Samuli Suonpään juttu maanantain Iltalehdessä kertoo, että lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen aikoo yhdessä puolisonsa, pastori Niilo Räsäsen kanssa vaatia hallinto-oikeutta kumoamaan Riihimäen evl-srk:n päätöksen. Kirkkoneuvosto oli päättänyt, että seurakunnan tilat ovat kaikkien seurakuntalaisten käytettävissä, niin heteroiden, homojen ja lesbojenkin. Räsästen mielestä päätös on lainvastainen ja rikkoo tilojen pyhyyttä.
Lähden kommenttipuheenvuorossani liikkkeelle kauempaa, syystä että itselläni on suht tuore kokemus Turun hallinto-oikeuden syrjintäpäätöksestä. Helsingin Sanomat ”paljasti” yli kymmenen vuotta sitten, että Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) kirjastoapuraha suosii konkareita ja syrjii nuoria. Hesarin ääntä kuultiin ja Taike muutti linjaansa, se alkoi suosia nuoria ja syrjiä vanhoja. Olin itse rahoittanut kirjallisen työni nimenomaan Taiken apurahoilla, mutta 65 vuotta täytettyäni, nyt jo yli kymmenen vuotta, en ole enää saanut penniäkään, en senttiäkään.
2017 valitin tästä Turun hallinto-oikeudelle, joka kaksi ja puoli vuotta asiaa tutkittuaan kumosi Taiken ikäsyrjivän päätöksen. Ja mitä teki Taike? Se ei valittanut päätöksestä, mutta valitusajan mentyä teki uudestaan saman päätöksen. Olen jatkanut kirjallista työtä ja julkaissut kirjoja – mutta apurahaa en taaskaan, tänäkään vuonna saanut.
Pitkän alun jälkeen siirryn tapaus Räsäseen. Siihen tuon vain kaksi näkökulmaa. Niilo on teologi, mutta hänen puolisonsa Päivi on lainsäätäjä. Se tekee tästä jutusta erikoisen. Luulisi kaikkien kansanedustajien ja ainakin entisen sisäministerin tietävän, mikä on hallinto-oikeuden toimivalta. Hallinto-oikeus tutkii päätöksenteon laillisuutta. eli sitä, onko päätös syntynyt juridisesti oikein. Sen takia Turun hallinto-oikeus kumosi minua koskeneen päätöksen, koska se todennäköisin syin loukkasi perustuslain takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta. Mutta, oikeudella ei ollut valtaa maksaa apurahaa, sen päätöksen teki ja tekee Taike, joka siis jätti sen uudestaan tekemättä.
Eikös Päivi Räsänen itse saanut äskettäin vapauttavan päätöksen? Hänen teologiansa oli hataraa, mutta oikeus ei käynyt sitä pohtimaan, vaan vapautti.
Toinen näkökohta onkin tässä jutussa painavampi. Lainsäätäjä Päivi Räsänen on halunnut viedä oikeuksia ryhmältä, jota Suomen valtio pitää yhdenvertasena ja loukkaamattomana. Hän on vienyt valikoivan Raamatun tulkinnan siihen pisteeseen, että on halunnut syrjiä ryhmää, jonka Herran apostoli Paavali tuomitsee, mutta evankeliumien Jeesus ei. Eli PR tuomitsee naapureita, keskittyy heidän vikoiluunsa ja nyt taas. Eikö tämä voisi jo riittää. Kun Räsäset esiintyvät Raamatun puolustajina, he ”hyppäävät yli” m.m. Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen kuudennen luvun. Pieni lainaus: ”Veli siis käy oikeutta veljeään vastaan, ja vielä epäuskoisten edessä! Jo se, että yleensä käräjöitte keskenänne, on teille tappioksi.”
Laajempi aiheen käsittely kirjassani ”Jeesus vai Paavali? (Väyläkirjat 2022)
Mielipiteiden vaihto näkyy rönsyilleen. Kannattaa huomata kaksi asiaa: Luterilainen eksegetiikka on yli 500 vuoden ajan lähtenyt siitä, että keskustelussa pitää käyttää niitä Raamatun kohtia, jotka liittyvät käsiteltävään aiheeseen.
Toiseksi Raamatun tekstit nimenomaan EIVÄT kuvaa VAIN kirjoitusajankohtansa näkemyksiä. Niillä on sisältönsä ja sanomansa KAIKKIEN aikojen kristityille, vaikka ne olisivat alun perin ns. tilapäiskirjoituksia ja niiden tulkinnassa on tietenkin huomioitava alkuperäisten kuulijoiden/lukijoiden tilanne.
Ajatus, jonka mukaan vaikkapa Paavali ei kirjoittanut jotakin meille tai meidän aikaamme varten ja erilaiset hänen opetuksensa olisivat meidän muutettavissamme, on toki jo 1700-luvun lopulla syntynyt valistusajan hengentuote. Siinä on toki tietty ”pointti” mutta se ei vastaa ns. klassisen kristinuskon näkemyksiä. Pikemminkin on taas kysymys perinteisestä ongelmasta: tarkoittaako Jumala puhuessaan meille Raamatun sanojen välityksellä todella sitä, mitä sanat merkitsevät, vai onko meidän järkemme Häntä viisaampi.
