Mistä Jeesus tyhjensi itsensä, kun hän syntyi ihmiseksi?
Jeesus tyhjentyi täydellisyydestä, eli olla Jumala:
Filippläsikirje 2:7, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
Jeesus oli täydellisesti ihminen. Hänen jumaluutensa oli sama kuin kaikkien ihmisten, joissa jokaisessa on Jumalan luomisessa häneen puhaltama Jumalan henki. Eli synnyttyään hän oli senkaltainen ihminen, joiden on Taivaan Valtakunta.
Luuk. 2:
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
49 Niin hän sanoi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?”
Ennen opettajien tapaamista temppelissä, Jeesus oli siirtynyt lapsen otollisesta tilasta omakohtaiseen Jumal’suhteeseen. Hänessä toteutui se, mikä on koko ajan toteutunut uskoontulossa, uudestisyntymisessä. Jumala alkaa toimimaan vaikuttaen viisautta ja kykyä käsittää. Nämä ominaisuudet kasvavat ihmisessä hänen suostuessaan yhteistyöhön. Jumala ei vaikuta mitään, mitä ihminen ei halua eikä ihmisen tietämättä tee hänelle ihmeitä.
Tämä tähänastinen on yleinen kulku lapsilla, jotka ovat lapsuudestaan kuulleet Jumalan Sanan saarnaa ja sen ottaneet vastaan. Eli olleet aina uskossa. Tarkoitan, että Jeesus antoi mallin, reitin Isän vedossa kokoaikaiseen suhteeseen, tilaan, elämään Jumalan Valtakunnassa jo täällä ajassa.
Luuk 2:
52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
Tämä jae kertoo, kuinka Jeesus kasvoi, varttui uskossa, Jumalan armossa.
Sitten n. 30-vuotiaana hän oli valmis alottamaan se tehtävä, mitä varten hän oli tähän maailmaan syntynyt.
Johannes Kastaja oli edeltä avannut reitin parannuksen kautta Jumalan luo. Sen merkiksi hän kastoi ne, jotka halusivat tehdä parannuksen (metanoia) eli muuttaa kulkusuunnan taivasta kohti.
Tämän jälkeen Jeesus kohtasi 40 päivän koettelemukset ja sen lopuksi kiusaukset, parhaat tarjoukset mitä koskaan on esitetty. Jeesus tiesi tarjotun rikkauden, maineen ja yltäkylläisyyden syyn, koska hän tunnisti tarjoajan, Saatanan, jonka tarkoitus on vain tuhota iankaikkisuusosaan pääsy.
Jumala ei ”ikäänkuin-ihmisenä” sovittanut maailmaa. Jeesus kasvoi ihmisenä tehtäväänsä ja ihmisenä sovitti koko maailman synnin. Jesus kävi läpi kaiken mitä jokainen ihminen kohtaa, siksi hän voi, ei vain ymmärtää, vaan ratkaista, auttaa jokaisessa asiassa. Tuo jokainen asia, on tieto, varmuus siitä, että kuoltuamme vietämme iankaikkisuuden Jeesuksen seurassa. Jos se ei ole kunnossa, huoli ja huolehtiminen muusta ei kompensoi mitään.
Reijo nosti aiemmin jo vanhurskauttamisen ja näen keskustelun keskeisenä asiana juuri erilaisen käsityksen tässä. Näyttäisi siltä, että Helluntailaisuudessa vanhurskauttaminen käsitetään eri tavalla, kuin kirkossamme. Reijo näyttää vaativan tietynlaista uskoo tuloa, jotta vanhurskauttaminen voi olla todellinen. Minusta uskoontulo kuuluu kategoriaan Jumalan suuret salaisuudet. Tiedän miten johdatan ihmisen uskoon, kun hän sitä pyydetään. En siinä tehtävässä ole se, joka määrää miten ja millä ehdoilla se tapahtuu. Minusta vanhurskauttaminen on jo tapahtunut ja se kun se uskolla omistetaan, tullaan uskoon. Se uskokin saadaan lahjana ylhäältä.
Pekka Veli,
Ei ole helluntalaisvanhurskautusta. Siksi voit nimittää sitä mikä Raamatussa on luettavissa.
