Luin Kotimaa24:stä Vantaalla järjestettävästä ”sovintotapahtumasta”. Huomioni kiinnitti kohta ”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta”.
Näistä piispoista vähintään kaksi, ellei kolmekin, on hiippakuntamme ulkopuolelta. Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana kummeksun sitä, että muiden hiippakuntien piispat haluavat käyttää tämän tästä työaikaansa Vantaan seurakuntien johtamiseen. Luottamustoimessani en ole havainnut Helsingin hiippakunnassa minkäänlaista johtamisvajetta, jonka hoitamiseen tarvittaisiin muiden hiippakuntien piispojen työpanosta. Vantaan seurakuntia, kuten koko hiippakuntaa, johdetaan hyvin ja ammattitaitoisesti.
Kommentoin nyt asiaa, koska kyseessä ei ole ensimmäinen kerta. Aiemmin piispat Jolkkonen ja Peura ovat pyrkineet vaikuttamaan Vantaan seurakuntien lähetysbudjettien kohdennukseen. Piispa Seppo Häkkinen on pyrkinyt vaikuttamaan Helsingin seurakuntayhtymän kansainvälisiin määrärahoihin.
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana pyydän muiden hiippakuntien piispoilta työrauhaa hiippakunnallemme ja sen seurakunnille. Muun Suomen piispat voivat ilmaista mielipiteitään myös Vantaan asioista samoin kuin muutkin kirkon jäsenet, mutta hiippakunnan ja seurakuntien toiminnan suunnittelun he voivat huoletta jättää Helsingin hiippakunnan omien toimijoiden vastuulle.
Vantaalla 6.1.2014
Johanna Korhonen
Helsingin hpk-valtuuston puheenjohtaja
JOHANNA KORHONEN TÄYDENTÄÄ 10.1.:
Korhonen kiittää lisätiedoista
Kiitän Vantaan Korson kirkkoherraa Pirkko Yrjölää lisätiedoista, jotka koskivat Korson seurakuntaan 9. helmikuuta suunniteltua ”sovintotilaisuutta”. Voin siis vapautua huolestani, että Helsingin hiippakunnan ulkopuoliset piispat olisivat pyrkineet vaikuttamaan seurakuntatyön suunnitteluun tai toteutukseen tässä nimenomaisessa tapauksessa.
Huoleni syy oli alkuperäisen uutisen virke ”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta”. Uutisesta ei käynyt ilmi, että kyseessä eivät olekaan viranhaltijat, vaan eläkkeellä olevat eli entiset piispat. Näiden kysyminen puhujiksi on toki hieman eri asia kuin se, että virassa olevat piispat pyrkisivät aktiivisesti tarjoamaan ”taustatukea” toisessa hiippakunnassa järjestettävään, kiistanalaisiin aihepiireihin liittyvään tilaisuuteen. Tällainen menettely olisi erikoista, mutta tästä ei nyt siis onneksi ollutkaan kyse.
Meillä Vantaalla on valitettavasti kokemusta ulkopuolisista, kohtuullisen voimakkaista vaikuttamisyrityksistä nimenomaan lähetystyön rahoitukseen liittyvissä asioissa. Olemme joutuneet muistuttamaan eräitä hiippakuntamme ulkopuolisia piispoja siitä, että seurakuntien budjeteista päättäminen ei laisinkaan kuulu piispojen toimivaltaan. Piispojen ei esimerkiksi kuulu neuvoa luottamushenkilöitä siinä, miten näiden tulee lähetysrahaäänestyksissä toimia. Sen, mille järjestöille seurakunnat tai seurakuntayhtymät myöntävät rahoitusta, päättävät seurakuntalaisia edustavat luottamushenkilöt. Olemme joutuneet käymään eräiden piispojen ja kirkkohallituksen virkamiesten kanssa keskustelua myös siitä, että luottamushenkilöille nimenomaan kuuluu myös eettinen harkinta lähetystyön rahoituksessa.
Kirkon vallankäytön rakenteissa on epäselviä piirteitä, joiden selvittäminen auttaa kirkkoa eteenpäin entistä vahvempana. Hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana pidän tärkeänä, että piispat, muut viran- ja toimenhaltijat ja luottamushenkilöt kukin tuntevat omat tehtävänsä, velvollisuutensa ja oikeutensa, mutta myös valtuuksiensa rajat. Tarvittaessa rajanylityksistä on asiallisesti huomautettava.
