Olemme seuranneet uutisointia ”Jeesus-altistumisista” ja niiden seurauksista. Koulussa tapahtuneen konsertin ja sitä seuranneen korvausvaateen tilannetta on kommentoitu pöyristyksellä ja ihmetyksellä. Kun tilanteesta tuli lopulta oikeaa tietoa, oli asiaan puuttuneen vanhemman reaktio kuitenkin ymmärrettävä. Se on kokonaan toinen asia, oliko kohtuullista ja oikein, että lapselle tai perheelle maksettiin 1500 e korvaus tuosta Jeesus-altistumisesta.
Kyseisen konsertin kohdalla sen järjestäjillä oli tapahtunut informaatiokatkos tai tilannetta ei oltu ymmärretty oikein. Kyse oli selkeästi hengellisestä konsertista, jota nykyisten säädösten mukaan koulussa ei voi järjestää kaikille oppilaille kuuluvana ohjelmana. Vastaavan konsertin tai vierailun voi järjestää, jos se järjestetään toisin. Monet seurakunnat toivatkin julki, että yhteistyö heidän alueidensa koulujen kanssa toimii hyvin.
Seurakunnan lapsikuoron vierailutilanne sai myös moitteita. Ne eivät tulleet lauluista, koska fiksu kanttori oli huomioinut asian. Ne tulivat siitä, että kanttori tiedotti kuoroon liittymisen mahdollisuudesta. Nämä moitteet taas tuntuvat hölmöiltä ja ylireagoinnilta.
Tuorein case oli erään koulun järjestämä klassisen musiikin tilaisuus, jossa oli tarkoitus esittää osia Händelin Messias-oratoriosta. Paikallisen kunnan koulutoimenjohto päätti peruuttaa tilaisuuden, koska sai pari päivää ennen sitä tietoonsa, että teoksessa kerrotaan Jeesuksen elämästä. Tätä paheksuttiin laajasti ja myös musiikki-ihmiset liittyivät siihen. Samoin kansanedustajat ottivat asiaan kantaa.
Summa summarum: Yhteiskunnassamme on uskontoallergiaa ja jonkin aikaa vallinnut ”linnarauha” kristillisten elementtien näkymisestä ja kuulumisesta tietyissä yhteyksissä järkkyi. Kääntöpuolena tapaukset ja niiden nostama keskustelu toivat vastareaktion, jossa syntyi painetta tarkastella ohjeistuksia ja säädöksiä sekä niiden tulkintaa uudelleen. Syntyi myönteistä painetta sille, että kulttuurimme kristillisen perusta saa näkyä ja kuulua ja myös sille, että kristillistä ja hengellistä ainesta pitää tarjota lapsille ja nuorille myös kouluissa kunhan se tehdään olemassa olevien pelisääntöjen pohjalta. Positiivinen uskonnonvapaus saattoi kaiken tämän myötä vahvistua!
Toivo Loikkanen
Usko näet puhdistaa sydämet, ja uskon olemukseen kuuluu, että se tuottaa hyvän omantunnon Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä. Usko opettaa, että pelastuakseen on turvattava yksin Kristukseen, jonka kärsimys on pelastuksen tuottanut.
Martti Luther, Kirjeitä paimenille, s. 34, Concordia ry, 2023.
Monet lapset ovat ahdistuneita, koska kokevat turvattomuutta. Maailma on tosi turvaton paikka, joten on turvattomuuden kokemus normaali ilmiö. Jumalaan turvautuvalla lapsella ja aikuisella on mahdollisuus löytää turva Jumalassa. Tämä tieto pimitetään lapsilta, kun usko nähdään lapsia vahingoittavana ja vaarallisena asiana.
Tietoa ei pimitetä lapsilta vaan sitä kerrotaan avoimesti seurakunnissa ja myös kouluissa kaikille niille lapsille, joiden vanhempien vakaumus ei sitä estä. Heitä on vähemmistö.
Pekka P. Se, mitä kirjoitat turvasta Jumalassa, on juuri sellaista uskonnollista sanomaa, miltä lapsia pitää varjella…
Tuon voi Marko käsittää niin että lapsia pitää myös sinun mielestäsi varjella siitä etteivät turvaa Jumalaan.
Pekka P. Uskonnottoman näkökulmasta asia on niin, että joillekin Jumalaan turvaaminen tuo turvallisuutta kun taas monien (?) kokemus on päinvastainen. Uskontoon kuuluvat uskomukset ovat ahdistavia, pelottavia ja hämmentäviä.