Ei sinulla, minulla tai kenelläkään ole mitään ellei hän vastaanota. Tässä tapauksessa on kysymys uskon vanhurskautuksesta. Kaikki on Ylhäältä, kaikki on Jumalan työ. Uskoa ei kenelläkään ole. Hän Jumala-Jeesus vaikuttaa uskon syntymisen Henkensä kautta siellä missä ovi avataan, otetaan vastaan. Näin on kaikkialla maailmassa, kun ihmisiä tulee uskoon. Ihmiset, kirkot siihen yrittää muodostaa ”oikean uskon”, vaikka ihmisen työ ei siihen vaikuta, ei mitään lisää. Pois voi kyllä ottaa, koska uskoontulon ihme on vain vapaaehtoisesti , ilolla, vastaanotettavissa.
Olenkin vain ihmettelemässä sitä missä se varsinainen ero piilee. Kommettiketujasta en sitä löydä.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä ero on uskollamme.
Reijo kirjoittaa: ”uskoontulon ihme on vain vapaaehtoisesti , ilolla, vastaanotettavissa.” Tässä korostuu siis ”uskoontulo” sillä tavoin, että itse Kristus ja nimenomaan meidän puolestamme, meidän sijaisenamme peittyy. Toisin sanoen evankeliumi. Siispä tässä korostuu minun uskoni, minun ratkaisuni, minun valintani, minun uskoontuloni jne. Juuri tätä karikkoa on vältettävä viimeiseen asti, sillä kyse on omavanhurskaudesta.
Sakramentaalinen vanhurskautus muodostuttaa ei-sakramentaaliselle reititykselle peitteen, millaista ei ole. Puhut olemattomia, asioita joita ei voi tapahtua, vaikka minä lainaan ilmaisua Apt. 2:
41, ”jotka nyt ilolla/asmenos ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin ….”. Siis ei ole ”huomattu, huomioitu” oleellisinta, asmenos/ilolla, vapaaehtoisesti, ilman pakotusta jne.
Tarkoitan, että minun sanamuotoni on lainaus, suora lainaus Raamattua, niin alkukielellä kuin esim Luther 1545 (Die nun sein Wort gerne annahmen, ließen sich taufen, und wurden hinzugetan an dem.)
Sakramentalinen kääntäjien koulukunta uskaltaa tehdä tällaisia poistoja, mitkä ovat juuri oleellisia. ”Asmenos, eli ilolla/vapaaehtoisesti” on poistettu. Tietysti jos nämä jäisivät Raamattuun, niin uskomattomalla, jumalattomalla ei olisi sijaa Jumalan Seurakunnassa.
Karikkoa ei ole, on vain haamu-karikkoja.
Pekka Veli,
Vastaus kommenttiisi:
Ei ole eroa, kun Jumala vanhurskauttaa ihmisen, joka sitä halua/ suostuu. Vanhurskautus on uskosta, uskoontulemisesta, uudestisyntymisestä.
Tämä johdatteleva kommenttisi hyväksyttää ihmisen työn vanhurskautuksen perustukseksi, tai siihen sisältyy ehdotus, että onko sillä väliä miten ihminen tulee uskoo, siis tieten tai tietämättään, eli niinkuin itse olet sanonut itsestäsi ja uskosi perustasta, mikä muodostui kerran ehtoollisella , … vai olisiko se ollut jos aikaisemmin???
Uskoontulo, uudestisyntyminen Ylhäältä, kääntymys ja niin edelleen, on tila, tai tie johon astutaan. Näin tapahtuu ja on tapahtunut monelle, minullekin. Tätä tietä ei kukaan ole vaeltanut virheettömästi, paitsi Jeesus.
”Uskoontulo, uudestisyntyminen Ylhäältä, kääntymys ja niin edelleen, on tila, tai tie johon astutaan.” Ei ole. Se on vasta tien alussa oleva viitta, jonka mukaan elämä saa uuden suunnan. Kristus on tie, jota kristittyinä seuraamme. Tila on meille valmistettu vasta tien lopussa.
