Jerusalemin porteilla jännityksen kasvaessa

Heräsin viikko sitten perjantaina Jerusalemin vanhan kaupungin kupeessa, kun kännykkääni napsahti turvailmoitus. Siinä kerrottiin, että muutaman sadan metrin päässä oli tapahtunut ampumavälikohtaus ja olisi parempi pysytellä kaukana alueesta.

Kolme aseistettua hyökkääjää oli avannut tulen Israelilaisia poliiseja kohden ja paenneet erääseen Temppelivuoren moskeijaan. Kolme poliiseista loukkaantui ja myöhemmin kaksi heistä menehtyi. Turvallisuusjoukot ampuivat hyökkääjät.

Isku sattui lähellä yhtä maailman jännitteisintä paikkaa Temppelivuorta; joka on niin juutalaisten ja muslimien merkittävä hengellinen paikka. Siellä sijaitsee niin Kalliomoskeija, al-Aqsan moskeija ja juutalaisten itkumuuri. Monet suomalaiset turistit ovat vierailleet alueella tai ainakin ihan vieressä sijaitsevalla Itkumuurilla.

Käyn säännöllisesti työni takia Jerusalemissa ja tapanani on käydä iltakävelyllä vanhassa kaupungissa. Siellä aika menee leppoisasti historiallisia paikkoja katsellessa ja kahviloissa seuraten monenkirjavaa väkijoukkoa.

Torstai-iltana oli rauhallista, mutta perjantai-aamuna sitten räjähti. Nyt sain tiukan kiellon, että vanhaan kaupunkiin ei saa mennä perjantaina vaikkei sinne ei tosin olisi päässytkään sillä tiukkailmeiset ja voimakkaasti aseistetut sotilaat vartioivat kaikkia kulkureittejä. Lauantaina sotilaat laskivat jo turistit ja vanhassa kaupungissa asuvat sisälle.

Perjantai 14.7.2017 oli muslimien pyhä päivä ja ensimmäisen kerran vuosiin  heillä ei ollut pääsyä Temppelivuorelle rukoilemaan. Kasvavan jännityksen samoin kuin pelon tunsi kaikkialla.

Satoja vahvasti aseistettuja sotilaita katsoessa tuli väkisin mieleen, että vaikka väkivalta on aina tuomittavaa ja väärää niin voidaanko sitä ehkäistä vain voimatoimia kasvattamalla? Tapana näyttää olevan, että kun Jerusalemissa tapahtuu uusia iskuja niin turvatoimia lisätään ja muureja rakennetaan, mutta ovatko ne todella vastaus kasvavaan väkivaltaan?

Israelilaisia lehtiä lukiessa tuli hyvin esille, että juutalaiset Israelissa ovat vahvasti jakautunut kansa. Valtamediat eivät puhu yhteen ääneen. Siinä missä osa vaatii lisää satsauksia aseisiin ja turvallisuuteen, osa ei usko väkivallan kasvattamiseen turvallisuuden nimissä vaan toivoo valtaapitäviltä halua neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa ja siirtokuntien purkamista.

Tilastot puhuvat surullista kieltä. Palestiinan työttömyysprosentti on 27 % ja nuorten osuus on yli 44 %. Yksi syy tähän on tiukat rajoitteet, jotka heikentävät Länsi-rannan ja Gazan taloustilannetta. Gazalaiset saavat sähköä 2-4 tuntia päivässä. Turhautuminen luo pohjaa ääriaineksille ja sen rajoittamiseen tuskin muurien rakentaminen auttaa. Tarvittaisiin dialogia ja halua toimia yhdessä. Valitettavasti sitä ei näytä löytyvän.

Rabbit ihmisoikeuksien puolesta järjestön koulutusjohtaja Rabbi Nava kommentoi kysymykseeni, että onko vastaus turvallisuuden paranemiseen muurien rakentaminen ja voimankäytön kasvattaminen:

”Muuri ei ole ratkaisu turvallisuuskysymyksiin sillä se erottaa ihmiset yhä kauemmaksi toisistaan. Paras ratkaisu on Israelin ja Palestiinalaishallinnon turvallisuuspalvelujen yhteistyö, ja se että ihmiset kohtaavat toisensa. Se olisi mahdollista jos vain olisi halua.”

