Viime päivinä olen seurustellut sata vuotta sitten syntyneiden ihmisten kanssa. Siihen on syynsä. Ensin kirjoitin muistokirjoituksen äskettäin edesmenneestä ja 22.9.1916 syntyneestä lähetysjohtaja Alpo Hukasta.
Kohta perään tein kirja-esittelyn teoksesta Herääminen pimeään. Se on koottu 1.8.1916 syntyneen Juhani Rekolan varhaisista, pääasiassa Kotimaassa julkaistuista teksteistä. Sekä muistokirjoitus että kirja-arvio julkaistaan 28.7. ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä.
Suomen itsenäistymisen alla vuonna 1916 syntyi 79 653 ihmistä. Heistä vajaa 50 opiskeli teologiksi. Heitä yhdisti se, että he kaikki olivat sota-aikana 23-29 -vuotiaina.
Martti Voipio syntyi 19. helmikuuta 1916. Hän vaikutti vuosikymmeniä raittiusjärjestöissä ja alkoholipolitiikassa. Sosiaalineuvoksen arvonimen 70-luvulla saanut Voipio oli yksi 30-luvulla Unkarissa opiskelleista teologeista, myöhemmin hän opiskeli myös Yhdysvalloissa.
Muun muassa raamatunkääntäjänä Ambomaalla, nykyisen Pohjois-Namibian alueella työskennellyt Laina Kivelä syntyi 24.2. Hän toimi jatkosodassa viesti- ja lääkintälottana. Kivelä oli aikoinaan käynnistämässä myös partiotoimintaa Ambomaalla. Hän työskenteli Ambomaalla lähes neljä vuosikymmentä.
Hannes Leinonen syntyi 7.3. Opiskeluaikanaan hän liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen, mutta erkani siitä myöhempinä vuosikymmeninä. Leinonen haavoittui vaikeasti jatkosodassa. Viimeisinä vuosinaan hän toimi Oulun hiippakunnan piispana. Leinonen totesi aikoinaan Kotimaan haastattelussa, että ”Jokainen meistä, jos pyydämme kristittyjä olla, tarvitsee rippiä.”
Tukholman suomalaisessa seurakunnassa kappalaisena työskennellyt kirjailija ja esseisti, syväteologi Juhani Rekola syntyi 1.8. Sota-aikana hän työskenteli pataljoonanjohtajana ja pataljoonanpappina. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun sekä Kuolemantanssi.
Äskettäin edesmennyt lähetysjohtaja Alpo Hukka syntyi 22.9. Sortavalassa. Sota-aikana hän toimi kenttäpappina. Hukka oli keskeisesti vaikuttamassa Ambo-Kavangon kirkon, nykyisen Namibian evankelis-luterilaisen kirkon, itsenäistymiseen. Lähetysjohtajana hän edisti keskeisesti muun muassa sitä, että kehitysyhteistyömäärärahoja alettiin osoittaa lähetysjärjestöille. Eläkeläisenä hän opiskeli kiinankielen.
Herännäissuvun jäsen Väinö Juhani (Jukka) Malmivaara syntyi 13.10. Hän toimi ennen eläkkeelle jäämistään Kuopio hiippakunnan piispana. Ennen papiksi opiskeluaan hän teki sotilasurana ja oli jatkosodan aikaan nuorin majuri. Malmivaara oli mukana asekätkentä-jutussa, josta sai aikanaan tuomion.
Per Wallendorff syntyi 22.12. Hän työskenteli Suomen Lähetysseuran työntekijänä Jerusalemissa, mutta oli 60-luvulla perustamassa ensin Kansanlähetystä ja sitten Kylväjää. Wallendorffin tunnetuin teos on Taivasten valtakunnan salaisuus.
Kuvittelen kesäisiä seuroja, joissa jokainen näistä edellä mainituista teologeista pitää puheen. On tyyni kesäilta, pihlajien marjat ovat jo vähän punertuneet, mutta ruoho on vielä räikeän vihreää. Suihkukone lentää korkealla. Veisaamme Siionin lauluja, Hengellisiä lauluja, virsikirjan virsiä ja Siionin virsiä. Seurat kestävät pitkään, mutta aikaa on. Seuraväki tulee ravituksi.
