Kotimaa24:n palstoilla nousevat opilliset kysymykset usein esille. Raamatun tulkinta, uskon- ja kirkon oppi. Moni puhuu oikean opin puolesta. Sitä en näe ongelmana, mutta kylläkin sen, että oppimestareiksi kohottautuvat usein puhuvat toisia, nimeltä mainittuja kristittyjä vastaan. Mikä antaa ihmiselle arvovallan ryhtyä oikean opin puolustajaksi? Oliko heitä jo Uuden testamentin syntyaikoina yhteisöissä, joista kirkko muodostui?
Apostolien aika ja arvovalta on kiinnostava kysymys. Mutta eikö vielä sitäkin kiinnostavampi ole ajanjakso, josta evankelistat kertovat? Pohdin sitä tässä kirjoituksessa. Miten ylösnoussut Vapahtaja Jeesus eläessään Palestiinassa kohtasi uskon opin ja erilaiset opilliset kysymykset? Rajoitun siis tässä vain Jeesukseen ja vain yhteen evankelistaan, Matteukseen.
Johannes Kastajan jälkeen Matteuksen kertomus alkaa siitä, miten Paholainen kiusaa Jeesusta Raamatun lauseilla. Jeesus kutsuu itselleen oppilaita ja pitää Vuorisaarnan. Siinä hän sanoo kuulijoilleen m.m.: ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”.
Jeesus varottaa vääristä profeetoista ja kehottaa arvioimaan puuta sen hedelmien perusteella: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”
Matteuksen mukaan kansanjoukot olivat hämmästyneitä Jeesuksen opetuksesta: ”Hän opetti niinkuin se, jolle on annettu valta, ei niinkuin lainopettajat.” Fariseuksissa, oikean opin puolustajissa alkoi Jeesuksen toiminta herättää kasvavaa arvostelua. Siihen Jeesus vastasi: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Keskeiseksi tuli, ei opin, vaan Jeesuksen seuraaminen: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.
Jeesusta syytettiin sapattisäännön rikkomisesta. Vastaus: ”Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää”. Jeesus näyttää olleen pysyvässä konfliktissa nimenomaan lainopettajien ja fariseusten kanssa. Nämä vikoilivat ja syyttivät häntä milloin mistäkin opillisesta erheestä.
Vertauksessaan vehnästä ja rikkaviljasta työmiehet kysyvät isännältä, menevätkö he perkaamaan pois rikkaruohot. Isäntä ei tahdo, koska samalla viljaakin joutuisi hukkaan. Into perata pois Herran elopellosta siihen kuulumattomia näyttää säilyneen elävänä tähän päivään.
Sama kysymys kulkee jatkokertomuksena läpi koko evankeliumin. Sanan puolustajat kysyvät yhä uudestaan: ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat isien perinnäissääntöjä?” Jeesus kutsuu kysyjiä tekopyhiksi: ”Turhaan he minua palvelevat kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.” Oikean opin vastaisesti Jeesus nostaa esimerkiksi kanaanilaisen naisen ja Luukkaalla laupiaan samarialaisen.
Jeesuksen julistuksen kohta, jossa sanat ja elämä ehkä kirkkaimmin joutuvat vastakkain on vertaus kahdesta pojasta. Mies lähettää poikansa viinitarhaan töihin. Toinen lupaa mennä, mutta ei mene. Toinen ei halua mennä ja sitten kuitenkin menee. Jeesuksen kysymys: kumpi täytti isänsä tahdon?
Eräänlainen tiivistelmä lainopettajien eli oikean opin vaalijoiden ja Jeesuksen suhteesta on Matteuksen evankeliumin 23. luku. Kun tähän asti olen lainannut lyhyesti, avaa tuon luvun lukeminen kysymyksen laajemmin.
Jeesus ei ole korrekti eikä diplomaattinen, vaan antaa tulla: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette vanhurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.”
Jeesus puhui todella suoraan, ehkä voi sanoa karkeasti: Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt. Voi teitä, te sokeat oppaat. Te sokeat typerykset.
