Olemme seuranneet uutisointia ”Jeesus-altistumisista” ja niiden seurauksista. Koulussa tapahtuneen konsertin ja sitä seuranneen korvausvaateen tilannetta on kommentoitu pöyristyksellä ja ihmetyksellä. Kun tilanteesta tuli lopulta oikeaa tietoa, oli asiaan puuttuneen vanhemman reaktio kuitenkin ymmärrettävä. Se on kokonaan toinen asia, oliko kohtuullista ja oikein, että lapselle tai perheelle maksettiin 1500 e korvaus tuosta Jeesus-altistumisesta.
Kyseisen konsertin kohdalla sen järjestäjillä oli tapahtunut informaatiokatkos tai tilannetta ei oltu ymmärretty oikein. Kyse oli selkeästi hengellisestä konsertista, jota nykyisten säädösten mukaan koulussa ei voi järjestää kaikille oppilaille kuuluvana ohjelmana. Vastaavan konsertin tai vierailun voi järjestää, jos se järjestetään toisin. Monet seurakunnat toivatkin julki, että yhteistyö heidän alueidensa koulujen kanssa toimii hyvin.
Seurakunnan lapsikuoron vierailutilanne sai myös moitteita. Ne eivät tulleet lauluista, koska fiksu kanttori oli huomioinut asian. Ne tulivat siitä, että kanttori tiedotti kuoroon liittymisen mahdollisuudesta. Nämä moitteet taas tuntuvat hölmöiltä ja ylireagoinnilta.
Tuorein case oli erään koulun järjestämä klassisen musiikin tilaisuus, jossa oli tarkoitus esittää osia Händelin Messias-oratoriosta. Paikallisen kunnan koulutoimenjohto päätti peruuttaa tilaisuuden, koska sai pari päivää ennen sitä tietoonsa, että teoksessa kerrotaan Jeesuksen elämästä. Tätä paheksuttiin laajasti ja myös musiikki-ihmiset liittyivät siihen. Samoin kansanedustajat ottivat asiaan kantaa.
Summa summarum: Yhteiskunnassamme on uskontoallergiaa ja jonkin aikaa vallinnut ”linnarauha” kristillisten elementtien näkymisestä ja kuulumisesta tietyissä yhteyksissä järkkyi. Kääntöpuolena tapaukset ja niiden nostama keskustelu toivat vastareaktion, jossa syntyi painetta tarkastella ohjeistuksia ja säädöksiä sekä niiden tulkintaa uudelleen. Syntyi myönteistä painetta sille, että kulttuurimme kristillisen perusta saa näkyä ja kuulua ja myös sille, että kristillistä ja hengellistä ainesta pitää tarjota lapsille ja nuorille myös kouluissa kunhan se tehdään olemassa olevien pelisääntöjen pohjalta. Positiivinen uskonnonvapaus saattoi kaiken tämän myötä vahvistua!
Toivo Loikkanen
Usko näet puhdistaa sydämet, ja uskon olemukseen kuuluu, että se tuottaa hyvän omantunnon Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä. Usko opettaa, että pelastuakseen on turvattava yksin Kristukseen, jonka kärsimys on pelastuksen tuottanut.
Martti Luther, Kirjeitä paimenille, s. 34, Concordia ry, 2023.
Monet lapset ovat ahdistuneita, koska kokevat turvattomuutta. Maailma on tosi turvaton paikka, joten on turvattomuuden kokemus normaali ilmiö. Jumalaan turvautuvalla lapsella ja aikuisella on mahdollisuus löytää turva Jumalassa. Tämä tieto pimitetään lapsilta, kun usko nähdään lapsia vahingoittavana ja vaarallisena asiana.
Tietoa ei pimitetä lapsilta vaan sitä kerrotaan avoimesti seurakunnissa ja myös kouluissa kaikille niille lapsille, joiden vanhempien vakaumus ei sitä estä. Heitä on vähemmistö.
Pekka P. Se, mitä kirjoitat turvasta Jumalassa, on juuri sellaista uskonnollista sanomaa, miltä lapsia pitää varjella…
Tuon voi Marko käsittää niin että lapsia pitää myös sinun mielestäsi varjella siitä etteivät turvaa Jumalaan.
Pekka P. Uskonnottoman näkökulmasta asia on niin, että joillekin Jumalaan turvaaminen tuo turvallisuutta kun taas monien (?) kokemus on päinvastainen. Uskontoon kuuluvat uskomukset ovat ahdistavia, pelottavia ja hämmentäviä.
Minä yritän aina välillä asettua toisella tavalla ajattelevien asemaan ja ymmärtää heitäkin. Seurakunnankin lapsityössä kohdataan välillä vanhempia, joiden mielestä lapsille ei saisi ”tuputtaa” uskontoa ja näitä Jeesus-asioita.
