haluaa, hän ei tee, vaan sitä pahaa, mitä hän ei halua, hän tekee.>>>
Puhut eri asiasta.
Paavali puhuu sitaatissasi ihmisestä, joka on (Lutherin sanoin) vanhurskas ja syntinen.
Sitten oli tämä toinen ihminen ”pelkkä” syntinen.
Näillä kahdella ihmisellä on kokonaan eri kohtalo.
Kristus on näet lain loppu a i n o a s t a a n uskovalle vanhurskaudeksi.
Jos ihmien elää järkensä ja luonnollisen minänsä johdattamana, ei hän ole vanhurskas ja syntinen, vaan sitä toista ryhmää.
Ajattelen siksi, ettei ole sopivaa pitää toisarvoisena Jumalan tahtoa eikä yleensäkään hänen sanaansa, kuten tuossa aiemmin tulit linjanneeksi.
>> halu hyvään (=ihanne) hänellä kyllä on>>>>
Tässä on nyt kysymys ihmisestä, joka on Hengen johdatuksessa.
Rakkaus Jumalaan vetää häntä kuuliaisuuteen, mutta hän ei kykene….
Hän e i siis pidä Jumalan sanaa itselleen epäkuranttina tai osoita piittaamattomuutta sitä kohtaan.
Heikki Palmu kysyi niin monia asioita
>> Eikö hiukan ristiriitaista ole sekin, kun sanot ensin, että kristityllä on ylevä päämäärä, jota kohti hän kulkee elon tiellä ja sydämessään ja sitten sanot, että olemme kaikki valehtelijoita.>>>
Ei tässä ole mitään ristiriitaa. Se on tosiasia, joka minun mielestäni alleviivaa sitä, ettei
tuolla sinun korostamallasi rehellisyydellä ole mitään merkitystä ylevään päämäärään verrattuna.
Ajattelen, että kristityn päämäärä on elämä Jumalan yhteydessä ja se alkaa jo tässä elämässä
Katekismus-viittauksesi on ihan hyvä. Olen sikäli eri mieltä, etten näe kasteen liitossa elämisen olevan mahdollista niillä reunaehdoilla, joita kirjoituksissasi olet tuonut esiin.
Ettei menisi jankuttamiseksi, voisi jälleen tuoda esiin esim Room 8:8 ja 9. Se on joko tai.
JORMA,
mielestäni kysymys on tästä: Jotkut ajattelevat, että kristitty, uskova astuu niinkuin pimeästä huoneesta valoisaan ja jättää synnin taaksensa. UT:n kirjeistä voi löytää tukea tälle ajatukselle, myös Paavalilta.
Ainakin meillä, luterilaisessa kirkossa tulkinnan päävirta on toinen: olemme kaikki syntisiä = toimimme Jumalanm tahtoa vastaan, emmekä koskaan, koko elämämme aikana tästä irti pääse.. Viittaamasi Roomalaiskirje 8:8-9. Tälläkin irtojakeella voi puolustaa mustavalkoista jakoa kahteen, uskoviin ja uskottomiin. Samalla Paavali itse väkevästi todistaa omasta ristiriitaisuudestaan.
Minä ymmärrän, että ’mustavalkoisen’ ja ’riemunkirjavan’ kristillisyyden ero lähtee sanan ’kääntymys’ erilaisista tulkinnoista. Oma käsitykseni on sukua asevelvollisena toistuvasti kullulle käskylle tehdä täyskäännös vasempaan päin. Mitään etenemistä ei siinä tapahtunut, mutta maisema muuttui. Minulle kääntymys ei ole tempautumista synnin pimeistä syövereistä kaiken totuuden paljastavaan valoon. Sen sijaan se on suunnan löytämistä ja uuden näkökulman avautumista.
Tunnen eläväni riemullisessa ja kirjavassa kristillisyydessä:
”Joka päivä Hän on lähelläni, joka päivä antaa armonsa,
Herran huomaan uskon elämäni………”
Huomaan, että Heikki Palmu ei tavoittanut mitä olen koettanut useamman kerran selittää siteeraamalla Roomalaiskirjettä.
Kun tarkoitus ei avaudu, saattaa tuollainen siteeraaminen tuntua ahdistavaltakin.
