Jeesus keskustelee opillisista kysymyksistä

 

 

Kotimaa24:n palstoilla nousevat opilliset kysymykset usein esille. Raamatun tulkinta, uskon- ja kirkon oppi. Moni puhuu oikean opin puolesta. Sitä en näe ongelmana, mutta kylläkin sen, että oppimestareiksi kohottautuvat usein puhuvat toisia, nimeltä mainittuja kristittyjä vastaan. Mikä antaa ihmiselle arvovallan ryhtyä oikean opin puolustajaksi? Oliko heitä jo Uuden testamentin syntyaikoina yhteisöissä, joista kirkko muodostui?

 

Apostolien aika ja arvovalta on kiinnostava kysymys. Mutta eikö vielä sitäkin kiinnostavampi ole ajanjakso, josta evankelistat kertovat? Pohdin sitä tässä kirjoituksessa. Miten ylösnoussut Vapahtaja Jeesus eläessään Palestiinassa kohtasi uskon opin ja erilaiset opilliset kysymykset? Rajoitun siis tässä vain Jeesukseen ja vain yhteen evankelistaan, Matteukseen.

 

Johannes Kastajan jälkeen Matteuksen kertomus alkaa siitä, miten Paholainen kiusaa Jeesusta Raamatun lauseilla. Jeesus kutsuu itselleen oppilaita ja pitää Vuorisaarnan. Siinä hän sanoo kuulijoilleen m.m.: ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin   kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”.

 

Jeesus varottaa vääristä profeetoista ja kehottaa arvioimaan puuta sen hedelmien perusteella: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”

 

Matteuksen mukaan kansanjoukot olivat hämmästyneitä Jeesuksen opetuksesta: ”Hän opetti niinkuin se, jolle on annettu valta, ei niinkuin lainopettajat.”  Fariseuksissa, oikean opin  puolustajissa alkoi Jeesuksen toiminta herättää kasvavaa  arvostelua. Siihen Jeesus vastasi: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Keskeiseksi tuli, ei opin, vaan Jeesuksen seuraaminen: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.

 

Jeesusta syytettiin sapattisäännön rikkomisesta. Vastaus: ”Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää”. Jeesus näyttää olleen pysyvässä konfliktissa  nimenomaan lainopettajien ja fariseusten kanssa. Nämä vikoilivat ja syyttivät häntä milloin mistäkin opillisesta erheestä.

 

Vertauksessaan vehnästä ja rikkaviljasta työmiehet kysyvät isännältä, menevätkö he perkaamaan pois rikkaruohot. Isäntä ei tahdo, koska samalla viljaakin joutuisi hukkaan. Into perata pois Herran elopellosta siihen kuulumattomia näyttää  säilyneen elävänä tähän päivään.

 

Sama kysymys kulkee jatkokertomuksena läpi koko evankeliumin. Sanan puolustajat  kysyvät yhä uudestaan: ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat  isien perinnäissääntöjä?” Jeesus kutsuu kysyjiä tekopyhiksi: ”Turhaan he minua palvelevat kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.” Oikean opin vastaisesti Jeesus nostaa esimerkiksi kanaanilaisen naisen ja Luukkaalla laupiaan samarialaisen.

 

Jeesuksen julistuksen kohta, jossa sanat ja elämä ehkä kirkkaimmin joutuvat vastakkain on vertaus kahdesta pojasta. Mies lähettää poikansa viinitarhaan töihin. Toinen lupaa mennä, mutta ei mene.  Toinen ei halua mennä ja sitten kuitenkin menee. Jeesuksen kysymys: kumpi täytti isänsä tahdon?

 

Eräänlainen tiivistelmä lainopettajien eli oikean opin vaalijoiden ja Jeesuksen suhteesta on  Matteuksen evankeliumin 23. luku.  Kun tähän asti olen lainannut lyhyesti, avaa tuon luvun lukeminen  kysymyksen laajemmin.

 

Jeesus ei ole korrekti eikä diplomaattinen, vaan antaa tulla: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette vanhurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.”

 

Jeesus puhui todella suoraan, ehkä voi sanoa karkeasti: Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt. Voi teitä, te sokeat oppaat. Te sokeat typerykset.

