Jos kristillinen usko pitäisi tiivistää, se menisi jotensakin näin:
Roomalaiskirje 10:
9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
”Sydämen usko tuo vanhurskauden”. Näin minäkin uskon, vaikka en enää uskokaan. Uskon siis, että usko on sydämen asia, ja jos sitä ei ole sydämessä, sitä ei ole ollenkaan. Mitä tekemistä tällä sitten on Jehovan todistajien kanssa? Hehän osoittavat uskonsa vesikasteella ja ovat sitä ennen vihkiytyneet rukouksessa Jehovalle. Uskon suhteen homman pitäisi siis olla paketissa? Kyllä ja ei.
Kyllä siinä mielessä, että Jehovan todistajista löytyy myös vilpittömiä uskovia. Ei siinä mielessä, että yhä suurempi osa Jehovan todistajista on mukana aivan muiden syiden kuin sydämen uskon takia. Miksi näin voidaan sanoa? Siksi, että valtaosa uusista kastetuista Jehovan todistajista on heidän omaa jälkikasvua. No mitä sitten, kyllähän Jehovan todistajien lapset voivat olla uskossaan yhtä vilpittömiä kuin ketkä muut tahansa? Niin voivat, mutta tilastollisesti ajatellen on väistämätöntä, että yhä useampi ei ole.
Kun Jehovan todistajien lapset menevät kasteelle, heillä ei ole psyykkisiä tai tiedollisia edellytyksiä tehdä sellaista päätöstä. Tätä avasin laajemmin edellisessä blogissa. He menevät kasteelle ja heistä tulee Jehovan todistajia, koska heillä ei ole useinkaan muita vaihtoehtoja. Jehovan todistajien lasten usko on siksi lähinnä siirrettyä mallia. Se vain siirretään sukupolvelta toiselle ilman että siihen liittyy henkilökohtaista löytämisen riemua tai omakohtaista uskoon tulemisen kokemusta. Kun kasvat johonkin uskontoon ja pidät sitä osana normaalia elämää siinä missä aamiaista, veroja tai kello kuuden uutisia, uskosta muodostuu helposti osa yksilön kulttuuria ja identiteettiä mutta siitä ei välttämättä koskaan muodostu sydämen uskoa.
Tehoajattelua
Jehovantodistajuus otti tuulta alleen Suomessa sotien jälkeen ja vuoden 1975 harmageddonin avittamana. Erityisesti näihin aikoihin Jehovan todistajiin liityttiin paljon myös uskonnon ulkopuolelta. Nykyään näiden ”suurten ikäluokkien” jäljiltä seurakunnissa on merkittävä osa toisen ja kolmannen polven todistajia. Nämä ovat juuri edellä mainittuja uskontoon syntyneitä yksilöitä. Yksilöitä, joihin usko on vain siirretty tehdastuotannon malliin. Hallintoelimen jäsen David Splane lipsautti eräässä puheessa ilmiöön liittyvän ja paljon puhuvan kauhistelun.
Joissain maissa on havaittavissa, että 10-, 11- ja 12-vuotiaat nuoret eivät ole vielä edes kastamattomia julistajia. Ja sitten havaitsemme, että 13-, 14- ja 15-vuotiaat eivät ole edes kastettuja. Ja silti heidän vanhempansa ovat tutkineet heidän kanssaan syntymästä saakka! Se saa meidät joskus miettimään, onko opetusohjelmamme todella tehokas? – Hallintoelimen jäsen, David Splane
Tehokkuus siis ennen kaikkea. Usko jää tässä kisassa pistesijoille vaikka siitä tietenkin pidetään hienolta kuulostavia palopuheita. Usko ei kuitenkaan ole jotain sellaista, jonka voisi sytyttää tehoajattelulla. Niin omat, kuin monien muidenkin Jehovan todistajien maailmassa olleiden kokemukset, kertovat samaa kieltä. Kun olin kasvanut todistajuuteen ja minut oli saatu uskomaan Vartiotorni-seuraan, Jehovaan, Jeesukseen ja harmageddoniin, niistä tuli minulle itsestäänselvyys siinä missä joet laskevat meriin ja Maa kiertää Aurinkoa. Vaikka kävin kolme kertaa viikossa kokouksissa ja aloitin kolmannella luokalla seurakunnan edessä suoritettavat harjoituspuheet, en muista satunnaisia ohikiitäneitä hetkiä lukuun ottamatta saaneeni todistajuudesta uskon kannalta juuri mitään tuntemuksia (jos mukaan ei lasketa aina ihan pian alkavien vainojen ja harmageddonin pelkoa). Todistajuus vain kuului jokapäiväiseen elämään, ja todistajuuteen liittyvät moninaiset suoritteet tahdittivat jokapäiväistä elämää arjessa.