Vallankäyttö ilman kontrollia johtaa aina huonoihin seurauksiin. Koska piispat käyttävät kirkossa valtaa, heidän vallankäyttönsä kontrollointi on tärkeää ja myös heidän oman etunsa mukaista. Luottamushenkilöiden vallankäyttöä puolestaan kontrolloi etenkin julkisuus: toimintamme tulee olla kaikkien arvioitavissa. Usein kontrolliksi riittää pelkkä avoimuus, astuminen kulissien takaa nähtäville. Kirkossa ei ole salaisuuksia, kun ydinsanomammekin on julkisista julkisin. (Tällä en luonnollisesti tarkoita esim. lailla salassa pidettäviksi säädettyjä henkilötietoja yms.) Kirkon kaiken toiminnan tulee kestää läpivalaisu kirkkaalla valolla. Avoimuuden ja julkisuuden ei pitäisi olla kirkossa ongelma kenellekään.
Yksi käytännöllinen ja helppo avoimuuden muoto on nimien mainitseminen aina ja kaikkialla. Jos Korson tilaisuudesta viestittäessä olisi nimeltä mainiten kerrottu, että tilaisuuden järjestämiseen ovat myönteisesti suhtautuneet (eivätkä siis aktiivisesti ohjailleet) ”emerituspiispat Virtanen, Lahtinen ja Nieminen”, tämänkertaiselta piispojen vallankäyttöön liittyvältä huolelta olisi vältytty.
Johanna Korhonen
Helsingin hpk-valtuuston puheenjohtaja
Minusta olisi mielenkiintoista saada tietää lisää siitä, mikä on Johanna Korhosen edesottamusten ja Tulkaa kaikki -liikkeen välinen suhde. Tarkoitan tällä sitä, että asia voidaan nähdä myös siten, että Korhonen toimii täysin liikkeen ohjelman mukaan. Liikkeen nettisivujen perusteella liike näyttäisi jättäneen jokaisen yksittäisen jäsenen harkittavaksi ne keinot, joilla hän haluaa edistää liikkeen päämääriä. Näin ajatellen esimerkiksi joidenkin liikkeen jäsenten ajama militantti populismi olisi täysin liikkeen ideologian mukaisia. Ihan näinkään eivät kaikki liikkeen jäsenet varmaankaan ajattele, mutta tästä olisi varmasti syytä käydä keskustelua. Myös paikallisseurakunnassa olisi hyvä keskustella siitä, mikä katsotaan hyväksi tavaksi toimia, kun meitä joka tapauksessa on eri lailla ajattelevia ihmisiä.
Tämä Johanna Korhosen kannanotto taisikin palvella hyvin mielenkiintoisella tavalla kirkon ykseyttä.
Pohjustetaankohan jo ”Johanna Korhonen presidentiksi!”-kampanjaa. Nämä julkisuustempaukset pistävät mietityttämään, mitkä mahtavat olla lopulliset tavoitteet.
Ei tule pärjäämään Saulille.
Olli Lehdolle: koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee. Pilkkapuheilla häpäisee vain kirjoittaja itsensä.
Pentti Korhonen
Kyllä, karavaani kulkee ja paskantaa.
Ajatus Korson kirkossa 9.2. järjestettävästä seurakuntaillasta, jonka olemme otsikoineet ” Erilaisina yhdessä; erimielisyyden etiikka”, lähti Korson seurakunnan jäsenestä Seppo Kalliokoskesta, jonka historiaan kuuluu mm. eläminen rotusortopolitiikan eli apartheidin jakamassa Namibiassa. Iltaan on kutsuttu Vesa Hirvonen ja Eero Junkkaala, jotka ovat lupautuneet kertomaan oman tarinsa siitä, miksi heistä on tärkeää, että voimme keskustella ja olla yhdessä, vaikka olisimmekin asioista eri mieltä. Suunnitteluvaiheessa Seppo Kalliokoski on ollut yhteydessä kolmeen eläkepiispaan. Minä puolestani kysyin oman hiippakuntamme piispan Irjan Askola mahdollisuutta osallistua kyseiseen tilaisuuteen. Vaikka päivä ei hänelle sovi, saimme hänen täyden tukensa. Mikään ulkopuolinen tahao ei ole vaikuttanut illan suunnitteluun tai sisältöön. Tarkoitus ei ole väitellä sukupuolisesta suuntautumisesta tai lähetysmäärärahoista, vaan toteuttaa Kristuksen opetusta keskinäisestä rakkaudesta silloinkin, kun olemme erimielisiä tai riitelemme. Tervetuloa Korson kirkkoon 9.2. klo 19.
