”SEN NÄKEE SILMISTÄ
Vain toinen äiti, saman kokenut osaa tulkita uupuneen äidin katseesta, millaista on. Miehet ja lapsetkin näkevät, mutta eivät ymmärrä.
Empaattisimmat miehet sentään tuntevat sydämen kielellä murhetta tilanteesta, mutta eivät voi sittenkään tietää, millaista on.
Taakka, jota pitäisi jaksaa kantaa, mutta ei vain jaksa. Haluaisi luovuttaa ja rukous nousee taivaaseen, että pääsisi pois ja anelee, että Taivaan Isä lahjoittaisi miehelle uuden vaimon, joka hoitaisi näitä rakkaita lapsia tuoreilla voimilla.
Kyllä, perheen isäkin voi olla huolesta sairas, nähdessään rakkaan vaimonsa uupumuksen ja yrittäessään osaltaan kaiken, minkä ehtii ja jaksaa. Arkiruljanssi on vain niin meluisaa ja vaikeaa hallita, kun yrittää toisenkin puolesta.
Siinä päällisin puolin monen uskovaisen perheen tilanne ennen ja nytkin.
Kaikilla perheillä eivät asiat mene samoin. Ihmiset kun ovat erilaisia erilaisine eväineen.
Alussa kuvattu uupuneen perheen tilanne ei ole vielä pahin. Raskainta on niissä perheissä, joissa äidin henkinen terveys jo pettää ja joutuu hoitoon, mutta silti ei ole lupaa ehkäistä uusia raskauksia.
Miesten tekemät julkilausumat ovat sanoneet niin. Yhtäkään naista ei ole ollut mukana laatimassa niitä lausumia. Miksi?
60-70-lukujen julkilausumat ehkäisyn kieltämisestä missään tilanteessa on yksinkertaisesti julmuutta.
Luitte aivan oiken.
Jumalan sana ei missään kohtaa Raamatussa, eikä varsinkaan Jeesuksen opetus ole edellyttänyt tällaista julmuutta äitejä kohtaan, jotka synnyttävät jokaisen Jumalan luoman lapsen maailmaan.Kukaan ei ole syntynyt Jumalan tietämättä. Siten ehkäistyjä lapsia ei Jumala ole luonut.
Tässä kohtaa on ihmisopin juuri – siis ihmisopin. Ihmiset, jotkut miehet, ovat oman ymmärryksensä kautta uskoneet, että Jumala on luonut lapsia, jotka eivät edes ole siinneet. Sopiikin kysyä, mikä on heidät saanut käsittämään tällaisen vääristymän. Ei ainakaan Jumalan sana, eikä Jeesuksen opetus.
Ensimmäinen uskonkappale ei opeta niin.
On suurta lahjaa, jos on terveyttä ja ajallista menestystä, niinkuin monissa uskovaisissa perheissä on. Löytyy jopa ihailtavia superäitejä ja isiä, jotka ovat energisiä ja hyviä organisoimaan suurenkin perheen luotsaamisessa. Kun perheen talouskin on kunnossa, voi arki olla kotona kaikille perheenjäsenille hyvää positiivisessa ilmapiirissä ja arjen vastapainoksi pystyy vielä järjestämään muutakin virkistävää.
Monilla ei ole näin. Heidän perheissään ilmapiiri kasvattaa pelkäämään jaksamista myös tulevassa omassa perheessä. Hyvin pärjäävissäkin perheissä pääsääntöisesti tytöt pelkäävät naimisiin mennessään suurperheen kasvua ja omaa jaksamista.
On varmaa, että todella harva uskovainen haluaisi suurta perhettä, koska tietää, kuinka vaativaa se on.
Toiset pystyvät siihen, toiset eivät. Mistä se johtuu?
Meillä kaikilla on syntyessämme perintönä omat geenit ja tulevalla aviopuolisolla omansa. Niiden yhteisellä ”pääomalla”, jotka itse Jumala on lahjoittanut, luodaan pohjaa yhteisen taipaleen selviytymiseen. Syntymälahjamme ovat kovin erilaisia ja siksi suurperheen äitiys ja isyys voi olla toisille jopa mahdottomuus riippuen monista eri tekijöistä.
