Olemme seuranneet uutisointia ”Jeesus-altistumisista” ja niiden seurauksista. Koulussa tapahtuneen konsertin ja sitä seuranneen korvausvaateen tilannetta on kommentoitu pöyristyksellä ja ihmetyksellä. Kun tilanteesta tuli lopulta oikeaa tietoa, oli asiaan puuttuneen vanhemman reaktio kuitenkin ymmärrettävä. Se on kokonaan toinen asia, oliko kohtuullista ja oikein, että lapselle tai perheelle maksettiin 1500 e korvaus tuosta Jeesus-altistumisesta.
Kyseisen konsertin kohdalla sen järjestäjillä oli tapahtunut informaatiokatkos tai tilannetta ei oltu ymmärretty oikein. Kyse oli selkeästi hengellisestä konsertista, jota nykyisten säädösten mukaan koulussa ei voi järjestää kaikille oppilaille kuuluvana ohjelmana. Vastaavan konsertin tai vierailun voi järjestää, jos se järjestetään toisin. Monet seurakunnat toivatkin julki, että yhteistyö heidän alueidensa koulujen kanssa toimii hyvin.
Seurakunnan lapsikuoron vierailutilanne sai myös moitteita. Ne eivät tulleet lauluista, koska fiksu kanttori oli huomioinut asian. Ne tulivat siitä, että kanttori tiedotti kuoroon liittymisen mahdollisuudesta. Nämä moitteet taas tuntuvat hölmöiltä ja ylireagoinnilta.
Tuorein case oli erään koulun järjestämä klassisen musiikin tilaisuus, jossa oli tarkoitus esittää osia Händelin Messias-oratoriosta. Paikallisen kunnan koulutoimenjohto päätti peruuttaa tilaisuuden, koska sai pari päivää ennen sitä tietoonsa, että teoksessa kerrotaan Jeesuksen elämästä. Tätä paheksuttiin laajasti ja myös musiikki-ihmiset liittyivät siihen. Samoin kansanedustajat ottivat asiaan kantaa.
Summa summarum: Yhteiskunnassamme on uskontoallergiaa ja jonkin aikaa vallinnut ”linnarauha” kristillisten elementtien näkymisestä ja kuulumisesta tietyissä yhteyksissä järkkyi. Kääntöpuolena tapaukset ja niiden nostama keskustelu toivat vastareaktion, jossa syntyi painetta tarkastella ohjeistuksia ja säädöksiä sekä niiden tulkintaa uudelleen. Syntyi myönteistä painetta sille, että kulttuurimme kristillisen perusta saa näkyä ja kuulua ja myös sille, että kristillistä ja hengellistä ainesta pitää tarjota lapsille ja nuorille myös kouluissa kunhan se tehdään olemassa olevien pelisääntöjen pohjalta. Positiivinen uskonnonvapaus saattoi kaiken tämän myötä vahvistua!
Toivo Loikkanen
Pienenä lisäyksenäni vielä: neutraalisuus on pitkälti illuusiota. On erilaia näkemyksiä ja katsomuksia. Ei ole neiuraalia näkemystä tai katsomusta. Siltä ongelmalta ei pealasta arvokas ja arvostettu tiedekään. Tieteenkin taustalla on (erityisesti kulttuurihistorian ja aatehistorian kohdalla) näkemyksiä, siis monikkomuodossa.
Vielä tuosta ”Jeesukselle altistumisesta”. Jompikumpi iltapäivälehdistämme kertoi uskonnottomien koululaisten kokemuksista. Joku oli istunut kuulosuojaimet päässä kun koulun juhlassa laulettiin virsi tai poistunut siksi aikaa käytävälle.
Erilaisia vakaumuksia on ilman muuta kunnioitettava, mutta liiallisuuksiin on kyllä menty, jos lasta pitää tuolla tavalla ”suojella” uskonnolta. En ole pappina tiennytkään, että kristillinen sanoma voi tarttua kuin tuhkarokko ja saada aikaan hirveitä jälkiseurauksia! En enää ihmettele, että koulut järjestävät tonttujuhlia ja jos hyvä tuuri käy, kirkkoon kuuluvien lapset pääsevät koulujumalanpalvelukseen ja uskonnottomat omaan tilaisuuteensa.
Tosin ihmettelen sitäkin, miksi tonttujuhlaa pidetään uskontoneutraalina. Sen verran syvällä senkin juuret ovat kansanuskossa. Jotenkin toivoisi, että militantit ateistit huomioisivat senkin.
