Jeesus – parralla vai ilman?

Mieltäni on syvästi järkyttänyt viimeaikainen väitös, että Jeesuksella ei olisi ollut partaa. Jos tämä pitää paikkansa, niin moni asia menee uusiksi niissä jaakopinpaineissa, joita neljän vuosikymmenen ajan olen käynyt partaisen Mestarini  kanssa. Onko minua huijattu?

Tuohduksissani rupesin vääntämään blogia siitä, miksi mies tarvitsee partaa, mutta sitten oivansinkin, että olinkin sellaisen jo viisi vuotta sitten kirjoittanut eräällä toisella blogialustalla. Vanha juttu ei tietenkään ymmärrä käsitellä teemaa Parraton Jeesus, vaan teksti pitää totena, että parrat on.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Mihin mies tarvitsee partaa?

Jos Jumala olisi tahtonut, että miehen pitäisi jostakin kumman syystä ajaa partansa joka aamu pois, niin kaiketi Luoja olisi voinut suunnitella turpajouhien poiston paljon helpommaksi! Jos parta kasvaisi esimerkiksi poskien sisäpuolella, sen voisi helposti pureskella irti ja sylkeä pois suustaan. Olisi meillä miehillä näin muodoin ihan oikeakin syy räkiä säännöllisesti.

Minulla on ollut parta aina. Tai miten sen nyt ottaa. Lapsena en vielä antanut sen kasvaa, mitä nyt silloin tällöin kokeilin sellaista irtopartaa. Ja totesin, että joo, isona sitten, kun vanhempien ylivalta minuun lakkaa, silloin kasvatan itselleni komean parran. Vielä nuorukaisena tosin harjoittelin hennoilla viiksillä. Eivät lähteneet karvat nenän ja ylähuulen välistä irti, vaikka miten yritin karkealla pyyhkeellä hangata.

Armeija-aika oli kovaa, kun ei saanut pitää partaa, viiksiä eikä edes tekopartaa: Kun yritin jyystää partaa sähkökoneella, leukaperiin jäi selkeät siniset rannut ikään kuin muistutukseksi siitä, että tästä me karvat kuitenkin vielä jonakin päivänä tulemme ulos. Jos taas lähdin höylällä raastamaan sänkeä irti, niin verihän siinä aina lensi. Ajattelin, että olen vain tällainen tumpelo enkä osaa käyttää partaterää oikein, mutta ammattipartureille kävi aivan samoin: Eivät hekään selvinneet operaatiosta ilman kolmea haavaa. Minkäs teet – liian herkkä iho!

Opiskeluaikoinani selitin äidille, että papin on ihan hyvä olla parrakas (silloin Suomessa ei vielä tiedetty naispapeista tuon taivaallista), sillä se luo katu-uskottavuutta. Tai ainakin kirkkouskottavuutta. Ja saa käyttäjänsä näyttämään arvokkaammalta ja sitä paitsi vielä 10 vuotta vanhemmaltakin. Silloin tällöin tosin pääsi Tapiolan tanhuvilla käymään niin kiusallisesti, että ollessani äitini kanssa kävelyllä vastaan tuli tuttujani, jotka eivät olleet ennen nähneet äitiäni. Ja luulivat häntä tyttöystäväkseni!

Joskus voi tulla aika, että otan tuon vuosikymmenen ja risat ulkonäöllisesti takaisin ajamalla parran pois. Onneksi vielä ei tähän asti ole ollut pysyvää tarvetta. Vaimolleni ja perheelleni parta on ollut ihan OK, mutta äidilleni ei koskaan. Kävimme äitimuorin kanssa 30-vuotisen sodan parrastani. Vielä kuolinvuoteellaankin, jo kovin heikkokuntoisena, äitee katsoi minua pitkään ja totesi: ”Ajaisit tuon parran pois. Näytät ihan koiralta!”

Kuinka ollakaan, puoli vuotta äidin kuolemasta ajoin kuin ajoinkin parran pois. Katsoin (lopultakin) itseäni peilistä ja totesin, että en tunnista itseäni tuosta kuvasta. Eikä aikaakaan, kun parta taas kasvoi osaksi minuuttani. Minkähän rotuisena koirana äiti mahtoi minua pitää?

Yhtä asiaa en millään ymmärrä: Miksi sanotaan, että ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville? Tarkoittaako tämä kääntäen sitä, että parta kasvaa vain hyville? Jeesuskin oli hyvä partasuu. Mielelläni seuraan (matkin) häntä partatyyliä myöten (Imitatio Christi?). Tämänvuotisella Via Crucis-Jeesuksella tosin ei ollut partaa ollenkaan. Ei edes tekopartaa. Taisi olla nainen kyseessä? Mihin tämä maailma on oikein menossa…?

* * * * * * * *

PS. 8.10.2014: Ihan käsittämätön on Lutherin heitto, että synti on kuin parta, joka täytyy joka aamu ajaa pois. Ovatko naiset siis muka synnittömiä? Ei, arvelen, että Luther on tässä kohdassa jotenkin erehtynyt. Eihän hän sentään mikään paavi ollut…

Mitä käyttöä parrattomalla Jeesuksella on? En ymmärrä, mutta hämilläni taidan itse vain naureskella partaani.