Jos minä olisin Jumala…

Kun tällainen uskonnottoman retale lukee Raamattua, sitä ihmettelee tämän tästä Jumalan ratkaisumalleja ja päähänpistoja. Niin kuin, mitä ihmeen virkaa hyvän ja pahan tiedon puulla edes oli? Sehän tuhosi kaiken. Olisi jättänyt istuttamatta koko puun ja suhtautunut itseensä muutenkin vähemmän itsekeskeisesti, niin ihmiskunta pitäisi edelleen loputtomia juhlia Eedenin puutarhassa. Ei olisi sairautta tai kuolemaa, ei vilua tai kuumaa. Jostain syystä Jumala kuitenkin näki tarpeelliseksi istuttaa puu, jonka tiesi tuhoavan unelman ikuisista puutarhajuhlista.

Jos minä olisin Jumala, olisin luonut maailmankaikkeuden, jossa olisi tutkittavaa ja hämmästyksen aiheita loputtomiin. Tässä Jumala onkin onnistunut suhteellisen hyvin. Omassa maailmankaikkeudessani ei tosin olisi alituista uhkaa joutua muiden avaruudenkappaleiden kanssa törmäyskurssille. Maa on kohdannut pienempiä taivaankappaleita koko olemassaolonsa ajan, joista jotkut ovat hävittäneet suuren osan maanpäällisestä elämästä. Näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa – jos täällä on siinä vaiheessa enää mitään tuhottavaa. Joka tapauksessa: vain törmäys on varmaa myös tulevaisuudessa.

On törmäyksistä ollut hyötyäkin. Maa törmäsi alkuaikanaan toiseen planeettaan, jonka seurauksena meillä on Kuu. Elämää taas ei olisi ilman Kuuta.

Jos minä olisin Jumala, en olisi istuttanut oletettuun Eedeniin mitään koetinkivenä toimivaa puuta, koska en suhtautuisi itseeni niin itsekeskeisesti. Jos minä olisin luonut ihmisen, pitäisin huolta, että heillä on hyvä olla. Tuntisin olevani vastuussa heistä ja siitä, miten omat tekoni vaikuttaisivat heihin. Istuttamalla koetinkivenä toimivan puun, en ainoastaan aiheuttaisi ihmiskunnalle kärsimystä vaan osoittaisin myös olevani äärimmäisen itsekeskeinen. Siinä tapauksessa rankaisisin ihmisiä omasta valinnastani istuttaa puutarhaan puu, joka tuhoaisi kaiken.

Jos minä olisin Jumala, en piiloutuisi abstraktin uskon taakse, vaan tarpeen mukaan olisin mukana ihmisten elämässä ilman että kenenkään tarvitsisi miettiä, olenko todellinen vai en. En vaatisi uskomaan johonkin yliluonnolliseen, koska niin vaatiessa varmistaisin samalla, että minua olisi vaikea löytää – ihmismielen kehittämien tuhansien – vastaavien käsitteiden ja jumalien joukosta. Pitäisin tarvittaessa uudenvuodenpuheen joka vuosi kaikilla kielillä.

Jos siis olisin ylipäätään nähnyt tarpeelliseksi sitä, että maailmassa olisi useampia kieliä. Siitä olisin joka tapauksessa varma, että en olisi menettänyt hermojani niinkin pienestä syystä kuin korkean tornin rakentamisesta, enkä varsinkaan sekoittanut ihmisten kieliä sen takia. Tämä kun olisi aiheuttanut sotia ja muuta eripuraa, josta olisin täydessä vastuussa.

Jos minä olisin Jumala, Jeesusta ei tarvittaisi mihinkään, sillä ei olisi mitään minkä takia Jeesus olisi pitänyt raahata maan päälle ja murhata tämä ristillä. Minun maailmankaikkeudessani Jeesus olisi saanut tehdä mitä haluaisi. Kantanut vaikka grillihiiliä puutarhajuhliin koko olemassaolonsa ajan.

Jos minä olisin Jumala, olisin antanut ihmisille täyden vapauden valita mitä elämältään haluavat. Jokaisella olisi mahdollisuus onnelliseen elämään riippumatta siitä, mihin he uskovat ja mitä he pitävät tärkeänä. Minun maailmankaikkeudessani ei olisi rikollisuutta, sillä rikoksiin ei olisi mitään syytä. Murhia ja tappoja ei olisi, sillä kaikki olisivat kuolemattomia niin halutessaan. Psykopaatteja ja pedofiilejä ei olisi, sillä ei olisi mitään syntiinlankeemusta, joka olisi aiheuttanut myös mielen sairaudet.

Jos minä olisin Jumala, kaikki olisi aina hyvin. Ja se riittäisi.

Ps. Ikuinen Jumala on muuten paradoksi. Jos aika olisi ikuista, tähän hetkeen ei voisi päästä koskaan.