 

Voidaanko nyt vetää yhtäläisyysmerkit Jeesuksen sanojen kohteitten, lainopettajien ja oman aikamme uskonopin oppimestareiden välille? Tuskinpa vain. Jeesus puhuu jyrkästi. Kuva kaikista lainopettajista ja fariseuksista on tuskin näin mustavalkoinen. Yhtenäinen ei ole myöskään oman aikamme oppimestareitten joukko. Oma sanan miekkani kärki ei kohdistu niinkään yliopisto-opetukseen, kuin kotimaa24:n hurskaisiin maallikoihin.

 

Samalla on kuitenkin totta ja ilmeistä, että myös yhdistäviä piirteitä on  sekä Jeesuksen arvostelussa että tänään oikeaoppisuuttaan korostavissa kristityissä.

 

Matteuksen mukaan Jeesus varoitti itsensä korottamisesta, itsensä kutsumisesta opettajaksi, isäksi tai mestariksi. ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.”

 

Niin kauan kun pysymme sisarina ja veljinä, pysymme kohtuudessa. Kotimaa24:n Raamattu-keskusteluissa olen eniten ihmetellyt joidenkin valmiutta asettua muille oppimestareiksi, vastoin Jeesuksen nimenomaista kieltoa. Eikä ainoastaan asettua itse tehdylle korokkeelle. Yhden opettajan toimesta olen tullut itse leimatuksi uskon luopioksi. Kysymykseeni perusteluista ei tullut mitään vastausta. Näin jäin yksin sopertelemaan: Millä perusteella? Millä oikeudella?

 

Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Häneltä puuttuivat kaikki oppiarvot, mutta hän tunsi kirjoitukset. Olisiko kohtuullista toivoa, että oman aikamme kirjanoppineet ottaisivat oppia Jeesuksesta, suoraan häneltä. Mieluummin häneltä, kuin esimerkiksi ”pyhän, kunnioitetun, autuaan tohtorin Martti Lutherin kirjoituksista”.

 

  1. Aapeli Saarisalo kirjoitti kirjasen ”Jeesus ja farisealaisuus”, jossa hän ”todisti”, ettei Jeesus suhtautunut farisealaisiin lainopettajiin ja heidän Jumalan lain tuntemukseen kielteisesti, vaan siihen, miten he sovelsivat lakia. ”Oikein vastasit. Tee niin kuin sanot (opetat). Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta” Fariseusten ”virhe” oli se, että laki ei käytännössä koskenut heitä itseään, vaan muita. Laki ei saanut herättää heissä synnintuntoa.

    Jeesus ei tullut pelastamaan vanhurskaita (jollaisia fariseukset olivat), vaan syntisiä. Vanhurskailta puuttui laupeus,

  2. Laupeus puuttuu myös kaikilta niiltä, jotka viimeisellä tuomiolla niiltä, jotka
    jäävät armahdusta vaille.
    Luterilainen kirkkomme on aina opettanut, että sitä puuttuu oikealla puolellakin seisovilta, mutta heillä on turvanaan Kristuksen täydellinen laupeus
    uskossa omistettuna.
    Ongelman ratkaisu ei näin ollen ole sosiaalievankeliumin saarnan mukaisesti
    laupeuden työhön kiiruhtaminen, vaan usko ja Kristuksen sovintoarmoon turvautuminen. Se edellyttää oman tuomionalaisen tilansa tunnistamista, mitä fariseukset eivät tehneet.
    Keskiössä on siis usko ja mielenmuutos. Laupeus ja rakkaus ovat vain tämän uskon hedelmä uudessa elämässä, uudessa kuuliaisuudessa
    Jeesusta seuraten.

    Luuk 8
    ”Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan 2. sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, 3. Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan. …………”

    Näin tulee tapahtua.
    ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”( 2 Kor. 5: 17.)

    • Jorma kirjoittaa hyvin.

      Uskon ja mielenmuutoksen keskeisyyttä ei voi liikaa painottaa.

      Kumpa vanha katoaisikin pysyvästi, mutta joka aamu se ”varjona harppoo takanani.”

  3. Teologian tohtori Johannes Lehman kiteyttää asian hyvin kirjassaan ”Raportti rabbi J.stä, erään väärennöksen pöytäkirja” ettei ollut Jeesuksen vika että Jeesuksen opista kirkko teki opin Jeesuksesta.

