On ruotsalaisita feministeiltä kaunis ajatus tunnustaa Palestiinan valtio. Sen tunnustaminen rakentuu suoraan Oslon sopimuksiin, jotka legitimoivat PLO:n palestiinalaisten viralliseksi edustajaksi. Oslo jakoi Länsirannan kolmeen alueeseen, jolloin sovittiin, että Israel hoitaa alueen C siviili- ja turvallisuushallinnon. Israel ei miehitä Länsirantaa. Se on täysin legitiimi toimija kyseisellä alueella. Se ei toimi aina oikein, ja se kyllä osaa pelata korttinsa laintulkinnassa vahvasti, mutta legitiimi se on. Hienoa, jos tässä edetään lopulta kahden valtion malliin. ”Puolueettoman” Ruotsin uuden feministihallituksen aikeet todella ovat kauniit.
Kun Palestiinan valtio tunnustetaan, yhtenä tärkeänä seurauksena on, että vihdoin PA:n ja Hamasin ihmisoikeusrikolliset saadaan kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin. Nythän Hamasia suojaa sen terrorismileima, joten siltä ei odoteta mitään, ja toisaalta kun Palestinian National Authority ei nauti valtiolegitimiteettiä, sitäkään ei saada vastuuseen ihmisoikeusrikoksista.
Puna-viher-akseli usein tuntee sympatiaa sorrettuja kohtaan. Se on kaunista. Olen täysin palestiinalaisten puolella: he ansaitsevat jo vapauden. Sorron on loputtava. Abbasin sortohallinto on kukistettava! Tavallisesti puna-viher-akseli ei ajattele näin. Suomessa ja Ruotsissa vasemmisto ja vihreät ajavat entusiastisesti seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia, he suosivat sukupuolimoraalin alueella vapaamielisiä näkemyksiä, he ovat usein aggressiivisia feministejä, ja heidän mielestään päihdelainsäädäntö saattaa olla liian ankara.
Palestiinassa toimiva salafistijärjestö Islamilainen vastarintaliike, tunnettu nimellä Hamas, vastustaa kaikkea sitä, mitä vasemmisto ja vihreät edistävät. Siksi minä en ymmärrä, miksi vasemmisto ja vihreät tukevat Hamasia, joka dokumentoidusti vaikeuttaa satojentuhansien tavallisten muslimien elämää. Kun islam on rauhan uskonto, se ilmenee siten, että Israelin äänivaltaiset muslimikansalaiset, joilla on demokraattisesti valittu edustus parlamentissa, eivät pyri nakertamaan maan demokraattista perustaa. Mutta Länsirannalla ja Gazassa tilanne on toinen. Tämä ei todellisuudessa mene aina ihan näin, mutta kirjoitan oikeasti harkiten tämän. Tämän voimme kuitenkin todeta vaikka Suomessa: maamme muslimiväestö palvelee isänmaallisesti Suomea, ja puolustusvoimien kirkollinen työ on puolustusvoimissa tärkein toimija, joka puolustaa muslimien uskonnonvapautta.
