Nykyisessä kirkollisessa keskustelussa olen huomannut yhden jännän piirteen: Jeesus ja Raamattu asetetaan usein toistensa vastakohdiksi. “Jeesus on armollinen, Raamattu julma”, voidaan sanoa. Kehotetaan jopa “hylkäämään Raamattu ja uskomaan Jeesukseen”.
Ajatuksena on ilmeisesti se, että käsitys Pyhien Kirjoitusten jumalallisesta inspiraatiosta olisi kristinuskossa jotain irrallista, ylimääräistä ja epäolennaista. Sen voi hylätä, kunhan ydin, usko Jeesukseen, säilyy.
Ainakaan Uuden testamentin evankeliumeista ei näytä kuitenkaan löytyvän tukea tällaiselle vastakkainasettelulle. Päinvastoin: Evankeliumit esittävät Jeesuksen nimenomaan Pyhien Kirjoitusten ennustusten täyttymyksenä. Evankeliumien valossa tämä näyttää olleen myös Jeesuksen itseymmärrys.
Ihan vain muutama sitaatti esimerkiksi:
“Daavid itse on Pyhän Hengen innoittama sanonut: — ‘Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni…’” (Mark. 12:36; Jeesus viittaa siis psalmeihin ja toteaa ne samalla Jumalan Hengen inspiroimiksi kirjoituksiksi).
“Jeesus vastasi heille: ‘Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.’” (Matt. 22:29)
“Jeesus sanoi heille: “Te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ‘Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.’” (Mark. 14:27)
“Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ‘Minun on jano.’” (Joh. 19:28)
Vastaavanlaisia kohtia löytyy evankeliumeista kymmeniä ja kymmeniä. ”Kirjoitettu on”, näyttää olleen Jeesukselle tyypillisin tapa argumentoida. Tämä kertoo hänen raamattukäsityksestään: Hän tunsi selvästi syvää kunnioitusta Pyhien Kirjoitusten jumalallista arvovaltaa kohtaan. Ne eivät olleet hänelle vain ihmisten pohdiskelua Jumalasta vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan ilmoitusta ihmisille. Jeesus itse ei siis näytä laisinkaan tukevan ajatusta ”hylkää Raamattu ja usko Jeesukseen”. Kaikkea muuta.
Kristinuskon ytimeen, Uuden testamentin neljään evankeliumiin, on siis sisäänrakennettu oppi pyhien kirjoitusten jumalallisesta arvovallasta. Sitä ei voi millään pitää pelkkänä irrallisena, epäolennaisena lisänä kristillisessä teologiassa. Se kuuluu uskon perustaan.
Sama pätee apostolien kirjeisiin. Evankeliumien tavoin erityisesti Paavali näyttää käyttävän kymmeniä kertoja ”on kirjoitettu”-argumenttia. Erinomaiseksi esimerkiksi käy tunnettu 1. Kor. 15:3-8:
”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.”
1.Kor. 15:3-8 on ilmeisesti varhaisin meille säilynyt kirjallinen todistuspuheenvuoro Jeesuksen ylösnousemuksesta, ainakin sen historiallis-kriittisen eksegetiikan valossa, jota minulle on opetettu. Se on todennäköisesti kirjoitettu noin 56-57 jKr. eli vain pari-kolmekymmentä vuotta Jerusalemin tapahtumien jälkeen.
Jos näin, on huomionarvoista, että jo tämä ”kristinuskon vanhin uskonsääntö” liittää implisiittisesti yhteen kaikkein tärkeimmän eli Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen sekä Pyhien Kirjoitusten arvovallan. Kirjoitusten täytyy olla Jumalan ilmoitusta, hänen yliluonnollisella tavalla inspiroimiaan, koska ne pystyvät etukäteen ennustamaan Messiaan kuoleman ja ylösnousemuksen.
Samaa latua seuraa myös kristillisistä uskontunnustuksista laajimmin käytetty ja hyväksytty, Nikea-Konstantinopolin uskontunnustus. Myös se sisältää implisiittisenä opin Pyhien Kirjoitusten jumalallisesta inspiraatiosta ja arvovallasta. Kuten Paavali, myös se liittää yhteen Kirjoitukset sekä kaikkein tärkeimmän, Kristuksen ylösnousemuksen:
”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka – – nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu…” (lat. resurréxit tértia die, secúndum Scriptúras)
Oppi Pyhien Kirjoitusten yliluonnollisesta, jumalallisesta inspiraatiosta ei siis vaikuta olevan kristinuskossa mikään epäolennainen, irrallinen lisä. Se on sisäänrakennettu aivan kristillisen teologian olennaisimpaan ytimeen: Jeesuksen itseymmärrykseen, Uuden testamentin evankeliumeihin, apostolien kirjeisiin ja Nikea-Konstantinopolin uskontunnustukseen. Tämä on asia, joka jokaisen kristityksi itsensä identifioivan on minusta hyvä tiedostaa. On pahasti ristiriitaista kutsua itseään Jeesuksen seuraajaksi ja väittää samalla Raamattua ”huonoksi kirjaksi”, ”paperipaaviksi” tai ainoastaan ihmisten aikasidonnaiseksi puheeksi jumalakokemuksistaan.
Sitä ei tietenkään voi kiistää, että Raamattua on usein vaikea ymmärtää. Kuka voisi kylmiä väreitä tuntematta lukea vaikkapa kertomusta Akanin teloituksesta (Joos. 7: 1-26) tai Jeftan uhrista (Tuom. 11:29-40)? Se tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että tarvitsemme entistä vahvempaa, syvällisempää ja tarkempaa raamattuteologiaa. Sellaista, joka ottaa ongelmat rehellisesti huomioon mutta säilyttää samalla nöyryyden, kunnioituksen ja kuuliaisuuden Jumalan ilmoituksen edessä. ”Hylkää Raamattu ja usko Jeesukseen” -tapaiset löysät formulat eivät ole oikea ratkaisu.
Elävän seurakunnan tulee elää jatkuvassa uskonpuhdistuksessa, harjoittaa jatkuvaa hengellistä ja moraalista itsekritiikkiä. Tämän itsekritiikin tulisi olla jatkuvaa paluuta uskon ytimeen, siis ennen kaikkea Pyhiin Kirjoituksiin eli Raamattuun, joka on kristillisen tradition olennaisin ydin, apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Mikäli seurakunnan harjoittama itsekritiikki tapahtuu sen sijaan jonkin sekulaarin ideologian pohjalta, on vaarana, että se ei rakenna vaan tuhoaa vain entistä pahemmin hengellisen yhteisön hengellistä ydintä.