Kiitos kommentista Marko!
On se merkillistä, että ”kirkko” ei taivu kaikkeen samaan mitä eduskunnassa ja muilla ”areenoilla” enemmistö päättää?
Klassinen kristinusko on haastettu, uudet ajatukset koettelevat perustusta; Heikki Palmu ”Jeesus vai Paavali?” (Väyläkirjat 2022) on myös myynnissä.
> tarkoittaako Jumala puhuessaan meille Raamatun sanojen välityksellä todella sitä, mitä sanat merkitsevät, vai onko meidän järkemme Häntä viisaampi.
Tosiasiallisesti tuo Markon viimeinen lause kuuluu seuraavasti:
”tarkoittaako Jumala puhuessaan meille Raamatun sanojen välityksellä todella sitä, mitä sanojen ymmärrämme merkitsevän, vai onko meidän järkemme Häntä viisaampi.”
Ei ole kovin rakentavaa esittää tätä kiistaa siinä muodossa, että kiistan toisella osapuolella on hallussaan absoluuttinen totuus ja toinen osapuoli on olevinaan Jumalaa viisaampi. Mielestäni tuollainen retoriikka on lapsellista. Se ei ole rakentavaa ja se on vastakkainasettelua ja riitaa lietsovaa.
Vaikka olisimme Raamatun tulkinnasta kovastikin eri mieltä, olisi mielestäni aikuismaista käytöstä myöntää se, että kiistan kumpikin osapuoli tulkitsee Raamattua ja kiista syntyy siitä, että osapuolet tulkitsevat sitä eri tavalla eli ymmärtävät sen sanoman eri lailla. Ja tästä syystä samasta kysymyksestä päädytään kahteen hyvin vastakkaiseen lähestymistapaan.
Mikko, ”kumpikin osapuoli tulkitsee Raamattua ja kiista syntyy siitä, että osapuolet tulkitsevat sitä eri tavalla eli ymmärtävät sen sanoman eri lailla.”
Näin se on ollut, ja näin se jatkuu? Miksi ei jatkuisi?
Mikko Nieminen. Tulkinnoilla ja tulkinnoilla on eroja, kuten myös tulkintaperiaatteilla.
Vastakkain eivät ole vain vanhojen ja pyhinä pidettyjen kirjoitusten erilaiset tulkinnat, joista sitten yritämme valita nykyisen ymmärryksemme valossa perustelluimman. Kristinuskon sisällä on aina esiintynyt erilaisia näkemyksiä siitä, miten jokin raamatunkohta on ymmärrettävä. Kysymys on itse tulkinnan perus- ja lähtöasetuksista sekä siitä, miten sovelletaan.
Jos vaikkapa Paavalin Roomalaiskirjettä tulkitaan siitä lähtökohdasta, että kyse on yhden uskonnollisen vaikuttajan laatimasta uskonnollisen yhteisön sisäisestä viestistä 50-luvun Rooman valtakunnassa, koko lähtökohta on erilainen kuin ns. klassisessa kristinuskossa. Siinä lähdetään siitä, että kysymys on Jumalan omasta sanomasta, jonka välittäjä(t) tietysti toimivat oman aikansa ehdoilla ja joka koskee kaikkia kristittyjä kaikkialla. Edellisessä järki nostetaan lähtökohtaisesti Raamatun yläpuolelle. Jälkimmäisessä järkeä käytetään erittelyyn ja ymmärtämiseen, mutta vangitaan myös uskon kuuliaisuuteen ja ymmärretään, että usko Kristukseen ja Pyhä Henki ovat tarpeellisia – jopa välttämättömiä – ymmärtämiseen ja sanoman soveltamiseen. Teologiassa tätä kutsutaan ministeriaalisen ja magisteriaalisen tulkinnan eroksi: edellisessä järki on lähtökohtaisesti alistettu Jumalan sanalle, jälkimmäisessä korotettu sen yläpuolelle. Tiukan akateeminen lähestymistapa voi olla asia erikseen, mutta nyt keskustellaan kirkon eli uskonyhteisön omasta linjasta. Se taas EI välttämättä ole tai aina edes voi olla sama kuin ynpäröivän yhteiskunnan.
Olet oikeassa siinä, että syntyy helposti kärjistetty vastakkainasettelu ”meidän” absoluuttisen totuutemme ja ”noiden” harhautuneen ajattelun välille. Mutta: Kyllähän toinen osapuoli harrastaa aivan samaa. ”Nuo” ovat homofobisia ja rakkaudettomia konservatiiveja, ”me” otamme huomioon tieteen nykykäsitykset ja edistämme ihmisten tasa-arvoista kohtelua kirkossa… Kärjistykset ja fanatismi eivät auta yhtään ketään.
