Uusimmassa Kirkossa ja kaupungissa eksegeetti Matti Myllykoski selittää Luukkaan kuvausta Jeesuksen taivaaseenastumisesta:
-Evankelista Luukkaan mukaan Jeesus otti pilven kuin taksin ja lähti. Ensimmäisille kristityille oli ongelmatonta ajatella, että taivas, jonne Jeesus meni, oli konkreettinen paikka.
Puheenvuorossa korostuu tyypillinen vähättelevä käsitys entisaikojen kristittyjen – ja juutalaisten – metafyysisesta ajattelukyvystä. Monet uskon uudistajat mielellään levittävät tällaisia legendoja saadakseen toivomansa uudistuksien kohteen vaikuttamaan naurettavalta.
Pilvi Raamatussa
Pilvi on erittäin yleinen kielikuva Uudessa ja Vanhassa testamentissa. Evankeliumeissa enkeli Gabriel kertoo Jeesuksen sikiämisestä neitsyt Marialle: Korkeimman voima peittää sinut varjollaan (Luuk. 1:35). Kirkastusvuorella pilvi peittää Jeesuksen (Matt. 17; Mark. 9; Luuk. 9). Vanhassa testamentissa pilvi täyttää pyhäkkömajan sen valmistuttua (2. Moos. 40) ja johtaa kansaa erämaan läpi. Kun Salomon temppeli otetaan käyttöön ja liitonarkku tuodaan sinne, pilvi täyttää temppelin (1. Kun. 8:10, 2. Aik. 5: 13). Toinen aikakirja vieläpä lisää: Papit eivät pilven vuoksi voineet jatkaa palvelustaan, sillä Herran kirkkaus täytti temppelin – todennäköisesti sisältäen alluusion Exoduksen kohtaan, jossa Mooseskaan ei voinut pilven vuoksi mennä pyhäkkömajaan. Näissä tapauksissa pilveä kuvataan yleensä valoisaksi, mutta se on joskus myös pimeä: Israelin joukkoa vainoaville egyptiläisille, samalla kun se valaisee Israelin tietä (2. Moos. 14:20), ja lain antamisessa (2. Moos. 19).
Apostoli Paavali tulkitsee pilven ja muita vanhatestamentilisia esikuvia Kristuksen läsnäolon kuviksi kirjoittaessaan: Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. (1. Kor. 10:1-4).
Raamatussa pilvi ei siten esiinny Jumalan kulkuvälineenä, vaan Jumalan näkymättömän läsnäolon kuvana. Siksi taivaaseen astumista onkin tyypillisesti tulkittu tästä perspektiivistä. Jumalan kirkkaus, joka on Marian kohdun temppelissä tullut Kristuksen ihmisyyden verhoamaksi, siirtyy inkarnaatiolle käänteisenä tapahtumana takaisin pilveen; näkymättömiin ja tavoittamattomiin. 1400-luvun ikonimaalarkin sen tietää: Kristuksen ympärille on maalattu jumalallisen luonnon kirkkautta kuvaava sädekehä, ei pilvitaksia.
Kasteen ja uskon pilvi
Kirkon vanha pääsiäisliturgia rakentuu myös monessa kohden Exoduksen kirjan kertomusten varaan, jotka eletään sen aikana läpi Paavalin tulkinnan innoittamana. Kristityt seuraavat Kristusta edustavaa pääsiäiskynttilää, joka on kirjaimellisesti columna ignis, tulenpatsas, kastemaljan luo, ja aloittavat kasteen kautta matkansa kohti luvattua maata, jonka aikana pilvi heitä johtaa ja ehtoollisen manna ruokkii.
Samaan vertauskuvaan liittyy myös kirkon vanha uskon teologia. Kasteen, jota perinteisesti kutsutaan valaisun sakramentiksi, vesipilven kautta Kristus muuttaa ihmissydämen temppeliin asumaan. Kastekynttilä sytytetään kastemaljan vieressä seisovasta Kristus-kynttilästä. Symbolit kuvaavat, kuinka kasteveden kätkemä Kristus valaisee itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan (2. Kor. 4:6): Siksi reformaattori Martti Luther kutsuu juuri uskoa Jumalan kasvojen valoksi, joka ohjaa ja johtaa kristittyä tässä maailmassa kuten tulenpatsas Israelia erämaassa. Lihalle eli vanhalle ihmiselle se on pimeä, kuten se oli Israelia vainoaville egyptiläisille ja lain antamisen hetkellä – uudelle ihmiselle eli hengelle se on valo, joka voi tehdä Jumalan läsnäolon koetuksi. Päivällä se on hämäryyttä, mutta pimeydessä se valaisee kirkkaimmin. Luther käyttää monissa kuvauksissaan ihmissielusta ja uskossa läsnäolevasta Kristuksesta viktoriaanisen mystiikan mallia, jossa ihminen on temppeli, jonka kaikkein pyhimmässä Kristus on läsnä uskon pilvessä.
