”SEN NÄKEE SILMISTÄ
Vain toinen äiti, saman kokenut osaa tulkita uupuneen äidin katseesta, millaista on. Miehet ja lapsetkin näkevät, mutta eivät ymmärrä.
Empaattisimmat miehet sentään tuntevat sydämen kielellä murhetta tilanteesta, mutta eivät voi sittenkään tietää, millaista on.
Taakka, jota pitäisi jaksaa kantaa, mutta ei vain jaksa. Haluaisi luovuttaa ja rukous nousee taivaaseen, että pääsisi pois ja anelee, että Taivaan Isä lahjoittaisi miehelle uuden vaimon, joka hoitaisi näitä rakkaita lapsia tuoreilla voimilla.
Kyllä, perheen isäkin voi olla huolesta sairas, nähdessään rakkaan vaimonsa uupumuksen ja yrittäessään osaltaan kaiken, minkä ehtii ja jaksaa. Arkiruljanssi on vain niin meluisaa ja vaikeaa hallita, kun yrittää toisenkin puolesta.
Siinä päällisin puolin monen uskovaisen perheen tilanne ennen ja nytkin.
Kaikilla perheillä eivät asiat mene samoin. Ihmiset kun ovat erilaisia erilaisine eväineen.
Alussa kuvattu uupuneen perheen tilanne ei ole vielä pahin. Raskainta on niissä perheissä, joissa äidin henkinen terveys jo pettää ja joutuu hoitoon, mutta silti ei ole lupaa ehkäistä uusia raskauksia.
Miesten tekemät julkilausumat ovat sanoneet niin. Yhtäkään naista ei ole ollut mukana laatimassa niitä lausumia. Miksi?
60-70-lukujen julkilausumat ehkäisyn kieltämisestä missään tilanteessa on yksinkertaisesti julmuutta.
Luitte aivan oiken.
Jumalan sana ei missään kohtaa Raamatussa, eikä varsinkaan Jeesuksen opetus ole edellyttänyt tällaista julmuutta äitejä kohtaan, jotka synnyttävät jokaisen Jumalan luoman lapsen maailmaan.Kukaan ei ole syntynyt Jumalan tietämättä. Siten ehkäistyjä lapsia ei Jumala ole luonut.
Tässä kohtaa on ihmisopin juuri – siis ihmisopin. Ihmiset, jotkut miehet, ovat oman ymmärryksensä kautta uskoneet, että Jumala on luonut lapsia, jotka eivät edes ole siinneet. Sopiikin kysyä, mikä on heidät saanut käsittämään tällaisen vääristymän. Ei ainakaan Jumalan sana, eikä Jeesuksen opetus.
Ensimmäinen uskonkappale ei opeta niin.
On suurta lahjaa, jos on terveyttä ja ajallista menestystä, niinkuin monissa uskovaisissa perheissä on. Löytyy jopa ihailtavia superäitejä ja isiä, jotka ovat energisiä ja hyviä organisoimaan suurenkin perheen luotsaamisessa. Kun perheen talouskin on kunnossa, voi arki olla kotona kaikille perheenjäsenille hyvää positiivisessa ilmapiirissä ja arjen vastapainoksi pystyy vielä järjestämään muutakin virkistävää.
Monilla ei ole näin. Heidän perheissään ilmapiiri kasvattaa pelkäämään jaksamista myös tulevassa omassa perheessä. Hyvin pärjäävissäkin perheissä pääsääntöisesti tytöt pelkäävät naimisiin mennessään suurperheen kasvua ja omaa jaksamista.
On varmaa, että todella harva uskovainen haluaisi suurta perhettä, koska tietää, kuinka vaativaa se on.
Toiset pystyvät siihen, toiset eivät. Mistä se johtuu?
Meillä kaikilla on syntyessämme perintönä omat geenit ja tulevalla aviopuolisolla omansa. Niiden yhteisellä ”pääomalla”, jotka itse Jumala on lahjoittanut, luodaan pohjaa yhteisen taipaleen selviytymiseen. Syntymälahjamme ovat kovin erilaisia ja siksi suurperheen äitiys ja isyys voi olla toisille jopa mahdottomuus riippuen monista eri tekijöistä.