Oikeastaan aika järkyttävä havainto, kun sentään keskustelemme teologina toiselle teologille.
Kristitty on tosin syntinen, mutta ei elä synnissä. Sillä asialla on suuri ero.
On eri asia olla syntinen tai armon saanut syntinen
On eri asia elää Hengen johdatuksessa ja oman luontonsa eli lihansa johdatuksessa.
Nämä ovat ihan perusasioita, jotka UU:n lisäksi tulevat esiin esim. Apologia Augustanassa.
Pelastus koskee vain niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
Eikö kannattaisi miettiä, mitä se merkitsee?
”Pelastus koskee vain niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” Tuosta ’vain ne’ on monenlaisia raamatullisia ilmaisuja piskuisesta laumasta suunnattomaan valkopukuisten joukkoon, jota kukaan ei pystynyt laskemaan.
JORMA OJALA,
joku tässä nyt mättää ja keskustelu alkaa olla jo niin monipolvista, etten oikein tiedä mikä. Lainaan sinua vähän pidempään, että puhuisimme edes samasta kysymyksestä. Kirjoitat näin:
”Kristitty on tosin syntinen, mutta ei elä synnissä. Sillä asialla on suuri ero. On eri asia olla syntinen tai armon saanut syntinen. On eri asia elää Hengen johdatuksessa ja oman luontonsa eli lihan johdatuksessa.Nämä ovat ihan perusasioita.”
Roomalaiskirjeen luvuista 7-8 saisimme tietysti aikaiseksi päättymättömän keskustelun, mutta teen nyt ihan yksinkertaisia kysymyksiä: Mikä on ero, jos olen syntinen, mutta en elä synnissä? Eikö se ole yhtäkuin mustavalkojako kahteen: uskovat ja uskomattomat? Sama pätee erotteluusi: Syntinen TAI armon saanut syntinen.
Jumalan armon varassa me olemme ja elämme, mutta Turun katuja ei kulje kahdenlaisia ihmisiä: 1) syntisiä ja 2) armon saaneita syntisiä. Niinkuin Luther opetti, kastetun ja siis Jumalan armon saaneen on joka päivä elämänsä loppuun asti tehtävä parannusta ja yhä uudestaan heittäytyä Jumalan armon varaan.
”Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.” Tässä Efesolaiskirjeen alkuluvun kohdassa on jokseenkin kaiken sisälleen sulkeva näkymä, jossa on ilmaus ’Kristuksessa’. En osaa kuvitella, että tämän ulkopuolelle jäisi mitään, jotta voisi sanoa: – vain ne, jotka ovat Kristuksessa.
Ville Auvisen alustamasta keskustelusta haluan sanoa ihan yleisellä tasolla, kohdistamatta tätä erityisesti kenellekään:
Vaikealta näyttää keskustelumme uskon asioista. Mielipiteitä on paljon ja varmaan foorumistakin johtuu, että välillä raamatunlauseita vilisee. Minusta oman mielipiteensä sanominen on helppoa. Vaikeampaa on toisen kuuntelu ja erityisen vaikealta näyttää, että vastaisimme toiselle, ensin tarkasti kuunneltuamme, mitä hän sanoo. Tämä varmaan koskee myös itseäni. Kuten Timo Pöyhönenm sanoi, helposti tuomitsee toista siitä, mihin itse syyllistyy.
Onhan se ehdottomasti väärin, että joku systemaattisesta kiinnostunut perustelee luterilaista uskoamme Paavalin opetuksilla ja vielä Raamattua lainaten.
Uskon, että tämä ongelma tulee Kotimaan lukijoiden piirissä hoitumaan suht nopeasti, kun moralismi vähitellen korvaa sen, mitä joskus muinoin pidettiin uskontotuutena.
Mailis Janatuinen kertoo erinomaisesti Paavalista, kannattaa kuunnella; Paavali osa 1 , Paavali osa 2 .
JUHA HEINILÄ,
viskasit minulle henkilökohtaisen herjan ja omahyväisen Raamattu-sitaatin. Kysyin pari kertaa perusteluja, mutta olet vaijennut. Oletko sanojesi mittainen mies?