Minä yritän aina välillä asettua toisella tavalla ajattelevien asemaan ja ymmärtää heitäkin. Seurakunnankin lapsityössä kohdataan välillä vanhempia, joiden mielestä lapsille ei saisi ”tuputtaa” uskontoa ja näitä Jeesus-asioita.
Pahoitteluni, jos hämmensin Sinua!
Kuvaavaa on, että muistaakseni Hesari uutisoi tähän tapaan: Koulussa altistuttiin uskonnolle…
Ikäänkuin kyseessä olisi koronavrukselle tai radioaktiiviselle säteilylle altistumisen kaltainen vaaratilanne.
On toki sinänsä ymmärrettävää, että jotkut ovat huolestuneita siitä, mitä ja miten lapsille koulussa opetetaan. Tai mihin heitä totutetaan. Täältä läppäriruudun takaa on vaikea tietää, mitä tarkasti ottaen tapahtui, ja miten asiat tapahtuivat; ja ennen kaikkea miten aisat koettiin. (Käräjillä aikoinaan auskultoiva juristiystäväni kertoi, että oikeussalissakin aisat näyttävät tyystin toisenlaisilta kuin samat asia mediassa.)
Kokemus ja ”kokeminen” ovat aikamme kriittisiä ilmiöitä. Ne ovat lipsuneet jo tieteenkin puolelle…
Tämä hulabaloo kertonee ainakin sen, että kaikkialla vastaantuleva ajatus ja vaatimus ”moninaisuudesta” taitaa olla paljon vaikeampi kuin moni ”rannalta huutelija” arvaakaan. Moniarvoisuudesta puhe taas tuntuu jo olevan menneen talven lumia, puhe on siirtynyt vähän kohti ”yhteisiä (eurooppalaisia) arvoja” – mitä ne sitten kullekin merkinnevätkään. Ja kuka ne määrittää.
Eurooppalainen kulttuuri(historia) kuitenkin on, mitä se on ollut: historiaa ei voi muuttaa.
Vaikka kouluista jätettäisiin pois kristillinen ajattelu kyseisestä asiasta niin ollaan rehellisyyden kanssa tekemisessä, tiedon pimittämisen. Kun käsitellään Suomalaista historiaa ja arvopohjaa mille arvoille on maamme ollut syvästi rakentunut. .Tai meidän kieli-opin synty ja siihen liityvät asiat , niin se muistuttaa kohta itäisen naapurin tapaa opettaa lapsia . Kyllä lapsen pitäisi myös luottaa siihen opetukseen mitä koulussa opetetaan. Nyt on esim. katsomustiedon oppikirjoissa jopa ihan tieteenvastaista opetusta . Kristilliseltä kannalta tietysti se erittäin surullinen suunta. Moni nuoripari kristityissä miettii asuinpaikkaa kristillisen koulun läheisyydestä ja myös kotikoulu opetus on lisääntynyt .Ja pyhäkoulu on toinen jota mietitään missä lapsi saisi jo pienenä kasvaa tuntemaan rakastavan Jumalan . Kansan enemmistö on vastaan tätä nykysuuntausta ja uskon että päättäjien valinnalla on suurin tekijä vaikuttaa näihin asioihin millaisia lakeja ja käytänteitä halutaan maasamme olevan .
Timo G. Tiedän opettajia, joiden mielestä koko uskonnon oppiaine on tarpeeton. Historian opettaja voi kuulemma käyttää kaksi tuntia siihen, mitä aiheesta tarvitsee tietää, jotta ymmärtää Suomen ja Euroopan historiaa.
Ymmärrän oikein hyvin uskovien vanhempien huolen lastensa koulutuksesta, nimenomaan koulun nykyisen arvopohjan takia. Mutta minusta kristillisiin kouluihin ja varsinkin kotikouluihin liittyy myös riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Ei ole välttämättä hyvä asia, jos uskovien lapset pidetään erillään normaalista kouluopetuksesta ja kanssakäymisestä eri tavoin ajattelevien ja eri taustasta tulevien kanssa. On myös olemassa vaara, että vanhempien vahva kristillinen vakaumus värittää lasten saamaa opetusta. Aivan sama koskee myös tilannetta, jossa islaminuskoiset lapset pantaisiin omiin kouluihinsa tai kotikouluun. Koulun tehtävähän on ensisijaisesti valmistaa lapsia elämään ja yhteiskuntaan eikä tehdä heistä uskovaisia (vaikka varhaiset Hallen pietistit ajattelivatkin näin). Juutalaisesta koulusta en osaa sanoa mitään.