Täällä yllättäen konservatiiviset voimat ovat siis muslimien puolella, jos ei joku ole huomannut. He puolustavat sitä tyttöä, jonka ulkoiset genitaalit leikataan partaterällä irti Jemenissä. He puolustavat sitä palestiinalaista, jonka jalkaan Hamasin huppupää on ampunut luodin varmistukseksi, ettei henkilö pääse karkuun kotiarestista vaan jää loukkuun ihmiskilveksi. He puolustavat sitä maltillista, ellei liberaalia, joka omassa yhteisössään ehkä herättää pahennusta tarttumalla kaljapulloon. Konservatiivi ja liberaali tässä kirjoituksessa eivät ole samoja käsitteitä kuin talouselämässä, varmaankaan – minä en ole koskaan ymmärtänyt näiden käsitteiden sisältöjä. Mutta punaniskat ovat punaniskoja, sininiskat ovat sininiskoja. Vasemmisto on varsinaista punaniskakansaa, se on niin tietämätön ja juntti, että se tukee jihadismia samalla kun ajaa homojen oikeuksia. Ei ole mitään mieltä siinä, että hollantilainen kansanedustaja suu vaahdossa heiluttelee lippua kulkueessa, jossa huudetaan ”Joden aan het gas”. Se on sairasta. Viime kesänä vasemmisto huusi Euroopan kaduilla ”from the river to the sea Palestine will be free”, ja Ruotsin uusi asuntoministeri vertasi kesällä Isis-joukkoihin värväytyneitä jihadisteja niihin ruotsalaisiin, jotka 1939 tulivat vapaaehtoisena Suomen turvaksi talvisodassa. Kesän mielenosoituksissa Hamasin ja Hizbollahin lippuja heiluteltiin iloisesti, ja aina siellä Isisin nyt tunnetummaksi tekemä jihadin musta lippukin vilahti. Joten miten se on, vasemmisto: Hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden asialla, sorretun köyhän puolella?
Menen vähän isompiin teemoihin. Muuan viisas puhui Bonnhoefferistä, jonka kerrotaan olettaneen niin sanotun uskonnottoman kristinuskon, joka siis on tulossa tai tullut. Uskonto muotomenoina menettää maallistumisen myötä merkityksensä, mutta juuri muotomenot ovatkin aidon uskon esteenä. Myös Tillich sanoi, että ”every supper is the Lord’s Supper”, eli jokainen iltapuuro on Herran ehtoollinen. Friedrich Gogarten kuuluu tältä osin samaan kerhoon, hänenkin mielestään evankeliumi itse puhdistaa ja sekularisoi luonnon. Vähän tässä on henkeä, että vanha maaginen huntu, jollaiseksi roomalaiskatolinen sakramenttiteologia reformaation hengessä leimataan, vetäistään metsien ja järvien yltä, ja siten tehdään tilaa totuudelliselle eksistenssille, jossa ihminen kasvaa aikuiseksi, ikään kuin jumalallistuu, kun ”itse uskossa Kristus on läsnä”, niin kuin luterilaisuudessa 30 vuotta sitten suosittua ilmaisua voitaneen lainata.
Olen kuulevinani näissä painotuksissa valistuksen hengen, ja vaikutelma tulee yksinkertaisesti optimismista. Yksilö ei selviä ilman optimismia, ja nyt kun ei muuta ole kuin yksilö, optimismi on yksi uuden ajan uskonto, josta Cheek räppää ja josta Akateemisen kirjakaupan henkisyyshyllyssä kaupitellaan eri muodoissaan. Panisivat sinne Bonnhoefferit samaan laariin.
Optimistisella teologialla on Amerikassakin vastineita, joihin joskus sisällytetään oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta. Oikeastaan kaikki Amerikan teologit Jonathan Edwardsista alkaen ja 1900-luvulle asti ovat joutuneet ottaman siihen kantaa. Varsinkin postmillennialismi oli suosittua vasemmistolaisen sosiaalisen evankeliumin julistajien keskuudessa. Siinä ihmiskunta, niin kuin Walter Rauschenbusch neuvoi, kulkee kohti täyteyttä, joka vähitellen ja pienin askelin saavuttaa kliimaksinsa tuhatvuotisessa valtakunnassa. Ehkä joidenkin mukaan nyt jo eletään tuhatvuotista valtakuntaa. Lopputulos on jo tietenkin kovin erilainen Bonhoefferiin nähden. Näissä eri malleissa voi olla kaikuja saksalaisesta idealismistakin, mikä erityisesti Tillichin tapauksessa oli äärimmilleen viritetty. Tillich arveli, että Kristus-symboli saattaa menettää merkityksensä, ja että lopulta ihmiskuntaa yhdistää yksi suuri Hengen Uskonto. Lukihäiriöiset lukivat aivan oikein: Hegelin uskonto.