Muistan kerran hätkähtäneeni äitienpäiväjuhlassa rauhanyhdistyksellämme. Puheen piti suurperheen isä, joka käytti sanaa perhehelvetti puhuessaan siitä, millaista arki voi toisinaan joskus olla ja kun oli vaimonsa kanssa miettinyt kysymystä ”sanoiko Jumala tosiaan niin”. Vieläkin puistattaa tuo sana – perhehelvetti.
Miten suhtautua heihin, jotka eivät jaksa?
Oletko ohittanut heidät kummallisina tapauksina vai oletko syyllistänyt heitä mielessäsi?
Oletko itse samassa jamassa ja kärsit, kun näet heidänkin kärsivän?
Jokainen suhtautuu ns. lapsiasiaan omista lähtökohdistaan käsin, mutta miten hän kohtaa kärsivän perheen?
Haluaisin kääntää meidät kaikki katsomaan Jeesuksen opetuksen ydintä, joka oli aina heikomman, kärsivän ja köyhän puolella. Hän ei missään vaiheessa asettanut taakkoja heikkojen kannettavaksi, eikä ikinä opettanut minkäänlaiseen pakkosynnyttämiseen autuuden ehtona. Hän asetti pienen lapsen uskon esikuvaksi.
Jeesus opetti uskon esikuvalla, että lapsi uskoo ja luottaa isään, niinkuin uskovainen luottaa Jumalaan, Taivaan Isään, eikä ihmisoppiin.
Äiti on luotu kivulla synnyttämään, mutta ei pakkosynnyttämään.”
***
Kiitos tästä s-postiini tulleesta tosi paljon ajatuksia herättävästä ja sydänjuuria lämmittävästä kirjoituksesta! Kunpa vl-liikkeessä olisi vapaus ja avoimuus ilman minkäänmoista pelkoa puhua tästäkin asiasta, ettei kenenkään tarvitsisi näinkin viisaita ajatuksiaan piilotella liikkeen sisällä ja tuoda niitä julki vain näin minun blogini kautta. Mutta avoimuutta odotellessa tyydymme nyt tähän ja olemme jopa hirmuisen kiitollisia, vai mitä? Ainakin minä olen 🙂
Nimettömältä:
”Kotimaapalstoilla tivataan jatkuvasti, että missä lestadiolaisten naisten ääni. Eipä paljon innosta kirjoittamaan, kun huomaa pilkallisen ja ylimielisen sävyn esim. Joonan hyvin perusteltuihin vastauksiin ja muutenkin.”
Tässä on taistelu meillä ihan jokaisella. Minusta sorruit itsekkin nyt pilkalliseen ja ylimieliseen sävyyn. Nämä keskustelut ovat vaikeita, kun sitä käydään pääsääntöisesti itse kukanenkin tahollaan sydänverellä. Kristuksen esimerkki on meille kaikille hyvänä ohjenuorana käyttäytymisessä myös täällä netissä.
Nimettömältä:
”Mikä oppi on muuttunut? Tuntuu, että meidän suurperheellisten pitäis yhtäkkiä olla muuttamassa käsityksiämme maailman virtausten mukaan. Jumalan sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.”
Saan usein äkäistä postia siitä, että vl-liikkeessä hyväksytään ehkäisy sairaiden ja uupuneiden kohdalla. Lisäksi moni on sanonut, että selibaatti ja varmojen päivien laskeminen sallitaan liikkeessä. Jos tämä on totta, minusta liikkeen oppi on muuttunut. Moni on sanonut myös, että pystyy ihan avoimesti puhumaan ehkäisystään leireillä ja ry:llä, eikä oel tullut tuomituksi. Oletko näistä asioista samaa mieltä?
Mun puolesta jokainen saa hankkia tasan niin suuren perheen kuin haluaa. Tästä ei näissä keskusteluissa ole kyse. Vaan siitä, että se suuri perhe pitää ottaa vastaan liikkeen saarnojen ja kirjoitusten perusteella -oli käytäntö kentällä sitten mikä tahansa- jokaisen uskovaisen vanhemman, mikäli mielii taivaaseen.
Eli tämä on keskustelua siitä, löytyykö Raamatusta perustelua pakkosynnyttämiselle vai ei.
