Jehovan todistajat ja raha

Uskonto ja raha – aina yhtä mielenkiintoinen ja tunteita herättävä aihe. Vaikka Jumala on tehnyt koko maailmankaikkeuden ja kaikki siihen liittyvät ilmiöt, Hän ei näytä pärjäävän ilman että ihmiset lahjoittavat Hänelle paperia, johon on kirjoitettu numeroita. Tai ainakin näin voisi päätellä useimpien uskonnollisten yhteisöjen ja järjestöjen toiminnan perusteella.

Entä sitten Jehovan todistajat? Mistä reilun kahdeksan miljoonan jäsenen uskonnollinen järjestö saa rahoituksen toimintaansa? Tarkistetaan, mitä järjestön nettisivun Usein kysyttyä -osio vastaa tähän kysymykseen.

Jehovan todistajien järjestö saa rahoituksensa siis pääosin vapaaehtoisista lahjoituksista. Kuulostaa hienolta. Jostain syystä järjestö pyytää kuitenkin lahjoituksia nykyään huomattavasti useammin kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Kun itse olin mukana toiminnassa, erityisiä lahjoituksiin keskittyviä puheita oli aika harvoin. Seurakunnan tiliraportti toki luettiin säännöllisesti, ja jos rahaa tarvittiin enemmän, se tuotiin tietenkin esille.

Jehovan todistajien järjestö taloudellisissa haasteissa

Nykyään rahasta puhutaan paljon useammin ja asiasta mainitaan säännöllisesti myös järjestön nettisivuilla julkaistavilla kuukausivideoilla. Kaikkien raha kelpaa, jopa lapsien. Lapsille tehdyssä animaatiosarjassa on tähdennetty, kuinka paljon hyödyllisempää on lahjoittaa taskurahat järjestölle kuin ostaa niillä esimerkiksi jäätelöä. Lapsia on myös neuvottu antamaan säästöpossun sisältö järjestölle, sekä askartelemaan huoneisiinsa oma lahjalaatikko, johon he voivat kerätä rahaa ja lahjoittaa sen kerran kuukaudessa järjestölle.

Mistä sitten Jehovan todistajien järjestön lisääntynyt rahan pyytäminen ja pyyntöjen kohdistaminen jopa lasten taskurahoihin johtuu, kun sellaiseen ei aikaisempina vuosikymmeninä ollut tarvetta?

Syyt lisääntyneelle rahan pyytämiselle juontavat 90-luvun alun tapahtumiin, jotka sijoittuvat järjestön kotikulmille Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain korkein oikeus oli tehnyt vuoden 1990 alussa päätöksen, jonka perusteella televisiossa evankelioineen Jimmy Swaggartin tuli maksaa liikevaihtoveroa uskonnollisen materiaalin myymisestä. Vaikka kaikki muut uskonnot edustavat Jehovan todistajille väärän uskonnon maailmanmahtia, joiden kanssa ei tulisi olla missään tekemisissä, Jehovan todistajien järjestö tuki Jimmy Swaggartin taistelua korkeimmassa oikeudessa. Jehovan todistajat eivät tiedä järjestön Swaggartille antamasta tuesta vielä tänä päivänäkään mitään. Vielä 80-luvun lopulla järjestö kirjoitti Swaggartista Herätkää!-lehdessä esimerkkinä nykyajan turmeltuneesta uskonnosta ja sen johtajista.

Korkeimman oikeuden päätös tarkoitti, että myös Jehovan todistajien tulisi maksaa verot myymästään kirjallisuudesta. Koska myös muissa maissa oli vastaavia ongelmia verotuksen kanssa, Jehovan todistajien järjestö lopetti kirjallisuuden myymisen muuallakin. Siitä eteenpäin kirjallisuutta levitettiin vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuen. Lahjoituksista kun ei edelleenkään tarvitsisi maksaa veroa. Koska lehtien painamisesta koituisi kuluja siinä missä aikaisemminkin, kustannusten peittäminen sälytettiin jäsenten harteille. [1] Järjestö odotti, että sen jäsenet kustantaisivat käyttämänsä ja levittämänsä kirjallisuuden ja muun materiaalin. Uutta toimintamallia kutsuttiin yksinkertaistetuksi lehtien levitysjärjestelyksi. [2]

Ansaintaperiaatteen murros

Uusi järjestely saattoi toimia auttavasti jonkin aikaa, mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä pienemmässä roolissa järjestön painotuotteet olivat. Digitaalinen maailma ulottui lopulta myös Jehovan todistajien järjestöön. Kaikki sen materiaali alkoi siirtyä enenevissä määrin nettiin. Netissä olevista Vartiotorneista taas ei ymmärrettävästi makseta vapaaehtoisia lahjoituksia samalla innokkuudella kuin konkreettisista lehdistä. Järjestön oli aika uudistaa taloudellista ansaintaperiaatettaan tai kirstun pohja alkaisi häämöttämään.