    Qumran tutkija John A llegro puolestaan ihmettelee, josko ’väärä puoli voitti!”

  4. Millainen Jeesuksen asenne oikeastaan oli fariseuksiin? Matteuksen evankeliumissa jako on jyrkkä. Muissa sama asetelma ei korostu. Sanotaanhan fariseuksista myös niin, että he halusivat saada koko kansan noudattamaan lakia (Tooraa). Siitä syystä kaikki säännökset mintuista ja tilleistä kaiketi olivat laadittu.

    Meidän päivinämme fariseus on tekopyhän pejoratiivinen ilmaisu. Se taas ei minun nähdäkseni kuvaa muuta kuin sanojan mielenmaisemaa. Todellista hurskautta pidetään teeskentelynä. Toki voi olla myös niin, että sanalla yritetään hahmotella ongelman ydintä eli sitä miksi joku pitää itseään hurskaampana kuin toista. Asetelma osoittaa ainakin sen, että nenänsä nostava on vaaravyöhykkeellä ja tarvitsee kritiikkiä.

    Silti myös se tekopyhä ja alatien kulkija, asenne voi myös olla teeskentelyä, tarvitsevat Vapahtajaa. Elämä opettaa tässä niin kuin Siperiakin. Siksi en olisi kovin huolissani siitä, että joku luulee olevansa pyhä ilman todellista pyhyyden tuntoa. Kyllä Jumala hullunsa keritsee.

    • MIKA
      kirjoitat: ”Meidän päivinämme fariseus on tekopyhän pejoratiivinen ilmaisu. Se taas ei minun nähdäkseni kuvaa muuta kuin sanojan mielenmaisemaa. ” Mika, tarkoittaako tämä, ettei arvostelemiani hurskaita tekopyhiä kotimaa24:n sivuilla olekaan, eli arvostelu kuvaa vain minun mielenmaisemaani.

      Muutama raamatunlauseita ahkerasti viljelevä kristiveli, joka sitten jakaa muille suhtautumisesta jakeisiin kauneuspisteitä ja moitteita tuomarinaitiosta, he ja tämä asennoituminen on siis OK, ja minun pitäisi vain katsoa peiliin. Minua saa sanoa luopioksi jonkun raamatunlauseen mutkan kautta, kun kerran on oppimestari ja Lutherin vilpitön ihailija. Näinkö se menee?

      En pidä todellista hurskautta teeskentelynä, olen nähnyt sitä paljonkin. Mutta näitä raamatunlausekotelonsa suuriksi tekeviä oppimestareita todella pidän hurskastelijoina. Sinä et luultavasti kuulu heihin, kun uskallat verrata evankeliumeita ja puhua niiden erilaisuudesta. Nämä raamatunlause-oppimestarit näet korostavat, että Raamatun joka sana on totta, vaikka he mieluummin kuin Jeesusta tulkitsevat Paavalin sanoja. .

    • Heikki, olennaista on kirjoittamani lause ajatukseni oikein ymmärtämiseksi: ”Todellista hurskautta pidetään teeskentelynä.” Tässäkin on syytä huomata, että se kuvaa vain toista puolta hahmottelemastani näkökulmasta. Ajattelen, että on oikeaa hurskautta, jota erehdytään luulemaan teeskentelyksi ja on sellaista hurskautta, tekopyhyyttä, jonka turvin tekeydytään paremmiksi kuin toiset. Se aiheuttaa itkua ja hammasten kiristystä.

      Tekopyhyys ei katoa varmasti minnekään eikä se ole varsinaisesti huolenaiheeni. Sitä on hyvä kritisoida. Se on jopa terveellistä. Minusta olennaista on se, että lasta ei heitettäisi pesuveden mukana hukkaan. Toisin sanoen oikea hurskaus saattaa näyttää teeskentelyltä vaikka se ei sitä olekaan. Sen ja teeskentelyn erottaminen toisistaan on joskus vaikeaa. Varsinkin tällaisella monia erilaisia ihmisiä käsittävällä foorumilla, jossa monesti kaikki käsitetään jopa tahallisesti väärin.