Edes varhaiset kristityt – apostoli Paavalikaan – eivät siten varsinaisesti pitäneet pilveä Jumalan kulkuvälineenä, vaan läsnäolon merkkinä. Kulkuvälineestä voidaan kuitenkin puhua, jos puhutaan armonvälineestä (vehiculum gratiae), kuten sanasta tai kasteesta, joiden kautta usko syntyy. Tällöin termi vie taas kätketyn läsnäolon äärelle. Saman kielikuvan ympärille rakentui vanhan kirkon pääsiäisliturgia ja reformaattorimme uskon teologia. Sen valossa lienee ymmärrettävää, että pimeitä ja lihallisiakin tulkintoja Raamatun kielikuvista syntyy.
Seppo Heinola
”Tarkkaile kaikkea, mitä on taivaalla, kuinka ne eivät muuta kiertoratojaan, ja valonlähteitä, jotka ovat taivaalla, kuinka ne kaikki nousevat ja laskevat vuodenaikojen mukaan järjestyksessä, äläkä yritä muuttaa niille osoitettua järjestystä.
Katsokaa maata, ja antakaa huomionne asioille, jotka ovat sen yllä ensimmäisestä viimeiseen, kuinka järkkymättömiä ne ovat, kuinka mikään maanpäällisistä asioista ei muutu, vaan kaikki Jumalan työt näyttäytyvät teille. Katso kesää ja talvea, kuinka maa täyttyy vedellä, ja pilvet ja kaste ja sade ovat sen yllä. ”
Tältä osin toki Eenok on oikein oivaltava, mutta siellä on paljon muutakin.
En ole niin hengellinen, tai mystiikkaan taipuvainen, että ryhtyisin etsimään kosmologisia selityksiä naisten kanssa saastumiselle ja jättiläisten syntymiselle tai kuvauksille taivaan saleista ja jumalten pojista, enkeleistä ja tulivirroista, jotka lähtevät valkohapsisen valtaistuimelta. Voi niitäkin tietysti tulkita teologisesti tai kosmologisesti ja filosofisesti, mutta en vaivaudu niinhin svääreihin itseäni kadottamaan.
Kristinuskossa on paljon vaikutteita Eenokin kirjasta, kuten Ihmisen poika ja sana vanhurskaus esimerkiksi, kuten myös se taivaallinen valtaistuin. Se johtunee siitä, että Eenokin kirjaa luettiin essealaisten keskuudessa, mutta muistini mukaan muu juutalaisuus ei pitänyt sitä arvovaltaisena.
En minäkään hae Heenokin viisaudelle ratkaisuja hengellisyydestä tai mystiikasta vaan pidän mahdollisena, että näiden taivasmatkojen kulkuväline eli muinainen merkaba(Kääntyy kirjaimellisesti: ’taivaalle nouseva tulipesä’.) on ollut aivan aineellinen ja konkreettinen lentolaite. Kenen rakentama tai keiltä saatu onkin sitten jo toinen kysymys. Ehkäpä niiden ’enkelien’, jotka Mooseksen Ilmestyskirjan mukaan laskeutuivat merkaballa aikanaan jo Edeniin .
Heinola
Tulipesästä tuli mieleeni polttohautaus, josta savupilvenä ajateltiin ihmisen nousevan taivaaseen.
Roomassa harjoitettiin polttohautausta Intialaiseen tapaan, ja vain harvoja haudattiin kalliohautoihin, tai rakennettuihin hautaholveihin.
En kuitenkaan väitä, etteikö ihmisillä olisi ollut näköhavaintoja valoilmiöistä taivaalla, myös ennen, kuten nytkin on. Olen nähnyt maalauksia Muhammadista pienessä taivaalla liikkuvassa aluksessa, ja tietysti myös lehmän selässä lentämässä, ajalta jolloin ei vielä lennetty. Jostakin ne tarinat kristallialuksesta joka tulee noutamaan, ovat meillekin tulleet.
Valoilmiöt voivat hyvinkin olla niitä, joita on sittemmin nimitetty enkeleiksi, jotka seuraavat meidän elämää täällä ja ovat valmiita toimimaan, jos aiomme tuhota elämän maassa.
( Kuvassa Muhammadin lehmällä on muuten naisen pää ja utaret, se kertonee paljon siitä lennosta taivaallisiin.)
Tässä on vaan Tarja se, että polttohautaus ei tarvitse pyöriä eikä siipiä eikä istuinta, jotka kaikki merkabassa olivat. Tulipesän näet joidenkin nykyaikaistenkin suihkuhävittäjien pyrstöissä etenkin kun katsot niiden lähtönousua yöllä.