Muistan kerran hätkähtäneeni äitienpäiväjuhlassa rauhanyhdistyksellämme. Puheen piti suurperheen isä, joka käytti sanaa perhehelvetti puhuessaan siitä, millaista arki voi toisinaan joskus olla ja kun oli vaimonsa kanssa miettinyt kysymystä ”sanoiko Jumala tosiaan niin”. Vieläkin puistattaa tuo sana – perhehelvetti.
Miten suhtautua heihin, jotka eivät jaksa?
Oletko ohittanut heidät kummallisina tapauksina vai oletko syyllistänyt heitä mielessäsi?
Oletko itse samassa jamassa ja kärsit, kun näet heidänkin kärsivän?
Jokainen suhtautuu ns. lapsiasiaan omista lähtökohdistaan käsin, mutta miten hän kohtaa kärsivän perheen?
Haluaisin kääntää meidät kaikki katsomaan Jeesuksen opetuksen ydintä, joka oli aina heikomman, kärsivän ja köyhän puolella. Hän ei missään vaiheessa asettanut taakkoja heikkojen kannettavaksi, eikä ikinä opettanut minkäänlaiseen pakkosynnyttämiseen autuuden ehtona. Hän asetti pienen lapsen uskon esikuvaksi.
Jeesus opetti uskon esikuvalla, että lapsi uskoo ja luottaa isään, niinkuin uskovainen luottaa Jumalaan, Taivaan Isään, eikä ihmisoppiin.
Äiti on luotu kivulla synnyttämään, mutta ei pakkosynnyttämään.”
***
Kiitos tästä s-postiini tulleesta tosi paljon ajatuksia herättävästä ja sydänjuuria lämmittävästä kirjoituksesta! Kunpa vl-liikkeessä olisi vapaus ja avoimuus ilman minkäänmoista pelkoa puhua tästäkin asiasta, ettei kenenkään tarvitsisi näinkin viisaita ajatuksiaan piilotella liikkeen sisällä ja tuoda niitä julki vain näin minun blogini kautta. Mutta avoimuutta odotellessa tyydymme nyt tähän ja olemme jopa hirmuisen kiitollisia, vai mitä? Ainakin minä olen 🙂
Kommentti s-postin kautta:
”Sain juuri luettua loppuun Taivaslaulun. Kädet pusertuvat ristiin. Rakas Jumala, kiitos että olet antanut tälle kirjailijalle taidon sanoittaa minun tunteeni, ajatukseni, hätäni. Minun ja tuhansien muiden väsyneiden ja romahtaneiden ja romahduksen partaalla taistelevien hätä.
Kirjassa Aleksi kävi stereilisaatiossa sillä aikaa kun Vilja makasi psykiatrisella osastolla odotellen kaksosten syntymää. Voiko suurempaa rakkauden tekoa olla. Hän tiesi mikä järkyttävä ristiriita asuu Viljan päässä ja hän armahti vaimoaan ottamalla vastuun perheestään, jo olemassaolevista lapsista ja halusi että hänellä riittää voimat siihen, että voisi tukea vaimon pääsyä kuopasta, joka imee mustanaukon lailla, hajottaa mielen sirpaleiksi, todellisuuden pirstoen palasiksi, jolloin jäljelle jää vain hullu nauru. Siellä minäkin olin.
Päivämiehessä 25.9. Johanna Lumijärvi ottaa kantaa kirjaan ja toteaa, että ”Rauhalan kirja kertoo kuvitteellisen, mutta mahdollisen tarinan lestadiolaisperheen elämästä ja ratkaisusta lasten saantiin liittyen. Rauhalan kertomus ei ole meille esimerkki oikeasta ratkaisusta, vaan yksi kertomus niiden monien kertomusten joukossa, joita kuulemme eri ihmisten toiminnasta, koettelemuksista ja elämäntilanteista.”