Yksi asia yhdistää näitä kaikkia: länsikeskeinen imperialismi. Joku sanoisi, ettei, sillä hehän ovat Kristus-keskeisiä. Kristinusko kuitenkin suurelta osin on Kristus-imperialismia. Karismaattiset kalvinismin perilliset 70-luvulla yhdistivät Calvinin, uusitestamentillisen ja itämaisvaikutteisen hippipuheen ja sanoivat niin kuin käännynnäinen Bob Dylan, että ”kristinusko ei ole uskonto vaan tie”. Tästä voidaan jatkaa, kuinka itämainen tämä Kristus on. Mutta yllättävän länsimaalaisittain tämä Kristus näyttäisi silti suhtautuvan markkinatalouteen, avioliittoon, omistusoikeuteen, lainsäädäntöön, demokratiaan ja valtion rooliin.
Tähän kohtaan kiinnostavaa onkin, kun aloin lukea elokuussa lainaamaani Samuel P. Huntingtonin Kulttuurien kamppailua. Hänen käsityksensä on se, että markkinatalouskaan ei kykene luomaan harmoniaa. Huntington on kiinnostava siksi, että hän ei pyri länsimaalaistamaan väkisin sellaista, mikä ei ole länsimaista, eli hän ei niin sanotusti ”valkopese” eri kulttuureja markkinakapitalismille otolliseksi. Hän huomauttaa, että itämaisissa kulttuureissa populaatio kyllä ostaa lännen elektroniikkaa ja haluaa siten nykyaikaistua, mutta se ei ole sama kuin länsimaalaistuminen. Ei pidä mennä siis halpaan, kun Isis on Twitterissä. Isis ei leikkaa päitä irti leikisti videolla, se ei ole netti-ilmiö.
Kirja kyllä on kesken pahasti, ja se on aika laaja omaksuttavaksi, ihmettelen vain, miten joku on edes voinut kirjoittaa sellaisen kirjan. Läntisten arvojen leviämiseen rauhanomaisesti kaikkeen maailmaan uskoi myös metodisti George W. Bush, joka ei kuulunut fundamentalisteihin vaan oli saman kirkon jäsen kuin Hillary Clinton. Bush luultavasti uskoi postmillennialistisesti, että muun muassa hänen hallintonsa edesauttaa tuhatvuotisen valtakunnan toteutumista. Huntington selittää, että osa muslimeista ei inhoa länttä siksi, että se on infidel, vääräuskoinen. Ongelma on uskonnon puute, sekularisaatio tai sekularismi. Näin Huntington tuo mieleen Bonnhoefferin.
Kiinnostavaa on tämäkin: Tillich aina sanoi, että kulttuuri on uskonnon muoto, ja uskonto on kulttuurin substanssi. Millainen uskonto, sellainen kulttuuri. Millainen peräsin, sellainen suunta, millainen potkuri, sellainen vauhti. Yksi kysymys, miten, jos todella ei ole mitään uskontoa. Ennen uskontona olivat kansa ja rotu, kuten kansallissosialismissa, väliin on ehdotettu uskonnoksi rahaa, ja toisinaan syytetty, että ihminen on tehnyt itsestään uskonnollisen palvonnan kohteen, jumalan. Minua se syytös vähän loukkaa. Mietiskelen nimittäin, että kulttuureiden muodot joutuvat usein konflikteihin. Niiden pohjalla on siis ehkä erilaiset uskonnot, jotka eivät sulaudu yhteen. Kaikki uskonnot todellakaan eivät ole samaa. Tillichin suuri Hengen Uskonto on kyllä kaunis ajatus sekin. Mutta se on eurooppalaisamerikkalaisessa ylemmyydentunteessa ja Harvardin ja Chicagon hienostopiireissä kehittynyttä vanhuudenhöperöä haihattelua. Mutta entäs ihminen? Ihmiset, me olemme samaa. No matter the color, the race, the faith, the non-faith. Who feels it, knows it.
Aikamoinen sillisalaatti blogiksi.
