Joka päivä Jumalan kämmenellä

Kiitos tästä Mika!

”Herra Jumala, anna armossasi meille rauha.
Ei ole ketään toista, joka voisi taistella puolestamme,
paitsi yksin sinä, Jumalamme.” – M. Luther

Tämäkin on myös totta:

Vanhurskaan rukous voi paljon. Jaak. 5:16

Kiitos, että rukoukset monet, monet kuulit sä. Kiitos, että pyynnöt toiset
eivät saaneet täyttyä. Kiitos, kun mä hädässäni avun saan sun kauttasi. Kiitos, että synneistäni vapahtavi Poikasi.

Virsi 341:2

Ylös herätä, Herra Jesu, sinun voimas, ja tule, että me sinun lohdutukses ja varjelukses alla kaikkein syntein vaaroista pelastetuiksi tulisimme; sinä joka elät ja hallitset, Isän Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa, yhdessä Jumaluudessa, ijankaikkisesta ijankaikkisehen, Amen.

Vanha Suomalainen Virsi- ja Evankeliumikirja, s. 463, Raumalla 1963.

On sanottu, että Jumala vastaa aina rukouksiin, mutta hänellä on siihen kolme eri tapaa: ”kyllä”, ”ei” ja ”ei vielä”. Ensimmäinen on helpoin ymmärtää. Yleensä se on ainoa tapa, joka mielletään rukousvastaukseksi. Muita on vaikeampi tunnistaa sellaisiksi. Toiseksi helpoin on käsittää, että Jumala ei vastaa heti, mutta vastaus tulee aikanaan. Jostain syystä hän joskus pitkittää vastaamista. Erään emännän puoliso tuli uskoon ja emäntä kertoi tohkeissaan, että hän rukoili asiaa kolmekymmentä vuotta ja heti Jumala vastasi. Tämä on oikea asenne. Kyllä Jumala vastaa, mutta tuo ”heti” saattaa viipyä.

Hankalin vastaus on ”ei”. Se ei tunnu vastaukselta lainkaan. Jos lapsi pyytää isältä leipäveistä, isä ei kenties anna, koska arvelee lapsen vahingoittavan sillä itseään. Kieltäminen on siis tässä tapauksessa vastaus, jopa erittäin hyvä vastaus. Lapsen pyyntöön suostuminen olisi saattanut olla lapsen kannalta tuhoisaa. ”Ein” sanominen ei ollut tylyyttä vaan rakkautta. Lapsi voi kokea sen isän ankaruutena tai epäoikeudenmukaisuutena, mutta joskus myöhemmin hän tajuaa isän olleen oikeassa.

Me emme Jumalan lapsina tiedä, mikä meille kulloinkin on parasta. On turvallista ajatella, että Isä tietää ja tekee aina oikein. Siksi rukoileminen on hyvin turvallista: vaikka rukoilisin väärin, saan oikean vastauksen.

Kerran Jeesuksen luo tuli nainen, jolla oli kova hätä. Hänen lapsensa oli vakavasti sairaana. Naisen kerrotaan olleen kanaanilainen, siis ei-juutalainen. Ahdistuneena hän huusi Jeesukselle: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni!” Nainen oli siis oikealla asialla, hänen hätänsä oli suurin mahdollinen, sillä hänen lapsensa tarvitsi apua, ja kaiken lisäksi hän puhutteli Jeesusta kunnioittavasti Daavidin Pojaksi.

Mutta sitten tulee yksi Raamatun kummallisimmista jakeista: ”Jeesus ei vastannut naiselle mitään.” (Matt. 15:23). Kuinka Jeesus voi olla noin tyly? Hänhän on epäkohteliaskin, sillä kyllä nyt jotain sentään kuuluisi vastata. Miten hän voi sivuuttaa ihmisen tuskan vaikenemalla?

Vaikenevaa Jeesusta on hyvin vaikea ymmärtää. Mutta ei tilanne taida silti olla kovin harvinainen. Eiköhän monen meidän elämässämme ole ollut aikoja, jolloin Jeesus näyttää vaikenevan. Vaikka kuinka rukoilen, taivas pysyy suljettuna. Jeesuksen vaikenemiseen täytyy olla jokin tärkeä syy.

Tekstissämme kerrotaan opetuslasten hermostuvan Jeesuksen vaikenemiseen. Jeesus ei ole kuitenkaan hermostunut. Sitten hän lopulta vastaa, mutta millä tavalla! Hän puhuu kuin ei tajuaisi laisinkaan naisen hätää. Hän ryhtyy puhumaan Jumalan pelastussuunnitelman aikajärjestyksestä, jonka mukaan pelastus tulee ensin juutalaisille ja sitten vasta muille. Jeesus sanoo aivan oikean ja tärkeän asian, mutta sillä ei näytä olevan mitään tekemistä naisen hädän kanssa. Nainen ei halua kuulla pelastushistorian oppituntia vaan jatkaa kiihkeää avunpyyntöään. Jeesuksen toinenkin repliikki on edellisen kaltainen, jopa vielä oudompi: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille.”

Nainen vastaa: ”Ei olekaan, Herra.” Nainen siis myöntää Jeesuksen olevan oikeassa, mutta jatkaa silti avunpyyntöään. Lopulta Jeesus yllättäen sanoo: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Ja siitä hetkestä tytär oli terve.

