Kotimaa Pro:n uusi kirkkoherraraati on vahvasti uskontodialogin kannalla. Kirkkoherrat näkevät uskontojen välisen vuoropuhelun nykyään erityisen tärkeäksi sekä ruohonjuuritasolla että uskonnollisten johtajien välillä.
Kirkkoherrat arvioivat, että varsinkin pienillä paikkakunnilla ihmisten suhdetta vieraisiin uskontoihin värittävät helposti luulot ja pelot. Tasa-arvoiset arjen kohtaamiset eriuskoisten kesken nähdään parhaaksi keinoksi ehkäistä ja hälventää viholliskuvia. Uskontodialogi auttaa esimerkiksi pakolaisia kotoutumaan.
Lue vapaasti:
Kirkkoherraraadin ajatuksia uskontodialogista
Usean raatilaisen vastauksissa painotettiin, että toimiva uskontodialogi edellyttää oman uskon selkeää tuntemusta ja rohkeaa tunnustamista. Jo alkukirkon julistustyö perustui uskontodialogiin. Kun oma uskonnollinen identiteetti on vahva, on helpompi kuunnella toisin uskovaa provosoitumatta.
Kuvassa uskontodialogiin valmistautuva suomalainen luterilainen 🙂
Sanavalmiilla Peitsamolla on paljon historiasta luettavaa.
Talvisodassa Hitlerin liittolainen Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen,
joka ei ollut kenenkään juoksupoika.
Välirauhan aikana se piti veistä kurkulla, kiristi ja uhkaili, niin
henkensä hädässä uhattu Suomi hyppäsi Hitlerin kelkkaan.
Tuli sitten pelastetuksi kuin kekäle helvetistä.
Ei Talvisodan muisteleminen mitään uhoa ole, Peitsamo!
>>>Mannerheim oli Hitlerin kaveri ja juoksupoika. Marski tykkäsi pasteerata sotilaiden uniformuissa. Häntä ei Suomen kohtalo juurikaan kiinnostanut. Lähti sodan päätyttyä Sveitsiin.>>>>
Kun Kari Peitsamo pistää tunteet diskanttiin,
saavat tosiasiat ja faktat kyytiä.
Ennustan huonoa jälkeä saarnastuolissa, jos
totuus ei pidä tuon enempää liperien reunasta kiinni.
Ethän sinä tietenkään minun puheistani tykkää, mutta jätä sentään pahat ennustuksesi sikseen. En minäkään sinun elämästäsi ala pahoja etukäteen ennustelemaan. Kunnioita edes sen verran lähimmäistäsi, jos pystyt.
Ja, Jorma Ojala, aina kun vetoat historiaan, muista, että se on hyvin, hyvin häilyväinen ja alati muuttuva käsite. Koita aina pysyä terveen kriittisenä kaikelle, mitä luet. Yleistäen voidaan todeta, että vain voittajat kirjoittavat historiaa. Hävinneet saavat yleensä tyytyä pelkkiin muistelmiin.
Anteeksi vain, historiassa on kaksi käsitettä, historia res gestae ja historia rerum gestarum. Edellisestä kiistelevät vain tietämättömät, jälkimmäisestä voidaan olla järkevästi eri mieltä
Se, että Stalin oli Hitlerin liittolainen 1939 kuuluu edelliseen kategoriaan. Miksi näin oli, jälkimmäiseen.
Relativismi tosiasioiden suhteen ei kuulu aikuisten keskusteluun.
Baltian maiden ”vapaaehtoinen” liittyminen vuonna 1939 sosialististen neuvostokansojen suureen perheeseen kertoo siitä, mikä myös Suomea odotti.
