Nykyisessä kirkollisessa keskustelussa olen huomannut yhden jännän piirteen: Jeesus ja Raamattu asetetaan usein toistensa vastakohdiksi. “Jeesus on armollinen, Raamattu julma”, voidaan sanoa. Kehotetaan jopa “hylkäämään Raamattu ja uskomaan Jeesukseen”.
Ajatuksena on ilmeisesti se, että käsitys Pyhien Kirjoitusten jumalallisesta inspiraatiosta olisi kristinuskossa jotain irrallista, ylimääräistä ja epäolennaista. Sen voi hylätä, kunhan ydin, usko Jeesukseen, säilyy.
Ainakaan Uuden testamentin evankeliumeista ei näytä kuitenkaan löytyvän tukea tällaiselle vastakkainasettelulle. Päinvastoin: Evankeliumit esittävät Jeesuksen nimenomaan Pyhien Kirjoitusten ennustusten täyttymyksenä. Evankeliumien valossa tämä näyttää olleen myös Jeesuksen itseymmärrys.
Ihan vain muutama sitaatti esimerkiksi:
“Daavid itse on Pyhän Hengen innoittama sanonut: — ‘Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni…’” (Mark. 12:36; Jeesus viittaa siis psalmeihin ja toteaa ne samalla Jumalan Hengen inspiroimiksi kirjoituksiksi).
“Jeesus vastasi heille: ‘Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.’” (Matt. 22:29)
“Jeesus sanoi heille: “Te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ‘Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.’” (Mark. 14:27)
“Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ‘Minun on jano.’” (Joh. 19:28)
Vastaavanlaisia kohtia löytyy evankeliumeista kymmeniä ja kymmeniä. ”Kirjoitettu on”, näyttää olleen Jeesukselle tyypillisin tapa argumentoida. Tämä kertoo hänen raamattukäsityksestään: Hän tunsi selvästi syvää kunnioitusta Pyhien Kirjoitusten jumalallista arvovaltaa kohtaan. Ne eivät olleet hänelle vain ihmisten pohdiskelua Jumalasta vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä Jumalan ilmoitusta ihmisille. Jeesus itse ei siis näytä laisinkaan tukevan ajatusta ”hylkää Raamattu ja usko Jeesukseen”. Kaikkea muuta.
Kristinuskon ytimeen, Uuden testamentin neljään evankeliumiin, on siis sisäänrakennettu oppi pyhien kirjoitusten jumalallisesta arvovallasta. Sitä ei voi millään pitää pelkkänä irrallisena, epäolennaisena lisänä kristillisessä teologiassa. Se kuuluu uskon perustaan.
Sama pätee apostolien kirjeisiin. Evankeliumien tavoin erityisesti Paavali näyttää käyttävän kymmeniä kertoja ”on kirjoitettu”-argumenttia. Erinomaiseksi esimerkiksi käy tunnettu 1. Kor. 15:3-8:
”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.”
1.Kor. 15:3-8 on ilmeisesti varhaisin meille säilynyt kirjallinen todistuspuheenvuoro Jeesuksen ylösnousemuksesta, ainakin sen historiallis-kriittisen eksegetiikan valossa, jota minulle on opetettu. Se on todennäköisesti kirjoitettu noin 56-57 jKr. eli vain pari-kolmekymmentä vuotta Jerusalemin tapahtumien jälkeen.
Jos näin, on huomionarvoista, että jo tämä ”kristinuskon vanhin uskonsääntö” liittää implisiittisesti yhteen kaikkein tärkeimmän eli Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen sekä Pyhien Kirjoitusten arvovallan. Kirjoitusten täytyy olla Jumalan ilmoitusta, hänen yliluonnollisella tavalla inspiroimiaan, koska ne pystyvät etukäteen ennustamaan Messiaan kuoleman ja ylösnousemuksen.