Pahoitteluni, jos hämmensin Sinua!
Kuvaavaa on, että muistaakseni Hesari uutisoi tähän tapaan: Koulussa altistuttiin uskonnolle…
Ikäänkuin kyseessä olisi koronavrukselle tai radioaktiiviselle säteilylle altistumisen kaltainen vaaratilanne.
On toki sinänsä ymmärrettävää, että jotkut ovat huolestuneita siitä, mitä ja miten lapsille koulussa opetetaan. Tai mihin heitä totutetaan. Täältä läppäriruudun takaa on vaikea tietää, mitä tarkasti ottaen tapahtui, ja miten asiat tapahtuivat; ja ennen kaikkea miten aisat koettiin. (Käräjillä aikoinaan auskultoiva juristiystäväni kertoi, että oikeussalissakin aisat näyttävät tyystin toisenlaisilta kuin samat asia mediassa.)
Kokemus ja ”kokeminen” ovat aikamme kriittisiä ilmiöitä. Ne ovat lipsuneet jo tieteenkin puolelle…
Tämä hulabaloo kertonee ainakin sen, että kaikkialla vastaantuleva ajatus ja vaatimus ”moninaisuudesta” taitaa olla paljon vaikeampi kuin moni ”rannalta huutelija” arvaakaan. Moniarvoisuudesta puhe taas tuntuu jo olevan menneen talven lumia, puhe on siirtynyt vähän kohti ”yhteisiä (eurooppalaisia) arvoja” – mitä ne sitten kullekin merkinnevätkään. Ja kuka ne määrittää.
Eurooppalainen kulttuuri(historia) kuitenkin on, mitä se on ollut: historiaa ei voi muuttaa.
Vaikka kouluista jätettäisiin pois kristillinen ajattelu kyseisestä asiasta niin ollaan rehellisyyden kanssa tekemisessä, tiedon pimittämisen. Kun käsitellään Suomalaista historiaa ja arvopohjaa mille arvoille on maamme ollut syvästi rakentunut. .Tai meidän kieli-opin synty ja siihen liityvät asiat , niin se muistuttaa kohta itäisen naapurin tapaa opettaa lapsia . Kyllä lapsen pitäisi myös luottaa siihen opetukseen mitä koulussa opetetaan. Nyt on esim. katsomustiedon oppikirjoissa jopa ihan tieteenvastaista opetusta . Kristilliseltä kannalta tietysti se erittäin surullinen suunta. Moni nuoripari kristityissä miettii asuinpaikkaa kristillisen koulun läheisyydestä ja myös kotikoulu opetus on lisääntynyt .Ja pyhäkoulu on toinen jota mietitään missä lapsi saisi jo pienenä kasvaa tuntemaan rakastavan Jumalan . Kansan enemmistö on vastaan tätä nykysuuntausta ja uskon että päättäjien valinnalla on suurin tekijä vaikuttaa näihin asioihin millaisia lakeja ja käytänteitä halutaan maasamme olevan .
Timo G. Tiedän opettajia, joiden mielestä koko uskonnon oppiaine on tarpeeton. Historian opettaja voi kuulemma käyttää kaksi tuntia siihen, mitä aiheesta tarvitsee tietää, jotta ymmärtää Suomen ja Euroopan historiaa.
Ymmärrän oikein hyvin uskovien vanhempien huolen lastensa koulutuksesta, nimenomaan koulun nykyisen arvopohjan takia. Mutta minusta kristillisiin kouluihin ja varsinkin kotikouluihin liittyy myös riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Ei ole välttämättä hyvä asia, jos uskovien lapset pidetään erillään normaalista kouluopetuksesta ja kanssakäymisestä eri tavoin ajattelevien ja eri taustasta tulevien kanssa. On myös olemassa vaara, että vanhempien vahva kristillinen vakaumus värittää lasten saamaa opetusta. Aivan sama koskee myös tilannetta, jossa islaminuskoiset lapset pantaisiin omiin kouluihinsa tai kotikouluun. Koulun tehtävähän on ensisijaisesti valmistaa lapsia elämään ja yhteiskuntaan eikä tehdä heistä uskovaisia (vaikka varhaiset Hallen pietistit ajattelivatkin näin). Juutalaisesta koulusta en osaa sanoa mitään.
Timo: Kansan enemmistö teki viime vaaleissa sellaisen valinnan, että meillä on nyt hallituksessa Kokoomus, PS, KD ja RKP, jotka siis vastaavat nykylaeista ja käytänteistä. Sinustako kansa siis valitsi väärin?