      Huomautan vielä, että en tarkoita missään tapauksessa sinua vaan kuvailuni on yleistä huomiointia sen suhteen mitä olen itse nähnyt. Onpa minut toivotettu joskus jopa helvettiin, kun olen ollut väärässä joidenkin mielestä. Se tosin on tapahtunut elävässä elämässä eikä millään foorumilla. Elämän voittamiseksi onkin tarpeen saada teeskentelijöiden oikea luonto näkyville, niin että susien hampaat eivät peity lampaiden turkkiin.

  5. MIKA,

    OK, kuittaan. Kuulen ja luulen ymmärtäväni, mitä sanot. Kirjoitukseni pointti oli, että evankeliumien Jeesus käytti huomattavan paljon aikaa ja vaivaa juuri tekopyhien = itse uskovaisina esiintyvien ja sitä korostavien arvosteluun.

    Minusta suorastaan yllättävää on, että sama itsevarmuus ja oman uskon ja Raamatun tulkinnan korostaminen välillä suorastaan riehuu näillä palstoilla. Minusta uskossa ei ole olennaista oma oikeassaoleminen ja toisten vikoilu.

    Toinen, mitä ihmettelen, että nämä minun mielestäni ”raamatulliset” usein Jeesuksen kokonaan sivuuttaen lähtevät Paavalilla ja jopa Lutherilla vahvistamaan mukamas raamatullista kantaansa. Paavali oli väkevä teologi, mutta hän kuten Lutherkin olivat sentään ihmisiä ja myös erehtyivät, kuten esimerkiksi Paavali parturinopeissaan.

    Ihmisen korottaminen, Paavalin tai Lutherin jne. korottamisen johtaa aina harhaan.

  6. Voidaan mainiosti puhua Takarivin Taavista, Lutherista ja Paavalista samassa lauseessa. Ihmisiä he ovat olleet kaikki.
    Jumalan edessä he ovat myös samalla viivalla. Kaikilta on kysytty kuollessa; missä on turvasi?

    Muuten heitä voi kyllä kategorisoida.
    Luther on kirkon opettaja ja Paavali on Herran apostoli.
    Paavali on tässä joukossa erillään muista: Herra itse valitsi hänet ja koulutti häntä.
    Takarivin Taavin tai Eturivin Eemelin sanomisilla ei sen vuoksi ole mitään painoarvoa Paavalin opetusten rinnalla. Ei tämän sanominen ole Paavalin jumaloimista, vaan kunnian antamista hänen lähettäjälleen
    Kristukselle, joka sanoi:
    ”Joka teitä kuulee, se minua kuulee, joka teidät hylkää hän hylkää minut”.
    Paavalin hylkääjä tulee näin hylänneeksi myös Kristuksen.

    • JORMA,

      mikä ettei – pitkälle voin olla kanssasi samaa mieltä. Eli voisin sanoa AMEN. Mutta kun painotuksemme todennäköisesti kuitenkin ovat toiset, koetan vielä selventää omaa näkökulmaani.

      Mielestäni pääpaino pitäisi laittaa Jeesuksen sanoille, evankeliumien sanomalle. Vaikka Paavali on kirkon ensimmäinen ja suurin teologi, ei häntä voi nostaa Jeesuksen yläpuolelle. Että meillä on perustettu uusi, evankelisluterilaisen kirkon kanssa kilpaileva kirkkokunta jonkun Paavalin sivulauseen tähden, on oikeasti absurdia ja varsinkin, kun SAMA PAAVALI mustaa valkoisella puhuu naisten profetoimisesta jumalanpalveluksessa jne. Sama hyvin ristiriitainen Paavali kehotti toisaalla naisia vaikenemaan. Eihän Paavali ole uskomme kohde, vaan Jeesus Kristus, vapahtajamme. Miksi siis loputtomasti nostaa esille Paavalin ajatuksia, kun sama mies välillä puhuu täyttä potaskaa, oman aikansa uskomuksia, joilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä tänä päivänä.

      Puhumattakaan Lutherista. Paavali oli hieno, suuri teologi, joka kiteytti monta kirkasta uskon asiaa. Että hän samalla oli ihminen ja inhimillinen, ei ainakaan minulla vähennä hänen arvoaan. Päinvastojn.