Samaa latua seuraa myös kristillisistä uskontunnustuksista laajimmin käytetty ja hyväksytty, Nikea-Konstantinopolin uskontunnustus. Myös se sisältää implisiittisenä opin Pyhien Kirjoitusten jumalallisesta inspiraatiosta ja arvovallasta. Kuten Paavali, myös se liittää yhteen Kirjoitukset sekä kaikkein tärkeimmän, Kristuksen ylösnousemuksen:
”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka – – nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu…” (lat. resurréxit tértia die, secúndum Scriptúras)
Oppi Pyhien Kirjoitusten yliluonnollisesta, jumalallisesta inspiraatiosta ei siis vaikuta olevan kristinuskossa mikään epäolennainen, irrallinen lisä. Se on sisäänrakennettu aivan kristillisen teologian olennaisimpaan ytimeen: Jeesuksen itseymmärrykseen, Uuden testamentin evankeliumeihin, apostolien kirjeisiin ja Nikea-Konstantinopolin uskontunnustukseen. Tämä on asia, joka jokaisen kristityksi itsensä identifioivan on minusta hyvä tiedostaa. On pahasti ristiriitaista kutsua itseään Jeesuksen seuraajaksi ja väittää samalla Raamattua ”huonoksi kirjaksi”, ”paperipaaviksi” tai ainoastaan ihmisten aikasidonnaiseksi puheeksi jumalakokemuksistaan.
Sitä ei tietenkään voi kiistää, että Raamattua on usein vaikea ymmärtää. Kuka voisi kylmiä väreitä tuntematta lukea vaikkapa kertomusta Akanin teloituksesta (Joos. 7: 1-26) tai Jeftan uhrista (Tuom. 11:29-40)? Se tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että tarvitsemme entistä vahvempaa, syvällisempää ja tarkempaa raamattuteologiaa. Sellaista, joka ottaa ongelmat rehellisesti huomioon mutta säilyttää samalla nöyryyden, kunnioituksen ja kuuliaisuuden Jumalan ilmoituksen edessä. ”Hylkää Raamattu ja usko Jeesukseen” -tapaiset löysät formulat eivät ole oikea ratkaisu.
Elävän seurakunnan tulee elää jatkuvassa uskonpuhdistuksessa, harjoittaa jatkuvaa hengellistä ja moraalista itsekritiikkiä. Tämän itsekritiikin tulisi olla jatkuvaa paluuta uskon ytimeen, siis ennen kaikkea Pyhiin Kirjoituksiin eli Raamattuun, joka on kristillisen tradition olennaisin ydin, apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Mikäli seurakunnan harjoittama itsekritiikki tapahtuu sen sijaan jonkin sekulaarin ideologian pohjalta, on vaarana, että se ei rakenna vaan tuhoaa vain entistä pahemmin hengellisen yhteisön hengellistä ydintä.
Tässä tärkein syy, miksi identifioin itseni konservatiiviseksi vanhoillislestadiolaiseksi. Liikkeemme ”uudistajat” (tai miksi heitä nyt kutsuisi) ovat viime vuosina olleet näkyvässä roolissa täällä K24:ssä. He ovat esittäneet oikeaa ja perusteltuakin kritiikkiä. Ikävää, että kritiikissä on usein ollut lopulta kuitenkin hallitsevammassa roolissa esimerkiksi feministinen tasa-arvoideologia kuin Raamattu ja siitä nousevat teologiset argumentit. Pelkään, ettei tältä pohjalta tapahtuva uudistuminen johtaisi pitemmän päälle muuhun kuin vanhoillislestadiolaisuuden kuihtumiseen yhdeksi löyhäksi kirkolliseksi perinneliikkeeksi muiden joukossa. Siksi olen iloinen siitä, että myös uudistajien esittämään kritiikkiin on suhtauduttu hengellisessä kodissani kriittisesti, Raamatun pohjalta.
No, tällaista tällä kertaa. Lopuksi musiikkivinkkinä Siionin laulu 63.
Enpä malta olla kertomatta omaa kokemusta naispappien pitämästä messusta. Alttarilla oli neljä naista, kaksi pappia ja kaksi avustajaa.
Ajattelin, että onpa miellyttävän äidillistä. Joku särkynyt voisi kokea tämän hyvin hoitavana. Ei siis mikään sukupuolineutraali kokemus.
Juuri siksi, että vanhoillislestadiolaisuudessa on yleinen pappeus, emme tarvitsekaan naispappeja. Naiset ovat usein toistensa sielunhoitajia ja rippiäitejä. Yksinelävän naisen sielunhoitajaksi mies ei taida useinkaan päästä, paitsi opillisissa ongelmissa.