Nimettömältä:
”Saamme vielä onneksemme elää omantunnon mukaan. Minulle henk.koht. jo ensimmäinen uskonkappale selityksinneen sanoo päivänselvästi asian. Täällä syytellään johtoporrasta, saarnamiehiä jne. Tämä on tasan omantunnon asia!!! Meillä on käytössä Taivaan Isän perhesuunnittelu; saimme 13 ihanaa lasta aivan lahjaksi. Nyt kun vanhimmasta päästä lapset ovat perustaneet perheitä, opiskelevat jne.tuntee ihmeellisen siunauksen elämässä.”
Kuulostaa tutulta Meilläkin on nyt helpottanut sen verran, että tilanne on tasan sama. Nyt kun ei ole enää niin pahaa uupumusta, perheestä pystyy nauttimaan täysin rinnoin.
Mutta jos lapsiasia olisi OIKEASTI pelkästään jokaisen omantunnon asia, liikkeessä ei tarvitsisi jatkuvasti saarnoissa ja kirjoituksisaa muistuttaa siitä, kuinka ”haluamme ottaa kaikki lapset vastaan” ja kuinka ehkäisy on syntiä. Viime suvareissa annettiin vielä myllynkiviuhkaus ehkäisijöille. Pelottelua tarvitaan, ettei porukka alkaisi ehkäisemään. Jos saarnapöntöstä alettaisiin saarnaamaan, että ehkäisy tai ehkäisemättömyys on jokaisen omantunnon asia, moni alkaisi ehkäisemään.
Nimettömältä:
”Ketään ei ”meidän yhteisössä” pakoteta uskomaan, eikä senpuoleen kenenkään puolesta voi uskoa, vaikka haluaisikin. Toistan: usko on henkilökohtainen asia, vaikka kotimaapalstoilla muuta yritetään sönköttää. : D ”
Sen perusteella, mitä itse jatkuvasti saan kokea, mitä ystäväni liikkeen sisällä jatkuvasti kokevat ja minkälaisia todellisia tarinoita just tästä asiasta saan jatkuvasti kuulla, en voi kyllä yhtyä mitenlään tähän näkemykseesi.
Ihmisiä painostetaan ihan hirvittävästi ”tekemään parannus” ja tulemaa vl-liikkeeseen tai pysymään siinä.
Kommentti s-postini kautta:
”Onko se vähän sama tässä ehkäisyasiassa kuin pedofiliakohussa, että ensin kovasti väitetään, että nämä uupumiset ovat ihan yksittäisiä, suurinosa perheistä voi hyvin. Ja sitten myönnetään, että joo onhan näitä tietysti enemmänkin, mutta me selvitämme tämän asian ihan oman liikkeemme sisällä, järjestämme äideille virkistyskursseja ja tuetaan perheiden jaksamista. Sitten vasta kun viranomaiset puuttuvat asiaan ja uhrit saavat äänensä kuuluviin on pakko katsoa totuutta silmiin ja aletaan myöntää että on ollut vääriä toimintatapoja.
Eli siis paljastaako se, että tätä ehkäisyasian käsittelyä ei haluttais millään julkiseksi ja koko kansan tietoisuuteen juuri sen, että tässä tapahtuu vääryyttä, alistamista, henkistä ja hengellistä väkivaltaa, ihmisoikeusloukkauksia? Siis rikoksia. Ja siksi tämäkin keskustelu haluttaisiin vaientaa ja Vuokkoa toppuutellaan. Halutaan jälleen suojella rikollisia eli niitä jotka painostavat ehkäisemättömyyteen. Eikä haluta asettua heikomman puolelle?
Olisin itsekin muutama vuosi sitten kauhistellut tätä keskustelua. Mutta kun oma terveys romahtaa, joutuu väkisinkin avaamaan silmät. Eikä voi enää ohittaa, toistenkaan uupuneiden äitien katseita. Ilman omaa kriisiä olisin edelleen siellä fariseusten joukossa vahtimassa toisten äitien vatsoja, kenelle tulee vauva ja kenelle ei ja miksei noille tule vieläkään vauvaa…
Oman uupumuksen ja kriisin kautta olen saanut löytää armollisen Jumalan. Kelpaan väsyneenä ja vähävoimaisena ja sellaisena joka käyttää ehkäisyä. Vapahtajan katse ei vaadi minua uhraamaan itseäni.”