Tehoajattelun seuraukset käytännössä
Entisille todistajille on tehty monissa yhteyksissä kyselyjä heidän uskonnollisuudestaan. Kyselyissä, jotka kartoittavat entisten todistajien uskoa perinteiseen kristinuskon Jumalaan, jakauma on käytännössä aina karkeasti se, että 1/3 uskoo edelleen Jumalaan, loput 2/3 ei usko tai uskoo johonkin muuhun. Tämä on hyvin pitkälti suora osoitus siitä, että tehotuotettu usko on vain kaivoon kannettua vettä. Entiset todistajat pystyvät vasta todistajuuden jälkeen etsimään itseään ja pohtimaan avoimesti mitä he ovat ja mihin he uskovat. Mahdollisesti kymmenillä vuosilla siirretty oman itsensä etsiminen on vahingollista yksilön identiteetin terveelle kehittymiselle. Oman itsensä löytämisessä on toki riemunsa myöhemminkin löydettynä. Aikaa omana itsenään elämisestä on kuitenkin viety, eikä sitä saa koskaan takaisin.
Tehotuotettu usko, sen lisäksi että se on sisällöltään tyhjää, on myös loppupeleissä tehotonta. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan henkilöistä jotka on lapsuudessa kasvatettu Jehovan todistajiksi, kaksi kolmesta jättää uskonyhteisön. Osuus on suurin tutkimuksessa mukana olleista uskonnoista. Tämä siis karttamisrangaistuksesta huolimatta. Voi vain arvailla, miltä tilastot näyttäisivät jos todistajista voisi lähteä vapaasti ilman merkittäviä sosiaalisia menetyksiä.
Vaikka itse huomasin todistajuuden jälkeen, etten usko, enkä ole tainnut koskaan edes olla uskovaa tyyppiä, uskon ei mielestäni silti pitäisi perustua siihen, että ihmiset puserretaan tiukkaan uskon (tai sitä muistuttavan uskomusjärjestelmän) muottiin vain koska vanhemmat haluavat tai heidän uskonnollinen järjestönsä vaatii vanhempia niin toimimaan. Usko on yksilön asia, ja vaikka vanhemmat luonnollisesti välittävät lapsilleen arvomaailmaansa, lasten indoktrinointi on väärin ja haittaa lasten luonnollista identiteetin kehittymistä. Ja kuten edellä todettua, se on myös turhaa ja tehotonta.
Antero,
Vaikka sinulla ei koskaan ole ollut uskoa, tapauksessasi, jehovalaisuudenkaan mukaan, niin silti sinulla on käsitys, mitä oikea usko on. Kun puhun oikeasta uskosta, niin mielestäni ainoa oikea, on Jumalan Pojan usko, vt. Gal. 2:20, ”… minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, …”.
Usko pelastaa, koska se ei ole opittua tai ’kannettua vettä’. Tila on päinvastainen, uskoontullut on muuttunut Elävän Veden lähteeksi.
Näin minäkin tosiaan ajattelen. Ihmisen voi saada uskomaan, mutta siitä ei voi tehdä uskovaa jos ihminen ei tunne sisimmässään tarvetta uskoon.
Mänttäri: ”Usko pelastaa”
Tämä ei ole Ut:n mukaista.
”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? …Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. ”
Kuten jo kommentoin, niin oikeamieliset menevät iäiseen elämään, Mat.25.