Ei minulla ole mitään naispappeja vastaan, mutta en voi luopua Raamatun kannasta. Raamatussa on naispappeutta vastustavia kohtia, mutta mielestäni ei selvää tukea naisen pappeudelle.
Käytännöllisesti katsoen nykyisin ihmiset pelkäävät virkojen riittämättömyyden puolesta. Me naiset olemme joutuneet opiskelemaan ainakin ennen enemmän saadaksemme esim. vanhemman lehtorin (nykyisin lukion lehtorin viran). Sen vuoksi meillä on virkojen haussa suurempi valttikortti. Miehet ovat pelänneet aivan oikein, että naiset valtaavat virat kirkossamme ja he jäävät muihin töihin. No, esim. SRK ei pysty maksamaan täyttä palkkaa pappiskoulutuksen saaneille miehillekään. Kirkon viroissa heidän täytyy pelata kaksinaamasita peliä. Nykyisin seurakunnat eivät ota papeikseen jyrkästi yhden herätysliikkeen edustajia, ei ainakaan sellaisia, jotka tuomitsevat kaikki muut kadotukseen. Ei ainakaan täällä etelässä. – Minusta on turha puhua feminismistä. Minä esimerkiksi en ole koskaan kannattanut feminismiä, vaan miehet ja naiset tukevat toisiaan kaikkialla ja kaikessa.
”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.”/ Matt.5:17-19
Huomaamme, että Mooseksen laki, profeetat ja ”kaikki kirjoitukset”, eli meidän nykyinen Vanha testamenttimme olivat Jeesukselle täyttä totta jopa puoliheittomerkin (jod) tarkkuudella, vrt. Matt. 5:18. Jeesus siis uskoi itse nk. Raamatun sanainspiraatioon. Jeesus totesikin, että ”ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, mikä lähtee Jumalan suusta, vrt. Matt. 4:4. Jeesuksen mukaan Raamattuun ei siis kuulu ainoastaan forma, eli sisältö, vaan myös materia, eli kaikki sanat, tavut ja merkit.
Kannattaa siis rakentaa varman päälle eli Jumalan Sanan kalliolle ennemmin kuin omalle spekulaatiolle. Fundamentalistinen sanainspiraatio-oppi vie kuitenkin umpikujaan eikä Jeesus sitä itsekkään Vanhan Testamentin tulkinnassaan kyseisellä tavalla soveltanut. Pilkun paikatkin ovat jatkuvasti muuttuneet käsikirjoituksissa ja käännöksissä 🙂
Kyllä naispapit usein puhuvat syvällisemmin kuin miehet, mutta turvallisinta on luottaa ”Herran käskyyn” eikä sitä selittää pois tai peräti päinvastaiseksi, mikä on ikäänkuin liberaaliteologian eksegeettinen mandaatti, tehtävänanto. Taisi olla Luther, joka hengellisti myös nämä arkiset eli profaanitkin elämänalueet, kun ne tehdään niinkuin Jumalalle! – Ja miehille siinä onkin totinen kilvoittelun paikka, ettei papin tai puhujan virka nouse hattuun ja vallankäytön välineeksi, vaan se on palvelijan ja peräti orjan palvelutehtävä, kuten Kristus siitä apostoleille opettaa!
Kiitos myös Jussille rehellisestä itsetilityksestä – olet oikeassa siinä, että myös vl-kristillisyydessä on kovan Jumalan Sanan kallion päälle aikojen vieriessä voinut tulla kuin tulvien mukana monenlaista pettävää maa-ainesta; hiekkaa, lietettä, multaa, joka ei kestä perustuksena, vaan joka joutaakin poishuuhdottavaksi… Ja parempi kun se tapahtuu edes myöhään kuin ei milloinkaan.
Vielä blogin teesiin viitaten; meidän kannattaa uskoa Raamatun Jeesukseen eli Jeesukseen ”kuten Raamattu sanoo” – eikä omaan fiktiiviseen kivajesseen…
”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.” (Matt 7:24-25)
”Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.” (1.Kor. 3:12-15)
Sanainspiraatio merkitsee uskoa siihen, että koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä aina yksittäisiä sanoja myöten.
