Syvä kiitollisuuteni dosentti Niko Huttuselle, joka Kotimaa-lehdessä 25.11.22 ottaa näkyvästi esille viimeisimmän, tänä syksynä ilmestyneen kirjani. Aloin jo pelätä, että kirja tällä kertaa sivuutetaan ankarimmalla mahdollisella kritiikillä, nimittäin vaikenemalla. Ja kuitenkin olen yksityisesti monelta saanut palautteen, että kysymys ”Jeesus VAI Paavali?” on ollut henkilökohtainen ja tärkeä. Hyvä ystävä välitti kirjan julkistamisen jälkeen sitaatin Mauno Koiviston kirjasta, hänen kirjeestään isälleen sodan aikana: ”Voi sanoa, että kristinusko on ollut minulle enemmän Paavalia kuin Moosesta,, jopa enemmän Paavalia kuin Jeesusta”. Itse olen tästä Paavalin opetuslapseudesta epäillyt Päivi Räsästä.
Niko Huttusen kirja-arviossa on joku asiavirhe, hän m.m. väittää minun pitäneen Jeesusta kovana ja karkeanakin puhujana. Mutta, rapatessa roiskuu ja kuten sanoin, olen dosentti Huttuselle kiitollinen.
Kotimaan kirjoitus on palauttanut elävästi mieleen kirkkohistorian graduni vuodelta 1974: ”Antti Kaarne, kristitty sosialisti Suurlakosta Kansalaissotaan” Kaksi siitä saamaani yliopillista arvostelua. Professori Pentti Laasonen arvioi työn merkinnällä cum laude, kiitoksella hyväksytään. Toinen arvioija oli korkeasti kunnioitettu Martti Parvio (vuoteen 1919 Pehrsson). Hänen sanallista arviotaan en saanut, mutta hän oli huolellisesti käynyt läpi graduni, josta myöhemmin julkaisin dokumenttiromaanin ”Agitaattorin virka” (Otava 1975). Ei siis sanallista palautetta, mutta Parvio oli korjannut kymmeniä kertoja graduni virkkeitten sanajärjestystä, verbin paikkaa.
Myöhemmin kirjoitin Antti Kaarneesta vielä toisenkin romaanin, kuten nyt jo toisessa kirjassani käsittelen Paavalia. Yliopistoteologiaa en jatkanut, vaikka arvostamani Mikko Juva siihenkehotti, jatkamaan ”ainakin lisenssiaattiin asti”.
Heikki (11:41) Ilman muuta Jeesus tahtoi, että Jumalan tahto tapahtuisi jo maan päällä – niinkuin myös – taivaassa – . Entä miten tuo Jumalan tahto sitten tapahtuu meidän keskuudessamme. Eikö katekismus sitä kerro?
Eikö Jeesus todella sano mitään oman sielun pelastumisesta? Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen,” sanoi Jeesus.
Paavali peesaa ja kertoo (1Kor) ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.”
”Eikö Jeesus todella sano mitään oman sielun pelastumisesta?” Sanoopa hyvinkin: ”’Kuka sitten voi pelastua?’ kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: ’Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.'(Luuk. 18:26,27)”
”Samaan sukupuoleen ”sekaantuminen” alkoi hyvien olojen seuraamuksena.”
Ja höpöhöpö. Vihreäsilmäisiä lapsia syntyy ihan yhtä hyvin millaisiin oloihin hyvänsä. Niin homojakin. Lähtökohdat ovat jo kohduissa ja sikiöissä.
Seppo,
Tämä kevyeksi arvioima kantan perustuu useaan VT:n totemukseen, miksi turmellus syveni. Jos olet aivan täysin tietämätön niin haluan palauttaa sinut lukemaan Vanhaa Testamenttia systemaattisesti, eli sen sanoman, eli koko jutun.
Tiedät, että haluan keskustella vain Raamatun pohjalla, mikä ei tarvi olla ristiriidassa aikaan sidottujen lainalaisuuksienkaan kanssa.
Homouden ja muiden sukupuolisten poikkeavuuksien syistä puhuttaessa katson tieteen tutkimustulokset Vanhan testamentin sisältöjen fundamentalistisia tulkintoja painavimmiksi.
KOSTI (19.54)
”Ilman muuta Jeesus tahtoi, että Jumalan tahto tapahtuisi jo maan päällä. ” Ja miten? Sitten viittaat katekismukseen 1500 vuotta tai 1800 vuotta myöhemmin. Katekismusko tämän kysymyksen nyt ratkaisee?