Muuten, miksi on mahdotonta, että ”usko pelastaa”?
Tapio T.,
Hebr. 11:6, ” Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”
Koko 11 luku luettelee tapahtuneita tosiasioita, mitä usko on vaikuttanut VT: puolella ja on jatkanut vaikuttamista tähän asti. Mutta ilman uskoa teot on tarpeettomia.
Jäi pois:
Eikä kaivoksi, johon vettä kannetaan.
Kiitos näistä blogeista. Niille on varmasti tarvetta.
Blogistin lainaama jae kuuluu sanatarkasti:
10:9 että jos tunnustaisit suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskoisit sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, pelastuisit,
10:10 sillä sydämellä uskotaan oikeamielisyydeksi ja suulla tunnustetaan pelastukseksi.
Kun Jehovan todistajien toiminnasta on vaikea löytää oikeudenmukaisuutta, niin onko siitä mitään hyötyä? Jakeessa on sana ”pelastuisit”, joka viittaa Jeesuksen paluuseen, pelastuksen päivään. Apostoli odotti Jeesuksen palaavan elinaikanaan, joten Roomalaiskirjettä on luettava tästä näkökulmasta. Rooman seurakunta ja apostoli välttyisivät kuolemantuomiolta, joka on seurausta Aadamin kaatumisesta.
Blogisti: ”ihmiset puserretaan uskon (tai sitä muistuttavan uskomusjärjestelmän) muottiin”
Tähän perustuvat kaikki uskolliset liikkeet, myös selkeästi kristilliset. Kuten Roomalaiskirjeen korjatusta tekstistä pystyy päättelemään, niin Raamatun keskeinen sanoma on oikeudenmukaisuus ja sen toteutuminen. Oikeamielisyyteen perustuu Raamatun pelastusoppikin. Kansojen tuomiossa, Mat.25, erotellaan väärämieliset oikeamielisistä. Oikeamielisyys ei liity mitenkään uskontoihin. Siten lammas voi olla yhtä hyvin kristitty kuin ateisti, muslimi tai hindu.
Lainaamani kohta on muuten muotoiltu Jehovan todistajien Raamatussa niin, että se tukee vahvasti kaikkien velvoitetta tehdä työtä Jehovan todistajien uskonnolliselle järjestölle (=julkista julistamista), eli sen oman sanoman julistamista. Tähän julistamiseen kuuluu tilivelvollisuus seurakunnalle ja järjestölle, joka täytetään antamalla kuukausittain raportti tehdystä työstä. Jos et anna raporttia joka kuukausi, olet ensin ”epäsäännöllinen julistaja” (joka laskee statustasi seurakunnassa), ja jos et anna raporttia puoleen vuoteen, sinut määritellään ”toimettomaksi julistajaksi” (jolloin sinua pidetään usein myös huonona seurana).
Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen, Anthony Morris, osasi kertoa puheessaan, että jos et ole tehnyt (raportoitavaa) julistustyötä muutamaan viikkoon ja loppu sattuu tulemaan juuri silloin, niin on turha odottaa pelastusta.
Uuden maailman käännös:
9 Jos sinä julkisesti julistat omalla suullasi, että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut. 10 Sydämestä lähtevä usko johtaa Jumalan hyväksyntään, ja suulla annettava julkinen julistus johtaa pelastukseen.
”Blogisti: “ihmiset puserretaan uskon (tai sitä muistuttavan uskomusjärjestelmän) muottiin”
Tähän perustuvat kaikki uskolliset liikkeet, myös selkeästi kristilliset. Kuten Roomalaiskirjeen korjatusta tekstistä pystyy päättelemään, niin Raamatun keskeinen sanoma on oikeudenmukaisuus ja sen toteutuminen. Oikeamielisyyteen perustuu Raamatun pelastusoppikin. Kansojen tuomiossa, Mat.25, erotellaan väärämieliset oikeamielisistä. Oikeamielisyys ei liity mitenkään uskontoihin. Siten lammas voi olla yhtä hyvin kristitty kuin ateisti, muslimi tai hindu.”