Voidaanko nyt vetää yhtäläisyysmerkit Jeesuksen sanojen kohteitten, lainopettajien ja oman aikamme uskonopin oppimestareiden välille? Tuskinpa vain. Jeesus puhuu jyrkästi. Kuva kaikista lainopettajista ja fariseuksista on tuskin näin mustavalkoinen. Yhtenäinen ei ole myöskään oman aikamme oppimestareitten joukko. Oma sanan miekkani kärki ei kohdistu niinkään yliopisto-opetukseen, kuin kotimaa24:n hurskaisiin maallikoihin.
Samalla on kuitenkin totta ja ilmeistä, että myös yhdistäviä piirteitä on sekä Jeesuksen arvostelussa että tänään oikeaoppisuuttaan korostavissa kristityissä.
Matteuksen mukaan Jeesus varoitti itsensä korottamisesta, itsensä kutsumisesta opettajaksi, isäksi tai mestariksi. ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.”
Niin kauan kun pysymme sisarina ja veljinä, pysymme kohtuudessa. Kotimaa24:n Raamattu-keskusteluissa olen eniten ihmetellyt joidenkin valmiutta asettua muille oppimestareiksi, vastoin Jeesuksen nimenomaista kieltoa. Eikä ainoastaan asettua itse tehdylle korokkeelle. Yhden opettajan toimesta olen tullut itse leimatuksi uskon luopioksi. Kysymykseeni perusteluista ei tullut mitään vastausta. Näin jäin yksin sopertelemaan: Millä perusteella? Millä oikeudella?
Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Häneltä puuttuivat kaikki oppiarvot, mutta hän tunsi kirjoitukset. Olisiko kohtuullista toivoa, että oman aikamme kirjanoppineet ottaisivat oppia Jeesuksesta, suoraan häneltä. Mieluummin häneltä, kuin esimerkiksi ”pyhän, kunnioitetun, autuaan tohtorin Martti Lutherin kirjoituksista”.
Jos olemme tarkkoja, Jeesuksen kritiikin kärki ei kohdistu ”oppiin”, vaan ”opin väärään sisältöön”.
Jeesus ei ollut eikä ole mikään ”anything goes” -opettaja. Mutta sanojaan Hän ei säästä silloin, kun väärästä opista tulee suoritus, jolla syntiset luulevat ansaitsevansa autuuden samalla muita syntisiä jalkoihinsa polkien.
Mutta kyllä Jeesus muuten on Jumalan ”kyllä” eikä ”noin, mutta ei ihan niin tai ehkä sittenkin näin”.
MARTTI, hyvä veli,
Sanot: Jos olemme tarkkoja, Jeesuksen kritiikin kärki ei kohdistu ”oppiin”, vaan ”opin väärään sisältöön”.
Miten sinä nyt sitten erotat opin ja opin väärän sisällön? Kun Jeesus kritisoi itsensä korottamista, omahyväisyyttä, toisten vikoilua tai herroina hallitsemista, eikö se kohdistu kaikkiin meihin, joiden elämässä ja myös uskon elämässä noita piirteitä esiintyy? Eikö ole hiukan liian helppoa puhua konservatiiveista tai liberaaleista ja sijoittaa sitten kaikki paha ”niihin”, ei ”meihin”.. Millä oikeudella joku hurskaana esiintyvä oppimestari, selittäjä sanoo minua luopioksi, vaikka ei minua edes tunne? Se on itseriittoisuutta ja omahyväisyyttä, jonka Jeesus selkeästi torjuu.
Tuolla ”anything goes-opettajalla” sinä maalaat ensin pirun seinälle ja käyt sitä sitten vastustamaan. Jeesushan kehotti puhumaan KYLLÄ tai EI. Missä Jeesus kieltää naisen pappeuden, kun se ryhmässäsi on noussut kaikkein tärkeimmäksi uskon perusteeksi? Vannomisen hän kyllä kielsi ja eronneitten vihkimisen, mutta näihin olemme tainneet kumpikin joutua, sinä ja minä.
En tiennyt ottaneeni kantaa ”liberaaliuteen” enkä ”konservatiivisuuteen” enkä varsinkaan omaan oikea- tai harhaoppisuuteesi, Heikki hyvä.