Tässä tärkein syy, miksi identifioin itseni konservatiiviseksi vanhoillislestadiolaiseksi. Liikkeemme ”uudistajat” (tai miksi heitä nyt kutsuisi) ovat viime vuosina olleet näkyvässä roolissa täällä K24:ssä. He ovat esittäneet oikeaa ja perusteltuakin kritiikkiä. Ikävää, että kritiikissä on usein ollut lopulta kuitenkin hallitsevammassa roolissa esimerkiksi feministinen tasa-arvoideologia kuin Raamattu ja siitä nousevat teologiset argumentit. Pelkään, ettei tältä pohjalta tapahtuva uudistuminen johtaisi pitemmän päälle muuhun kuin vanhoillislestadiolaisuuden kuihtumiseen yhdeksi löyhäksi kirkolliseksi perinneliikkeeksi muiden joukossa. Siksi olen iloinen siitä, että myös uudistajien esittämään kritiikkiin on suhtauduttu hengellisessä kodissani kriittisesti, Raamatun pohjalta.
No, tällaista tällä kertaa. Lopuksi musiikkivinkkinä Siionin laulu 63.
Unohtui mainita, että Joona on kyllä tosi teologi.
Samat sanat takaisin, Teemu. Mukava, kun tulit keskustelemaan matalaan blogiini. Vaikuttaa siltä, että se rauhoitti ja paransi ilmapiiriä.
Ei liene mitään uutta, että konservatiiviseksi vanhoillislestadiolaiseksi identifioinut teologian (mies)opiskelija esittää, että: ”Mikäli seurakunnan harjoittama itsekritiikki tapahtuu sen sijaan jonkin sekulaarin ideologian pohjalta, on vaarana, että se ei rakenna vaan tuhoaa vain entistä pahemmin hengellisen yhteisön hengellistä ydintä.” Ja vetää siihen vielä feministisen tasa-arvoideologian ikään kuin Raamatun vastaiseksi.
Joo, ei ole kohtuuteologiasta pelkoa.
Sonja,
Aina voi tietysti vedota siihen, ”et voi olla oikeassa, koska olet tuollainen ihminen kuin olet” (mies / nainen, liian nuori / liian vanha, konservatiivi / liberaali jne.) Minäkin voisin sanoa tai kirjoittaa jossain tilanteessa: ”Kyllähän nuo punavihervasemmistolaiset opiskelijalikat jokainen tuntee. Kuka nyt sellaisia jaksaisi ottaa vakavasti.”
Ikävä kyllä tällaisessa on kyse ad hominem-argumentaatiovirheestä. Sen käyttö ei rakenna keskusteluilmapiiriä eikä vie keskustelua eteenpäin vaan myrkyttää sen. Keskustelussa ei enää keskitytä asioihin ja argumentteihin vaan ihmisiin.
Feministinen tasa-arvoideologia ei ole minusta kaikilta osin Raamatun vastaista. Siinä on hyvääkin. Näen kuitenkin feministisessä ajattelussa monia vakavia ongelmia jo pelkän käytännöllisen järjen, en ainoastaan Raamatun pohjalta. Siksi suhtaudun siihen kriittisesti.
Pääajatuksena tuossa siteeraamassasi kappaleessani on kuitenkin se, että mitään sekulaaria ideologiaa ei saisi korottaa kristinuskon auktoriteetiksi. Uskoa ei saa muuttaa kristillissävytteiseksi feminismiksi, ei kristillissävytteiseksi pikkuporvarillisuudeksi, ei kristillissävytteiseksi marxilaisuudeksi, ei kristillissävytteiseksi platonismiksi eikä kristillissävytteiseksi aristotelismiksi.
Kristinuskon tulee säilyä kristinuskona. Sellaisena se säilyy, kun uskon ylimpänä ohjeena säilyy Pyhä Raamattu, johon on tallennettu kristinuskon alkukokemukset, profeettojen ja apostolien todistus Jeesuksesta Kristuksesta.
Minusta on yhtä relevanttia tehdä feministisiä tulkintoja Raamatusta/kristinuskosta/yhteisöistä kuin patriarkaalisia tulkintoja.
Pointtina oli vl-yhteisön ongelmat, joita on todella syytä tarkastella ihan sekulaarin sosiologian, lastensuojelun ym. kautta.
Tasa-arvo ei ole vain feminismistä nousevaa; minusta se on ihan raamatullinen periaate evankeliumeissa ja Paavalin kirjeissä.
Vai myrkytän minä sinun mielestäsi kommentillani keskustelua. No, se on yksi tapa haluta vaientaa kanssakeskustelija. Minusta liikkeenne kaipaisi juuri pappisnaisten mukaan ottamista ja samoin naisten ottamista SRK:n johtokuntaan. Se toisi raikkautta kristinuskoon, niinkuin feministiteologia on tuonut monelle. Tosin pappisnaisten ja naisten mukaan ottaminen ei ole feminismiä, mutta järkevää se on.
Sinä, Sonja, et ihmisenä myrkytä keskustelua, mutta käyttäessäsi ad hominem- virheargumenttia teet niin. Kenenkään ei tulisi käyttää sitä.
Raamatusta ei tulisi pyrkiä tekemään feministisiä eikä patriarkaalisia tulkintoja vaan ainoastaan rehellisiä tulkintoja.
Tasa-arvo ei nouse feminismistä vaan luonnollisesta moraalitajusta ja Raamatusta, se on totta. Siksi minäkään en suhtaudu kriittisesti itse tasa-arvoon vaan ainoastaan feministiseen tulkintaan siitä.
Joona, en minä argumentoinut mitään, vaan totesin, etteivät sinun kommenttisi tuoneet mitään uutta teologiaa sinun uskonnolliseen viiteryhmääsi verrattuna.
Tuliko sinun mielestäsi?
”Raamatusta ei tulisi pyrkiä tekemään feministisiä eikä patriarkaalisia tulkintoja vaan ainoastaan rehellisiä tulkintoja.” Joona Korteniemi
No heh, ja ”rehelliset” tulkinnat tulevat vl: miesten ja yleensäkin miesten, mies kun on normi, parista?
Luepa ihan huviksesi Pauliina Kainulaisen ja Aulikki Mäkisen toimittama kirja Näen Jumalan toisin. Saat realistisen kuvan suomalaisesta feministiteologiasta. Vai lieneekö ihan jo tenttikirjanakin.