Jeesus myös väitti, että koko Vanha testamentti todistaa juuri hänestä. UT:ssa onkin yli 250 suoraa viittausta VT:iin sekä runsaasti epäsuoria viittauksia. Joskus UT:ssa lainataan VT:n sanoja varsin vapaasti nimenomaan sen varmistamiseksi, että kyseisten kohtien merkityssisältö tulisi varmasti selväksi. Tässäkään ei siis ole kysymys ”kirjoitusten epätarkkuudesta”. Matteuksen lainaukset on yleensä otettu noin 200 eKr. tehdystä VT:n kreikankielisestä käännöksestä, Septuagintasta. Johannes taas lainaa VT:a sen hepralaisesta alkutekstistä.
Jeesus siis uskoi koko Vanhan testamentin olevan Jumalan sanaa siitä mitään pois jättämättä. Hänen tulkintansa kirjoituksista oli yksiselitteinen, ne todistivat kaikki hänestä, Luuk. 24:27b.
Mitä oikeastaan tarkoittaa ’henkeyttämä’? Merkitseekö se sitä, että Raamattu on hengellisissä asioissa erehtymätön, vaikka siinä onkin luonnontieteellisesti ja historiallisesti runsaasti epätarkkuuksia ja virheitä? Onko henkeytettyyn sanaan uskovan lupa pitää luomiskertomusta myyttinä, jonka tarkoitus on havainnollistaa hengellistä viestiä kaiken takana olevasta Luojasta?
Martti Pentti: ”Mitä oikeastaan tarkoittaa ‘henkeyttämä’? Merkitseekö se sitä, että Raamattu on hengellisissä asioissa erehtymätön, vaikka siinä onkin luonnontieteellisesti ja historiallisesti runsaasti epätarkkuuksia ja virheitä? Onko henkeytettyyn sanaan uskovan lupa pitää luomiskertomusta myyttinä, jonka tarkoitus on havainnollistaa hengellistä viestiä kaiken takana olevasta Luojasta?”
Ei esim. siinä luomiskertomuksessa ole mitään ”myyttejä.” Sitä tosin on tulkittu virheellisesti.
Raamatun ensimmäinen lause sanoo: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” Vasta sen jälkeen alkoivat luomispäivät, jonka aikana maa tehtiin ihmiselle sopivaksi asuinpaikaksi.
Raamattu ei siis ilmoita maan ja kaikkeuden ikää. Luomispäivien kohdalla sen alkukieli käyttää ilmausta joka tarkoittaa myöskin pidempiä ajanjaksoja. Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista (= uusi testamentti) käy ilmi, että seitsemäs luomispäivä jatkui vielä silloin.
Raamatun Jesajan kirjasta käy myös ilmi, että maa on pallonmuotoinen. Vielä kauan jälkeen päin väitettiin sen olevan litteä.
Raamattu ei ole mikään tieteellinen selityskirja, mutta sen yksinkertaisissa ja pelkistetyissä ei ole mitään tieteen havaintojen kanssa ristiriitaistakaan.
Jos itseään kristittynä pitävä ihminen kieltää luomisen, kieltää tämä myöskin Jeesuksen opetukset. Tämä kun oli sitä mieltä, että Jumala oli luonut ihmisen ja kaikkeuden.
Mitähän mahdetaan tarkoittaa laittamalla myytti lainausmerkkeihin? Minulle myytti tarkoittaa kaunokirjallista sepitettä, jonka avulla pystytään osuvasti kertomaan syvällinen totuus, jonka selittäminen asiallisella opetuskielellä tuottaisi raskaan ja helposti käsittämättömänkin luennon. Mitä tulee tieteen havaintoihin, Vanhan testamentin luonnonkuvauksissa on selviä erehdyksiä, jotka johtuvat puutteellisesta havainnointitekniikasta. Mainitsen vain pesänsä hylkäävän strutsin ja tulta syöksevän krokotiilin. Kunnon kiikarilla ja kärsivällisellä seuraamisella olisi nähty nämä asiat toisin.
