Syvä kiitollisuuteni dosentti Niko Huttuselle, joka Kotimaa-lehdessä 25.11.22 ottaa näkyvästi esille viimeisimmän, tänä syksynä ilmestyneen kirjani. Aloin jo pelätä, että kirja tällä kertaa sivuutetaan ankarimmalla mahdollisella kritiikillä, nimittäin vaikenemalla. Ja kuitenkin olen yksityisesti monelta saanut palautteen, että kysymys ”Jeesus VAI Paavali?” on ollut henkilökohtainen ja tärkeä. Hyvä ystävä välitti kirjan julkistamisen jälkeen sitaatin Mauno Koiviston kirjasta, hänen kirjeestään isälleen sodan aikana: ”Voi sanoa, että kristinusko on ollut minulle enemmän Paavalia kuin Moosesta,, jopa enemmän Paavalia kuin Jeesusta”. Itse olen tästä Paavalin opetuslapseudesta epäillyt Päivi Räsästä.
Niko Huttusen kirja-arviossa on joku asiavirhe, hän m.m. väittää minun pitäneen Jeesusta kovana ja karkeanakin puhujana. Mutta, rapatessa roiskuu ja kuten sanoin, olen dosentti Huttuselle kiitollinen.
Kotimaan kirjoitus on palauttanut elävästi mieleen kirkkohistorian graduni vuodelta 1974: ”Antti Kaarne, kristitty sosialisti Suurlakosta Kansalaissotaan” Kaksi siitä saamaani yliopillista arvostelua. Professori Pentti Laasonen arvioi työn merkinnällä cum laude, kiitoksella hyväksytään. Toinen arvioija oli korkeasti kunnioitettu Martti Parvio (vuoteen 1919 Pehrsson). Hänen sanallista arviotaan en saanut, mutta hän oli huolellisesti käynyt läpi graduni, josta myöhemmin julkaisin dokumenttiromaanin ”Agitaattorin virka” (Otava 1975). Ei siis sanallista palautetta, mutta Parvio oli korjannut kymmeniä kertoja graduni virkkeitten sanajärjestystä, verbin paikkaa.
Myöhemmin kirjoitin Antti Kaarneesta vielä toisenkin romaanin, kuten nyt jo toisessa kirjassani käsittelen Paavalia. Yliopistoteologiaa en jatkanut, vaikka arvostamani Mikko Juva siihenkehotti, jatkamaan ”ainakin lisenssiaattiin asti”.
KOSTI,
tuttuja kohtia, niin Matteuksella kuin 1.Moos.2:25. Ainakin kirkkoraamattumme puhuu molemmissa ”vaimosta”, alaviite Genesiksessä ”miehettärestä”. Sanot, että Matteuksen kohta on sinulle ylittämätön. Näin voi ajatella ja näin moni ajattelee. Mutta entä sitten homoseksuaalisetihmiset? Meidän veljemme ja sisaremme. He ovat Jumalan lapsia siinä kuinb sinä tai minä. Heillä on yhdenvertainen oikeus rakastaa, en minä voi sitä kieltää, jos en asetu heidän yläpuolelleen. Miten ratkaiset tämän?
p.o. homoseksuaaliset ihmiset
Heikki. Kuten tuossa edellä totesin prof. emeritus Raija Sollamon mielestä ”Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa, jossa osoitettaisiin hyväksyntää homoseksuaaliselle elämänmuodolle.” Muistaakseni myös edesmennyt prof. Heikki Räisäsellä on ollut sama käsitys. Jeesushan toteaa sydämestä lähtevän pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
Kreikkalainen teksti käyttää tässä sanaa πονηροί ponēros in an ethical sense: evil wicked, bad. Edellisellä viitataan kaikkiin sukupuolielämän tapoihin, joita juutalaisessa perinteessä pidettiin Kolmannen Mooseksen kirjan perusteella väärinä. Eikö Jeesus myös sano, vaikka hän antaakin anteeksi; älä vast´edes tee syntiä, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi.
Ei tässä ole kysymys siitä, mitä me mahdollisesti olemme. Jumalan rakkaus ulottuu kaikkiin, siis aivan kaikkiin. Mutta edellyttääkö se sitten kirkon taholta sitä, että spn-pareille pitäisi saada kirkon siunaus. Sano nyt rehellisesti, pitääkö sinun mielestäsi evlut-kirkon hyväksyä kaikki sekulaarin yhteiskunnan vaatimukset, joihin sekä VT, että UT suhtautuu kielteisesti ?