Heikki Palmu
Minkälainen oli se kommentti, jonka sinä Palmu taannoin laadit tuon Juhan blogiin?
Se, että kirkko ’taistelee itseään vastaan’ juuri lähetystyön puitteissa, ei ole mikään uusi asia. Siitä syystähän meillä on näin monta lähetysjärjestöä. Evankelinen lähetystyö alkoi Suomen lähetysseuran yhteydessä, mutta erkani siitä 1900-luvun alussa. Kansanlähetyksen perustajissa oli 1960-luvulla Suomen lähetysseuran työtä arvostelleita ja sitä irtautuneita. Seuraavalla vuosikymmenellä Sanansaattajat ja Kylväjä erkanivat Kansanlähetyksestä.
En ole juurikaan havainnut järjestöjen välistä kilpailua seurakunta- tai rovastikuntatasolla, mutta järjestöjen keskuksissa kylläkin. Minulle tutuin on Lähetysseura. Ajoittain on ikävästi näyttänyt siltä, että sen keskeisille henkilöille on tärkeämpää nitistää pienemmät lähetysjärjestöt kuin tehdä yhdessä niiden kanssa Herran työtä.
Vaikka Ville Auvisen huoli onkin aiheellinen, on hiukan tekopyhää huolestua vasta nyt ja suunnata syytökset mainittuihin ’äänekkäisiin tahoihin’. Vika voi olla tahoissa, jotka ovat osanneet vuosikausia pitää suunsa soukemmalla.
>>>JORMA, mielestäni kysymys on tästä: Jotkut ajattelevat, että kristitty, uskova astuu niinkuin pimeästä huoneesta valoisaan ja jättää synnin taaksensa. UT:n kirjeistä voi löytää tukea tälle ajatukselle, myös Paavalilta.>>>> Palmu
Minä en ole tällaista uskontulkintaa Paavalilta löytänyt, en liioin tavannut luterilaisessa herätyskristillisyydessä.
Määritelmäsi sopii joihinkin radikaaleihin lahkoihin.
>>> Tuosta ‘vain ne’ on monenlaisia raamatullisia ilmaisuja piskuisesta laumasta suunnattomaan valkopukuisten joukkoon, jota kukaan ei pystynyt laskemaan.>>>> Martti Pentti.
Se on apostoli Paavalin opetus, ei minun.
Olen koettanut parhaalla tahdollani pitää esillä sitä, mitä luterilainen uskomme Raamatun pohjalta opettaa.
Kolme kertaa toistettuna sama asia on jo jankuttamista.Olen pahoillani siitä.
Kun se kerran sinun mielestäsi, Martti Pentti, on väärin sanoa, että v a i n u s k o v a t
pelastuvat, minun ei kannata kommentoida asiaa enää millään tavalla.
Olen perustellut asian Raamtulla, mutta sitäkään ei saisi tehdä muutenkun peistaamalla tänne koko kirja kerrallaan, huomaan tuon Heikin moitteista.
Minkäs teet?
Ei minun mielestäni ole väärin sanoa, että vain uskovat pelastuvat. Siihen liittyvä ajatus, että uskovien joukko olisi ilman muuta joku pieni erityisryhmä, ei kuitenkaan ole mielestäni ainoa oikea raamatullinen käsitys. Jos Jumalan tahto on, että kaikki pelastuvat uskomalla Jeesukseen, eikö Hänellä olisi myös keinot toteuttaa tahtonsa?
JORMA,
en moiti sinua enkä muita Raamatun käytöstä. On hyvä, että uskonasioista keskustellessamme käytämme Raamattua. Sitä olen kritisoinut, jos omaa mielipidettä perustellaan Raamatun irtojakeella. Olisi parempi keskittyä isompiin kokonaisuuksiin, mutta toki tietysti jakeitakin VOI käyttää.
Mitä pelastumiseen ja pelastuviin tulee – eikö olisi hyvä joskus olla mieluummin arka kuin itsevarma. Minulle on vastenmielinen kristitty, joka on varma omasta itsestään ja siitä varmuudesta käsin mestaroi muita. Jeesuksen viimeisen tuomion kuvauksessa sekä pelastuvat että ei-pelastuvat hämmästyvät.