Kommentti s-postini kautta:
”Vuokko!
Puhut vieläkin pakottamisesta ja kuinka seurapuheissa annetaan ymmärtää sitä ja tätä. Esim. viime suviseurapuheet olivat niin lämpimiä ja ihania. En todellakaan koe painostamisina ko. asioita. Sitäpaitsi seurakuntaan kuuluvat niin neuvon, nuhteen kuin opetuksen sanat. Ja mitä netin kautta olemme kuunnelleet, puheet ovat ruokkivia ja lohduttavia. Minulle niissä kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Toivonkin, että jos joku ihmettelisi jotakin minun tekemistäni tai käytöstäni, tulisi puhumaan ja neuvomaan. Ei se ole hengellistä väkivaltaa, vaan aitoa kanssakulkemista.
Ps. olen kyllä koko elämäni ajan nauttinut ja iloinnut lapsistani (en ainoastaan nyt), mutta kirjoitussävyni ei todellakaan ole tarkoitus olla piikikäs, vaan ihan toisinpäin. Nautitaan ruskasta!”
Miksi sitten sinun ystäväsi kokevat erilailla seurapuheet kuin suurin osa meistä tavallisista lestadiolaisista? Vastaus lienee puheen kuulijan sydämen tila. Kun sydän alkaa luopua Jumalasta, Luoja ei näykään enää kaikkivaltiaana, elämän antajana ja ylläpitäjänä,vaan tilalle tulee oma järkeily. Uskon kautta me ymmärrämme..( ei niin, että ymmärryksen kautta me uskomme).
Eikä Raamattu neuvokaan pakkosynnyttämiseen. Sitävastoin sieltä nousee hienoja kuvauksia lapsista ja lasten vastaanottamisesta Herran lahjoina. Kun taas ehkäisyyn ei näytä perusteita löytyvän. Kaikki on lahjaa, usko ilman omaa ansiota, aivan armosta.”
”Vuokko! Puhut vieläkin pakottamisesta ja kuinka seurapuheissa annetaan ymmärtää sitä ja tätä. Esim. viime suviseurapuheet olivat niin lämpimiä ja ihania.”
Seurapuheissa puhutaan usein siitä, kuinka lähestyä sellaista uskonystävää, jonka paikka on usein seuroissa tyhjänä. Häntä kehotetaan lähestymään kysymyksellä: ”mitä sinun rauhaasi kuuluu?” tai kysymään suoraan, miksi ei ole näkynyt seuroissa. Tästä johtuen sitten seuraväki tosissaan puhujan neuvot ja lähestyy huolensa kanssa sellaista, jota ei ole näkynyt tarpeeksi usein seuroissa.
Tässä mennään hirmu helposti painostamisen puolelle. Esimerkiksi itselläni oli täysi työ selvitä arjesta, enkä selvinnytkään ja siihen saumaan kun joku tuli vielä ahistelemaan seuroissa käymisillä, niin ei se kyllä tehnyt mitään muuta, kun lisäsi vain taakkaani.
Puhut, että jokaisella on vapaus kuulua tai olla kuulumatta liikkeeseen. Miksi sitten koko ajan ahistellaan puhutteluilla jos joku päättää jättää liikkeen? Mitä IHMEEN VAPAUTTA SEMMOINEN ON???
Jatkuvasti muistutellaan, joka käänteessä ja väänteessä puhutellaan ja pelotellaan.
Ja vielä semmoiseen yhteisöön pitäisi tulla takaisin, jossa ”hakataan” henkihieveriin ihmisiä. Johan on kumma!
Taas pukkaa kommenttia s-postini kautta:
”Sinä uupunut äiti, joka kirjoitit kommenttisi Vuokon sähköpostin kautta, kiitos sinulle erittäin hyvän ja arvokkaan puheenvuorosi tuomisesta meille kaikille! Uskon, että sanoitit hyvin monen – monen uskovaisen äidin tuntoja ja ajatuksia. Tulit sen kautta lähelle sydäntäni, vaikken tiedä ollenkaan, kuka olet.