Loppukommentti Reijo M:lle. On tullut selväksi, että uskoontulo on mielestäsi ihmisen tietoista ratkaisun tekoa. Jos tällainen ei ole ihmisen työn (=ratkaisu, tilaan astuminen) tekemistä vanhurskautuksen perusteeksi, niin en kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä sitten olisi. Kuitenkin syytät meitä vanhurskauttamisen vääristämisestä eri tavoin. Vanhurskauttaminen kun on erityisesti Jumalan teko, jossa Hän julistaa meidät edessään kelpaaviksi yksin Kristuksen tähden. Syytät meitä toistuvasti ties mistä Raamatun vastaisista ihmisopeista ja Raamatun vääristelystä, mutta kieltäydyt hyväksymästä edes teologisia, Raamatun pohjalta muotoiltuja, käsitteitä. Kuitenkin edes niiden käyttö selkeyttäisi ajatusten vaihtoa eteenpäin ettei koko ajan tarvitsisi puhua toistemme ohi. Vuoden 1992 käännös ei varmasti ole kaikilta osin paras mahdollinen, mutta kaikissa käännöksissä on omat puutteensa. Hyvää kesän jatkoa.
”Syytät meitä toistuvasti ties mistä Raamatun vastaisista ihmisopeista ja Raamatun vääristelystä, mutta kieltäydyt hyväksymästä edes teologisia, Raamatun pohjalta muotoiltuja, käsitteitä.”
Marko,
Varmaan voit laittaa vaikka pari teologista määritelmää, joita en hyväksy. Lupaan paneutua asiaan ja selvittää asian koht’sillään.
Reijo M. No jatkan vielä vähän, ulkomuistista, mutta en palaa ennen elokuun puoltaväliä: (1) Kiellät kaksiluonto-opin eli sen, että Herramme oli täällä maan päällä (ja on yhä) tosi Jumala ja tosi ihminen. Martti Pentti kutsui tätä aika hyvin ”areiolaiseksi monofysitismiksi”. (2) Opetat Herramme luopuneen Jumaluudestaan ihmiseksi tulemisessaan eli inkarnaatiossaan. Molemmat sotivat Johanneksen evankeliumin 1. luvun opetusta vastaan. (3) Opetat, että uskoon tulossa astumme uuteen todellisuuteen ja meistä tulee tällöin synnittömiä. Vastoin Roomalaiskirjeen 7. luvun opetusta siitä, kuinka uusi ja vanha ihminen kamppailevat uskovaisessa keskenään. Myös 1. Joh. kirje puhuu siitä, kuinka me teemme kuin teemmekin syntiä ja tarvitsemme puolustajaa Isän tykönä vaikka kuinka olemmekin Jumalasta syntyneet eli uudesti syntyneitä ja Pyhän Hengen saaneita.
(4) Kristikunnassa vallitsee erilaisia käsityksiä siitä, onko ja missä määrin ihmisellä vapaa tahto uskomisen asioissa sekä siitä, mitä usein negatiivissävtisesti leimakirveenä käytetty ”sakramentalismi”oikeastaan tarkoittaa. Samoin on eriäviä näkemyksiä siitä, mitä ”vanhurskauttaminen” käytännössä on. Kaikki nämä ovat isoja kysymyksiä. Luterilainen – tunnustuskirjoistamme löytyvä ja mielestämme Raamatun kohdilla vankasti perusteltavissa oleva linjaus on: Jumala hyväksyy meidät yhteyteenså yksin armosta ja yksin Kristuksen sovitustyön ansiosta niin, että tartumme Jumalan itsensä lahjoittamalla ja vaikuttamalla uskolla. Jumala käyttää tässä instrumentteina julistettua ja kirjoitettua Sanaa sekä sakramentteja: kastetta, ehtoollista (ja synnintunnustusta/päästöä eli rippiä. Joillakin ihmisillä uskon syntyminen on vahvasti tuntuva ja koettava – jopa ratkaisulta tuntuva – elämänmuutos, jota kutsutaan parannukseksi/kääntymiseksi tai uudestisyntymiseksi. Tai pitempi ei-dramaattinen prosessi. Vanhurskauttaminen on Jumalan tuomoistuimen edessä toteutuva – siis meidän itsemme ulkopuolella tapahtuva – vapauttava tuomio, joka tietenkin myös vaikuttaa erilaisia asioita.
Tässä on nyt erityisesti kysymys kolmesta ensimmäisestä kohdasta. Varsinkin sanoja uudestisyntyminen, pyhitys ja parannus on aikoinaan (=ennen ns. historiallis-kriittistä teologiaa) käytetty Raamatun pohjalta useammassa eri merkityksessä, mistä ei pidä liikaa hämmentyä. Hyvää loppukesää.
