Näinhän se näyttää olevan. Näinhän se ei ole! Raamattuun vetoaminen kuuluu kirkon avioliittokeskusteluun. Raamattu on kaikille sama, vain tulkinta ontuu. Tulkintaan tulee mukaan oppi. Uskonoppi on kompastuskivi. Uskonoppi voi olla myös ratkaisu! Havainnollistan opin merkitystä omalla kokemuksellani.
Muistan hetken, jolloin ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Minusta se tuntui kummalliselta ja reaktio oli päivänselvä. Eihän avioliitto sitä tarkoita! Ei ainakaan Raamatun mukaan.
Sittemmin on paljon vettä virrannut niin Kymijoessa kuin monissa muissakin virroissa.
Tällä palstalla totesin aiemmin, että kävin Tohmajärven Kemien kirkon messussa ja tunnustin uskoni. Uskontunnustuksessa ei kuitenkaan puhuttu mitään kirkon vihkikäytännöistä ja – keskusteluista. Asian nykyiseen julkisuuteen nähden luulisi, että siitä jotain sanotaan messussakin ääneen. Mutta eipä sanota. Mitä siis opilla tarkoitetaan?
Tavallisesti oppi jaotellaan pääkohtiin kuten Ilmoituksesta, Pyhästä Raamatusta, Uskosta, Jumalasta, Luomisesta, Ihmisestä, Synnistä, Kristuksesta, Armosta, Pelastuksen välineistä, Kirkosta, Viimeistä tapahtumista. (Pöhlman, Dogmatiikan pääkohdat). Ehkä avioliittolakia koskien voisi ajatella, että siitä puhutaan silloin kun puhutaan ihmisestä tai pelastuksen välineistä. Ihmisestä sanotaan uskonopissa yleisimmin, että puhumme ihmisestä Jumalan kuvana ja maan tomuna – yhtä aikaa. Pelastuksen välineistä puhuttaessa ajatellaan tavallisimmin sitä, että Jumala vaikuttaa ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa. Pelastus välitetään Sanan -julistuksessa, kasteessa ja ehtoollisessa.
Pyhästä Raamatusta puolestaan ylimmäksi nostetaan yleensä Kristus. Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, näinhän Martti Luther sanaili.
Kuva: Elina Perälän hiilipiirros 2018
Lutherin Kristus – lause on viime vuosina vaikuttanut omien katsomusteni muutokseen kaikkein eniten. Omien ajatustapojen muuttaminen ei ole mahdotonta mutta hidasta se on. Varsin hidasta muuttaminen on silloin, kun olen ehtinyt sivellä niihin raamatullisuuden leiman. Juuri näin on ollut omalla kohdallani. Jos muutan omaa näkemystäni, tuntuu kuin muuttaisin Raamattua! Vaikka oikeasti alkaisin aavistella jotain Kristuksen läheisyydestä.
Ehkäpä nyt todellakin on aika saada Kristus keskustelujen keskiöön. Me korostamme avioliittolaista keskusteltaessa pappia ja sääntöjä ja kaavoja. Olen itse jo eläkepappi. Olen kuitenkin aina ajatellut, että pappeuteen kuuluu myös harkinta. Kirkolla on oma käsitys (propositio ecclesiae). Niin saa olla. Jos joku pappi kuitenkin on esivallan alla ja siunaa laillisen avioliiton tai vihkii itse sellaiseen niin ei hän valtion lakia riko. Miksi kirkon pitäisi rangaista? Uskoommehan kuuluu esivallan kunnioittaminen. Voitaisiinko vain – jos opista puhutaan – hyväksyä lähimmäistemme kohtelu valtion lain määrittämällä tavalla. Niin, vaikkei valtio kirkon käytäntöjä sanelekaan. Voisiko toimintaohjeemme olla hiukan nykyistä suorempi ja yksinkertaisempi Kristuksen oppi (doctrina Christi)?