Aloitit: ”totta on, että rakentava keskustelu kantaa pdemmälle kuin syyttely. Agressiivisen argumentoinnin takana onkin usein pelko, ettei tule kuulluksi. No miten sitten kohdata tällainen hätääntynyt tai avoimen agressiivinen ihminen? KUUNTELEMALLA. Ja sanomalla, että kerro lisää, että ymmärtäisimme paremmin. Pystymmekö tähän, vl-uskovaiset?
Vai tuomitsemmeko kriittiseksi, väärähenkiseksi, katkeroituneeksi tai seurakuntaa vastaan nousseeksi?”
Aikoinani kuulin läheiseltä nuorelta, joka halusi virittää keskustelua itselleen ajankohtaisesta kipukohdasta ystäviensä kanssa, että huoneeseen laskeutui jäätävä ja paheksuva hiljaisuus, Eikä kukaan halunnut asiasta keskustella. Häntä ohjattiin jonkun puhujan luo. Eli pelko on jo kysymysten edessä niin voimakas, että se estää kysymästä.
On opetettu pelkäämään kysymyksiä ja perusteita. Samoin on opetettu pelolla suhtautumaan omasta mielestä nouseviin kysymyksiin. Ne ovat epäuskon saarnaa, sielunvihollisen kuiskutuksia tai lievimmillään epäilyksiä. Siksi ymmärrän hyvin, kun kerrot pelosta, ettei tule kuulluksi.
Toisaalta kerrot, että olet omien ystäviesi kanssa voinut puhua po. asiasta. Silti on kehoitettu puhumaan asiasta seurakunnan keskellä.
Kaikki tiedämme, mitä tämä tarkoittaa – valitettavasti.
Pelon lietsominen ja pelolla hallitseminen on vakava asia. On aina ollut ja tulee olemaan.
On tervettä pelkoa, mutta on myös sairasta pelkoa.
Tässä kohtaa on ymmärtääkseni ”värisuora” 60 – 70 – luvun harha-ajan julmaan opetukseen.
Siitä esimerkkinä kuvailet seuraavaa:
”Entäs sitten kun mennään seuroihin? Siellä saarnataan tiukkaa tavaraa ja se ahdistaa suunnattomasti. Sitä kauhistellaan, kuinka maailma nyt on hyökännyt meitä vastaan ja kuinka me uskovaisina haluamme jättä lapsiasian Jumalan haltuun.”
Kaikki puhujat eivät oman kokemukseni mukaan syyllisty ”tiukkaan tavaraan”, mutta ymmärrän hyvin, kuinka ahdistavalta sellainen tuntuu. Sanoinkuvaamattoman julmalta uupuneen mielessä.
Täysin toisenlainen tuulahdus tuli taas 13 – lapsisen perheen äidiltä.
Äkkiseltään piirtyi kuva tehopakkauksesta, joka on suuresta urakastaan selviytynyt uljaasti, eikä ymmärrä alkuunkaan, miks eivät kaikki pärjää. Jonkinlaista tuohtumusta tuntui kuitenkin olevan, kun täällä jatkuvasti ”sönkötetään” näistä kipukohdista kaikenlaista.
Itse hän kuitenkin sanoo, että tuntee kuin pitäisi yhtäkkiä muuttaa käsityksiään maailman virtauksien mukaan ja ”JUmalan sana on sama eilen tänään ja iankaikkisesti”
Olen hänen kanssaan prikulleen samaa mieltä Jumalan sanan muuttumattomuudesta. Mutta tulkinnat näköjään muuttuvat välillä uskovaistenkin keskuudessa, kun katsomme vaikka pelkästään omana elinaikanamme, saatikka ennen sitä.
Tuttuakin tutumpi ilmaus tuli häneltä, että jo ensimmäinen uskonkappale kertoo hänelle asian, tarkoittaen tätä po. ehkäisyasiaa.
Niinpä taas kerran luin tarkkaan läpi Lutherin selityksetkin ensimmäisestä uskonkappaleesta.
Yllätys-yllätys, siellä ei todellakaan mikään kohta osoita, että synnytyspakko olisi oikein.
No mitä on synnytyspakko?