Mikä siis eteen, mistä järjestö saisi säännöllisiä tuloja korvaamaan kirjallisuuden painamiseen ja levittämiseen perustuneen liiketoimintaperiaatteen, jota ei enää ollut entisessä merkityksessä? Monilla uskonnoilla on kolehti tai jopa kirkollisvero. Järjestö on pitänyt tällaisia ratkaisuja koko sen olemassa olon epäraamatullisina. Toiminnan pitää kannattaa itseään, muuten sillä ei ole Jehovan siunausta. [3] Tästä huolimatta juuri eräänlaiseen verotukseen perustuvaan ratkaisuun järjestö päätyi.

Järjestö lanseerasi vuonna 2014 kaksi tapaa pitää kassavirta liikkeessä, ja nimenomaan päätoimiston suuntaan.

1. Järjestö lähetti kaikille seurakunnille kirjeen, jossa kerrottiin yhä kasvavasta valtakunnan- ja konventtisalien tarpeesta. Kiinteistöjen rakentaminen vaatii rahoitusta, joka päätettiin toteuttaa seurakuntien avulla. Jokaisen seurakunnan tulisi määritellä summa, jonka se lähettää joka kuukausi järjestölle tätä tarkoitusta varten.
2. Valtakunnan- ja konventtisalien lainat purettiin ja annettiin anteeksi.

Joku voisi kysyä, että eikö kohdasta kaksi seuraa pikemminkin se, että järjestölle päin valuu vähemmän rahaa kuin aikaisemmin? Kyllä, mikäli kyse olisi ollut ainoastaan siitä, että lainat annettiin anteeksi. Kohdan yksi kuukausittaisen summan tuli kuitenkin olla vähintään saman suuruinen kuin seurakunnan nykyinen lainan lyhennys. Ja koska uudelle järjestelylle ei ollut loppupäivämäärää, järjestely tarkoitti sitä, että seurakunnat maksavat salejaan ja konventtihallejaan järjestölle takaisin loputtomiin.

Mikäli seurakunta oli jo maksanut lainansa, se velvoitettiin määrittelemään joka tapauksessa summa, jonka se lähettää joka kuukausi järjestölle. Summan määrittelemiseksi toteutettiin kysely, jossa seurakunnan jäsenet kirjoittivat paperilapulle paljonko he voivat lahjoittaa kuukausittain rahaa tähän erilliseen rahastoon. Iso osa Jehovan todistajien valtakunnansaleista on maksettu kauan sitten, joten järjestely toi järjestölle ison nipun uusia ”lainanmaksajia”.

Kolehti ja kirkollisvero ovat siis epäraamatullisia tapjoa kerätä rahaa uskonyhteisölle, mutta jos velvoitat seurakunnat maksamaan kuukausittaista summaa yhteisölle, se on aivan eri asia ja täysin raamatullinen tapa.

Kiinteistöbisnes

Yksi merkittävä ansaintakeino järjestölle on kiinteistöbisnes – valtakunnansalit ja muut kiinteistöt, kuten haaratoimistot ja konventtisalit. Ansaintalogiikka on tässä nerokas. Jäsenet rakentavat ilmaiseksi, kustantavat kiinteistöt, niiden huollot ja ylläpidon, mutta järjestö omistaa ne. Kun tulee aika myydä kiinteistö, järjestö kotiuttaa koko myyntisumman eikä ole sijoittanut hankkeeseen mahdollisen lainan lisäksi euroakaan. Rakentamiseen ja tontteihin tarvitaan rahaa, johon saadaan järjestöltä lainaa, jota maksetaan siis uuden mallin mukaan takaisin ikuisesti. Moni asuntolainoja myöntävä pankki vihertäisi kateudesta.

Kiinteistöjen myyntikate on myös aivan toisenlainen kuin tavallisten kiinteistöjen kohdalla. Jehovan todistajat rakentavat kiinteistöt talkoilla, eli ne rakennetaan huomattavasti huokeammin kuin mitkä tahansa rakennukset, joiden rakentamiseen käytetään palkattua työvoimaa. Kun kiinteistö myydään, se myydään tietenkin markkinahintaan. Ja koska kyse on uskonnollisesta yhteisöstä, kiinteistökaupasta ei myöskään makseta veroja.

