Meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. Hebr. 10:10. (Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Hebr. 10:10, KR-38. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään. Hebr. 10:14.)
Jeesus on meidän vanhurskautemme ja pyhityksemme. (Ja viisautemme ja lunastuksemme. 1. Kor. 1:30) Niin sen täytyykin ollakin, jos mielimme pelastua. Pyrimme toki Jumalan mielen mukaiseen elämään, mutta emme pelastuaksemme, vaan koska meidät on jo pelastettu.
Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 29, Symbolum Oy, 2024. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
”Se, joka aloittaa sodan, on väärässä. On oikein, että se, joka ensiksi paljastaa miekkansa, joutuu tappiolle, tai että häntä ainakin lopuksi rangaistaan. Näinhän on myöskin tavallisesti käynyt ja tapahtunut koko historiassa; sodan aloittajat ovat sen hävinneet, ja vain hyvin harvoin ne ovat joutuneet tappiolle, joiden on täytynyt puolustautua. Sillä Jumala ei ole asettanut maallista esivaltaa rikkomaan rauhaa eikä aloittamaan sotia, vaan Paavali sanoo Room. 13:4, että miekan tehtävänä on suojeleminen ja rankaiseminen. Sen tulee suojella oikeamielisten rauhaa ja rangaista pahoja sodalla. Jumala, joka ei kärsi vääryyttä, järjestää myös niin, että sodan kävijöitä vastaan välttämättä käydään sotaa. Ja kuten sananlaskussa sanotaan, ettei ole ketään niin pahaa, ettei hän löytäisi pahempaansa, niin antaa myös Jumala laulaa itsestään Ps. 68:31: »Dissipa gentes, quae bella volunt», s.o. ”Herra hajoittaa ne kansat, jotka sotia rakastavat”.
Varo, sillä tämä on totta. Ota tarkoin huomioon, että sinun on erotettava toisistaan seuraavat seikat: tahto ja pakko, halu ja välttämättömyys. Älä anna sodan- ja taistelunhalun ahdistaa itseäsi, vaikkapa olisit Turkin keisari. Odota välttämättömyyden ja pakon tuloa vailla halua ja tahtoa; sinä saat sittenkin tarpeeksi tekemistä ja kylliksi sotaa, niin että saat sanoa ja kehua sydämessäsi: Miten mielelläni haluaisinkaan elää rauhassa, jos vain naapurini haluaisivat. Silloin voit puolustautua hyvällä omallatunnolla, sillä näin kuuluu Jumalan sana: »Hän hajoittaa ne, jotka sotia rakastavat.»”
Martti Luther, Voivatko sotilaatkin kuulua autuaalliseen säätyyn? Valitut teokset III,124–125. WSOY. Juva 1983.
Näin on, diktaattorit eivät sure kansansa kohtaloa . Venäjän kurjuus ja tulevaisuus näyttää surkealta , eikä ole enää suurvalta . Venäjän talouden koko budjetti on Italian luokkaa ja koko maailmantaloudesta 2% osuus , kun Kiinalla ja USA lla se 20% kullakin ja elintaso Bulgarian luokkaa. Ja kuitenkin luonnonvaroiltaan sanottu maailman rikkaimmaksi silloin kun oli Neuvostoliitto.
Tuosta hebrealaiskirjeestä luvusta 10 tulee mieleen . alttaritaulu joka kuvaisi hyvin tekstiä vaikka sellaista ehkä missään ei ole. Jos olisi alttari yläpuolella iso kuva , jossa paksu esirippu olis revennyt kahtia ja välissä olisi Kristus , jonka lävistetyt kädet ojentautuvat kohti alttaria .
Hänen oma ruumiinsa on tullut esiripun revettyä tilalle ja hänen verensä kautta me pääsemme kaikkeen pyhimpään .Ehtoollisessa hän itse lupaa meille pysyvyyttä hänessä ja samassa luvussa on varoitus että emme jättäisi siksi seurakunnan yhteyttä.
Timo, en tässä sitaatissa ajatellut erityisesti Venäjää, vaan yleensä kaikkia maita, jotka hyökkäävät rauhassa elävän kansan kimppuun. ”Herra hajoittaa ne kansat, jotka sotia rakastavat”. (Ps. 68:31). Muistaakseni tuo Lutherin sitaatti on ollut pari vuotta sitten myös Facebookissa Inkerin kirkon piispan Ivan Laptevin seinällä. Pitäisi muistaa esim. Saarnaajan kirjan kolmannen luvun kahdeksas jae. ”Aika on sodalla ja aika rauhalla.” ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sakarja 4:6) Nytkin pitäisi mieluummin pyrkiä rauhaan, sanoohan Jeesus: ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.” (Matt. 5:9). Nyt pitäisi olla jo aika rauhalle.
