Joulun huuma hehkuttaa mieltä – ellei! Tonttuilut sikseen. Ne ovat aikuisten satu lapsille kaupallisine lahjoineen. Entä joulukadun tavaratalon ikkunaan tai kirkon kryptaan asetellut erilaiset seimiasetelmat. Hienoja. Lapsi katsoo vuoroin tonttujen lahjakkuutta ja seimiasetelman kapaloitua lasta. Ei lahjoja, ei erityistä vetovoimaa. Olen miettinyt, milloin kristityt vanhempina alkavat totutella lastaan lahjatonttujen ja joulupukin tulon sijaan siihen, ettei keskeisintä olekaan Korvatunturi vaan jotakin, mitä tapahtui Betlehemissä ajanlaskumme alussa. Ja on totta ei vain jouluna vaan joka ikisenä elämän päivänä.
Miten joulun juhlinta todistaa Jeesuksesta vapahtajanamme? Evankeliumi luetaan eri tilaisuuksissa, mutta epäilen, että sitä ei pysähdy monikaan sana sanalta kuulemaan ja mieltämään. Se on liian tuttu juttu – enemmänkin kuin Turun Joulurauhan julistus, johon tänä vuonna tulee uusi julistaja, erityisesti vanhaa suomea opiskellut henkilö, jotta ääntämys olisi autenttinen. Meille ei enkelien ilmoitus evankelistan mukaan menisi perille millään suomella, jos alkuperäistä kanonisoitua muotoa haluttaisiin. Meneekö suomeksikaan?
Ihmiset ovat enkeliaddikteja nykyään. Jarl Kullen näyttelemässä ”rohkeassa” ruotsalaiselokuvassa kysyttiin aikoinaan 1960-luvulla: Enkeleitä, onko heitä? Nyt monet uskovat siihen paljon enemmän kuin että jouluna Jeesus syntyi enkeleitä vahvemmaksi välikädeksi ihmisten ja Jumalan, Luojansa kanssa. Enkelikokemuksista kirjoitetaan kirjoja, joilla on vankka maallisten kustantamoiden lukijakunta. Jos joku kirjoittaa vastaavasti Jeesuken kohtaamisesta, häntä pidetään hurmahenkisenä ellei suorastaan hulluna. Kustantajaakin on vaikea löytää, ellei kuulu johonkin rahakkaaseen viiteryhmään (lahkoon).
Joulu saa minut ajattelemaan ainaista ongelmaamme. Julistaaksemme Jeesuksen merkitystä kristillisen kirkon opissa ja elämässä on turvauduttava traditioon, kirkkopyhiin teksteineen, sakramentteihin, ajanlaskuun joka on mennyttä. On pidettävä kiinni seurakuntajärjestyksestä ja kirkon hierarkiasta, joissa valitaan juhlallisesti em. kirkon kalenteria, juhlapyhiä yms. ja asetetaan esille edustavia kirkon johtajia. Annnetaan arvovalllalla vaikutelma, että juhlittava Jeesus on nyt lähempänä kuin koskaan. Piispan läsnäolon ansiostako? Joulun, pääsiäisen, helluntain pyhäpäivien aikataulun ansiostako? Tekeekö joulu nykyään lapsille/aikuisille iloisen mielen sanomasta, että Jumala on syntynyt keskellemme? Mitä se ylipäätään merkitsee meille joulun juhlijoille.
Olen kyllästynyt ruokaresepteihin! (Ikä alkaa painaa!!) Olen kyllästynyt ylenpalttiseen avustusten pyytelyyn, koska olen maksanut yli varojeni jo kauan, kun en kehtaa sanoa, etten enää voi entisessä määrin. Joulun odotus on ahdistava aika. Ne jotka puhuvat joulurauhasta, voisivat antaa joskus rauhan myös tavallisille ihmisille, arjen eläjille, joilla KENTIES ONKIN JOKAPÄIVÄINEN JEESUS seurassaan. Joka ei kysy erikoista juhlaruokaa, ei saunarituaaleja, ei lahjamäärää, ei sukutapaamisia milloin väkinäisemmin tai helpommin.