Kansanuskolla viitataan järjestäytyneen uskonnon ulkopuoliseen uskonnon harjoittamiseen. Tällöin kyseeseen voisi tulla lähinnä muinaissuomalaiset uskonnot. Näiden ilmentymänä tänä päivänä voitaisiin pitää Karhun kansaa, joka on rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta.
Joulutontut eivät ole osa suomalaista kansanperinnettä. Ne ovat tulleet Suomeen Saksasta Tanskan ja Ruotsin kautta 1800-luvun lopulla.
Oleellisin asia on kuitenkin se, että tonttujuhlaan ei sisälly vakaumuksellisia elementtejä. Lapsille ei kerrota, että tontut ovat todellisia ja heihin pitää uskoa. Joulujuhlassa tontuille ei myöskään vannota uskollisuutta, heitä ei palvota, ei rukoilla eikä ylistetä. Kunnia olkoon tontulle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille.
Tilanne olisi hyvin erilainen, jos joulujuhlaan kutsuttaisiin Karhun kansan edustaja kunnioittamaan tonttuja tuomalla näille lahjoiksi kukkia, kynttilöitä, simaa ja olutta.
Ei olisi mielestäni kristinuskolle eduksi, jos militantit alkaisivat rinnastaa Jeesusta ja tonttuja. Vai ajattelemmeko oikeasti, että samanlaisia taruolentoja ovat kumpainenkin? Toivottavasti emme.
Pointti ei ole Jeesus vastaan tontut tai niiden historiallisuus. Tontut ovat myös osa suomalaista kansanuskoa. Aikanaan uskontotieteen peruskurssikirjallisuudessa tentittiin – muistaakseni Lauri Hongon – opus inkerinsuomalaisten asiaan liittyvistä uskomuksista. Tonttujen kuvaaminen hyväntahtoisksi punahattuisiksi otuksiksi on tuota 1800-luvun kulttuurilainaa. Julkisuudessa esiintyy silloin tällöin suomalaisia, jotka kertovat kohdanneensa erilaisia tonttuja, keijuja, metsänhenkiä ja vastaavia. Olen itse kuullut noita haastatteluja mm. Ylen Radio Vegasta. Ero kristinuskoon on nimenomaan tuossa järjestäytymättömyydessä. Uskonnottomuuden näkökulmasta molemmat ovat ilmeisen ongelmallisia, vaikka ET:n oppimateriaalien mukaan Jeesus Nasaretilainen ”todennäköisesti on ollut olemassa”.
(Omalta Steinerkouluajaltani muistan alaluokilla meille luetun pelottavan sadun jokijumalasta, joka oli tyytymätön siihen, että uusi usko eli kristinusko lopetti sille aikaisemmin annetut lapsiuhrit ja kuinka se alkoi vaania joen rantaan tullutta pikkulasta. Viesti oli selvä: ehkäpä nuo alemmat jumaluudet ovat sittenkin olemassa – ja tarvitaan henkinen näkökyky niiden havaitsemiseen. Tämä on muuten juurikin yksi osa steinerkoulun pedagogiikkaa, jossa availlaan ovia sille, että on olemassa henkinen todellisuus, sellainen, josta antroposofia puhuu).
Maailmassa on tuhansia uskontoja ja niihin liittyy erilaisia hahmoja ja esineitä. Olisimme loputtomassa suossa, jos tulkitsisimme uskonnon harjoittamiseksi kaikki ne tilanteet joissa näitä hahmoja tai esineitä on esillä.
Saako työpaikan pikkujouluissa juoda punaviiniä koska ehtoollisviini. Saako koulussa tarjoilla leipää, koska Jeesus mursi leivän ja tarjosi siitä opetuslapsille? Ei kai ateisteille voi syöttää Jeesuksen ruumista. Ja miten käy spegettibolognesen, koska pastafaristit ja lentävä spegettihirviö.
Pointti on mielestäni siinä, esitetäänkö tontut joulujuhlassa uskonnollisessa kontekstissa ja voidaanko tonttuesitys katsoa uskonnon harjoittamiseksi. Myönnän että en ole hetkeen ollut koulun joulujuhlassa, mutta uskallan väittää ettei tontut esiinny niissä tavalla, jota voisi edes pahalla tahdolla väittää uskonnon harjoittamiseksi.