Mitä naispappeuteen tulee, Herramme tunnetusti suhtautui naiseen kovasti eri tavoin kuin monet sen ajan juutalaiset miehet. Hän ei kammonut edes epämääräistä sukupuolielämää viettänyttä ”viholliskansan” naista Syykarin kaivolla.
Maria sai voidella Jeesuksen kuninkaaksi ennen Hänen teloittamistaan, ja rakkaat sisaret myös ensimmäisinä veivät viestin tyhjältä haudalta pelkurimaisille apostoleille.
Mutta, apostoleista puheen ollen, seurakuntansa kaitsijoiksi, Uuden liiton patriarkoiksi ja piispoiksi Jeesus ei kaikesta tästä huolimatta valinnut yhtään naista. Ja tämä käytäntö jatkui alkuseurakunnassa ja -kirkossa. Lisäksi Herra vahvisti sen käskyllään, jonka Hän asiaa koskien suoraan antoi apostoli Paavalille.
Mutta Paavalikin oli kaikkea muuta kuin naisten halveksija. Siitä riittää vakuuttamaan Roomalaiskirjeen viimeinen luku.
Kovin on vaikeata ja hankalaa keskustella Luterilaisen kirkkomme harjoittaman uskonnon sisällöstä, kun siitä puhuminen aina halutaan kääntää puhumiseksi uskon julistamisesta. Kun Jeesus Vuorisaarnassa sanoo, että jokaisen Ihmisen pelastus riippuu Hänen omasta käyttäytymisestään ja että Jumalan Valtakuntaan johtava TIE on kaikkea muuta kuin helppo, on tästäkin asiasta Paavalilla, Lutherilla ja Omalla kirkollamme paremmat tiedot. Huonosta ja käyttökelvottomasta opista ei ole kysymys, kun Ihmisen usko luetaan Hänen vanhurkauttamisekseen. Tosin kirkkomme ei sitten muista kertoa, että Jumala pelastaa kenet Hän tahtoo ja paaduttaa Ne , jotka Hän tahtoo paaduttaa ja näin kysymys itseasiassa on armon valinnasta. Tosin sitten Ihmisen saama uskokin on viime kädessä Jumalan lahja, eikä sitäkään kirkollamme samoin kuin ei armoakaan olisi lupa luvata kaikille. Kirkkomme voisi alkaa työnsä vaikka päivittämällä Luterilaisen rippikäsityksen. Olihan Lutherin ensimmäinen teesikin kehotus kokoaikaiseen katumukseen. Onhan se kiusallista kun julkisesti esitetään kysymyksiä, mutta kun on kysymyksessä laitosinstituutio, jonka asiakkaina ja työntekijöinä Ihmiset ovat usein koko ikänsä, on kohtuullista nähdä vaivaa sen eteen, että Uutta Testamenttia ja Profeettoja voi myös lukea ilman oikeanlaisia silmälaseja.
Kirjanoppineita ja fariseuksia on näillä palstoilla kerran jos toisenkin
verrattu ns. konservatiivisiin kristittyihin, ja sepäs on monelle mukavaa.
Jeesus kuitenkaan ei kumonnut lakia, eikä sitä näytä tehneen hänen oppilaansa Paavalikaan, joka sanoo: Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi.
Jeesus viittaa lainopettajiin, ja käskee opetuslasten noudattaa kaikkea sitä, mitä nämä vesselit opettavat, mutta heidän elämäntapaansa Jeesus neuvoo karttamaan.
Minusta tuntuu siltä, että ongelma ei siis ollut lain noudattamisessa sinänsä, vaan fariseusten elämässä. Millä tavalla, voi joku kysyä?
Ongelma oli siinä, että he eivät omasta mielestään tarvinneet mielenmuutosta, he katsoivat olevansa oikeamielisiä eli vanhurskaita ihan sellaisenaan. Heidän ei tarvinnut syntisenä laskeutua Jeesuksen jalkojen juureen, koska he pärjäsivät ihan omillaan.
Jos seuraa yleistä keskustelua, tämä ”farisealainen” omillaan pärjäämisen ajatus tulee vahvasti esiin myös kirkkomme liberaalilla siivellä. Usein sieltä sanotaan, että lain saarnaa ei enää tarvita, Paavalin opetusten ei katsota enää olevan valideja – usein ei koko Raamatunkaan opetusten. Nyt saa kukin individi itse päättää, mitä hän jumalallisena totuutena pitää ja mitä ei. Jopa paimenen viran vastaanottaneet voivat avoimesti neuvoa rikkomaan Jumalan tahtoa.