Lauantaimatkallani tapasin Ramallahissa palestiinalaisia nuoria, joiden rauhan ja demokratian edistämishanketta olemme tukeneet useita vuosia. Heidän viestinsä oli samalla selkeä, että surullinen; jos me emme toimi niin ääriryhmät ottavat sen tilan mikä meiltä jää.

Eräs nuorista naisista oli saapunut paikalle Hebronista. Hän kertoi kulkeneensa viiden turvatarkastuksen läpi ja pelänneensä joka kerta sotilaita ja heidän aseita. Silti halu oli tulla ja tehdä jotain sen eteen, että palestiinalaisetkin saisivat elää ihmisarvoista elämää ilman pelkoa.

Kun uutiset tapetuista poliiseista tulivat mediaan, jotkut kristityt postasivat somessa uutisia, että nyt Länsi-rannalla juhlitaan tappamista. En nähnyt viiden palestiinalaisalueella viettämäni päivän aikana yhtään juhlimista. Ehkä niitäkin jossain oli, mutta kaikkialla kuuli toiveen väkivallan lopettamiseen, mutta sen yhteen perusedellytykseen miehityksen purkamiseen, oli harvalla uskoa. Monet pelkäsivät taas väkivallan eskaloitumista ja lisää matkustus- ja muita rajotteita.

Nyt tapahtuneessa iskussa erityistä huomiota on herättänyt se, että iskun suorittajat olivat kaikki Israelin arabeja, ei siis Länsi-rannan tai Itä-Jerusalemin palestiinalaisia. Tapetut poliisit olivat Israelin druuseja ja uskonnoltaan muslimeja.

Toisen poliisin serkku, Sheikki Asaid Sathawi sanoi hautajaisissa toivovansa että nämä poliisit olisivat viimeiset uhrit Israel-Palestiina konfliktissa. ”Toivon, että tämä konflikti päättyy. On jo tarpeeksi verenvuodatusta. Tämä sota on tarpeeton ja pitää sisällään tarpeetonta tappamista. Haluaisimme rauhoittaa tilanteen, antaa jokaiselle kansalle maansa, saavuttaa rauhansopimuksen ja toivomme kaikille hiljaista ja miellyttävää elämää.”

On mahdotonta ennustaa miten tilanne tulee päättymään ja milloin, mutta konflikti on osoittanut melkoista palestiinalaisten päättäväisyyttä. Kun Israel asensi Al-Aqsaan metallipaljastimet, Jerusalemin palestiinalaiset boikotoivat moskeija alueelle menoa. He eivät hyväksyneet metallinpaljastimia sillä ne koettiin miehityksen symboleiksi heidän pyhällä paikalla. Rukoukset pidettiin Temppelivuoren ulkopuolella kaduilla ja aukioilla.

Tänään torstaina 20.7.2017 näyttää siltä, että hallitus tulee poistamaan metallinpaljastimet. Päätös tehdään huomenna perjantaina ennen iltapäivärukouksia. Temppelivuori on ollut käytännössä tyhjä viimeisen viikon. Jos huomiset rukoukset perutaan niin edessä voi olla melkoiset väkivaltaisuudet.

Al-Aqsan puolustaminen palestiinalaisille on paljon enemmän kuin kansallinen tai uskonnollinen symboli. Kyseessä on myös yksityinen paikka, jossa palestiinalaiset voivat kokea olevansa vapaat miehityksestä ilman israelilaisten läsnäoloa. Se on myös isoin Itä-Jerusalemin viheralue sanoin kuin kiireinen keskusaukio.

Maailmanhistorian isoja myllistyksiä seuratessamme Jerusalemissa me suomalaiset kristityt voimme esittää itsellemme kysymyksen: haluammeko ajaa ihmiset erilleen toisistaan ja tukea asenteillamme väkivallan kasvua vai rakastaa tasavertaisesti kaikkia osapuolia? Olisiko tehtävämme myös aidosti rakastaa palestiinalaisia eikä vain yrittää edistää ihmisvoimin profetioiden toteutumista?

Väkivalta on aina väärin, samoin kuin rauhan edistäminen teennäisesti väkivaltaa kasvattamalla, mutta rauhan edistäminen tasa-arvoa tukemalla ja ihmisen oikeuksia kunnioittamalla on siunauksen tie. Huolimatta siitä miten vaikeaa se on.

Rauhaa Jerusalemille!