Mannerheim oli tietysti paitsi hyvä sotilas, myös hajuvettä vihmova komeljanttari, ja voi vain kuvitella millaisia sopeutumisvaikeuksia hänen majesteettinsa keisarin henkikaartin ulaanirykmentin komentaja ja keisarin seurueen jäsen koki myöhemmin sisällissodassa valkoisten eteläpohjalaisten ”moukkien” keskellä. Kyllä siinä ikävä tuli Pietaria ja Pariisia. Isänmaalliset tunteet heräävät, kun ei ole vaihtoehtoja. Fennomaanista patrioottia Mannerheimista ei saa tekemälläkään. Voi vain kuvitella, miten vapaaherra halveksi esim. Hitleria., johon verrattuna jopa karkea preussilainen junkkeri vaikutti lähes kultivoituneelta.
Kunnioitan sinua.
Et siis aio pitää totuudesta tuon enempää kiinni, Kari?
Ei jälki voi olla silloin hyvää. Sen voi sanoa ennustamattakin
Kari-Matti: Kannattaa muistaa, että Mannerheim oli sotinut itärintamalla pääasiassa Brusilovin alaisuudessa ja nähnyt Itä-Euroopan taistelukentät, Puolan ja Galitsian kurjuuden.
Pohjanmaa tuskin oli Mannerheimista yhtään pahempi, kuin Matsuria 1904 – 1905 sekalaisine seurakuntineen.
Olihan Mannerheim myös matkustanut Itä-Aasiassa ratsain, tarkemmin sanottuna Venäjän armeijan sotilastiedustelijana, vaikka sitä useimmiten kutsutaan nyt tutkimusmatkaksi.
Kyllä Mannerheimissa oli varmasti aito viehtymys karuun sotilaelämään ja sen karkeuteen, vaikka hän osasi olla myös täydellinen herrasmies.
Ei hän Laurilaa tai muita pohjalaisia hätkähtänyt, vaan erittäin kokeneena sotilasjohtajan nosti nopeasti kyvykkäät miehet johtoon ja otti sotilaallisen aloitteen.
Matti. Varmasti myös näin. Olen perehtynyt Mannerheimiin hyvin vähän, tuskin lainkaan.
Mitä tulee tuohon Ojalan outoon kommentiin Peitsamosta saarnastuolissa, niin olen vakuuttunut Pyhä Henki vaikuttaa kaiken tarpeellisen. Ja Mannerheimista saa kukin olla mitä mieltä lystää, myös lipereissä, sillä ei ole uskon kanssa tekemistä tuon taivaallista, jos ilmaus sallitaan.
Mannerheimin on niitä miehiä, josta voinee perustellusti olla montaa mieltä. 1920-ja 1930-luvun suomalaiselle radikaalivasemmistolle Mannerheim oli lahtari, ja oikeassahan he, omasta perspektiivistään, olivat
> voi vain kuvitella millaisia sopeutumisvaikeuksia hänen majesteettinsa keisarin henkikaartin ulaanirykmentin komentaja ja keisarin seurueen jäsen koki myöhemmin sisällissodassa valkoisten eteläpohjalaisten “moukkien” keskellä. >
Ei sitä tarvitse kuvitella, kun muistitietoakin on vaikka kuinka paljon. Sekä rintamamiesten että Mannerheimin.
Kari-Matin pitää myös korjata käsitystään pohjalaisista, jotka eivät olleet mitään moukkia. Etelä-Pohjanmaa oli viljavuuden ja trvanpolton takia vaurasta aluetta, ja alueen kaupoissa myytiin partavettä.
Molemmat isoisäni palvelivat sisällissodan alussa Suomen Tasavallan Vartiostossa, joka oli itsenäisen Suomen ensimmäinen joukko-osasto. Nuorempi isoisäni oli esikunnan vartijana ja näin ollen turvasi myös Mannerheimia. Vanhempi isoisäni oli syntymäkodissaan Sarvilahdessa tavannut Mannerheimin jo lapsena. Kumpikaan ei ole puhunut mistään komeljanttarista, vaan reilusta miehestä miestensä keskellä.