Näiden sata vuotta sitten syntyneiden teologien elämäntöiden kautta välittyy, miten paljon erilaisia teologisia painotuksia mahtuu samaan kirkkoon. Miksi se ei olisi mahdollista myös tulevaisuudessa?
Erinomainen blogi. Niin – miksi ei?
Historiasta pitää oppia. Ehkä tälläkin plogilla siihen tähdättiin. Silti olen havainnut trendinä että Kotimaassakin on yhä enenevästi menneeseen aikaan tai perinteisiin suuntautuvaa materiaalia. Plogien kirjoittajat ovat pääasiassa vanhoja miehiä, jotka mielellään miettivät vanhoja aikoja tai vanhasta nousevia perinteitä. Ymmärrykseni mukaan kirkkoamme uhkaavat suuret tulevaisuuden ja nykyisyyden haasteet kaipaavat kuitenkin uusia tuoreita ajatuksia, ideoita ja käytäntöjä, joita nuoren polven eli tulevien vuosikymmenten kirkon päättäjien tulisi olla aktiivisesti esittämässä. Kotimaa voisi minusta kirkon äänenkannattajana paljon nykyistä enemmän rohkaista kehittämiseen tähtäävää kirjoittelua ja muutakin toimintaa. Sitä fokusta valitettavasti vain harvemmalla seniori-ikään ehtineellä enää on.
Veli-Jussi Jalkanen :”Ymmärrykseni mukaan kirkkoamme uhkaavat suuret tulevaisuuden ja nykyisyyden haasteet kaipaavat kuitenkin uusia tuoreita ajatuksia, ideoita ja käytäntöjä, joita nuoren polven eli tulevien vuosikymmenten kirkon päättäjien tulisi olla aktiivisesti esittämässä.”
Lapset syntyvät samanlaisina kuin ovat aina syntyneet ja uskon, että mitään todellista kehitystä ei tapahdu, jos heidän kasvamisen edellytyksiään ja ikäkausien mukaisia kasvamisen tarpeitaan ei heidän kasvaessaan huomioida.
”Kun siis kasvatamme lapsia yksinomaan ottamaan vastaan tietoa, laiminlyömme heidän kokonaisvaltaisen, ymmärtävän ja oivaltavan toimintansa kasvatuksen. Jotta voisimme heissä kehittää korkeita psyykkisiä toimintoja, olisi opetuksessa annettava sijaa valinnaisuudelle ja omatoimisuudelle. Tätä päämäärää palvelevat sellaiset aineet kuin taiteet, käsityötaidot, filosofia, kirjallisuus ja uskonto sekä historia (oikein opetettuna). Pienemmillä lapsilla ajaa kasvatuksessa samaa asiaa satujen ja legendojen kuuleminen ja käsittely. Juuri tämänkaltainen opetus on nykyisin joutunut taka-alalle samalla kun tietoaineita on lisätty. Samanaikaisesti luodaan kasvatettaville käsitys, että tiedon totuusarvo on ehdoton, so. että sitä ei voi kritisoida.” (Alkumatka 3/81: professori Matti Bergström)
Venäjän ääni -lehti kertoi taannoin, että federaation alueilla on otettu käyttöön oppikirja, jonka kirjoittajan Sergei Leskovin mukaan lapselle on opetettava ajattelemista, mielikuvitusta, keksimistä ja omia taipumustensa kehittämistä. Kirjassa hän valottaa mm. sitä, mitä sana innovaatio tarkoittaa.
– Innovaatio sisältää kolme eri käsitystä eli keksinnön, sen soveltamisen käyttöön ja voiton saamisen.
Jotenkin ei tunnu lainkaan ihmeelliseltä, että esim. ”innovaatioita” tehtailevan Tekesin kotisivun Näkökulmassa on pohdittu ”Mikä on toimivan viemärin tuottoprosentti” ja päädytty toteamukseen ”Epäseksikkäänä pidetylle alalle on syntymässä puoleensavetävät markkinat.”