Jeesus kysyy halukkaita sukujuhlaansa kanssaan! EI MUUTA. Se on syntymäpäivä ilman kakkuja ja kynttilöitä. Hän ei puhalla yhtään vuosikynttilää sittemmin sammuksiin. Ei lauleta Happy Birthday-laulua. Eikä Jeesus välitä, jos traditionaalit hanget ja nietokset menevät meillä sulaksi sohjoksi. Idea ei olekaan erikoistilasta, vaan arkisesta/pyhäisestä/jokapäiväisestä pyhyyden läsnäolosta ja Jeesuksen ”uudelleensyntymisestä” meille nyt eläville, kaikille nyt eläville ajasta toiseen.
Synnyin aikoinaan kevään lapsena, vuotta myöhemmin kuin esikoinen. Perheeseemme syntyi seuraava lapsi 3 vuotta minua myöhemmin (välissä äitini keskenmeno). Seuraava, kuopus, 1,5 v. myöhemmin. Syntymät olivat meille hyvin luonnollinen kasvutausta. Jumalaa kiitän siitä, että vanhempani olivat siihen aikaan niin jumalisia kuin olla saattaa. He elivät joka päivä Lutherin raikkaassa uskossa: ei lakia yli evankeliumin. Kasvoin onnellisena, vaikka syrjäytettynä 2. lapsena. Sainhan ottaa kuitenkin vastaan kaiken, minkä uskoin vanhempieni antaman esikuvan mukaan: Jeesus oli keskellämme. Hän oli perheemme 1. lapsi jouluisin. VELI, jota rakastin, vaikken voinutkaan nähdä muuta kuin alttarimaalauksista. Näkymätön veli, tuki, opastaja MINULLE jne. Oli hänen synttärinsä! Lauloimme, tanssimme ja iloitsin hänestä kaiken aikaa.
Luultavasti olin tässä yksin lukuunottamatta isosiskoani. Ei ole mahdollista puhua Jeesuksesta ADOPTIOVELJENÄ/VELIPUOLENA (avioton) noin vain vanhemmilleen saati muille läheisilleen, jos ”kaikki on kunnossa” etkä ymmärrä neitseestä sikiämistä kun ei ilmeisesti oma teologi-äitikään. (Hän tunnusti ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että oli aina ollut piinattu uskontunnustuksen neitseys-vaatimuksen kanssa). Opin pian, että Jeesus-veli oli mielikuvitukseni tuote kuten monet eideettiset ilmiöt, joita minusta tutkittiin. Punahilkka ja susi ilmestyivät detaljoituina kuvina seinälle lasten makuuhuoneessa. Jeesus ei pelottanut seimessään – hän oli kuin rakastamani Hannele-sisko. Toinen asia on, kun hän joutui sittemmin pääsiäisen aikaan ristille. En vieläkään voi katsoa historiallisia gladiaattori yms. elokuvia. Keskitysleitrielokuvat ajavat minut syvälle. Veljeni JEESUKSEN VIIMEISTEN ELINAIKOJEN TARINA PASOLININ MUKAAN ON TAPPAVAN KaUHEA!
Palmusunnuntaista alkaa adventtiaika! Se on hienoa kristillistä ajan oivallusta evankeliumin valossa! Miksei kuitenkaan kirkoissa adventtijumalanpalvelusten pikkujoulutunnelmissa kerrota Palmusunnuntain asiaa: joulutarinan lopun alkua! Mille ihmiset laulavatkaan Hoosiannaansa? Seimen lapselle, he luulevat, jos eivät tunne tekstejä ja juhlajuttuja hyvin. Kuka kertoo, mitä Hoosianna-sana tarkoittaa? Kielelllä ja uskovalla kristityn mielellä. Että Jeesus on Vapahtaja, Jumala keskellämme. Tervetuloa aina uudestaan!