Minun puoleltani ei ole kysymys lapsellisesta retoriikasta tai vastakkainasettelun lietsomisesta. Vaan siitä, että näkemykset, joiden mukaan kirkon pitäisi vihkiä ja siunata spn-avioliitot ovat ilman yksinkertaisesti Raamatun tekstien, juutalaiskristillisen tradition ja kristillisen uskon vastaisia. Myös kristillisen rakkauden näkökulmasta ja vaikka näitä näkemyksiä esitetään kirkon sisältä. Se, miten valtiovalta näkee asian, on sitten eri asia. Tieteen näkökulmia en tunne riittävästi ja käytännön sielunhoidossa asiat ovat vaikeita kohdattavia. Syrjinnästä sanoudun irti, samoin ajattelen, että me yksityiset Raamatun tulkitsijat voimme erehtyä erilaisissa kysymyksissä. Ikävä kyllä olemme näköjään matkalla kohti ”Amerikan mallia” jossa erilaisista asioista käräjöidään.
MARKO,
olen kokenut sinut keskustelijaksi, joka pyrkii kuulemaan myös toista. Olemme eri mieltä, kyllä, mutta jostain samaakin mieltä. Kysymys, jonka Eero Huovinen äskettäin Turussa otti esille, en muista enää viittasiko hän Ratzingeriin vai Toisen ekumeenisen konsiilin paaviin. Muistinvaraisesti ajatus oli se, että on sittenkin enemmän sitä, mikä yhdistää.
Sinäkin puhut ”klassisesta kristinuskosta”. Etkö silloin viittaa Paavaliin ja antiikin ajatteluuun? Sitä varhaisempi kristinuskon muoto oli juutalais-kristillinen, ennen Jerusalemin hävitystä 70 jKr. Eikö jo tämä vaikuta siihen, miten UT:tä luemme ja ymmärrämme?
Toivottavasti emme kulje kohti Amerikan mallia. Mutta olemme jo jonkun aikaa kulkeneet kohti alkukirkon mallia, jossa keskusteltiin ja väiteltiin, välillä kiivaastikin. Jotkut kaipailevat yhtenäiskulttuurin aikoja. Minusta tämä uusi, avoimempi (jos kohta samalla ristiriitaisempi) malli on parempi.
En ole puhunut kirkon avioliittomalleista. Mutta, jos katsoo asian historiallista, kirkkohistoriallista puolta, kirkko ei ole ollut aloitteellinen perustan luoja, vaan kirkko on enimmäkseen seurannut sitä, minkä valtio on säätänyt. Eikö Roomalaiskirje tue sitä? Avioliitto on yhteiskunnallinen järjestys.
Heikki Palmu. Miehen ja naisen välinen avioliitto on Jumalan asettama luomisjärjestys, joka tavataan kaikissa kulttuureissa. Siksi se on universaali yhteiskunnallinen järjestys, jonka solmimisen muodot voivat olla hyvin erilaisia eikä siihen tietenkään tarvita kirkollisia seremonioita tai pappeja. Itse asiassa olen muuten hiukan eri linjoilla mm. Räsästen kanssa siinä, mitä moniavioisuuteen tulee.
Samalla kirkon traditiossa on myös syvällä ajatus, jonka mukaan kristillisellä ja ei-kristillisellä avioliitolla on ero. Kirkon velvollisuus ei ole olla aina samaa mieltä valtion tai ”yhteiskunnan” kanssa vaan sillä on oma, keskeisesti Raamattuun perustuva käsitys avioliitosta. Nyt vain elämme aikaa, jolloin kristilliseen uskoon perustuvat käsitykset purkautuvat ja poistuvat lainsäädännöstäkin. Lisäksi kirkon ”moniäänisyys” räjähtää ilmoille kuin samppanja lämpimästä pullosta poksautettaessa.
Minulle klassinen kristinusko nojaa tietysti myöhäisantiikin aikana kiteytettyihin uskontunnustuksiin, vaikka muissa kulttuureissa samat sisällöt sanoitettaisiin varmasti toisin. Uskomme sisältö kun on ilmoitettu Raamatussa ja lausuttu julki uskontunnustuksissa samalla kun ne EIVÄT ole jokin pienin yhteinen nimittäjä, jonka ulkopuolella saa vapaasti ajatella kuten haluaa.
Jatkan vielä… Olen tänä keväänä seurannut huolestuneena kahta ilmiötä. Ensiksikin tätä käräjöintivimmaa ja toiseksi eduskuntavaalien kampanjassa esiintynyttä väkivaltaa sekä Ruotsista poimitun ”blokkipolitiikan” ujuttamista politiikkaan. Tämä ei mielestäni ole kenenkään etu, koska polarisaatio lisääntyy. Ja kristityt menevät mukaan… Periaatteessa kristityt kyllä voivat seurata Paavalin esimerkkiä: hän piti esillä Rooman kansalaisuuttaan ja sen antamia oikeuksia, missä evankeliumi sitä tarvitsi.