PALMU: Heillä on yhdenvertainen oikeus rakastaa, en minä voi sitä kieltää, jos en asetu heidän yläpuolelle.
En minäkään voi kieltää kenenkään oikeutta rakastaa. En voi myöskään asettua kenenkään ihmisen yläpuolelle, en kenenkään.
Suomen laki sallii samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioitua keskenään.
Isoille kirkkokunnille kysymyksesi ei ole ongelma. Kysymys ei ole myöskään ongelma luterilaiselle Inkerin kirkolle, sisarkirkollemme. Miksi se on ongelma Suomen luterilaiselle kirkolle? Miten ratkaiset tämän?
En mielelläni puutu tähän debattiin, koska en ole lukenut enkä (vielä) tilannut tätä kirjaa. Mutta kolme asiallista näkökulmaa yleisellä tasolla. Ensiksikin on älytöntä asettaa vastakkain Jeesusta ja Paavalia. Heidän toiminta-alueensa ja kohtaamansa kysymykset olivat erilaisia. Tästä EI kuitenkaan seuraa, että heidät – tai oikeastaan evankelistat ja Paavali – pitäisi asettaa vastakkain ja pakottaa meidät valitsemaan heidän välillään. Sekä evankelistat että Paavali kun olivat Herramme palvelijoita.
Toiseksi ongelma tulee enemmänkin siitä historiallis-kriittisen teologian myötä syntyneestä anomaliasta, jossa revitään erilleen yhtäältä synoptikkojen sekä Johanneksen evankeliumin Jeesukset (!) Stten erotetaan vielä Paavali hänen nimissään kirjoittaneista sekä keskitetään huomio tähän ”historialliseen Paavaliin”. Se, että hyväksytään eri kirjoittajien tyylilajit ja painotukset, on vähän eri asia.
Kolmanneksi ongelma tulee siitä, että yritämme oman aikamme tilanteesta käsin eritellä sitä, mihin haluamme pitäytyä ja mihin emme. Sen sijaan että suostuisimme myös Uuden testamentin meidän mielestämme hankaliin opetuksiin. Voidaan totta kai YRITTÄÄ asettaa Jeesus ja Paavali toisensa pois sulkeviksi auktoriteeteiksi tässä spn-avioliittokysymyksessä. Mutta muistutan vain siitä, että se, joka eniten opettaa ikuisesta kadotuksesta Uudessa testamentissa on – Jeesus.
Tosiasiassa vastakkain eivät ole Uuden testamentin sisältä löytyvät painotuserot vaan Uuden testamentin opetukset, joihin me emme halua suostua. No, eivät kirkkoisätkään oikein halunneet liikaa syventyä vaikkapa Filemonin kirjeen eettisiin opetuksiin, olen ymmärtänyt.
KOSTI (20.02),
ensiksi olen iloinen siitä, että voimme yhdessä pohtia tätä kysymystä rauhallisesti ja toista loukkaamatta; ainakin pyrkien yhteiseen hyvään. Muuten en sinun kanssasi jatkaisikaan, koska inttämisestä ei ole mitään iloa kenellekään.
Vetoat Raija Sollamoon ja Heikki Raisäseen. Se mitä he sanovat on totta, ei kai siitä ole epäilystä. Niin minäkin ajattelen. Vanhan ja Uuden testamentin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on kielteinen.(VT:n puolelta esiin nostettu kohta on tosin nykymaailmassa täysin käsittämätön. Juutalainen on matkallaan vieraana toisen juutalaisen kotona. Paikalle tulee rähinöiviä, vakivaltaisia miehiä. Isäntä tarjoaa heille ensiksi tytärtään, mutta räyhääjät eivät tyydy siihen. Mikä eettinen tai moraalinen ohje tälle kertomukselle voidaan rakentaa?)