Ateistiksi tunnustautunut Timo Airaksinen on kirjoittanut kirjassaan Minuuden rakentajat (Otava 1999): ”Ihmisen elämä täällä murheen laaksossa on vaarallista, murheellista, typerää ja tylsää. Sitä pätkii vain keinotekoinen ilo, kemiallisten aineiden tai unen tuoma tajuttomuus. Yhteiskunta on sietämätön paikka elää, vankila ilman kaltereita, bordelli ilman asiakkaita.”
Pellervo-lehden haastattelussa elokuussa samana vuonna hän sanoi haastattelijalle: ”Suomi on menestyksekkäin neuvostotasavalta, koska suunniteltu yhteiskunta onnistui täällä niin hyvin ja niin pitkän aikaa. Kirjoita se siihen juttuun vaikka et mitään muuta kirjoittaisi! Ja kun kansa sitten sai lähes kaiken, mitä halusi, nyt ihmetellään, mitä seuraavaksi. Mitäs nyt tehdään?”
Mari
Kiitos erinomaisesta tekstistä.
On mielenkiintoista huomata kuinka monet suuremmoiset persoonallisuudet ovat syntyneet samana vuonna.
Ihan positiivista ja samalla yllättävää että täällä kirjoitetaan kirkon vaikuttajista pohtimatta lainkaan heidän suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. En muista aikoihin tällaista täällä lukeneeni.
No nyt tulit rikkoneeksi senkin kauniin rauhan ottamalla asian esiin.
Ei ollut ensimmäinen kerta. Juhani on niin koukussa homouteen, että kääntää useinkin keskustelun tähän rakastamansa aiheeseen, vaikkei uutinen tai blogi sitä millään tavalla sivuaisi. Toisaalta hän kuitenkin valittaa, että K24 kirjoittaa liikaa homoista. Outoa käytöstä.
”Näiden sata vuotta sitten syntyneiden teologien elämäntöiden kautta välittyy, miten paljon erilaisia teologisia painotuksia mahtuu samaan kirkkoon. Miksi se ei olisi mahdollista myös tulevaisuudessa?”
Mielestäni ei ole huolta ”mahtumisesta”.
Jumalalle kielteisyys eri muodoissa, jopa kaikissa muodoissa, synnissä eläminen, kuten homous, epävarmuus pelastuksesta jne.
Kaikki nämä mahtuu ja voi hyvin esim. evlut kirkossa. Viittasit edesmenneisiin hengellisiin johtajiin ja teit niistä rakentavan erilaisuuden. Kuitenkin kaikki mainitut kukkineet ja kukkivat kukat yhdistää sakramentti-pelastusoppi. Jopa Urho Muroma on saanut ”armon”, vaikka hän julisti lapsikastetta vastaan, mutta sitten muutama lause myöhemmin samassa puheessa selitti kasteen kadottavan vaikutuksen pois, koska se on kasteen lahja??!!
Kun helluntaiherätykseksi kutsuttu ilmiö alkoi 1900-luvun alussa niin useimmassa tapauksissa uudestisyntymän kokeneet ja Pyhällä Hengelläkin kastetut ensimmäisinä ottivat paikalliseen kirkolliseen johtajaan yhteyden ja luulivat voivansa jakaa tämän Jerusalemissa alkaneen Hengen. Eivät voineet jakaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Mahtaako se helluntailaisten henki ollakaan se, joka Jerusalemissa apostolien päälle vuodatettiin?
Helluntaiherätyksellä ei ole yksinoikeutta Pyhän Hengen kasteeseen, Voimaan korkeudesta. Kuitenkin vain siinä Voimassa voidaan olla Jeesuksen todistajia. Vaikka Pyhän Hengen kaste ei olekkaan yksinoikeus nk. helluntalaisille, niin helluntaiherätys on suurin uoma Hengen virrata.