Reijo M. Palaan vasta elokuun loppupuolella. Torjut (1) Kristuksen kaksiluonto-opin vastoin Johanneksen evankeliumin 1 lukua. Martti Pentti puhui aika hyvin ”areiolaisesta monofysitismistä”. Torjut (2) Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvussa ja Johanneksen 1. Kirjeen lausumista selkeästi ilmi käyvän opetuksen siitä, kuinka myös uudestisyntyneissä on jäljellä todellista syntiä, he lankeavat synteihin ja tarvitsevat puolustajaa Isän tykönä. (3) ”Sakramentalismi” on monimerkityksinen ja yleensä haukkumasanana käytetty sana. Toivon, että ymmärtäisit, miksi me käytämme sanaa ”sakramentti”: Jumala, joka on luonut tämän maailman, käyttää myös luomaansa materiaa silloin kun pelastaa meidät. Hyvää kesän jatkoa!
Nämä kohdat, jotka pidät vain muotoilu-kysymyksinä ovat vain tähän keskusteluun kuuluvia. Tietysti tähän vastaan.
”Kaksiluonto-oppi” ei ole Raamatusta. Kirkon tunnustuskirjoista se ja tässä yhteydessä jätetään se sinne.
Jeesuksen luopuminen oli Isän työ. Voit lomallasi asiaan tutustua, eli Sinä (Isä) teit Hänestä (Jeesuksesta) vähäksi aikaa ihmiseksi, vt. Psalmi, eli enkeleitä halvemmaksi. Siis tuo muoto Psalmeissa on ihmisestä ja toistettu Hebrealaiskirjeessä. Ei ole kysymys sanoituksesta, vaan lukutaidosta, eli käsittää,uskoa, se mikä on luettavissa.
En koskaan ole sanonut enkä kokenut, enkä tunne ketään joka olisi kokenut, olevan tullut synnittömäksi. Miksi puhut tällaista, mitä missään ei ole sanottu????
Kristikunnassa on todella käsityksiä, monenlaisia. Niitä ei pidä tähän pohdintaan tuoda mukaan. Vain Sana, Kirjoitukset pätevät, vastoin kuin Trenton päätös, että traditiot, kristikunnan käsitykset olisivat Raamatun ohi ajavia asioita.
Kirjoitin tämän kiireesti, että ehtisit lukaista seen ennen lomille lähtöäsi. Kuitenkin edellytän, että jokaiseen neljään kohtaasi vastaat.
Muuten sakramentalismi ei ole haukkumasana ei edes minulle. Se on vain pidettävä poissa, kun Raamatun pohjalla, hengellisesti, asioita käsitellään. Augustinus-RKK-Luther-Evlut pohjalta ei käsitellä Raamattua, vaan näitä mainittuja henkilöitä ja kirkkoja käsitellään Raamatun pohjalla ja pohjalta.
Marko,
Pyytäisin vaikka e-mailisi osoitteen, koska tälle sivustolle vastaaminen ei lomaltapaluusi jälkeen tavoita ketään. Haluan uskoa, ettei se ollut tarkoituksesi.
En käytä osoitettasi väärin, vaan ainoastaan sinulle vastaukseen.
T. Reijo
P.S. Tietysti: hyvää lomaa!
Reijo M. Minulla ei nyt ole intressiä ja aikaa yksityiseen vääntöön. Näitä blogeja lukevat varsin monet yllättävätkin henkilöt ja kommentoin ensisijaisesti heidän vuokseen. Kaikella kunnioituksella ja rakkaudella: Näyttää siltä, että edellytyksiä mielekkääseen ajatusten vaihtoon ei tsida olla, kun yhteistä käsitteistöäkään ei saa käyttää. Palaamme alkusyksystä.
OK, siis syksymmälle!
Tämä on lainaus, jonka kirjoitin Kari Paukkusen blogille: ”Muroma: ”Luterilaisen käsityksen mukaan on kaste ARMONVÄLIKAPPALE kuten Sanakin. Kaste on EVANKELIUMIA. Reformoidun käsityksen mukaan kaste on kuuliaisuuden osoittamista Herran käskylle sekä vertauskuvallinen pyhä toimitus. Kaste on LAKIA. Edellinen korostaa Jumalan työtä niin, että ihmisen omakohtainen uskokin käy toisinansa suorastansa merkityksettömäksi. Jälkimmäinen korostaa uskon merkitystä siihen määrin, että vasta ihmisen usko tekee kasteen kasteeksi, ja näin ollen ei Jumalalle jää mitään osuutta siinä, korkeintaan se, että Hän osoittaa mielisuosiotaan ihmiselle, joka näin on osoittanut kuuliaisuutta Hänelle.”