Uskonasioissa on kuitenkin huomioitava, että täysin vastakkaiset näkemykset harvemmin voivat pysyä saman yhteisön sisällä vaan johtavat hajaannukseen. Siinä, missä nämä hajaannukset ennen tapahtuivat pelastusopin, pyhityksen, kirkko-opin ja sakramenttien tiimoilta, nyt jako tapahtuu 1. uskonkappaleen perusteella: mies ja nainen seurakunnassa ja perheessä ja itse luomisen tulkinta.
Kiitos mielipiteen vaihdosta, Heikki P ja muut. Käyttäkää simaa kohtuudella ja syökää munkkeja sopivasti! ”Työn orjat, sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus…”
MARKO, kuullosti ihan lähtötervehdykseltä ja kovin pitkäksi tämä keskustelu-ketju onkin jatkunut. Minä päivystän hetken vielä, mutta haluan myös kiittää sinua ja kaikkia mukana olleita. Hyvää vappua, iloa ja siunausta!
RIITTA,
miten paljon haluat avata sitä, mitä omassa makuuhuoneessasi tapahtuu?
Toinen kysymys: Miten paljon haluat vaikuttaa tai määrätä siihen, mitä seinänaapurisi makuuhuoneessa tapahtuu?
Heikki, erittäin asiaton kommentti!
Minultahan näitä sataa. Sinä! Sinä! Asiatonta minulta oli jo sekin, kun kysyin Raamattu-opinnoistasi. Itse tietenkin päätät, mikä kysymys on niin asiallinen, että voit siihen vastata. En tunne sinua, ollenkaan, mutta varmalta ja tietävältä sinä vaikutat.
”Miten paljon haluat vaikuttaa tai määrätä siihen, mitä seinänaapurisi makuuhuoneessa tapahtuu?”
-Ei ollut minulle, mutta pakko kommentoida…
Tämä kysymys otetaan usein esiin jossain vaiheessa keskustelua… Ja ihmettelen sitä että oman raamattunäkemyksen ja tulkinnan, kristillisen avioliitto- ja seksuaalietiikan näkemyksen ja vakaumuksen avaaminen ja tästä keskusteleminen mielletään samaksi asiaksi kuin toisten elämien kontrollointi ja ”määrääminen”.
Esim. ateisti saa minun puolestani aivan vapaasti, ja oikein toivottavastikin, avata näkemystään siitä mitä Jumalaan uskominen hänestä on, ja missä mielessä ei usko Jumalaan. Ja miksi Jumalaan uskominen ei ole hänestä järkevää, tai jopa toivottavaa (koska uskonnot ovat aiheuttaneet asioita X, Y ja Z)
Vanhoillislestadiolainen saa ajatella, että teen syntiä jos katson televisiota tai käyn elokuvissa.
Jokainen uskova tekee asioita, joita joku toinen uskova ei hyväksy. Ja se toinen uskova saa sanoa sen. Ja jos haluaa kuulla oman kantani asiaan, kerron sen.
Tämä on keskustelua, kun siinä ei aleta esittämään henkilökohtaisia vaatimuksia. Tai jos esitetään, niin se on vain huonoa keskustelua, eikä sen kannata antaa elämäänsä pilata.
SARI,
Tämä ”kristillinen seksuaali- ja avioliittoetiikka.” Se ei ole ollenkaan yksinkertainen kysymys, Paavali ei pitänyt Korintin kristityille Alfa-kurssia tai rippikoulua. Hän vastasi satamakaupungin uskovien kysymyksiin, täysin mahdollista, että kysymyksissä olisi nimeltä mainittu jonkun miehen tai jonkun naisen nimi. Vihkikäytännön muotoutumiseen meni joku vuosisata ja aktiivinen osapuoliu oli aluksi yhteiskunta, sen toimijat.
Kiitos Sari! Juuri näin.
Tuota sanaa, sopimaton käytös=riettaus, jota edellä oleva kommenttini selitti, esiintyy Raamatussa vain näissä yhteyksissä, eli kun puhutaan kahden samansukupuolisen ihmisen seksuaalisesta kanssakäymisestä. Sitä ei millään voi pitää Jumalan hyvän luontoon asettamien järjestysten ja luonnonlakien mukaisena käyttäytymisenä eikä sitä siksi tietenkään pidetty juutalaisessa yhteiskunnassa mitenkään mahdollisena, vaan oli tuomittavaa ja rangaistavaa eikä sitä voi pitää edelleenkään kristittyjen elämäntapana (vaikka siitä ei enää rangaista) oli siinä sitten ihmisten mielestä rakkautta tai ei.