Sitten Paavali, joka ottaa selkeän negatiivisen kannan. Hänen aikaisessa Rooman valtakunnassa oli vapaille miehille mahdollista ja laillista kaiken näköinen seksuaalinen hyväksikäyttö, myös väkivaltainen, raiskausluontoinen seksuaalinen väkivalta, jonka vapaat miehet kohdistivat sekä naisiin että miehiin ja myös lapsiin, orjista nyt puhumattakaan. Paavali torjui yksiselitteisen selvästi homot ja lesbot. Mutta se mitä käyttämälläsi ilmaisulla spn-ihmisten keskuudessa tänä päivänä tapahtuu, on jotakin täysin muuta. Kun kaksi aikuista ihmistä haluaa perustaa elinikäisen liiton, siitä ei voi puhua samana päivänä kuin roomalaisten bakkanaaleista, Ilmiötä ei käsitellä Raamatussa ja se mitä tulkitset Jeesuksen sanoneen liittyy Mooseksen lain kymmeneen käskyyn, ei homoseksuaalisuuteen. Jeesus Uudessa testamentissa ei ota kantaa tähän kysymykseen, mutta Paavali ottaa. Perimmäinen kysymys kuuluu, onko Paavalin ensimmäisellä vuosisadalla jKr. sanoma tuomio voimassa, onko se ”Jumalan sanaa” vai Paavalin aikaansa sidottu mielipide?
Otat esille myös ”syntisen naisen kivittämisen”. Kirjoitin siitä kerran Kotimaahan pitkän esseen. Kohta on äärimmäisen kiinnostava. Jeesus saa kivittäjät näkemään oman syntisyytensä. Ja sitten hän toden totta sanoo naiselle: Mene, äläkä enää syntiä tee. MUTTA – entä se mies? Hänestä Jeesus ei evankeliumin mukaan puhu. Eikä kirkko ole puhunut. Nainen on tuomittu, kun mies on hyväksikäyttänyt häntä. Tähän liittyy m.m. Suomen historiassa tunnettu henkilö Mauno Ladonlukko. Ennen häntä saivat isännät viedä pikku-piikansa latoon ja raiskata heidät. Isäntä säilytti kunniansa, häpeä oli piian.
”Ei tässä ole kysymys siitä, mitä me mahdollisesti olemme.” Eikö ole? Onko samansukupuolisilla rakkausavioliitoilla siis mielestäsi sama, yhdenvertainen oikeus rakastaa? Vai pitäisikö meidän pysytellä vanhauskoisina ja kieltää heiltä jotakin, joka meille itsellemme tietysti kuuluu? Olemmeko Jeesuksen opetuksen perusteella täällä siunaamassa vai kiroamassa ja tuomitsemassa lähimmäisiämme?
MARKO,
”Ensiksikin on älytöntä asettaa vastakkain Jeesusta ja Paavalia” on lähtökohtasi keskustelulle. Pidät siis älyttömänä minua, ja kuten todettu, Mauno Koivistoa. Tästä huolimatta yritän jatkaa keskustelua.
”Evankelistat ja Paavali olivat molemmat Herran palvelijoita.” Kyllä, mutta hyvin erilaisia palvelijoita. En pakota ketään mihinkään, mutta varmasti tiedät, että jo evankelistojen eroista on kirjoitettu paljon kirjoja, eihän faktat kieltämällä muuksi muutu.
Toinen perustelusi on, että Uuden testamentin todistajia ”revitään erilleen”. Mutta kun Sana itse, Uusi testamentti kehottaa tutkimaan eri henget ja arvioimaan, mikä on Jumalasta. Ja evankeliumien Jeesus itse varottaa tekopyhyydestä, sanoo ettei ”Herra, Herra”-hokeminen ketään auta. Ystäväni Iikka Vuotila sanoi tämän hyvin: ”Epäilys on uskon, ei epäuskon kumppani.”
Kolmanneksi ongelmaksi nimeät sen, että yritämme oman aikamme tilanteesta käsin ”eritellä sitä, mihin haluamme pitäytyä ja mihin emme.”
Hiukan nöyryyttä, Marko. Emmehän me muuta voi. Raamattu, Jumalan Sana on aina uudestaan tulkittava uudelle ajalle. Anakronismi on yksi vaara, mutta toinen on, että toistelemme vanhoja puheita, yrittämättäkään sanoa, mitä ne NYT, tässä ajassa merkitsevät. Yhä käypä neuvo on Karl Barthin saarnamiehelle antama, lukea Jumalan Sanan tulkintaa pohtiessaan rinnakkain Raamattua ja päivän sanomalehteä.