Reijo
Uuden testamentin teologiassa Pyhän Hengen kaste on Jeesuksen kaste eli kristillinen kaste.
Tämä ilmaus esiintyy vertailuna Johannes Kastajan kasteeseen. Johanneksen kaste on edelläkävijän kaste. Jeesuksen kaste on täyttymyksen kaste eli Pyhän Hengen kaste.
Pietarin helluntaisaarnassa sanotaan että kasteen välityksellä saadaan Pyhän Hengen lahja.
”— kasteen — _ n i i n _ te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Ap.t. 2:38-39.
Taustalla on Vanhan testamentin sana, missä Hesekiel 36 puhuu Jumalan tekemän vedellä vihmonnan antavan kääntymyksen pakanuudesta elävän Jumalan palvelukseen, syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjan. Hes. 36:25-27.
Raamattu on johdonmukainen. Se mitä on sanottu jo profeetan suulla, sanotaan uudelleen apostolin suulla.
Tämä sama kasteen pelastavan merkityksen julistus tulee myös Vapahtajamme suusta, kun hän vesperin yhteydessä puhuu Nikodemukselle. Jumalasta syntyminen pyhän kasteen kautta on välttämätön pelastukselle. Joh. 3: 3,5.
”Syntyä uudesti ylhäältä = syntyä vedestä ja Hengestä.”
Mari Teinilä kysyy bloginsa päätteeksi: ”Näiden sata vuotta sitten syntyneiden teologien elämäntöiden kautta välittyy, miten paljon erilaisia teologisia painotuksia mahtuu samaan kirkkoon. Miksi se ei olisi mahdollista myös tulevaisuudessa?”.
Jos mennään sata vuotta taaksepäin, niin Suomen ev.lut.kirkossa oli paljon sellaisia painotuksia, joiden kaikkien emme varmaankaan kyllä haluaisi ”mahtuvan samaan kirkkoon”, jos tällä tarkoitetaan näiden painotusten tai niitä kuvastavien asenteiden hyväksymistä, tai ihmisten kohtelua näiden painotusten pohjalta. Tulee vaan esimerkiksi mieleen vielä tuolloin kirkossa varsin vahvassa asemassa ollut juutalaisvastainen ”painotus”. Tai tietyt rotuhygieeniset ”painotukset”.
Edelliseen lisäisin vielä sellaisen vielä vajaat sata vuotta sitten kirkossa yleisen ”painotuksen”, jonka emme mahdollisesti haluaisi mahtuvan nykykirkkoon (jos ”mahtumisella” tarkoitetaan ”hyväksymistä”). Tämä painotus liittää yhteen kristinuskon ja sodankäynnin/ väkivallan käytön. Painotuksella on pitkät perinteet kristillisissä maissa, myös Suomessa ja ev.lut.kirkossa. Tätä painotusta kuvaa mm. Niko Huttunen kirjassaan ”Raamatullinen sota. Raamatun käyttö ja vaikutus vuoden 1918 sisällissodan tulkinnoissa”.
Hyvä Sari R-L kirjoitit: ”Tämä painotus liittää yhteen kristinuskon ja sodankäynnin/ väkivallan käytön. ”
Tarkoittaako tämä että tuomitset aseellisen maanpuolustuksen? Tuomitsetko siis Suomea sodissa puolustaneet sotilaat kun samaistat sodankäynnin ja väkivallan. Huomaa, että sodankäynti ei ole väkivaltaa, jos puolustetaan maata oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Ei poliisikaan käytä väkivaltaa vaan voimakeinoja, jos on pakko.
Hyvä Sari R-L, laajan sivistyksen saaneena ja vaikutusvaltaisena henkilönä mielipiteilläsi on suuri vaikutus, joten toivoisin että tarkennat hieman kantaasi. Tuomisetko siis sotiin osallistuneet ihmiset? Eikö kristitty saa uskosi mukaan puolustaa maataan aseellisesti?