Kakkurin isoisien todistus Mannerheimista onkin sitten sivuuttamaton:-) Olipa kokonaisuudessaan harvinaisen naivi kommentti jopa Kakkurilta.
Kaikki isoisoisäni istuivat Hennalassa, tai teloitettiin. Jos heiltä tai heidän lapsiltaan olisi kysytty, Mannerheim ei ollut reilu mies, vaan etelä- ja keskipohjalaisten moukkien keulakuvakseen hankkima venäläinen komeljanttari, joka kiinnitti enemmän huomiota hajuvetensä laatuun, ja sormenkynsiensä pituuteen kuin hyväksymiinsä keskitysleireihin, ja niiden tuloksena aikaansaatuun kansanmurhaan..
Olisin voinut jättää isoisät mainitsematta, mutta ”eteläpohjalaiset moukat” eivät kuulosta hyvältä eikä todelta. Mannerheim itse ei suhtautunut maakuntaan, sen väestöön eikä sen kouluttamattomiin sotilaisiin alentuvasti. Sellaista asennetta ei pidä ympätä häneen jälkeenkään.
.Aloitit, Kari-Matti, itse kertomalla, ettet ole perehtynyt Mannerheimiin juuri lainkaan. En ryhdy näsäviisaasti antamaan kirjallisuusvinkkejä, mutta näkökulman avartaessa voi kokea yllätyksiä, jos tähänastiset tiedot ovat peräisin Hennalan kentältä.
Punaisen puolen kertomusperinteessä Mannerheimistä syntyi roolihenkilö, jolla ei varmaankaan ollut paljon tekemistä todellisen elämän Mannerheimin kanssa. Sen luominen oli osa hävinneen osapuolen henkistä selviämistä ja elämän jatkamista valkoisessa Suomessa. Vastapuolen ns vapaussotakirjallisuudessa Mannerheimillä ei ollut niin suurta roolia, monestakin syystä. Samalla kun hymähtelemme puheille hajuvesistä, meidän tulisi erottaa, mikä rooli on propagandalla ja mikä kuuluu tosimaailmaan.
Kun ylimalkaisesti näitä kommentteja luin en voi sanoa muuta, kuin että kyllä on karmeita. Yksikään kommentoijista ei siinä talvisodan helvetissä ole ollut, mikäli oikein ymmärrän. Ei ainakaan Peitsamo, joka vielä pyytää ymmärrystä ajatuksilleen. Heh!
Kaikki täällä länkyttäjät saavat kiittää olemassaolostaa niitä miehiä ja naisia, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Nyt on kiva tietsikan ääressä jauhaa jos mitä. Häpeä!
Häpeä se on – mutta kunnioitus lankeaa tänä iltana Tarja Arniolle!
Ihan vasemmalla on hirvittävä katkeruus siitä, että hävisivät.
Sukupolvien yli kulkee luokkavihan närästys, samaan tapaan kuin periytyy isältä pojalle äkkiväärä lestadiolaisuus ja sen sokea viha maailmaa kohtaan. Jostain syystä nämä kaksi
vaativat itääksen samantapaisen persoonallisuuden maiseman.
Vasemmisto saisi kiittää Mannerheimia siitä, että Suomen työväestö sai hänen ansiostaan vapauden. Petroskoissa voi käydä katsomassa mitalin toisen puolen, sinnehän Työkansan Kommuuni perustettiin. Heitä johtivat Edvard Gylling, Kullervo Manner ja monet muut Suomesta paenneet. …..
jorma ojala :”Vasemmisto saisi kiittää Mannerheimia siitä, että Suomen työväestö sai hänen ansiostaan vapauden.”
Ei Luojakaan kiellä suurista haaveista.