Timo: Kansan enemmistö teki viime vaaleissa sellaisen valinnan, että meillä on nyt hallituksessa Kokoomus, PS, KD ja RKP, jotka siis vastaavat nykylaeista ja käytänteistä. Sinustako kansa siis valitsi väärin?
Pieni täydennys. En tiedä, missä määrin ET:n opetusmateriaalissa esitettäisiin tieteen vastaisia käsityksiä uskonnoista. Sen sijaan tiedän, että muuan assyriologi esittelee sen yliopistollisissa oppikirjoissa omia, yliopiston teologisen tutkimuksen tulosten vastaisia näkemyksiään Lähi-Idän uskonnollisten vaikutteiden osuudesta kristinuskon syntyyn. Näin ainakin omien täydennysopintojeni aikana.
Koulujen toiminta opetussuunnitelmineen perustunee edellisten hallitusten opetusministereiden (& Co) aikana luotuihin periaatteisiin. Rehtorien tulkinnat ovat hiukan eri ja oma asia. Joten mielestäni nykyisen hallituksen kokoonpanosta ei nykykoulujen tähänastisissa periaatteissa liene olemmaisilta osin kyse – oltiinpa hallituksen politiikasti sinänsä sitä, tätä tai tuota mieltä. Miten asiat jatkossa lutviutuvat, ovat oma kysymyksensä, jonka aika näyttää. (em. kommentti lähinnä Seijalle.)
***
Kaikenlaisa ilmiöitä koululaitoksemme piirissä on ollut. Toivottavasti uusia ”Pirkkalan koulukokeiluja” (laajasti soveltaen ymmärrettynä) ei enää tule – olisivatpa ne ”kokeilut” miltä poliittiselta ”laidalta” tahansa.
Opetussuunnitelmat sinänsä tuppaavat olemaan jonkinlaisia ”toiveiden tynnyreitä”, joihin yritetään ympätä yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista tavoitetta, joiden toteutuminen ei ehkä vastaa hurskaita ”runoiluja”. Joku tutkija jopa käytti termiä ”opetussuunnitelmarunous” (jota koskevan lähteen olen unohtanut). Opetussuunnitelmiin siten sisältyy monenlaista tulkintatarvetta ja priorisoivaa valintaa.
Eri aikoina opetussuunnitelmien perusteissa heiujastuu myös kunkinj aikakauden ihmiskuvan vaikutus, joka kieltämättä politiikan eri piireissä on erilainen. Ja käydäänhän ihmiskuvan tiimoilta jopa oikeudenkäyntiäkin.
Jukka: Marko varmasti tietää paremmin opetussuunnitelmista, koska on alan ammattilainen.
Minun nähdäkseni (ja korjaa Marko, jos olen väärässä) jokainen kunta tekee oman opetussuunnitelmansa, mutta pohjana on Stubbin hallituksen määrittämät puitteet (https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman-ydinasiat ) . Silloisen hallituksen kokoonpano selviää tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Stubbin_hallitus .
Nyt tosiaan suuri osa Suomen kunnista näyttää olevan Keskustapuolueen hallinnassa (https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/). Saapa sitten nähdä, miten ’pirkkalalaisia’ kokeiluja nämä kunnat vielä keksivätkään.
Ja tosiaan – kuten sanoit – aika
Kun koulujen arvopohja on nykyään yhä enemmän kristinuskon vastainen, niin ainakin kristilliset koulut voisivat puolustaa paikkaansa. Kotikoulut eivät ehkä niinkään. Se, että aiemmin uskonnonopetus oli luonteva osa kouluissa, niin en ainakaan itse kokenut sitä erityisesti tunnustuksellisena, eikä uskontoa suuntaan tai toiseen tosiaankaan missään mielessä tuputettu. Opetuksen koin neutraalina ja myös muut uskonnot kuin kristinusko tulivat esille, sikäli kuin nyt yleensä muistan noita uskontotunteja. En ainakaan tiedä kenenkään sairastuneen myöskään kirkon läsnäolosta. Nyt uskonnonopetuksesta on tullut ongelma sitä mukaa kuin kristinuskon vastaisuus on saanut yhä enemmän sijaa typerin ilmiannoin. Suomessa asuu nyt kuulemma maailman onnellisin kansa. Tällä menolla tulevaisuus ei oikein hyvältä näytä.