Hyväksyn aseellisen maanpuolustuksen. Mutta siitä ei ole kovinkaan kauan kun oli sotaisampia teologisia painotuksia, kuin vain tämä aseellinen maanpuolustus, siten kuin se nykyään ymmärretään.
”…Mutta siitä ei ole kovinkaan kauan kun oli sotaisampia teologisia painotuksia, …”
Kiitos vastauksesta. Tämä selvensi kantaasi.
Nämä ”sotaiset painotukset” lienevät kulttuurikristittyjen ajatuksia, siis noiden liberaalien jotka halveksivat uskoa ja uskovat vain itseensä. He ovat nostaneet oman aatteensa (rotuaate, tasa-arvoaate, feministimi jne.), ja oman mielipiteensä jumalaksi.
Enpä tiedä tuosta…”kulttuurikristityn” käsite liitetään kai ennenkaikkea teol.prof.Heikki Räisäseen. En ole koskaan kuullut (tai lukenut hänen teksteistään), että hänellä olisi sotaisia teologisia tulkintoja. Pikemminkin hän mielestäni pyrki tarkastelemaan (ja johdatti tarkastelemaan) historiallis-kriittisesti mm. sotaisia teologisia tulkintoja
Sari R-L :”Jos mennään sata vuotta taaksepäin, niin Suomen ev.lut.kirkossa oli paljon sellaisia painotuksia, joiden kaikkien emme varmaankaan kyllä haluaisi “mahtuvan samaan kirkkoon”, jos tällä tarkoitetaan näiden painotusten tai niitä kuvastavien asenteiden hyväksymistä, tai ihmisten kohtelua näiden painotusten pohjalta. Tulee vaan esimerkiksi mieleen vielä tuolloin kirkossa varsin vahvassa asemassa ollut juutalaisvastainen “painotus”. Tai tietyt rotuhygieeniset “painotukset”.”
Jos mennään sata vuotta taaksepäin, niin Suomi ei ollut itsenäinen valtio, jolla olisi ollut oma valtiosääntö, vaan sen lakeja sääteli tsaristinen ja myöhemmin bolshevistinen Venäjä. Mie pahoittelen henk.koht. kovasti sitä, että 1900-luvun vuosisadan vaihteessa arkkipiispana toiminut Gustaf Johansson otti vastoin voimassaollutta lainsäädäntöä henkilökohtaiseen suojelukseensa aviottomana syntyneen ei-karjalaisen isoisäni, joka todella oli yksi lapsuuteni todellisista tukihenkilöistä.
Kiitos palautteesta. Kylläpä kirjoitin epäselvästi, jos tekstistä sai sen käsityksen, että kaikki teologiset painotukset sadan vuoden takaa, esimerkiksi juutalaisvastaisuus, olivat hyväksyttäviä. Nämä sata vuotta sitten syntyneet, esille nostamani teologit vaikuttivat eniten 50-70 -luvuilla.
Kiinnostavinta toki on, mitkä teologiset painotukset nyt ovat niitä, joiden perusteella kyseisillä teologeilla ei olisi oikeutta olla ev.lut. kirkossa.
Jukka Malmivaara oli viimeisiä körttipietistejä(ennen kuin herännäisyydestä lopullisesati tuli yleishumanismia), ja vastusti luonnollisesti naispappeutta. Mahtuisi minusta edelleen erinomaisesti evl kirkkoon, samoin pappislinjalainen Hannes Leinonen, ja kaikki muut Marin mainitsemat.
Turha kai mainita, etteivät ainakaan Malmivaara, Leinonen tai Wallendorf olisi voineet ikipäivänä vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria.
Kyllä Teinilä ihan selkokielellä kirjoitti. ”Juutalaisvastaisuus” tai ”rotuhygienia” eivät ole ”teologisia painotuksia.”
Nyt pitäisi enää tietää miten on mahdollista että Kotimaa-lehden päätoimittaja kirjoittaa niin epäselvästi että teksti voidaan käsittää toisin kuin hän on kirjoittanut.