Rooman valtio oli pakanallinen ja siellä harjoitettiin epäjumalien palvontaa kaikkine kauhistuttavine riitteineen ym. Nähtävästi olemme kulkemassa kohti tuota pakanallista Roomaa.
”kristillinen seksuaali- ja avioliittoetiikka.” Se ei ole ollenkaan yksinkertainen kysymys”
-Tarkoitin oikeastaan juuri sitä, että sinäkin saat luonnollisesti sanoa näkemyksesi tästä, ja myös siitä onko sellaista olemassa.
Minusta Raamatun pohjalta sellainen voidaan nähdä ja esittää.
Toinen…
”Aina ihmettelen YLEN hartauksissa ja muualla puhujia, jotka hyvin yksityiskohtaisesti kertovat, mitä Jeesus tai Jumala jostakin aiasta ajattrelee. Ihmettelen, mistä he sen tietävät?”
-Tätä voi ihmetellä, ja se häiritsee usein itseänikin. Että ollaan varmasti tietävinään. Samoin kuin se, että keskusteluissa ollaan varmasti tietävinään mitkä ovat jonkun ajatukset ja motiivit… Mutta kristityn tunnusmerkki on se, että on kiinnostunut siitä mitä Jumala ajattelee, ja mitä Jeesus olisi sanonut, tehnyt tai ajatellut.
Tätä voi myös rukouksen kautta kysellä ja etsiä.
Itse ajattelen, että se, että Jeesus ei puhunut mitään homoista, ei tarkoita sitä että hän olisi heidän liittonsa siunannut. Mutta varmasti olisi kohdannut rakkaudellisesti, kuten hän kaikki toisetkin ihmiset kohtasi. Ankarimmat saarnat saivat fariseukset.
Kertookoi UT Jeesuksen vihkineen aviopareja? Muuten sanon kirjoitukseesi: Aamen.
Mitä väliä, kuka siunaa ja ketä ja mitä. Fundamentalistijumala ja hänen lapsensa eivät siunaa liberaalijumalaa ja hänen lapsiaan. Jos ainoa oikea jumala on näin sokea ja kuuro (ihmisparkojen sanoittamana), niin ihminen voi aina toivottaa lähimmäiselleen kaikkea hyvää eri elämäntilanteissa, vaikka ei ajattelisi samalla tavalla. Se on kristillistä rakkautta.
Ihminen voi tietenkin toivottaa ”kaikkea hyvää” lähimmäiselleen.
Mutta mitä on se ”hyvä”, kun sitä toivo(te)taan? Toivo(te)taanko oikeasti hyvää (= todellista hyvyyttä) riippumatta omista toiveista tai näkemyksistä vai toivot(et)aanko sellaista ”hyvää” joka itse asiassa on (vain) oma mielikuva, toive tai esim. ideologissävytteinen tahdonilmaisu ? Jos tovo(te)taan Jumalan siunausta, se ei aina ole sitä tai sellaista, mikä meidän tai ”heidän” oma toivomuksensa olisi. Siunaus on siunausta, ei aina ns. miellyttävää – mutta lpppujen lopuksi hyvää.
HEIKKI. Sanot, että asetan itseni ”Jumalan yläpuolelle. Aika kova väite. Mitä Jeesus sanoikaan, johon toivosi panet? ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? (Mat19).
Lisäksi mitä muuta Jeesus sanoo? (Joh8) ”Sanotaanhan teidän laissannekin, että kahden todistajan todistus pätee.” Entä se toinen todistus joka on ensimmäinen (1Mo2:24) ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. (1Mo1:27) ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.” Tästä siunauksesta kerrotaan vielä (1Mo5:2) ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin.”
Nyt pyydän, että etsit kohdan Raamatusta yksiselitteisen kohdan, jossa Jumala on luvannut sen siunauksen, jonka hän on suonut yksinomaan miehen ja naisen väliselle liitoille myös homoliitoille. Käytän pyytämääsi järkeä heti kun todistat ja osoitat tuon kohdan Jumalan sanasta. Vannon, että nuo kaksi todistusta sekä Isän Jumalan, että myös hänen neitsyt Mariasta syntyneen Poikansa sana pysyvät voimassa tässä asiassa maailman loppuun saakka huolimatta minun uskostani tai järjestäni tai voimastani ja vaikka kaikki idästä länteen ja pohjoisesta etelään olisivat sitä vastaan.
Muuten on varsin mielenkiintoista, että M. Pentti toteaa, että minun tekstini ”lähentelee Jumalan pilkkaa”. No mitä me enää todistusta tarvitsemme. HEIKKI. Minulle riittää se, että teologisessa tiedekunnassa käytetään aivan tarpeeksi järkeä. Muuten olen sitä mieltä, olet salliva ja myös hyvä keskustelija. Minä olen välillä hieman rosoinen ja piikkinenkin. Jumalan porraspuu.