Heikki Palmu. Olet oikeassa että olisin voinut valita hiukan toisenlaisen ilmaisun. Pahoitteluni Sinulle ja teille kaikille. Pointtini on, että meidän ei pitäisi TEOLOGEINA korostaa Raamatun eri kirjoittajien erilaisuutta vaan pitää mielessä Raamatun perustavanlaatuinen yhtenäisyys.
Henkien erottelua EI käsittääkseni voi soveltaa Uuteen testamenttiin sillä tavoin kuin teet. Koska kyse on joka tapauksessa Pyhän Hengen inspiroimasta tekstistä tekijästä riippumatta. Henkien erottelu tarkoittaa oikean ja väärän opin sekä opetuksen taustalla olevien henkivaltojen arviointia. Näin minulle on asia opetettu.
Myöhäisantiikissa pahennusta herätti Filemonin opetus orjuudesta. Me pahennumme opetukseen helvetistä ja pelastuksen tuonpuoleisesta todellisuudesta sekä Raamatun yhtenäisen kielteiseen opetukseen samaa sukupuolta olevien seksuaalisesta kanssakäymisestä. Ja opetus omastaan jakamisesta on kaikkina aikoina vaikeaa.
Sitä, kuinka Raamattua on tulkittava uusissa tilanteissa, voidaan varmasti soveltaa eri tavoin. Mutta jos pidetään kiinni uskontunnustuksen ja katekismuksen sekä Augsburgin tunnustuksen ”common sense”-tulkinnasta, Uutta testamentti ei näyttäydy keskenään sovittamattomien kirjoittajien kakofoniana (vrt. Heikki Räisäsen katedraali vai kiviraunio sekä mihin varhaiset kristityt uskoivat. Esimerkiksi Lauri Thuren on hyvin kyseenalaistanut historiallis-kriittisen tutkimuksen linjauksia tekijäkysymyksissä.
Heikki (00:08). Niilo Kustaa Malmbergin ja J. Eleniuksen mailta eteläpohjalaisena ja kiivauteen taipuvana (Jumalan ruoskan mutta myös armon saattelemana) minulla on tapana puhua suoraan ja tiedän, että se voidaan ehkä kokea välistä loukkaavana. Valitettavasti terävyyttäkin löytyy. Turussa asuneena Tuomiokirkon osuus Herran temppelinä on ollut ratkaiseva tekijä koko elämälleni. Olemme siis yksimielisiä siitä, miten Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuteen. Otan vielä esille kohdan Mar7, missä Jeesus ottaa kantaa ihmisen sisältä lähtevään pahuuteen.
Kuten aikaisemmin totesin kreikkalainen teksti käyttää tässä yhteydessä sanaa – porneiai (Strong’s: G4202) merkityksessä illicit sexual intercourse adultery, fornication, homosexuality, lesbianism, intercourse with animals, etc. sexual intercourse with close relatives; Lev18 / laiton seksuaalinen kanssakäyminen, aviorikos, haureus, homoseksuaalisuus, lesbous, yhdyntä eläinten kanssa jne. Myöskin seksuaalinen kanssakäyminen lähisukulaisten kanssa mm. Tähän vedoten Johannes sanoi Herodekselle, ettei hänen ole lupa pitää veljensä vaimoa. Pää lähti ja tarjoiltiin lautasella.
Edellisen perusteella myös Jeesus, ei vain Paavali ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen. En siis ole sitä mieltä, että Jeesuksen sana olisi vain aikaansa sidottu. Eikä sitä voi olla mielestäni myöskään Paavalin teksti. Mitä toteaakaan (Jer17) ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” Onko siis se, mitä tapahtuu nykyään täysin muuta kuin antiikin aikana, kun kaksi spn-ihmistä haluaa perustaa elinikäisen liiton? Mistä evlut-kirkko löytää sille teologiset perusteet? Mielestäni se on tässä oleellinen kysymys. Muuten ollaan arvailujen varassa, rakkaus kun taitaa olla haihtuvaa lajia.