Tapio, Raamatusta löytyy myös sellainen oppi, jossa lammas on sellainen joka tunnustaa Kristuksen Herraksi. Olkoon sitten ateisti, muslimi, kristitty tai hindu, niin tuon tosiasian ohi ei kukaan pääse. Tuon tunnustaminen ei tarvitse uskonnollista järjestelmää, siinä olet oikeassa.
Raamatusta löytyy myös sellainen oppi, joka todistaa, että oikea usko ei voi olla ilman oikeita tekoja. Eli sellaista Uskoa ei ole olemassa, jolla ei ole oikeita tekoja.
Sitä myös Apostoli tarkoittaa, kun sanoo: ”Usko ilman tekoja on kuollut.”
”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” (Jaak.2:26) Usko on hengittämistä, jokainen joka uskoo, myös hengittää.
Jos ei hengitä, niin ei ole myöskään uskoa. Toista ei ole ilman toista.
Uskonnot taas ovat ihmisestä ja ovat ilman uskoa. Uskonnollisuus on kaikilla mittareilla asetettava kyseenalaiseksi, jos ja varsinkin silloin, kun ne asettavat ehtoja Jumalan tuntemiselle ja Jumalan Pojan Evankeliumille.
Antero: ”Se vain siirretään sukupolvelta toiselle ilman että siihen liittyy henkilökohtaista löytämisen riemua tai omakohtaista uskoon tulemisen kokemusta.”
Onko todellakin niin että Jehovan todistasjalla voi olla uskoontulokokemus? Siten että kokee saaneensa uskon lahjana Jumalalta?
Ajattelisin, että uskoon tulemisen kokemus on yksilöllistä, eikä sitä voi yhdistää johonkin tiettyyn uskonnolliseen yhteisöön. Mutta silloin jos yhteisöllä on tavoitteena saada yhteisön jälkikasvu yhteisön jäseniksi ennen kuin heillä on edes mahdollisuutta käsittää mitä usko tai yhteisön jäsenyys todella tarkoittaa, uskoon tulemisen kokemus jää väistämättä kokematta hyvin monilta sellaisilta yksilöiltä, jotka liittyvät yhteisöön käytännössä perheen kulttuurin ja / tai ryhmäpaineen seurauksena.
Mielestäni J.todistaja ei voi kokea Jumalan lahjoittaman uskon kautta tulevaa pelastusvarmuutta edes hetkellisestikään. Eikös Antero ole niin että heillä on vielä ns. tuhat vuotinen kehittymisjakso tai jokin loppukoetus? Joka on tästä tietoinen ei mielestäni voi riemuita pelastuksestaan joka on uskon lahja.
Kyllähän siellä Raamatussa jostain tuhatvuotisesta jaksosta mainitaan, jonka päätteeksi Saatana päästetään bileisiin herättämään pahennusta vielä kertaalleen.
Pelastusvarmuuden puuttuminen leimaa todistajuudessa toki myös aikaa ennen tuhatvuotista testialustaa. Paratiisiin kun ei voi päästä, ellet elä kuten heidän uskonnollinen järjestönsä määrittelee, ja sen lisäksi julista sen omaa sanomaa säännöllisesti. Ja vaikka teit mitä tahansa, mitään varmaa ei ole siitä huolimatta.
Kristityille on annettu Pyhä Henki sinetiksi lunastuksen päivään asti, (Ef.4:30) tästä eivät Jehovan todistajat ilmeisesti ole osallisia? Eli he eivät siis ole saaneet pelastusvarmuutta, jonka Jumala on itse painanut sinetin tavoin lapsiinsa? Olenko ymmärtänyt oikein?
Jehovan todistajilla ei tosiaan ole mitään sisäistä varmuutta pelastuksestaan. Ainoa mitä he voivat tehdä, on totella uskonnollista järjestöään kaikessa mitä se sanoo ja tehdä sille mahdollisimman paljon työtä. Vain siten jehovantodistajuudessa voi osoittaa uskonsa ja uskollisuutensa Jumalalle, jota kautta pelastuksen voi saada.