Ainakaan minun nähdäkseni raamattukysymyksestä käydyssä keskustelussa ei ole riittävästi huomioitu sitä, kuinka vahvasti oppi Kirjoitusten jumalallisesta auktoriteetista on sisäänrakennettu jo evankeliumeihin ja Jeesuksen itseymmärrykseen. Kirjoitin tämän blogin kiinnittääkseni huomiota tähän. Siinä mielessä pyritään tuomaan esille jotain uutta.
Voi toki olla, että aiheesta on jo keskusteltu mutten ole vain huomannut sitä.
”No heh, ja ’rehelliset’ tulkinnat tulevat vl: miesten ja yleensäkin miesten, mies kun on normi, parista?”
Ei. Aivan hyvin vaikka kaikki miehet voivat erehtyä ja rehellinen tulkinta voi tulla naiselta.
Olen lukenut Mäkisen ja Kainulaisen kirjan.
Kiva Joona, sittenhän olemme jonkin verran ymmärryksessä toistemme maailmoista.
Juu, en minäkään ihan tynnyrissä ole kasvanut vaikka vl-perheessä lapsuuteni vietinkin… 🙂
Ok, Vuokko. Minun puolestani saat anteeksi.
Totta, Joona. Synti on enemmän kuin etiikkaa.
Keskustelukumppanini yritti kuvata sitä, että uskominen ei ole pakonomainen suoritus, jossa vältetään vääriä tekoja ja tehdään oikeita. Olin noudattanut ”sääntöjä”, mutta silti oli paha olla.
Asiani eivät tietenkään korjautuneet tekemällä synti luvalliseksi.
Tuossa on taas sellainen paradoksaalinen ”hedelmällinen jännite”, jota ei saa laukaista:
Elävässä sydämen kristillisyydessä ei saa olla sääntöjä ollenkaan mutta samalla elävässä kristillisyydessä ei saa eikä voi vallita myöskään synnin luvallisuus. Kumpikin – sekä säännöt ja pakko että synti ja maailmanrakkaus – karkottavat eläväksi tekevän Hengen.
Jeesuksen Raamattu oli huonosti käännetty Septguaginta,josta hän sanoi,ettei siitä katoa pieninkään piirto ’ennen kuin taivas ja maa katoavat!” Jeesuksen raamattukäsitys oli siis biblisistinen.
Kari-Matti Laaksonen: ”Hellenismi, muun muassa uusplatonismi vaikuttivat aivan alusta saakka kristinuskoon voimakkaasti…”
Raamatun uudessa ja vanhassa testamentissa ei ole jälkeäkään hellenismin vaikutuksesta.
Luopiojuutalaisuus sen sijaan alkoi saada siitä vaikutteita muutama sata vuotta ennen Jeesuksen päiviä. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa viitataan monin paikoin ihmisen ylösnousemusodotteisiin. Hellenismistä vaikutteita saaneet jotkut juutalaiset alkoivat uskomaan sielun kuolemattomuuteen, että ihmisen kuoltua tästä erottuisi jokin erillinen sielu osa, joka jäisi eloon henkimaailmassa.
Hellenismin ajatuksia alkoi sekoittumaan myös kristillisyyteen 100-300luvulla. Siis kauan Jeesuksen ja apostolien päivien ja Raamatun kirjoittamisen jälkeen. Jeesuksen ja hänen apostoliensa opetuksissa sen vaikutusta ei voi havaita.
Paavali varoitti tälläisestä. Se on kirjattu ylös Apostolien tekojen 20. lukuun:
”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,
30. ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ap.t.20.html
2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luku: ” Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,..”
”6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Tess.2.html
Ensiksikin: kristinusko ei ole koskaan ollut mitään ”puhdasta” kristinuskoa. Sellainen on silkkaa kuvitelmaa tai toiveajattelua. Hellenismi, muun muassa uusplatonismi vaikuttivat aivan alusta saakka kristinuskoon voimakkaasti. Kristinusko on, tietysti, itsessään vahvasti synkretistinen.
Toiseksi: mitähän tämä blogistin tarkoittama ”feministinen tasa-arvoideologia mahtaa olla? Sitäkö, että naiset päättävät omasta kehostaan, käyvät töissä ja saavat samaa palkkaa? Tai – hui kauhistus – sanoisivat sanansa vl-liikkeen asioihin?
Kolmanneksi: Se, millaiseen yhteiskunnallis-kulttuuriseen positioon sijoitut, muokkaa vahvasti mielipiteitäsi. Siinä mielessä ei ole olemassa, taaskaan, mitään ”puhtaita” asioita.
Neljänneksi: Kristinuskon tulkintaa vaikuttaa aina vahvasti se erilaisten ideologioiden, aatteiden ja virtausten sekoitus minkä keskellä elämme :kristinusko, ja myös vanhoillislestadiolaisuus, mukautuu aina aikaansa. Tavalla tai toisella.
Kun yhteiskunnan mielipide jostain asiasta muuttuu, alkaa kirkon kohdalla aina suostuttelu. Lopulta kirkko vastaa kosintaan myöntävästi, ja taipuu. Prosessi on jatkuva. Kristinusko on suurelta osin jatkuvaa muutosta. Samoin on muuttunut vanhoillislestadiolaisuus. Mikäli vanhoillislestadiolaisuus ei seuraa yhteiskunnalliseen ja arvojen muutokseen vastahakoisesti, ja viipeellä myöntyvän kirkon perässä, se lopulta lahkoutuu, ja —- todennäköisesti näivettyy.
Illuusio oikeasta opista on, jämäkkyydestä, oman liikkeen ”puhtaasta” uskosta ja uskollisuudesta traditiolle täytyy tietysti säilyttää. Se on aina ennen muuta liikeiden valtaa pitävän hengellisen eliitin tehtävä. Valta naamioituu, kun se teologisoidaan, ja hengellistetään. Sitä valtaa ilman jäävät vl-liikkeessä, muun muassa ”enemmän kuin ripauksen feminististä tasa-arvoideologiaa” kaipaavat liikkeen naiset, jotka nyt ovat läpikotaisin vallan suhteen ”toisia”, näkymättömiä.
Ymmärrän hyvin, miksi Joona niin ärhäkästi vastustaa ”feminististä tasa-arvoideologiaa.” Se uhkaa omaa turvallista positiota. Parasta kun olisi pitää asiat niiden ”oikeilla” paikoilla.
Tosin hyvin taas ilmaisit!