Martti Pentti: ” Minulle myytti tarkoittaa kaunokirjallista sepitettä, jonka avulla pystytään osuvasti kertomaan syvällinen totuus, jonka selittäminen asiallisella opetuskielellä tuottaisi raskaan ja helposti käsittämättömänkin luennon…”
Sanakirjat määrittelevät myytti sanan muun muassa seuraavin ilmaisuin: tarunomainen asia, kuvitelma, uskomus.
Suuresti ihailtu, legendaarinen henkilö, joka on saanut myyttisen maineen.
Tarina tai uskomus, joka selittää asioita, joista ei ole ensikäden tietoa tai joiden paikkansapitävyyttä ei voida todistaa.
Martti Pentti: ” Vanhan testamentin luonnonkuvauksissa on selviä erehdyksiä, jotka johtuvat puutteellisesta havainnointitekniikasta. Mainitsen vain pesänsä hylkäävän strutsin ja tulta syöksevän krokotiilin. Kunnon kiikarilla ja kärsivällisellä seuraamisella olisi nähty nämä asiat toisin.”
Raamatun tarkoitus ei ole olla mikään tieteellisen tarkka selityskirja. Mainitsemiisi asioihin on varsin turhaa tarrautua. Eivät ole niin oleellisia asioita. Kirjoittajasta asia on näyttänyt siltä Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tutkielma näistä eläimistä.
Jotkut lintukirjat kylläkin kuvaavat strutseja, että nämä voimakkaat linnut – niin koiraat kuin naaraatkin – hylkäävät nopeasti pesän ja poikaset vaistotessaan vaaran, ja vaikka ne saattavat käyttää harhautuskeinoja houkutellakseen viholliset pois pesän luota, tämä menettely on silti ’tylyä’ suojattomia poikasia kohtaan.
Ainoastaan Luojan antama suojaväri voi pelastaa puolustuskyvyttömät ja hylätyt poikaset, sillä sen ansiosta viholliseläimet eivät huomaa niitä vaan lähtevät ajamaan takaa pakenevia vanhempia. Strutsin voidaan siis aivan oikein sanoa olevan ”julma” verrattuna moniin muihin lintuihin, etenkin kattohaikaraan, joka on kuuluisa siitä, että se hoivaa hellästi poikasiaan ja huolehtii niistä jatkuvasti.
Jobin kirjassa kuvataan, että ”strutsi kohtelee poikasiaan tylysti”. Jotkut, jotka väittävät strutsivanhempien huolehtivan poikasistaan varsin tunnollisesti, ovat kylläkin arvostelleet mainintaa, jonka mukaan strutsiemo ”kohtelee poikasiaan tylysti, ikään kuin ne eivät olisikaan sen omia” (Job 39:16), sekä viittausta strutsien ’julmuuteen’ jälkeläisiään kohtaan (Valitusvirret 4:3).
Strutsit elävät laumoissa, joissa on useita naaraita. Pesä on yhteinen. Sekä uros että naaraat osallistuvat munien ja poikasten hoivaamiseen. Pesän jättäminen ja saalistajien harhauttaminen pois sen luota ei ole tylyä vaan muillekin linnuille tyypillistä jälkikasvun eloonjäämisestä huolehtimista.
Johannes on tallentanut evankeliumiinsa sellaisen Jeesuksen rakkauden läheisyyden opetuslapsiinsa, että sydän täyttyy ihmettelevällä ilolla.” Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle. Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” (Joh.14:21, 23). Koko uskon salaisuus on sydämen rakkaus Jeesukseen.
En lukenut lähellekään kaikkia kommentteja, mutta todennäköisesti ”feministinen tasa-arvoideologia”/”kulttuurimarxistiset virtaukset”/”vulgaarilestadiolaisuus”/ ”epäuskoinen liberaateologia” jne. tulivat ihmistekoisina ja (tietysti) selkeän, kirkkaan, Raamatun (S)sanan vastaisina ”ihmisestä peräisin olevina oppeina” tuomituiksi:-)
Pentti Alinilla oli hyvät kommentit. Osuivat asian ytimeen.
