Pyeri Säämi aalmugpeivi, hyvää saamelaisten kansallispäivää inarinsaameksi. Se on tänään, ja kirjoitan tätä blogia Inarissa. Olen tapaamassa muutamaa inarinsaamen raamatunkäännöstyöhön osallistuvaa taitavaa kielenosaajaa. Suomen Pipliaseura on hallinnoinut jo joitain vuosia inarinsaamen käännöstyötä, jota myös luterilainen kirkko tukee. Tavoitteenamme on kääntää ja julkaista Uusi testamentti. Koska kielen puhujia ei ole paljon, vain joitain satoja, herää kysymys, millainen tarve Uudelle testamentille oikein on?
Keskustelin vuosia sitten erään työtoverini kanssa työni sisällöistä. Olin juuri palannut matkalta, jonka aikana tapasin hyvin pienen vähemmistökielen puhujia. Työtoverini kysyi minulta, eikö ole vähän ongelmallista tehdä työtä sellaisen kieliyhteisön kanssa, johon kuuluu vain joitain satoja kielenpuhujia. Työtoverini ajatteli asiaa tehokkuuden kannalta. Jos samalla panostuksella saadaan tuloksia, joita 10 000 tai 100 000 voisi hyödyntää, miksi käytän aikaani vain muutaman sadan kielenpuhujan hyödyksi. Eikö suurempia kieliryhmiä olisi tärkeämpi tukea? En enää muista tarkasti, mitä hänelle vastasin. Varmaankin vetosin siihen, että löytyy tahoja, jotka haluavat tukea kyseenä ollutta pientä ryhmää. Miksi siis torjua sellaista, joka jo tapahtuu? Eikö ole parempi osallistua mukaan? Mutta olen kyllä miettinyt tätä toverini esittämää kysymystä monesti myöhemminkin.
Jos aina suurempi asetetaan pienemmän edelle, pienet kieliryhmät jäävät jatkuvasti jalkoihin.
Asiaa tarkemmin ajatellessani voin huomata, että varsin yksinkertaisen miksi-kysymyksen takana on laajempi asiakokonaisuus. Kyse on nykyaikaisesta tehokkuusajattelusta: mikä on paras ja vastuullisin tapa käyttää rajalliset resurssit? Monet meistä, kuten tuo työtoverini, ajattelevat perustellusti, että koolla on väliä. Jos pitää valita, niin valitaan suurempi vaihtoehto. Tällöin saavutetaan samalla panostuksella laajempi vaikutus. Se on tehokkaampaa ja vastuullisempaa. Aivan itsestään selvä tämä periaate ei kuitenkaan ole. Jos aina suurempi asetetaan pienemmän edelle, pienet kieliryhmät jäävät jatkuvasti jalkoihin. Tästä syystä työtovereitteni ja ystävieni joukossa on myös sellaisia, jotka ajattelevat täysin päinvastoin. Heidän mukaansa suuret kansakunnat ja kieliyhteisöt pitävät kyllä huolta omista asioistaan.Pienet yhteisöt taas ovat hauraita eikä niillä ole resursseja vaalia omaa erityisluonnettaan. Siksi pitäisi aina valittava pienempi vaihtoehto. Mukana on myös pelko vähemmistökielten ja kulttuurien katoamisesta. Vähemmistöt pitävät yllä kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta, joka on yksi ihmiskunnan suurimmista rikkauksista. Pieni ei ole vain kaunista, vaan erinomaisen hyödyllistä. Kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat vaarassa sulautua enemmistöihin ja tämä tilanne näyttää pahenevan. Siksi vähemmistöjä on syytä tukea.
Vähemmistöt pitävät yllä kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta, joka on yksi ihmiskunnan suurimmista rikkauksista.
Saamelaiset muodostavat maassamme pienen vähemmistön. Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on noin 2000 saamen kielten puhujaa ja heidän määränsä on pysynyt samana jo jonkin aikaa. Viime vuosina maamme saamea puhuvat saamelaiskulttuurin edustajat ovat aktivoituneet puolustamaan omaa kieltään ja kulttuuriaan entistä näkyvämmin. Saamelaisten kansallispäivästäkin on tullut asia, joka näkyy eri medioissa.
Mieleeni pyörimään jäänyt kysymys pienten kieliyhteisöjen parissa tehtävästä raamatunkäännöstyöstä pätee myös saamen kieliin. Meillä puhutaan kolmea saamen kieltä, pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Pohjoissaamea käyttävät muodostavat saamenkielisistä selvän enemmistön, koska kahta muuta saamen kieltä kumpaakin puhuu vain jokunen sata ihmistä. Pitäisikö meidän kääntää Raamattua näille kielille vai ei?