Kiitos, Pirkko! Se oli siinä.
Lähetystyö on kokonaiskirkollinen tehtävä ja juuri Helsingin hiippakunnan alueella lähetystehtävän agendalle on tuotu perus- ja kokonaislähtyksen kannalta ratkaisuihin vierasta ainesta. Puurot ja vellit ovat menneet sekaisin ja vlistuneet ihmiset eivät näyttäisi ymmärtävän lähetystehtävän ensisijaista tähtäyspistettä. Mukaan on sekoittunut myös yhteiskunnallista reviiriajattelua, jossa omilla radikaaleilla linjauksilla pyritään hallinnoimaan kristillistä perustehtävää omaista itsekkäistä tavoitteista käsin. – Valitettavasti!
Toivon että tästä päästäisiin jo eteenpäin. Asiassa on se hyvä puoli, että tämä keskustelu (ja joku muukin) on nostanut pinnalle kirkollisen yhteyden teeman ja piispan ja luottamushenkilöiden tehtävät ja tehtävänjaot. Myös se, kuka sanoo mitäkin ja kenenkä nimissä on tärkeä ja usein esillä ollut teema.
Ylläoleva kommenttini on kirjoitettu ennen Johanna Korhosen 10.1. tekemää täydennystä. Ylläoleva kommenttini koskee ainoastaan alkuperäistä tekstiä. Ylläolevaa kommenttiani ei olisi kirjoitettu jos täydennys olisi ehtinyt julkaisuun ennen sitä.
Silmäni ovat aika huonot tähän aikaan yöstä, mutta minusta näyttää siltä, että täydennyksessä ei ole katsottu aiheelliseksi pahoitella mitään alkuperäisen uutisen kohtaa tai asiaa.
Minusta tässä maistuu politiikka. Ei tarvitse sanoa että ”olin väärässä” kun voi sanoa että ”olin huolissani”,vaikka alkuperäisessä tekstissä ei oltukaan huolissaan, vaan pyydettiin työrauhaa.
MInusta olisi ollut reilumpaa, että täydennys olisi laitettu kommentiksi tai omaksi blogikseen. Nyt tästä tulee vain sotkua.
Pahoja puheita ja ja juoruja on vaikea selitellä pois sen jälkeen kun ne on ilman harkintaa kiireesti pantu liikenteeseen.
Eiköhän Olli jokainen koe katiskansa aina kulloinkin käytettävissä olevan tiedon valossa. Harva meistä on erehtymätön.
Siksihän toimittajan työhön kuuluu olla huolellinen siinä mitä laskee julkisuuteen. Tavallisen tallaajan erehdykset eivät moninkertaistu samaan tapaan.
On mielenkiintoista seurata tätä Johanna Korhonen-barrikaadeilla näytelmän etenemistä.
Ensi lukemalla hänen vastineessaan huomioni kiinnittyy muutamiin kohtiin:
Hän kirjoittaa vapautuvansa huolistaan, kun hiippakunnan ulkopuoliset piispat eivät olekaan pyrkineet vaikuttamaan seurakuntatyön suunnitteluun tai toteutukseen. Johanna Korhoselle siis on helpotus, että kaikki tilaisuuteen kysytyt piispat olivat varattuja. Osallistuessaan tilaisuuteen he olisivat osallistuneet tilaisuuden toteutukseen, mikä Johanna Korhosen mielestä on hiippakunnan ulkopuolisilta kielletty.
Hän kirjoittaa myös pelosta, että virassa olevat piispat antaisivat taustatukea kiistanalaisiin aihepiireihin liittyvään tilaisuuteen. Sovintoon pyrkiminenkö on kiistanalaista aihepiiriä? Uskon edelleen, että jokainen Suomen piispa arkkipiispaa myöten kannattaa sovintoon pyrkimistä ja erilaisten näkemysten omaavien tahojen vuoropuhelua. Irja Askolalla on uutisten mukaan tällaiseen aktiivinen pyrkimys.
Johanna Korhonen kirjoittaa edelleen, että vallankäyttö ilman kontrollia johtaa huonoihin seurauksiin. Piispojen vallankäytön kontrollointi on tärkeää ja myös heidän oman etunsa mukaista. No, Johanna Korhosen suorittamaa kontrollointia on nähty. Vahvaa kritiikkiä ovat saaneet niin piispat kuin kirkon muutkin instanssit. Minusta tämä julkisuuden kautta hoidettava kontrolli ei palvele millään lailla kirkon asiaa.