Kun nämä molemmat käsitykset on ikään kuin viety ”tappiin asti”, äärimmäiseen päähän, niin mennään harhaan. Siis tämä on minun mielipiteeni. Ei jää mitään tilaa enää sille, että kaste on uskolla otettava vastaan ja että kaste on Jumalan työ, eikä perustu meihin ja meidän uskoomme.
Uskon syntyminen on se pääasia, sillä ilman uskoa ei voi pelastua, vaikka olisi kastettukin. Kaikki kastetut eivät usko. Tämä on aivan selvää. Kaikki kastetut eivät siis ole uskovia, sanoi kirkko mitä tahansa. Kaste ei ole automaatio. Mutta kasteessa Jumala tarjoaa armonsa meille. Pieni vauva tulee kastaa eikä jättää ilman kastetta. Opetus kasteen jälkeen on tärkeää. Mitä väliä on ajankohdalla milloin ihminen tulee uskoon siis alkaa uskoa Kristukseen? Ennen kastetta vai kasteen jälkeen? Minusta riitely tästä on aivan järjetöntä. Tärkeintä on se että NYT, TÄNÄÄN IHMINEN USKOO JA ON KRISTUKSESSA. Onko väliä sillä nimitetäänkö sitä uskoontuloksi vai paluuna kasteen armoon? Minusta ei ole. Olisi varmaan parempi puhua siitä Kristuksen luo palaamisena, sillä hän on se keskus, ei kaste sinänsä.
Reijo kirjoitti minulle: ”Puhut olemattomia, asioita joita ei voi tapahtua, vaikka minä lainaan ilmaisua Apt. 2:41, ”jotka nyt ilolla/asmenos ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin ….”. Siis ei ole ”huomattu, huomioitu” oleellisinta, asmenos/ilolla, vapaaehtoisesti, ilman pakotusta jne.”
Reijo, nyt teet sitten ILOSTA sen pääasian. Entä jos iloni ei olekaan oikeanlaista iloa? Entä jos uskoni ei olekaan juuri oikeanlaista uskoa? Ei minun uskoni ole pelastukseni perusta, vaan Kristuksen ristinsovitus. Uskoni kohde pelastaa, ei minun uskoni. Usko voi horjua. Tänään se voi olla vahva, huomenna taas heikko. Usko perustuu Jumalan lupaukseen.
Olen kirjoittanut Raamattuuni Hepr. 6:17-20 kohtaan, että kristityn pelastusvarmuus ja toivo perustuvat Jumalan lupaukseen ja valaan: ”että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edellä juoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan.”
Ilostakaan saa tehdä uutta lakia! Me pyrimme aina tekemään uusia lakeja, kun pitäisi pitäytyä yksin Kristukseen ja hänen sovitukseensa ja armoonsa, siis evankeliumiin. Kyse on Jeesuksen suostumisesta Isän tahtoon. Jeesuksen kuuliaisuudesta Isän tahdolle. ”Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” Hepr.10:10.
Korjaus: EI ilostakaan saa tehdä uutta lakia…
Riitta,
On parempi, ettet jatka. ”Rinnakkaisblogilla” voit mielin määrin käsitellä minua Kari Paukkusen kanssa, ja onhan siellä varmaan muitakin. Mielipiteenne minusta ovat varmaan harmoniassa keskenään, eli kielteisesti rakentuen ja voimaantuen keskenänne yhteisestä uskomuksestanne eli ”vainonne” kohteesta. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta Kotimaan blogihistoriassa, että tällaista henkilöön menevää arvostelua voidaan harjoittaa.
Veljesyhteyteni, Helluntaipäivän Kastajaliike, on sitten tuon helluntain Pyhän Hengen kasteena vuodatuksen jälkeen ollut aina ”vapaata riistaa”, lahkolaisuutta, mihin liikkeeseen Paavalikin mielellään tunnustaa kuuluvansa.
Riitta,
vielä, vastakommentoin mielelläni sinulle kommenteja 29.07.2022 11:30 ja 29.07.2022 11:51. Laita sitä varten s-postiosoitteesi. Minun on: begra1@hotmail.com.
T. Reijo M.
Reijo, kiitos blogistasi. Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän eli maanpäällä täysin Jumalan tahdon mukaisesti.
Jeesuksen on aina ollut pyhä.
”Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. (3. Moos. 19:2 / FB38)