”Olemme siis yksimielisiä siitä, miten Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuteen.” Miten Jumala suhtautuu homoseksuaaleihin? Se on eri asia emmekä taida olla siitä lainkaan samaa mieltä. Eroja on kaksi, kumpikin merkittävä. Raamattu ei ensinnäkään ole yleispätevä ja tyhjentävä selvitys Jumalan aivoituksista. Siihen se on liian historiaansa sidottu. Toiseksi homoseksuaalisuus on joko abstrakti käsite tai tietynlainen käyttäytymismalli. Jokainen homoseksuaali taas on Jumalan rakastama ihmisyksilö.
Tämä on olennaista, Martin ajatukseen minäkin yhdyn. Raamattu ei ole lakikirja tai käytöksenb kultainen kirja täältä ikuisuuteen. Moni asia on muuttunut ja tulee muuttumaan. Vaikka Raamattu on uskomme perusdokumentti, se ei voi kivettytneenä dogmatiikkana määrätä ihmiselämää ajasta aikaan.
Ja toinen asia: Seksuaalisuus, seksuaalisen kanssakäymisen muodot Roomassa tai Korintissa olivat ihan erilaisia kuin mitä ne ovat nyt. Kristillinen usko ei asetu perinneliikkeenä uusinta tietoa ja tiedettä vastaan.
KOSTI,
Todistelu, jolla koetat liittää Jeesuksen homoseksuaalisuuden tuomitsemiseen on keinotekoinen, Se ei kestä loogista, kriittiistä tarkastelua.
Ja esittämäsi ”kokonaislista” on loukkaava, homofobinen.
Mistä saadaan perustelu? Ei Paavalilta, koska senaikaista porsastelua ei voi liittää tämän päivän avioliittoihin.
Perustelu saadaan Jeesukselta, joka kehotti suvaitsevaisuuteen, yhdenvertaisuuteen, heikomman puolustamiseen ja rakkauteen. Ja lopulta myös Paavalilta, 1.Kor.13.
Heikki. Tuskinpa olen homofobinen. Turhaan annat sellaisen leiman minulle. Siitä ei ole kysymys. Toki voit itse tarkistaa tuon Jeesuksen tekstin loogisuuden, kreikkalaisen tekstin ja sanan porneiai, mitä se sisältää, tai sitten tuo tekstiosio on jotenkin käännetty väärin alunperin. Kaiketi se voidaan tarkistaa usemmasta lähteestä. Niin Heikki. Suvaitsiko Jeesus sitten ihan kaikkea, jos rehellisiä ollaan? Kun kritisoit Paavalia, niin kuitenkin vetoat hänen tekstiinsä. ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”
Näin asia lienee, että evlut-kirkon teologinen perustelu spn-liitoille on tuo lähimmäisen rakkaus. Mielestäni se ei riitä. Ei siihen taida riitää suvaitsevaisuus, yhdenvertaisuus eikä myöskään avioliittolaki, ellei perustelu nouse Raamatusta, josta löytyy evlut-kirkon perustelut naisen ja miehen avioliitolle. Suvaitkaamme siis toistemme mielipiteitä ja perusteluita.
Kovin ovat nykyään avioliitot hajoavaa sorttia. Otit myös aikaisemmin esille moniavioisuuden ongelman useassa kirkossa. Mikäpä moniavioisuuden estää meilläkin, mikäli vedotaan ydenvertaisuuteen. Jos jotakin hyväksytään, niin miksei sitten useita lähimmäisen rakkauden nimissä?
Teologia on selkeässä ristiriidassa spn. avioliittoon vihkimisten kanssa. Jos se hyväksytään, niin samalla joudutaan pakosti hyväksymään muutakin yhtä ristiriitaista. Joten asiat ei korjaannu spn liittojen hyväksymisellä vaan huononee.
KOSTI, en halua leimata sinua homofobiseksi, kysymys oli tästä yhdestä puheenvuorosta ja siitä, että esitit siinä listan, jonka yhtenä osana, kohtana olivat eläimiin sekaantujat. Samanlaista puhetta kuulin arkkihiippakunnan synodaalikokouksessa Naantalissa, jo monta vuotta sitten. Siellä puhuttiin insestistä, lasten raiskauksista jne, ikävistä ja vastenmielisistä asioista. On loukkaavaa ja epäasiallista laittaa näitten kanssa samaan ryhmään ihmiset, jotka eivät ole ”normaalista” poikkeavaa sukupuolista suuntaustaan valinneet. Normaalisuuden korostaminen on pahimmillaan arkipäivän fasismia.