Dogmi on Jumalan ilmoittama totuus, jonka kirkko esittää uskottavaksi. Ymmärrän hyvin, että ihmisyys on niin olennainen asia, että se kuuluu uskonoppiin ja on luomiskertomuksen ydin ja huippu. Vertauskuvallisuudessaan naisen luominen miehestä voi toki loukata nykyaikaista tasavertaisuuden käsitystä. Kysymys on kertomuksesta, joka on myös vapauttava. Ihminen luodaan ja sitten käy ilmi, että tämä ihminen, mies tarvitsee kumppanin vieläpä kylkiluun tasalta. On kuitenkin selvää, ettei kaavamainen kertomus ole dogmiksi korotettaessakaan biologiaa – eikä Suomen avioliittolakiakaan.
Emme nykyisin saa julkisuuteen puhetta uskosta, uskon harjoittamisesta, hartaudesta, rukouksesta. Mietin, että ottaisinko minäkään esille näitä avioliittonäkemyksiä, ellen olisi kirkolliskokouksen jäsen. Ehkä minulle riittäisi omakohtainen uskonharjoitus omassa hiljaisuudessani (fides specialis). Nykykeskustelun herättämä suru tulee siitä, että hukkaamme julkisuudesta yksityisen kristityn elintilan. Samoin hukkaamme sen, että meidän pitäisi voida kehottaa ja rohkaista nuoria miehiä ja naisia perustamaan perheitä ja rakentamaan koteja. Ja kuten on usein todettu, ottamaan vastuu myös lastensa kristillisestä kasvattamisesta.
Jeesus puhuu ja vaikuttaa koko ajan. Tässä läsnäolon kokemuksessa on esille nostettavaa Kristuksen oppia. Vastapäätä ovat ne oikeat uskon ja seurakunnan/kirkon vastavoimat: hei haloo, eletään vuotta 2018, uskooko joku vielä noita jeesusjuttuja (näitä kommenttejas voi keskustelupalstoilta lukea). Tässä mielipiteiden heittelyssä ei päästä eteenpäin, jos yritämme kaikin voimin osoittaa Kristuksen kuuluvan menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kristus ei ole vanhanaikainen tai uudenaikainen. Meidän on hyvä saada uskoomme tilaa hengittää iankaikkisuuden ilmaa.
Yllättävän vahvana nuorten aikuisten elämässä vaikuttaa ideaali, jonka mukaan hyvää kasvattamista on olla kasvattamatta mihinkään. Sellaista ajatonta, paikatonta ja näkemyksetöntä kasvattamista ei ole olemassakaan. Mitenkään yllättävää ei ole, että kasteen merkitys on hämärtynyt. Periaatteiden lisäksi vaikuttavat ennakkoluulot, joiden mukaan kastetilaisuuden pitäisi olla puitteiltaan sellainen, mihin nuorella parilla ei ole varaa. Kirkko ja seurakunta eivät odota prameita juhlia vaan rukouksen ja siunauksen ja sakramentin hetkeä.
Laitan tähän vielä itselleni erityisen merkitykselliset raamattusitaatit: ” Harjoita itseäsi oikeaan uskoon.” (1.Tim. 4:7) ja ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal. 5:6). Ytimillä on aina arvonsa kuten Johannes toteaa evankeliumin kirjoittamisen motiivistaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”(Joh.20.31).
Niin. Kyllä. Jeesus puhuu Raamatun kautta ja julistetun Sanan kautta.
Siunausta toivotan! Ei ole helppoa olla kirkon ohjaksissa. Näin konservatiivina 😉 toivon, että arkkipiispa jaksaisi pysyä kirkkonsa tunnustuksessa ja ennen kaikkea Jumalan ilmoituksessa, sekä yleisessä että erityisessä. Muu on ajallista ja muuttuvaa.
Muotokuva on mielestäni harvinaisen hyvin onnistunut, jos onnistumisen kriteerinä pidetään saman näköisyyttä mallin kanssa.
Samaa mieltä Salmen kanssa. Taiteilija on onnistunut todella hyvin siinäkin, että on tuonut sateenkaaren värit vahvasti mukaan muotokuvaan. Historia tulee muistamaan Kari Mäkisen ensimmäisenä Ev.lut kirkon piispana, joka rohkeasti ja tinkimättömästi puolusti vähemmistöjen tasa-arvoa ja nosti epäkohdan kirkolliseen keskusteluun johdattaen kirkon menneisyyden ja taantumuksen tilasta 2000 -luvulle. Kari Mäkisen rohkeus ja uskonvanhurskaus olkoon esimerkkinä meille kaikille.
