Syvä kiitollisuuteni dosentti Niko Huttuselle, joka Kotimaa-lehdessä 25.11.22 ottaa näkyvästi esille viimeisimmän, tänä syksynä ilmestyneen kirjani. Aloin jo pelätä, että kirja tällä kertaa sivuutetaan ankarimmalla mahdollisella kritiikillä, nimittäin vaikenemalla. Ja kuitenkin olen yksityisesti monelta saanut palautteen, että kysymys ”Jeesus VAI Paavali?” on ollut henkilökohtainen ja tärkeä. Hyvä ystävä välitti kirjan julkistamisen jälkeen sitaatin Mauno Koiviston kirjasta, hänen kirjeestään isälleen sodan aikana: ”Voi sanoa, että kristinusko on ollut minulle enemmän Paavalia kuin Moosesta,, jopa enemmän Paavalia kuin Jeesusta”. Itse olen tästä Paavalin opetuslapseudesta epäillyt Päivi Räsästä.
Niko Huttusen kirja-arviossa on joku asiavirhe, hän m.m. väittää minun pitäneen Jeesusta kovana ja karkeanakin puhujana. Mutta, rapatessa roiskuu ja kuten sanoin, olen dosentti Huttuselle kiitollinen.
Kotimaan kirjoitus on palauttanut elävästi mieleen kirkkohistorian graduni vuodelta 1974: ”Antti Kaarne, kristitty sosialisti Suurlakosta Kansalaissotaan” Kaksi siitä saamaani yliopillista arvostelua. Professori Pentti Laasonen arvioi työn merkinnällä cum laude, kiitoksella hyväksytään. Toinen arvioija oli korkeasti kunnioitettu Martti Parvio (vuoteen 1919 Pehrsson). Hänen sanallista arviotaan en saanut, mutta hän oli huolellisesti käynyt läpi graduni, josta myöhemmin julkaisin dokumenttiromaanin ”Agitaattorin virka” (Otava 1975). Ei siis sanallista palautetta, mutta Parvio oli korjannut kymmeniä kertoja graduni virkkeitten sanajärjestystä, verbin paikkaa.
Myöhemmin kirjoitin Antti Kaarneesta vielä toisenkin romaanin, kuten nyt jo toisessa kirjassani käsittelen Paavalia. Yliopistoteologiaa en jatkanut, vaikka arvostamani Mikko Juva siihenkehotti, jatkamaan ”ainakin lisenssiaattiin asti”.
Heikki. (16:08) Raija Sollamosta ja Heikki Räisäsestähän oli kysymys. Kuten sanoit: ”Se mitä he sanovat on totta, ei kai siitä ole epäilystä.” Niin minäkin ajattelen. Vanhan ja Uuden testamentin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on kielteinen.” Nyt kuitenkin näytät olevan Martin kanssa samaa mieltä. Moni asia on muuttunut sekä hyvään, että myös huonoon suuntaan. Kun elintaso on ollut suhteellisen korkealla, hengellinen taso näyttää menneen alaspäin. Ahneudesta on tullut hyve.
Tietyt asiat ovat kuitenkin muuttumattomia, vaikka evlut-kirkko haluaakin laajentaa sitä mistä nyt on ollut puhe. No olemme siitä eri mieltä, eikä siinä mitään. Toteat, ettei ”kristillinen usko asetu perinneliikkeenä uusinta tietoa ja tiedettä vastaan.” Eikä näköjään myöskään polyamoria vastaan.