Kaikessa ystävyydessä: Jos ja kun evankeliumien Jeesus tahtoo, että häneen uskovat, häntä seuraavat täyttäisivät elämässään Jumalan tahdon. Ja todellinen, reaalinen päivän tarjous on, että kaikkihan me ollaan syntisiä, mutta kyllä Jeesuksen sovitustyö meidät kuitenkin pelastaa. Kuten Paavali sanoo, uskotaan vaan Jeesukseen ja armosta pelastutaan sitten kaikki häneen uskovat.
Mutta kun ei Paavalikaan sellaista sano, Paavalikin puhuu uskon teoista ja uskossa elämisestä.
Onko Jeesuksen opetus: Ei Herra Herra hokeminen, vaan Jumalan tahdon noudattaminen muuttunut armon vesivelliksi? Riittääkö ”sydämen usko”, vaikka syntisiä ollaankin, eikä tekojen harhaoppiin sorruta, ollaan ja uskotaan vaan. Onko Jumalan tahdon seuraaminen muuttunut sanauskovaisuudeksi, kielipeliksi, jossa millään ei ole mitään väliä, kunhan vaan uskontunnustus oikein lausutaan?
Onko meidän uskomme sanoja, vai elämää?
Kaikessa ystävyydessä Kosti tätä sinulta kysyn. Minusta meidän pyhä uskomme ei ole dogmaattisesti oikeiden sanojen totenapitämistä. Se ei riitä Jumalalle. Se ei riitä Jeesukselle. Jeesus pysyi evankeliumien todistuksen mukaan juutalaisuuden sisällä, mutta sitä radikaalisti tulkiten. Paavalikaan ei ollut vanhauskoinen, hän radikaalisti avasi Mooseksen lain tien kristityille, jotka olivat vapaat Mooseksen laista. Mutta Jeesus ei antanut lupaa muuttaa elämään kuuluva Jumalan tahdon seuraamista sanahelinäksi, oikeiden sanojen totenapitämiseksi, vaan hän VAATI ja EDELLYTTI rakkauden käskyn, Jumalan tahdon seuraamista,
Nähdäkseni Paavali oli Jeesuksen linjoilla: ei teoreettista Jumalan rakastamista eikä teoreettista lähimmäisen rakastamista vaan konreettista totuudellista elämistä todeksi, kuitenkaan hyväksymättä kaikkea ja kaikenlaista. Teoillaan ei kukaan kuitenkaan sinänsä tule autuaaksi, pelatutetuksi. Kristus puhuu myös ilmestyskirjassa, ei ainoastaan evankeliumeissa. Vai halutaanko sekin ”riitauttaa” evankeliumien tai Paavalin kirjeiden kanssa. Silloin saataisiin lisää valintavaihtoehtoja…jokaiselle jotakin. Ja edelleen voidaan pohtia, ovatko evankeliumienkin sanoma(t) heijastusta neljän eri henkilön mielipiteistä tai persoonalliuudesta, kenen painotukset valitaan – ja miksi; valitaanko vain ne, jotka ovat identtiset.
Ajatus valinnasta Paavalin ja Jeesuksen välillä heijastaa haluamme tehdä oma tulkintamme tai projektiomme Jumalan tahdosta, mikä meille ihmisille on joa alusta asti ollut luontevaa: ”Onko Jumala todella sanonut…” Ymmärretäänkö (edes) Jeesuksen sanomiset konkreettisen realistisesti vai jotenkin muuten niitä tulkiten. Ovatko ne lähinnä retorisia liioittelevia vai sellaisenaan sovellettavia ohjeita tai peräti käskyjä.
Saadaanko lopulta sitä, mitä itse tilataan? Eli luommeko lopulta ”Jeesuken” omaksi (henkilökohtaiseksi) kuvaksemme.
”Luommeko lopulta ’Jeesuken’ omaksi (henkilökohtaiseksi) kuvaksemme.” Minua on pitkään kiusannut sanonta: ’ota Jeesus henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi’. Uudessa testamentissa puhutaan seurakunnasta, jota kuvataan Kristuksen ruumiina, morsiamena, kansana, perheenä, lammaslaumana tai Pyhän Hengen temppelinä. Yksilöllisyys liitetään tähän yhteyteen kuvaamalla, miten jokaisella ruumiin jäsenellä on oma tehtävänsä, jokaisella perheenjäsenellä asemansa äitinä, veljenä tai sisarena ja jokaisella elävällä kivellä oma paikkansa temppelin rakennuksessa.