Entä sitten järjestön esittämä kasvava tarve valtakunnansaleista ja konventtisaleista? Jehovan todistajien määrä ei kasva maailmanlaajuisesti kuin hädintuskin samaa tahtia syntyvyyden kanssa. Monet länsimaat polkevat miinuksen puolella. Yhdysvalloissa kasvua tulee jonkin verran vuosittain, kuten myös joistain kehitysmaista. Suomen kehitys kuvaa monien muiden länsimaiden kehitystä. Suomessa jäsenmäärä on ollut jo pitkään hiipumaan päin, ja koska Jehovan todistajien ikärakenne on raskaasti ylikorostunut +65-vuotiaissa verrattuna valtaväestöön, hiipuminen tulee vain kiihtymään.

Jäsenmäärän kehitys Suomessa

Kiinteistöbisneksen ”master plan” 

Entä kun jäsenmäärä polkee paikallaan ja kiinteistömyynnin ja -rakentamisen pitäisi silti rullata, mikä eteen? Mitä myyt, kun todellista tarvetta uusille kiinteistöille ei ole? Ei hätää, kyllä järjestö keinot keksii. Jehovan todistajille on kerrottu jo hyvin pitkään, että rakennustarve on yhä jatkuvaa. Sitä vartenhan perustettiin myös yllä esitetty erillinen salirahasto, jonne seurakunnat ovat nyt velvoitettuja maksamaan kuukausittaisen summan. Esimerkiksi yhdysvaltalaisille Jehovan todistajille kerrottiin vuonna 2015 ”master planista”, jonka mukaan Yhdysvaltoihin rakennetaan tulevina vuosina 1 300 uutta valtakunnansalia.

Vuonna 2018 julki vuotaneen järjestön sisäisen viestinnän mukaan ”master plan” oli kulissien takana kääntynyt aivan päälaelleen. Uuden suunnitelman pohjalta uusia saleja tarvittiin enää noin 200, ja varsinainen suunnitelma oli alkaa yhdistämään olemassa olevia seurakuntia. Järjestö oli laskenut, että on paljon saleja, joiden käyttöaste jää vajaaksi. Seurakuntien yhdistämisen johdosta saleja myytäisiin paljon enemmän kuin rakennettaisiin. Viesti jäsenille on silti vielä tänäkin päivänä se, että rakentamisen tarve on suuri.

Kiinteistöbisnes ja katastrofiapu

Irvokkain esimerkki järjestön raa’asta kiinteistöbisneksestä tulee Puerto Ricosta. Järjestö hehkutti viime vuoden lopulla kuukausivideollaan järjestön omia toimia hurrikaani Marian (2017) jälkeen. Maria teki eniten tuhoa juuri Puerto Ricossa. Kuukausivideolla kerrottiin, kuinka tuhannet vapaaehtoiset korjasivat ja uudelleenrakensivat 106 valtakunnansalia hurrikaanin jäljiltä. Nyt, pari vuotta hurrikaanin jälkeen, Puerto Ricossa on ainakin 54 valtakunnansalia myynnissä. Kun Jehovan todistajien järjestö kertoo tekemästään katastrofiavusta, apu ei ole ehkä ihan niin pyyteetöntä ja vilpitöntä kuin se esittää.

Katastrofiapua käytetään taloudellisesti hyväksi myös muulla tavalla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestöllä on tapana tarjota remontointiapua Jehovan todistajille, luonnonkatastrofeissa tuhoutuneiden talojensa kunnostamiseen. Tästä hyvästä järjestö pyytää Jehovan todistajien vakuutusyhtiöiltä saamat korvaukset lahjoitukseksi järjestölle.

Hallintoelin ja raha

Moni ajattelee viimeistään tässä vaiheessa, että kun kyse on isoista yhteisöistä, raha valuu aina jossain epäsuhdassa yhteisön johtohahmoille. Jehovan todistajien tapauksessa tästä ei ole erityisiä viitteitä. Eivät hallintoelimen jäsenet toki nälkää koskaan näe, he matkustavat mukavasti eikä heillä ole käytännössä mitään menoja. Palkkaa heille ei kuitenkaan makseta. Oma näkemykseni on, että toiminta pyörittää itse itseään, ja järjestö itsessään sekä sen jatkuvuus on myös hallintoelimen motiivi kaiken taustalla. Järjestön jatkuvuus turvaa myös hallintoelimen jäsenten aseman ja taloudellisesti turvatun keskiluokkaisen elämän, jossa rahaa ei juuri ole, mutta jossa sitä ei toisaalta mihinkään tarvitsekaan.