      Mutta se Luthert! Hänkin oli kirkon merkkimies, uskon opettaja. Samalla hän oli antisemitisti ja suuri opportunisti, miksi sitä kieltämään? Jos joku kuvaa suhdettaan häneen kutsumalla tätä ihmispoloista pyhäksi, kunnioitetuksi, autuaaksi tohtoriksi, hän kertoo paljon itsestään. Että hän on naiivi, yksinkertainen ja nostaa korkeuksiin ihmistä, vaikka jokainen ihminen on syntinen, raadollinen ja erehtyvä.

      Katolinen kirkko kohottaa pyhimyksiksi kuolleita kirkon ihmisiä. Siinä on tietty logiikkansa. Yksikään elävä ei ole erehtymätön, vaikka naiivit ihmiset joskus niinkin uskovat olevan,

      Paavali osoittaa kirjeensä pyhille eri paikkakunnilla ja seurakunnissa. Samalla hän suorin sanoin kertoo näiden ihmisten ja seurakuntien raadollisuudesta. Me olemme pyhien joukkoa, emme oman pyhyytemme, vaan pyhän Jumalan pyhittävän työn tähden.

      Oman itsensä tunteminen, näkeminen ja tunnustaminen on kristityn tuntomerkki. Mutta aina tulee joukkoon niitä, jotka kertovat itse olevansa pyhiä ja tästä luulotellusta, teeskennellystä pyhyydestään käsin tuomitsevat heikkoja veljiä luopioiksi.

      Talviset terveiset Jorma Varkaudesta. Aamujunalla matkustin Turusta Pieksämäelle ja sieltä tänne Varkauteen, kirjailijayhdistysten ja Kirjailijaliiton talvipäiville. Teemana on ”Ajan janalla”.

  7. Onhan se kurjaa, että Raamatussa tuolla tavalla on sellaista uskoville kirjoitettua sanaa, joka astuu ihmisen itsekyyden ja mukavuusalueen sisäpuolelle. Viehän se iihmiseltä nautinnon mahdollisuuksia ja vapauden toteuttaa viisasta tahtoaan.
    Ei se outo ilmiö ole yleisemminkään. Monellahan meistä on samanlaisia ajatuksia yheiskunnallisten normien suhteen, ja kaiketi siksi monet siinäkin kirjoittavat itse oman ”raamattunsa” eli normistonsa, kun vanha joutaa menemään….
    Kun raitis Jumalan sana lainomaisena synnyttää vihaa, niin tekee sen taatusti sana maallinenkin. Moni verovirastosta kirjeen saatuaan mielessään etsii jo konepistoolia. Tälläinen on ihminen, synnin alle myyty.
    Siksi Jumala kutsu ihmistä parannukseen.
    Italiassa ja Venäjällä tämä oman modernimman tien etsintä on kai kehittynyt jo huippuunsa kulttuurisena ilmiönä. Se koskee sekä maallista että hengellistä normistoa.

    Ymmärtääkseni Jumalan sana on kokonaisuus, laki ja evankeliumi. Jeesuskin opettaa lakia. En oikein kannata tuota rusinoiden poimimista ja sitten pullan muun osan hylkäämistä.

    • Mikä sitten mahtaa olla rusinoitten poimimista ja pullan hylkäämistä? En ymmärrä. Eihän Jeesus tarjoile mitään light-versiota Jumalan tahdosta. Päinvastoin. Eihän Vuorisaarna mitään pullamössöä ole, ennemmin rukihista leipää. Eikö Vuorisaarna, viimeisen tuomion kuvaus ja Jeesuksen puhe ylipäätään ole selvää ja ehdotonta puhetta. Pullamössöä on nostaa Jeesuksen yläpuolelle apostolit saati Luther, mutta tällaista kansanuskontoa kyllä esiintyy. Sanon pari pientä esimerkkiä:

      Ei saa tuomita, Jeesus kieltää tuomitsemisen.
      Jumala on rakkaus, se on Jumalan syvin olemus.
      Armo kantaa ja kestää kaikki, turvataan vaan armoon.

      Eikö olennaista ole, että Jumalan tuomio ja Jumalan armo kuuluvat yhteen, molemmat ovat oikeasti totta. Armo ei kumoa tuomiota, tuomio ei kumoa armoa.