Johanna Korhonen perää toimintaan myös avoimuutta. Hän näkee avoimuuden keinona pitää väärin käyttäytyvien nimiä esillä aina ja kaikkialla. Hän on siis kehittänyt julkisuuden häpeäpaalun niille, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.
Tässä tapauksessa, jossa Johanna Korhonen lähti julkilausumien tielle, hän avoimuuden hengessä olisi voinut menetellä toisin. Yksi puhelinsoitto tilaisuuden järjestäjille olisi riittänyt ennen kynään tarttumista. Avoimuus on myös sitä, että keskustellaan asioista toisten kunnioittamisen hengessä.
Luottamushenkilö-nimeen liittyy vahvasti sana luottamus. Luottamus on myös sitä, että selittelyn sijasta kantaa vastuunsa ja myöntää virheensä.
Tuire,
Minun mielestäni ymmärsit väärin. Käsittääkseni kyse oli siitä, että alkuperäisen uutisen perusteella sai sen käsityksen, että Vantaalla järjestetään sovintotapahtuma ja että järjestäjät olivat saaneet tukea kolmelta piispalta. Se, mitä tapahtuman tiedoksessa jätettiin mainitsematta oli, että kyse ei ole piispoista vaan entisistä piispoista.
Johanna Korhonen oli huolissaan siitä, kirkon nykyiset virassa olevat piispat olisivat aktiivisesti ”sekaantuneet” Helsingin hiippakunnassa järjestettävään kirkkoa jakavaan tilaisuuteen ja näin pyrkineet vaikuttamaan seurakuntien toimintaan samaan tapaan kuin he ovat olleet yhteydessä Helsingin hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöihin, koskien lähetysmäärärahojen käyttöä.
Kirkkoherra Pirkko Yrjölä oikaisi alkuperäisestä uutisesta syntyneet väärinkäsitykset antaessaan lisätietoja tapahtuman luonteesta ja osanottajista. Korhonen toteaa viestissään, ettei hänen huolensa ole enää validi, koska kyse ei ollutkaan kirkon virassa olevista piispoista, millaisen käsityksen alkuperäisestä uutisesta sai.
Tämä kommentti on Jusu V:lle.
Miten ihmeessä kolmen piispan, virassakaan olevan, osallistuminen sovintotapahtumaan, siis sovintotapahtumaan, ei kirkkoajakavaantapahtumaan, voi aiheuttaa kenessäkään, edes helsinkiläisessä huolta?
Jotenkin tulee semmoinen kuva, että täällaista jonninjoutavaa spekulointia ei olisi syntynyt missään muussa hiippakunnassa. Minulle nousee aidosti mieleen semmoinen kuva, jossa joku piispa tai piispa emeritus astuu junasta Helsingin asemalla ja samalla hokee mielessään ”muista pitää suusi kiinni, olet vieraalla maalla kaukana. Äläkä vaan tee mitään, mikä saattaisi jotenkin vaikuttaa johonkin ihmiseen Hgin hiippakunnan alueella”. Aika ajoin saa semmoisen kuvan, että Hgin hiippakunta on jotenkin erilaisessa asemassa kuin kehittyvien maakuntien hiippakunnat.
Piispat eivät lisäksi osallistuneet millään tavalla seurakunnan toiminnan suunnitteluun. Heitä pyydettiin osallistumaan, ei suunnittelemaan. Osallistumaan, siis osallistumaan. Jos piispan osallistuminen Hgin hiippakunnan alueella järjestettävään tapahtumaan katsotaan puuttumiseksi seurakunnan toimintaan, niin … niin mitä tähän osaisi sanoa? Mitä liikkuu sellaisten ihmisten mielessä, jotka tulkitsevat kutsuttuna osallistumisen yritykseksi vaikuttaa seurakunnan toimintaan. Jotenkin tulee semmoinen kuva, että tämä itse sovintotapahtuma on punainen vaate joillekin. Tai sitten se että kuulee sanan ”piispa”, saa jonkun ajattelemaan vallankäyttöä välittömästi.
Minä olen nähnyt piispoja myös hiippakuntiensa ulkopuolella, parhaana päivänä neljä kerrallaan. Ei ole mitenkään harvinaista, että piispat osallistuvat kirkon ja seurakuntien toimintaan myös hiippakuntiensa ulkopuolella.