Joitakin kommentteja käydystä keskustelusta:
1. Kiitokset kaikista asiallisista ja kiihkottomista kommenteista, joissa asiat riitelivät, eivät ihmiset. Sellaista arvostan. Minun kanssani saa vapaasti olla eri mieltä, se ei ole minulle ongelma. Myös vanhoillislestadiolaisuutta saa vapaassa maassa vapaasti kritisoida, ja se on hyvä. Asiallista kritiikkiä pitää aina olla valmis kuuntelemaan.
Harmi, että kaikki kommentit eivät olleet tällaisia. Jälleen kerran valitettavan useassa päällimmäisenä oli aggressiivinen, pilkallinen ja alentuva retoriikka. Sellaisen käyttö tekee keskusteluun osallistumisesta todella raskasta ja väsyttävää.
Niinhän se tietenkin on, että joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Jos kuitenkin ”leikki” on tällaista, ei hirveästi kannata ihmetellä, miksi vanhoillislestadiolaiset osallistuvat niin vähän itseään koskevaan julkiseen keskusteluun. Ei tällaista kukaan kovin kauaa jaksa. Anteeksi heikkouteni, mutta täytyy sanoa, että jos minäkin kirjoittelisin ja keskustelisin täällä useammin kuin parin-kolmen kuukauden välein, en ole varma, kestäisikö terveyteni. Vastaanotto on kerta toisensa jälkeen sellainen.
Olisiko siis mitenkään mahdollista olla eri mieltä ystävällisesti, rauhallisesti ja kunnioittavasti, niin sanottua suopeuden periaatetta noudattaen?
2. Sen verran kuin itse olen seurannut Raamattukysymyksestä käytyä keskustelua, siinä ei ole mielestäni riittävästi huomioitu sitä, kuinka vahvasti oppi Kirjoitusten jumalallisesta auktoriteetista on sisäänrakennettu jo evankeliumeihin ja Jeesuksen itseymmärrykseen. Kirjoitin tämän blogin kiinnittääkseni huomiota tähän.
Kun mennään oikein syvälle yksityiskohtiin, itse pointti unohtuu helposti. Muistutan siksi, että jos haluamme pitää kiinni Jeesuksesta Kristuksesta ihmiseksi tulleena Jumalana, meidän nähdäkseni täytyy pitää kiinni myös Kirjoitusten jumalallisesta inspiraatiosta ja auktoriteetista. Tämä ei poista tulkintavaikeuksia eikä sitä, että historiallisena uskontona kristinusko ei voi olla ottamatta huomioon esimerkiksi luonnontieteiden kehitystä tai monia historiallis-kriittisen eksegetiikan tutkimustuloksia.
Positiivinen esimerkki kirjallisuudesta, jossa otetaan rehellisesti huomioon tulkintavaikeudet ja moderni eksegetiikka sortumatta Kirjoitusten pyhyyden vesittämiseen, ovat mielestäni Joseph Ratzingerin eli edellisen paavin Benedictus XVI:n Jeesus-kirjat. Vanhoillislestadiolaisena olen tietysti sisällöllisesti tietyistä asioista eri mieltä. Ote ja metodi on minusta kuitenkin oikeanlainen. Suosittelen lukemaan.
Suosittelen lukemaan myös Sammeli Juntusen kirjan ”Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta”. Myös sen kanssa olen tietyistä sisältökysymyksistä eri mieltä, mutta ote on mielestäni oikeanlainen.
”Vanhoillislestadiolaisena olen tietysti sisällöllisesti tietyistä asioista eri mieltä.” Tämä on mielestäni erikoinen lausunto, jos pitäydytään ’oppiin Kirjoitusten jumalallisesta auktoriteetista’. Onko ymmärrettävä, että vanhoillislestadiolainen uskoo liikkeensä ’jumalalliseen auktoriteettiin’ niin lujasti, että erimielisyys Raamattuun perehtyneen teologin tutkimukseen voidaan perustella liikkeeseen kuulumisella?
3. Keskustelussa on viitattu pinnalla olevaan kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta sekä vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielteisyyteen. Mikäli joku haluaa ymmärtää näitä kysymyksiä syvemmin, suosittelen lukemaan dosentti Juha Ahvion kirjan ”Avioliitto ja perhe – Jumalan paras ihmiselle” (Kuva ja sana 2013). Se on hyvä yleisesitys klassisesta luonnonoikeusetiikasta, johon myös kristillinen seksuaalietiikka – muun muassa ehkäisykielteisyys ja homosuhteiden torjuminen – on vanhastaan perustunut.