Jeesuksen tarpeettomuus näkyy myös saman puolen julistuksessa, joka on useimmiten pelkkää moralisaarnaa ja ihmisten tekemiseen ajamista ilman Kristusta. Turva perustuu omaan uskonnollisuuteen vailla mielenmuutosta, myös kasteeseen, vaikka aikoja sitten on hylätty elämä kasteen armossa.
Miten tämä eroaa Jeesuksen ajan farisealaisuudesta. Kumpaisellakin puuttuu yhteys
Vapahtajaan Kristukseen, kun ei ole tunnistettavaa sairautta, ei tarvita myöskään häntä, joka on kaiken parantaja.
Farisealaista itsevanhurskautta esiintyy siis molemmilla laidoilla. Konservatiivinen kristitty voi toki pesiä siinä – siitä minulla on omakohtainen kokemus. Jumalan kiitos, usein käy niin, että asianomainen saa Lutherin tapaan todeta, että omat eväät eivät riitäkään: vain Kristus voi auttaa.
Itsevanhurskautta on myös se huoleton ajatus, että mitään elämänmuutosta ei tarvita, tieto Kristuksesta riittää, vaikka henkiklökohtainen suhde Vapahtajaan puuttuu.
Viisasta puhetta Ojalalta. Fariseuksia löytyy koko kentältä ja myös laidoilta.
Itse en enää välitä, leimataanko minut fariseukseksi, konservatiiviksi vai joksikin muuksi. Tärkeintä on, että itse tiedän, kuka olen. Olen armosta pelastunut Jumalan lapsi. Armoa ei ole ilman Kristusta, hänen sovituskuolemaansa ja sen vastaanottamista, näin uskon.
JORMA,
farisealaisia on siis löydetty kirkon konservatiiveista ja sinä löydät heitä kirkon liberaaleista. Mitä hyödyttää? Eikö paha ole lähes aina siellä, missä minä ja me emme ole?
Lue nyt tuo Matteus 23 hitaasti ja rauhallisesti ja mieti sitten, onko kysymyksessä joku kaukainen, historiallinen ilmiö, vai pilkistääkö se myös meidän aikanamme, meidän kirkossamme. Paavin arvonimistä yksi on ”kaikkien palvelijoiden palvelija” ja kultavadissa lämpimällä vedellä hän joskus pesee alaistensa jalkoja. Emmekä ole tässä sen kummempia. Herra piispa ja jopa herra arkkipiispa tarkistaa seurakunnan, vierailee rotarylounaalla ja keskustelee vertaistensa kanssa. Kun joku kirkkoisä aikanaan sanoi, että köyhät ovat kirkon rikkaus, missähän tämä meidän kirkossamme näkyy?
”Henkilökohtainen suhde Vapahtajaan puuttuu”: Mistä meidän pitäisi olla huolestuneita? Naapurin synneistä vai omistamme? Kaksi suhtautumistapaa:
1) olla sanan alla, sen tuomittavana? VAI
2) olla huolissaan toisista.
”Mutta kansa joka ei lakia tunne, on kirottu.” (muistinvaraisesti)
”Oppimestarit” täälläkään eivät julista omia keksintöjään. Vakaumuksia jakavina aiheina on ollut isoja kysymyksiä, joiden takana on suuria ryhmiä, ja yksi tunnustautuu ja liittyy yhteen, toinen toiseen. Harva muodostaa yhden henkilön kirkkokunnan puhtaine privaattioivalluksineen, vaan liittyy oman taustansa tunnustukseen.
Kirkossa ei pitäisi pahentua anateemoihin, koska kirkon luonne on sellainen, että koko ajan on taistelua, tunnustautumista ja erottautumista. Synkretismi ja totuuskysymyksen ohittava väärä sopu ovat paha asia. Kun siis puhutaan siitä oppipuolesta, ei joistain liturgisista väreistä.