Ja mitä vielä? Olemme eri mieltä ja olemme veljiä Kristuksen kirkossa. Jumala ei ole lakannut vaikuttamasta, Hän vaikuttaa vielä huomennakin. Sama on tilanne teologiassa. Teologia joutuu ottamaan kantaa lukemattomiin asioihin, joita Raamattu ei ilmiöinä tunne, kuten esimerkiksi televisioon. Jeesus otti kantaa ja puolusti monia asioita, joita hänen aikansa jumaluusoppineet eivät voineet sietää. Uudesta testamentista löytyy linja, jota Jeesuksen seuraajina voimme seurata. Jeesus oli juutalainen, kun hän sanoi syntiseksi naisen, mutta ei puhunut miehestä mitään. Ehkä puhuikin, mutta sitä emme tiedä.
Usko luo uutta. Me kuljemme eteenpäin.
Heikki, pyydän anteeksi, että tuo kohta eläimiin sekaantujista tuli tuohon tekstiin. Huomasin sen itsekin, kun painoin lähetä. Se tuli, kun se oli tuossa englannin tekstissä, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Tällä palstalla ei ole valitettavasti korjausmahdollisuutta. Muuten olen sitä mieltä, että syntiinlankeemuksen syvyys on pohjaton ja kaikki olemme siitä osallisia tavalla tai toisella. Normaali taitaa olla lähinnä veteen piirretty viiva tässä ristinalaisessa elämässä.
Totta on, että Uudesta testamentista löytyy linja kuten toteat, jota ”hänen aikansa jumaluusoppineet eivät voineet sietää.” Mielestäni sen kiteytti äskettäin varsin hyvin 4-vuotias lapsenlapseni, kun hän isomummansa arkun äärellä totesi; HÄN NUKKUU! Uskon todistus tuli lapsen suusta. Ei hän ole kuollut hän nukkuu, sanoi aikoinaan myös Jeesus kuolleen tytön vanhemille.
MARKO (10.15),
hyvin perustelet kantojasi, joku kommentti kumminkin.
”Raamatun perustavanlaatuinen yhtenäisyys” on teologinen myytti, Raamatun totuudenvastaista kaunistelua. Mielestäni on kysymys siitä, olemmeko rehellisiä vai kaunistelemmeko todellisuutta toiseksi.
”Koska kyse on Pyhän Hengen inspiroimasta tekstistä on joka tapauksessa tekijästä riippumatta…” Tällähän sinä ignoroit kaiken arvioinnin, keskustelun ja johtopäätökset. Puhut opista, mutta juuri opilla Raamatun tulkintaa tehdään JÄLKIKÄTEEN. Aina kannattaa meidän muistaa, miten rankasti Martti Luther asetteli Uutta testamenttia erilaisiin arvojärjestyksiin. Eihän Raamattua selitetä Augsburgin tunnustuksella, vaan toisin päin. Ei Raamattua dogmatiikalla, vaan eksegetiikalla.
Lauri Thurenin raamatuntulkintoihin en ole perehtynyt, mutta sen tiedän, ettei dogmatiikka kiistakysymyksissä sovellu ylimmäksi tuomariksi. Teologian tohtorit ja oppimestarit kalastajien ilosanomaa tulkitsemassa!
Heikki Palmu. Kiitoksia vastauksesta. Jatketaan hiukan. Periaate, jonka mukaan tunnustuskirjoja pitäisi joskus muotoperiaatteeksi kutsutun käsityksen mukaan tulkita Raamatulla, on minusta harhaanjohtava ja ongelmallinen kahdesta syystä. (1) Siitä seuraa reformoituun teologiaan palautuva ja yhä suurempaan hajaannukseen johtava ns. quatenus-tulkinta. Sen mukaan tunnustuskirjat ovat oikeassa sikäli kuin ne pitävät yhtä Raamatun kanssa. (2) Käytännössä Sinäkin nojaat hyvin selkeästi modernin protestantismin peruja olevaan Raamatun tulkintaan. Siinä VALIKOIDAAN filosofian, järjen, etiikan tai ns. tieteellisen nykykäsityksen avulla se, mitä esim. Uuden testamentin teksteistä voidaan hyväksyä ja miten niitä tulee tulkita nykyihmiselle sopivalla tavalla. Uskon ja elämän ylimmäksi ohjeeksi nousee tällöinkin joka tapauksessa määrätyllä tavalla – ”dogmaattisesti” – tulkittu Raamattu…
Minun omaksumani tunnustuksellisen käsityksen mukaisesti vanhakirkolliset ja luterilaiset tunnustukset ovat linssejä, joiden kautta tarkastellaan Raamattua oikein KOSKA ne ovat yhtäpitäviä Raamatun kanssa (quia-tulkinta). Ei dogmatiikka kilpaile eksegetiikan kanssa vaikka meistä monia on opastettu niin ajattelemaan. Kannattaa huomata, että tunnustuskirjojen mukaan Raamattu yksin on kristillisen uskon ja kirkon ELÄMÄN ylin ohje ja normi. Samalla traditiota ei hylätä, vaikka sen ja Raamatun keskinäinen suhde voidaan varmasti sanoittaa toisellakin tavalla. Kaarlo Arffman on problematisoinut tätä hyvin.