Tälläisen ajatuksen on myös esittänyt Late Mäntylä Vartijan artikkelissa – Radikaalista hyväksymisestä radikaaliin rakkauteen. Viitaten evlut-kirkon tulevaisuusselontekoon hän toteaa, että ”toisin kuin selonteossa sanotaan polyamoria ei ole mikroskooppinen havainto. Se on kasvavan joukon tapa elää rakkaussuhteissa. Selonteossa todetaan, että se ”ylitti arkisen kirkollisen kuvittelukykymme.” Meillä on seurakuntalaisia, jotka elävät polyamorisissa suhteissa.” Lisäksi aivan oikein hän toteaa, ”ettei avioliittokysymyksen ratkaiseminen saisi ihmisiä sankoin joukoin kirmaamaan kirkkoon. Ei, se vaatisi ihmiskäsityksemme syvällistä korjaamista tieteellisen ihmiskuvan suuntaan.”
Mikä evlut-kirkkoa oikein vaivaa? Crapula mundi Lestadiuksen sanoin ilmaistuna.
” Ei, se vaatisi ihmiskäsityksemme syvällistä korjaamista tieteellisen ihmiskuvan suuntaan.” Mäntylän mielestä ja ilmeisesti monen muunkin.
Kosti, eiköhän tähän polyamoriaankin löydy Paavalilta hyvä ohje: ”Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa”. Ilmeisesti meiltä puuttuu jälleen kerran rohkeus neuvoa polyamoristeja Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kuten emme ole uskaltaneet opastaa avopareja vihille tai sitä, että tosi rakkaus odottaa. Tosin liian selkeä puuttuminen saattaisi viedä meidät Johannes Kastajan seuraan, ainakin kuvainnollisesti.
”Nyt kuitenkin näytät olevan Martin kanssa samaa mieltä.” Etkö ymmärtänyt, mitä mieltä olen, Kosti Vasumäki? Olen sitä mieltä, että Raamatussa ilmaistu torjuva kanta antiikin homoseksuaalisiin toimiin – häpäisyyn ja irstailuun – ei merkitse Jumalan kantaa oman aikamme uskollisiin samansukupuolisiin liittoihin.
Niin Marko. En tiedä miten opastaa. Sinä tiedät viranhaltioiden paineet. Tunnet evlut-kirkon sisältä mikä on evlut-kirkon todellinen tilanne. Tunnen heitä, joilla ei asiat mene hyvin, he eivät käy kirkossa mutta syvällä sisimmässä on kuitenkin hapuileva usko Jumalaan, vaikka epävarmuus ja tarkoituksettomuus kalvaa sisintä. Mutta miten voin heitä vahvistaa on sitten toinen kysymys.
Mieleeni tuli saksalainen kirkkoherra Rolf Sons, joka kirjassaan – Älä anna huolten asua luonasi – toteaa, että samalla kun kirkot tyhjenevät ja julistus ohenee hän kuitenkin jaksaa tehdä työtään koska hän uskoo, että Hyvä Paimen yhä etsii kadonnutta lammastaan. Minä yritän etsiä omalta osaltani tuota yhtä lammasta niillä keinoilla mitä minulle on suotu.
Totean Martti vaan sen, että spn-liitoille ei ole teologisia perusteita Raamatun mukaan nykyään kuin niitä ei ollut antiikin aikanakaan. Eikä niitä tule olemaan myöskään tulevaisuudessa.
Kosti, tarkoitin selkokielellä sitä, että polyamoria on sikäli kuin ymmärrän Uuden testamentin eli kristillisen uskon vastaista. Kuitenkaan emme monista eri syistä tahdo, osaa, uskalla tai pysty tuomaan tätä(kään) esille kirkossamme. Uskon ja kristillisen elämäntavan tunnustaminen ei toki ole urheilulaji eikä uhoamista. Minua on mietityttänyt paljon Jeremian kirjan luku 45. Myös siksi, että siinä on pysäyttävällä tavalla sisäkkäin Jumalan tuomion ja varjelevan johdatuksen näköalat.
Kristillinen seurakunta tarvitsee ”sisäänheittäjiä”. Heitä, jotka tuputtamatta rohkaisevat, tukevat ja johdattavat arkoja sinne, missä Jumalan sana vielä saarnataan oikein ja sakramentit toimitetaan oikein, Kristuksen säätämyksen mukaisesti. Apostolien teoissa Barnabaalla oli tällainen ”sisäänheittäjän” armolahja.