Salme Kaikusalo on fiksu nainen huomatessaan
kuinka minun mukaani farisealaisuuden harha koskee kaikkia
laidasta laitaan,
kokemukseni mukaan myös minua itseäni.
Se tuleekin tekstissä esille varsin selvästi.
Muistan kauan, kymmeniä vuosia sitten yhdessä Turun kirkossa kuulemani saarnan. Saarnamies (siihen aikaan vain miehet saivat saarnata) puhui syntisestä naisesta ja siitä, miten myönteisesti Jeesus suhtautui tähän naiseen, vaikka hän oli julkisyntinen, huora, kuten joku tänä päivänä sanoisi. Saarnaajan ongelma ja vaikeus oli siinä, että Jeesus oli niin myönteinen.
Hänen selityksensä eli ratkaisunsa oli tämä: Jeesus oli Jumala ja siksi hän TIESI, että nainen muuttaisi koko elämänsä. SIKSI hän saattoi olla niin ystävällinen.
’
Vaikka olin nuori, lähes lapsi vielä, silti kirkon penkissä ajattelin: eihän se noin voi mennä.
En tuohon tapaan erottele pahaa muissa ja meissä, vaan puhun aina yleisellä tasolla ja myös itselleni.
Minusta pelastuksen tielle kutsuminen tai pelastuksen tiestä puhuminen on mitä suurinta rakkautta. Ilman elävää yhteyttä Kristukseen pelastusta ei ole.
Tiedän, että on niitäkin, jotka mieluummin keskittyvät tämän puoleiseen ja maalliseen.
Köyhä ja sorrettu joutuu turvautumaan Jumalan apuun, sen ymmärrän hyvin köyhän kodin lapsena. Sellainen opetus voi olla arvokkaampaa kuin mikään tiedekunnassa hankittu.
Oletko sitä mieltä, että Jeesuksen seuraajat jatkoivat tuota sinun mainitsemaasi huoraamista?
Omaan ajatukseeni on tullut, että Jeesus antoi anteeksi siellä, missä hiukankin näki katumusta.
Eräs vanha mies sanoi minulle kerran, ettei ihmistä tuhoa synti, vaan katumattomuus. Pidän ajatusta viisaana.
JORMA,
mikään ei ole niin vaikeata, kuin itsensä muuttaminen. Samalla:
Apostolien kirjeistä voi toden totta saada sen käsityksen, että uskon vastaanottaminen merkitsee astumista pimeästä huoneesta valoisaan, niin että synti jäisi taakse. Valitettavasti muutos ei ole niin helppo tai yksinkertainen. Lähempänä totuutta on M. Lutherin ajatus, että parannuksen kilvoitus on jokapäiväinen. Vanha ihminen kaikkine synteineen on joka päivä upotettava ja joka päivä on noustava uuden ihmisen-.
Ei ole rajaa ”uskovien” ja ”syntisten” välillä, raja kulkee meissä itsessämme, meidän sisällämme. Tämä oli Lutherin käsitys, mutta Uudella testamentilla voidaan perustella myös toisenlaista, mustavalkoisempaa jakoa.
Itse pidän Lutherin tulkintaa parempana kuin UT:n jossakin kirjeessä esiintyvää yltiötulkintaa jaosta kahteen siten, että rikkaruohoja ovat aina jotkut toiset.
Hyvä kirjoitus, kiitos siitä.
Jeesus saarnasi kääntymyksen merkitystä. Kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen, se tapahtuu aina uskon kautta, niin, että ihminen tunnistaa syntinsä ja katuu sydämensä pahuutta, koska uskoo Jumala sanan.
Sen saa aikaan, Jumalan vanhurskaus ja hyvyys Kristuksessa. Mitä siinä ihminen voi, kuin sanoa, Jumala sinä tiedät kaiken, armahda minua, sillä minä en voi saada syntejäni tekemättömiksi, puhdista minut, että minä puhdistuisin, käännä minut, niin minä käännyn, anna rakkautta niin minä rakastan. Ja niin tapahtuu, kuten Herra tahtoo. Hän Lähetti meille sovituksen Sanan Poikansa kautta. Joka sen uskoo pelastuu, mutta joka ei usko, jää tuomion alle, sillä maailma on pahan vallassa.