”Muuten on varsin mielenkiintoista, että M. Pentti toteaa, että minun tekstini ’lähentelee Jumalan pilkkaa’.” Hyvä, että pidät ajatustani mielenkiintoisena. Toivonkin sinun sitä miettivän ja varovan Raamatun ja sitä mielestään oikein tulkitsevan nostamista Jumalan yläpuolelle.
Todista se, että kirjoitin vastoin Jumalan sanaa.
Jumala on enemmän kuin Hänen sanansa. Tätä vastaan kirjoitit.
Aha. Jumalan tahto on siis toinen, mitä Hän sanassaan ilmoittaa?
Jumalan tahto saattaa olla eri kuin se, minkä sinä Raamattua lukemalla ymmärrät. Tämän mahdollisuuden syrjäyttäminen on korskeutta.
Jumala tahto ”saattaa olla”…..??? Pitäisikö Jumalan tahdon ymmärtää sen perusteella, että Jumalan tahto – saattaa olla – eikä se, jonka Jumala on sanassaan ilmoittanut? Tuollaiseen saattaa olla – summakauppaan en lähde enkä myöskään usko.
’Saattaa olla’ ei viittaa Jumalan ilmoitukseen sinänsä vaan siihen, että ymmärrämme sen eri näkökulmista eri tavalla. Oman ymmärryksensä pitäminen erehtymättömän oikeana ei ole oikein. Viisas tätini käytti sanontaa ’minulle on Raamatusta kirkastunut’. Tällaisen ilmaisun käyttäminen on rehellisempää kuin julistaa, että ’Raamatussa sanotaan yksiselitteisesti’.
KOSTI,
ensin: tämä keskustelu on mennyt niin monipolviseksi, etten nyt saa kiinni, missä olen sinusta noin sanonut. Jos olen sinua loukannut, olen siitä pahoillani. Koko ajan meillä uskovina on se vaara, että puhumme ”Jumalan nimissä” omia mielipiteitämme.
Tuohon Raamatun kohdan etsimiseen en lähde ja varmaan ymmärrät, että jos sellainen olisi, olisi se jo monta kertaa nostettu esille. Paavalin suhtautuminen ”miehen kanssa makaavaan mieheen” oli selkeästi kielteinen. Siitä ei ole kahta kysymystä. Mutta onko se sitten ikuinen hylkäystuomio heille, joitten seksuaalisuus on erilaista, sitä en usko. Ei ainoastaan hetero-seksuaalinen, duo-seksuaalinen pari ole Jumalan siunaama. Uskon, että hänen rakkautensa ja siunauksensa kohdistuu myös saman-sukuuolisiin pareihin, jos ja kun he haluavat ”mennä naimisiin”. Perustaa perheen, liiton. Myös heissä on Jumalan kuva, eivät he ole mitään virhepainatuksia. Näin uskon olevan, Jumala yksin tietää. Siunaako hän kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat? Ja miten hän suhtautuu, jos jotkut ihmiset asettuvat toisten ihmisten yläpuolelle, ja leimaavat rakkaudettomasti heitä? En tiedä, Jumala yksin tietää. Miten itse suhtaudun, sen perustana on uskon kokonaisuus ja kokonainen Raamattu, ei sen jakeisiin pirstottu yksityiskohta.
HEIKKI, et sinä ole minua loukannut. Täällä nyt ei kannata ottaa erilaisia kirjoituksia loukkauksena. Osaan kyllä pitää puoleni. Pidän siitä, että ilmaiset oman mielipiteesi suoraan, niin teen minäkin. Se vaara tietenkin on olemassa, että me ilmaisemme omia mielipiteitämme ”Jumala nimissä.” Tässä tapauksessa niin ei ole. Meillä on tästä asiasta selvä Jumalan asetus, josta todistaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. Toteat, että ”onko se sitten ikuinen hylkäystuomio heille, joitten seksuaalisuus on erilaista.” Mutta kun tästä ei ole kysymys ollenkaan, eikä siitä, etteikö Jumala rakasta kaikkia ihmisiä. Mutta raja menee siinä, että avioliitto on pelkästään naisen ja miehen liitto ja tämä on perinteisesti tiedetty kirkossa.
Nyt sen sijaan evlut-kirkon kivijalka horjuu tässä asiassa tämän maailman opin tuulten heiluttaessa sitä. Aivan oikein sanot, ettei sellaista homovihkimystä Raamatussa tunneta, eikä ole tunnettu tähän asti kirkon vuosituhantisessa historiassa, jota nyt yritetään ajaa väkisin evlut-kirkon sisälle. Jumalan sana ja asetus ei tässä asiassa muuksi muutu ei, vaikka sitä kuinka yritettäsiin perustella lähimmäisen rakkaudella. Sitä perustellaan siksi sillä, kun muita perusteita ei löydy. Kun ´´kirkko liittoutuu tämän maailman kanssa, niin huomaa pian olevansa leski ”. Näin muistasin piispa Eero Huovisen joskus todenneen. Aivan sanatarksti en kuitenkaan muista tuota Huovisen kommenttia.