Ahvion kirjoitustyyli on minusta paikoin turhan kapulakielinen ja hänenkin kanssaan olen tietyistä sisältökysymyksistä hiukan eri mieltä. Kirjan rakenne on kuitenkin selkeä. On suuri vahinko, että klassinen luonnonoikeusetiikka on ollut niin vähän esillä sekä homosuhteita että vl-liikkeen ehkäisykielteisyyttä koskeneessa keskustelussa. Ilman sen ymmärtämistä on vaikea ymmärtää myöskään perinteistä kristillistä kantaa näihin asioihin.
Joona kirjoittaa, kuinka jälleen kerran valitettavan useassa kommentissa oli päällimmäisenä aggressiivinen, pilkallinen ja alentuva retoriikka.
Tämä on varmasti totta. Myönnän kernaasti ainakin osittain omalta osaltani. Silti: miten vaikeaa joillekuille on nähdä malkaa omassa silmässä? Ilmeisesti marttyyrin osa on niin luonnollinen, oman viiteryhmän itsestäänselvistä traditioista nouseva.
Ratzingerin kirjat ovat hyvä. Suosittelen. Juha Ahvio on Patmoksen tutkimusjohtaja ja siinä kaikki tarpeellinen….Seuraava kirja, jonka aion ehdottomasti lukea on Heikki Räisäsen ”Taistelua ja tulkintaa. Raamatuntutkijan tarina.” Ehkä käy Joonallekin lukuvinkiksi?
”Silti: miten vaikeaa joillekuille on nähdä malkaa omassa silmässä? Ilmeisesti marttyyrin osa on niin luonnollinen, oman viiteryhmän itsestäänselvistä traditioista nouseva.”
Tuo vaara on varmasti olemassa. Jos tähän viiteryhmään kuuluva arvostelee asiatonta keskustelua, se on ehkä myös helppo sivuuttaa vetoamalla siihen, että tuo on taas sitä teille tyypillistä marttyyrin viittaan pukeutumista.
Jätän keskustelutyylini lukijoiden arvioitavaksi. Otan siitä mielelläni vastaan asiallista ja perusteltua kritiikkiä. Halutessaan sitä saa lähettää vaikka meilitse profiilikuvan alla näkyvään osoitteeseen.
”Juha Ahvio on Patmoksen tutkimusjohtaja ja siinä kaikki tarpeellinen….”
No, ainakin Helsingin yliopisto on palkinnut hänet dosentin arvolla hänen tieteellisistä ansioistaan.
”Seuraava kirja, jonka aion ehdottomasti lukea on Heikki Räisäsen “Taistelua ja tulkintaa. Raamatuntutkijan tarina.” Ehkä käy Joonallekin lukuvinkiksi?”
Kiitos vinkistä. Pitääpä lukea.
Ahvio on dogmatiikan dosentti, joka kirjoittaa ideologisesti niin tarkoitushakuisesti, ettei siinä lopulta ole päätä, ei häntää..
Se on kumma, että liberaaliteologiaa voi surutta kutsua epäuskoksi, homoseksuaalista elämää synniksi, tuomita naisten tasa-arvo kulttuurimarxismiksi ja feministiseksi tasa-arvo-vouhotukseksi jne…käyttää apartheid-tyyppisiä erilainen, mutta samanarvoinen määrittelyjä jne..Ja sitten loukkaantua, kun näitä kritisoi.
Minusta todellakin on kummallista, että kaikki hist-kriit. menetelmät ja vähänkään liberaalimpaan teologiaan viittaava on ihmisoppia ja Raamatun vastaista, mutta naisten korvakorunkäyttö-kielto/Tv:n katselu- kielto jne.(paitsi netistä) suoraan Jumalasta.
No antaa olla. Kiitos kirjavinkeistä myös puolestani. Olen tainnut ne tosin jo lukea, ymmärtämisestä en sano mitään, erityisesti dosentti Ahvion kohdalla se vaatisi vahvasti värittyneitä ideologisia silmälaseja.
