Usein kun matkustamme uuteen maahan niin korvamme alkavat kuulemaan paikallisesta kielestä joitain usein toistuvia lauseita ja sanoja.
Arabimaissa kulkiessa nappaa aika lyhyessä ajassa sanonnan ”Inshallah” eli suomeksi ”Jos Jumala suo”. Sitä kuulee koko ajan keskusteluissa, oli kyseessä sitten arkinen jutustelu tai jopa kun kuningas puhuu. Uskontoa ja muuta elämää ei erotella toisistaan. ”Inshallah” on kaikkien puheissa koko ajan – olipa sitten kyseessä muslimi tai kristitty.
”Jos Jumala Suo” on koko kulttuuria leimaava viitekehys, ja kaikkien sopimusten ja suunnitelmien katsotaan onnistuvan vain ”jos Jumala suo”.
Otin kerran taksin Ammanin lentoasemalta ja kerroin osoitteeni kuskille. Kysyin, että tietääkö hän missä kotikatuni sijaitsee. Hän vastasi siihen, että ”Inshallah” eli jos Jumala suo. No löysihän kuski lopulta Ammanin kotiini, tosin soiteltuaan kavereilta neuvoja pitkin matkaa. Siis Jumala soi hänen löytää lopulta kotini ystävien neuvojen avulla.
Tapasin tässä yhtenä päivänä kuntosalilla Jordanialaisen miehen, joka oli aikoinaan asunut Suomessa. Kielen oppiminen oli ollut kova haaste, mutta jotain oli kuitenkin jäänyt mieleen. Ensimmäinen lause minkä hän oli oppinut Suomessa oli ”huono homma”.
Sen hän oli oppinut suomalaiselta mieheltä, joka oli menettänyt päivittäin rahansa pajatsoon lähikuppilassa. ”Huono homma” oli päivittäinen vieras suomi-pojalle ja se oli tarttunut arabiystäväni korvaan. Sitä hän edelleen naureskellen toisteli. Se jotenkin kuvasi hänelle hyvin suomalaista kulttuuria.
Kun elämä ei ole itsestään selvää niin silloin taitaa olla välttämättömämpää luottaa siihen, että jos Jumala suo niin selviämme.
Meillä Suomessa ”huono homma” istuu jotenkin sopivasti kulttuuriimme, sillä eihän nyt länsimainen ihminen voi Jumalaan luottaa; tai jos luottaa, niin ei siitä ainakaan muille huudella. Mitähän kaverit ajattelisivat, jos viittaisimme Jumalaan puheessamme? Ja on kuitenkin parempi, että minullakin menee huonosti, niin se ei aiheuta kaverille kateutta – onneksi.
Parempi vaan kun menee huonosti ja huomenna vielä huonommin.
Näin suomalaisena, ja jopa Jumalaan uskovana, tekisi mieli välillä sanoa paikallisille työkavereille, että kyllä me itse selvitään; ei tässä työssä nyt joka asiaa tarvitse Jumalalle alistaa. Mutta omilla pärjääminen jää vajaaksi, kun näkymätön maailma on koko ajan läsnä elämässä. Siihen mysteerioon ei meidän länsimainen rationaalisuus pysty koska tyhjentävästi vastaamaan.
Ja vaikka kuinka vannoisimme omien kykyjemme ja ylivertaisuutemme nimeen niin ne ominaisuudet jäävät loppujen lopuksi elämän suurien kysymyksien varjoon. Kehitys ei kuitenkaan ole tuonut tullessaan kykeneväisyyttä olla luottamatta korkeimpaan voimaan. Ihmisinä joudumme tunnustamaan sen, ettemme vaan pysty hallitsemaan kaikkea itse. Vai pystymmekö?
Ehkä meillekin omaan erinomaisuuteemme luottaviin tekisi hyvää nousta edes hetkeksi ylös ”huono homma” montusta ja myöntää, että kaikki loppujen lopuksi riippuu siitä, että ”jos Jumala suo”. Vai onkohan se liian uskonnollista?