Olen viime aikoina oppinut kiittämään Jumalaa vanhemmistani. He jättivät minuun lapsenuskon, että Jeesus on aina kanssani veljenä, opastajana ja rakkautena. Isosiskoni oli paljolti samaa, kuitenkin vanhemmilleni enemmän kuin minulle. Kuoltuaan aivan ylivoimainen taivasyhteys. Minulle jäi siunattu tila olla Veljeni kanssa. Olen hänen kanssaan aina kuin kaksonen. Hän ei ole identtinen, se olisikin mahtavaa! Hän on se veli, joka on veli kanssani ja kaikkien muiden, jotka tunnustavat rakkautta/kiinnostusta/kaipuutta yhteiseen Isäämme, joka on yli rajojen kulkeva Jumala.
”Jokapäiväinen Jeesus, elämäni rakas veli! Päivä on taas lopuillaan. Käymme nukkumaan. Joulun lähestyessä en tunne kiirettä! Olemme yhdessä ja katselemme taivaan rantaa, jossa valo alkaa huomisen jälkeen voittaa. Isämme valo voittaa jo nyt. On voittanut läpi pimeän. Siunatkaamme maan ihmiset valon Pyhään Hohteeseen, joka pyyhkii anteeksi synnit, kuolemanpelon, katkeruuden, osattomuuden, yksinäisyyden. Aamen.”
Lienee oleman parempi ettei siihen jouluun liitetä millään tavoin uskontoa, ei etenkään kristinuskoa, kun se ei siihen jouluun liity oikealla tavoilla. ”Tonttuilut” ja ”pukittelut” ja muut rekvisiitat voi hoitaa ilman uskontoakin.
Rooman paavi määräsi joskus 300-luvulla, että vanha roomalaisten pakanallisen auringonjumalan juhla ja talvipäivänseisauksen aika asetettaisiin Jeesuksen syntymäjuhlan ajaksi. Näin ns. pakanuutta ja kristillisyyttä voitiin ”leipoa” yhteen ns. ”yhdellä iskulla.”
Raamattuhan ei kerro Jeesuksen syntymän aikaa, mutta sen tekstien perusteella voi päätellä sen tapahtuneen joskus aiemmin syksyllä. Jeesus ei myöskään kehoittanut viettämään syntymänsä juhlaa vaan lähinnä kuolemansa, sen merkityksen mielessä pysymiseksi. Uuden testamentin tekstit kertovat alkukristittyjen viettäneen juuri tätä Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa, ei koskaan tämän syntymäjuhlaa. Useimmat joulun perinnäistavat ovat lisäksi alkujaan juuri niistä ns. pakanauskonnoista.
Muistan, kun lapsena vielä pidin jeesusta jotenkin samaan kastiin kuuluvana, kuin joulupukkia. Mummo opetti iltarukouksen ja koulussa laulettiin joskus virsiä, ei jumala tai jeesus olleet kummoisia. Gideon-veljien antama punakantinen raamattu tuntui eeppiseltä seikkailukirjalta, joka kyllä oli välillä todella himmeää settiä.
Iltarukouksen opettanu muori sitten vähän huolestui, sanoi ettei pidä ihan totena ottaa raamattua, ihan kuin olisin sitä alun perinkään ottanut, sanoi että uskovaiset tuppaavat vaatimaan ihmisiltä tyhmiä asioita ja kyttäävät ja moralisoivat.
Joulu ei koskaan ole ollut perheessämme uskonnollinen juhla, eikä edes vapaapäivä, sillä töissä olemme kaikki silloin olleet, minäkin heti, kun työikään pääsin.