”Spn-liitoille ei ole teologisia perusteita.” Sitäkin voi kysyä, onko erityiselle ’kristilliselle avioliitolle’ teologisia perusteita. Minä totean vain, että ’teologiset perusteet Raamatun mukaan’ ei ole sama asia kuin Jumalan hyvä tahto. Hän on suurempi ja salaisempi kuin mikään raamatullinenkaan teologia.
Jumalan hyvä tahto lienee se, että pysytään Hänen sanassaan, joka tässä asiassa on myös löydettävissä evlut-kirkon tunnustuksesta, kirkkolaista, kirkkojärjestyksestä ja kirkkokäsikirjasta. Kysy vaikka Lapuan piispa Matti Salomäeltä.
Lapuan piispan sana tuskin on Jumalan sana.
Oletan, että Lapuan piispa Matti Salomäki on lukenut Jumalan sanaa, koska hän pitää avioliittoa pelkästään naisen ja miehen liittona.
Hyvät Ystävät, sikäli kuin muistan, en ”Jeesus vai Paavali?” kirjassani edes mainitse polyamoriaa. Enkä nyt, tässä blogissa haluaisi siitä keskustella. Voisimmeko palata Jeesukseen ja hänen apostoliinsa, joka oli aluksi, elinaikanaan hyvin kiistelty, mutta josta sitten paljon myöhemmin teologit kuten Luther tekivät lähes UT:n keskuksen. Lutherin pelastusoppi on vaikuttanut kristillisessä kirkossa paljon, mutta onko sielun pelastus uskon ja kirkon pääasia? Vai olisiko se KRISTITTYNÄ ELÄMINEN, Jumalan maan päällä vaeltava kansa?
Ja Kosti, kun jankutat Martille edellä teologisista perusteista. Minusta Uusi testamentti ja Jeesuksen opetus tarjoavat vahvat perusteet hyväksyä ”spn-avioliitto”. Voisitko ajatella, voisitko ymmärtää, ettei kysymys niissä ole Rooman ja Korintin irtosuhteista, vapaiden miesten suorittamasta lapsiin, orjiin, naisiin ja miehiin kohdistuneista raiskauksista, vaan kahden aikuisen ihmisen tasa-arvoisesta liitosta, joka perustuu heidän luotuisuuteensa, siihen, minkä laisina he ovat syntyneet.
Heikki, oikeastiko oletat että kaikki antiikin Roomassa ja Kreikassa ilmenneet homoseksuaaliset teot olivat raiskauksia ja hyväksikäyttöä?
En väitä että olen tässä asiantuntija enkä tehnyt aiheesta väitöskirjoja, mutta olen kirjoittanut viisi romaania tuolta ajalta ja perehtynyt aiheeseen mahdollisimman laajalti, käyttäen mm ko. aikakaudelta löytyneitä virallisia lainsäädännöllisiä tiedotteita ja dokumentteja.
Anteeksi peräkkäiset viestit, mutta kysyisin vielä että ajatteletko ettei tuolloin köyhien ja orjien joukossa ollut homoseksuaaleja?
HEIKKI. ”Onko sielun pelastus uskon ja kirkon pääasia? ON! Pelastus helvetistä!
Voihan tuo minun tekstini kuulostaa jankutukselta, sitähän Mikko Nieminenkin surkeasti toisaalla valitti kun en luovu Kristuksen selvästä sanasta. Kun evlut-kirkko on tälle vihkimisen tielle lähtenyt, vaikka ei vielä aivan virallisesti, niin se on istunut Perkeleen rekikelkkaan. ”Jukolan veljeksille tämä, ja terveisiä täysin kourin!