Tuossa artikkelissa Myllykosken mielestä olleellista on kiinnittää huomio tekstien symboliseen merkitykseen. Näinollen Luukkaan teksti on lähinnä vertauskuvallinen. Mikäli asiaa ajatellaan lähinnä vertauskuvan tasolla, niin Galilean miehet eivät siten nähneet oikeasti vaan ”vertauskuvallisesti”, että Jeesus kohotettiin ylös ja pilvi vei hänet. En näe logiikkaa siinä, että toisaalta teksti antaa ymmärtää, että Jeesus kohotettiin ylös silminnähtävästi ja siinä, että tuo tapahtuma nähdään nykyisin lähinnä symbolisesti. Jeesuksen ylösnousemusta käytetään ikäänkuin metaforana, joka viittaa lupaukseen Pyhän Hengen lähettämisestä. Mutta ellei Jeesuksen ylönousemus ja kohottaminen Jumalan oikealle puolelle ole todellinen tapahtuma, niin miten Pyhän Hengen lähettäminen sitten voi olla todellinen, jonka kautta ”Jeesus on läsnä kristityn elämässä”, kuten Myllykoski antaa ymmärtää?
Mielestäni Myllykosken esilletuoma antiikin maailmankuva on tässä tapauksessa epäoleellinen. Jeesuksen kohottaminen ylös taivaaseen ylitti ”luonnontieteelliset” rajat silloin eikä Jeesuksen ylösnousemus avaudu myöskään tämän ajan ”luonnontieteen” näkökulmasta. Entä sitten tuo historiallisuus. Väitän, että tuon tapahtuman silminäkijät olivat historiatietoisempia, kuin tämän ajan ihmiset. Sillä ei ole mielestäni sinänsä merkitystä, mitä kristityt tuolloin ajattelivat kosmoksen rakenteesta, vaan he kertoivat sen, mitä he näkivät historiallisesti tapahtuvan omana aikanaan ja olivat siten myös metafyysisesti aikaansa edellä. Kuollut nousi ylös haudasta ja ilmestyi monelle.
Heinola
Ei ole siipiä, eikä pyöriä, mutta on minulla värttinä, kehrä ja kehiä kuin pyöriä ja kokonainen maailman kehä ja pyörivä liike.
” Tuo valo oli nimittäin taivaan ympärysmitta , joka laivarungon ympärysköysien tavoin pitää koossa koko kiertävää maailmankehää. Kiinnityssiteiden päistä riippui Ananken, Väistämättömyyden värttinä, joka pitää kaikki kehät pyörivässä liikkeessä.
Kehrä on muodoltaan samanalainen kuin täkäläisetkin. Kehrä, jonka sisällä oli toinen, siihen täsmälleen sopiva pienempi kehrä, sitten kolmas ja neljäskin ja vielä neljä muutaa. Näitä sisäkkäisiä kehriä oli nimittäin kaikkiaan kahdeksan ja ylhäätä katsoen niiden reunoista muodotui kehiä, mutta värttinän varren ympärille niistä syntyi yksi yhtenäinen kehrän yläpinta.
Varsi oli pujotettu kahdekasannen kehrän keskikohdan läpi.
Ensimmäisen ja uloimman kehrän kehä on kaikkein levein, ja leveydeltään seuraavana oli kuudes kehä, kolmantena neljäs, neljäntenä kahdeksas, viidentenä seitsemäs, kuudentena viides, seitsenäntenä kolmas ja kahdeksantena toinen.
Värttinä kokonaisuudessaan pyöri jatkuvasti samaan suuntaan, mutta tämän kiertoliikkeen sisällä pyörivät seitsemän sisempää kehää hiljalleen päinvastaiseen suuntaan. Kaikki hiukan eri nopeuksilla.
Värttinä pyöri Ananken polvilla. Kullakin kehällä istui seireeni, joka kiersi sen mukana laulaen yhtä ja samaa säveltä ja näistä kaikista kahdeksasta sävelestä syntyi yhtenäinen harmonia.
Lisäksi oli kolme muuta naista, Ananken tyttäret, eli Moirat, Kohtalottaret, valkoisissa puvuissa, seppele päässä valtaistuimellaan. Lakhesis, Klotho ja Atropos, he lauloivat seireenien harmoniassa mukana. Lakhesis mennyttä, Klotho nykyisyyttä, ja Atropos tulevaa. Tuon tuostakin Klotho sipaisi värttinän ulointa pintaa ja ja antoi sille vauhtia, Antropos kosketti samalla ravoin vasemmalla kädellä siempiä kehiä ja Lakhesis kummallakin kädellä vuorotellen molempia.”
En ymmärtänyt mitään, mutta kivalta kuulosti. Ja olihan siinä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Platonin kirjasta Valtio. Kuolemattoman Er:n kertomana.
Ihan siitä, että olisi ollut avaruusaluksia ja ydinaseita, kerrotaan kyllä Intialaisessa runoudessa, joten on niitä voinut ollakin, mutta joskus silloin aikaisemmin, ennen kun kaikki tuhoutui.
Tuli vähän pitkä, aloittaja saa poistaa jos katsoo, että meni ohi aiheen.