Usko on elävä, voimallinen asia, sillä sen kautta ihminen pitää rohkeasti sanasta kiinni ja turvaa siihen. Jumala suokoon, että meillä olisi tämä elävä usko!
Martti Luther, Hengellinen Aarreaitta, s. 217, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.
Todellinen katolinen Kirkko tuntee vain yhden ainoan pään, ja se on Kristus (Ef. 1:22; 4:15; Kol. 1:18). Vaikka seurakunnan jäsenten keskuudessa vallitsee tietty järjestys ja lahjojen erilaisuus (Room. 12:4-6; Ef. 4:16), he ovat kaikki yhden ruumiin jäseniä, eikä kukaan voi ottaa itselleen ominaisuutta tai tehtävää, joka kuuluu Kirkon päälle (Ef. 1:22-23; 5:23; Kol. 2).
Martin Chemnitz, Enchiridion – Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 202, Concordia ry, 2023.
Jumalaton ei voi tuhannella markalla saada niin paljon kuin uskovainen, joka luottaa Jumalaan, saa yhdellä markalla.
Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 209, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.
Mika,
Copypastauksesi kohta:
” Pyrimme toki Jumalan mielen mukaiseen elämään, mutta emme pelastuaksemme, vaan koska meidät on jo pelastettu.”
Ilmeisesti toki-pyrimme- poiminnassa on jatkoakin, jonka voisit aivan omin sanoin vielä lisätä, vaikka Vähäsarja olisi samaakin mieltä kanssasi.
Tämä voi vaikuttaa vaikealta, eli tarvii tietoa tai älyä, niinkuin sinunkin vihjaileva, hieman asiaa valottava tapasi kirjoittaa, kopioida.
Toki-sanalla virität pyrkimyksen …. pyhitykseenkö? Eli siihen, mistä Hebr. 12:14 kirjoittaa: ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;”
On kysymys maailman saatutuksista erossa pysymisestä, vaikka maailman pelto on saastaa täynnä. Eli vaellamme saastan keskellä, ”sekalaisessa seurakunnassa”, jos Augustinusta kopioisimme.
”Jeesus on meidän vanhurskautemme ja pyhityksemme. (Ja viisautemme ja lunastuksemme.)
Tässä viittaat 1.Kor. 1:30 ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,”
Tarkoitatko suluissa, että viisaus kertoisi pyhityksestä? Tietysti hengelliset asiat ovat kaikki toisiinsa sopivia, mutta eri sanat on olemassa painotuksia, asian eripuolia, varten.
Pyhityskeskusteluissa ei sakramentalinen opinmuoto koskaan käsittele pyhitystä erottautumista, saastutuksesta erossa pysymistä. Tai voidaan ehkä pätkimällä saada vähän sellaistakin tarkoitusta. Pelkästään Hebrealaisille-kirjeen 10. luku kertoo lahjavanhurskautuksessa tapahtuneesta maailmasta erosta, vaikka maailmassa elämme. Sen jälkeen koko 10. luku kertoo uskoontulleen /metanoia vaelluksesta, jolla matkalla on koko ajan taistelu maailman saastutuksia vastaan, eli pyhityksestä, pyrkimyksestä pyhitykseen.
Tarkoitin, että Jeesus on tullut meille viisaudeksi ja lunastukseksi. Kyllä luterilaisetkin opettavat pyhityksestä ja kilvoituksesta: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.” (1. Tim. 6:12). Jeesus on sekä vanhurskautemme että esikuvamme. ”Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.” (Room. 13:14) Sananlaskujen kirjassa kahdeksannessa luvussa puhutaan Viisaudesta tavalla, joka viittaa Jeesukseen. Viisaus, joka on ikiajoista ollut Jumalan tykönä, kutsuu ihmisiä luoksensa.
Bibliassa 1776 sanotaan esipuheessa Sananlaskujen kahdeksanteen lukuun:
I. Ijankaikkinen viisaus, Jumalan poika, kutsuu kaikkia oikiaa viisautta oppimaan, II. Julistaa voimallisia ja ijankaikkisia töitänsä ja ominaisuuksiansa; III. Kertoo kutsumisensa kuuliaisuuden hyödytyksen osoituksella.