Hyvä kommentti Kari-Matilta. Pakanakin allekirjoittaa.
Kari-Matti:
”Ensiksikin: kristinusko ei ole koskaan ollut mitään ’puhdasta’ kristinuskoa. Sellainen on silkkaa kuvitelmaa tai toiveajattelua.”
Ehkä on tiettyjä perusteita näin ajatella, mutta seuraava johdonmukainen johtopäätös tästä olisi, että ei ole oikeastaan yhtäkään kritiikin kestävää syytä olla kristitty.
Vakaumuksellisen kristityn täytyy puolestaan lähteä liikkeelle siitä oletuksesta, että kristinuskon ytimeen kätkeytyy jokin ainutlaatuinen totuus. Sellainen, joka ei muutu ja joka erottaa sen kaikesta muusta. Koska olen kristitty, teen näin. Ja mielestäni myös tämän väitteen tueksi voi esittää hyviä perusteita, vieläpä parempia kuin tuon Sinun teesisi tueksi.
”Hellenismi, muun muassa uusplatonismi vaikuttivat aivan alusta saakka kristinuskoon voimakkaasti. Kristinusko on, tietysti, itsessään vahvasti synkretistinen.”
On totta, että kristinusko elää jatkuvassa dialogissa ympäröivän kulttuurin kanssa. Kristinusko on myös lainannut sanomansa sanoittamiseen käsitteistöä monista filosofioista, se on totta. Esimerkiksi platonismista ja stoalaisuudesta.
Kristinusko on kuitenkin kaikkina aikoina pyrkinyt myös suojelemaan omaa, olennaista ydintään. Esimerkiksi kolminaisuusopin sanoittamisen voi nähdä reaktiona platonismin hegemoniaa vastaan. Reformaatio oli puolestaan reaktio aristotelismin ylivaltaan. Pietismin nousu puolestaan reaktio valistuksen rationalismiin.
Esimerkiksi tästä korkeatasoisesta blogista voi lukea pohdintaa tästä aihepiiristä:
http://jumalapuhetta.wordpress.com/
”Toiseksi: mitähän tämä blogistin tarkoittama ’feministinen tasa-arvoideologia mahtaa olla? Sitäkö, että naiset päättävät omasta kehostaan, käyvät töissä ja saavat samaa palkkaa? Tai – hui kauhistus – sanoisivat sanansa vl-liikkeen asioihin?”
Ei. Minun täytyy jälleen pyytää Sinua välttämään olkinukkeargumentaatiota.
Suuri osa vanhoillislestadiolaisista naisista käy töissä. Samanpalkkaisuutta kannatan ehdottomasti. Kenellään meistä ei ole mahdollisuutta ja tuskin haluakaan valvoa, miten itse kukin käyttää kehoaan.
Vanhoillislestadiolainen seurakunta voi vain yleisellä tasolla ottaa kantaa siihen, mikä on hyvä, oikea ja kristillinen tapa käyttää kehoaan. Se, missä määrin näitä neuvoja kunnioittaa ja noudattaa, jää itse kunkin omantunnon asiaksi.
Vanhoillislestadiolaisia naisia on jo tällä runsaasti mukana rauhanyhdistysten johtokunnissa. Siellä he päättävät esimerkiksi siitä, kuka asetetaan puhujan tehtävään tai vapautetaan siitä. He kirjoittavat SRK:lle kirjoja ja artikkeleita uskoon liittyvistä kysymyksistä. Naisia on paljon opettajina rippikoulussa, nuorten raamattuluokissa ja pyhäkoulussa.
Ei voi mielestäni sanoa, että naiset olisivat tässä herätysliikkeessä äänettömiä ja näkymättömiä. Kannatan lämpimästi sitä, että naiset saavat äänensä kuuluviin vieläkin suuremmassa määrin. Naispappeutta en kuitenkaan hyväksy teologisista syistä. Muun muassa siitä syystä, että pappeutta ei saa määritellä valta- tai arvoasemaksi.
Feminismissä suhtaudun kriittisesti konstruktivistiseen ihmis- ja sukupuolikäsitykseen, ydinperhevastaisuuteen sekä pyrkimykseen nähdä valtanäkökulma joka asiassa ratkaisevana ja jopa ainoana. Se on minusta kapeaa ajattelua.
”Kolmanneksi: Se, millaiseen yhteiskunnallis-kulttuuriseen positioon sijoitut, muokkaa vahvasti mielipiteitäsi. Siinä mielessä ei ole olemassa, taaskaan, mitään ’puhtaita’ asioita.”
No, tällainen johtaa lopulta relativismiin, joka vie pohjan pois kaikelta moralismilta, myös Sinun omaltasi.
”Neljänneksi: Kristinuskon tulkintaa vaikuttaa aina vahvasti se erilaisten ideologioiden, aatteiden ja virtausten sekoitus minkä keskellä elämme :kristinusko, ja myös vanhoillislestadiolaisuus, mukautuu aina aikaansa. Tavalla tai toisella.”
Tietyissä asioissa voi ja jopa tulee mukautua. Toisissa, opillisissa asiossa, ei voi joustaa.
”Mikäli vanhoillislestadiolaisuus ei seuraa yhteiskunnalliseen ja arvojen muutokseen vastahakoisesti, ja viipeellä myöntyvän kirkon perässä, se lopulta lahkoutuu, ja —- todennäköisesti näivettyy.”
Tuskinpa näin. Globaalisti voi nähdä, että nopeimmin liberalisoituvat kristilliset yhteisöt näivettyvät myös nopeimmin. Konservatiiviset kirkot voivat parhaiten. Globaalisti katsoen näyttää enemmän siltä, että liberaali teologia on katoavaa kansanperinnettä.
Totuudesta tulee kuitenkin pitää kiinni silloinkin ja juuri silloin, kun ylivoimainen enemmistö erehtyy. Enemmistö voi aivan hyvin olla väärässä. Siitä on historiassa runsaasti esimerkkejä.
”Ymmärrän hyvin, miksi Joona niin ärhäkästi vastustaa ’feminististä tasa-arvoideologiaa.’ Se uhkaa omaa turvallista positiota.”
Mielestäni en vastusta mitenkään ärhäkästi vaan melko maltillisesti.
”Naispappeutta en kuitenkaan hyväksy teologisista syistä. Muun muassa siitä syystä, että pappeutta ei saa määritellä valta- tai arvoasemaksi.” Tuosta syystä pitäisi vastustaa myös miespappeutta. Kirkossammehan on tällä hetkellä ’sukupuolineutraali pappeus’, jolla on vahvat Raamattuun pohjautuvat teologiset perustelunsa. Minä pidän näitä Matteuksen evankeliumin kohtia tässä asiassa merkittävinä: ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” ja: ”Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.”
