Istuin kirkonpenkissä käsissäni kynä ja muistikirja. Annoin mieleni liikkua. Tuli synnintunnustuksen vuoro. Se oli virsikirjan numero 701, joka alkaa komeasti ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra…”
Muistin oitis tekstin. Minulta meni pala kurkkuun. Haluanko todella osallistua tähän itseymmärryksen uusintamiseen juuri näillä sanoilla ja ennakko-odotuksin? Nimittäin tekstissä kuvataan ihmisen syntisyyttä seuraavasti (lihavointi minun):
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Anteeksi vain, mutta kuka pystyy yhtymään sydämestään kaikkeen tuohon? En ainakaan minä. Syntisyys ei ole jatkuva olotilani tai ahdistukseni, josta tarvitaan jatkuvaa vapautumista. Eikä sekään auttaisi, sillä syntisyys on (opetuksen mukaan) toinen luontoni – tai ehkäpä vain ainut.
Onneksi olen kuullut myös toisenlaisia synnintunnustuksia, joihin on kokemuksellisesti mahdollista yhtyä.
Jos pyytää vuolaasti ja monisanaisesti syntejään anteeksi, täytyy olla edes jokin käsitys siitä mitä on tehnyt sanoin, teoin ja ajatuksin. Vai pyytääkö anteeksi varmuuden vuoksi, jos mieleen sattuisi tulemaan itsekkäitä, alhaisia, pahoja, murhanhimoisia, vihaa pursuvia, katkeria, kateellisia, pirullisia tai veemäisiä ajatuksia tai tekoja.
Synnintunnustus voi olla myös syyttömän syyttämistä. Tai ainakin syyllisyyden liioittelua.
Syyttäjä vaatii kuolemantuomiota, mutta oikeudenmukaisuus antaisi muutaman päiväsakon. Toki sakkolainen voi myöhemmin syyllistytä teoriassa vaikka mihin joukkotuhontaan.
Tiedän, että ihmisen syntisyys on laajempi filosofis-psykologis-teologinen kysymys kuin vain yksilön mielen oletettu saastuneisuus, mutta kirkkovieraana koin ja reagoin siinä hetkessä omana itsenäni.
Elin uskontoani. Liityin yhteiseen, ajattelin itse.
Länsimaisen ja uskonnollisen oikeuskäsityksen välillä on mielenkiintoinen eroavaisuus.
Yleisessä oikeuskäsityksessä ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan, uskonnollisessa mielessä ihminen taas on syyllinen todisteista riippumatta.
Ei kovin houkutteleva maailmankuva. Tosin niin kauan kuin uskonnollisuus elää ja voi hyvin, joihinkin asetelma eittämättä vetoaa. Täysi mysteeri minulle, miksi.
Kaikki synnintunnustus psalmit ovat täyttä asiaa. Kirkolla on myös paljon muita katumus/synnintunnustus kehotuksia, lukematon joukko. Pyhä Efraim Syyrialaisen katumuskehoitukset esimerkkinä. Ihmisellä ei ole mitään toista synnillistä luontoa. Pohjimmiltaan ihminen on hyvä, eikä syntiinlankeemus tuhonnut tätä ihmisen ydintä. Peritty synti/ perisynti on fantasia, uskonnollinen vääristymä.
Kukaan ei peri ensimmäisten ihmisten syyllisyyttä. Jokainen on vastuussa itsestään. Synti on parasiitti, joka tulee karsia ja näin luontomme kirkastuu alkukuvaan. Kirkko ja kirkon synnintunnustukset ovat lääkkeitä joissa ihmisyys kirkastetaan. Muualla sitä ei tapahdu. Synnintunnustuksessa mieli puhdistuu, ihminen vapautuu pahoista taipumuksista, lakkaa vaeltamasta, ja hänen mielensä karkottaa sopimattomia ja saastaisia ajatuksia, Jumalan armonvoiman avulla.
Sami: ”Kirkko ja kirkon synnintunnustukset ovat lääkkeitä joissa ihmisyys kirkastetaan. Muualla sitä ei tapahdu. Synnintunnustuksessa mieli puhdistuu, ihminen vapautuu pahoista taipumuksista, lakkaa vaeltamasta, ja hänen mielensä karkottaa sopimattomia ja saastaisia ajatuksia, Jumalan armonvoiman avulla.”
Ihanteen fantasia varmasti on tämä, mutta käytäntö puhuu usein jotain ihan muuta. Synnintunnustus ei ole auttanut moniakaan ihmisiä, jotka ovat tehneet mahdollisesti nopeastikin tunnustuksen jälkeen jotain enemmän tai vähemmän hirvittävää muille tai itselleen. Pahat taipumukset eivät kadonneet minnekään eikä mieli karkottanut ”sopimattomia tai saastaisia ajatuksia”.
”Tiedän, että ihmisen syntisyys on laajempi filosofis-psykologis-teologinen kysymys kuin vain yksilön mielen oletettu saastuneisuus, mutta kirkkovieraana koin ja reagoin siinä hetkessä omana itsenäni.”