Mäkisen valokuva on ihan OK. Sen sijaan muotokuvan kannattaisi hakeutua lääkäriin. Sillä taitaa olla sini-ihottumaa.
Arkkipiispan tarkastus Radio Deissä maanantaina klo 13-14. Kari Mäkistä hengellisenä vaikuttajana, puhujana ja yhteistyökumppanina arvioivat katolisen kirkon piispa Teemu Sippo, ortodoksinen rovasti ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen sekä puhetaidon kouluttajana Antti Mustakallio.
Yksi tarkastajista lähetti Mäkiselle haasteen miettiä, että mitä arkkipiispan pitäisi tehdä korjatakseen tulehtuneet välit osaan kirkon herätysliikkeistä. Toinen tarkastajista toivoi Mäkisen pitävän esillä vainottujen kristittyjen ääntä.
Jussi Tynkkynen kirjoittaa: ”Historia tulee muistamaan Kari Mäkisen ensimmäisenä Ev.lut kirkon piispana, joka rohkeasti ja tinkimättömästi puolusti vähemmistöjen tasa-arvoa ja nosti epäkohdan kirkolliseen keskusteluun ”
En ole tiennytkään. Kerro minullekin minkä epäkohdan arkkipiispa on nostanut kirkolliseen keskusteluun. Miksei siitä ole kirjoitettu mitään?
Heh-heh, tietysti seksuaalivähemmistöjen epätasa-arvoisuuden. Juhani K, varmaan sinä olet tiennyt, koska sinä olet tälläkin foorumilla ollut erityisen aktiivinen arkkipiispan vastustaja ja tuomitsija juuri tästä syystä. Keskustelu tästä kysymyksestä on kirkon piirissä jo alkanut ja se jatkunee tulevien vuosien ajan entistäkin kiivaampana.
Ei voi silti sanoa, että Kari Mäkinen olisi tätä aihetta nostanut keskusteluun, saati antaa avauksesta kunniaa.
Kierteli ja kaarteli ja aktiivisesti vaikeni. Kunnes tarpeeksi usutettuna astui rehvakkaasti tuulettamaan, kielsi Raamatun suoran sanan asiasta, kristillisen sukupuolietiikan, ja ryhtyi homoaktivistiksi korkean kirkollisella asemallaan.
Mutta itse asiasta oli puhuttu jo vuosia..
Sen enempää taidearvostelijaksi ryhtymättä täytyy sanoa, että Antti Huovisen maalaus on kohteensa oloinen ja näköinen sekä huomattavasti sympaattisempi kuin taiteilijakollega Ville Löppösen punaisenkarmiva ja pönäkkä näköiskuva Luther-säätiön ensimmäisestä piispasta Matti Väisäsestä. Mutta ehkä muotokuvissa juuri kiteytyykin kahden kirkonjohtajan ja heidän edustamansa aatemaailman ero. Kyllä taiteilijat näkevät.
”Heh-heh, tietysti seksuaalivähemmistöjen epätasa-arvoisuuden.”
Edelleen on epäselvää millä tavalla he ovat olleet epätasa-arvoisia.
Miten tähänkin muotokuvajuttuun sait asian vedettyä? Jo vajaan kahden vuoden päästä pääset naimisiin. Eikö se riitä?
Juhani Ketomäki:
”Miten tähänkin muotokuvajuttuun sait asian vedettyä? Jo vajaan kahden vuoden päästä pääset naimisiin. Eikö se riitä?”
Johan sanoin, että arkkipiispan muotokuvan sateenkaariväreistä vetäisin tähän vähemmistöjen epätasa-arvokysymyksen. Tämän ajattelen olleen myös taiteilijan ajatuksissa, koska Mäkinen on kirkon edustajana ansiokkaasti ja rohkeasti ajanut vähemmistöjen asiaa fundamentalistien kiivaasta vastustuksesta huolimatta.