JUKKA,
onko kohta kysymys riitauttamisesta, jos emme ota Raamattua yhden suhde yhteen, kaikki tyynni, sananmukaisesti Jumalan sanana? Miten sinä otat esim. Jaakobin kirjeen? Johanneksen ilmestys on UT:n vaikeimpia osia, m.m. siksi, että se kehottaa tuhoamaan eli tappamaan erimieliset, vastustajat. Eihän Raamattu ole helppo kirja tai kirjasto, voimmeko olla tästä yhtä mieltä? Ja taas toisaalta, tältä tieltä eivät eksy hullutkaan.
Heikki,
Raamatun ymmärtäminen kokonaisuutena ja asioiden tai näkemysten valitseminen (tai valikoiminen) ovat eri kategorian asioita. Raamatun ymmärätminen kokonaisuutena ei tarkoita ”sokeaa kirjaimellista tulkintaa”. Valikoijakin voi toimia (tai ainakin argumentoida) ”fundamentalistisesti” valikoimiensa kohtien suhteen. Näin varsinkin mediassa tuntuu tapahtuvan. Erityisesti kritisoidessaan ”toisinajattelijoita”.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää.
Armon ja tekojen suhdetta lienee paljonkin pohdittu. Ikäänkuin ne olisivat toisensa poissulkevia. Niissä toki helposti menevät puurot ja vellit sekaisin. Lakihenkisyyden tai ”suorituskristillisuuden” ja halvan armon välissähän kristitty joutunee kilvoittelemaan, välillä eksyen vasemmalle, välillä oikealle. (Ei ole tarkoitettu poliittiseksi kannanotoksi, vaikka toisaalta sekin näkökulma on kristikunnassa tullut vastaan. Tosin ”vasemmisto” ja ”oikeisto” ei poliittista kenttää aina hyvin enää kuvaakaan.)
JUKKA,
armo ja teot eivät sulje pois toisiaan. Minun ymmärrykseni mukaan ne ovat yhdessä ja koko ajan voimassa.
Muistan Suomenniemen vuosiltani Mäntyharjun tien varren ison talon leski-emännän, joka pitkässä keskustelussa sanoi, ettei hän ymmärrä, kuinka ihminen voi tehdä paljon pahaa ja sitten vaan pyytää anteeksi ja kaikki on sillä kuitattu. Sanoin hänelle, että sellainen käsitys on väärä, ei se ole sillä vielä kuitattu.
Heikki (01:04). Eikö kymmenessä käskyssä tapahdu Jumalan tahto maan päällä, jos me niitä vain noudattaisimme. Kertoohan (Mat19) nuorukaisesta, jolle Jeesus kertoo iankaikkiseen elämään sisällepääsemisen ehdot. Pidä käskyt! Tuloksen tiedämme. Ei taida onnistua! Eivätkö käskyt ole kuitenkin ohjenuora Jumalan tahdon mukaiseen elämään maan päällä, vaikka kukaan ei niitä täytä. Kristus täytti ja uskossa häneen alamme myös lukea käskyjä hieman erilaisessa hengessä.
Viittaat Paavaliin. ”Uskotaan vaan Jeesukseen ja armosta pelastutaan sitten kaikki häneen uskovat.” Näinhän Paavali ja Siilas sanovat kysyjille (Apt16);”… mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin? Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” Ei kaiketi muuta tarvita? Sitten tullaankin tähän varsinaiseen kiistakysymykseen, jolla ei taida olla tulevassakaan ihmisten historiassa loppua. Vanhurskauttava usko ja teot.
Ehkä meillä on yhteys tavalla tai toisella körttiläisyyteen, vaikka en varsinaisesti mihinkään herätysliikkeeseen kuulukaan. Mutta historian saatossa pohjanmaalla körttiläisyys ei ole sivuutettavissa. Pohjanmaahan on sidoksissa myös Savo ja sen kautta Paavo Ruotsalainen, jolta puuttui se yksi. Kristuksen sisällinen tunteminen ja sen mukana kaikki. Puuttui se Hedbergiltä ja myös Lestadiukseltakin mm, mutta he löysivät kyseisen puutteen hieman eri tavalla sanoitettuna. Heitä seurasi myös uskosta elävä seurakunta.