Taas hyvät pointit Kari-Matilta. Lisään vain, että onhan Johan Bäckmankin dosentti. Ettei se paljoa kerro se dosenttius.
”Ahvio on dogmatiikan dosentti, joka kirjoittaa ideologisesti niin tarkoitushakuisesti, ettei siinä lopulta ole päätä, ei häntää..”
Olen eri mieltä. Ahvionkin mielipiteisiin kannattaa suhtuautua oikealla kriittisyydellä, mutta minusta hän kuitenkin analysoi ja argumentoi korkeatasoisesti sekä mielenkiintoisesti. Tähän voi kuitenkin jokainen muodostaa oman mielipiteen lukemalla hänen kirjojaan.
”Se on kumma, että liberaaliteologiaa voi surutta kutsua epäuskoksi, homoseksuaalista elämää synniksi, tuomita naisten tasa-arvo kulttuurimarxismiksi ja feministiseksi tasa-arvo-vouhotukseksi jne…käyttää apartheid-tyyppisiä erilainen, mutta samanarvoinen määrittelyjä jne..Ja sitten loukkaantua, kun näitä kritisoi.”
En ole tässä keskustelussa kutsunut mitään epäuskoksi enkä vouhotukseksi. En ole myöskään tuominnut naisten tasa-arvoa – kannatan sitä. En loukkaannu kritiikistä vaan pidän sitä lahjana. Toivon, että se esitettäisiin kuitenkin ilman aggressiivisuutta, pilkkaa ja alentuvuutta. Tällöin keskustelu voisi olla mukavaa ja rakentavaa eikä masentavaa ja voimia vievää.
Liberaaliteologia, kulttuurimarxismi (http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Marxism) ja feminismi ovat aatehistoriallisia ilmiöitä. Sellaisina niitä voi analysoida ja myös kritisoida, esimerkiksi teologisin perustein. Se kuuluu perusoikeuksiin eikä ole mikään kohteliaisuuskysymys.
”Minusta todellakin on kummallista, että kaikki hist-kriit. menetelmät ja vähänkään liberaalimpaan teologiaan viittaava on ihmisoppia ja Raamatun vastaista, mutta naisten korvakorunkäyttö-kielto/Tv:n katselu- kielto jne.(paitsi netistä) suoraan Jumalasta.”
Juu, ikävä vain, että mitään tuollaista en ole missään väittänyt.
Käsitteet kuten ”kulttuurimarxismi” tökkivät nykykeskustelussa. Tuntuu kuin näitä käyttävä olisi 20-30 vuoden takaisessa ajassa tai ainakin matkassa tiiviisti omalla yksityisellä agendalla. Kulttuurimarxismin kohdalla näköjään kaikki konstruktivistiseen ajatteluun liittyvä kelpaa marxilaiseksi, eikä tällainen kovasti auta ymmärrystä. Aatteet yleensäkään eivät ole puhtaita, vaan sekoittuvat ja taittuvat monen muun aatteen kautta. Viime kädessä jopa parjattu Parta-Kalle yritti vastausta Valistuksen ajalle siinä, kun selkeimmillä hetkillään näki että maailma oli kulkemassa kohti talouden kaikkivaltiasta metafysiikkaa.
Jeesuksen raamattukäsitys oli ratkaisevasti eri kuin hänen aikansa raamatuntuntijoiden. Sen seurauksena syntyi jyrkkä vastakkaisuus, joka johti lopulta ristille. Jeesus sovitti Kirjoitukset tarkoittamaan itseään ja toimintaansa. ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”
Riippumatta siitä paljonko Paavali tiesi Jeesuksesta, on hyvä huomata Paavalin olleen kirkon historiamme teologien Isä. Jeesus oli opettaja ja hengellinen tiennäyttäjä. Kirkkomme sanoo ja väittää ettei ole eroa tai oleellista eroa Paavalin ja Jeesuksen opetuksen välillä, mutta vähäisempikin asiaan katsominen näyttää kirkkomme väitteen olevan väärä. Paavalin ja Jeesuksen opetuksen ero on perusteellinen.