Muuten, sama mahdollisuus avautuu myös sinulle, Juhani. 😉 Onko sinusta mahdoton ajatus puolustaa heikompia ilman oman hyödyn tavoittelua? Minun mielestäni heikoimpien, sorrettujen ja alistettujen ihmisten puolustaminen on kristillistä, ei vastustaminen.
Jussi Tynkkynen: ”Johan sanoin, että arkkipiispan muotokuvan sateenkaariväreistä vetäisin tähän vähemmistöjen epätasa-arvokysymyksen. Tämän ajattelen olleen myös taiteilijan ajatuksissa, koska Mäkinen on kirkon edustajana ansiokkaasti ja rohkeasti ajanut vähemmistöjen asiaa fundamentalistien kiivaasta vastustuksesta huolimatta.
Muuten, sama mahdollisuus avautuu myös sinulle, Juhani. 😉 Onko sinusta mahdoton ajatus puolustaa heikompia ilman oman hyödyn tavoittelua? Minun mielestäni heikoimpien, sorrettujen ja alistettujen ihmisten puolustaminen on kristillistä, ei vastustaminen.”
Kun tämä on ehkä viimeinen viestini tälle palstalle, niin täytyy sanoa että yhä edelleen minua sekä ihmetyttää että kiusaa se, kun puhutaan ”vähemmistöistä” ja vielä monikossa, ja kuitenkin tarkoitetaan vain yhtä vähemmistöä. Homoseksuaaleja. ”Vähemmistöjen” puolustaminen on homojen asian ajamista.
Homot, lesbot ja biseksuaalit ovat nähdäkseni pohjimmiltaan sama asia. Kaikki ovat ”vähemmistöjä” ja ”syrjittyjä” sen vuoksi että ovat tai voivat olla seksuaalisesti orientuneita suhteessa samaan sukupuoleen. Eli seksuaalinen suuntautuneisuus samaan sukupuoleen on sellaista mitä täytyy puolustaa, mutta tietyistä seksuaalisista vähemmistöistä ei saisi edes puhua.
No, homojen lisäksi täytyy kuulemma puolustaa myös transseksuaaleja ja transvestisteja, mutta siinä ne sitten olivatkin. Edelleenkään ei tarvitse, tai ei edes saisi, huomioida mitenkään polyamoristeja, objektiseksuaaleja ja vapaaehtoisessa insestisuhteessa eläviä sisaruksia (tai veljeksiä) Kaikkia viimeksimainittuja on olemassa, eikä heillä ole sitäkään mitä homoilla oli ennen avioliittolain muutosta. Ei edes yleistä hyväksyntää ja henkistä tukea. He ovat yksinkertaisesti friikkejä.
Vaikka en kannatakaan sukupuolineutraalia avioliittoa, on kiistatonta, että ne, jotka lähtivät homojen asiaa ajamaan pienellä joukolla, tilanteessa, jossa homotkin olivat ”friikkejä”, olivat rohkeita. Nyklyisin ei vaadi juurikaan rohkeutta mennä mukana joukossa, jota media ja useimmat muutkin tahot tukevat täysillä. Suurin osa kansalaisista, jotka näkevät itsensä homojen oikeuksien puolustajina, ovat hypänneet kelkkaan siinä vaiheessa kun kannatus oli jo merkittävän suurta. Samoin Kari Mäkinen. Hänellä on oikeus näkemykseensä, mutta erityisen rohkeana en osaa häntä pitää. Edes kirkon sisällä.
Sen sijaan hän olisi rohkea jos sanoisi edes jotain noista muista mainituista vähemmistöistä. Homojen ympärillä hössöttäminen on jo arkipäivää, ja siitä poikkeavia kannanottoja katsotaan karsaasti.
Enkä oikein osaa nähdä homojakaan erityisen ”heikkona” osapuolena, puhumattakaan että olisivat (Suomessa) ”sorrettuja” tai ”alistettuja”. No, sitten eivät varmaan (toivottavasti) enää ole, kun saavat mennä naimisiin.