Pieni täydennys. En tiedä, missä määrin ET:n opetusmateriaalissa esitettäisiin tieteen vastaisia käsityksiä uskonnoista. Sen sijaan tiedän, että muuan assyriologi esittelee sen yliopistollisissa oppikirjoissa omia, yliopiston teologisen tutkimuksen tulosten vastaisia näkemyksiään Lähi-Idän uskonnollisten vaikutteiden osuudesta kristinuskon syntyyn. Näin ainakin omien täydennysopintojeni aikana.
Koulujen toiminta opetussuunnitelmineen perustunee edellisten hallitusten opetusministereiden (& Co) aikana luotuihin periaatteisiin. Rehtorien tulkinnat ovat hiukan eri ja oma asia. Joten mielestäni nykyisen hallituksen kokoonpanosta ei nykykoulujen tähänastisissa periaatteissa liene olemmaisilta osin kyse – oltiinpa hallituksen politiikasti sinänsä sitä, tätä tai tuota mieltä. Miten asiat jatkossa lutviutuvat, ovat oma kysymyksensä, jonka aika näyttää. (em. kommentti lähinnä Seijalle.)
***
Kaikenlaisa ilmiöitä koululaitoksemme piirissä on ollut. Toivottavasti uusia ”Pirkkalan koulukokeiluja” (laajasti soveltaen ymmärrettynä) ei enää tule – olisivatpa ne ”kokeilut” miltä poliittiselta ”laidalta” tahansa.
Opetussuunnitelmat sinänsä tuppaavat olemaan jonkinlaisia ”toiveiden tynnyreitä”, joihin yritetään ympätä yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista tavoitetta, joiden toteutuminen ei ehkä vastaa hurskaita ”runoiluja”. Joku tutkija jopa käytti termiä ”opetussuunnitelmarunous” (jota koskevan lähteen olen unohtanut). Opetussuunnitelmiin siten sisältyy monenlaista tulkintatarvetta ja priorisoivaa valintaa.
Eri aikoina opetussuunnitelmien perusteissa heiujastuu myös kunkinj aikakauden ihmiskuvan vaikutus, joka kieltämättä politiikan eri piireissä on erilainen. Ja käydäänhän ihmiskuvan tiimoilta jopa oikeudenkäyntiäkin.
Kun koulujen arvopohja on nykyään yhä enemmän kristinuskon vastainen, niin ainakin kristilliset koulut voisivat puolustaa paikkaansa. Kotikoulut eivät ehkä niinkään. Se, että aiemmin uskonnonopetus oli luonteva osa kouluissa, niin en ainakaan itse kokenut sitä erityisesti tunnustuksellisena, eikä uskontoa suuntaan tai toiseen tosiaankaan missään mielessä tuputettu. Opetuksen koin neutraalina ja myös muut uskonnot kuin kristinusko tulivat esille, sikäli kuin nyt yleensä muistan noita uskontotunteja. En ainakaan tiedä kenenkään sairastuneen myöskään kirkon läsnäolosta. Nyt uskonnonopetuksesta on tullut ongelma sitä mukaa kuin kristinuskon vastaisuus on saanut yhä enemmän sijaa typerin ilmiannoin. Suomessa asuu nyt kuulemma maailman onnellisin kansa. Tällä menolla tulevaisuus ei oikein hyvältä näytä.
Seijalle , ei kyllä polittinen suunta on oikeaa kun halutaan aidosti pitää sanan ja uskonnonvapautta todellisena . Ja ideologinen vaikutus pois sieltä missä sitä ei tarvitse olla.
Markolle ,
En ihan ole samaa mieltä vertauksesta kristittyjen ja muslimien välisestä opetuksesta . kun toinen oppi opettaa tietämään vääräuskoisia ja toinen on lähetetty viemään ilosanomaa .Mitä tiedän niin en monen äidin opetusta epäile että se olis jotenkin sisäänpäin kääyntynyttä kun sanoma ei sitä ole . Ja olen myös huomannut että juuri nämä äidit on hyvin avoimia kohtaamaan muita äitejä ja lapsia ja viettämään niiden kanssa aikaa vaikka vakaumus olisi jopa kielteinen lähtökohtaisesti . Ehkä sitä väärää kristillistä tunkkaista tekopyhyyttä ja väärin koettua kristillisyyttä on paljon vähemmän juuri nykyäideissä kuin ajatellaan . Lapset myös eivät ole ilman kontakteja kun seurakunnassa on muita lapsia . Ja ei Srk ole mikään saareke josta puuttuisi maailman ongelmat , vaan se on todellinen syntisten sairaala . Ei syntiä pääse pakoon ja se seuraa meitä vaikka olisimme yksin ja jopa asuu meissä . Kuitenkin varmaan pienen lapsen kohdalla saada pohja Jumalan rakkaudesta ja armosta olisi hyvä saada turvallisesti . Ja elää lapsen kanssa oli koulu mikä tahansa .