Sekä Neuvostoliiton bolševikkihallinto että Saksa vastustivat Versaillesin rauhansopimusta, ja kun sopimus oli kieltänyt Saksalta asevarustelun, se aloitti aseiden rakentamisen yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa Neuvostoliiton maaperällä. Ongelmia maiden välisiin suhteisiin aiheutti se, että vaikka Nl esiintyi julkisuudessa Saksan yhteistyökumppanina, se samalla rahoitti Saksan kommunistista puoluetta, joka pyrki saamaan Saksassa aikaan vallankumouksen. Aseteollisuutta harjoitti Nl:ssa mm. Junkers, Krupp, IG Farben, Zeiss, Stinnes, Bloh&Voss ja Albatroswerke.
Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö viileni, mutta ei päättynyt, kun Saksa solmi 26.1.34 hyökkäämättömyyssopimuksen NL:n arkkivihollisen Puolan kanssa ja karkotti 30.6.1934 vasemmiston NSDAP:sta. Lopullisesti maiden liittolaisuus päättyi vasta Saksan hyökkäykseen 22.6.41.
Esimerkiksi marsalkka M.N. Tuhatševškij’n ja hänen delegaationsa pyrkimyksistä muodostaa Natsi-Saksan vastainen liittouma Englannin ja Ranskan kanssa oli seurauksena se, että marsalkka ja seitsemän muuta ammuttiin Stalinin toimeksiannon seurauksena Lubljankan vankilan pihalla 11.6.1937. Tuhatševškij oli vain muutamaa päivää aiemmin kirjoittanut strategisen tutkimuksen, jossa esitti epäilyn, että Hitler hyökkäisi 200 divisioonan voimalla Neuvostoliittoon viimeistään keväällä 1941.
Pitämällä voimassa Pariisin rauhansopimukseen kirjatut suomalaisia koskevat aiheettomat sotasyyllisyysartiklat, Suomi hyväksyy virallisesti Pariisin rauhansopimuksessa esitetyt syytökset ja ”rehabilitoi” hiljaisella hyväksymisellään Stalinin kommunistihallinnon vuoden 1939 alun jälkeen tekemät rikokset.
Kun Pariisin rauhansopimus jää ennalleen ja viralliseksi kv-asiakirjaksi historiaan, niin kenties joku ”oikeaoppinen” vasemmalta todistaa muutaman sadan vuoden kuluttua voimaan jätetyn Pariisin rauhansopimuksenkin avulla, että 1900-luvulla eläneet suomalaiset olivat ainoastaan murhanhimoisia ja ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin syyllistyneitä despootteja tai näiden despoottien tukijoita.
Ja lisäisin vielä, että tuskin tässä maassa Jumalan apua on koskaan enemmän rukoiltu kuin noina kauheina vuosina.
Ei siellä missä asiat ratkaistiin juurikaan rukoiltu. Siellä ammuttin. Se ratkaisi asian.
Oliko minun viestini outo, Kari-Matti?
Eikö sinun mielestäsi papin pitäisi pyrkiä totuuteen
Minusta Peitsamon viestissä ei ollut totuutta edes siteeksi.
Tunnetta oli kyllä tarpeeksi.
Olen muuten huomannut, että mielelläsi puraiset minua.
Anna mieluummin tosiasioiden puhua, onhan sinulla niitäkin tarjottavana
Ojala: ” Eikö sinun mielestäsi papin pitäisi pyrkiä totuuteen”
Olisihan se tietysti suotavaa, mutta kun ne höpöttävät useimmiten jostain henkiolennoista ja helvetistä.
Ole huoleti, kyllä Peitsamo siinä sakissa pärjää.
>>> Ja Mannerheimista saa kukin olla mitä mieltä lystää, myös lipereissä, sillä ei ole uskon kanssa tekemistä tuon taivaallista, jos ilmaus sallitaan.>>>>
Ohhoh!
Ojalan lienee suurinpiirtein 70 v. käsityksissään jäljessä, mikä tietysti monissa kristillisissä piireissä lasketaan hyveeksi, mutta: sotien ajoista saakka kansankirkko on pyrkinyt olemaan koko kansan kirkko. Jopa niidenkin jotka eivät jaa totista isänmaallis-oikeistolaista maailmankuvaa.