Elävään uskoon kuuluu myös teot, mutta uskoon kuuluu varmana asiana myös sitä seuraava risti. Eikä kuoleman edessä taida kelvata muu kuin Kristuksen sovitus. Kärsimys seuraa kristittyä tavalla tai toisella ja siinä tapahtuu Jumalan tahdon toteutuminen, koska se on meidän vanhalle aatamillemme varsin työläs pesti, että Kristuksen mieli saisi meissä sijaa – rakkauden käskyssä. Ensimmäisellä luokalla taidetaan pysyä siinä suhteessa. Elävä usko ei kaiketi ole sanauskovaisuutta tai kielipeliä. Toki voihan se olla sitäkin. Totenapitämistä ja ensimmäisten sijojen etsimistä. Mutta eikö se ole totisinta totta myös Raamatun perusteella, että Jumalan omia liittää toisiinsa paitsi usko – myös kärsimyksen yhteys?
”Paavo Ruotsalainen, jolta puuttui se yksi. Kristuksen sisällinen tunteminen ja sen mukana kaikki.” Näinhän tuo seppä Högmanin lause usein ymmärretään. Se kuuluu kuitenkin toisin. Paavolta puuttui kaikki eli Kristuksen sisällinen tunteminen, kun häneltä puuttui yksi. Mikä yksi? ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.”
KOSTI,
”Ei kaiketi muuta tarvita?” Näinhän nykyään moni uskoo ja opettaa. Armoa vaan, Jumala armahtaa, eikä muuta tarvita. Minun mielestäni muutakin tarvitaan. Katumus, parannus ja uusi elämä – lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna. Ja niin kyllä Paavalikin opettaa, mutta Paavalia opetetaan – väärin – niin, että uskontunnustus, käden nostaminen, alttarin luo käveleminen = sanausko riittäisi. Osa julistajista päästää kaikki taivaaseen.
Näistä omista valinnoista. Olen kasvanut Liisa Eerikintyttären Kalannissa. Oulussa 70-luvulla Matti Mäntykoski ja nuoret vetivät minut mukaan körttiläisuuteen. Vielä pietistikin olen, vaikkeivät kaikki körttiläiset tänään välttämättä ole.
Usko ymmärretään usein uskoontulokokemuksessa tapahtuvana täydellisenä uudistumisena. Sen jälkeen on Jumalalle kelpaava ja pyhä. Minulle usko on päivittäistä kilvoittelua, kestävyyttä kysyvää vaeltamista kohti päämäärää. Eikö Paavalikin kuvannut uskoa näin?
Heikki. ”Armoa vaan”, muuta ei tarvita. Ei se tietenkään näin ole. Kun synnin unessa nukutaan, niin kyllä siinä tarvitaan kuten sanot, katumus usko ja uusi elämä. Katumus ei ole kuitenkaan vanhurskauttamisen vaikuttava syy, vaan armo, josta seuraa myös uusi elämä. Näin ymmärrän.
En ole sattunut kuulemaan nykyaikana esim. sen suuntaista saarnaa, että / Kulkaa nyt seurakuntalaiset! Tällainen elämä ei vetele, että ryypätään, tapellaan ja rikotaan aviot ja eletään muutenkin vastoin Pyhän Jumalan sanaa. Näin ei saa olla, mikäli halutaan elää kristillisesti /. Tämän suuntainen saarnatyyli on ollut kaiketi pietismille ominaista. Nyt tällaisesta puheesta voi seurata kukaties mitä. Julistus, että kaikki pääsevät taivaaseen, niin toivottavaa kuin se olisikin ampuu Raamatun sanan yli.
Kalanti on minulle tuttu paikka, sillä Laitilaan minulla on läheisiä siteitä. Erik Sorolainen ja hänen laaja postillansa ovat mielenkiintoinen tuttavuus. Niin, olenhan minäkin pietisti, kirkollinen sellainen. Samaa mieltä olen kanssasi körttiläisten suhteen.
Martti. Mistäpä Paavo olisi jakanut tuota ”yhtä” – mene ja myy kaikki -, kun hänellä ei itsellään mitään ollutkaan. Toki hän myi torpansa ja lähti perheineen ns. Puolaan, mutta ei sinne päässyt, kun passi puttui. Siksi hän kyselikin myöhemmin. Missä on sun ”passis”, vai puuttuuko yksi ja sen mukana kaikki?
Luulisin sinun sen verran oivaltavan, ettei Paavon kohdalla ollut kysymys maallisesta mammonasta vaan nuoren miehen omavoimaisuudesta. Olet varmaan tutustunut Thomas Wilkoxin kirjaseen Kallis hunajanpisara, jonka Paavo sai sepältä. Lainaan siitä katkelman: ”Salli kaiken, mikä sinussa on vanhaa Aatamia, painua maahan Kristuksen jalkain juureen. Hän yksin olkoon kaikessa ensimmäinen.”