Koko tämä ”uutinen” oli ankka, ei se oli Mega-ankka ja selittely vain pahensi tilannetta. Piispan pysyessä vaiti luottamushenkilöt hyppivät pöydällä. Mutta en ihmettele, ei piispojen tällaisia asioita pitäisikään kommentoida, koska niissä ei ole mitään kommentoimista. Ne ovat ihan normaalia toimintaa ja piispojen keskinäistä työnjakoa, josta piispat ovat varmaan itsekin aivan hyvin selvillä. Pisipat eivät todennäköisesti tarvitse luottamushenkilöjen kaitsentaa asioissa jotka voidaan katsoa piispallisen kaitsennan piiriin.
Hävettää edes kirjoittaa tällaista ja tällaisista asioista.
Jusulle:
Kun kommentoin, on aina vaara, että ymmärrän väärin. Vähintään yhtä suuri vaara on, että ymmärrän oikein.
Nyt ymmärsin ja ymmärrän tämän Johanna Korhos-näytelmän näin, kuten kirjoitin. Jos sinä ymmärrät sen toisin, niin se on sinun kannaltasi sitten niin.
Vaikuttaa siltä, että Johanna Korhonen on tarkoituksellisesti sivuutettu ja puhujaksi on pyydetty hänen sijasta maltillisempi Vesa Hirvonen. Ihmettelen, miksi Helsingin hiippakunnassa järjestetään tilaisuus, eikä siitä etukäteen informoida Johannaa.
Käsittääkseni Vesa Hirvonen on teologian tohtori ja Johanna Korhonen on toimittaja. Tällä saattaa myös olla vaikutusta puhujavalintoihin.
Johanna Korhonenhan on toimittaja. Siksi ihmettelenkin, että hän ei ole perehtynyt uutisen taustamateriaaliin ja selvittänyt mitä virke ”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta” pitää sisällään. Onko Korhonen hutiloinut työssään vai onko taustalla jokin muu tavoite? Jos Korhonen on hutiloinut oman ammattinsa toteuttamisessa niin se herättää kysymyksiä myös luottamustoimen suhteen.
Toinen hämmentävä yksityiskohta on se, kun jatkokirjoitus ei sisällä minkäänlaista pahoittelua tai kritiikkiä oman hätäilemisen ja sen johdosta tapahtuneiden väärien tulkintojen vuoksi. Korhonen syyttää sen sijaan viestinviejää ja laajentaa syyttelyn kierrettä.
Tästä näkökulmasta katsottuna Korhosen olisikin syytä istua tovi kaikessa rauhassa, niellä paha kiukkunsa ja pohtia asioita hieman laajemmin. Näin hän kenties ymmärtäisi sen, että hänelläkin on vastuu sanomisistaan ja tekemistään tulkinnoista. Se olisi myös voitto journalismille, kun toimittaja ottaisi oppia virheistään.
Mika Turunen yrittää nonsaleerata Johanna Korhosen ammattitaidon journalistina. Saahan sitä yrittää. Korhosen ansiot journalistina puhuvat kuitenkin puolestaan.
Kirkon luottamushenkilönä Korhonen ajaa juuri niitä aatteita ja kehityssuuntia, joita edistämään hänet on suurella äänivyöryllä valtuutettu.
Pentti Korhonen
Ei, vaan ihmettelin sitä miksi Korhonen ei ole huolehtinut ammattitaitonsa edellyttämistä selvitystöistä. Ainoa minulle järkevä selitys on se, että kyse ei ole journalismista tai luottamushenkilönä toimimisesta vaan yksinkertaisesti oman oksan poikki sahaamisesta hutiloinnilla.
Mika Turunen, lienet ererhtynyt sen suhteen, että Johanna Korhonen olisi toimittaja. Jos hän olisi toimittaja, olisi hän luultavasti rikkonut Journalistiliiton eettisiä ohjeita, joiden mukaan toimittaja ei saa esiintyä omassa asiassaan. Yhdyn myös siihen näkemykseesi, ettei blogi yllä laatujournalismin tasolle.
On totta, että ainakin jotkut kristilliset mediat ovat tituleeranneet Johanna Korhosta toimittajaksi, minkä ainakin jotkut hänen tukijoistaan ovat joutuneet korjaamaan.
Mielestäni tilannetta voisi selkeyttää, jos tietäisimme olenko ymmärtänyt tämän asian oikein.
Ainakin Wikipedian mukaan Korhonen on toimittaja. Hän on saman lähteen mukaan myös opiskellut tiedotusoppia ja käynyt Sanoma-osakeyhtiön toimittajakoulun. Töitä hän on tehnyt toimittajana, joten näiden tietojen valossa ei liene virheellistä nimittää Korhosta toimittajaksi.