Heikki: ”Miten itse suhtaudun, sen perustana on uskon kokonaisuus ja kokonainen Raamattu, ei sen jakeisiin pirstottu yksityiskohta.”
Juuri näinhän et selvästikään toimi. Olet asettanut Jeesuksen ja Paavalin vastakkain. Blogisi lopussa viittaat1 Kor. 6 lukuun ja siinä otat esiin yhden jakeen. Minulle esität, ikään kuin olisin täysi tollo enkä ymmärtäisi sitä, että Paavali ei ollut jakanut kirjettään jakeisiin!
Entäs jakeet 9-11 niistä, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa? Sen tietenkin unohdat, vaikka eikös juuri pitänyt lukea kokonaisuutena ja kontekstit huomioiden?
Minusta näyttää siltä, että Jeesuksen ja Paavalin vastakkain asettamiselle yrität vain saada tukea homoliittojen siunaamisen oikeutukselle.
Jumala rakastaa ihmistä, mutta Jumalalle ei ole samantekevää se miten ihminen elää ja toimii. Siitähän on kyse. Synnistä, Jumalan tahdon vastaisesta elämästä, kapinamielestä Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan.
Tahtonsa vastaista toimintaa Jumala ei siunaa, vaan vain kun toimitaan niin kuin Hän tahtoo. Me rukoilemme: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Jumalan tahto ei ole sama kuin syntisen ihmisen tahto. Jumalan tahdon voi lukea Raamatusta kun vain antaa sen puhutella itseään.
RIITTA,
väität minun esittävän, ikäänkuin olisit täysi tollo. En todellakaan esitä. Ja jos itse koet niin, mitähän minä sille voin? Raamatun tekstien jakaminen numeroituihin jakeisiin on paljon isompi kysymys, kuin tämä keskustelu. Yksittäisten, yhteydestään irroitettujen jakeitten käyttö on iso ongelma kun keskustelemme siitä, mikä on Jumalan tahto.
Paavali KEHOTTAA kirjeen vastaanottajia luopumaan synnistä. Se ei tarkoita, että heistä olisi tullut synnittömiä jotenkin samalla tavalla kuin ihminen astuu pimeästä valoisaan huoneeseen. Paavalin mukaan m.m. ahneet eivät periu Jumalan valtakuntaa. Oletko joskus huomannut ahneutta itsessäsi? Minä ainakin olen, monta kertaa.
”Tahtonsa vastaista toimintaa Jumala ei siunaa, vaan vain kun toimitaan niin kuin Hän tahtoo” Tässä olet lähellä asian ydintä. Oletko sinä toiminutr Jumalkan tahdon mukaan? Aina. Et ole, enkä minäkään ole. Miksi sitten nostat tikun nokkaan toisen ja syytät häntä Jumalan tahdon vastaisuudesta. Miksi itsessäsi hyväksyt sen, minkä toisessa tuomitset? Etkö näin tehdessäsi nouse toisen yläpuolelle ja lopulta myös Jumalan yläpuolelle. Ja miksi Päivi Räsänen – ainakin poliittiselle vallalle ahne – hyväksyy sen itselleen, mutta ei hyväksy, että toinen luontokappale, Jumalan luoma saisi olla se mikä hän on.
Heikki kirjoitti: ”Minultahan näitä sataa. Sinä! Sinä! Asiatonta minulta oli jo sekin, kun kysyin Raamattu-opinnoistasi. Itse tietenkin päätät, mikä kysymys on niin asiallinen, että voit siihen vastata. En tunne sinua, ollenkaan, mutta varmalta ja tietävältä sinä vaikutat.”
Lopulta sinulle näyttää jäävän ainoaksi keinoksi suora hyökkäys persoonani vastaan. En ole asettunut kenenkään yläpuolelle. Jokainen saa minun puolestani elää niin kuin tahtoo.
Nostat ”rakkauden” juuri siinä uuskantilaisessa merkityksessä esiin kuin se ilmenee aiemmin Eskolalta siteeraamassani Kahden korin teologiassa. Tuon koriteologian mukainen muuttuvainen ”rakkauden laki” (lex charitatis) on nostettu nyt kaiken mittapuuksi, jolla leimataan, arvostellaan ja mustamaalataan ihmisiä. Sillä mitataan nyt rajun lakihenkisesti ja tuomitsevasti rakkaudettomaksi konservatiivikristittyjä, jotka haluavat pysyä Raamatun, Jumalan sanan perustalla, jossa hän on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa ja rakkautensa ihmisille.