Muistan eksegetiikan perusopinnoista sen, että juuri Raamatun kirjoittajien kuten evankelistojen keskinäisiin EROIHIN paneutumisen sanottiin olevan erityisen hedelmällistä. Minä ajattelen täsmälleen päinvastoin olematta kuitenkaan fundamentalisti. Eroja kirjoittajien teksteissä ei ole kukaan kiistänyt. Mutta kun menee metsään, pitää nähdä sekä puut että puiden muodostama kokonaisuus. Tätä kokonaisuutta ja sen tunnistamista minä tarkoitan Raamatun perustavanlaatuisella yhtenäisyydellä, vaikka kielikuva ei sano kaikkea.
Mitä arviointiin, keskusteluun ja johtopäätöksiin tulee, niillä on itsestään selvä paikkansa. Nimenomaan akatemioissa. Sen sijaan myönnän kyllä pitäytyväni franckelaisen pietismin jaotteluun Raamatun ulkonaisesta ja sisäisestä, hengellisestä, ymmärtämisestä. Ja mitä järkeen tulee: järjen ministeriaalinen eli erittelevä käyttö on jopa välttämätöntä. Mutta sen magisteriaalinen eli Raamatun yläpuolella oleva käyttö on minusta turmiollista kun puhutaan kirkosta, seurakunnasta ja uskosta käytännöllisine seurauksineen.
Toistat mielestäni vanhoja ja virheellisen yksipuolisia iskulauseita joita on vieläpä käytetty väärin sekä tarkoitushakuisesti. Suosittelenkin edesmenneen Luther-tutkijan Ingemar Öbergin erinomaista tutkimusta Bibelsyn och Bibeltolkning hos Martin Luther sekä vastaavaa, mutta paljon suppeampaa ja helppolukuisempaa Leif Eriksonin dosenttiväitöskirjaa Auktoritet och nådemedel alaviitteineen.
MARKO, keskustelu etenee ja argumentteja satelee. Kohta en enää pysy perässä. Sinä olet nuorempi mies ja saanut teologian opintosi myöhemmin, en enää selviä kaikista sanoistasi katsomatta niitä jostakin. Suosittelet minulle ruotsinkielistä opusta, vaikka ruotsi on kielistäni heikoin, vaikka kouluvuosia sen parissa on eniten.
Katsoin, että olet Lasmon / Luodon seurakunnassa, lähellä Pietarsaarta. Vaikuttaa kiinnostavalta, merenrannan saaristo on aina kiehtonut minua. Hailuotoonkin olisin ehkä hakenut, jos paikka olisi ollut sopivasti auki. Olet siis kai kuitenkin seurakuntapappi, et yliopistohenkilö. Minusta on vähän surullista, että yliopistojemme Raamatun tutkijat eivät lähde kotimaa24:n kansankeskusteluihin. No, onhan täällä muutamia ja minä ainakin opikseni heitä luen. ”Asiantuntija”, ”erityisasiantuntija”, vanhempi asiantuntija” – tällaisia ammattiauttajia media nykyään haastattelee. Ehkä on niin, etteivät he likaa käsiään tämänkaltaisiin keskusteluihin.
