Seppo Simola pyysi tylyä tekstiään Päivi Räsäseltä anteeksi telkkarissa, kertoi YLE. Väärin kerrottu, ei pyytänyt.
Koska Simola ei pyytänyt Räsäseltä aikuisten oikeesti anteeksi, niin Arto Antturi pyysi Simolan puolesta radiossa anteeksi Räsäseltä, tulkitsi Seurakuntalainen.fi Väärä tulkinta, eikä pyytänyt, korjaa Kotimaa24.
Anteeksipyytäminen on nyt kova sana. Media tahtoo olla mukana sovinnontekoapajilla ties mistä syystä. Mainio perusajatus, mutta lopputulos on ihan karmea. Ei anteeksipyytely onnistu välikäsien kautta. Eikä kukkoa saa käskien laulamaan. Anteeksianto on iso ja tärkeä asia. Sille ei saa käydä niin kuin armolle. Armo on joutunut polkumyyntiin, kun sitä sanaa liian usein käytetään aivan väärissä yhteyksissä.
Tällaisesta eipäs-juupas-anteeksipyyntöleikistä kannattaisi tehdä stop tykkänään. Mikä paradoksi: Riidellä nyt siitä, antoiko joku jollekin joskus jonkin asian anteeksi vai ei!
Jeesus opettaa Isä meidän rukouksessa meitä pyytämään: ”…anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”.
Pohdittavaksi: Pitääkö minun antaa itseeni kohdistuneet loukkaukset anteeksi, vaikka loukkaaja ei pyytäisikään anteeksi?
PS: Anteeksi, unohdin mainita tietolähteeni, vaikka moni sen olisi varmasti arvannutkin: K24-uutiset…
Kurkku ja Kuponki-lehden kummallisuuksiin pääkirjoitusten lisäksi kuuluvat myös kollektiivinimimerkki Kerettiläisen pakinat, joissa turhautuneet toimittajat saavat purkaa nimettöminä omaa pahaa oloaan. Kas, tähän tapaan lyödään Ruttopuiston rovastin työtoveria kunnolla vyön alle (onneksi Arto ei lyö takaisin!):
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kannanotot/anteeksi
Kiitos. Ihanaa lukea jotain näin järkevää!
Anteeksi antaminenkin on vaikeaa. Aivan liikaa ulkoistetaan tai tarkkaillaan ulkopuolelta tällaisia anteeksipyytämis-episodeja, kun kannattaisi huolehtia vain siitä että itse pyytää tarvittaessa anteeksi, ja on valmis antamaan anteeksi.
Yleisesti katsotaan että anteeksi pitäisi antaa vaikkei toinen pyytäisikään. Siinä saa itsekin mielenrauhan, toisin kuin kaunan kantamisesta.
Jos sitä joutuu tykönään miettimään anteeksipyytämisen, -saamisen ja -antamisen keskinäistä problematiikkaa, eiköhän ole itse asian kannalta parastai, että unohtaa koko jutun.
Sari: Tuossahan se kupletin juoni juuri onkin: Tehdään ihan livenä katumusreissu sen toisen ihmisen luokse. Vaikka hyvitysteot eivät kuulukaan luterilaiseen ajatteluun, niin kysynpä vaan, että eikö sellaisista konkreettisista asioista voisi olla molemmille osapuolille iloa ja hyötyä…?
Niilo: Oikeastaan ei. Kun on ensin pyydetty anteeksi ja sitten annettu anteeksi, niin tuo unohtaminen kuuluu sitten tähän anteeksisaamisen konkreettiseen kokemiseen.
Jos armoa pidetään vain jonkinlaisena lällynä sormien välistä katsomisena, niin anteeksiantokin on onnistuttu vesittämään alkuperäisestä tarkoituksestaan. Kaupallisena sovellutuksena on lanseerattu menetelmä, jossa Jumalaa ei tarvita ollenkaan. Anteeksiantamalla päästään irti erilaisista tunnekoukuista tai jotakin…
Minusta anteeksi pyytäminen on vähä-älyistä, jos se ei tule aidosta reaktiosta. Jos ihminen ei tiedosta tehneensä väärin, niin hän tarvitsee anteeksiantoa. Anteeksianto ei tarkoita sitä, että tilannetta jatketaan tai aletaan kynnysmatoksi vaan sitä, että päästetään irti. Jos joku ei kykene käyttäytymään asiallisesti, niin on häneltä sitä turha odottaa. Kun irrottaa, eikä odota niin vapauttaa itsensä mahdollista kierteistä .
” Anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta).”
Kyllä se vain näin on, että jos ei ymmärrä irroittaa, niin on ansassa loputtomiin. Minusta tuo loppu on tosi tärkeää. Siis tarkoitan kiusauksen välttäminen ja pahasta pääseminen. Ihan turha itseään on kiduttaa. On se kumma vaan, että tuo jatkuu.
http://www.youtube.com/watch?v=uT4lWIqlU1A&list=PLA376F92590A789AD&index=3
Joo, Eija. Jos minä en anna anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet, niin minä itsehän niissä loukkauksissa olen kiinni hamaan maailman tappiin asti. Mutta tässä ei ole kysymys mistään taikasanoista, että simsala bim vaan, vaan prosessi kysyy aikaa ja vaivaa.
Miten tulee Jope Ruonansuun sivupersoona-sketsit mieleen. Antturi pyysi anteeksia …ei se mitään pyytänyt.
Jos saatte joskus joltakin oikeasti anteeksi, niin pankaa anteeksianto nopesti kierrätykseen.
Jos jotakuta kiinnostaa http://antturi.blogspot.com
Kyllä kiinnosti ja vielä ymmärsinkin Arto Antturi. Oma viestini ei millään lailla viitanut sinuun. Olin lähinnä vain aidosti ihmeissäni, että miten tämä voi vielä jatkua.