Onko oman sielun pelastuaminen kristitylle tärkein asia? Miten se Jesuksen opetus menikään? ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
”Oikeastiko oletat että kaikki antiikin Roomassa ja Kreikassa ilmenneet homoseksuaaliset teot olivat raiskauksia ja hyväksikäyttöä?” Oletus on nähdäkseni se, että se, mistä Paavali paheksuen kirjoittaa, on tätä.
Paavali kirjoitti myös naisista.
MARKO. Olen myös joitakin puheita pitänyt julkisesti pyydettäessä, joten tiedän, ettei saarnan pitäminen ole helppo asia, miten totuuden sanoittaisi rakkaudessa. Tuomio ja armo sisäkkäin, kuten toteat. Lain ja evankeliumin saarna. Pitäisikö tehdä toisaalta niin kuin Lestadius, että saarnaa ensin kaikki kirkosta pihalle, että seurakuntalaiset tulisivat takaisin katsomaan tuota ”hullua pappia.” No en tiedä.
Olen sen huomannut itse niiden keskellä, joissa tavataan ryypätä pohjanmaan kautta aina välillä, kuinka vaikea nöyrässäkään hengessä on puhua uskosta Jumalaan. Oletus vaikuttaa olevan se, että uskovat vain tuomitsevat ja ilmeisesti siksi, koska omatunto soimaa heitä ”crapulassa.” Sitten on olemassa myös näitä kovempia veljiä ja sisaria. Pitäsikö heitä herätellä sitten pikemmin lain saarnalla. Vaikea taiteen laji.
Kaikessa tässä maailman sekamelskassa olen yrittänyt pitää mielessä Paavalin sanan (Ef): ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Kristuksen kirkon todellisen vastutajan me tiedämme.
Perkelettä pitää potkaista takalistoon, että se herää ja tulee kaapista ulos. Sitten pitää myös ottaa se huomioon, että tuo persoona käy meidän kimppuumme kuin yleinen syyttäjä, kuten kokemuksesta tiedät.
”Pitää myös ottaa se huomioon, että tuo persoona käy meidän kimppuumme kuin yleinen syyttäjä, kuten kokemuksesta tiedät.” Syyttäjähän kyseinen hahmo on. Niinpä syytteleminen onkin luonteeltaan saatanallista. Niille, joita omatunto soimaa, ei tarvitse lukea lakia. Sen allahan he jo ovat. Synnintunnossa oleva tarvitsee silkkaa evankeliumia.
Ensin Sarille:
En väitä, että kaikki olisi ollut raiskausta ja hyväksikäyttöä. Enkä sitä, ettei orjissakin olisi ollut homoseksuaaleja.
Mutta väitän, että kokonaiskuva oli tyystin toinen. Vapaat kansalaiset saivat tässä suhteessa tehdä lähes mitä tahansa, eikä ”spn-avioliitto” ollut käytössä.
Hetki, mitä tarkoitat? Jos vapaat kansalaiset saivat tehdä mutä tahansa ketkä sitten eivät saaneet? Kuka niitä köyhien touhuja oli vahtimassa?
Ja homosuhteet ja avioliutto eivät mitenkään itsestäänselvästi liity toisiinsa. On moderni ilmiö että avioliitto merkirsee ”virallista lupaa rakastaa” tms ”tunteiden virallistamista”. Avioliitolle (instituutio) oli järkiperusteet, kuten aiemmin Suomessakin.
SARI, kun olet ajanlaskun alkuvuosisatoja tutkinut ja niistä kirjoittanut, niin tiedät, että Rooman kansalaisen vapaus melkein mihin tahansa sukupuolielämään oli suuri.
Tiedän. Ihmettelin vain mikä oli pointti. Sitä paitsi, Kreikassa, Ateenan laissa oli homosuhteet kielletty. Suhtautuminen ei ollut niin selkeää kuin helposti kuvitellaan. Vaihtuvathan täälläkin lait ja normit hyvinkin nopeasti.
KOSTI,
Minun mielestäni usko ja kirkko ei ole täällä siksi, että me kuollaan. Ne ovat elämää varten. Että eläisimme Jumalan lapsina.