Ja tuhat tulimmaista, 1950-luvulla kirkko jopa lämmitteli suhteita kommunisteihin.
Kari-Matti Laaksonen: ”1950-luvulla kirkko jopa lämmitteli suhteita kommunisteihin.”
Ja mistähän johtui, että suhteet eivät lämmenneet? Eikö ikuisesta porvari- ja kapitalistivihasta ja yhtä ikuisista vallankumoustavoitteista? Oman isoäitini isä pidätettiin huhtikuussa 1918 ase käsedessä Töölön sokeritehtaan pihalta ja hän kuoli nälkään Suomenlinnan vankileirin seurauksena samana vuonna. Nämä asiat sovittiin jo Tarton rauhansopimuksessa, mutta porvariviha vaan jatkuu ja jatkuu.
””Suomalainen Kommunistinen Puolue on proletariaatin, palkkatyöväen puolue, joka ajaa yksinomaan työväenluokan asiaa, koettaen nostaa sitä valtaan, hävitääkseen porvarillisen rosvovaltion ja kapitalistisen talousjärjestelmän.”
(Suomen Kommunistisen Puolueen perustamislausunnosta/hyväksytty Moskovassa 29.8.1918)
”Ennen kaikkea SKDL lähtee siitä tämän elinetumääritelmän uuteen aikaan sovellutuksesta, jonka maamme vanha, yhtenäinen työväenliike suoritti todetessaan, että Suomen itsenäisyys on mahdollinen vain uuden vallankumouksellisen Venäjän liitossa ja turvin.” (SKDL:n liiton ohjelmasta/ Hyväksytty II liittokokouksessa 28.6.-1.7.1949)
”SKP pyrkii siihen, että sosialistinen vallankumous toteutetaan maassamme rauhanomaista ja kansanvaltaista tietä ja että Suomen siirtyminen sosialismiin tapahtuu talous- ja yhteiskuntaelämän rakennetta sekä valta- ja omistussuhteita perinpohjaisesti muuttavien uudistusten kautta.
– –
Maamme käytettävissä olevat tuotantovoimat saadaan todella palvelemaan kansamme tarpeita vasta silloin, kun kapitalistinen järjestelmä on kumottu ja sen tilalle saatettu voimaan oikeudenmukainen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä, sosialismi. ” (SKP:n ohjelmasta/ Hyväksytty 15. edustajakokouksessa 5.4.1969.)
JOS Kari Peitsamo todella lukee, mitä kirjoitan, kerron mitä tarkoitin.
1
En minä lainkaan profetoinut tai ennustanut!
Minä sanoin Peitsamolle JOS! En sanonut KUN!
Sanoin siis j o s katsomme omaa historiaamme ja vaikka marskia pelkällä tunteella – niin kuin vaikka Alabaman kuvernööri
Wallace katsoi Martin Luther Kingiä – olemme irti tosiasioista ja
oma kansamme vahvasta omastatunnosta,
Silloin on jälki huonoa, j o s suhtaudumme samalla tavalla
myös Jumalan sanaan kun saarnaamme.
1.1
Minä en ole millään tavalla, Kari Peitsamo, sinun mollajasi, kuten Viiskulmassa kerran totesin.
2
Nyt Kari-Matti Laaksonen suvaitsee ilmoittaa, että olen ajastani 70 v. jäljessä. Niinkö vähän? Pidänhän minä edelleen haureellista ja rietasta elämää kristitylle sopimattomana.
Minä luulin, että kuilu on jo 500 vuotta. Minua viehättää valtavasti Lutherin suhde Jumalan sanaan.
3
Talvisota ja rukous
Kun Talvisota päättyi, oli monen rintamaupseerin mielipide:
Jumala on kuullut Suomen äitien, vaimojen ja sisarten rukoukset.