Ja samalla tavoin voidaan kaikille yhteisessä joulujuhlassa lukea Luukkaan jouluevankeliumi, koska se on keskeinen osa suomalaista jouluperinnettä? Ilman, että kenenkään tarvitsee poistua paikalta?
Olen siis täsmälleen samaa mieltä siitä, että täydellinen uskontoneutraaliuden vaatimus johtaa älyttömyyksiin. Jos ja kun koulusta (ja yhteiskunnasta) ”varmuuden vuoksi” pitää karsia pois kaikki sellaiset elementit, jotka muistuttavat uskonnosta, päädytään valitettavasti juuri tällaiseen juupas-eipäs älyttömyyteen mitä olemme viime aikoina saaneet kohdata. Uskonnottomalle on mahdotonta kuulla laulua Jeesuksesta ja sen vuoksi sen enemmistön, joka virallisesti pitää Jeesusta Jumalana tai profeettana (kristinusko ja islam), on yhteisten juhlien vieton nimissä luovuttava uskonnollisista elementeistä? Tai kaikkiin kysymyksiin pitää hakea oikeuden päätös?
Kannattaa huomata, että uskonnottomien joukossa on militantteja, jotka negatiivisen uskonnonvapauden nimissä ajavat omaa agendaansa normiksi. Kyse ei ole vain omien uskonnottomien lasten oikeuksien ajamisesta vaan laajemmasta ja kieltämättä taitavasti hoidetusta projektista.
Mielestäni tässä ei ole kysymys siitä, että joulujuhlassa vastakkain olisi jokin enemmistö ja jokin vähemmistö taistelu käytäisiin siitä, kumpi saa oman viiteryhmänsä mukaista ohjelmaa ja kumpi laitetaan kärsimään.
Samalla periaattella voitaisiin ajatella, että kevätjuhlassa voitaisiin lukea Marxin kommunistista manifestia kunhan vain enemmistö osanottajista kuuluu vihervasemmistoon. Ja naapurissa parempien lasten koulussa saarnat veisattaisiin Adam Smithin Kansojen varallisuudesta.
Koulu on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhteisö. Koulussa työskentelevät ihmiset eivät ole, mutta ammattitaitoinen ihminen osaa kyllä soveltaa tapauskohtaista harkintaa. Yksittäisen Raamatun jakeen siteeraaminen ei välttämättä tee rehtorin puheesta uskonnollista. Koko jouluevankeliumin lukeminen puolestaan lienee uskonnon harjoittamista.
Mielestäni tämä ongelma syntyy siitä, että ei edes yritetä olla neutraaleita vaan pohditaan, millä kaikin keinoin oman uskonnon tunnusmerkkejä pystyisi ujuttamaan mukaan perustellen niitä enemmistöasemalla. Se on mielestäni itsekästä.
Heikki N. Juuri tästä mitä epäilet, EI ole kysymys: uskonnon ”ujuttamisesta” mukaan. Vaan juurikin siitä, mitä oikeuksia enemmistöllä on. Kuten joku kommentaattori sanoi: Suomesta puuttuu rakentava keskustelu uskonnosta julkisessa tilassa.
Nyt pitää osata erottaa toisistaan kulttuurinen yleissivistys ja uskonnollisten elementtien aito mukanaolo kokonaisuudessa. Tosiasia kun on, että joulu on keskeisesti ollut juuri uskonnollinen, vaikkakaan ei vain uskonnollinen, juhla.
Tiedän, että kristittyjen joukossa on edelleenkin heitä, jotka mielellään käyttäisivät kaikki mahdollisuudet hyväksi, jotta koululaisia voitaisiin evankelioida. Tämähän ei ole sallittua ja hyvä niin. Samalla ihmettelen, miten ihmeessä vapaa-ajattelijoiden joukossa vallitsee niin suuri pelko vaikkapa jouluevankeliumin uskoa vaikuttavasta voimasta, että lapsia pitää kaikin keinoin varjella altistumasta sille. Jopa kuulosuojaimilla! Neutraali ja koulun suvaitsevaisuuskasvatusta ajatellen hyvin perusteltavissa oleva ratkaisu olisi, että joulujuhlaan sisältyy sekä tonttuja että jouluevankeliumi. Itse asiassa joissakin kouluissa olisi ilmeisesti myös tarve ottaa koulun ohjelmaan mukaan myös muslimien Ramadanin päättävä eid-juhla. Tiedän kyllä, että uskonnottomien näkökulmasta tällainen kehitys selitetään takaperoiseksi: uskonno(i)stahan pitää päästä eroon. Miksi ihmeessä koulun joulujuhla ei voisi rakentua elementeistä jouluevankeliumi – tonttuleikki – uskontoneutraali joulunvietto – kutakin teemaa tukeva musiikki?