Syvemmälti analysoituna edes hallintoelimellä ei ole vaihtoehtoja, he ovat itsekin omien sääntöjensä vankeja. Jos joku heistä lähtisi kyseenelaistamaan järjestön toimintamalleja tai näkemyksiä niin, että hallintoelimen jäsen olisi eri mieltä muun hallintoelimen kanssa, hänet erotettaisiin niin hallintoelimestä kuin Jehovan todistajista, mikäli hän esittäisi näkemyksiään muillekin. Näin kävi hallintoelimen jäsenelle, Raymond Franzille, 80-luvun alussa. Franz asui erottamisensa jälkeen mm. asuntovaunussa, josta voidaan päätellä, ettei hallintoelin ole pestissään rikastumiseen liittyvistä motiiveista.

Jehovan todistajat ja raha – seurakuntalaisten näkökulma 

Millaisista rahasummista sitten puhutaan, kun puhutaan Jehovan todistajien uskonnollisen järjestön taloudesta? Kiinnostavinta on ehkä se, paljonko järjestö saa lahjoituksia vuosittain. Tämä on ollut pitkään pelkkien arvailujen varassa, mutta vuonna 2018 julki vuotaneen järjestön sisäisen talousfoorumin perusteella voidaan päätellä, että järjestö saa suoria lahjoituksia vuositasolla noin 2,4 miljardia dollaria.

Jw.orgin alussa lainaamassani usein kysyttyä -vastauksessa kerrotaan, että jokaisessa Jehovan todistajien seurakunnassa laaditaan kuukausittain tiliraportti, ja se luetaan ääneen kokouksessa, joka on avoin kaikille. Seurakuntien tilit tarkastetaan säännöllisesti sen varmistamiseksi, että lahjoitusvaroja käsitellään asianmukaisesti. Kuulostaa hienolta ja läpinäkyvältä. Mutta mikä tämän toimintamallin todellinen informaatioarvo on? Seurakuntalaiset tietävät kyllä oman seurakuntansa talouden ja sen, paljonko rahaa lähetetään haaratoimistoon ja sitä kautta päätoimistoon, mutta mitä he tietävät isosta kuvasta ja siitä, mitä niillä kaikilla miljardeilla tehdään, jotka järjestö kerää vuosittain lahjoituksina?

Heille on kerrottu, että varoja käytetään toiminnan ylläpitämisen lisäksi katastrofiapuun ja valtakunnansalien ja konventtisalien rakentamiseen. Katastrofiapu näyttää olevan osittain bisnestä eikä kiinteistöjäkään rakenneta lähellekään siinä määrin kuin annetaan ymmärtää, päinvastoin kiinteistöjen myynti on ainoastaan kiihtynyt yli kymmenen vuoden ajan. Joten kuinka asianmukaisesti lahjoitusvaroja todella käytetään, ja mistä Jehovan todistajat voivat sen varmistaa?

Eivät mistään.

Viitteet

1. Miten Seura pystyy antamaan kaikille kirjallisuutta maksutta? Valmistus- ja jakelukustannukset, joita väistämättä aiheutuu, peitetään lahjoituksin. Tätä tukea antavat pääasiassa Jehovan vihkiytyneet palvelijat. – Valtakunnan Palveluksemme 2/1993
2. Yksinkertaistettu kirjallisuuden levitysjärjestelymme – Tammikuun alussa selitettiin, että lehtiä ja kirjallisuutta annetaan julistajille ja kiinnostuneille pelkästään lahjoitusperiaatteella eli pyytämättä tai edes ehdottamatta mitään summaa, jonka antaminen olisi edellytyksenä jonkin julkaisun saamiselle. – Valtakunnan Palveluksemme 2/1993
3. Työmme rahoitetaan kokonaan vapaaehtoisin lahjoituksin (2. Korinttilaisille 9:7). Tämän lehden toisessa numerossa vuonna 1879 sanottiin seuraavasti: ”Me uskomme, että JEHOVA tukee ’Siionin Vartiotornia’ [tämän lehden silloinen nimi], ja koska näin on, niin se ei kerjää eikä pyydä milloinkaan ihmisiltä avustusta.” Tämä pitää paikkansa edelleen. – Vartiotorni 1.9.2015