Kosti: Koulujen arvopohja ei ole mielestäni minkään uskonnon vastainen. Päin vastoin, erilaisten uskonnäkemysten ymmärtäminen on laajentunut.
Omana kouluaikani selviä syrjintätilanteita olivat esim. suhtautuminen Karjalan evakkojen ortodoksisiin lapsiin. Oma uskonnonopettajani (ev.lut. pappi) pilkkasi avoimesti luokkamme ortodokseja. Tällaista en uskoisi tapahtuvan nykykoulussa.
Seijalle , ei kyllä polittinen suunta on oikeaa kun halutaan aidosti pitää sanan ja uskonnonvapautta todellisena . Ja ideologinen vaikutus pois sieltä missä sitä ei tarvitse olla.
Markolle ,
En ihan ole samaa mieltä vertauksesta kristittyjen ja muslimien välisestä opetuksesta . kun toinen oppi opettaa tietämään vääräuskoisia ja toinen on lähetetty viemään ilosanomaa .Mitä tiedän niin en monen äidin opetusta epäile että se olis jotenkin sisäänpäin kääyntynyttä kun sanoma ei sitä ole . Ja olen myös huomannut että juuri nämä äidit on hyvin avoimia kohtaamaan muita äitejä ja lapsia ja viettämään niiden kanssa aikaa vaikka vakaumus olisi jopa kielteinen lähtökohtaisesti . Ehkä sitä väärää kristillistä tunkkaista tekopyhyyttä ja väärin koettua kristillisyyttä on paljon vähemmän juuri nykyäideissä kuin ajatellaan . Lapset myös eivät ole ilman kontakteja kun seurakunnassa on muita lapsia . Ja ei Srk ole mikään saareke josta puuttuisi maailman ongelmat , vaan se on todellinen syntisten sairaala . Ei syntiä pääse pakoon ja se seuraa meitä vaikka olisimme yksin ja jopa asuu meissä . Kuitenkin varmaan pienen lapsen kohdalla saada pohja Jumalan rakkaudesta ja armosta olisi hyvä saada turvallisesti . Ja elää lapsen kanssa oli koulu mikä tahansa .
Timo: kirjoitat: ”kyllä polittinen suunta on oikeaa kun halutaan aidosti pitää sanan ja uskonnonvapautta todellisena . Ja ideologinen vaikutus pois sieltä missä sitä ei tarvitse olla.”
En täysin ymmärrä vastaustasi. Mitä tarkoittaa esim. ’
… ideologinen vaikutus pois sieltä missä sitä ei tarvitse olla.
Timo G. Olen eri mieltä. Yleisellä tasolla on tärkeää, että eri taustoista tulevat lapset ja nuoret kohtaavat toisensa ja saavat laadukasta, tieteeseen ja sen tulosten soveltamiseen perustuvaa opetusta. Totta kai jopa kotiopetus voi olla laadukasta Siitä, mikä koulun arvopohjan tulisi olla, voidaan kyllä olla eri mieltä ja soisin sen toki olevan kristillisempi kuin nykyään.
Sekä kristinusko että islam esittävät vahvan totuusvaatimuksen. Sekulaarissa yhteiskunnassa, jossa mekin elämme, ne kumoavat toinen toisensa, koska itse uskovaiset ovat molemmilla puolilla vakuuttuneita siitä, että oma uskonto on oikeassa ja toinen väärässä. Sitä paitsi niiden välillä tapahtuu siirtymiä uskonnosta toiseen.
Minun mielestäni sekä kristillisten että islamilaisten koulujen perustaminen kertoo eräänlaisesta uhkatilanteen edessä reagoimisesta: oman identiteetin koetaan olevan vaarassa, jos lapset ja nuoret kasvatetaan ”tavallisessa” koulussa ja yhteiskunnan arvojen mukaan. Korostan, että minulla ei ole sinänsä mitään sitä vastaan, että tarjolla on erilaisia ja arvopohjaltaan erilaisia kouluja, kunhan opetus noudattaa yleistä linjaa. Opetushan voi olla erinomaista ja monissa maissa kristilliset koulut ovat hyvässä maineessa. Ongelmat piilevät joissakin oppiaineissa, jos niitä aletaan käytännössä painottaa ahtaan uskonnollisen tulkinnan mukaisesti. Olen itse entinen Steiner-koulun oppilas enkä tosiaankaan suosittelisi sitä kristittyjen lapsille opetuksen välittämän antroposofian ja huuhaan vuoksi, vaikka pedagogiassa olikin paljon hyvää.