Joulu on ollut aina hyvän ruoan juhla. Vaikka välissä onkin monta joulua, kun juhlahumu on korostanut masennusta ja yksinäisyyttä ja tuonut mieleen itsemurhan ukin haudalle kynttilää viedessä, niin silti joulu on erityinen. Jouluna kun kaikki on kiinni ja onnelliset ihmiset kotosallaan, on yksinäisellä ihmisellä aikaa käpertyä itseensä ja miettiä elämäänsä, juoda viinaa lumisella puistonpenkillä ja mennä baariin etsimään muita yksinäisiä.
Tänä jouluna ensimmäistä kertaa kokeillaan jotain muuta.
Samuel: Haluaisitko kertoa, mitä muuta tänä vuonna. Minulle tuli täysin ”juhlaton” joulu, ensimmäistä kertaa elämässäni. Avomieheni ja minä sairastimme kumpikin omissa kodeissamme (samaa tautia). En voinut mennä hänen luokseen, koska pikkukoirani on siellä hengenvaarassa avoportaikon kanssa (koira on sokea 13 v.) Oma asuntoni on taas liian pieni ”isolle miehelleni”. Niinpä elimme erossa emmekä kumpikaan voineet syödä jouluruokia. Vatsat vastustivat.
Hieno kokemus ainakin minulle. Ei aikatauluja, ei ruoanlaittoa (tosin olin kyllä edellä valmistanut laatikot, rosollin yms.). Söimme, mitä voimme. Joulupäivänä pelkkää lientä. Aistit ikäänkuin kirkastuivat. Joulua tuli katsotuksi uusin silmin.
TV:ssä oli hengellistä ja kulttuurellista tarjontaa niin, että parhaimmillaan liikutti enemmän kuin traditionaali haudoilla- ja kirkossakäynti.
Olennaista: Jeesus oli ja on läsnä. Kunto pettää, muttei hän!
Luulen, että oman elämän traditioilla, menetetyillä ja muistetuilla joulun vieton tavoilla, on valtava merkitys ihmisten joulun juhlinnassa. Aikuisina kaivataan oman lapsuuden kotia ja siellä toistettuja vanhempien lapsuuden tapoja.
Joulu on Pyhäinpäivän tapaan kynttiläjuhla omaisten haudoilla. Se takaa myös Kauneimpien joululaulujen suosion kirkoissa, joissa muuten ei käydäkään. Pääsiäistäkin väkevämmin luterilaisille ihmisille joulu on vuoden kristillinen kohokohta. Ortodokseille Pääsiäinen on Suuren paaston huipentuma. Joulua edeltää Pieni paasto. Paastot ovat vieraita luterilaisissa kodeissa (ainakin uskonnollisessa mielessä.)
En kaipaa paastoamista kausiluontoisesti. Ajattelen vain hengen paastoa jokapäiväisenä elämänä. Sitä, mihin Jeesus (Veljemme) meitä itse opetti rukouksensa myötä: ”Isä meidän… anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.” Sen myötä meillä on rinnallamme aina ja kaikessa ”Jokapäiväinen Jeesus”.
Miten tuo Wilkersonin teksti (näky, jos niin halutaan ymmärtää) liittyy jenkkilän 6.-7. 1. 2021 tapahtumiin millään tavalla?
Ensinnäkään herra Trump ei puheissaan vakuuta kaiken olevan hyvin, vaan kehottaa kannattajiaan marssimaan kongressitalolle Capitol-kukkulalle osoittamaan mieltään, koska hänen mielestään kaikki ei ole hyvin. Toiseksi: herra Trump ei puhu mitään taloudellisista asioista, valittaa ainoastaan sitä, että vaalien voitto on varastettu häneltä. Kolmanneksi: mitään vallankumousta ei tapahdu, vaan Joe Biden vahvistetaan kongressin istunnossa maan 46. presidentiksi, jonka toimikausi alkaa 20.01,2021.