En kiellä opin tai dogmatiikan merkitystä. Mutta överiksi menee, jos opin tuntijat, oppimestarit alkavat määrätä, miten kirkossa ja seurakunnissa tulee toimia. Kirkko ja seurakunta ei voi, eikä sen tarvitse toimia ilman sanoja, mutta jos koko homma muuttuu sanoiksi, kielipeliksi, ei se enää ole Kristuksen seurakunta. Sanat tarvitsevat tekoja, elämän katetta säilyäkseen elävinä.
En huomaa täällä vielä arvellun mutta voitaisiinko Paavalia katsoa syntymässä olevan kirkkolaitoksen ensimmäisenä dokmaatikkona.
Paavaliinhan vedottiin myöhemmin useasti myöhäisempien oppineitten kirjoituksissa joihin vedotaan tänäänkin.
Sitten ohi hyvän blogin mutta olisiko Paavali pistiksessään voinut tehdä asiansa vakuudeksi kehyskertomuksen mihin Evankelistat täydensivät tekstiä ja mitä järjesteltiin uudelleen pitkälle 300.taa lukua ikäänkuin mallilla 12.sta seuraajaa ja Kristus nyt Ylösnousseena.
No tämä oli tietysti huono ajatelma.
Paavalin naisen puoleen katsominen on jäänyt hämäräksi kun Hän jotenkin kirjoitti, ”parempi miehen olla naiseen katsomatta mutta suurempien syntien välttämiseksi sekin menee”.
Näin Paavalin perhemalli monipolvisessa todistuksen sanassa on jäänyt ohkaseksi.
Muistikin palailee, Paavali kait kirjoitti ryhtymättä paremmin kuin katsomatta. On siinä joltinen ero.
Paavali vastasi hyvin Jeesuksen seuraajien haasteeseen, ja tänne asti teologinen katsanto usein katsoo miten haluaa asiaa ymmärrettävän.
Voidaanko kuitenkaan sivuuttaa etteikö Paavali ollut haastavassa tilanteessa niin Jeesuksen seuraajiin arjessa kuin valtaapitäviin.
Älykkäältä ja oppineelta Ihmiseltä syntyy kun on syntyäkseen.
Olisiko Paavali ollut edelläkävijä joka katsoi pienet mutkat suoraksi ja Joka näin konstelloi Hyvän Asian parhaan mahdollisuutensa mukaan ja tämä Oikeassa Uskon Ymmärryksessään todistuksena minkä tuli kantaa iäisyyteen asti.
Tästä Teologia ei puhu.
Aleksis Kivi olisi hyvin pystynyt kirjoittamaan yhteiskunnallisen kirjan mutta Hän sanansa toi Seitsemän Veljeksen kautta.
Parituhatta vuotta sitten Ihmiset olivat yhtä älykkäitä kuin nykyisin.
Näin Raamattumme kirjoituksia pitää katsoa niin aikansa haasteisiin valtaapitäviä kohtaan kuin olla todistamassa omaa Missiota.
Tämä teksti sopii tähänkin keskusteluun ja on osoitettu kaikille papeille ja seurakuntalaisille:
Seurakunnalla on ehkä ollut onni saada uskollinen sielunpaimen. Yötä päivää hän ajattelee kuulijoidensa parasta. Hän rukoilee heidän puolestaan ja ahdistuu ajatellessaan heidän iankaikkista osaansa. Hän kehottaa ja varoittaa, houkuttelee ja kutsuu armohäihin. Hän lohduttaa ja vetoaa – mutta kaikkea sitä halveksitaan tai ainakin väheksytään. Mitä Herran on silloin tehtävä?
Aivan oikein, ennen kuin he aavistavatkaan, hän ottaa heiltä sen ravinnon, jota he ovat hyljeksineet, ja siirtää heidän sielunhoitajansa toiseen paikkaan. Hänen sijaansa he saavat sellaisen, joka ei väsytä heitä tällä vanhalla julistuksella synnistä ja armosta. Hän saarnaa heidän ”korvasyyhyynsä”. Hän pystyy tuudittamaan nämä sielut lepoon, jossa herättävä ääni ei kuulu. Ja ne, jotka eivät suostu nukutettavaksi, vaan ehkä vasta nyt havaitsevat, mitä ovat menettäneet, eivät koskaan enää saa samanlaista tilaisuutta kuunnella terveellistä julistusta.
C. O. Rosenius, Jumala on, s. 140-141, SLEY, 1976.