Se on sitä, että vaikka äiti tuntisi ja tietäisi, että hänen voimavaransa ovat perheessä liian lujilla monien eri syiden vuoksi, hän ei saa kuunnella omaa jaksamistaan, vaan on velvoitettu KAIKEN UHALLA jatkamaan mahdollisuutta tulla raskaaksi yhä uudestaan ja uudestaan. Ylikuormitusta ei ole lupa estää, vaikka se johtaisi mielisairaalaan, Se osoitetaan synniksi, joka johtaa ulos jumalanlapseudesta.
Vahvojen selviytyjä-äitien on kenties vaikea ymmärtää tällaista puhetta.
Vahvojen heikkous usein kätkeytyy tällaiseen.
Selviytyjät eivät usein edes tunnista niitä, jotka eivät jaksa. On helppo ohittaa – tai sitten asia onkin niin vaikea kohdata, että torjuu sen.
Jäinkin ihmettelemään, miksi 13 – lapsisen perheen äiti ei puhunut yhdestäkään uupuneesta äidistä? Luuleeko hän, että tässä puhutaan normaalista väsymisestä, jota kaikki tunnemme ja joka menee ohi levon ja ruuan myötä?
Silti me kaipaamme ylläolevan 13 – lapsisen reippaan äidin selvennystä, mikä kohta ensimmäisessä uskonkappaleessa vakuuttaa häntä henkilökohtaisesti pakkkosynnyttämisen oikeutukseen?
Vielä haluaisin puuttua lyhyesti SRK:n ja puhujien syyttämiskysymykseen ehkäisyasian ympärillä.
Henkilökohtainen käsitykseni on, että siellä sitä vasta pelkoa on, vaikkeivat sitä myöntäisikään.
Pelko, että jos sanoudutaan selkeästi irti synnytyspakosta, kaikki äidit alkavat kuunnella jaksamistaan. Heh, onkohan tervettä vai sairasta pelkoa!
Toiseksi, nyky-yhteiskunnassa voi hyvässä lykyssä joutua vaikka ihmisoikeusloukkauksista syyllistetyksi.
Kaikkein suurin pelko on, että tekee kuolemansynnin, jos alkaa opettaa vastoin Jumalan tahtoa, koska tämä asia on lapsesta asti tulkittu näin.
Viimeiseksi: kuka puhujista uskaltaa edes lähteä avaamaan ehkäisyn raamatullisten perusteiden kysyntää?
Tiedämme, historia kertoo, miten sellaiselle on käynyt.
Tämän asian ratkaisemiseksi en näe parempaa avainta, kuin kuulostella, mistä kuuluu Hyvän Paimenen opetu ja ääni, joka ei milloinkaan lastaa heikkoja ja kärsiviä, on lempeä kaikkia pieniä ja vähäosaisia kohtaan ja haluaa auttaa ja lohduttaa.
Lutherin ensimmäisen uskonkappaleen selityksen mukaan saamme käyttää toisten ihmisten apua elämässämme, vaikka luotammekin Jumalan johdatukseen. Siksi Hän on antanut ihmiselle järjen, jonka avulla lääketiede pystyy auttamaan heikkojakin äitejä selviämään elossa ja toimintakykyisinä, kun apua otetaan vastaan.”
S-postini kautta kommentti:
”Keskustelua on hyvä ja tarpeellista käydä. On ihmisiä, jotka elävät jaksamisen äärirajoilla, katkeamispisteessä. On ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä elämään. On erilaisia ihmisiä, erilaisissa elämäntilanteissa, erilaisista kasvuoloista, erilaisilla ystävillä siunattuja. Yksi yhteinen piirre kaikilla ihmisillä on. Jumala on meidät kaikki luonut.
Monesti ihminen ei ymmärrä toista ihmistä. Omassa ajattelussa on jotakin niin vahvaa, jotain mihin ne ovat kiinnittyneet. Monella vanhoillislestadiolaisella ajatukset ovat kiinnittyneet pelon tunteeseen. Tuon pelon siemen kylvettiin mitä julmimmalla tavalla hoitokokousvuosina ihmisten mieliin. Minäkin, joka olen 90-luvun nuori olen elänyt tuossa pelossa, tunnistamatta sitä. Olen itse ollut tuota pelkoa levittämässä omalla toiminnallani, arvioimassa toisen ihmisen uskoa tapojen ja tottumusten mukaan, tuomitsemassa helvettiin mitä pienemmistä syistä. Esimerkkinä mainittakoon lasten videoiden katselu.