Kummallista, että Ruotsin hallituskin henkilöityy Huttuselle ”feministien” joukkona, vaikka mukana on niin vihreitä kuin vasemmistolaisiakin miehiä, maahanmuuttajat mukaan lukien.
Aina tuota samaa Israelin hallituksen tukemista, vaikka tietoa siitä on kovin vähän. Itse sanoisin, etteivät edes kaikki maailman juutalaiset tue tuota väkivallan käyttöä demokratian asemesta. Israel on nykyisin kuin ns. väärä profeetta, joka kyllä väittää toimivansa kristillisesti, mutta ei täytä sille asetettuja kv.vaatimuksia vähemmistön kohtelusta ollenkaan.
Olen hieman hämmentynyt Huttusen erityisesti minuun kohdistamasta kritiikistä. Olenhan kehunut juuri sitä, mitä Huttunen korostaa oman kirjoittelunsa tässä blogissa olevan: ajatusten ja assosiaatioiden leikkiä, joissa tiettyjen yksityiskohtien täsmällisyys ei ole olennaista. Huttunen myös myöntää kirjoittelussaan provosoivansa esimerkiksi kristus-imperialismi- termiä käyttäessään. Ihan faktapohjalta lähtevää tiukkaa analyysiä Huttunen ei yritäkään esittää näissä ”yksityisissä” blogeissaan.
Ihmettelen myös, jos Huttunen tuntee itseään loukattavan, kun en lähde mukaan hänen ihmisoikeusrikkomusdokumentaationsa ”todistamaan” Palestiinalaishallinnon laajamittaiseen mustamaalaukseen. Hän kutsuu sitä ”Abbasin sortohallinnoksi” oman dokumentointinsa perusteella. Omiin johtopäätöksiin ja sanavalintoihin on tutkivalla journalistilla toki oikeus. Arjen todellisuus ja sen kovuus ei kylläkään todista ongelmien aiheuttajaksi ”Abbasin sortohallintoa”, vaikka hallinnon sisäisissä kiistoissa voi joitakin tuomittavia ylilyöntejä sattuakin ja rahavirtojen kulkua tulisikin tarkemmin valvoa, kuten kaikessa rahoituksen seurannassa.
Oma roolini on ollut vain saattaa suomenkieliselle lukijakunnalle kootust mm. seuraavien tahojen raportteja ja uutisia;
– Amnesty International
– Human Rights Watch
– Palestinian Human Rights Monitoring Group
– uutistoimisto Reuters
– sanomalehti The New York Times
Ja monet muut, myös palestiinalaisten kristittyjen naisten kertomuksia seksuaalisesta ahdistelusta.
Kun Hyrsky leimaa kaiken henkilökohtaiseksi villiksi mielikuvitukseksi, katson hänen menevän henkilökohtaisuuksiin.
Tämä on minulle tuttua yksityisestä Facebook-profiilistani, jossa samat keskustelut on käyty useasti lopputuloksella, että jouduin rajaamaan Hyrskyn pois. Hän on lähestynyt minua toistuvasti myös yksityisviestein.
Holmberg! Ruotsin hallitus kutsui itse itseään sillä ilmaisulla:
http://yle.fi/uutiset/lofven_ruotsin_uusi_hallitus_on_feministinen/7507170
Toiseksi Israel ei kai katso olevansa kristillinen maa, joskin se on Lähi-idän ainoa maa, jossa kristittyjen määrä on kasvanut.
Huttusen kannattaa keskittyä oman tärkeäksi katsomansa asian ajamiseen. En suinkaan pidä hänen esittämiään faktoja mielikuvituksen tuotteina mutta katson hänen vetävän faktoistaan mustamaalaavia johtopäätöksiä. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen tuskin on loukkaavaa, vaikka se kenties tuntuukin epämiellyttävältä. Kantani ei ole pelkästään omani.
Hyrsky,
on täysin ilmeistä, että näkemyksesi on suosittu eräissä piireissä.