Joo, itsekin olen mietiskellyt että mitä tarkoitetaan kun puhutaan erilaisista teologisista painotuksista? Jos joku pitää naispappeutta Jumalan tahdon vastaisena, ja toinen pitää sitä Jumalan tahdon mukaisena, niin missä mielessä tässä on kyse ”erilaisista teologisista painotuksista”? Eikö kyseessä ole vastakkaiset näkemykset? Kuitenkin juuri vastakkaisista naispappeuskannoista usein puhutaan ”erilaisina teologisina painotuksina”.
Jos vastakkaisista naispappeuskannoista voidaan puhua ”erilaisina teologisina painotuksina” niin miksei myös vastakkaisista teologisista kannoista koskien juutalaisia? Tai sotaa?
Kiitos kommentista Mari!
Kysymykseesi:
En tiedä mitkä voisivat olla sellaisia teologisia painotuksia – nykyään – joiden perusteella blogissa esiin nostamillasi teologeilla ei olisi oikeutta olla kirkossa. Blogitekstistä ei käy esiin mitä teologisia painotuksia/näkemyksiä heillä oli. Mutta arvelen että nykyään ei löytyisi kuitenkaan monia jotka olisivat sitä mieltä, että näillä teologeilla itsellään (henkilöinä, kirkon jäseninä) ei olisi oikeutta olla kirkossa, edustivatpa he mitä teologisia painotuksia tahansa. Mutta voihan olla, että jotkut heidän teologisista painotuksistaan eivät olisi sellaisia, että kirkko pitäisi nykyään hyvänä, että niitä vaikkapa opetettaisiin rippikoulunuorille, tai ev.lut.kirkon jumalanpalveluksissa. Mutta vaikea tosiaan sanoa, koska heidän teologiset painotuksensa eivät käy tekstistä ilmi.
Selvänä voidaan varmaan pitää että kukaan heistä ei ollut råhmällään islamin edessä eikä hännystellyr Suomessa jo silloin asuneita muslimijohtajia.
Näin voi tosiaan olla, Juhani. Ja voi tietysti kysyä, että jos erilaiset suhtautumistavat koskien islamia ja muslimeja mahtuivat ennen kirkkoon, niin entä tulevaisuudessa? Ollaanko joitain perinteisiä suhtautumistapoja tukahduttamassa nykyään?
Sari, sinulla ei taida olla teologiasta kovin syvällistä ymmärrystä. Blogissa mainitut miehet ovat käsittääkseni ymmärtäneet teologian jumaluusopiksi, jota se vanhastaan on merkinnyt.
Nykyäänkin kirkossa monet ovat kiinnostuneita ensisijaisesti Jumalan tahdosta, kun teologiasta puhutaan.
Laina Kivelä (ainoa mies joukossa?), Alpo Hukka ja Per Wallendorff olivat lähetystyöntekijöitä ja näin ollen ymmärsivät teologian jo työnsäkin kautta suhteessa muihin uskontoihin ja uskomuksiin. Jumalan tahto ei ole muutenkaan irrallaan tästä ihmisten maailmasta. Kun Jumala syntyi ihmiseksi, taivaalliset joukot lauloivat: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Kyllä ollaan tukahduttamassa. Kun islamistit tappavat viattomia ihmisiä, ei kirkon puolelta saa sanoa että joskin tappajat ovat pientä vähemmistöä, he ovat silti muslimeja ja toteuttavat uskoaan.
Samoin ei saa sanoa että kristityt ovat maailman vainotuin uskontoryhmä koska silloin joutuisi sanomaan että vainoajat ovat muslimeja. On ollut mahdollista päästä arkkipiispaksi höpötämällä jotain ympäripyöreää vuorovaikutuksesta ja keskusteluyhteydestä aina kun jotain terroritekoia tapahtuu.
Mikä olisi vaihtoehto vuorovaikutukselle ja keskusteluyhteydelle? Kun väittää siitä puhumisen olevan ’ympäripyöreää höpöttämistä’, olisi reilua kertoa, mikä sitten olisi särmikästä ja selkeää puhetta.