En ole käynyt rippikoulua, mutta tiedän, että siellä keskeisimpiä opetuksia on vastaus kysymykseen, mitä synti on, eli: ”Synti on sydämen ero Jumalasta.”
Siksikin olen pitänyt suorastaan alkeellisena määritellä ”kuolemansynnit” seitsemäksi, esimerkiksi. Pidän tätä osoituksena, ettei Sana ole uskossa sulautunut.
Italian heluntaiherätykseen ja muuallakin on tullut monia katolisia pappeja, mm. Richard Bennet, joka oli ensimmäisiä
kielilläpuhujia Vatikaani 2:n jälkeen. Hänen todistuksensa ja monet puheet ja saarnat on vieläkin kuultavissa youtuben kautta.
Synnintunto ja parannus on Jumalan teko. Siis ensimmäinen johtaa toiseen. Immanuel Gargiulo katolinen, joka tuli uskoon 26 vuoden pappina olonsa jälkeen. Hänen heräämisensä alkoi siitä, kun hän syntinsä ripittäytyneille ohjeistettiin antamaan korjaustoimeksi esimerkiksi 10 Ave Mariaa ja 1 Isämeidän rukous. Lisäksi Jeesus kuvattuna lähes vastasyntyneenä lapsena äitinsä sylissä herätti halun ottaa selväö, kuka Jeesus todella oli ja on.
Olli S.
Esim. Johannes Krysostomoksen rukouksessa ennen ehtoollista anotaan:
”Anna anteeksi syntini, jotka olen
tahtoen sekä tahtomattani tehnyt,
sanoin ja teoin, tietoisesti ja tietämättäni, ja tee minut kelvolliseksi
nuhteettomasti osallistumaan sinun puhtaimpiin salaisuuksiisi
syntieni anteeksi saamiseksi ja
iankaikkiseksi elämäksi.”
Minusta aika tyhjentävästi ja selkeästi ilmaistu.
Jari,
Tyhjentävästi ja armeliaasti olemattomasta. Syntiä ei tehdä tietämättä ja tahdottomasti. Lakia voi rikkoa niin Vanhan Liiton aikana niinkuin nytkin.
Kristusta seurataan tietoisesti ja lopetetaan seuraamasta tietoisesti. Kun haluamme jättää yhteyden Jeesukseen, niin se on prosessi ja harkittu tila josta hedelmät kertovat.
Reijo M.,
Johannes Krysostomos on Kirkon opettajia, jonka opetukseen me kristityt suhtaudumme suurella luottamuksella ja kunnioituksella.
Kirkon yhteydestä eronneet ryhmät eivät taida häntä juuri arvostaa vaan luottavat vakaasti omiin mielipiteisiinsä. Siihen heillä on tietysti kaikki oikeus.
Jari,
Kaikki on tutkittava hengellisesti, etenkin hengelliset asiat. Hengellisyystutkimisen ”työkalu” on Kirjoitukset, ei Krysostomoksen eikä muidenkaan kirjoitukset. Ne voivat olla Raamatun mukaisia, mutta Kirjoituksien parantelu, muuttaminen ja niistä poistaminen kohtaa ne seuraukset, mitä Kirjoituksissa on ilmoitettu, muunmuassa Ilm. 22:
18 Mutta minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan prophetian sanoja kuuleva on: jos joku lisää näihin, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka tässä kirjassa kirjoitetut ovat.
19 Ja jos joku tämän kirjan prophetian sanoista ottaa pois, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta, ja pyhästä kaupungista, ja niistä, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat. Biblia 1776 mukaan
Vanhan Liiton aikana tahattomista synneistä on maininta, ja siellä on aina maininta sen merkityksestä tahalliseen tekoon, kapinaan Jumalaa vastaan. Tämä Krysostomoksen oivallus on sakramaentalismissa yleinen ja hämärtää syyn joutua Jumalasta eroon. Eli niinkuin Shellin mainos vuosikymmeniä sitten ”olemme kaikki syyllisiä”.
TARKENNUS EDELLISEEN:
”Vanhan Liiton aikana tahattomista synneistä on maininta, ja siellä on aina maininta sen merkityksestä tahalliseen tekoon VERRATTUNA, MIKÄ ON KAPINA Jumalaa vastaan.”
Eli tuolla isoilla kirjaimilla kirjoitetulla haluan selventää tahattoman ja tahallisen vaikutuksesta uskovan suhteessa Jumalaan.
Olli S. Jumalalle meidän tulee tunnustaa syyllisyytemme kaikkiin synteihin. Rippi-isälle vain ne synnit, joihin tiedämme syyllistyneemme (ja jotka painavat omaatuntoamme).
Ymmärrän toki pointtisi. Mutta seurakunnassa voi olla läsnä myös heitä, joille syvältä ruoppaava synnintunnustus tulee tarpeeseen. Pointti on syntisten solidaarisuudessa: olemme kaikki samasta turmeluksesta osallisia vaikka emme kaikki syyllisty – onneksi – murhaan tai aviorikokseen.