Mitä tulee noihin kuulosuojaimiin, se tarina menee mielestäni eri tavalla. Kyseinen koulu oli järjestänyt juhlaan uskonnollisen ohjelmanumeron. Ja koska tämä on kiellettyä ilman että uskontokuntaan kuulumattomille lapsille järjestetään korvaavaa ohjelmaa, koulu oli päättänyt laittaa uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille kuulosuojaimet korviin ohjelmanumeron ajaksi. Jos käsitykseni pitää paikkaansa, pidän tekoa moukkamaisena ja lapsia halventavana.
Mitä kouluun tulee, pidän kysymystä ”enemmistön oikeuksista” vääränä. Meidän mallissamme koulu on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Se tarkoittaa sitä, että enemmistöllä ei ole mitään sellaisia oikeuksia, mitä vähemmistöllä ei olisi.
Koulun joulujuhlassa evankeliumin lukeminen on uskonnon harjoittamista, tonttuleikit eivät ole. Tämän vuoksi ne eivät ole yhteismitallisia eikä koulu voi tonttuilulla perustella uskonnollisten elementtien tuomista kaikille oppilaille tarkoitettuun juhlaan.
Vastaan viimeiseen kysymykseesi siten, että niin kauan kun haluamme pitää koulun uskonnollisesti sitoutumattoman, koulun juhliin ei kuulu minkään uskontokunnan rituaalit. Olen samaa mieltä, että osa oppilainen vanhempien kanteluista voi olla provokatiivisia ja tuntua pikkumaisilta, mutta näen että ne kumpuavat turhautumisesta siihen, että uskonnollisen sitoutumattomuuden periaatteesta lipsutaan, ja toisinaan ilmeisen tahallaan.
Heikki N. Me näemme asiat eri tavoin. Uskonnon ”kuoriminen” pois kulttuurisista yhteyksistä, joihin se keskeisesti kuuluu, johtaa mielivaltaisuuksiin.
Ihmettelen edelleenkin sitä, että uskonnollisia elementtejä pidetään niin vaarallisina, että lapsia ja nuoria pitää mitä merkillisimmin tavon varjella niille ”altistumiselta”.
Minä en näe asiaa siten, että uskonnollisille elementeille altistuminen olisi lapsille vaarallista. Mielestäni tällaisen esittäminen on hölmöä ja propagandaa.
Näen asian siten, että jos olemme sopineet että koulu on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, silloin sinne ei yritetä tunkea minkään uskonnon tunnustuksellista sisältöä. Piste. Tämä on sopimuskysymys ja mielestäni kaikkien tulisi sitä kunnioittaa.
On koululta selkeä virhe lähettää oppilaat kuuntelemaan gospel-muusikon hengellistä konserttia ilmoittamatta siitä vanhemmille. Ja mielestäni on yhtä lailla ylilyönti perus barokkikonsertti sen tähden, että se käsittelee uskonnollisia aiheita. Mielestäni yhteiskunnassamme barokkimusiikin kuuntelua ei mielletä uskonnon harjoittamiseksi.
Olen edelleen sitä mieltä, että jos koulut kunnioittaisivat sitoutumattomuuden periaatetta, meillä ei olisi tällaista jännitettä, joka johtaa kanteluihin ja paniikkiratkaisuihin. Ymmärrän hyvin, että Hämeenlinnan mielestäni oikean päätöksen jälkeen vantaalainen rehtori kokee turvallisemmaksi olla ottamatta riskia.
Heikki N. Uskonnottomia ja ateisteja on yhtä moneen ”junaan” kuin kristittyjä tai muslimeja. Ja osa ensiksi mainituista näyttää todellakin käyttäytyvän tavalla, joka selittyy mielestäni sillä, että jostakin syystä pelätään uskonnolle altistumista. En myöskään ole ainoa, joka viimeaikaisessa keskustelussa on tulkinnut asian näin. Lisäksi aina voi tapahtua virheitä puoleen tai toiseen.