Mitenkähän tuon uutisoinnin takana on huomioitu ottaa selvää lautakunnan toimivallasta. (Korostus minun)
Laki yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta
12 §
Hallintolain soveltaminen
Menettelyyn lautakunnassa sovelletaan hallintolakia (434/2003), JOLLEI tässä laissa, yhdenvertaisuuslaissa tai tasa-arvolaissa menettelystä toisin säädetä.
Yhdenvertaisuuslaki
2 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.
Lakia EI kuitenkaan sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä USKONNONHARJOITUKSEEN.
Marko , joo en ole vastaan yleistä koulunkäyntiä mutta en myöskään kotiopetusta alakoululaisille . Ei sitä voi yleisesti suositella kun tosiasiassa on vähän äitejä jotka voivat siihen ryhtyä eli ei tietysti riitä edes se syyksi alkaa kotiopettajaksi että koulussa opetetaan väärin vaan täytyy olla edellytyksiä . Ja nämä äidit jotka tahtovat opettaa kotona niin minulla juuri heistä se kuva että tahtovat lapsille monipuolisen tiedon ja myös sosiaalisen verkoston lapsille. Mutta tämä kristillinen koulu on ajatuksena hyvä ja myös ei uskovaisten lapsia sinne tuodaan . Kuten oli aikanaan meidän kaikki pojat kristillisessä päiväkodissa ja oli vanhempia jotka ei olleet kristittyjä ja heidän argumenttinsa oli että on rauhallisempaa ja haluavat ”normaalia” päiväkoti elämää . Ei kristillinen koulu ole eriyttävä muista ihmisistä . Ja kulttuurissa on tapahtunut iso muutos kun nuoret on avoimia kohtaamaan uusia asioita ja myös kristillisiä arvoja . Menneinä aikoina lapsille opetettiin tietämään mikä on uskovainen ja vanhempien ajattelu näkyi usein lapsissa , heidän suhtautumisessa uskoviin lapsiin . Moni lause oli kuin isänsä tai äitinsä suusta ja lapsi toimi vain äänitorvena . Ja tästä voj olla jäänyt vähän traumaa tietylle sukupolvelle suhteessa kohdata ei uskovia ihmisiä . Ja toivottavasti kristityt voi elää vapaasti tämän asian suhteen ja olla avoimia kertomaan ajatuksia mihin uskoo kun sellainen tilanne tulee . Tämä tehtävä on annettu jokaiselle uskovalle , mutta vanha vääristynyt käsitys että kristityn pitäisi olla todistelemassa joka kadun kulmalla vaan eläen uskoa todeksi ja sanoa kun oikea hetki mihin uskoo. Kristilliseen opetukseen kuuluu myös opetus muista uskonnoista ja ideologeista . Jaa Marko sulla on mielenkiintoinen koulupolku ollut ja olet varmaan joutunut pohtimaan näitä asioita enemmänkin .
Timo G. Tiedän muutamia kotikoulun käyneitä ja ihan kunnon kansalaisia heistä on tullut.
En tunne riittävästi kristillisiä kouluja arvioidakseni niitä. Olen kuitenkin nähnyt tai kuullut pari haastattelua ja ne herättivät kyllä minussa kriittisiä kysymyksiä: Esirukousaiheiden keruuta oppitunnilla ja evoluutioteorian kyseenalaistamista siten, että opetussuunnitelman mukaista sisältöä ”täydennettiin” ID:llä tai sitten evoluutioteorian opetusta ”teoriana” (mikä näkökulma perustuu termin väärinymmärtämiseen ja liukumiseen sen eri merkitysten sisällä). Ei ole ihan pikkuasia, jos koululaisia ohjataan vaihtoehtoisen tai kriittisen ajattelun nimissä siihen suuntaan, että olisi tieteellisiä perusteita ajatella vaikkapa maapallon ja elämän historia 6000 – 20 000 vuotta vanhaksi. Kysehän ei ole vain Raamatun luomiskertomuksen ja tieteellisen ajattelun välisen jännitteen ja erilaisten argumenttien kriittisestä pohtimisesta. Koko ihmiskunnan historia ja arkeologia sekä siitä tehty tutkimus tuloksineen joudutaan kyseenalaistamaan, kuten myös suuri osa luonnontieteiden tuloksista. Eihän siitä tule mitään, jos kristittyjen lapset koulussa opetetaan ajattelemaan valtavirran mukaisesti ja samalla epäilemään sitä.