Niin vaikeaa on kohdata hätä. Koko kolumnissaan Lumijärvi ei pysty ottamaan esiin lopenuupuneen äidin hätää. Sen sijaan hän kirjoittaa: ”Keskustelut muiden uskovaisten kanssa ja halu elää Jumalan lasten rakkaudessa auttavat tekemään Jumalan mielen mukaisia päätöksiä. Elämänvalinnoissamme olkoon ylimpänä ohjeena Raamatun sanat ja laupaukset. Jumala suojelee elämää, lapset ovat Herran lahja (Ps.127:3)
Niin, ensin pitää ainakin olla tosi tosi väsynyt, uupunut ja hajota ja rikki mennä palasiksi ja sitten voidaan alkaa keskustella uskonystävien kanssa pitäisikö nyt ajatella äidin vointia ja sallia ehkäisy. Ei oo mitään tajua siitä miten tapahtuu ihmisen uupuminen, kauanko kestää mustanaukon imusta nousta. Voi meitä uskonnon uhreja, kun meitä pelolla hallitaan. Muistakaahan sisaret olla VAROVAISIA tehdessänne ratkaisuja, ettei vaan aleta yhtään liian aikaisin ehkäisyä käyttämään, että jos vaan on vähän väsynyt, niin ei silloin vielä kannata ajatella omaa jaksamistaan…hohhoijaa.”
”Vuokkopuokon välitystoimistoon:
Omat polut – sivustolla nimimerkki Martinus kirjoittaa seuraavaa:
”Israelin kansan ollessa luvatun maan porteilla kahdestatoista vakoojasta 10 oli vääriä todistajia ja epäuskon saarnaajia. Media on täynnä tässäkin asiassa näitä epäuskon saarnaajia, joiden mielestä lapset syöksevät meidät perikatoon. Ei pidä uskoa näitä.
Tarvitaan Joosuan ja Kaalepin uskonsaarnaa: vaivaa, murhetta ja huolta on edessä, mutta varmasti jaksamme ja voitamme, sillä Jumala on meidän kanssamme, evankeliumissa on voima sen uskomiseen.
Luther lohduttaa epäileväisiä: Jumala lahjoittaa lapset. Hän ne myös ruokkii.”
Tämä on meille tuttua saarnaa. Uupuneen äidin korvissa tuollainen vaivan, murheen ja huolen kantamisen pakko on välttämätöntä, vaikka voimat olisivat lopussa. Evankeliumin pitäisi auttaa jaksamaan, mutta kun silti uupuu, annetaan ymmärtää, että on uskon puute. Syyllistyy uskon puutteesta, kun ei jaksa. Ei ihme, jos tuntee kuulevansa ”paksua tavaraa”.
Jos tällainen äiti tai isä kysyy raamatullisia perusteita pakkosynnyttämiseen, niitä ei tule. Jo kysyminen on epäuskon saarnaa.
Tai sitten tarjotaan hattua – siis hattua.
Oliko se Luther, joka ensimmäisenä kehoitti kuvaannollisesti nostamaan hattua, jos joku kohta Raamatusta ei uskolle aukene?
Lapset ovat ehdottomasti Jumalan lahjoja. Mutta ei Jumalallakaan ole missään ehkäistyjä lapsia. Hän on kaikkitietävä ja näkevä. Jotkut sanovatkin osuvasti, että sellainen vauvavarasto – oppi on taikauskoa.
Eikö kelleen tule mieleen, että Jumala on nähnyt tarpeelliseksi ihmisen keksiä ehkäisytapa, jotta lapsia tulee siinä suhteessa, kun niitä jaksaa hoitaa. Hän tietää varmasti ja näkee myös hoivaa vailla olevat lapset. Hän näkee myös ne lukemattomat lapset maailmassa, jotka kärsivät jopa aliravitsemuksesta ja kuolevat siihen.
Martinus ei tuonut mitään muuta raamatullista todistetta synnytyspakolle, kuin sen, että lapset ovat Jumalan lahja.
Se ei selitä pakkosynnytysvaatimusta mitenkään.
Samoin ei puhe Joosuasta ja Kaalepista liity pakkosynnyttämiseen lähellekkään.
Lpöytyykö lukijoista vihdoin joku, joka toisi sen kohdan esiin ensimmäisestä uskonkappaleesta, joka vakuuttaa pakkosynnyttämisen taivaskelposuuden ehtona?”
Montas lasta Lumijärvellä itsellään on? Niinpä niin…
[…] Ilola: Joillekin siunaus, joillekin helvetti…! Blogikirjoitus, Kotimaa24 […]