Historiallisesti katsottuna, kysymystä kääntämisestä täytyy hieman tarkentaa. Käännöstyötä on nimittäin kyllä tehty ja aika kauankin. Ensimmäiset raamatunkäännökset saamen kielille syntyivät jo 1700-luvulla. Viime vuonna julkaistiin yhteispohjoismaisen hankkeen tuloksena uusi koko Raamatun pohjoissaamen käännös. Tapaus oli luonnollisesti huomattava, koska edellisestä pohjoissaamenkielisen käännöksen julkaisemisesta oli kulunut reilut 100 vuotta. Muiden kahden mainitun saamen kielen kohdalla ei ole näkyvissä koko Raamatun käännöstä. Tämä ei tarkoita, ettei mitään olisi tehty. Inarinsaameksi on valmisteilla neljän evankeliumin kokeilupainos. Se julkaistaan luultavimmin alkusyksystä. Tämän kertaisen työmatkani tarkoitus auttaa työryhmän jäseniä ja huolehtia heidän työvälineistään. Käännämme Raamatun tekstiä siihen suunnitellun tietokoneohjelman avulla.
Kun käännöstyötä on tehty ja tehdään, ei kysymys voi olla, pitäisikö käännöstyötä ylipäätään tehdä pienille kieliryhmille kuten saamelaisille. Kysymyksemme on, miksi me jatkaisimme käännöstyötä nyt ja tulevaisuudessa.
Kun käännämme Raamattua niille, joille se kuuluu, luomme uskoa tulevaisuuteen.
Kansainvälisen pipliaseuraliikkeen mission on ”Raamattu kuuluu kaikille”. Tällä halutaan kertoa, ettei kieliä tai kansoja voi arvottaa vain koon perusteella. Me haluamme katsella asiaa toisesta näkökulmasta. Miten Raamatun teksti löytää tiensä sellaisen ihmisen luo, joka sitä haluaa lukea, olipa hän sitten kuka tahansa? Samaa viestii myös Suomen Pipliaseuran missio ” Toivoa tähän päivään ja uskoa tulevaisuuteen”. Raamatun lehdiltä sen lukija löytää toivoa ylläpitävän sanoman. Kun käännämme Raamattua niille, joille se kuuluu, luomme uskoa tulevaisuuteen.
Me, minä mukaan luettuna, emme siksi ole se taho, joka ensimmäisenä sanoo, ettei käännöstyö ole mahdollista. Saattaa olla, että onnistuneen raamatunkäännöksen laatiminen osoittautuu joissain tilanteissa haasteelliseksi, mutta haluamme ainakin katsoa, voisiko sellaisen tehdä ja miten tämä kävisi päinsä. Koska Raamattu luo toivoa, on toimittava sen puolesta, että näin voi myös tapahtua. Inarinsaamen käännöstyö osoittaa, että kieliyhteisön koko on toivon tuomisen rinnalla toisarvoinen tekijä.
Koen tämän myös henkilökohtaisena asiana. Jos voin osallistua Raamatun kääntämiseen, minun on myös tehtävä niin.
Seppo Sipilä
raamatunkäännöstyön asiantuntija, Suomen Pipliaseura
Mielenkiintoisia ja kannatettavia näkökohtia.
Tärkein kysymys Raamatun kääntämisessä on se, käännetäänkö niin kuin on kirjoitettu alkuteksteissä vai hallitsevaa teologiaa tukien, kuten kirkko on tehnyt. Tiettyä uskonoppia pönkittävässä kääntämisessä alkutekstien sanoma on paikoin mitätöity, käännettä päälaelleen. Näin esim. Mark.16:16.
Ensi silmäyksellä erottaa korvasyyhykäännöksen, mikäli sieltä löytyy vanhurskaus, jolle ei ole vastinetta kreikassa eikä hepreassa. Jos vanhurskauden tilalla on oikeamielisyys sekä jossain kohdin julistaa syyttömäksi tmv., niin siellä pyritään tekstiuskollisuuteen.
Paljon pahaa on saatu aikaiseksi, kun tärkeintä on ollut tukea käännöstyön maksajan uskonoppia.
Työn iloa ja menestystä!
Kun voin, niin tein, sanatarkimman Ut:n suomennoksen.
http://www.parakustannus.fi/421679457
Nyt, Tuomaala, kääntämään UT inarinsaameksi!
Jos joku tahtoo tutustua inarinsaamen kielelle kääntämisen haasteisiin, hän voi tehdä sen vaikkapa tutustumalla Mervi Skopetsin inarinsaameksi kirjoitettuun graduun (linkki tiivistelmään), joka on tehty Oulun yliopiston Giellagas-innstituutissa vuonna 2013. Siinä selvitetään, miten kreikankielisen Uuden testamentin termit σῴζω, πνεῦμα ja πληρόω on ilmaistu inarinsaamenkielisissä Uuden testamentin teksteissä. Mervi Skopets on mukana käännöstyöryhmässä.
Jäsenenä on myös eläkkeellä oleva rajavartija Ilmari Mattus. Hän on puolestaan oiva esimerkki sitä, miten yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa voimaperäisesti pienen kielen säilymisen puolesta. Inarinsaamen hyväksi tehdystä mittavasta ja monipuolisesta työstä Oulun yliopisto on kutsunut hänet kunniatohtoriksi humanistisessa tiedekunnassa. Promootio järjestetään ensi toukokuussa.