Odotan todella sitä päivää kun homoja ei enää esitetä ”vainottuina” B-luokan kansalaisina. Mutta loppuvatko vaatimukset avioliittoon? Ovatko he ”sorrettuja”, jos eivät saa oikeutta lasten hankkimiseen hedelmöityshoidoilla ”kun heteroparitkin saavat. Mikä riittää? Milloin he eivät ole enää ”sorrettuja”?
Mainittakoon vielä, että henk. koht. en pidä esim. objektiseksuaaleja friikkeinä tai hulluina. Ajatus on tavallaan kaunis, vaikken heidän laillaan uskokaan että esineillä tai rakennuksilla olisi sielu, kuten ihmisellä. Mitä muihin tulee, niin suhtaudun kaikkiin tässä mainittuihin vähemmistöihin samalla tavalla. Ja en näe mitään syytä asettaa yksiavioisia homoseksuaaleja kaikkien muiden edelle.
Ihan rehellisyyden nimissä, jos puhutaan ”vähemmistöistä”, on lupa edellyttää, että puhutaan kaikista tietyt normit täyttävistä vähemmistöistä ja heidän välisistään seksuaalisista suhteista. (Ei pakottamista, ei muiden vahingoittamista jne.) Tai sitten mainita rehellisesti, että tarkoittaa vain homoja, eikä mitään muuta ”vähemmistöä.”
Jotta asia tulisi (vielä kerran) selväksi, itselleni homot, lesbot, biseksuaalit, transseksuaalit, transvestiitit, polyamoristit, objektiseksuaalit ja seurustelevat sisarusparit ovat kaikki samalla viivalla. Suhtaudun kaikkiin samalla tavalla. Ja minun nähdäkseni homoille pitäisi riittää se mikä muillekin. Se, että saavat elää rauhassa omalla tavallaan, oman kumppaninsa kanssa, puuttumatta avioliittoinstituutioon.
Mutta jostain syystä tällainen asenne homoja kohtaan, on hirveän väärin, foobista, syrjivää ja vainoamista. Ei vieläkään ole avautunut, miksi homot olisivat kaikkia näitä muita edellä vaatimuksineen ja oikeuksineen.
Sari on aivan oikeassa.
Joko kirkon tulee kunnioittaa Raamatun esittämää mallia heteroseksuaalisesta parisuhteesta ihmiselämän mallina, tai sitten hylätä kaikki mallit ja Raamatun seksuaalietiikka.
Homot ja homoliike vain ovat sellainen aggressiivinen poliittinen painostusliike, joka osaa ajaa asiaansa, eikä paljoa piittaa muista seksuaalisista erityisryhmistä ja niitten oikeuksista. Tätä on juuri se ikävä homotus, joka on ajavinaan ihmisoikeuksia, mutta on vain yhden pienryhmän äänitorvi. Mikä tässä seksuaalisessa kummajaisuudessa on se erityisen pyhä asia, mikä perustelee ryhmälle erityisoikeudet?
Vaikka en ole Sari Weckrothin kanssa samaa mieltä kaikista asioista, viimeisimmässä kirjoituksessa on ideaa ja ajatusta. On totta, että sukupuolivähemmistöjä on monia muitakin, mutta homot suurimpana ryhmänä saavat tietysti eniten huomioita. Mutta minä näen tämän homojen asian positiivisena siksi, että he ovat avaamassa oikeuden ja tasa-arvon polkua yhteiskunnissa kaikille vähemmistöille, muillekin kuin seksuaalivähemmistöille.
Tuli juuri mieleeni Martti Pentin eräässä toisessa ketjussa jokin aika sitten esittämä ajatus siitä, ettei olisi olemassakaan 100%:sesti heteroseksuaalista ihmistä, vaan enemmän tai vähemmän tästä poikkeavia. Olen miettinyt tätä viime aikoina ja käynyt läpi omaa tuttava- ja ystäväpiiriä ”tällä silmällä” ja olen havainnut paljon yhtälailla niin maskuliinisia naisia kuin feminiinisiä miehiäkin. Tämä on ollut todella yllättävää havaita, koska aiemmin en ole tällaista mahdollisutta tullut edes ajatelleeksi. Ehkä geeniteknologian kehitys antaa tähänkin vastauksia lähitulevaisuudessa. Olen usein miettinyt sitäkin, että heteroudesta poikkeavien määrä voi todellisuudessa olla suurempikin kuin nykyinen arvio (5-10%), koska enemmistö seksuaalisesti poikkeavista pysyttelee edelleenkin kaapeissa varsin ymmärrettävistä syistä. Ja näin uskoisin olevan niin kauan kunnes täydellinen tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken vallitsee kaikkialla maailmassa.