      Blogissani puhuin IHMISTEN tuomioista. Siitä että joku ihminen esiintyy Raamatun asiantuntijana ja sitten tuomitsee toisen ihmisen esimerkiksi uskon luopioksi. Jumala on pyhä ja tällaisen keskustelun yläpuolella.

      Jos sanoo M.Lutheria pyhäksi, kunnioitettavaksi ja autuaaksi,. kommenttini siihen on:
      – Me kaikki, kastetut kristityt olemme pyhiä Jumalan pyhyyden tähden.
      – Kristittyinä meidän tulee kunnioittaa kaikkia ihmisiä, myös eri mieltä olevia keskustelijoita.
      – Autuaiksi Jeesus kutsui rauhantekijöitä. En ole rauhantekijä, jos vikoilen ja leimaan kristiveljeä tai sisarta.

  8. Mieleeni tulee vanha sanonta: jos elon tiellä tarttuu turkkiin jokunen kuiva roska, ne siitä kyllä
    karisevat ihan itsestään….;)
    Eiköhän blogisti itse esiinny asiantuntijana ihan yhtä innokkaasti kuin kaikki muutkin?
    Sorry, mutta minun on vaikea lähteä sellaiseen keskusteluun jossa, Jeesus ja apostolit asetetaan ikäänkuin vastakkain. Tuo Paavalin ristiriitaisuus lienee kylmäsydämisten tutkijoiden mielipide. Mitä, jospa ne vain hassuttavat….?
    Armo kantaa, jos ja kun… mutta milloin ollaan armossa?

  9. JORMA

    Armossa ollaan silloin kun Jumala armonsa antaa.

    Kovin kylmäsydämisesti suhtaudut kyselyyni ja pohdintaani. Mieleesi tulee joku vanha sanonta, mutta minun sanani sivuutat.

    Ei Paavalin ristiriitaisuuteen tarvita kuumia eikä kylmiä tutkijoita kun hän itse, apostoli Paavali itse monet kerrat puhuu omasta ristiriitaisuudestaan.

    ”Jeesus ja apostolit asetetaan ikään kuin vastakkain.” ???

    Väitteeni oli, että kotimaa24 raamattukeskusteluissa on painotettu Paavalia enemmän kuin Jeesusta ja Jeesuksen puheita. Oppilas ei voi olla opettajaansa suurempi. Jeesus ja apostolit asetetaan vastakkain silloin, kun Paavalin ja muiden apostolien ajatukset asetetaan selittämään ja tulkitsemaan Jeesuksen varsin selviä sanoja. Kun Jeesukselta ei löydy negatiivista puhetta naisista, se haetaan Paavalilta – silloinkin vahvasti tulkiten.

    Onko sinusta sama, perustaako kantansa Jeesuksen vai hänen oppilaittensa ja seuraajiensa sanoihin? Raamattu-keskustelu ja kaikki opillinen keskustelu olisi meillä ihan toisen näköistä, jos huomio kiinnitettäisi enemmän Jeesukseen ja vähemmän hänen ristiriitaiseen ja esim. naisista täysin vastakkaisia mielipiteitä esittäneeseen Paavaliin.

    Voisitko vastata tähän, vai mitä nyt tulee mieleesi?

  10. Enhän minä sivuuta sinun sanojasi. Vanha sanonta tuo ongelman suorastaan päivän
    keskiöön.
    Onko meidän tarkoitus seurata Mestaria vai perätä omaa kunniaamme?
    Toivottavasti löydät lämminsydämisiä keskustelijoita, jotka osaavat minua paremmin ottaa
    kantaa jokaiseen kirjoittamaasi sanaan ja keskustella kanssasi siitä..
    Olen sen verran vajavainen, että joudun valitsemaan tietyn asian kerrallan.
    Aivan oikein, kun Jumala armonsa antaa…. Milloin se tapahtuu, siitä on mielestäni hyvä keskustella.
    Jumalahan ei kuitenkaan ole siunausautomaatti…..
    Jeesus on itse valinnut Sauluksen julistajakseen. Paavali kertoo Galatalaiskirjeensä alussa, mitä se merkitsee, enkä näe hänen opettavan ristiriitaisesti. Individualismia ja opittomuutta painottava kulttuurimme on itse ogelma, ei minun ymmärtääkseni apostoli..

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!