Minä olen esittänyt mm. seuraavat seikat:
– Uskonnonvapauden toteutumisessa Länsirannalla ja Gazassa on vakavia puutteita.
– Länsirannalla ja Gazassa viranomaiset suorittavat vuositasolla satoja sattumanvaraisia, mielivaltaisia pidätyksiä.
– Homoseksuaalien kohtelu on julmaa
– Sananvapaus on äärimmäisen rajattu.
Mustamaalaamissyytöksesi, sama, jonka täysin ilmeisesti tietty taho kirkossa jakaa kanssasi, on hieman epämääräinen. Voisitko täsmentää? Mitkä ovat johtopäätöksiäni tässä?
Olen pyrkinyt käsittääkseni laajentamaan kirkollista keskustelua. KUA ja EAPPI esittävät, että PA suojelee kristittyjä. Olen osoittanut väitteen virheelliseksi. Samoin olen osoittanut, että EAPPI raportoi ainoastaan niistä ongelmista, jotka se kykenee yhdistämään Israelin siirtokuntiin. Tähän liittyy voimakas lobbaustoiminta, jota esimerkiksi Eero Mäntyranta pitää yllä hyvin jyrkin sanakääntein. Olen myös tuonut joissain yhteyksissä ilmi tosiasian, että 95 % kaikista Länsirannan palestiinalaisista elää Palestinian National Authorityn hallinnan alaisena. EAPPI ei raportoi näiden A- ja B-alueiden ongelmista, ellei se pääse osoittamaan Israelin osuutta. Tämän osoittaminen, että EAPPI vaikenee kokonaan PA:n ihmisoikeusrikoksista, ei mielestäni ole mitään mustamaalaamista. Näihin teemoihin esim. KUA:n johto ei ole ottanut minkäänlaista kantaa, eikä sen rahoittajatkaan ole esittäneet muuta kuin että yksi Huttunen ”mustamaalaa”.
Omasta mielestäni tämä alkaa muistuttaa Facebookista tuttua kehän kiertämistä. Onko pakko tuoda se tähän? Tässä blogissa keskeinen leikki on tämä liberaaliprotestantismin asettaminen vuoropuheluun suurvaltapolitiikan ja Samuel P. Huntingtonin kanssa. Pidän tätä itse kiinnostavana avauksena, kokeiluna, keskustelun aloittamisena. Toistan kolmannen kerran: ihmisiähän me olemme. Sen sanoin blogissani, enkä todellakaan pidä oikeutettuna kritiikkiä, että tekstini olisi rasistista tai muuta ”mustamaalaamista”.
Katson puolustavani voimakkaasti palestiinalaisista erityisesti heistä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, kuten vammaisia, lapsia, seksuaalisia vähemmistöjä ja naisia ja kristittyjä. Asenteellisuussyytöksiin törmään toki jatkuvasti. ”Voi, pelkäänpä veliseni, että olet asenteellinen.” Mutta jos joidenkin toimijoiden ihmisoikeusrikoksista vaietaan tai niitä vähätellään tai ne kiistetään, niin kuka olikaan asenteellinen silloin, kun piti olla köyhän asialla, sorretun puolella, ihmisoikeuksien puolustaja, in the first place?
Näen tämän Hyrskyn kanssa käydyn jatkuvan kampitusyrityksen oikeasti hirveän hedelmättömänä keskusteluna.
Aivan loistava kirjoitus! Vähän pitkä tosin. Bonhoeffer-osuudesta olisi voinut tehdä oman kirjoituksen. Palestiina ei sitä paitsi edes ole valtio.
Juha Hyrskyn kommentti edustaa sitä tyyliä, että koska hän on islam-myönteinen niin hän olettaa, ettei tarvitse perustella, mutta ei se enää niin toimi. Heitä se turbaani nurkkaan ja tule keskustelemaan asia-argumenteilla!
Nyt kun Isis riehuu, on selvästi havaittavissa, että jopa tämän palstan dhimmit ovat aivan hiljaa (Hyrskyä lukuunottamatta). Kenenkään pokka ei enää pidä tulla väittämään, että islam on rauhan uskonto.