Amen.
Sukupuolineutraali pappeus, kuten sukupuolineutraalius ylipäätään, on kristillisen teologian perusteista käsin erittäin ongelmallista. Kannattaa lukea tämä arkkipiispa Paavalin kannanotto 1980-luvulta. Siinä on paljon sellaista, mitä myös luterilaisten olisi kannattanut ottaa huomioon.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Mit%C3%A4_ortodoksit_ajattelevat_naispappeudesta
Valitsin ehkä väärän sanan, vaikka se on tosin ajankohtainen. Pitäisi kai puhua pappeuden sukupuoliykseydestä.(Gal. 3:28) eikä -neutraaliudesta. Luterilainen teologia ei tietääkseni hyväksy Herran aterian luonnetta uhriateriana. Niinpä ortodoksien uhripappiteologia on meille vieras. Tästä taisi arkkipiispa Paavalikin mainita. Vaikka Kristuksen ja seurakunnan suhdetta kuvataankin Yljän ja Morsiamen rakkautena, joka huipentuu iäisyydessä hääjuhlaan, ei tästä tarvitse johtaa mitään ohjetta seurakunnan miesten ja naisten tehtävänjakoon. Emme me miehet ole mitään pikkukristuksia, vaikka saisimme valkoisen pannan kaulaamme. Eri asia on sitten Lutherin ajatus, että jokainen kristitty on kutsuttu kristukseksi lähimmäiselleen. Se kehotus taas tarkoittaa meitä kaikkia, pohjalaisia ja savolaisia, herroja ja narreja, muijia ja äijiä, uskoakseni vielä keskenkasvuisia ipanoitakin, joiden kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Jopa oli kaivattua tekstiä. Hyvä. Tosin tuo kuva voisi olla enemmän näköinen. 🙂
On raamatunkohtia, jossa puhutaan ihan oikeastikki itse paimenvirasta ja virkapappeudesta… ja apostolin, palvelijan tehtävästä!
Mutta olisi kiva, jos rohkaistuisitte keskustelemaan oikeinnii varsinaisesta blogin esittämästä teesistä. – Tuleeko uskoa siis Raamatun todistukseen Jeesuksesta ja hänen sanomastaan – vai mielummin omiin ajatuksiin; omaan ennakkokäsitykseen ja siihen mikä sattuu siihen sopivan; – siis ihan omaan fiktiiviseen Jeesukseen !?
Matteuksen evankeliumin kohdat, joihin viittasin, ovat Jeesuksen sanoja. Onko esimerkiksi kirje Timoteukselle painavampaa tekstiä kuin tämä?
Raamatunkohtia ei tulisi laittaa tukkanuottasille keskenään. Ennemminkin tulkitsemisessa tulisi pyrkiä siihen, että kaikki raamatunkohdat otetaan kunnioittavasti huomioon ja pyritään saattamaan sopusointuun. Aina tämä ei onnistu, mutta siihen tulisi pyrkiä. Tällöin Raamattu säilyy auktoriteettina eikä joudu virikekirjan rooliin.
Tulkitsemistavassa, jossa raamatunkohdat pannaan riitelemään keskenään ja niistä valitaan toinen, Raamattu jää helposti lähinnä jonkin ulkopuolisen, sekulaarin ideologian virikekirjaksi. Yleensä tällöin nimittäin valitaan se raamatunkohta, joka senhetkisen yleisen mielipiteen valossa tuntuu helpoimmalta ja mukavimmalta.
On täysin mahdollista pitää kiinni sekä Paavalin virkakannanotoista että lainaamistasi Jeesuksen sanoista. Uskon, Pyhän Hengen ja yleisen pappeuden kautta kaikki uskovat ovat veljiä ja sisaria ja siten keskenään tasa-arvoisia. Tämä tasa-arvoisuus ei kuitenkaan sulje pois erilaisuutta, esimerkiksi sukupuolesta johtuvaa.
Erilaisuuden ei tarvitse olla ristiriidassa samanarvoisuuden kanssa. Erilaisuudesta johtuen keskenään tasa-arvoisilla veljillä ja sisarilla voi olla seurakunnassa erilaisia tehtäviä. Se, että kaikki eivät pääse kaikkiin tehtäviin ei ole tasa-arvo-ongelma, kunhan pidetään huoli, että mistään palvelutehtävästä ei muodostu valta- tai arvoasemaa. Seurakunnan tulee hallita pappinsa ja saarnaajansa eikä päinvastoin.
”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: ’Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: ’Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen.
Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: ’Minä en tarvitse sinua’, eikä liioin pää jaloille: ’Minä en tarvitse teitä.'” (1. Kor. 12:12-21)
Huomattakoon vielä sekin, että Paavalin mukaan (1. Kor. 14:33-38) se, ettei naisten tule puhua seurakunnan kokouksissa, perustuu Herran eli itsensä Kristuksen käskyyn. Tämä lienee syytä ottaa vakavasti, jos pidämme Paavalia todellisenä Kristuksen lähettiläänä.
Jos taas pidämme häntä niin epäluotettavana, että katsomme hänellä olleen taipumuksen höpistä omiaan ja väittää niitä ”Herran käskyiksi”, luterilainen vanhurskauttamisoppi jää aika heikkoihin kantimiin. Se kun perustuu suurelta osin nimenomaan Paavalin teologiaan.
Joona Korteniemi:
”Erilaisuuden ei tarvitse olla ristiriidassa samanarvoisuuden kanssa. Erilaisuudesta johtuen keskenään tasa-arvoisilla veljillä ja sisarilla voi olla seurakunnassa erilaisia tehtäviä. Se, että kaikki eivät pääse kaikkiin tehtäviin ei ole tasa-arvo-ongelma, kunhan pidetään huoli, että mistään palvelutehtävästä ei muodostu valta- tai arvoasemaa. Seurakunnan tulee hallita pappinsa ja saarnaajansa eikä päinvastoin.”
Joona, tiedätkö kertoa jonkin tehtävän vl-seurakunnassa, johon tehtävään miehillä ei ole pääsyä? Ajattelin kysyä tätä lähinnä samanarvoisuuden näkökulmasta. 🙂
Miksi 1. Kor. 14 ’Herran käsky’ viittaisi juuri toivomukseen, että hälisevät rouvat malttaisivat olla hiljaa saarnan aikana ja kysyä heitä kiinnostavia asioita myöhemmin miehiltään? Minä ymmärrän sen tarkoittavan ilmaisun jälkeen tulevaa luvun (jossa kehotetaan naisia käyttämään ääntään) yhteenvetoa: ”Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.”