Nimi on tietysti Wilcox.
Niinhän se Martti on, että vanhaa aatamia painetaan alas uskoa seuraavalla ristillä, josta Paavali toteaa; ”Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.” Tämän oivaltaminen , että se on ahdas portti ja kaita tie, joka elämään vie saa vanhan aatamin kauhistumaan.
sekin oivallus on tärkeä, ettei syntinen itse löydä sitä porttia eikä pääse sen läpi. Jumalalle sekin on mahdollista.
Kesken rauhallisten päivieni minun on mentävä tuonelan porteista. Mutta Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Sinun vitasasi ja sauvasi Herra minua lohduttavat.
”Ja todellinen, reaalinen päivän tarjous on, että kaikkihan me ollaan syntisiä, mutta kyllä Jeesuksen sovitustyö meidät kuitenkin pelastaa. Kuten Paavali sanoo, uskotaan vaan Jeesukseen ja armosta pelastutaan sitten kaikki häneen uskovat.”Mutta kun ei Paavalikaan sellaista sano, Paavalikin puhuu uskon teoista ja uskossa elämisestä.
Onko meidän uskomme sanoja, vai elämää?”
Heikki,
Sinun ja mm. sakramentaalisessa pelastautumisketjussa se, mikä silmään näkyy ratkaisee. Eli se, mikä on tulelle talletettu, eikä ole ikuista. Jumala on on näkymätön ja Taivas, Taivaan Valtakunta on näkymätön. Taivaan Valtakunta on jo tässä ajassa, sisäisesti uskovissa. Vaikka se on näkymätön ihmissilmälle, niin se vaikuttaa näkyvää jälkeä.
Katson, että romutat, ystävällisyyttäsi, iankaikkisuuden alkamisen jo täällä ajassa. Ei ole oikein, että näet Jeesuksen juutalaisuuden sisällä. Juutalaisuus, lait oli tätä aikaa varten, hebrealaisten, Israelin turvaksi ajallisessa elämässä.
Mitä Paavalin ei-vanhauskoisuuteen tulee, niin karsinoit väärin, koska Paavali ei puhunut omiaan, vaan sitä minkä ja mitä Vapahtaja hänelle ilmoitti. Jos Paavali ei olisi suostunut Jeesuksen pelastettavaksi, Jumala olisi valinnut jonkun toisen, koulutetun tai kouluttamattoman. Vaikka Jumala oli hänet jo ennen syntymää valinnut aseekseen, niin Paavalin täytyi siihen suostua, niinkuin kaikkien taivaaseen haluavien. Sama ilmoitus annettiin ensin 12 opetuslapselle, jotka muiden Jeesuksen seuraajien kanssa kokivat syntymän Pyhästä Hengestä, vrt. Joh. 3:
5 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Joh. 20:
22 ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki”.
Liha kapinoi Jumalaa vastaan, vaikka Jumalan ihmiseen laittama henki olisikin elävä. Taistelu jatkuu jokaisen kohdalla hautaan asti.
Usko ei ole tekoja eikä se ole sanoja, mutta kummatkin kertovat, vahvistavat uskon todellisuudesta. ”Päivän tarjous” -ilmaus kertoo halusta olla ihmisille mieliksi, mikä ei ollut Paavalin tehtävä, perusta toiminnalle, eli houkutella ihmisiä kirkkoon.
Kristuksessa kaikki, kaikki Kirjoitukset yhdistyvät. Hän on synteesi Jumalasta, jossa ei ole uutta ei vanhaa. Ei punaista ei valkoista, ei orjaa ei vapaata, ei miestä eikä naista.
”Taivaan Valtakunta on jo tässä ajassa, sisäisesti uskovissa.” Mistä tämä alkoi? Jumala syntyi kaltaiseksemme, lihalliseksi ihmiseksi. Hänet saattoi nähdä ja kuulla. Häntä saattoi koskettaa. Lopulta hänet saattoi naulita ristille kuolemaan. Näin ristiriita lihan ja hengen välillä sovitettiin.
Martti,
”Näin ristiriita lihan ja hengen välillä sovitettiin.”
