Jeesus puhuu Suomen avioliittolaista?

Näinhän se näyttää olevan. Näinhän se ei ole! Raamattuun vetoaminen kuuluu kirkon avioliittokeskusteluun. Raamattu on kaikille sama, vain tulkinta ontuu. Tulkintaan tulee mukaan oppi. Uskonoppi on kompastuskivi. Uskonoppi voi olla myös ratkaisu! Havainnollistan opin merkitystä omalla kokemuksellani.

Muistan hetken, jolloin ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Minusta se tuntui kummalliselta ja reaktio oli päivänselvä. Eihän avioliitto sitä tarkoita! Ei ainakaan Raamatun mukaan.

Sittemmin on paljon vettä virrannut niin Kymijoessa kuin monissa muissakin virroissa.

Tällä palstalla totesin aiemmin, että kävin Tohmajärven Kemien kirkon messussa ja tunnustin uskoni. Uskontunnustuksessa ei kuitenkaan puhuttu mitään kirkon vihkikäytännöistä ja – keskusteluista. Asian nykyiseen julkisuuteen nähden luulisi, että siitä jotain sanotaan messussakin ääneen. Mutta eipä sanota. Mitä siis opilla tarkoitetaan?

Tavallisesti oppi jaotellaan pääkohtiin kuten Ilmoituksesta, Pyhästä Raamatusta, Uskosta, Jumalasta, Luomisesta, Ihmisestä, Synnistä, Kristuksesta, Armosta, Pelastuksen välineistä, Kirkosta, Viimeistä tapahtumista. (Pöhlman, Dogmatiikan pääkohdat). Ehkä avioliittolakia koskien voisi ajatella, että siitä puhutaan silloin kun puhutaan ihmisestä tai pelastuksen välineistä. Ihmisestä sanotaan uskonopissa yleisimmin, että puhumme ihmisestä Jumalan kuvana ja maan tomuna – yhtä aikaa. Pelastuksen välineistä puhuttaessa ajatellaan tavallisimmin sitä, että Jumala vaikuttaa ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa. Pelastus välitetään Sanan -julistuksessa, kasteessa ja ehtoollisessa.

Pyhästä Raamatusta puolestaan ylimmäksi nostetaan yleensä Kristus. Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, näinhän Martti Luther sanaili.

Kuva: Elina Perälän hiilipiirros 2018

Lutherin Kristus – lause on viime vuosina vaikuttanut omien katsomusteni muutokseen kaikkein eniten. Omien ajatustapojen muuttaminen ei ole mahdotonta mutta hidasta se on. Varsin hidasta muuttaminen on silloin, kun olen ehtinyt sivellä niihin raamatullisuuden leiman. Juuri näin on ollut omalla kohdallani. Jos muutan omaa näkemystäni, tuntuu kuin muuttaisin Raamattua! Vaikka oikeasti alkaisin aavistella jotain Kristuksen läheisyydestä.

Ehkäpä nyt todellakin on aika saada Kristus keskustelujen keskiöön. Me korostamme avioliittolaista keskusteltaessa pappia ja sääntöjä ja kaavoja. Olen itse jo eläkepappi. Olen kuitenkin aina ajatellut, että pappeuteen kuuluu myös harkinta. Kirkolla on oma käsitys (propositio ecclesiae). Niin saa olla. Jos joku pappi kuitenkin on esivallan alla ja siunaa laillisen avioliiton tai vihkii itse sellaiseen niin ei hän valtion lakia riko. Miksi kirkon pitäisi rangaista? Uskoommehan kuuluu esivallan kunnioittaminen. Voitaisiinko vain – jos opista puhutaan – hyväksyä lähimmäistemme kohtelu valtion lain määrittämällä tavalla. Niin, vaikkei valtio kirkon käytäntöjä sanelekaan. Voisiko toimintaohjeemme olla hiukan nykyistä suorempi ja yksinkertaisempi Kristuksen oppi (doctrina Christi)?

Dogmi on Jumalan ilmoittama totuus, jonka kirkko esittää uskottavaksi. Ymmärrän hyvin, että ihmisyys on niin olennainen asia, että se kuuluu uskonoppiin ja on luomiskertomuksen ydin ja huippu. Vertauskuvallisuudessaan naisen luominen miehestä voi toki loukata nykyaikaista tasavertaisuuden käsitystä. Kysymys on kertomuksesta, joka on myös vapauttava. Ihminen luodaan ja sitten käy ilmi, että tämä ihminen, mies tarvitsee kumppanin vieläpä kylkiluun tasalta. On kuitenkin selvää, ettei kaavamainen kertomus ole dogmiksi korotettaessakaan biologiaa – eikä Suomen avioliittolakiakaan.

Emme nykyisin saa julkisuuteen puhetta uskosta, uskon harjoittamisesta, hartaudesta, rukouksesta. Mietin, että ottaisinko minäkään esille näitä avioliittonäkemyksiä, ellen olisi kirkolliskokouksen jäsen. Ehkä minulle riittäisi omakohtainen uskonharjoitus omassa hiljaisuudessani (fides specialis). Nykykeskustelun herättämä suru tulee siitä, että hukkaamme julkisuudesta yksityisen kristityn elintilan. Samoin hukkaamme sen, että meidän pitäisi voida kehottaa ja rohkaista nuoria miehiä ja naisia perustamaan perheitä ja rakentamaan koteja. Ja kuten on usein todettu, ottamaan vastuu myös lastensa kristillisestä kasvattamisesta.

Jeesus puhuu ja vaikuttaa koko ajan. Tässä läsnäolon kokemuksessa on esille nostettavaa Kristuksen oppia. Vastapäätä ovat ne oikeat uskon ja seurakunnan/kirkon vastavoimat: hei haloo, eletään vuotta 2018, uskooko joku vielä noita jeesusjuttuja (näitä kommenttejas voi keskustelupalstoilta  lukea). Tässä mielipiteiden heittelyssä ei päästä eteenpäin, jos yritämme kaikin voimin osoittaa Kristuksen kuuluvan menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kristus ei ole vanhanaikainen tai uudenaikainen. Meidän on hyvä saada uskoomme tilaa hengittää iankaikkisuuden ilmaa.

Yllättävän vahvana nuorten aikuisten elämässä vaikuttaa ideaali, jonka mukaan hyvää kasvattamista on olla kasvattamatta mihinkään. Sellaista ajatonta, paikatonta ja näkemyksetöntä kasvattamista ei ole olemassakaan. Mitenkään yllättävää ei ole, että kasteen merkitys on hämärtynyt. Periaatteiden lisäksi vaikuttavat ennakkoluulot, joiden mukaan kastetilaisuuden pitäisi olla puitteiltaan sellainen, mihin nuorella parilla ei ole varaa. Kirkko ja seurakunta eivät odota prameita juhlia vaan rukouksen ja siunauksen ja sakramentin hetkeä.

Laitan tähän vielä itselleni erityisen merkitykselliset raamattusitaatit: ” Harjoita itseäsi oikeaan uskoon.” (1.Tim. 4:7) ja ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal. 5:6). Ytimillä on aina arvonsa kuten Johannes toteaa evankeliumin kirjoittamisen motiivistaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”(Joh.20.31).

Niin. Kyllä. Jeesus puhuu Raamatun kautta ja julistetun Sanan kautta.