Jos yleensäkään vallankumouksesta olisi ollut kysymys, sen olisi pitänyt tietenkkin kohdistua herra Trumpiin ja hänen hallintoonsa, koska hänhän se on joka vielä on vallassa.
Nopeasti Mr. Trump vaihtoi näkökulmaa. Kertoo hänen epävakaasta mielestään tai siitä, että hänen erottamistaan alettiin vaatia.
Näitä ”näkyjä” on varsinkin ääriuskovilla, jotka haluavat profeetaksi profeetan paikalle. Niihin lankeavat huonosti koulutetut ihmiset, joilla menee myös taloudellisesti huonosti. Näitä nämä ”näkyjennäkijät” myös rahastavat. Näitä myös Mr. Trump käytti hyväkseen.
Herra Trump antoi tehtävän kouluttamattomalle kannattajajoukolleen, sai mitä halusi ja ”nöyrtyy” kunnon isänmaalliseksi kansalaiseksi tuomiten uskollisten kätyriensä tekemiset.
Näin toimii kunnon narsisti. Siirtää vastuun aina toisille saavutettuaan kyseenalaisin keinoin haluamansa. Ei suinkaan Amerikka, eikä kukaan muu, vaan ”Minä ensin”.
Luin juuri tänään David Wilkersoni Risti ja linkkuveitsi kirjaa ensimmäistä kertaa. Vahvaa tekstiä.
Näky kirjan olen lukenut ja siinä on asioita, jotka ovat tapahtuneet, kuten maanjäristykset, seksuaalimoraalin muutos ja lasten tuleminen tottemattomaksi vanhemmilleen. Pekka Pesonen voi tarkentaa näitä, koska minulla ei ole kirjaa tässä käden ulottuvilla.
Ei ainakaan tuolla Pekan esittelemällä ”näyllä” ole mitään tekemistä jenkkilän viimeaikaisten tapahtumien kanssa.
Maailman sivu on ollut jos jonkinlaista ennustajaeukoa, poppamiestä ja selvännäkijää. Jos noihin nyt haluaa välttämättä usoa, niin siitä vaan ihan vapaasti teenlehtiä ja kahvinporoja lukemaan ja Tarokkikorteista maailman tulevia tapahtumia tutkiskelemaan.
Minäkin pystyn ennustamaan, että alkaneena vuonna tapahtuu ainakin yksi vähän isompi maanjäristys. Tottelemattomia lapsia ja seksuaalista vapautumista ilmenee myös ennustukseni mukaan edelleen ja Suomen ev.lut.kirkon monet papit tulevat vihkimään homopareja ainakin muutaman lisää.
Näkyjen ja unien näkemisessä on se hankaluus, että niiden näkijän on yleensä itse pääteltävä, mistä niissä on kyse ja mitä ne ehkä haluavat kertoa. Joten tulkinnanvaraa jää usein paljon. Jumala voi niiden kautta ohjata, rohkaista ja lohduttaa. Pelkoa niiden ei ole tarkoitus lisätä. Sitä lietsovat muut tahot aivan riittävästi. Minua kuitenkin rohkaisee tuo näky, kun tiedän että Jumalalle näiden päivien ja tulevatkaan tapahtumat eivät tule täydellisenä yllätyksenä.
Pitää nyt ensin lukea tarkemmin tuota kirjaa, niin voin Juhalle vastata.
Viisainta olisi lukea Matt 24 jakeesta 11 eteenpäin. Jeesuksen oma opetus ”lopun ajasta” on parempi kuin mitkään myöhemmät näyt ja ilmestykset. Toinen suositeltava lukukohta on Hebr 12:26-29 ja Haggai 2:6-7 jotka käsittelevät ” kaiken/kansojen järkkymistä” valmisteluna Jumalan valtakunnan ilmestymiselle. Raamatussa on riittävä määrä tietoa eskatologiasta jotta voimme ymmärtää maailman tapahtumia ja myös itse elää viisasti.