Antti Huovinen, emerituspiispa Eero Huovisen veljenpoika, maalasi 60-vuotismuotokuvan myös edellisestä Mikkelin piispasta Voitto Huotarista. Se onb hyvin samanoloinen tämän muotokuvan kanssa. Onnistuneita molemmat. Mikkelin piispojen muotokuvat voi katsoa hiippakunnan sivuilta. Upein niistä on kyllä Hannu Konolan Kalevi Toiviaiset maalaaman muotokuva. Se on täydellisen onnistunut monessakin mielessä!
http://www.mikkelinhiippakunta.evl.fi/hiippakuntatiedot/61
Kiitokset hiippakunnan muotokuvalinkistä ja hyvää Teofania juhlan vedenpyhittämisen aamua.
Oma suosikkini on ”sattuneista syistä” linkistä löytyvä arkkipiispanakin toiminut Gustaf Johansson, josta Uusimaa-lehti nro 3 kirjoitti 11.1.1904 näin:
”Arkkipiispa Gustaf Johansson täytti eilen 60-vuotta” ja ”Arkkipiispa on entisajan vakavia, eheitä luonteita, joita on kasvattanut uskonnollisesti harras kodin henki, opettajansa autoriteetti ja erikoissyventyminen johonkin varmaan filosoofiseen maailmankatsomukseen.”
Arkkipiispa Johansson käytti loma-aikoinaan Runnin kylpylän palveluita ja ilmeisesti oli tyytyväinen kylpylän varsinaiseksi ”tohtorinnaksi” ja ”rautanaiseksi” sanottuun ei-karjalaisen isoisäni äidin palveluun, koska otti hänet suojelukseensa, kun hän synnytti isoisäni, joka oli avioton. Otava-lehti v. 1906 kertoo isoisäni äidistä, että ”Runnin varsinaisella ”tohtorinnalla” on ollut täysi työ ”kylpylaitoksessaan”. Toistakymmentä henkeä on hän päivässä rautaliejullaan eli ruosteellaan hieronut, etsinyt ruumiista kipeät kohdat ja ne hyppysillään pois karkoittanut.” ja että hänellä ”on valvottavana toinenkin sauna, jossa hänen määräystensä ja ylikatsantonsa alaisena apulaisensa ovat antaneet suolakylpyjä sekä kalliista yrteistä valmistettuja tarveyskylpyjä.”
”On totta, että sukupuolivähemmistöjä on monia muitakin, mutta homot suurimpana ryhmänä saavat tietysti eniten huomioita. ”
Tämä on aika outo ajatus. Miksi suurimman ryhmän pitäisi saada eniiten huomitoa eli siis vähemmistön enemmistön?
”Tuli juuri mieleeni Martti Pentin eräässä toisessa ketjussa jokin aika sitten esittämä ajatus siitä, ettei olisi olemassakaan 100%:sesti heteroseksuaalista ihmistä, vaan enemmän tai vähemmän tästä poikkeavia.”
Ajatuksiahan voi aina esittää, Niistä ei tule sen todempia sillä perusteella, että ne sattuvat olemaan muodissa.
”Olen miettinyt tätä viime aikoina ja käynyt läpi omaa tuttava- ja ystäväpiiriä “tällä silmällä” ja olen havainnut paljon yhtälailla niin maskuliinisia naisia kuin feminiinisiä miehiäkin.”
Kuka määrittelee feminiinisyyden ja maskuliinisuuden?
”Olen usein miettinyt sitäkin, että heteroudesta poikkeavien määrä voi todellisuudessa olla suurempikin kuin nykyinen arvio (5-10%), ”
Tämä arvio on hatusta vedettyn. Oikea luku on noin 1-2 %.
”Ja näin uskoisin olevan niin kauan kunnes täydellinen tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken vallitsee kaikkialla maailmassa.”