Minut pysäytti perhepiirissä tapahtuneet kauheudet, ihmisen tekemät julmuudet toiselle ihmiselle, jotka vaikuttavat vielä vuosikymmenten jälkeenkin perhe-elämäämme. Voimavarat olivat niin vähissä, että ratkaisuja oli välttämätöntä tehdä.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ongelmat ikään kuin vieritetään yhteiskunnan vastuulle. On toki hyvä, että kannustetaan hakemaan apua. Samanaikaisesti sisältäpäin tuleva vahva viesti kuitenkin määrittää (Lapset on Herran lahja) avun rajat. Tämä yhteisön paine voi pahimmassa tapauksessa vesittää yksittäisen ihmisen toipumisen kokonaan.
Jumala antoi ihmiselle kaksi tärkeää tehtävää, viljelyn ja varjelun.
Viljely on uuden synnyttämistä ja kasvun mahdollistamista. Viljely ei tarkoita jotain tiettyä asiaa, kuten ihmistä vaan kaikkea elävää ja olemassa olevaa. Varjelu on sitä, että tästä olemassa olevasta pidetään hyvää huolta, sitä vaalitaan sydämestä ja kaikesta sielusta asti. Varjele hänet kaikelta pahalta, että se kaikki hyvä, mikä on Jumalasta hänessä näkyisi.”
Lisäys: tämä kommentti on vl-isältä.
S-postini kautta kommentti:
”Hei. Pyysit keskustetua kotimaa blogissa.
En malta olla kommentoimatta. Itse olen ison perheen äiti ja vanh. lestadiolainen. Kuulun siihen joukkoon joka äidin hengen menon uhkan vuoksi ehkäisee. Syistä en sen enempää halua avata, enkä siitä mikä keino on käytössä.
Silloin kun asía oli akuutti, niin äitini, siskoni ja ystäväni ( kaikki uskovaisia) kehoittivat tekemään jotain ettei lapsia enää tule.
Ystävät tietävät asiasta ja meille se on hyväksytty asia. Kyllä olen useille sanonut että meille ei voi tulla enää lapsia. Ensiksi tulee hiljaisuus ja sitten vaivautuneisuus ja sitten uteliaammat kehtaa kysyä mitä on tehty. Ihan kun sillä olisi asiaan jotenkin vaikutusta. Olen sanonut että on yksityisyys asia.
Silti en voi asiaa ( mistä lie pelosta se kumpuaa???)esim yleisessä naistenillassa kertoa. Kyllä siitä sellaisen leiman saa otsaansa.
Myönnän, että olen tosi huojentunut kun vauvoja ei enää tule. Elämä on ihan riittävän rankkaa jo * lapsen kanssa ja hermo ei vaan meinaa kestää sitä meteliä ja asioiden paljoutta. Mutta sitä Ei voi sanoa kenellekkään. Ei niin saa ajatella. Heti leimataan että se on se synti mikä laittaa ajattelemaan noin.
Toinen äiti kielsi uskon, kun ei halunnut lapsia enää. Sitä sitten ” märehdittiin” vähän joka piireissä. Eräs puhuja kanssakeskustelussa tosesi toiselle että se on se synti. Haloo!!! Se on se väsymys ja asioiden paljous, raskaudet ja vauva aika toisensa jälkeen kuluttaa.
Paljon on sitä että” sielunvihollinen vaan kiusaa..” Kun elää ja on kiinni sosiaalisessa yhteisössä ei siitä voi vain lähteä. Itsellä on paljon ristiriitoja, mutta kuka helvettiin haluaa? ? Sepä se. Ja sitä että koko siioni itkee ja kauhistelee kun se kielsi. Ihan kamalaa ja plaa plaa plaa.
Toisaalta usko tuo valtavasti turvaa ja lohdutusta…Sitä ei kuulema tarvitse olla kuin sinapin siemenen verran niin perille pääsee. Näillä mennään
Pikku purkaus. Mielenkiinnolla seuraan keskustelua.
T:Anonyymi”
* laitoin lapsilukumäärän tähdellä, jotta sen perusteella ei voi kirjoittajaa tunnistaa. Kirjoittaja oli kyllä laittanut sen ihan oikealla luvulla.