Uumoilen seuraavan laista ongelmaa (ehkä olen väärässä): Syntyy kehä: Kristitty lapsi käy kristillistä koulua, joka vaivihkaa ohjaa vaikkapa kristilliseen (lähinnä nuoren maan kreationistismin mukaiseen ja näennäistieteelliseen) tulkintaan ihmiskunnan ja luomakunnan iästä kyseenalaistamalla vaivihkaa valtavirtatieteen. Samanaikaisesti lapsen kristillinen identiteetti muovautuu kotona tai seurakunnassa vaikkapa nyt luominen piste fi -porukan vaihtoehtoisten tietokirjojen lukemisesta. Tuloksena on, että fundamentalistinen kristillisyys värittää nuoren omaksumaa tietoa, millä tietenkin on seurauksensa. Tähän samaan myös Steiner-koulu ohjaa kokemukseni mukaan omia oppilaitaan, vaikkakin eri tavoin ja oman uskomuspohjansa mukaisesti. Toki vaihtelevalla menestyksellä ja opettajan sekä perheen vakaumuksesta riippuen.
Vakaa arvopohja ja valikoitunut oppilasaines edesauttavat kyllä työrauhaa ja hyvän oppimisympäristön aikaansaamista.
Lienee niin, että nykyään lasten kasvatus on paljoti siirtynyt vanhemmilta (ja keiltä niistä?) yhteiskunnalle, joka edustaa jälkimodernin kaltaista näkemystä. Tässä suhteessa kristilliset koulut ovat tervetulleita vaihtoehtoja moninaisuudessa. Toinen puoli aisassa tietenkin on, että olisi varottava liiallista ”sisäpiiriläisyyttä” – ei lapsia ja nuoria tietenkään tule pitää liian ”eristyksissä pahasta maailmasta”.
Jonkinlaista kiistaa käytäneen nyt siitä, kenellä on oikeus tai valta ja velvollisuus lasten ja nuorten eettis-aatteelliseen kasvatukseen. On toki sekin näkemys, että valinta tulisi jättää lapsille ja nuorille itselleen. Tällöin eteen tulee tietenkin kysymys: miten kukin näkemyksensä valinnan sitten tekee, valintahan tehdään sen pohjalta, mikä kullekin on tunnettua tai tiedettyä, opetettua. Monikulttuurisuuden (eettis-aatteellisessa merkityksessä) haasteena on, että eri vaihtoehdoista voi muodostaa opetuksessa vain hyvin pinnallisen käsityksen. Esim. kristinuskosta ja sen olemuksesta elää kovin pinnallisia (ja outojakin) ”urbaaneja legendoja”.
Katsomusaineiden uudistamiseen lienee sinänsä tarvetta. Tarvetta lienee myös sen tarkastelemiseen, millaisen arvopojhan ja aatehistorian kautta suomalainen (ja eurooppalaia-länsimainen) kulttuuri on muodostunut. Siitäkään toisin ei liene yksimielisyyttä. Ranskan suuri vallankumous nostetaan usein esille, mutta erittäin paljon on tapahtunut sitä ennenkin, eikä ns. edistys ihmisoikeusajatuksineen syntynyt vain ”äkillisenä innovaationa” – kuten eivät monet muutkaan keksinnöt tai ”keksinnöt”. Populistiset kertomukset oikovat mutkia tässäkin, sävytettynä ajatuksella: jos me olisimme aikoinaan eläneet, olisimme osanneet toimia eettisemmin senaikaisessa maailmassa.
Kulttuurihistoriaa ei pidä pimittää aikanammekaan. Ilman krisitnuskoa tuskin olisi ollut edes Ranskan suurta vallankumousta, tuskin ihmisoikeusaatteitakaan; väittämättä kuitenkaan, että ”vanha kristitty Eurooppa” olisi aina oikein toiminut. Juuri siksi kristinuskon läsnäolo kuuluu täkäläiseen kulttuuriin, tykättiin siitä tai ei. AIkamme kulttuurissa on paljon muutakin, josta monet eivät pidä – tai hyväksy.
Suvaitsevaisuusa on yllättävän vaikea taitolaji.