Käsittääkseni katolinen normisynnintunnustus kuuluu edelleenkin: ”Tunnustan Jumalalle ja teille kaikille tehneeni syntiä omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Siksi pyydän autuasta Neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä rukoilemaan puolestani Jumalaa.”
Antero S. Pääpointti ei ole synnintunnossa ”rypeminen” vaan synninpäästö, jossa katuvalle vakuutetaan Jumalan anteeksianto. Se ohjaa myös korjaamaan tehdyt rikokset ja virheet. On esimerkkejä uskoon tulleista tuomituista rikollisista, jotka ovat omantuntonsa ohjaamana tunnustaneet poliisille sellaisetkin rikoksensa, joista eivät ole joutuneet kiinni ja tuomiolle. Totta kai on päinvastaisiakin kertomuksia,valitettavasti.
Kristinuskossa (luterilaisuudessa) tehdään muuten selkeä ero ulkonaisen ja sisäisen synnin/synnittömyyden välillä. Ensiksi mainittu tarkoittaa sitä, että kun yhteiselämässä noudatetaan kymmentä käskyä ja esivallan määräyksiä, elämä sujuu hyvin. Jälkimmäisessä on kysymys meistä yksilöinä ajatusmaailmaa myöten. Pointti on siinä, että kristitty voi olla samanaikaisesti todellisesti syytön ja todellisesti syyllinen. Tämä ero on tosin tänä aikana hämärtynyt, kun syntikäsitys on pinnallistunut eikä asioista opeteta.
Lopuksi: syntipuhe ei ole kenenkään psykologista syyllistämistä. Synnin osoittaa synniksi Raamatun sana ja omatunto eli synnillä on todennettava perusta. Syyllisyydessä rypeminen, jossa tunnetaan vain ylimalkaista pahaa oloa on toinen juttu. Yksilötasolla nämä asiat tietysti voivat sekoittua. Siksi papistolla ja monilla muillakin on nykyään jonkin sortin koulutusta (hieno termi: sielunhoito tai pastoraalipsykologia).
28. maaliskuuta
”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.”
Matt. 26:38
Oi Jumala! Minkä tähden murehtii Herrani Jeesus Kristus? Miksi hän kärsii? Onhan hän aivan synnitön, pyhä ja vanhurskas. Oi, se kaikki tapahtuu maailman syntien tähden! Jumala pani ne hänen hartioilleen, ne painavat ja ahdistavat häntä. Mitä minun on tästä ajateltava? Ajattelen ja uskon todeksi, että koska Jumala pani minun syntini hänen päälleen, minä olen niistä vapaa. Olkoon tämä siis sinulle lohdutukseksi voidaksesi olla varma siitä, että Kristus on ottanut kantaakseen ja maksanut syntisi. Kuinka muutoin niin suuri kauhistus yllättäisi hänet.
Jos syntisi siis ovat Kristuksen päällä, ole sydämestäsi tyytyväinen. Ne ovat oikeassa paikassa. Sinun päälläsi ne eivät ole oikeassa paikassa, sillä sinä ja kaikki ihmiset ovat liian heikkoja kantamaan edes yhtä ainoaa syntiä. Anna siis niiden olla Kristuksen päällä ja katso, mihin hän ne kantaa. Hän vie ne mukanaan ristille, jopa kuolee niiden tähden. Kolmantena päivänä hän näyttäytyy synnin, kuoleman ja perkeleen Herrana ja voittajana. Turhaan ne koettelivat voimiaan häntä vastaan. Lohduta tällä itseäsi ja kiitä Jumalaa siitä sanomattomasta armosta, että hän otti sinulta pois sen raskaan kuorman, joka olisi vienyt sinut helvetin syvyyteen, ja pani sen Poikansa päälle.
MARTTI LUTHER: Mannaa Jumalan lapsille. SLEY-kirjat. Juva 2002.
C:S. Lewis on sanonut: yritä olla niin hyvä kuin kykenet ja pian huomaat kuinka paha olet. Täydellinen syntisyyteni on minulle suuren ilon aihe. Sillä koko syntinen olemukseni on sovitettu. Joten syntisyyteni ei ole Jumalasuhteeni este.
Kaikki esteet on poistettu Jumalan puolelta. Minussa elävä ja hyvinvoiva synti sen sijaan pyrkii jatkuvasti pitämään minut erossa Jumalan suuresta rakkaudesta. Joten syntiä vastaan joudun taistelemaan, jotta itse en olisi vastustamassa sitä yhteyttä, johon Jumala minun kanssani on aina valmis. Siksi syntisyyden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Muuten olisin täysin tyytyväinen kristillisyyteni, enkä osaisi kaivata Jumalan vaikuttamaa kasvua aina parempaa. Ei olisi tarvetta pyrkiä parempaan, Jumalan työtoveruuteen kelpaa se joka tietää itse olevansa siihen kelpaamaton.