Mutta Heikki. Entäs sitten, kun kuolema kuitenkin tulee vastaan tässä elämässä. Voimme veisata täällä elämässä; uskossa heikkoja auta sä Jeesus. Mutta kuoleman jälkeen on vain kaksi ilmansuuntaa. Taivas ja helvetti. Pappina tiedät tämän. Nyt tulee taukoa ainakin iltaan asti. Enkä jankuta.
KOSTI, kun illalla palaat – minkä arvon tai merkityksen annat sille, että Jeesus opetti meitä rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista jo maan päällä? Ei mitään oman sielun pelastumisesta.
Hiukan yleistäen voidaan sanoa, että Rooman valtakunnassa vallitsi sukupuolinen hillittömyys ja jatkuva tyydytyksen ja nautinnon halu, jota avioliitto-institutio ei rajoittanut. Miksi sitten sinkku-Paavali kävi erityisesti samansukupuolisten parien kimppuun, sitä me emme tiedä. Mahdollisesti se liittyi johonkin homo-pariin Korintissa tai Roomassa, tai joihinkin. Kaikessa tapauksessa oli tilanne Paavalin eläessä ja hänen elinympäristössään kokonaan toinen kuin tämän päivän Suomessa. Avioliiton säätelyssä kirkko ei historiallisesti ole ollut priimus motor, vaan se on seurannut perässä yhteiskunnan säätelyä.
Olen kyllä itse ymmärtänyt, että tuo aioliittokysymys on paljon syvällisempi kuin ”Paavalin tietyt ilmaukset”. Avioliittohan ei meidän yhteiskunnassamme ole enää mikään ”yksinoikeus” rakastamiseen tai edes rakastelemiseen. (En nyt ota kantaa siihen, miten asian tulisi olla.) Oikeus tällaiseen uudelleen määriteltyyn avioliittoon on joka tapauksessa yhteiskuntaamme luotu. Joten rakkauden estettä ei siinä suhteessa ole. Tosin avioliitto edellyttää tiettyä minimi-ikää. Rajoitus sekin. (Ei ole kannantto, vain toteamus.)
Ajatus että kristillisen avioliittokäsityksen ”tietynlainen rajaaminen” olisi jonkinlainen ”kielto” rakkaudelle on käsittämätön – ellei peräti populistinen. Kristillinen avioliittokäsitys on ollut paljon syvällisempi kuin mitä julkisuudessa avioliiton laajentamisen tavoittelemisen yhteydessä on annettu ymmärtää. Käsittääkseni kristillinen avioliittovihmimys on kahden kristityn avioliitto. Sitä ole esitetty (vielä) rakkauden esteeksi.
Toisekseen, on vielä ihan oma kysymyksensä suhtautuminen ”laajennetun avioliittokäsityksen” mukaisen avioliiton krikolliseen vihmimykseen/siunaamiseen. Ja edelleen on oma kysymyksensä, mitä ihminen siunaa ja mitä itse Herra siunaa.
JUKKA kirjoitat:
”Käsittääkseni kristillinen avioliittovihkimys on kahden kristityn avioliitto.” Näinhän ei ole. Kirkkomme on jo kauan kristillisesti siunannut avioliiton, jos toinen pariskunnasta on ollut kirkon jäsen.
Syy, miksi samansukupuolinen pari siunataan kristillisesti on, että pari itse haluaa pyytää sille Jumalan siunausta.
”Syy, miksi samansukupuolinen pari siunataan kristillisesti on, että pari itse haluaa pyytää sille Jumalan siunausta.”
-Kaikkia voidaan siunata ja toivottaa/pyytää Jumalan siunausta.
Mutta oletko huomannut miten eri tavoin myös siunaus ymmärretään? On erilaisia siunauksia eri tilanteita ja asioita varten. Ruoka siunataan pöydässä, pienet koululaiset siunataan koulutielle, siunataan työhön, uuteen ammattiin, erityiseen tehtävään, kuten lähetystyöhön. Matkalle lähtijöitä siunataan.