Kukaan ei käsittääkseni ole kiistänyt koulujen uskonnollisen sitoutumattomuuden ja toisella tavalla uskovien tai ajattelevien vakaumuksen kunnioittamisen periaatetta. Kiistaa käydään siitä, miten tämän sitoutumattomuuden tulisi ilmetä käytännössä. Yhdet tulkitsevat sitoutumattomuuden Sinun tavallasi ja toiset tulkitsevat sen kuten itse teen. Olen edelleenkin sitä mieltä, että suomalaisessa ateismissa ja vapaa-ajattelijoiden piirissä elää militantti ja uskonnonvastaisuus, joka on peräisin jostain neuvostokommunismin ja radikaalin uskonnonvastaisen taistelun perinteistä ja pulpahtaa pintaan. Ja tälle ”tarttis tehrä jotain”. Samalla tavalla kuin evankeloiva kristillisyys on poistettu kouluista.
(Kun itse aloin käydä kirkossa ja seurakunnassa rippikoulun jälkeen, muuan lähisukulaiseni oli sitä mieltä, että uskontokasvatus oli kohdallani epäonnistunut. Minut olisi pitänyt pienestä pitäen istuttaa kirkonpenkissä ja pakottaa olemaan hiirenhiljaa, jotta olisin näin saanut syvän vastenmielisyyden uskontoa kohtaan enkä ruvennut hihhuliksi, siis aktiiviseksi osallistujaksi virsilauluun.) Ymmärrän siis omakohtaisen historiani kautta niitä, jotka jostakin syystä haluavat ”suojella” lapsiaan uskonnolta.
Markolle, joo kristilliset koulut eivät ole luterilaisittain katsottuna aina sitä mitä toivomme ja en voi minäkään kovasti sanoa asiasta mutta luulen että se on opettajasta kiinni miten se toimii . Ja sielläkin tulee vastaan ns tunnustuksellisuus , opetetaanko lapselle kasteen merkityksestä vai uskoontuloa, ratkaisun tekemistä . Väkisin nämä asiat tulevat esille viimeistään yläluokilla kun lapset käyvät omissa seurakunnissa . Kyllä luterilainen opetus olis turvallista kaikille lapsille . Ja vähintä olisi opettaa eri uskonkäsitykset lapsille ylä asteella , vaikka kristillisyyden sisällä , miten vaikka vapaat suunnat uskoo ja miten luterilaiset ja myös muiden kirkkokuntien oppi opettaa. Koska koululaitoksen yksi tehtävä olis mahdollisimman laajasti opettaa ja saada koululaisia kyseenalaistamaan asioita joka on välttämätön taito elämässä ja kehityksessä .
Timo G. Uskonnonopetuksessa pitää tietysti osata oikea objektiivisuus. Ei voida lähteä siitä, että ”uskovien kaste on raamatullinen kaste” eikä siitä, että ”lapsikaste on raamatullinen”. Vaan pitää opettaa, miten eri kristilliset tunnustuskunnat ymmärtävät kasteen ja miksi. Kysyttäessä opettaja voi varmasti kertoa oman kantansa ilman, että alkaa mollaamaan toisella tavalla uskovia. Kristillinenkään koulu ei saa lähteä opetuksessaan siitä, että ”me opetamme täällä raamatullista kastetta, biologiaa, historiaa, maantiedettä jne tai raamatullista käsitystä raamatun kirjojen syntyhistoriasta (koska viimeksi mainitusta on erilaisia perusteltuja näkemyksiä).
Kriittinen ajattelu ei tarkoita, että tieteellisiä tutkimustuloksia voi kyseenalaistaa esimerkiksi siltä pohjalta, että jokin luonnontieteellinen teoria on ristiriidassa jonkin yhteisön raamatuntulkinnan kanssa. Jos näin tehdään, syyllistytään helposti näennäistieteen ja tieteen rinnastamiseen. Näistä asioista on olemassa hyvinkin syvälle meneviä debatteja muun muassa USA:sta.
Joo samaa mieltä että objektiivisesti opetetaan ja laajasti . Juuri se että oppilaat oppivat kyseenalaistamaan eri kantoja ja kodin ja seurakunnan tehtävä on oman opin mukaista.
Mutta myös jos olisi luterilainen koulu niin siellä vois opettaa tunnustuksen mukaan ja pitää sitä raamatullisena ja opettaa myös kilpailevia ajattelumalleja ja uskomuksia . Ei vaan ole yhtään luterilaista koulua .