”Joona, tiedätkö kertoa jonkin tehtävän vl-seurakunnassa, johon tehtävään miehillä ei ole pääsyä?”
Tiedän toki. Tässä kristillisyydessä varmasti tärkein yksittäinen hengellisen ohjaajan tehtävä on äidin tehtävä. Se on luomisteologisista syistä varattu yksinomaan naisille.
Äitien tekemän hengellisen työn varassa tämä kristillisys mitä suurimmassa määrin on. Jos se lakkaa, myös tämä kristillisyys katoaa. Koko SRK:n ja rauhanyhdistysten tekemä työ yhteensä on merkitykseltään pientä verrattuna äitien tekemän hengellisen työn merkitykseen.
Tästä tehtävästä tunnetaan myös kateutta: Olen kuullut useamman perheenisän valittavan sitä, että isän on vaikea koskaan saada lapsiinsa yhtä lämmintä ja luottamuksellista suhdetta kuin äidillä luonnostaan on.
Koska äidin suhde lapseensa on jotain ainutlaatuista, hänellä on myös erityisen suuri vastuu siitä, millaiseksi lapsen ja kasvavan nuoren käsitys uskosta ja Jumalasta muodostuu. Monelle vanhoillislestadiolaiselle nuorelle äiti säilyy tärkeänä hengellisenä ohjaajana, kuuntelijana, neuvojen antajana ja ripin vastaanottajana pitkälle aikuisuuteen saakka.
Kiitos Joona hellyttävästä vastauksestasi esittämääni kysymykseen! En tullut lainkaan ajatelleeksi, että kotiäidin rooli olisi seurakunnallinen tehtävä, mutta sinä teit siitä sellaisen todella taitavin ja vastaansanomattomin sanakääntein. Sinulla on uskoakseni edessä loistava tulevaisuus vl-liikkeen ”puhujana”. 🙂
Kuvaus äidistä ylivertaisena sielunhoitajana voisi käydä hyvin sen perusteluna, että papin virka kuuluu juuri naisille. Ajattelen kuitenkin, että äidin asema perheessä rakentuu toisaalta kulttuurisista ja toisaalta henkilökohtaisista syistä. Jos isä ymmärretään perheen pääasiallisena elättäjänä, se vie hänet usein etäälle kodin keskiöstä, joka jää äidin elinpiiriksi. Aina eivät roolit jakaudu näin. Koti-isä lienee läheisempi kuin virkaäiti. Äiti voi myös perusluonteensa särmikkyyden vuoksi olla vaikeammin lähestyttävä kuin isä, jolloin asetelma kääntyy erilaiseksi.
Jussi,
Jos olisin vastannut Sinulle kovasti, töykeästi ja ylimielisesti, olisit kaiketi pitänyt sitä uutena lisätodisteena siitä, että olen väärässä. Nyt, kun omien sanojesi mukaan vastasin Sinulle ”hellyttävästi, taitavasti ja vastaansanomattomasti”, niin sekin on Sinulle vain uusi todiste siitä, kuinka väärässä ja pahoja minä ja me vanhoillislestadiolaiset olemme. Eli oli niin tai näin, aina väärinpäin. Kerta kaikkiaan surullista. 🙁
Olisitko koskaan valmis harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että olisit itse väärässä käsityksinesi? Edes harkitsemaan?
Joona: ”Tiedän toki. Tässä kristillisyydessä varmasti tärkein yksittäinen hengellisen ohjaajan tehtävä on äidin tehtävä. Se on luomisteologisista syistä varattu yksinomaan naisille. ”
Sanotko siis, että vaikka nainen ei pääsekään papin- / puhujantehtäviin, niin jäähän hänelle synnyttäminen?! Entä siittäminen? Onko se (luomisteologian perusteella) niin ikään hengellinen tehtävä? Eiköhän vain! Miksi kuitenkin miehet – joilla on siis joka tapauksessa oma ”tehtävänsä” lisääntymisessä – saavat kuitenkin osallistua keittiövuoroihin yms. perinteisesti naisten tehtävinä olleisiin töihin? Oletko muuten kysynyt ”uskonsisariltasi” näkevätkö he synnyttämisen hengellisenä tehtävänä? Ehkä sinun ei tarvitse miehenä ja ”puhujana” edes kysyä vaan voit kertoa sen heidän puolestaan sen kummemmin kyselemättä?
Joona: ”Naispappeutta en kuitenkaan hyväksy teologisista syistä. Muun muassa siitä syystä, että pappeutta ei saa määritellä valta- tai arvoasemaksi. ”
Sanot siis, että pappis- / puhujaviran avaaminen naisille avaisi portit valtapelille ja -asetelmille? Miten niin? Eikö tuo, että sanot näin tapahtuvan, ole jo vallankäyttöä (ja sovinismia) sinänsä? Sanomasi voitaisiin ilmaista toisessa kontekstissa vaikka seuraavasti: ”Emmehän me valkoiset voi päästää mustia tärkeisiin virkoihin, koska jos päästäisimme, tulee näistä viroista silloin valta- ja arvoasemia. Pysyköön mustat siis siellä missä ovat ja antaa meidän valkoisten päättää niin kuin on aina ennenkin ollut.”
Se, että sanot, etteivät naiset ole kelvollisia papin tehtävään, juuri asettaa papin arvoasemaksi. Sinä itse asetat tektsteilläsi papin valta- ja arvoasemaksi. Niille naisille jotka haluavat valtaa ja / tai arvovaltaa on meidän yhteiskunnassa mm. poliitikon ja johtajan tehtäviä ja voidaan olettaa että he pääsääntöisesti hakeutuvat niihin. Miksi juuri papiksi aikova nainen onkin yhtäkkiä vallanhimoinen (mutta ilmeisesti mies ei)?
Ja noin ylipäätään, mikä on konservatiivi-miehille niin hirmuisen pelottavaa sukupuolten välisessä tasa-arvossa ja vahvoissa naisissa?