Eli onko niin että sinulle siunaus on kaiken hyvän pyytämistä Jumalalta, tässä tapauksessa, kahden ihmisen yhteiselämälle?
Ei siinä mitään, mutta minusta avioliiton siunaaminen on lähimpänä työhön, virkaan tai erityiseen tehtävään. Eli siihen tehtävään, jonka Jumala on antanut miehelle ja naiselle, kummallekin erikseen. Silloin kun Jumala avioliiton asetti.
Heikki,
Muistelin ilmeisesti vain itse sitä, mitä rippikoulussa muinoin opin: rippikoulun merkitykseksi yleensä ”rahvaassa” ajateltiin että ”saa kirkkohäät” ja pääsee ehtoolliselle (joskaan en usko, että läheskään kaikille selvisi, mikä ehtoollisen ”syvempi idea” oli). En kylläkään viitannut kirkon jäsenyyteen vaan kristilliseen uskoon määritellessäni ”kristityn” ja ”kristillisen avioliiton”. Joten vastaus ei ihan täysin maaliin osunut. Kirkon (Evl) jäsenyys ei sinänsä ole tietenkään edellytys, että puolisio on kristitty.
Eikä seksuaalisuuden erilainen kokeminenkaan sinänsä ole kristittynä olemisen kriteeri. Ihmisten siunaus ei tietenkään liene ongelmallista. Kaksi miestä tai kaksi naista toko voivat olla molemmat kristittyjä, joten siunauksen pyytäminen kumpaisellekin ei sikäli tietenkään ole siinä merkityksessä väärin.
Siunaako ja vihkiikö kirkko pyydettäessä myös kristityn ja esim. islamilaisen, budhalaisen tai tai ateistin? Tokihän tällaiset parit voivat olla ”kristillisessä” liitossa (”perinteisen” avioliiton yleismääritelmällisessä merkityksessä) vaikka toinen ei hyväksyisikään kristinuskoa. Myötä- ja vastamäessä. Kysymys on toki lähinnä periaatteellinen – kirkonhan tulisi olla avoin kaikille. Yhteiskunnalla yleisestihän tällaiselle vihkimiselle ei ole esteitä (paitsi, jos kyse on useammasta kuin kahdesta henkilöstä).
Tämä siis vain pohdintaa, ei kannanottoa. Mitä Jeesus tekisi?
Olisiko naimattoman Paavalin suhteen asiassa voinut olla kyse ns. projektiosta?
”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.” Matt.9:12
Nuorempana aina ihmettelin tuota Jeesuksen lausumista… Onko tuo yksin Jeesuksen vai myös Paavalin ajatus, on sitten toinen asia?
Keitä nykyisin voisi olla nuo, josta Jeesus puhuu?
ISMO,
ja vielä, keitä Jeesus näillä ryhmillä tarkoittaa?
Olen ymmärtänyt, että ’avio’ ei tässä tarkoita niinkään avioliittoa vaan sukupuolielämää. Tarkoitettaneen sekä syntymästään vajavaisia että kastroituja. Ehkä tämän voi nykyaikana laajentaa käsittämään kaikki tunnetut ns normaalista poikkeavat.
Kun omantunnonarka pappi ajautuisi kodinsiunaamistilanteeseen kiireessään voisiko olla mahdollista Hänen pyytää Korkeimman siunaamaan vaan seinät parin ja lasten sijaan samansukupuolisessa kiinneliittymässä.
Nyt Jumala päättäisi miten tässä hyvin tulisi menetellä.
Minä siunaisin kyllä kaikki kodissa asuvat ihmiset.
Sari Weckroth
01.12.2022 05:47
”Anteeksi peräkkäiset viestit, mutta kysyisin vielä että ajatteletko ettei tuolloin köyhien ja orjien joukossa ollut homoseksuaaleja?”
