”Ääni huutaa: – Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!” (Jes. 40:3) Näin kuulimme tänään luettavan osana vanhantestamentin lukukappaletta. Kristillisen traditiomme mukaan jakeen sanat viittaava Johannes kastajaan, josta Markus kirjoittaa evankeliumissa:
”Hän julisti: »Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.» ” (Mark. 1:7-8) Omasta tehtävästään suhteessa Kristukseen Johannes totesi: ” Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Johannes kastajan tehtävä ei ollut koota seurakuntaa itsensä ympärille vaan valmistaa tietä Kristukselle. Monet, alkujaan Johannesta seuranneet opetuslapset siirtyivät yksi toisensa jälkeen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Kristuksen opetuslapsista muodostui kristillinen kirkko.
Kristukselta itseltään saimme lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:19-20)
Kristuksen edellä kävijän Johanneksen sanat: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” sopivat myös kaikkiin Kristuksen seuraajiin, siis myös meihin tämän päivän Kristittyihin. Apostoli Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle:” En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1 Kor. 2:2), myöhemmin saman kirjeen 15 luvussa hän palautti tarkemmin Korinttilaisten mieleen sen evankeliumin, jonka hän heille alun alkaen julisti: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu”. (1 Kor. 15:3)
Omasta itsestään Paavali totesi korinttilaisille: ” Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.” (2 Kor. 4:5). Filipin seurakunnalle Paavali kirjoitti:” Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme” (Filip 3:3)
Toki Paavali tunsi tarkoin oman syntyperänsä ja katsoi että hän jos kukaan voisi luottaa siihen, mitä hänellä on ollut. Hän katsoi heittäneensä tuon kaiken roskana pois, jotta voittaisi omakseen Kristuksen. Näin hänellä ei ollut enää mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.
Johannes Kastaja kertoi olevansa se profeetta Jesajan viittaama ääni, joka huutaa autiomaassa. Tänään kuulemamme Jesajan teksti jatkuu vuoropuhelulla:
”Ääni sanoo: – Julista!
Ja minä kysyn: – Mitä minun pitää julistaa?
– Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.”
Meidän ei siis pidä julistaa ihmisen kaikkivoipaisuutta, vaan Jumalaa.
Kirjeessään Rooman seurakunnalle apostoli Paavali kirjoittaa aikansa ihmisistä.” Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” Kuinka hyvin nämä Paavalin sana sopivatkaan meihin itseemme ja meidän aikamme ihmisiin.
Viime päivinä kirkossamme on kuohunut keskustelu Pride -ideologian sopimisesta kirkkoon. Mielestäni sen yhteen sovittaminen kirkon sanaoman kanssa on ongelmallista. En nyt tarkoita kirkkomme jäsenten tuntemaa solidaarisuutta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kohtaan, vaan varsinaisen Pride ideologian yhteensopivuutta kristinuskon sanoman kanssa.
Yksi Pride liikkeen kolmesta pääperusteista on, että ihmisten pitäisi olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Ehkä näinkin, mutta onko se osa kristinuskon sanomaa? Olisiko sitten, jos liikkeen takana ei olisikaan seksuaalivähemmistöt, vaan heteroseksuaalinen enemmistö ja vaikkapa Aito avioliitto yhdistys? En tarkoita, että seksuaalisuus olisi jotenkin häpeällistä, mutta onko se varsinaisesti ylpeilyn aihe?
Pienellä ajatusleikillä, muutettavat muuksi muuttaen, voimme pohtia, miten suhtautuisimme asiaan, jos Pride aatteen teemat eivät liittyisikään seksuaalisuuteen, vaan esimerkiksi etnonationalismiin taikka sama asia kääntäen, tavoitteelliseen monietnisyyteen. Soveltuisiko kirkko yhteistyökumppaniksi sellaiselle Pride aatteelle?
Siinä, että ihminen arvostaa omaa itseään, sukuaan, kulttuuriaan ja ammattiaan ei ole mitään paheksuttavaa, päinvastoin. Yhteiskunnassa on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus sekä kokea osallisuutta, että arvostusta ihan omana itsenään, joutumatta kanssa ihmisten nöyryyttämäksi.
Jumalsuhteessa tilanne on toinen. Jumalalta meidän tulee nöyrtyä joka päivä yhä uudelleen ja uudelleen ottamaan armo vastaan. Osallisuus kirkossa ei riipu siitä, kuka tai millainen kukin meistä itse on, vaan siitä kuka ja millainen Kristus meillä on. Hän, joka kuoli ristillä meidän ihmisten tähden. Hän, jonka tulee kasvaa ja minun vähetä.
”Minä sanon teille: yksikään naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on Jumalan valtakunnassa, on suurempi kuin hän.” (Luuk. 7:28)