Voi hellanlettas. Koskahan tällainen täydellinen tasa-arvo mahtaa vallita? Menisikö siihen vielä kenties muutama vuosi?
Ketomäki: ” Oikea luku on noin 1-2 %.”
Olisi kiva tietää mihin tutkimukseen tämä ”oikea” luku perustuu. Ettei vaan olisi hra Ketomäen omasta hatusta vedetty.
Tilastokeskuksen sivulla kirjoitetaan homojen, lesbojen ja bi-seksuaalien osuudesta väestössä näin:
Arvioiden mukaan 5–15 prosenttia väestöstä kuuluu seksuaalivähemmistöön (ks. Lehtonen 2007). Vähemmistön muodostavat homot, lesbot ja biseksuaalit. Henkilön seksuaalisuutta ei tilastoida, eikä seksuaalivähemmistön koosta ole siten tarkkaa tietoa. Seksuaalisuuden raja-aidat ovat häilyviä, ja homo- ja heteroseksuaalinen suuntautuminen saattaa vaihdella eri elämänvaiheissa. Puhutaankin Kinseyn asteikosta, jossa ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus sijoittuu ääripäiden (täysin heteroseksuaalinen – täysin homoseksuaalinen) väliin. Seksuaalinen suuntautuneisuus on aina ihmisen oma arvio. (Ks. myös EU LGBT survey 2013, 8.)
Niin, että se siitä Ketomäen ”oikeasta” luvusta.
Kiitän Kimmo Wallentinia siitä, että toit tutkittua tietoa keskusteluun! Tämä Kinseyn asteikko tukee sitä olettamusta, että suurin osa ihmisistä on seksuaaliselta suuntautumiseltaan jotain muuta kuin 100%:sia heteroita. Arvelen geeniteknologian tuovan tähän olettamukseen vahvistuksen jo lähivuosien aikana.
Ja samalla haluan kiittää tässä ehkä viimeisessä kommentissani Kimmoa kaikista niistä räväköistä kommenteista, joita olet tänne kirjoittanut. Olet osoittanut niissä korkeaa moraalia ja tinkimätöntä oikeudenmukaisuutta, toisin kuin jotkut omaa ylemmyttään korostavat ja heikoimpia syrjivät ”tosiuskovaiset”.
Kiitos kiitoksesta Jussi. Myös sinun asialliset ja viileän kiihkottomat kommenttisi ansaitsevat kiitoksen. Omani ovat olleet usein – näin jälkeenpäin ajatellen – turhan kärjekkäitä ja sarkastisia, jonka johdosta haluan esittää nöyrimmän anteeksipyyntöni kaikille, joita olen mahdollisesti tullut loukanneeksi ja toivottaa omasta ja perhekuntani puolesta jokaiselle tänne kirjoittaneelle parhainta onnea ja menestystä alkaneelle vuodelle.
“Tuli juuri mieleeni Martti Pentin eräässä toisessa ketjussa jokin aika sitten esittämä ajatus siitä, ettei olisi olemassakaan 100%:sesti heteroseksuaalista ihmistä, vaan enemmän tai vähemmän tästä poikkeavia.”
Ajatuksiahan voi aina esittää, Niistä ei tule sen todempia sillä perusteella, että ne sattuvat olemaan muodissa.
Luulisi Ketomäelläkin kellojen soivan jos/kun hän katsoo ihmisen kromosomirtakennetta. Sekä miehellä että naisella on molemmilla s a m a t 22 autosomista kromosomiparia mutta sukupuolikromomieja naisella on 2 X kromosmia ja miehelllä yksi X ja yksi Y. Eli miehellä on yksi n a i s e n sukukromosomi,mutta naisella ei yhtään miehen!
Ei nainen on ihmisen lähtökohtnainen malli ja mies on vain yhden kromosomin (sri geenissä) mahdolistama poikkeus pääsäännöstä…Sikiö kohdussa alkaakin aina kehittyä lähtökohtaiasesti ensin naiseksi.
Mitä mahtoi kuva maksaa ja kuka maksoi? Kiinnostaa näin taloudelisesti ahtaina aikoina?