On mielenkiintoista, että Huttunen katsoo keskustelun hänen edustamastaan ”paljastuslinjasta” olevan ”hirveän hedelmätöntä”. Niin se ehkä onkin mutta täysin eri syistä kuin Huttusen esittämät. Jatkan keskustelua vain, koska Huttunen pyysi minua jatkamaan ja täsmentämään. Minun puolestani voimme päättää sanailumme tähän vastaukseeni tällä kertaa.
EAPPI-ohjelmassa on ollut mukana noin 1400 tarkkailijaa, joista yksi olin vuosi sitten. Olen päässyt tutustumaan tämän laajan kansainvälisen porukan näkemyksiin, heidän kokemuksiinsa elämästä Palestiinan A, B ja C-alueella sekä Israelissa enkä ole kohdannut yhtäkään henkilöä, joka ei olisi kokenut Huttusen mainitsemia asioita Palestiinassa sellaisiksi, etteikö niiden suhteen olisi parannettavaa asenteiden ja käytäntöjen tasolla . Miksi sitten EAPIT eivät raportoi kyseisistä asioista? Siitä yksinkertaisesta syystä, että ne tavalliset arjen ihmiset, joiden kanssa joka päivä ollaan kanssakäymisessä, eivät koe Palestiinalaishallintoa sortokoneistona (vaikka sitä kritisoidaan koko ajan tehottomuudesta, nepotismista, väärien asioiden painottamisesta ynnä muusta kaikesta, mistä hallintoa yleisestikin syytetään. Myös Israelin puolella, vaikka Huttusen ylistämä demokratia onkin). Kuulun niihin kansainvälisiin toimijoihin, joiden mielestä Palestiinan hallintosysteemejä voidaan parhaiten kehittää tukemalla aktiivista kansalaisyhteiskuntaa siellä yhdessä Israelin samoinajattelevien henkilöiden ja järjestöjen kanssa kohti sellaista tilaa, missä hallinnossa tapahtuu muutoksia hyvään suuntaan alhaalta käsin tukien kaikkia rauhanomaisiin ratkaisuihin pyrkiviä. Yhteistoiminta Israelin kanssa on jo nyt laajaa ja olennainen osa alueen elämää kaikesta julkisuuteen puskevasta väkivallasta huolimatta. Ja muistettava on, että Gaza on EAPPI-toiminnan tavoittamattomissa.
Väitteeni Huttusen agendan mustamaalaavuudesta lähtee juuri tuosta Huttusen haluttomuudesta arvostaa tuhansien ihmisten ruohonjuuritason kokemusta ja ymmärrystä Palestiinan arjesta. Hän näkee siinä kokemuksessa mieluummin ”yhteydet terroristijärjestöihin” . Tällaisen näkökulman esittäminen julkisesti lehtimiehen journalistisella kokemuksella ja asiantuntemuksella on minulle mustamaalausta. Huttusen haluttomuus lähtee kenties siitä, että hänellä ei ole henkilökohtista kokemusta siitä, miltä arki oikeasti maistuu, tuoksuu ja tuntuu Palestiinan A ja B- alueilla. Hänen näkemyksensä perustuvat tilastoihin ja artikkeleihin, jotka tietenkin tuovat näkökulmaa mutta jotka jättävät arjen kokemuksen ulkokohtaiseksi.
Juha Hyrsky kijrjoitaa, että hänen kantansa ei ole pelkästään hänen omansa. Lausumaan saattaa sisältyä myös lapsellinen uhkaus: Varokaa olemasta kanssani eri mieltä, koska kaikki terroristijärjestöt ovat kanssani samaa mieltä. Mistä näitä ääri-islamin nuolijoita aina vain riittää. Eikö se ole mennyt jo muodistakin?
Hän toteaa päättävänsä sanailun tällä kertaa tähän. Ylväästi hän vetäytyy taistelukentältä mielestään voittajana. Oikeasti argumentit loppuivat.