Forenssinen vanhurskauttaminen (Kristuksen ansion hyväksi lukeminen) Kristuksen sovitusuhrin tähden, on hylätty. Sovitusoppi (sijaisuus, syntiuhri, lunastusmaksu) on siis hylätty. Fokus on nyt siirtynyt ihmisen elämän näennäiseen ”hurskauteen” ja suhtautumiseen lähimmäisiin. MUTTA: tämä ei ole suinkaan siinä Raamatussa ilmoitetussa Jumalan tahdon mukaan elävän ja Kristuksessa ja hänen käskyjensä mukaan elävän vanhurskautetun Jumalan lapsen vanhurskaudessa, vaan nimenomaan ihmisten itsensä kehittelemien muuttuvien arvojen ja mittapuiden mukaisessa elämäntyylissä, jossa ihminen on noussut jumalaksi Jumalan yläpuolelle ja määrittelee itse omat ”rakkauden” lakinsa ja elämänarvonsa. Näillä arvoilla ja lailla hän sitten lyö ja leimaa toisia ja vaatii heiltä niiden hyväksymistä.
Maalaat piruja seinälle ja sitten käyt niitä vastustamaan. En yhtään tunnista itseäni siitä, miten minua ja ”noita liberaaleja” kuvaat. Latinan proon olen muinoin Päivö Oksalalle suorittanut, mutta eivät latinankieliset termit juuri inttämistäsi selvennä.
”Yhteenvetona Lutherin näkemyksistä
Yhteenvetona voidaan sanoa, että Lutherin tekstien lainausten ja uudemman suomalaisen Luther-tulkinnan näkökulmasta kaikki Vogelsangin ja Bringin ja ylipäätään lundilaisen tradition käyttämät perusteet uskon ja rakkauden distinktion tulkinnassa menettävät voimansa.
(1) Lutherilla sijaissovitus on keskeinen osa soteriologiaa eikä suinkaan katoa teologian kentältä. Hänen monien tekstiesimerkkiensä mukaan favor eli suosio kuuluu vanhurskauttamiseen. Vogesangista alkanut toisenlainen tulkinta on vinouttanut Luther-tulkintaa kymmeniksi vuosiksi.
(2) Edelleen forenssisen ja effektiivisen aspektin (favor – donum) välillä ei ole jännitettä Lutherin ajattelussa. Sen sijaan niiden välillä on myönteinen suhde, toisin kuin Lundissa väitettiin. Bringin tekemä sovellutus on yksipuolinen ja sivuuttaa suuren joukon Lutherin avaintekstejä.
(3) Lain ja evankeliumin distinktio koskee Lutherin ajattelussa lain hengellistä käyttöä. Sillä on aivan keskeinen rooli vanhurskauttamiskäsityksessä. Olisi kategoriavirhe yrittää soveltaa uskon ja rakkauden distinktiota lain ja evankeliumin jaon avulla, koska silloin pitäisi olettaa, että rakkaus myös myönteisenä kuuliaisuuden ohjeena tuomitsee ihmisen kadotukseen. Uskova ei voisi siten tehdä mitään rakkauden tekoja, koska ne olisivat hänelle tuomioksi. Parasta on jäsentää kategoriat niin kuin ne Lutherilla esiintyvät. Evankeliumi Kristuksen sijaissovituksesta lunastaa syntiset Jumalan rakkauden lain tuomion alta. Siksi uudistettu ihminen voi ja hänen tuleekin elää lähimmäisensä hyväksi rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön ohjaamalla tavalla. Lain ja evankeliumin distinktio ei siten poistu Luther-tulkinnasta, mutta sen paikka on toisaalla kuin mihin Lundin teologia sen asetti. Siksi uskon ja rakkauden jako ei jäsenny siten, kuin Bring oletti.
(4) Luther on omaksunut vahvan luonnonoikeudellisen ajattelun. Hänenkin mukaansa luonnollinen laki on Jumalan ikuinen laki sellaisena kuin se esiintyy ja ilmenee luonnossa ja luomakunnassa. On olemassa moraalisia periaatteita, jotka määräytyvät toisaalta suoraan luodun luonnon rakenteista ja toisaalta ovat samalla Jumalan asettamia. Lutherille laki samastuu Jumalan luomisjärjestykseen. Siksi moraali perustuu Jumalan asettamaan luonnolliseen lakiin. joka ei voi muuttua. Moraalilaki on luonnonlain kaltainen vakio. Vain syntisen ihmisen luontainen lain tunteminen on puutteellista. Ihmisten välisissä suhteissa rakkauden kohteet ja soveltaminen toki muuttuvat eri tilanteissa. Lutherilta ei kuitenkaan löydy yhtään esimerkkiä siitä, että moraalilain käsky olisi myöhemmin kiistetty ja kielletystä olisi tullut sallittua. Bringin uuskantilaisen tulkinnan mukaan luonnonoikeudesta tulisi luopua ja kristillinen moraali tulisi selittää ihmisen tilannekohtaisen harkinnan avulla. Tulkinta ei tunnista Lutherin ajattelun lähtökohtia. Käsitys rakkauden muuttuvaisuudesta ei saa luonnonoikeuden osalta mitään tukea Lutherin teksteistä.” (Timo Eskola, Kahden korin teologia – malli vailla pohjaa -luento)