Anteeksi, Joona! Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua henkilökohtaisesti jos edellisen kommenttini sellaisena koit. Ei ollut henkilökohtaista, koska enhän edes tunne sinua henkilökohtaisesti ja tiedän sinusta vain sen mitä blogeissasi olet itsestäsi kertonut. 🙁
En todellakaan tarkoittanut kysyä kodin piirissä tapahtuvasta ”seurakuntatyöstä”, vaan siitä, miten samanarvoisuus toteutuu vl-liikkeen seurakuntatyössä kodin ulkopuolella kaikkiin seurakuntalaisiin kohdistuvissa palvelutehtävissä. Ymmärrän toki, että liikkeenne seurakuntaoppi on niin kokonaisvaltainen, että tätä rajaa saattaa olla vaikea määritellä. Mutta halusit ymmärtää sen tavallasi. Rehellinen suora ja oikea vastaus olisi tietysti ollut, että ei ole sellaisia seurakunnallisia tehtävia, johin miehillä ei ole pääsyä. 😉
Oli se ehkä asiatonta minulta kehua sinun puhujalahjojasi, mutta sen perusteella mitä olen kirjoituksiasi lukenut, olet erittäin taitava sanankäyttäjä. Ja koska tiedän, että menestyvän ja vahvan auktoriteetin omaavan vl-puhujan tärkein ominaisuus on kyky selittää musta valkoiseksi ja saada seuravieraat uskomaan ettei liikkeen ulkopuolella ole pelastusta.Tässä mielessä olet todella lahjakas.
Joona hyvä, todellakaan ole sitä mieltä että sinä ja muut SRK-lestadiolaiset olisitte ihmisinä väärässä tai pahoja. Se on vain se teidän kaikki muut ulossulkeva seurakuntaoppinne, joka on mielestäni väärä ja paha. Eivät yksittäiset uskovaiset tietenkään ole yhtään kummempia kuin ketkään toisetkaan.
Minäkin olen aivan yhtä suuri syntinen ja erehtyväinen ihminen kuin kuka muu tahansa. Mielipiteeni ovat muuttuneet elämäni aikana monessa asiassa moneen kertaan ja parannusta yritän tehdä kaiken aikaa.Tämän voin myöntää avoimin, nöyrin ja vilpittömin mielin. Ei ole edelleenkään mitään esteitä sille, ettenkö voisi muuttaa mielipiteitäni jatkossakin, jos on perusteltuja syitä. Oman mielipiteen ja käsityksen muodostaminen jostakin asiasta on aina pitkä ja monivaiheinen prosessi, johon vaikuttavat hyvin monet ja monenlaiset seikat, tietysti myös omat kokemukset.
Todellakin toivon, että myös teidän liikkeenne johtajat voisivat myös tehdä rehdin ja avoimen itsetutkiskelun, kuten uusi puheenjohtajanne näyttäisi varovasti tälle tielle ohjaavan. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle hän itse on valmis menemään.
Martti,
1. Kor. 14:33-38 Paavali siis kirjoittaa:
”Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.”
Ensimmäiseksi vakaumuksellisen kristityn on minusta huomioitava, kuinka vakavia ja raskaita perusteita Paavali tässä käyttää: ”…tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä…” Asiaan on siis suhtauduttava tällä vakavuudella: Paavalin, Kristuksen lähettilään, mukaan on mahdollista, että tulen hylänneeksi itsensä Herran käskyn ja silloin Jumala ei tunnusta minua.
Mihin muistutus ”Herran käskystä” sitten viittaa? Aina voi tietysti spekuloida sillä, että ehkä se viittaakin luvun alkuun tai loppuun tai ehkä koko puhumiskielto onkin myöhempää lisäystä. Tällainen spekulaatio voi olla tieteellisesti ja akateemisesti mielenkiintoista.
Kaikki tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että puhumiskielto on Pyhien Kirjoitusten kokoelmassa, 1. Korinttilaiskirjeessä. Se ei poista myöskään sitä tosiasiaa, että kun muistutus ”Herran käskystä” kerran seuraa välittömästi puhumiskieltoa, on perusteltua ja järkevää uskoa, että muistutus viittaa siihen tai vähintäänkin MYÖS siihen.
Siksi on kristityksi tunnustautuvalta melkoista uhkapeliä, venäläistä rulettia, lähteä luottamaan omaan spekulaatioonsa, siihen, että ”EHKÄ Paavalin varoitus ei viittaakaan siihen, mihin se näyttää viittaavan vaan jonnekin muualle”. Entäpä jos viittaakin? Miten silloin käy? ”…tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä…”
Tässä kiistassa on samoja piirteitä kuin reformaation aikana ehtoollisen reaalipreesenssistä käydyssä väittelyssä. Reformoitu osapuoli luotti inhimilliseen spekulaatioon ja katsoi, että vaikka Kristus sanoo ”tämä ON minun ruumiini”, sitä ei pidä ymmärtää reaalisesti vaan vertauskuvallisesti.
Luther näki tällaisen omaan spekulaation luottamisen epävarmana ja siksi vaarallisena. Iankaikkisuusasioissa on kysymys jostain niin tärkeästä ja suuresta, että kirkon ja yksittäisen kristityn tulisi aina pitäytyä siihen, mikä on varminta. Kun Kristus kerran sanoo ”tämä on”, on turvallisinta pitäytyä siihen, että se myös on, vaikka se tuntuu meidän mielestämme ärsyttävän järjettömältä. Jos sen sijaan luotamme omaan spekulaatioomme, olemme ikuisuuden edessä tyhjyyden päällä.
Lisäksi sen puolesta, että puhumiskielto ei ole myöhempi lisäys ja että ”Herran käsky” viittaa nimenomaan siihen, voidaan esittää hyviä argumentteja myös historiallis-kriittisen eksegetiikan puitteissa. Näin tekee esimerkiksi TT Keijo Nissilä Teologisessa Aikakauskirjassa vuodelta 1980, kolmannessa numerossa. Suosittelen lukemaan.
1. Kor. 14:33-38 Paavali siis kirjoittaa:
“Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.”
Joona hyvä, ettehän te itsekään noudata tätä! ”Naisillanne” on lupa puhua seurakunnan kokoontumisissa, mm. seurakuntailloissa. Ei tarvitse enää kysyä omalta mieheltään kotona mikä on sikälikin hyvä ettei kaikilla naisilla ole miestä jolta kysyä. Milloin olette pois poikenneet tästä selvästä J.lan sanasta? Saas nähdä kenet Herrra vielä tunnustaa ja kenet ei.. 😉
Kuten Nissilän analyysi osoittaa ja kuten voi (varsin ilmiselvästi) päätellä 1. Korinttilaiskirjeen kokonaisuudesta ynnä muun Uuden testamentin ja ylipäänsä koko Raamatun kokonaisuudesta sekä pitkästä kristillisestä traditiosta, 1. Kor. 14:33-38 puhumisella ei tarkoiteta kaikkea mahdollista puhumista vaan tiettyä puhetta, opetuspuheen pitämistä.