Kun tullaan kirkolliseen viihdekirjallisuteen niin Huttunen on omaa luokkaansa niinkuin moni täällä on sen asian tunnistanut.
Vahinko että hän ottaa sanataiteen foorumikseen näin vakavan asian.
On mahdotonta poimia sanamassasta kaikkia koukeroita oiottavaksi, mutta on hyvä panna merkille se, että jo Huttusen peruslälähtökohta, jonka mukaan Länsirannan tilanne on laillinen, on perusteelliseti väärä.
Huttusen lähtökohdan mukaan olisivat siis Israelin siellä olevat asutukset laillisia. Silloin muut asiantuntijat YK ta myöten ovat väärässä.
Tekstistä ja keskustelusta päätellen Huttusella on ollut tylsää ja nyt hän ottaa esiin vahan taisteluteemansa provosoivan tekstin saadakseen ennenkaikkea Hyrskyn liikkeelle, löytääkseen jonkun, joka itse asiassa voi antaa hänelle vastarintaa ja sen myötä ardenaliini kickin.
Samurai saatoi sanoa että tappaminen on joskus seksiä parempaa Ja Huttunen yrittää sanan miekalla päihittää Hyrskyn joka Huttusen onneksi kieltäytyy kuolemasta ja odottaa kuliseissa seuraavaa kertaa.
Eli siis ei asiakekustelu vaan riitely erimielisten , (miksi vain Hyrskyn (?) )kanssa on päivän show.
Ikävä, että noin lahjakkaan miehen tekstejä ei voi ottaa vakavasti sen näennäisestä asiaan perehtymisestä huolimatta.
Huttusen perusvirhe , jota hän tuskin ymmärtää, on se että ei riitä että vaikka kaikki yksityiset faktat olisivat oikein, niin jos kokonaiskuva , konteksti, on vino niin faktat auttavat luomaan agendan mukaisen valheellisen kuvan .Huttusella on agendansa ja on vaikeata ymmärtää missä mielessä hän on sen luonnut.
Huttunen ei jostain syystä ymmärrä miksi palestiinalaiset jatkuvasti protestoivat ja kun kaikki påeriaateessa on OK. Epäilen että Huttunen ei haluakkaan ymmärtää vaan tarvitsee vain näyttämön millä räyhätä.
Markku, muistutat palestiinalaista pikkupoikaa, joka heittelee kivillä kristittyjä ja juutalaisia.
Kiitos Juhani hyvästä kirjoituksesta, jonka kommenttiketjua oli antoisa lukea.
Hyvä vertaus Juha ja minkä totuuden sanoit voimasuhteista palestiinassa.
Kun on voimaton paikallista sotilaallista suurvaltaa vastaan niin viimeiset aseet ovat maasta poimittavat kivet .
Pojat niitä heittelevät ja heitä ammutaan aseilla.Jos saadaan kiinni niin heitä viedään määräämättömäksi ajaksi vankilaan ilman valitusoikeutta.
Heidän kotitalonsa jyrätään catepillarilla maan tasalle ja monisataavuotiset öljypuut revitään juurineen ylös maasta ja peltojen viljely estetään.En tiedä jos tositilanteessa uskaltaisin sitä mitä nuo pikkupojat tekevät mutta jos kukaan ei tuosta kerro niin kuka sitten kuulee ja toimii ?
Huttunen on ruvennut tuon sotilaallisen suurvallan puhemieheksi ja fundamenttililaisuskovat taputtavat käsiään.
Ihmettelen miten Raamattu voi tehdä niin sokeaksi ja tuunteettomaksi lähimmäisten kärsimykselle.
Saimme häämatkallamme kivisateen niskaamme, kun jäimme ryhmästämme pikkasen jälkeen. Ei siinä aseita käytetty, ainoastaan kävelimme ryhmän kiinni. Islam on verinen uskonto, jossa väkivalta on päivittäistä.