Mitä tämä erikoinen raamatunkohta meille opettaa? Jeesuksen näkökulmasta ainakin kaksi asiaa. Jeesus tiesi lopputuloksen ja siksi saattoi koetella naista. Hän tiesi, että nainen kestäisi koetuksen ja saisi lopulta avun. Koeteltu usko on parempi kuin koettelematon usko. Toinen asia on, että puhumalla ensin muista asioista Jeesus halusi opettaa naiselle jotain sellaista, mitä tämä ei olisi oppinut, jos olisi saanut vastauksen heti. Joskus Jeesus viivyttää meiltä vastausta voidakseen opettaa meille ensin jonkin muun tärkeän asian.

Naisen näkökulmasta tekstistä löytyy ainakin tällainen opetus: kun ihmisellä on hätä, on oikein mennä sen kanssa Jeesuksen luo. Rukouksen kohde oli oikea. Myös sinnikäs pyyntö oli oikea ja naisen tilanteessa ainoa mahdollinen. Mutta ennen ratkaisevaa avun saamista tapahtui jotakin. Kun Jeesus sanoo, että oikeastaan nainen ei ansaitsisi apua, nainen myöntää hänen olevan oikeassa. Hänen sanansa ”kyllä, Herra” ovat tärkeät. Hän hyväksyy sen, että Jeesus voi jättää hänet ilman apua.

Oletko kokenut joskus tällaista? Rukoilet ja rukoilet ja rukoilet ja sanot Jumalalle, että hänen pitää auttaa sinua. Olet rukouksessa kestävä, niin kuin pitääkin. Mutta sitten jonain päivänä oivallat uuden näkökulman ja sanot: ”Tapahtukoon sinun tahtosi. Tee niin kuin haluat. Sinä olet Jumala, en minä. Suostun siihenkin, että et vastaa.”

Herra, kiitos että kuulet kaikki rukoukseni. Kiitos niistä päivittäisistä rukousvastauksista, joita en ole osannut sellaisiksi lainkaan nimittää. Kiitos niistä vastauksista, jotka vielä viipyvät, mutta ovat varmasti tulossa. Kiitos niistäkin, joissa sanot minulle ”ei”. Kiitos että se tapahtuu minun parhaakseni. Kiitos että olet rukouksia kuuleva Jumala. Kiitos että saan jäädä luottavaisesti sinun hyvien käsiesi suojaan. Aamen.

Eero Junkkaala, Miten rukoilla?, Askelia rukouksen maailmaan, s. 18-23, Kirjapaja Oy, 2003.

Tässä kevennyksenä kaksi vitsiä:

Mies poikkeaa noutopizzeriaan. ”Leikataanko pizzanne neljään vai kahdeksaan palaan?” kysyy myyjä.
”Neljään”, vastaa mies. ”En millään jaksa syödä kahdeksaa.”⁠

”Tohtori, tämä yskä häiritsee työtäni.”
”Mikä olette ammatiltanne?”
”Olen murtovaras.”

Olipa kerran naishenkilö joka tuli tunnontuskiin harjoittamansa elämäntavan vuoksi ja meni siltä seisomalta kirkkoon, kun ovi oli auki ja herra paikalla.

Näinen lähestyi kirkkoherraa ja halusi ripittäytyä, jonka jälkeen hän kysyi, että onko mitään mahdollisuutta pelastua, vai joutuuko hän helvettiin. Papin tunnekuohu kaiken paljastuksen jälkee oli hyvin ristiriitainen, oli kylmä ja hiki yhtäaikaa, ja silmät leimuten hän sanoi naiselle, – Ei mitään mahdollisuutta ole pelastua, mutta helvetin tuli ehkä kärventää pois kaiken synnin johon olet itsesi kietonut päästä kantapaahän asti. Ota se vastaan kiitollisuudella.

Papin tulikivenkatkuista jylinää säesti tummien pilvien kiivas vaellus ja ukkonen , joka räsähti ihan päällä niin että lasimaalaukset ikkunoissa kilisi, ja taivaan tiheästi halkaiseva salamointi muistutti taivaan pojista jotka rakastuivat ihmistyttäriin.
Seuraava salama osui kirkkoon suurella raivolla ja sytytti hetkessä vanhat kuivat puut ilmiliekkeihin, samaan aikaa kun suurin kattopalkki putosi papin päälle ja hän kaatui luut ratisten kirkon lattialle.

Nainen juoksi karkuun kun ovi oli auki, mutta tulipalo levisi vauhdilla eikä pappia voinut kukaan pelastaa. Hänen kärventyneet jäännöksensä löytyivät sitten, kun palo saatiin sammutettua ja hänen mustuneet pyhänjäännöksensä laskettiin siunattuun maahan.
Mutta nainen meni elämään, hän oli pelastunut ja ajatteli, että antaisko papille anteeksi hänen sanansa vai jättäiskö Jumalan huomaan, kun hän näyttää tietävän mitä tekee.

Myönnän että tarina on kopio, tosin muunneltu, muuttaminen tai väärentäminen ei tee siitä minun tarinaa, joten älkää lukeko tätä minulle ansioksi, Perusjuttu on laina, mutta en muista mistä.

Vielä yksi kevennys:

Vangilla oli karatessa musta vyö.

Uakovainen pappi juuri voikin sanoa, että joutuu helvettiin, koska helvettiin pitää uskoa, ei sitä muuten ole.
Mistä tuo nainekaan olisi tiennyt pelätä helvettiä jos ei pappi olisi siitä joskus kertonut.
Eivät tiedolliset puhu helvetistä, uskovaiset puhuvat. Nainenkin uskoi, koska pelkäsi.

Sinäkö olet oikein lukenut minun kommetteja ja uhrannut aikaasi miettimällä, että kuka ja mikä minä oikein olen.
Tämä oli hauska kevennys.

Vai oliko se kevennys?