Samaan sukupuoleen ”sekaantuminen” alkoi hyvien olojen seuraamuksena. Päivittäinen elannon hankkiminen eikä leivän syöminen saannut hikeä pintaan, mikä olisi palvellut potkuina tunne ja tuntemus-alueella, eli korvannut kicksit.
Tänään on juuri sama tilanne. Lutherin psykologian rohkaisemana ”hoidetaan ihmistäkin”, vaikka syntiä ja lihaa ei kehoiteta hoitaa.
Jeesus ei jättänyt huomiotta vähätestosteroonista miestä, esimerkiksi. Syntiinlankeamisen seuraamus on turmellus ei pyhitys. Turmelluksen, syntielämän hienoin muoto on synnin ”ymmärtäminen”, vaikka Raamattu puhuu, niin VT:n Uuden Testamentin puolella, että
”peseytykää, puhdistautukaa, oppikaa tekemään hyvää .. Jes. 1:16,17”.
” Pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus .., Jaak. 1:21.”
Tarkoittaa, että synnin kanssa ei neuvotella, eikä muutenkaan keskustella.
Jo VT:n puolella Jumala auttoi pois väärästä, kun siitä pois haluttiin. Uuden Liiton puolella jatkui sama ja erikoisen suurella painotuksella:
Antakaa Jumalan auttaa, koska ihmisen täydellinen vapaus sallii, Jumala sallii ihmisen kulkea kaltevalla, syntiin johtavalla pinnalla. Kuitenkaan Jumalan apu ei yllä sinne missä sitä ei haluta.
”Samaan sukupuoleen ”sekaantuminen” alkoi hyvien olojen seuraamuksena.”
Ja höpöhöpö. Vihreäsilmäisiä lapsia syntyy ihan yhtä hyvin millaisiin oloihin hyvänsä. Niin homojakin. Lähtökohdat ovat jo kohduissa ja sikiöissä.
Pohdintanne kertoo, osoittaa, kuinka absurdi on kirkkomme virallinen linja KIELTÄÄ siunaus ”spn” parilta.
Heikki Palmu. Absurdia on kyllä pikemminkin se, että kirkon kieltäytymiseen ei tyydytä vaan halutaan väen väkisin saada sen linja muutettua. Termillä ”siunaus” ja teonsanalla ”siunata” on muuten moniulotteinen sisältö. Yhtäältä meitä kutsutaan siunaamaan jopa vainoajiamme ja toisaalta varoitetaan siunaamasta sellaista, mitä Jumala ei siunaa. Ja mitä Jeesukseen tulee, Hän sanoi eteensä raahatulle aviorikokseen syyllistyneelle naiselle kaksi asiaa: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee”. Entäs jos tuo nainen olikin pakotettu aviorikokseen eikä tehnyt sitä vapaaehtousesti? Emme itse asiassa tiedä. Jos ja kun Raamattu kuitenkin selkeästi tuomitsee homoseksuaaliset aktit yhtä selvästi kuin aviorikoksen, tarvitaan ainakin minun ymmärtääkseni aikamoista selittelyä ja uudelleentulkintaa, jotta voidaan perustella spn-parien siunaaminen Jumalan (=Jeesus) tahdon mukaiseksi. Kirkollisesta vihkimisestä puhumattakaan.
Heikki,
spn merkitys ei ole minulle tuttu. Oletan tietysti sen voi tässä yhteydessä olettaa homopariksi.
Raamattu kehottaa siunaamaan kaikkia, muttei kaikkea. Siis me uskovat emme voi vihata ketään, ei yhtään homoa, mutta syntiä on käsketty vihaamaan. Jos emme ole varmoja siunatako vai ei, niin jätetään asia Jumalan siunattavaksi. Se siunaus ei kiellä itseään, eli Jumala ei siunaa sitä mitä hän vihaa.