Olen itse ajatellut, että varsinainen pyhityksemme tulee Kristuksen kautta. Mutta kuitenkin meidän tulee ”kilvoitella” ja tässä merkityksessä voitaneen puhua myös ”pyhityselämästä”, jossa on myös maailmasta erottautumisen (vaikkakin maailmassa elämisen) aspekti.
Kirkossa/seurakunnassa on aina seassa ”rikkaviljaa”, joka aikanaan erotetaan. Ja lienee meissä itse kussakin vähintäänkin ”rikkaviljan siitepölyä” tarttuneena – ja usein tarttuvanakin. Voisi titä kai synniksikin minittää?
Johanneksen evankeliumi:
6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Näin Jeesus itse sanoo.
Mika; Timo, en tässä sitaatissa ajatellut erityisesti Venäjää, vaan yleensä kaikkia maita, jotka hyökkäävät..
Anteeksi että meni ohi sektorin , joskus lukee tekstiä ja se herättää ajatuksia ja tulee vaan kirjailtua se .
”Pyrimme toki Jumalan mielen mukaiseen elämään, mutta emme pelastuaksemme, vaan koska meidät on jo pelastettu.”
Usko on perusta jolle Jumala suhde rakentuu. Kristillinen elämä ei rakennu tekojen varaan, vaan uskon. Teot ovat oleellinen osa Jumala suhdetta, miten suhdetta Jumalaan pidetään yllä.
Jo luterilainen tunnustukin opettaa, että teoilla on väliä pelastumisessamme. Pahat teot nimittäin karkoittavat Pyhän Hengen. Me tunnustamme syntimme pelastuaksemme. Teoilla on siis väliä ja ei ole kristillisyyttä ilman tekoja. On virheellistä ajatella pelastusta ilman tekoja ja kilvoitusta, joka päivä. Teot kuuluvat siis vanhurskauttamiseen.
Sami, me olemme muissa blogeissa keskustelleet paljon vanhurskauttamisesta. En taida nyt täällä jatkaa sitä.
Tai laitan kuitenkin tämän:
Kristinuskon tärkein totuus tiivistettynä
Tunnettu ja arvossapidetty amerikkalainen luterilaisen Missouri-synodin julistaja Robert D. Preus (1924─1995), kiteyttää luterilaisen vanhurskauttamisopin seuraavasti: syntinen (1) vanhurskautetaan (pelastuu) (2) armosta (3) Kristuksen tähden (4) uskon kautta (5). (Syttyneitä sydämiä, Preussin artikkeli ”Vanhurskauttamisoppi ja Rooma”, s. 144, Concordia 1996) Muistakaamme tämä aina, elämässä ja kuolemassa! Yhtäpitävästi tämän kanssa toteaa Lutherin työtoveri ja ystävä Philipp Melanchthon (1497-1560): ”Me olemme sitä mieltä ja me opetamme, että meidät luetaan vanhurskaiksi Jumalan edessä uskon kautta Kristuksen tähden”. (Augsburgin tunnustuksen puolustus, s. 95, 1948, SLEY. Ks. myös Augsburgin tunnustuksen neljäs artikla vanhurskauttamisesta.)
Vertaa tähän Jumalan omaa sanaa, Raamattua, esim.: ”Jumala on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- … Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:5, 8 ja 9)
Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” Room. 4:5-8. Psalmi. 32:1-2.
Siinä, Sami, olet oikeassa, että pahat teot voivat karkottaa Pyhän Hengen:
3. Me hylkäämme ja torjumme myös sen opetuksen, että uskoa ja uskovassa asuvaa Pyhää Henkeä ei voi menettää, vaikka tekeekin syntiä ehdoin tahdoin. Pyhät valitut muka säilyttävät Pyhän Hengen, vaikka lankeavat aviorikokseen tai johonkin muuhun syntiin ja jatkavat sen harjoittamista. Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje, 4. Hyvät teot.
Mika, tuosta mitä kirjoitat näet hyvin kuinka teoilla on merkitystä pelastuksessa😇
Ja vanhurskauttamisessa; ” Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” ( Jaakob 2)😇
Jaakobin kirje:
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Nimittäin, jos ei uskoa seuraa lainkaan hyviä tekoja. ”Raamattuhan kauttaaltaan opettaa, että tuomion perustana ovat uskon teot; Jumala teoista näkee, kuka on vanhurskas.” (Kalevi Tanskanen, Jaakobin kirje, SLEY, 1986.) Näin opettaa esim. Matteuksen evankeliumin luvun 25 loppu.