Kannattaa mennä taaemmas vielä, aina katoliseen mystiikkaan. Sieltähän Luther ja pietismikin oppinsa ammensivat.
Tuula!
Sinä kun pidät kerallani tuosta historiasta. saisit varmaan paljon
iloa ruotsalaisen diplomaatin Sven Allardin kirjasta ”Stalin ja Hitler. Tutkielma Neuvostoliiton ulkopolitiikasta 1930-1941”. Porvoo 1972.
Hienosti kirjoitettu analyysi siitä, miten isä aurinkoinen halusi
länsivallat ja Saksan sotaan keskenään, erityisesti Espanjan sisällissodan aikana. Se olisi ollut ”Toinen imperialistinen sota”.
Pääministeri Leon Blumin ansiosta sodanvaara oli vv. 1936-37 hyvin lähellä. Kun sitten koitti Münchenin kriisi, Ranska ei kuitenkaan ollut valmis panemaan kampoihin. Se pelkäsi Saksaa.
Niin Eurooppa sai odottaa syksyyn 1939, mutta siinäkin oli tarkoitus saada vain länsivallat ja Saksa toistensa kurkkuun ja vuodattamaan voimansa kuiviin… Mutta, tuo Amerikka…… 🙂
Henkilökohtaisesti pidän tuota Sven Allardin kirjaa melko heikkotasoisena, mutta kun allardeista puhe, niin Jormankin kannattaa ehkä vilkaista Erik Allardin analyyseja muun muassa korpikommunismista.
Erik Allard oli toki väärässä korpikommunismin luonteesta, mutta Allard, Nousiainen jne. juolahtivat mieleen, kun Jorma harjoitti klassista stereotypisointia määrittelemällä lestadiolaisen ja kommunistisen persoonallisuuden ”äkkivääräksi jne.”
Ei pidä paikkaansa kummankaan ryhmän kohdalla. Nämä Jorman luonnehdinnat pohjautuvat sellaiseen mutu-tietoon. joka oli yleistä joskus 1950-1960-lukujen taitteessa, mutta silloinkin ne osoitettiin vääriksi.
jorma ojala :”Sinä kun pidät kerallani tuosta historiasta. saisit varmaan paljon iloa ruotsalaisen diplomaatin Sven Allardin kirjasta “Stalin ja Hitler. Tutkielma Neuvostoliiton ulkopolitiikasta 1930-1941″. Porvoo 1972.”
Kiitos vinkistä. Hankin kirjan kunhan ennätän. Lukemista odottava seuraava kirja kirjahyllyssä on Björn Alholmin ”Toisinajattelija suurlähettiläänä”. Jyväskylä 2001.
Mutta mitä Amerikasta? Tarkoitatko Britannian ja USAn Lend-Lease -yhteistyötä vai mitä?
1950-luvulla syntyneessä uudessa laajentuneessa, työväestöön päin avautuneessa kansankirkkokäsityksessä tärkeänä vaikuttajana nimenomaan oli ”asevelikirkollisuus”, pappien omat kokemukset rintamilta, näin esim. Erkki Niinivaaralla. ”Asevelipapit” myös ottivat sodan jälkeen käsitystensä kanavaksi tuon Karin näillä sivuilla mainitseman Vartija-lehden.
Juu, ja siitä lähtien on jatkunut Vartijan alamäki. Ja kirkon. Ennen sotia kirkosta voitiin puhua pietistisenä kansankirkkona. Herätyskristillisyys ei ollut kirkosana, ja Vartijankin päätoimittajana oli Antti J. Pietilä.
Kirkon suuria persoonallisuuksia, ja 1900-luvun ehkä tärkeimpiä teologeja Antti J. Pietilää ja Osmo Tiililää yhdisti monen muun asian ohella se, että ystäviä oli vähässä, kummallakaan ei lopulta yhtään.