Ei lihaa ole sovitettu, niinkuin ei mitään katoavaa. Katoava eli ajallinen palvelee alistettuna. Katoava joka on näkyvää, minkä ja mitä ihminen, inhimilline. Liha ei hallitse. Lihan halut ja tuntemukset ovat tuttuja ei-uskovalle(kin). Jos lihaa ei alisteta, se hallitsee tai estää hengellisyyden, yhteyden Jumalaan. Liha hoidettuna, muodostaa vain hengellisen esteen. Eli Lutherin oppi-opetus, ”lihaakin pitää hoitaa” ei linjaudu Jeesuksen opetusten kanssa..
Henki tekee eläväksi ja vain Henki hengen, Jumalan ihmiseen laittama, puhaltama/naphach, hebr./ 1.Moos.2:7 ja Joh. 20:22, tutkiskelee Jumalan syvyydetkin.
Henki tekee ruumiin eläväksi. Sehän kerrotaan luomiskertomuksessa. Ihminen muovattiin maasta ja häneen puhallettiin henki, jolloin hänestä tuli elävä sielu. Lihan ja hengen jyrkkä vastakkainasettelu ei nähdäkseni ole kristillistä vaan heijastumaa Platonin ideaopista.
REIJO (12.54)
Joku reunamerkintä sanomaasi:
”Heikki, Sinun ja m.m. sakramentaalisessa pelastautumisketjussa (?) se, mikä silmään näkyy, ratkaisee.”
Mitähän se tarkoittaa? Joskus mietin luterilaisen uskomme näkymättömyyttä. Missä se näkyy vai näkyykö missään? Katoliset papit ja nunnat tunnistaa isoissakin kaupungeissa, mutta onko meiltä uskon merkit jo tyystin hukassa?
Sanot minun romuttavan iankaikkisuuden alkamisen jo täällä ajassa. Omasta mielestäni juuri se on keskeinen asia uskossani. ”Elämä ja elämä ja iankaikkinen elämä. / Se alkaa täällä jo maitten päällä / ja kestää iäti taivaassa.” (Rukoilevaisten laulusta)
Olennaista on, ettei uskomme rajoitu joittenkin lauseitten totena pitämiseen, vaan että se on Jumalan voima, joka antaa elämällemme suunnan. Se näkyy nyt, jo nyt, eikä vasta sitten kun ruumiimme kylmenee.
Ja vielä, jos joku mielistelee niin Paavali. ”Juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen.” Ja niin edelleen, aivan loputtomiin. Tämä Herran apostoli oli kameleontti. Minkä hän sille voi? Se oli hänen luonteensa. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin oman syvän itsensä muuttaminen.
Heikki hyvä.
Lainauksesi ja kirjoituksesi:
Ja vielä, jos joku mielistelee niin Paavali. ”Juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen.” Ja niin edelleen, aivan loputtomiin. Tämä Herran apostoli oli kameleontti. Minkä hän sille voi? Se oli hänen luonteensa. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin oman syvän itsensä muuttaminen.
on vain henkilökohtainen tulkinta, jossa ”kaikille kaikkea” tullkitaan mielistelyksi. Ei tekstissä niin sanota. Se on yleisesti ymmärretty käsittääkseni paljon syvemmin kuin ”mielistelyksi”. Toisekseen, en lähtisi kovin tarkkaa persoonalliosuusanalyysiä Paavalista tekemään pelkkien tekstien pohjalta. Suorapuheisuutta hänestä toki löytyy, ja epäilemättä temperamenttiakin.
Vähän sama vaara kuin siinä, että työyhteisössä ongelmat (liian) usein pyritään pelkistämään ”henkiolökemiallisiksi” ongelmiksi. Osatotuus on aina vain ja ainoastaan osatotuus.
Jeesus vai Paavali ja Jumala vai ihminen. Miten Näiden kahden oppi voidaan laittaa rinnakkain, tai jopa vastakkain.
On kai syytä tutustua kirjaan.
”Jeesus vai Paavali ja Jumala vai ihminen?” Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, Paavali, vain ihminen.
Pekka, sitä toivon ja suosittelen. Kysymys ei ole helppo, ei mustavalkoinen eikä yksinkertainen. Yhdessä pohtimalla voimme päästä eteenpäin.
Palmu: Yhdessä pohtimalla voimme päästä eteenpäin.
Mikä on tavoite, minne eteenpäin? Minne pääsemme lopulta?
Vastaan kysymykseen Jeesus vai Paavali?
Molemmat, apostoli Paavali vahvistaa Jeesuksen opetusta neljässä evankeliumissa.
Kysymykset ennen meitä asetetut myös meidän jälkeemme jäävät!