Naispappeuskysymystä on pohdittu kyllä aiemminkin, kuten esimerkiksi nämä katkelmat osoittavat:
”Sillä ei pidä opettaa, että teitä naisia… asetetaan (papiksi)… Sillä Hän, Herra Jumala, Jeesus Kristus Opettajamme, lähetti meidät Kaksitoista opettamaan (valittuja) ihmisiä ja pakanoita. Olkoonkin että joukossamme oli naisopetuslapsia, Maria Magdalena, Maria Jaakobin tytär ja toinen Maria, Hän ei kuitenkaan lähettänyt heitä kanssamme opettamaan ihmisiä. Sillä jos olisi ollut tarpeen että naisetkin opettaisivat, silloin Opettajamme olisi määrännyt heidät opettamaan kanssamme.” (Didascalia 3:6:1-2)
”Jos Jumala olisi antanut naisille tehtävän astua papin toimeen tai omaksua kirkollisen viran, silloin Uudessa liitossa ei ole ketään sopivampaa kuin Maria täyttämään papillisen ehdon. Hänelle oli suotu niin suuri kunnia, että hän antoi kohdussaan asumuksen taivaalliselle Jumalalle ja kaiken Kuninkaalle, Jumalan Pojalle… Mutta Hän (Jumalan Poika) ei pitänyt hyvänä suoda hänelle pappeutta.” (Epifanius Salamislainen: Against Heresies 79:3)
”Mutta se on totta, että Pyhä Henki on tässä kohden erottanut naiset, lapset ja kelpaamattomat ihmiset, sekä valitsee tähän virkaan – hätätilaa lukuun ottamatta – ainoastaan pystyviä mieshenkilöitä. Useista P. Paavalin kirjeiden kohdistahan näkyy, että piispan tulee olla taitava opettamaan, hurskas ja yhden vaimon mies (1.Tim.3:2, Tit.1:6) ja 1.Kor.14: ’Naisen ei tule opettaa kansaa.’ Tärkeintä siis on, että (papin) tulee olla taitava ja (virkaan) valittu mies. Lapset, naiset ja muut (sellaiset) henkilöt eivät siihen kelpaa, vaikka he kelpaavatkin kyllä kuulemaan Jumalan sanaa, ottamaan vastaan kasteen, (ehtoollisen) sakramentin ja synninpäästön ja vaikka hekin ovat oikeita ja pyhiä kristittyjä kuten Pyhä Pietari sanoo (1.Piet.3:7).” (Luther: WA 50, 633.)
Vielä Pentille,
Ainakaan minä en millään tavoin pelkää vahvoja naisia. Minusta on mahtavaa, jos ja kun naiset ovat älykkäitä, kantaaottavia, itsenäisiä, kriittisesti ajattelevia ja teologisesti valveutuneita. Monet eniten kunnioittamistani vl-teologeista ovat nimenomaan naisia.
Minusta on hyvin tärkeää, että valta jaetaan tasan. Se ei minusta kuitenkaan edellytä naispappeuden hyväksymistä. Se edellyttää vain sitä, että seurakunnalla, mukaan lukien naisilla, on mahdollisuus valvoa ja kritisoida pappien ja puhujien toimintaa niin, etteivät he pääse käyttämään virkaansa sortavana valta-asemana. Tätä haluan itsekin edistää.
Jos naispappeus hyväksytään tasa-arvoperustein, silloin hyväksytään se ajatus, että papin tai puhujan tehtävä on valta- ja arvoasema. Se on väärin, koska sen tulisi olla ainoastaan palvelijan ja orjan tehtävä, kuten Kristuksen virkakin oli.
Uskalsin kirjoittaa äitiydestä niin kuin kirjoitin juuri siksi, kun olen kuullut äitien suusta tuollaisia ajatuksia. Halusin myös sanoa äitiydestä jotain kaunista, koska radikaalifeministisen ajattelun vaikutuksesta siitä puhutaan nykyisin melko usein aika rumasti. Ja olen kuullut joidenkin äitien kokevan tämän ahdistavana ja masentavana.
Se, mitä naisille sallita seurakunnan kokouksissa, on häliseminen (λαλειν). Verbi ei tarkoita asiallista puhetta, vaan ainoastaan äänessä olemista. On muistettava sekin, että seurakunnan vanhinta tarkoittavasta sanasta käytetään Raamatussa (1. Tim. 5:2) myös naisellista muotoa (πρεσβυτερας).
”Jos naispappeus hyväksytään tasa-arvoperustein, silloin hyväksytään se ajatus, että papin tai puhujan tehtävä on valta- ja arvoasema.” Miespappeus on mielestäni samasta syystä ongelmallinen kanta ja siksi arvostankin kirkkomme sukupuolesta irroitettua virkakäsitystä.
”Minusta on hyvin tärkeää, että valta jaetaan tasan.” Ei tasavalta tarkoita vallan tasajakoa. Se tarkoittaa vallan jakamista yhteisön kannalta järkevästi ja oikein. Valta kuuluu sille, jolla on vastuu. Vastuuton vallankäyttö on mielivaltaa.
”On pahasti ristiriitaista kutsua itseään Jeesuksen seuraajaksi ja väittää samalla Raamattua ”huonoksi kirjaksi”, ”paperipaaviksi” tai ainoastaan ihmisten aikasidonnaiseksi puheeksi jumalakokemuksistaan.”
Juuri näin on asia. Kyseessä onkin silloin Paavalin mainitsema ”toinen evankeliumi”, mikä on vastoin sitä, mitä apostolit ja Jeesus julistivat.
”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.”/ Gal. 1. luku
Pidän miesten etuoikeutta saarnavirkaan tällaisena ’toisena evankeliumina’. Olisikohan se roomalaisten vaikutusta? Papisto organisoitiin tietääkseni legioona-armeijan hierarkiaa mukaillen. Selibaattikin taidettiin lainata sotapalveluksesta.
*Paperipaavi’ ei tarkoittane Raamattua vaan asennoitumista siihen. Joskus törmää käsityksiin, että Raamatun kirjain on jopa Kaikkivaltiaan toimivaltaa rajoittava auktoriteetti.